Naurattaa kun jossakin joku kertoo että autossa polttomoottorissa poltettava biokaasu olisi ilmastolle haitatonta.
Järkikin sanoo että putkesta tulee kaikki päästöt suoraan ilmaan ja lisää co2 sekä muut yhdisteet.
Niin kauan kuin kaasu poltetaan niin päästöjä tulee kuin missä tahansa.
Millään tavalla ei päästöt vähene ilmassa käyttämällä kaasua oli se tehty mistä raaka-aineista tahansa. Itseasiassa jätteistä tehdyn kaasun valmistus lisää vielä tuotannon takia päästöjä suhteessa maakaasuun.
Ainoa hyöty tulee että polttoainetta on mahdollista tehdä oman maan raaka-aineista. Eli jos hinta painuisi ostetun maakaasun alle niin käyttö ihmisille halvempaa.
Hyvä lisä mutta jää todella pienen puuhasteluksi koko euroopassa. Maailmalla vielä harvinaisempaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
>+Järkikin+sanoo+että+putkesta+tulee+kaikki+päästöt+suoraan+ilmaan+ja+lisää+co2+sekä+
muut+yhdisteet.+
Ei+sinulle+näytä+kovin+paljoa+järkeä+riittäneen.+
Todellisia+huijausautoja+ovat+hybridit,+joiden+todelliset+kulutukset+ja+päästöt+melkein+aina+50+%+ja+joskus+jopa+satoja+prosentteja+(lataushybridit,+joita+ei+ladata)+luvattua+suurempia.+Ne+lisäävät+ilmakehän+CO2+pitoisuutta,+koska+polttoaine+on+maasta+ylös+kiskottua+fossiilista+tavaraa.+
Biokaasun+polttaminen+ei+lisää+ilmakehän+CO2+pitoisuutta,+koska+siinä+vain+pyöritetään+samaa+hiiltä,+mikä+on+vuosimiljoonia+kiertänyt+biosfäärissä.+Eli+kasvit+sitovat+hiildioksidia+ilmasta+->+tehdään+ruokaa+jne+->+lopulta+ruoantuotannon+jätteistä,+vedenpuhdistamolla+tai+kaatopaiklla+tehdään+biokaasua,+mikä+poltetaan+moottorissa.
Jokainen+käytetty+kilo+biokaasua+korvaa+litran+fossiilista+bensaa.+Eli+moottorissa+poltettu+kilo+biokaasua+pienentää+auton+CO2+päästöjä+3,5+kg.
Myös+maakaasun+käyttö+pienentää+päästöjä+neljänneksen.+Tämä+johtuu+erilaisesta+koostumuksesta.+Maakaasussa+on+paljon+vetyä+(mooliosuus+4:1)+suhteessa+hiilen+määrään,+joten+maakaasusta+tulee+paljon+vesihöyryä+ja+vähän+hiilidioksidia.+Bensassa+ja+dieselissä+on+enemmän+hiiltä+suhteessa+vedyn+määrään+->+suuremmat+CO2+päästöt+per+tuotettu+energiamäärä.
>+Ainoa+hyöty+tulee+että+polttoainetta+on+mahdollista+tehdä+oman+maan+raaka-aineista.
Biokaasua+ei+tuoda+ulkomailta,+vaan+se+nimenomaan+tehdään+Suomessa.+Eikä+siihen+käytetä+raaka-aineita,+vaan+jätteitä+(ruoantuotannon+ylijäämiä,+kaatopaikalla+ja+jätevedenpuhdistamoilla+vapautuvat+kaasut+jne).
Biokaasu+on+vain+hitusen+maakaasua+kalliimpaa+ja+reilusti+bensaa+halvempaa.+Kilohinta+ei+ole+kauheasti+halvempi,+mutku+kilo+vastaa+litraa+bensaa+energiasisällöltään.+Toki+pääsyynä+se,+että+litra+bensaa+painaa+vain+0,75+kg.
Jos+bensa+ostettaisiin+kiloina,+niin+hinta+olisi+noin+1,80+€/0,75+=+2,40+€/kg.+Biokaasu+maksaa+1,44+€/kg.+Reilusti+halvempaa.+20+€+panostuksella+ajelee+300++km.
> Jokainen käytetty kilo biokaasua korvaa litran fossiilista bensaa
Uh, siis kilo biokaasua (tai maakaasua) korvaa 1,5 litraa bensaa.