Demaripäättäjät ovat maan alennustilan arkkitehtejä

Sujuvasti maan hallinto muuttui koronan hoidoksi. Marin kanssa-ajattelijoineen uskoi, että kukaan ei huomaa vaikka muut työt jätetään hoitamatta. Marin hylkäsi ajatuksen koronanyrkistä, joka olisi tehnyt mahdolliseksi hallitukselle hoitaa hallituksen tehtäviä. Marinin valinta oli korvata velanotolla vastuullinen asiainhoito.
On selvää, että kansa näkee sumuverhon taakse ja tulee äänestämään tämän surkean hallinnon historian sivuille. Ellei kepu ja ruotsalaiset sitä ennen herää tästä kauhu-unesta ja jätä tuota henkilöpalvonnan kotipesää.
Alennustilassa on työllisyysasiat hoitamatta, verotusta kiristetään, perusterveydenhuollon lääkärivastaanotot romutettu, lisätään yksi hallinto porras, valtiovelkaa ja takausvastuita lisätään, kuntien koulukustannuksia kasvatetaan jne. Alennustila yltää autoliikunteestä urheiluun nakertaen raskaasti tulevaisuudenuskoa.
Seuraava hallitus joutuu aloittamaan raunioiden raivaamisella.
Onko jollekin selvinnyt mikä sai Rinteen ja Marinin lähtemään ilmiöpöytien ilosta tälle surulliselle tielle. Lukisin innolla mutta kyynelehtien sen selvityksen, ellei sekin ole silkkaa valetta.
3<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Esko Aho on syyllinen lääkäripulaan.
Marin ei ole lisännyt lääkäreiden koulutusta ja Valvira ei hyväksy ulkomaalaisia lääkäreitä.
Etuoikeutetuille ja yrittäjille on Saarikko ja Lintilä jakaneet yli 40 miljardia euroa ilmaista rahaa.

Äänestä

Kannattaa muistaa,että tämän nykyisen konkussisannan hallinnon virheitä
maksetaan pitkään ja katkerasti.
Yhtäkään isoa päätöstä, mikä parantaisi valtion taloutta ei ole tehty.
Ei koronantakana voi loputtomiin piilotella.
Nyt korkotaso on selvästi nousemassa.
Yhden prosenttiyksikön nousu korossa tarkoittaa n.1000 000 000 euroa
maksettavaa.
Presidentti tämän kyllä ymmärtää,mutta ei hallitus.

T. känä

Äänestä

Marinin ääretön tyhmyys ja kyvyttömyys lakaistaan koronan pikkiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sujuvasti maan hallinto muuttui koronan hoidoksi. Marin kanssa-ajattelijoineen uskoi, että kukaan ei huomaa vaikka muut työt jätetään hoitamatta. Marin hylkäsi ajatuksen koronanyrkistä, joka olisi tehnyt mahdolliseksi hallitukselle hoitaa hallituksen tehtäviä. Marinin valinta oli korvata velanotolla vastuullinen asiainhoito.
On selvää, että kansa näkee sumuverhon taakse ja tulee äänestämään tämän surkean hallinnon historian sivuille. Ellei kepu ja ruotsalaiset sitä ennen herää tästä kauhu-unesta ja jätä tuota henkilöpalvonnan kotipesää.
Alennustilassa on työllisyysasiat hoitamatta, verotusta kiristetään, perusterveydenhuollon lääkärivastaanotot romutettu, lisätään yksi hallinto porras, valtiovelkaa ja takausvastuita lisätään, kuntien koulukustannuksia kasvatetaan jne. Alennustila yltää autoliikunteestä urheiluun nakertaen raskaasti tulevaisuudenuskoa.
Seuraava hallitus joutuu aloittamaan raunioiden raivaamisella.
Onko jollekin selvinnyt mikä sai Rinteen ja Marinin lähtemään ilmiöpöytien ilosta tälle surulliselle tielle. Lukisin innolla mutta kyynelehtien sen selvityksen, ellei sekin ole silkkaa valetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu