Sähkön tuotannon vaje

Anonyymi

Suomen ssähköntuotanto on kesäaikana 25 % alijäämäinen.

Uuusiutuvan energian tuotanto on marginaalista, sen enempää aurinko, tuuli kuin vesivoimastakaan ei hädän hetkellä ole apua.

Tuotannon huippu kulutushuipun aikana on 21% alijäämäinen.
Talvipakkasilla kaikki kapasiteetti kannattaa ajaa tapissa sillä silloin tuontisähkö on kalleimmillaan ja päästölukemat suurimmillaan.

Miten hallitus ja vihreät häpeämättömästi vannovat päästöttömien energia muotojen nimiin.

Tuulienergialle myönnetyt investointi ja tuotantotuet ovat tulleet veronmaksajille uskomattoman kalliiksi.

Nyt Vihreiden salaliitto Suomen energiapolitiikassa on saanut uusia takapiruja Ville Hulkkosen siirryttya ST1 palvelukseen.
Se tulee merkitsemään lisää tulosiirtoja veronmaksajilta Mika Anttosen pussiin.
Samalla Ohisalon perheelle taataan muhkeat preemiot.

22

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei hätää. Rakennetaan lisää aurinkovoimaloita.
      Päiväsaikaan kesällä niistä saa reilusti energiaa.

      • Anonyymi

        Oli hienoa herätä aamuiseen auringonpaisteeseen ja aurinkoenergia lämmitti 2 MW teholla.

    • Anonyymi

      On synti ja häpeä, että toimivia vesivoimaloita poistetaan käytöstä,ja ne korvataan ydinvoimalla / ostoenergialla. Vihreät on tämän takana.

      • Anonyymi

        Onko Tsäsper Piäkkönen Vihreiden puolueen jäsen.

        Koska kalat eivät osaa huutaa ihmisten kuullen saa Tsäsper jatkaa elinrääkkäystä.

      • Anonyymi

        Ei me mitään vesivoimaloita tarvita.
        Tuuli ja aurinko tuottavat runsaasti energiaa.
        Parasta aikaa huokuu 300 MW sähköä verkkoon.
        Vesivoimaa vaatimattomat 2000 MW.
        Ystävälliset naapurimaat lahjoittavat ylijäämäsähkönsä 2200 MW edulliseen 110 €/ MW hintaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, saatuttavasti hiilivoimalla tuotettuna, että viherpiiperöiden sähköautoihin riittää sähköä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Tsäsper Piäkkönen Vihreiden puolueen jäsen.

        Koska kalat eivät osaa huutaa ihmisten kuullen saa Tsäsper jatkaa elinrääkkäystä.

        Tämä on niin kaksinaismoralistista, että oikein inhottaa.

        Todella ärsyttävää, että kaloja pyydystetään väsyttämällä ne henkihieveriin ja päästetään takaisin kitumaan. Ymmärrän sen, että kala pyydystetään syötäväksi, mutta en hyväksy ruualla leikkimistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on niin kaksinaismoralistista, että oikein inhottaa.

        Todella ärsyttävää, että kaloja pyydystetään väsyttämällä ne henkihieveriin ja päästetään takaisin kitumaan. Ymmärrän sen, että kala pyydystetään syötäväksi, mutta en hyväksy ruualla leikkimistä.

        Monille jää uistinkin nieluun kun siima katkeaa, kituvat sitten kuoliaaksi. Hupikalastus ja vapauttaminen pitäisi kieltää, vain alamittaiset vahigoitumattomat ja enempää ei saisi kalastaa kuin mihin lupa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monille jää uistinkin nieluun kun siima katkeaa, kituvat sitten kuoliaaksi. Hupikalastus ja vapauttaminen pitäisi kieltää, vain alamittaiset vahigoitumattomat ja enempää ei saisi kalastaa kuin mihin lupa.

        Jos tämän tekee vihreä mannekiini, se on luontoelämys

    • Anonyymi

      Ja sitten pitäisi autot muuttaa sähköautoiksi.
      Saavutetaan päästötavoitteet.

      • Anonyymi

        Sähkön CO2 päästöt 95 g/kwh =>95 g/kWh*20 kWh/100 km = 1900 G/ 100 km (ilman hyötysuhdelaskentaa)

    • Anonyymi

      ei olla sähkö-omavaraisia !! joten sähkön käytön lisääminen valuttaa rahat ulkomaille. - onko se tarkoituskin ?

      • Anonyymi

        Aurinkovoimalat ratkaisevat ongelmat!

        El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha

    • Anonyymi

      Jos öljyntuonti suomeen lopetetaan Suomi kylmenee. Turha kuvitella että sähkönavulla karvahattujen maassa pärjäillään ja elintaso nousis. Viherpöhölöt.heheh.

      • Anonyymi

        Ilman öljyä pärjätään vallan hyvin.
        Piipahdellaan putiikeissa sähköpyörällä ja tilataan ruokaostokset netistä, tai jääkaappihan ne tilaa.
        "Kävelykeskustassa on sitä paitsi paljon miellyttävämpi asioida ja piipahtaa putiikista toiseen."
        Jos on tarve mennä kauemmaksi otetaan juna , taksi tai linja-auto.

        Aurinkosähköllä toimivat ilmalämpöpumput hoitavat lämmityksen, aurinko antaa myös valoa.

        En keksi yhtään asiaa joihin öljyä tarvittaisiin, jaa sentään perhokelan laakerien voiteluun.

        Unohtui vielä tuo joukkoliikenteen neronleimaus, raitiotievaunu.
        On muuten ratkaisu ihmisten liikennetarpeeseen.
        Nyt jo Helsingissä, Tampereella ja pian myös Turussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman öljyä pärjätään vallan hyvin.
        Piipahdellaan putiikeissa sähköpyörällä ja tilataan ruokaostokset netistä, tai jääkaappihan ne tilaa.
        "Kävelykeskustassa on sitä paitsi paljon miellyttävämpi asioida ja piipahtaa putiikista toiseen."
        Jos on tarve mennä kauemmaksi otetaan juna , taksi tai linja-auto.

        Aurinkosähköllä toimivat ilmalämpöpumput hoitavat lämmityksen, aurinko antaa myös valoa.

        En keksi yhtään asiaa joihin öljyä tarvittaisiin, jaa sentään perhokelan laakerien voiteluun.

        Heheh, kaupoissa ei olisi ruokaa eikä mitään ilman öljyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heheh, kaupoissa ei olisi ruokaa eikä mitään ilman öljyä.

        Edellä olevat neronleimaukset ovat vihreiden käsikirjasta jota Maria Ohisalo lukee toimittajille.

    • Anonyymi

      Pyytäisin aloittajaa määrittelemään käsitteen sähköntuotannon alijäämä?

      • Anonyymi

        Sähkön tuotannosta vain 75% on kotimaista, loppu tuodaan Venäjältä, Ruotsista ja Norjasta.

        Sähkön hinta Suomelle 109 €/ MWh
        CO2 112g/ kWh

        Tilanne on tämä syyskuussa kun kokonaistarve on 9100 MW ja nousee tammikuuhun mennessä 14 000 MW,.
        Arvaatko mikä on kotimaisuus tammikuussa?

        Päästöttömät ovat vain 5% kun vesivoimaa ei lasketa, kiitos Tsäsper Pääkkösen (vesivoimalat on purettava).

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Tilastoviranomaiset arvioivat, että tuulivoiman osuuden romahdusta selittää ainakin osittain sää. Toisin sanoen tuuleton sää tammikuusta maaliskuuhun vähensi rajusti tuulivoimaloiden tuottaman sähkön määrää."
        - Myrskyllä taas tuulivomalat pitää pysäyttää. Pakkohan sitä sähköä on jollain tuottaa sähköautoihin, oli typerää kieltää ydinvoimalat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe