Lomalaisia nuo pakolaiset. Menevät kotimaihinsa kuukausien lomille vaikka suomi on todennut maat vaarallisiksi. Eikö niillä ole mitään itsesuojeluvaistoa sen jälkeen kun saavat oleskeluluvan ja elatukseen Suomessa.
Uhkarohkeita
75
637
Vastaukset
- Anonyymi
Mikäs siellä lomaillessa. Kelan päivärahat juoksevat ja kertovat sukulaisilleen taikaseinästä ja muusta maan ihmeistä päivitellen.
- Anonyymi
KansojenELäkeLaitos kyllä jakaa rahaa ympäri tellusta, oli sitten aurinkoa ottamassa somaliassa, tai vinkuintiassa. korona tosin hillitsee,nyt turvapaikan saajien edes takaisin matkailua omiin maihinsa, ja tautien levittelyä ympäri suomea.
- Anonyymi
Kaksi turkkilaisen yhtiön lentoa oli joka päivä Helsingistä Sudaniin.
Sossurahat Turkkiin. - Anonyymi
Kyllä Madventuresin pojatkin meni vaarallisiin paikkoihin. Somalitaustaiset ovat melko rohkeita tyyppejä ja uskaltavat ottaa harkittuja riskejä. Seuraavaksi heidän pitäisi lomailla ja kerskakuluttaa joukolla vaikka latviassa tuoden vähän väriä homogeeniseen katukuvaan.
- Anonyymi
Jokos tuo kaarnavene Siis tuottoisa keksintö myyty ilmaiseksi esim. Somaliaan
- Anonyymi
Minäkin olen tehnyt duunia vuosikausia kriisialueilla. Riskin suuruus riippuu tapauksesta. Onko tilanne yleisvaarallinen, vai kohdistuuko minuun henkilökohtaista uhkaa.
Sodan vuoksi pakolaisiksi päätyneiden uhka on yleinen, ei henkilökohtainen. Näin ollen he voivat myöhemmin tilanteen rauhoituttua vierailla kotimaassa. Turvapaikan saa sen sijaan vain henkilökohtaisen uhan perusteella. Vakava uhka ei poistu 6 vuodessa. Hyvin harva heistä lähtee kotimaahan lomalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokos tuo kaarnavene Siis tuottoisa keksintö myyty ilmaiseksi esim. Somaliaan
Kannattaisi, sieltä ei tulekkaan mitään itsekeksittyä.
Onko siellä osattu koskaan mitään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin olen tehnyt duunia vuosikausia kriisialueilla. Riskin suuruus riippuu tapauksesta. Onko tilanne yleisvaarallinen, vai kohdistuuko minuun henkilökohtaista uhkaa.
Sodan vuoksi pakolaisiksi päätyneiden uhka on yleinen, ei henkilökohtainen. Näin ollen he voivat myöhemmin tilanteen rauhoituttua vierailla kotimaassa. Turvapaikan saa sen sijaan vain henkilökohtaisen uhan perusteella. Vakava uhka ei poistu 6 vuodessa. Hyvin harva heistä lähtee kotimaahan lomalle.Somalia on kutsunut omansa rakentamaan maataan. Se työ varmaati pelottaa, ja käyvät vaan lomalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Somalia on kutsunut omansa rakentamaan maataan. Se työ varmaati pelottaa, ja käyvät vaan lomalla.
Somaliassa tarjottu työ. karkoittaa somalit palaamaan suomeen, jossa saavat muutenkin elostelun edellytykset.
- Anonyymi
Afganistanin naapureissa ei ole turvallisia maita. On Iran, Pakistan ja Turkmenistan. Näihin maihin ei ole tainnut Suomesta olla lentoja. Sensijaan Kabuliin on ollut lentoja aiemmin, maa on koettu turvalliseksi.
Vertailun vuoksi, somalit käyvät Somalian naapurimaissa tapaamassa sukulaisiaan. Eivät uskalla tavata Somaliassa.- Anonyymi
Kyllä facepäivitysten mukaan ovat lomailleet myös Somaliassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä facepäivitysten mukaan ovat lomailleet myös Somaliassa.
Suurin osa Somaliasta on rauhallista aluetta. Lomailu onnistuu vallan mainiosti ja pitempiaikainen oleskelu kunhan Kelan anomukset vain täyttää verkon kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä facepäivitysten mukaan ovat lomailleet myös Somaliassa.
Lopeta ihmisten kyttääminen missä lomailevat!!! Hanki elämä!!!
- Anonyymi
Afganistanilaisethan itse halusivat Talebanin valtaan kun eivät mitenkään sitä estelleet. Joten kai siellä on ihan turvallista. Jotkut tietysti lähtevät tapahtuneen varjolla Euroopan lihapatojen ääreen. Varsinkin ne nuoret miehet. Vaikea tajuta, että nämä nuoret ovat niitä ensisijaisia hädänalaisia joita meidän tulee elättää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa Somaliasta on rauhallista aluetta. Lomailu onnistuu vallan mainiosti ja pitempiaikainen oleskelu kunhan Kelan anomukset vain täyttää verkon kautta.
Monet kantasuomalaiset lomailevat myös esim thaimaassa ladyboyn kainalossa ja täyttävät kelan anomukset verkon kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta ihmisten kyttääminen missä lomailevat!!! Hanki elämä!!!
Kyttääminen kuuluu kulttuuriin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä facepäivitysten mukaan ovat lomailleet myös Somaliassa.
Ette tajua pakolaisen ja turvapaikanhakijan eroa. Pakolainen pakenee sotaa, turvapaikan hakija vainoa. Pakolainen voi tilanteen rauhoituttua vierailla entisessä kotimaassa. Vainotun palaaminen on sen sijaan paljon suurempi henkilökohtainen riski.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa Somaliasta on rauhallista aluetta. Lomailu onnistuu vallan mainiosti ja pitempiaikainen oleskelu kunhan Kelan anomukset vain täyttää verkon kautta.
Sodat kestävät pitkään. Pakolaiset kotiutuvat, ja saavat Suomen kansalaisuuden. Lapsina tänne tulleilla ei ole mitään sidettä vanhempien entiseen kotimaahan. Suomi on nyt heidän kotimaansa, ja he saavat matkustella harkintansa mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Afganistanilaisethan itse halusivat Talebanin valtaan kun eivät mitenkään sitä estelleet. Joten kai siellä on ihan turvallista. Jotkut tietysti lähtevät tapahtuneen varjolla Euroopan lihapatojen ääreen. Varsinkin ne nuoret miehet. Vaikea tajuta, että nämä nuoret ovat niitä ensisijaisia hädänalaisia joita meidän tulee elättää.
Suomalaiset ovat yksiä paskiaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet kantasuomalaiset lomailevat myös esim thaimaassa ladyboyn kainalossa ja täyttävät kelan anomukset verkon kautta.
Mutta he eivät olekaan Thaimaasta pakoon lähteneitä….
Anonyymi kirjoitti:
Ette tajua pakolaisen ja turvapaikanhakijan eroa. Pakolainen pakenee sotaa, turvapaikan hakija vainoa. Pakolainen voi tilanteen rauhoituttua vierailla entisessä kotimaassa. Vainotun palaaminen on sen sijaan paljon suurempi henkilökohtainen riski.
Hyvä kun sinä tiedät ja tajuat. Kumpaan ryhmään tämä VALEKUOLLUT Irakilainen kuuluu? Toinen asia pohdittavaksi. Afganistanin väkiluku kasvaa huimasti, kun nämä tunkeutujat, LÄNSIMAISET DEMOKRAATIT on maasta karkoitettu. Pakistanista virtaa tuhansia "pakolaisia" päivässä Afganistaniin, samoin on muilla rajoilla. MYÖS SUOMESTA (onneksi) lähtee oikeauskoiset kotimaahansa.
Anonyymi kirjoitti:
Sodat kestävät pitkään. Pakolaiset kotiutuvat, ja saavat Suomen kansalaisuuden. Lapsina tänne tulleilla ei ole mitään sidettä vanhempien entiseen kotimaahan. Suomi on nyt heidän kotimaansa, ja he saavat matkustella harkintansa mukaan.
SUOMESSA SYNTYNYT somali joka syyllistyi kymmeniin rikoksiin , istui tuomionsa ja jatkoi rikosTEHTAILUA ....Suomen valtio teki päätöksen tänä keväänä, KARKOITETTIIN SOMALIAAN. MITÄ tähän populisti????
Anonyymi kirjoitti:
Monet kantasuomalaiset lomailevat myös esim thaimaassa ladyboyn kainalossa ja täyttävät kelan anomukset verkon kautta.
Ovatko nämä Suomalaiset lomailijat syntyneet tai lähteneet sieltä vainoa pakoon?????? Mitä tähän populisti???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta ihmisten kyttääminen missä lomailevat!!! Hanki elämä!!!
Se ei ole ihmisten kyttäämistä vaan omien verorahojen väärinkäytön seurantaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet kantasuomalaiset lomailevat myös esim thaimaassa ladyboyn kainalossa ja täyttävät kelan anomukset verkon kautta.
Pidä harrastukses omana tietonas😜
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta ihmisten kyttääminen missä lomailevat!!! Hanki elämä!!!
Jos lomailu tapahtuu meidän selkänahasta revittävien veroeuroin kuuluu se myös suomalaisille yliverotetuille veronmaksajille.
Suomen kansalaisuus saatu valheita syytäen lähes kaikki pakoloiset kuuluvat tähän kategoriaan perustuen vasemmistovihreään ideologiaan.
Älä ole sinisilmäinen hölmö! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Afganistanilaisethan itse halusivat Talebanin valtaan kun eivät mitenkään sitä estelleet. Joten kai siellä on ihan turvallista. Jotkut tietysti lähtevät tapahtuneen varjolla Euroopan lihapatojen ääreen. Varsinkin ne nuoret miehet. Vaikea tajuta, että nämä nuoret ovat niitä ensisijaisia hädänalaisia joita meidän tulee elättää.
Tuhannet pakolaiset palaavat takaisin esim pakistanista afganistaniin, kun talibanit saivat vallan, joten mitään pakolaistulvaa ei tule. korkeintaan elintaso turvis hamemiehet rynnivät eu.iin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos lomailu tapahtuu meidän selkänahasta revittävien veroeuroin kuuluu se myös suomalaisille yliverotetuille veronmaksajille.
Suomen kansalaisuus saatu valheita syytäen lähes kaikki pakoloiset kuuluvat tähän kategoriaan perustuen vasemmistovihreään ideologiaan.
Älä ole sinisilmäinen hölmö!Ei ole veronmaksajan asia valvoa sitä tilannetta. Ei hänellä oikeasti ole siihen mahdollisuutta, eikä valtuutusta.
- Anonyymi
tarkkanäköinen kirjoitti:
Ovatko nämä Suomalaiset lomailijat syntyneet tai lähteneet sieltä vainoa pakoon?????? Mitä tähän populisti???
Vainoa pakoon lähteneet ovat kaksoiskansalaisia. Vähän niinkuin jenkeissä tai briteissä asuva kantis, joka lomailee sillointällöin suomessa ihan huvikseen. Ei mitään ihmeellistä. Somalian suomalaiset ovat sangen vauraita ilman kelaakin. Suomeen saapui venäjän kautta somalian eliittiä ja kermaa joilla on paljon sijoituksia. Pakolaisen ei tarvitse olla köyhä, koska ei heitä heidän vaurautensa takia vainota.
- Anonyymi
Minä olen kyllä lentänyt Suomesta Turkmenistaniin. Venäjän kautta. Ei se ole turvaton. Ne eivät vaan päästä ketä tahansa sisään.
- Anonyymi
tarkkanäköinen kirjoitti:
SUOMESSA SYNTYNYT somali joka syyllistyi kymmeniin rikoksiin , istui tuomionsa ja jatkoi rikosTEHTAILUA ....Suomen valtio teki päätöksen tänä keväänä, KARKOITETTIIN SOMALIAAN. MITÄ tähän populisti????
Somalin tapaus oli teknisesti mahdollinen, koska rötöstely esti Suomen kansalaisuuden saamisen. Mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin voisi pitää sitä silti ihmisoikeusrikkomuksena. Jos joku veisi tapauksen sinne.

Onko hutisalo tullut varovaisemmaksi kaavakkeiden täytössä. Tämä vihervasuripopulisti laati IRAKILAISEN VALEKUOLLEEN paperit euroopanihmisoikeustuomioistuimeen. Suomi sai hutisalon VAATIMUKSESTA tuomion. Olet siis kanssani samaa mieltä, somalista EI TULE KOSKAAN SUOMALAISTA.
- Anonyymi
tarkkanäköinen kirjoitti:
Onko hutisalo tullut varovaisemmaksi kaavakkeiden täytössä. Tämä vihervasuripopulisti laati IRAKILAISEN VALEKUOLLEEN paperit euroopanihmisoikeustuomioistuimeen. Suomi sai hutisalon VAATIMUKSESTA tuomion. Olet siis kanssani samaa mieltä, somalista EI TULE KOSKAAN SUOMALAISTA.
Eikä iivanoista.
- Anonyymi
Onp outoa jos tämä porukka elelee meidän veronmaksajien rahoilla täällä! Eli pitääkö meidän maksaa näidenkin ulkomaanmatkat! Ja lisää väkeä halutaan elätettäväksi.!
- Anonyymi
Eivät sen enempää kuin kantasuomalaiset kelapummit, sillä erotuksella että kantasuomalaiset kelapummit juovat kelarahansa ravintolassa ja kun ne käyvät vähiin niin kotona. Raittiit Somalian suomalaiset käyttävät ylimääräisen massinsa matkusteluun ja eksoottisten paikkojen tutkimiseen.
- Anonyymi
Nyt siellä luullaan jo tietävänsä kuka milläkin elelee!!! Näitä lukiessa hävettää olla suomalainen.

Lähes kaikilla Somalian pakolaisilla on Suomen kansalaisuus. Ja he saavat tosiaan käyttää rahansa mihin lystäävät.
Anonyymi kirjoitti:
Eivät sen enempää kuin kantasuomalaiset kelapummit, sillä erotuksella että kantasuomalaiset kelapummit juovat kelarahansa ravintolassa ja kun ne käyvät vähiin niin kotona. Raittiit Somalian suomalaiset käyttävät ylimääräisen massinsa matkusteluun ja eksoottisten paikkojen tutkimiseen.
Empä tuota suvakkien housuissa olevaa pesää kuvin eksoottiseksi paikaksi sanoisi. Helvetin helppokulkuinen ja halpa kohde se toki on, Mitäs tähän suvakki.??
Anonyymi kirjoitti:
Nyt siellä luullaan jo tietävänsä kuka milläkin elelee!!! Näitä lukiessa hävettää olla suomalainen.
Kai sen nyt jokainen realimailmassa elävä tietää, MITÄ LUULET. Millä rahalla työttömät somalit lomamatkansa maksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät sen enempää kuin kantasuomalaiset kelapummit, sillä erotuksella että kantasuomalaiset kelapummit juovat kelarahansa ravintolassa ja kun ne käyvät vähiin niin kotona. Raittiit Somalian suomalaiset käyttävät ylimääräisen massinsa matkusteluun ja eksoottisten paikkojen tutkimiseen.
Kuluttavat siis suomalaisten verovaroja eksoottisia maita tutkiessa. toivottavasti jäävät sinne pummit tutkimaankin, etteivät tule lisää suomalaisten verovaroja suomesta pummaa.
- Anonyymi
tarkkanäköinen kirjoitti:
Empä tuota suvakkien housuissa olevaa pesää kuvin eksoottiseksi paikaksi sanoisi. Helvetin helppokulkuinen ja halpa kohde se toki on, Mitäs tähän suvakki.??
Empä minäkään, empä, empä hyvinkään.
- Anonyymi
tarkkanäköinen kirjoitti:
Kai sen nyt jokainen realimailmassa elävä tietää, MITÄ LUULET. Millä rahalla työttömät somalit lomamatkansa maksaa.
Heillä on bisneksiä ulkomailla, joista saavat tuloja tililleen. Ovat johtoporrasta nimittäin.
Anonyymi kirjoitti:
Heillä on bisneksiä ulkomailla, joista saavat tuloja tililleen. Ovat johtoporrasta nimittäin.
Ilman muuta näin, MUTTA MIKSI NE PUMMAA RAHOJAMME KELASTA??????
Anonyymi kirjoitti:
Empä minäkään, empä, empä hyvinkään.
Nämä somali liftarit on tottuneet "kalatehtaan" tuoksuun, Siksi suvakki mainosti pesäänsä eksoottiSEKSI paikaksi. Mitas tähän sanoo suuriymmärtäjä ja helsingin lähi-idänpiirin kontulan kaupinkinosan apulaispormestarin kuudennen sihteerivakanssin vihervasuriehdokas HÄH ??????
- Anonyymi
tarkkanäköinen kirjoitti:
Nämä somali liftarit on tottuneet "kalatehtaan" tuoksuun, Siksi suvakki mainosti pesäänsä eksoottiSEKSI paikaksi. Mitas tähän sanoo suuriymmärtäjä ja helsingin lähi-idänpiirin kontulan kaupinkinosan apulaispormestarin kuudennen sihteerivakanssin vihervasuriehdokas HÄH ??????
Persujen puheenjohtajistoon kuuluu nykyisin vegaanityttö ja homo. Vihdoin olet löytänyt oman puolueesi.
- Anonyymi
Satuja ja passeja ,,olis hyvä dokumentti tehdä!!!!!!
- Anonyymi
Ovat matkustaneet Afganistaniin ennen kuin taleban alkoi maan valloittamisen. Vaarallisuutakin on erilaista. Sotaa, rikollisuutta tai henkilökohtaista vainoa ja uhkaa.
Vuonna 2015 Suomeen tulleet ovat tuskin saaneet Suomen kansalaisuuden . Afgaanitaustaiset Suomen kansalaiset ovat tulleet maahan aikaisemmin lapsena tai syntyneet täällä. Tämä ryhmä ei ole vaarassa Afganistanissa, elleivät mene sotatoimialueelle. Eihän heitä siellä kukaan tunne.
Jos joku on saanut turvapaikan muutama vuosi sitten, koska häneen kohdistuu henkilökohtainen uhka, niin hän tuskin lähtee kotimaahan lomille. Oleskeluluvalla Suomessa asuvat saavat toki matkustaa vapaasti. - Anonyymi
Lomaillaan kuukausi tolkulla.
- Anonyymi
😀😁🤗😊😇😇
Kehotan lukijoita suhtautumaan sivustolla leviävään kirjoituksiin kriittisesti. Rokotevastaisen salaliittoteorikon keksityt valheet ovat tietenkin faktattomia. Linkkejä ei ole ja jos on ne ovat itsekyhätty nobodyn blogi tai matkapuhelimella kuvattu blogi tubevideo.
😃😆😀😁😊😇🤗🤗
Suhtaudutaan kuin pienten lasten väitteisiin, ymmärtäväisellä Hymyllä.Oletko asiastasi varma, etkö siedä TOISINAJATTELIOITA, jospa sinäkin joskus miettisit, kyseenalastaisit ja ennenkaikkea tutkisit asiaa monelta kantilta, mitä jos???? Mosse, Lada ja Nissan cerry ovt olleet aikoinaan myyntitilaston kärkeä vuoikausia Suomessa. EIVÄT NE SILTI PARHAITA OLLEET, Ei SUURINryhmäkään aina ole oikeassa,
Rapiat kaksivuotta sitten KORONATESTI oli tälläinen ....ÄLÄ MENE FLUNSSAISENA TÖIHIN. Kausiflunssaan on VUOSITTAIN kuollut paljon enemmän ihmisiä kuin koronaan. JA HUOMIO. Kausiflunssaan EI OLE KAHTEENVUOTEEN KUOLLUT AINUTTAKAAN SUOMALAISTA... "Laki on miten sitä luetaan"
- Anonyymi
tarkkanäköinen kirjoitti:
Rapiat kaksivuotta sitten KORONATESTI oli tälläinen ....ÄLÄ MENE FLUNSSAISENA TÖIHIN. Kausiflunssaan on VUOSITTAIN kuollut paljon enemmän ihmisiä kuin koronaan. JA HUOMIO. Kausiflunssaan EI OLE KAHTEENVUOTEEN KUOLLUT AINUTTAKAAN SUOMALAISTA... "Laki on miten sitä luetaan"
"Koronatesti tällainen..." Mitähän oikein tarkoitat?
Anonyymi kirjoitti:
"Koronatesti tällainen..." Mitähän oikein tarkoitat?
Kausiflunssaan ENNEN koronaa kuoli vuosittain rapiat NELJÄSATAA henkilöä. Kahteen vuoteen kausiflunssaan EI OLE ILMOITETTU KUOLLEEN AINUTTAKAAN, Kaikki on nykisin koronan aiheuttamaa. Oliko YLENuutiset tunnin välen vuodesta toiseen tarinoimassa kuinka monta ihmistä on altistunut KAUSIFLUNSSAAN.. "KORONATESTI TÄLLÄINEN" Tarkoitan sitä, Ihmisi ei kehotettu tai kutsuttu, testeihin, EIKÄ ILMOITETTU OLET NYT FLUNSSASSA, .........ÄLÄ MENE FLUNSSAISENA TÖIHIN, ja se oli siinä. Korona loppuu siihen kun siitä lopetetaan paasaaminen ja piste.
- Anonyymi
Kyllä karjalaisetkin kävi lomillaan neuvostoliitossa. Hihiiiii Natsima.
- Anonyymi
Älä vertaa näitä elintaso pakolaisia Karjalaisiin, he olivat Suomalaisia, miehet, pojat taistelivat eturintamilla maansa puolesta. Raskas evakkomatka edessä, perheen miehet monet kaatuneet rintamalla. Perk... nämäkin Afgaani ukot, pelkureita Talibanin edessä. Eivät jääneet puolustamaan maataan, vaikka USA koulutti 300 tuhatpäisen armeijan heistä. Lapset, vaimot jätettiin kylmästi, kohta Suomi taas hyysää, veronmaksajat ovat saaneet tarpeeksi.

Karjalaisilta suomen omilta kansalaisilta vietiin koti ja kotipaikka suuren vallan voimalla.
Se ,että muu Suomi sai pitään kotinsa.Se on korutonta kertomaa.Sitä ei saa rinnastaa minkään vallan innovaatioisen kannustamiseen.
Kannattaa kuunnella jos on päässyt unohtumaan -EVAKON LAULUA-Veikko Lavi perustunnelmaa lähdön syövereissä ja uuteen paikkaan lopulta päätymiseen.
Äiti uudessa paikassa odottaa isää rintamalta-"saapuikin ja kirkon viereen siunattiin"Eipä juuri sosiaali turvaa tarjottu.Eikä ilmaista "leipää"annettu.Evakkomatkalla -Lotat vielä kuumaa kauravelliä antoivat".Meidän omista kansalaisista,ihmisitä oli kyse.
Kansamme yritti puhaltaa yhteen hiileen,että säilyimme omana kansana.
Miksi tuolta ilkeävät miehet lähteä ja jättää naiset,lapset,vanhukset oman onnennesa nojaan.Todella tuo nykyajan tasa-arvo maailmassa on kuitenkin häpeällistä.
- Anonyymi
Suomalainen kela-asiakas pyörittää Suomen taloutta kelarahoilla. Somaali pyörittää muidenkin valtioiden taloutta. Parempi, että rahat jäävät Suomeen. Alkoholiin käytetty kelaraha on Suomen kannalta parasta, siinä raha palautuu lähes kokonaan valtiolle.
- Anonyymi
Juu, Finnairin lennättäminä ja kela maksoi reissun.
- Anonyymi
Afgsnistanista pelastetaan lennoilla. Nyt osa tunkee jo riemuissaan takaisin. Ei pidä sotkeutua muiden maiden touhuihin. Tulee vaan kalliiksi, hyöty 0
- Anonyymi
Uudessa kotimaassa Peräpohjolan Hölmölässä käydään vain määräajoin kuittaamassa Kela-etuuksien vaatimat säännökset.
Muu aika meneekin sitten aidossa oikeassa kotimaassa Afganistanissa värväten lisää turbaanipäitä ja pussihousuja eläteiksemme milloin milläkin valheella. - Anonyymi
Niinpä, mokadishun kauppakeskukset kiittää.
- Anonyymi
Miksi afgaanit lomailevat eri puolilla Afganistania jos se on niin vaarallinen maa, että sieltä tulee turvapaikanhakijoita samaan aikaan? Mitä he siellä oikeasti muuten tekevät.Luulisi että Supoa kiinnostaa mutta tuskin. Raija on kieltänyt, kuten jihadistienkin tutkimisen-
- Anonyymi
Paskanmarjat pelkkää Haaviston kikkailua kun on niin pakollista se EU:n perseen nuoleminen. Siinä Haavisto on kokenut muutenkin.
- Anonyymi
Hirvittävin pesti Tyttöhallituksessa on antaa sisäministerin ja ulkoministerin tehtävät vaalihäviäjä vihreille.
Maamme islamisoituminen käynnissä niin hurjaa vauhtia näiden kahden ministeriön, Mätäsalon ja Homupekan, toimiessa operaattoreina.
Veroeurot ovat näiden hulluissa ideologeissa hupaa rahaa. Antaa palaa vaan! - Anonyymi
Ja Supo vaikenee...
- Anonyymi
Afganistanilla huikeat raha- ja kultavarat maailman pankeissa.
Maa esiintyy köyhänä, mutta rahoja löytyy maailman pankeista.
Maailmalta syydetyt ns. avustusrahat vuosikymmenien aikana on laitettu kasvamaan maailman pankkien tileille eikä käytetty niihin tarkoituksiin mihin lahjoitettu/annettu.
Nyt ne rahat käyttöön eikä nitistettävä meiltä jo kurimuksessa eläviltä veronmaksajilta. - Anonyymi
suomi työttömätkin kaipaa näitä vaarallisia ilmaisia loma matkoja, menisikö hakemus läpi kelassa,
- Anonyymi
Joo, voihan siellä tehdä sivubusinestä, mieti huumemarkkinoita. Tai asemarkkinoita. Ja rahat jonnekin arabimaihin piiloon.
- Anonyymi
Abdi tuli Suomeen turvapaikanhakijana, matkusti kelarahat taskussa Afganistaniin ja nyt on talebaanien kourissa siellä eikä pääse pois. Hiemanko huvittaa.Sillain vinosti.
- Anonyymi
Somalit tykkäävät lomailla kotimaassaan. Sielä elää herroiksi kelan rahoilla.
- Anonyymi
Mistähän se johtui kun somali joutui rakennukselle töihin niin sen kädet alkoi täristä kun se otti sahan ja vasaran käteen. Hyvä ettei pyörtynyt.
- Anonyymi
Ei voi tehdä valkoselle miehelle töitä kun tulee orjamainen olo heti. Siitä tärinät.
Onko YLE uutisoinut kertaakaan, millainen kansanvaellus PAKISTANISTA on Afganistaniin. Afganistanin väkiluku kasvaa nyt vauhdilla, Se määrä joka sieltä"pakenee"on kuin hyttysenkusi itämeressä. Sieltä lähtee nyt demokraatit luikkimaan, Afganistan=talepaanit on konservatiivejä. Mitä tähän sanoo vasuripopulisti ???
- Anonyymi
Iltauutisissa just tuli tästä. Talipanit tahtoo nyt takadin afhkanistaniin. Eli nää suomeen aiemmin tulleet afkaanit onkin talipaneja.
;) x 1000 - Anonyymi
Talipaanit=persuja=konservatiiveja. Tai olivat joskus. Nykykonservatiivit=persut ovat vegaanityttöjä ja homoja.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 232401
- 951526
- 1181264
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18959- 52862
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249861Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo19840MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840- 34795