Tosi ateismi ei jää parodian tasolle

On tietysti hauskaa verrata Raamatun Jumalaa satuolentoihin ja tehdä kristinuskosta parodiaa, mutta tosi ateismi on syvällisempää kuin pelkkä uskovaisuuden naurettavuuden osoittaminen vertausten avulla.

Tosi ateismi johtaa perimmäisten kysymysten ääreen, niin että uskontoja ja niiden mielettömyyttä pohtiva joutuu pohtimaan ajattelunsa ja elämän arvojen pohjaa muutenkin kuin vain uskonnon tai oman yhteiskunnan lakien ja asetusten pohjalta.

Tosi ateisti on tavallaan jatkuvasti ajatustyötä tekevä duunari, joka oman vajavaisuutensa tunnistaen voi tarvittaessa omaksua jotakin uutta, ja ojentautua elämään sen mukaan. Minä esimerkiksi uskon nyt joulupukkiin ihan vain sen vuoksi, että siitä on niin paljon havaintoja ja oma vaimoni on aina uskonut häneen.

Näin tällä kertaa. :)

Nukkukaa hyvin lapset ja kyllähän te nukuttekin: kuorsaus kuuluu tänne asti, mutta unikuvienne totena pitäminen naurattaa minua.

Vai että simulaatiota ja ulottuvuuksia, joissa ei ole aikaa ja avaruutta. Kaikkea te lapsenmieliset keksittekin. Voi teitä!

- Jeesus -

11

140

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ripulivajakki kirjoittaa tosi ateismista, vaikka on itse hullunkiilto silmissään ateistien verta janoava helluntaisaarnaaja ja hihhuli pahimmasta päästä. Ei tajua edes sitä, että ei ole erikseen "tosi ateismia" ja "epätotta ateismia". On vain ateismia.

      No ei tuollaiselta koulupudokkaalta ja mielenterveyskuntoutujalta voi toisaalta paljon tasokkaampaa avausta odottaa. Sitä samaa ripulivammailua kuin aina ennen. Ei mitään uutta uskon rintamalta. :)

    • Ateismi on jumalhahmojen olemassa oloon uskomisen puuttumista.

      Ei muuta.

      • Mistä lähtien ateismi on ollut uskon puutetta?

        Onko pimeys valon puutetta?

        Ei tietenkään ole. Pimeys on fysikaalinen ilmiö riippumatta siitä, onko valoa ja sen lähdettä olemassa jossakin muualla vai ei. Sama pätee ateismiin.

        Ateisti uskoo, että Jumalaa tai jumaluuksia ei ole olemassa. Ateismi on siten uskoa sen sijaan, että se olisi uskon puutetta. Kovinpa väärin sinä nyt väännät tämän ateismin ainoan oikean määritelmän. Sehän on pelkkä uskoteoreettinen käsite, ei mitään muuta. Etkö tätä tiennyt, tollo?

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/01/20/teisti-agnostikko-ja-ateisti/

        Sivusto saavutti muuten heinäkuussa eka kerran 500 eri vierailijan rajapyykin... hienoa! :)

      • Vätys kirjoitti:

        Mistä lähtien ateismi on ollut uskon puutetta?

        Onko pimeys valon puutetta?

        Ei tietenkään ole. Pimeys on fysikaalinen ilmiö riippumatta siitä, onko valoa ja sen lähdettä olemassa jossakin muualla vai ei. Sama pätee ateismiin.

        Ateisti uskoo, että Jumalaa tai jumaluuksia ei ole olemassa. Ateismi on siten uskoa sen sijaan, että se olisi uskon puutetta. Kovinpa väärin sinä nyt väännät tämän ateismin ainoan oikean määritelmän. Sehän on pelkkä uskoteoreettinen käsite, ei mitään muuta. Etkö tätä tiennyt, tollo?

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/01/20/teisti-agnostikko-ja-ateisti/

        Sivusto saavutti muuten heinäkuussa eka kerran 500 eri vierailijan rajapyykin... hienoa! :)

        Ateismi ei ole uskoa, joten olet ns. väärässä.

        Kaltaisesi hihhulit tekevät parhaansa muuttaakseen mielissään ateisminkin uskonnoksi, jotta voisivat parjata sitä esikuvahihhuleidensa opettamilla perinteisillä "vääräuskoisuutta" koskevilla metodeilla.

        Mutta ovat väärässä, mikä ei uskonnollisten hihhuleiden kohdalla ole mitenkään tavatonta, vaan suorastaan kuuluu asiaan ja aatteeseen.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Voisitko perustella tarkemmin sen, miksi pidät minua hihhulina, ja miksi ateisti ei usko? Olen jokseenkin varma siitä, että sinä uskot, että Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa, ja että luomista ei ole tapahtunut. Vai etkö muka usko? Älä naurata, iso mies... :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos kirjoittaa kuin hihhuli, valehtelee kuin hihhuli, syyllistää kuin hihhuli ja uhriutuu kuin hihhuli, niin yleisellä tasolla voidaan pitää hyvin todennäköisenä kyseessä olevan hihhulin.

        Niin minäkin uskoisin. ; )

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Jos kirjoittaa kuin hihhuli, valehtelee kuin hihhuli, syyllistää kuin hihhuli ja uhriutuu kuin hihhuli, niin yleisellä tasolla voidaan pitää hyvin todennäköisenä kyseessä olevan hihhulin.

        Niin minäkin uskoisin. ; )

        Okei. Tuo vain ei ole aukoton todistelu. Minä en usko Jumalaan tai jumaluuksiin ja pidän kaikkia uskontoja ihmisten keksimänä fiktiona. En usko luomiseen missään muodossa. Miten voit pitää minua hihhulina, jos puhun nyt totta? Valehtelenko? Jos valehtelen, niin miten voit tietää sen? Onko sinulla kyky lukea toisen ajatuksia ja tuntea hänet, vaikka et oikeasti tunne? Onko sinulla yliluonnollisia kykyjä.

        Ja mitä paskan jauhamiseesi tulee, niin totean sinun olevan säälittävä housuihinsa pissaava uskovainen ateisti, joka luulee tietävänsä asioita, joita ei tiedä. Flatustelet sika. :)

        Voithan sinä olla trollikin, mutta trollin osa hihhulia esittäessään on kovin onneton, kun vastapuoli ei pysty sanomaan oletko "viiltävän" sarkastinen vai oikea hihhuli, joka on jo karannut parodiahorisontin toiselle puolelle, missä ei enää voi pilkata, koska asianomainen on itsessään siihen liian naurettava.

        https://hikipedia.info/wiki/Parodiahorisontti

        Mutta vakavasti ottaen: onko sillä niin väliä? Loppujen lopuksi trollit ovat samanlaisia kyrvänsyyliä kuin hihhulitkin. Pidä hyvänäsi.

    • Anonyymi

      joulupukki tuo lahjoja , jumalasi vie lahjat 🤣

    • Raamatun mukaan Jeesus ei koskaan pukeutunut Joulupukiksi ja viihdyttänyt siten lapsukaisia. Sen sijaan hän namusetänä houkutteli lapsia sanomalla: "Antakaa lasten tulla luokseni!" On siinä kans sankari uskovaisilla etten sanois. Toisaalta lasten hyväksikäyttö onkin juuri uskovaisissa piireissä hyvin tavallista.

    • Anonyymi

      "Voisitko perustella tarkemmin sen, miksi pidät minua hihhulina, ja miksi ateisti ei usko? Olen jokseenkin varma siitä, että sinä uskot, että Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa, ja että luomista ei ole tapahtunut. Vai etkö muka usko? Älä naurata, iso mies... :)"

      Tulen hieman sivusta keskusteluun mutta vastaisin puolestani tähän asiaan.

      Minua kutsutaan uskovaisten toimesta ateistiksi suotakoon se heille .
      Itse tiedostan miljoonat uskonnot ja jumalat olemassa oleviksi asioiksi tiedostan jopa tuhansia erilaisia jeesuksia lahkosta ja uskovaisesta riippuen .

      Tiedostan että nämä uskonnot ja miljoonat jumalat vaikuttavat lähes jokaisessa kulttuurissa ihmisten käytökseen ja joka päiväiseen arkeen joten en todellakaan kiellä jumalien ja uskontojen olemassa oloa ja vaikutusta .

      Jumalat ovat siis olemassa miljardien ihmisten mielissä ja ohjaavat heitä tosin nämä olemassa olevat jumalat ovat ihmisten luomia näkymättömiä olentoja ja niiden vaikutusta en kiellä kuka niihin uskoo ja noudattaa muinaisten ihmisten niiden jumalien nimissä tekemiä lakikirjoja .

      Itse en tosin ole katsonut tarpeelliseksi valita yhtäkään näistä miljoonista jumalista ja alkaa palvoa näitä tai toimimaan niiden nimissä kirjoitettujen tabujen tai lakien pohjalta koska ne ovat minulle yhdentekeviä ja hyvin vanhanaikaisia tapoja elää ja hakea hyväksyntää ennenhän nämä olivat elinehto ja pahimmillaan ihminen tapettiin jos hän ei tunnustanut muinaisten ihmisten keksimiä jumalia ja näiden nimissä tehtyjä tabuja omaksi elämän filosofiakseen .

      No joka tapauksessa näin ateistina myönnän siis jumalien ja uskontojen olemassa olon samoin kuin kommunisminkin olemassa olon joka tosin on jumalien lailla näkymätön nimi vain mutta sen nimissä tehdään paljon asioita ja siinäkin on tabuja yhtä lailla joita rikkonut ihminen saatettiin tappaa kiduttaa ja vangita samoin kuin uskonnoissa .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      276
      776
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    Aihe