jotka eivät pidä Jeesusta historiallisena henkilönä.
Tulipas paljon tyhjiä rivejä. Sitä se teettää, kun argumentit ovat "tyhjää täynnä" niin kuin nimimerkki Strong-atheistin pää.
Luettelo vakavasti otettavista tutkijoista
5
172
Vastaukset
Todennäköisesti luettelo ei edes mahtuisi tälle palstalle. Virheesi on se, että puhut nyt vain kristityistä teologeista. Tässä pahin virheesi on se, ettet tajua teologian olevan pseudotiedettä. Toinen paha virheesi on se, ettet huomioi kaikkia tutkijoita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 41% (vanha tutkimus vuodelta 2009) ei uskonut Jumalaan tai muuhun henkeen tai tuntemattomaan luojaan. Tästä joukosta löytyy paljonkin tutkijoita, jotka ihan vain rationaalisesti (Raamatusta riippumattomien todisteiden olemattomuus) ovat tulleet johtopäätökseen, ettei Jeesus ole historiallinen henkilö. Kolmas virheesi on se, että puhut vain kristityistä tutkijoista. Esimerkiksi kiinalaiselle tai Japanilaiselle ei-kristitylle tutkijalle historiallinen Jeesus vertautuu Saunatonttuun - heitä ei voisi vähempää kiinnostaa moinen mielikuvitushahmo.
Voi että olet lapsellinen ja typerä. Jopa ateistien tutkijoiden joukossa pidetään Jeesusta historiallisena henkilönä ja vain muutama älykääpiö tekee tässä poikkeuksen. Katsopas, kun se Paavali on historian henkilö, ja kirjoitti historian henkilöstä, Nasaretilaisesta Jeesuksesta.
- Anonyymi
Kustaan kirjoitti:

Outoa on se että Jeesuksen kulkemiin paikkoihin rakennettiin kappelia ja kirkkoja.Jos Jeesus olisi vai keksitty,ei kirkkoja olisi rakennettu niin moneen paikkaan.Jopa oletettuun Jeesuksen taivaaseen nousu paikkaan rakennettiin kirkko.Olen käynyt paikalla.Sitä kalliota sivelemään oli jatkuva jono ihmisiä.Myös kaivaukset todistavat raamatun mainitsemat paikat ja tapahtumat on oikeasti tapahtuneet.
Anonyymi kirjoitti:

"Jos Jeesus olisi vai keksitty,ei kirkkoja olisi rakennettu niin moneen paikkaan."
Joo, olet aivan oikeassa. Al-Aqsan moskeijakin osoittaa todeksi, että Muhammed ratsasti siivekkäällä hevosella Jerusalemiin ja nousi sitten taivaaseen. Tämän täytyy olla totta, koska on AL-Aqsan moskeija. Olinpas minä vitun tyhmä, kun en tähän ennen uskonut, mutta nyt uskon että Muhammed lenteli siivekkäällä hevosella.
https://en.wikipedia.org/wiki/Isra_and_Mi'raj
- Anonyymi
jeesus oli vain mielisairas kuten sinäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1363796Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362464Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442118Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet171101Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711062- 46925
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63896En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on31875- 43800
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies100799