Työterveyshuolto puolueettomaksi

Anonyymi

Työterveyshuolto on erotettava työnantajien mielivallasta siten, että ne saavat rahoituksensa puolueettomalta taholta, ettei työnantajat pääse kiristämään työterveyspalveluja sillä, että jos sairauslomatilastot ei kaunistu, työnantaja vaihtaa työterveyspalvelun tarjoajaa.
Nyt kun työnantajat voivat kiristää tuolla, työterveyshuolto ei palvele tarkoitustaan millään tavalla työntekijän kannalta. Työperäiset vaivat kiistetään, sairauslomia ei myönnetä, kaikesta syyllistetään vain työntekijää itseään. Työolosuhteiden parannusehdotuksiin ei paneuduta, vaikka todellista aihetta olisi. Työnantaja voi ne sitäpaitsi mitätöidä ne pelkällä väitteellä, ettei muka ole rahaa.

Toisekseen työterveyspalvelujen yhtiömuotona ei saisi olla osakeyhtiö. Osakeyhtiön ainoana tarkoituksena on tuottaa omistajilleen voittoa, eikä esimerkiksi työntekijän terveyden edistäminen. Niinpä työterveysyritys alistuu työnantajien kiristykseen, ettei menettäisi sopimusta, ja voitot kerätään työntekijöille määrätyistä turhista lääkkeistä, keksityistä tekosairauksista, jotka ei tietenkään ole työperäisiä...

Nykyisellään työterveyshuolto on ihan haista-paska -systeemi työntekijän kannalta. En voi moiseen kusetukseen osallistua!

2

66

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käyyridrllä rahalla saat itsellesi terveyttä, kannaa säästellä jos tulee onnettomuuskin ja 230 miljoonaa hoito maksaa, maksa tai ole sitten sairas.

      • Anonyymi

        heittäkää helevettiin ne lelupuhelimet ja käyttäkää kunnollista tietokonetta fyysisellä näppäimistöllä, kun ei noilla leluilla näköjään pysty tuottamaan ymmärrettävää tekstiä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      100
      758
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe