Mikä on pyörätien jatke ja milloin se on olemassa?

Anonyymi

Toisessa keskustelussa väitellään asiasta. Hukkuu siellä muiden kirjoitusten joukkoon joten uusi aihe tälle.

Pyörätien jatkeesta ei tieliikennelaissa ole ainakaan liikaa säädetty. Löytyy kuitenkin jotakin ja seuraavaa löytyy - Liite 4.2 "Poikkisuuntaiset tiemerkinnät" kohdan alta. Siellä lukee näin:

"L4 Pyörätien jatke

Pyörätien jatke osoitetaan kahdella valkoisella katkoviivalla. Merkintää käytetään osoittamaan pyörätieltä tulevalle polkupyöräilijälle ja mopoilijalle ajoradan ylityspaikka. Merkintää voidaan käyttää myös muissa polkupyöräilijälle ja mopoilijalle tarkoitetuissa ajoradan ylityspaikoissa. Pyörätien jatke merkitään vain, jos väistämisvelvollisuus ajorataa ylittäviä kohtaan on osoitettu liikennemerkillä B5, B6 tai B7. Jos pyörätien jatke merkitään suojatiemerkinnän rinnalle tai keskelle, suojatien puoleista katkoviivaa ei tarvitse merkitä."

Jatke on siis pyöräilijän (ja mopoilijan) ajoradan ylityspaikka. Jatke merkitään tuon tiedon mukaa vain silloin, kun ajoradan liikenteelle on osoitettu väistämisvelvollisuus tuossa luetelluilla liikennemerkeillä. Muuten jatketta ei erikseen merkitä.

Laitetaan tähän esimerkkikuva, jossa ajoradan liikenteelle ei ole osoitettu väistämisvelvollisuutta millään noista luetelluista liikennemerkeistä.

https://i.ibb.co/SXPFGXL/Vasistamisjarjestys.jpg

Pyörätie jatkuu kuvassa molemmin puolin mutta jatketta ei ole merkitty. Jatke merkittäisiin jos oikean alakulman valkoiselle autolle osoitettaisiin väistämisvelvollisuus ennen pyörätien jatketta ja suojatietä esim. liikennemerkillä B5 tai B6 ("kolmio" tai "stop" merkki).

Kyse on periaatteesta. Onko jatke tuossa kuvassa olemassa vaikka ei ole merkitty? Lakia kun tutkii, niin itse päädyn siihen, että on olemassa. Jatke kun on pyöräilijän (ja mopoilijan) ajoradan ylityspaikka, mutta sitä ei aina merkitä, muuta kuin laissa luetelluissa tilanteissa. Vastaväitteitä?

83

2276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Pyörätie jatkuu kuvassa molemmin puolin mutta jatketta ei ole merkitty."
      Kyseessä ei ole pyörätie vaan kevyenliikenteen väylä, vastäväitteitä ja mitähän seuraavaksi?

      • Anonyymi

        Pyörätie ja Yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä tyyppisten väylien välisellä ajorataosuudella on samanlainen pyörätien jatke. Molemmat nämä väylät ovat "kevyenliikenteen väyliä".

      • Anonyymi

        Itse asiassa "Pyörätie" ja "Yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä" ovat ne oikeat termit, joita tulisi käyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyörätie ja Yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä tyyppisten väylien välisellä ajorataosuudella on samanlainen pyörätien jatke. Molemmat nämä väylät ovat "kevyenliikenteen väyliä".

        Välissä voi olla pyörätien jatke tai sitten voi olla suojatie. Riippuu täysin siitä, että onko ajoradalla väistämiseen velvoittava liikennemerkki vai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse asiassa "Pyörätie" ja "Yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä" ovat ne oikeat termit, joita tulisi käyttää.

        Juuri näin. Kevyttä liikennettä ei ole. On kävelijöitä, pyöräilijöitä ja näihin rinnastettavilla kulkumuodoilla liikkuvia. Sen lisäksi on mopoilijoita, joiden matkat pyöräteillä voidaan sallia erillisellä lisäkilvellä "Sallittu mopoille".

        Ihan eri asia sitten on, kuinka kukin näistä kulkijoista noudattaa (tai edes tuntee) häntä koskevia sääntöjä.

      • Eli pitää unohtaa vanhan tieliikennelain säännökset ja mennään 1.6.2020 eteenpäin nykyisen tieliikennelain mukaisesti.
        Eli suojatiellä väistämisvelvollisuus osoitetaan aina liikennemerkein (sekä kääntyvä ajoneuvo väistää suoraan ajavaa) sekä mahdollisesti ajoratakorotuksin suojatien kohdalla.
        Eli jos suojatietä ennen on ajoneuvoliikenteeltä kolmio tai stop-merkki taikka suojatie on varustettu uudella ”pyöräilijän suojatie” kyltillä on auto väistämisvelvollinen pyöräilijään nähden. Mikäli näitä liikennemerkkejä ei ole (ihan riippumatta ajoratamaalauksista, joita vielä voi olla, koska niissä on 2v. aika muuttaa ne nykylainsäädännön mukaisiksi) on pyöräilijä väistämisvelvollinen ajoneuvoliikennettä kohtaan.
        Eli sellaista tilannetta nykylainsäädäntö ei tunne, missä suoraan ajava autoilija olisi väistämisvelvollinen suojatietä ylittävää pyöräilijää kohtaan, mutta tätä ei olisi liikennemerkeillä esitetty, ei enään ole olemassa (yhä, risteyksessä kääntyvä auto on väistämisvelvollinen suojatietä ylittävää pyöräilijää kohtaan).

      • Anonyymi

        Tuollakin lukee että: "Uuden lain myötä pyörätien jatke merkitään tiemerkinnöillä vain, jos ajorataa ajaville on osoitettu väistämisvelvollisuus liikennemerkillä."

        Pyörätien jatke merkitään siis vain jos tietyt ehdot täyttyvät. Muuten se jätetään merkitsemättä.

    • Anonyymi

      On vastaväite kuvaan.

      Autolijalle ei kerrota, hänen kannaltaan, millään tavoin, että hän olisi väistämisvelvollinen muille kuin jalankulkijoille. Väistämisvelvollisuus merkitään kärkikolmiolla (B5), pakollisella pysähtymismerkillä (B6) tai väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylitysalueella (B7). On kuitenkin mahdollista, että merkit ovat alueella, joka ei näy kuvassa.

      Vastakysymys.

      Jos kevyen liikenteen väylä jatkuu tien toisella puolella vain käännyttäessä vasemmalle, mutta ei jatku suoraan, onko autoilijalla pyöräilijän väistämisvelvollisuus, jos risteyksessä on yleisellä (tienristetyksestä varoittavalla) kolmiolla? Kevyen liikenteen väylä ja ajorata ovat erilliset osionsa ja kolmioita on vain yksi, ennen kevyen liikenteen väylää. Kärkikolmiossa ei ole erillistä pyöräilijöistä varoittavaa kilpeä.

      • Anonyymi

        Ei autoilijalle tarvitsekaan kertoa mitään tuossa kuvassa jatkeesta. Ajoradan liikenne väistää suojatietä ylittäviä jalankulkijoita, mutta ei merkitsemätöntä pyörätien jatkeen ylittäviä pyöräilijöitä. Ihan normi tilanne. Pyörätien jatketta kun ei merkitä silloin, kun autoilijoilla ei ole väistämisvelvollisuutta pyöräilijöitä kohtaan (liikennemerkit B5, B6 tai B7). Pyöräilijä väistää tällöin.

        Vastakysymykseen en ihan saa käsitystä, että minkälainen tilanne on. Jos "B5 Väistämisvelvollisuus risteyksessä" (kärkikolmio) on ennen pyörätien jatketta, niin selvä tapaus, että ajoradan liikenne on väistämisvelvollinen jatkeen yli pyöräileviin nähden, oli lisäkilpeä tai ei.

        https://goo.gl/maps/EbV9roinAoKPdZCb6

        Tuossa kuvassa ei ole lisäkylttiä kolmiossa. Silti ajoradan liikenne väistää pyörätien jatkeen yli pyöräileviä. Tuossa kuvassa jatkeen yli pyöräilevillä on "etuajo-oikeus" joka suunnasta tuleviin autoihin nähden. Kahdesta muusta suunnasta käännytään kuvaajan suuntaan ja silloin autoilijat väistävät myös jatkeen ylittäviä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Juuri näin. Suojatien kanssa siinä on myös pyörätien jatke. Se jatke on siinä merkitsemätön, eikä ajoradan liikenne tarvitse siitä tietää. Pyöräilijät väistävät tuossa ajoradan liikennettä.

        Kun katselee tätä kuvaa: https://i.ibb.co/SXPFGXL/Vasistamisjarjestys.jpg

        ...niin pyöräilijät väistävät oikean alareunan valkoista autoa, mutta jos nuo kaksi muuta autoa kääntyvät, niin ne väistävät kääntyvänä risteävää tietä ylittävää jalankulkijaa, polkupyöräilijää ja mopoilijaa.

      • Anonyymi

        Nämä kuvat selventävät hyvin tuota asiaa. Ainoa huono puoli kuvissa on se, ettei kevyenliikenteen väylän liikennemerkki ole näkyvissä (Yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä liikennemerkki).

        https://www.liikenneturva.fi/sites/default/files/kuvat/Liikenteessa/pyoraily/pyoratien_jatkeen_muutokset.jpg

        Tiemerkintöihin ei kuitenkaan pidä luottaa liikaa. Tälläkin hetkellä on siirtymäaika tiemerkintöjen muuttamiselle nykyisen lain vaatimuksen mukaisiksi. Sen jälkeenkään en luota tiemerkintään liikaa, vaan katson kuka väistää väistämissääntöjen ja liikennemerkkien perusteella.

        Nuo kaksi kuvaa ovat hyvä esimerkki. Kun ajoradan liikenteellä on väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeeseen nähden, niin jatke merkitään. Toisessa kuvassa ei näin ole ja pyörätien jatke jätetään merkitsemättä.

      • Anonyymi

        Pyörätien jatkeen tiemerkintä ei vaikuta väistämisvelvollisuuteen. Se on se väistämismerkki, eli liikennemerkki, joka pyörätien jatkeen kohdalla velvoittaa ajoradan liikennettä väistämään.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kuvassa on pyörätien jatke. Pyörätien jatke on vain ja ainoastaan pyöräilijöille merkitty paikka tien ylittämistä varten, ei mitään muuta. Pyörätien jatke ei ole sama asia kuin suojatie.

      Eli kaksi eri asiaa: pyöräilijän väistämisvelvollisuus vaiko moottoriajoneuvojen väistämisvelvollisuus pyöräilijöitä kohtaan. Ellei liikennemerkein B5, B6 tai B7 muuta ole osoitettu, pyöräilijä väistää ja antaa tietä.

      Kuvassa pyöräilijä väistää, aivan kuten edellä teksteissä onkin jo kerrottu, vaikka kuvassa on pyörätien jatke.

      • Nyt pitää muistaa se, että koska aikaisemman lainsäädännön mukaan polkupyörällä ei saanut ylittää suojatietä, mikäli tuota suojatietä ei ollut/ollut merkitty pyörätien jatkeeksi niin kehitettiin tuo "pyöräitien jatke" joka käytännössä oli suojatie minkä sai ylittää pyöräillen, väistämissääntöjä tuo pyörätien jatke ei muuttanut, eli pyöräilijä oli väistämisvelvollinen risteävää liikennettä kohtaan, ellei liikennemerkein muuta ollut osoitettu.
        Nyt kun tieliikennelaki muuttui 1.6.2020, niin minkä tahansa suojatien ylittäminen polkupyöräillen tuli sallituksi, mutta yhä väistämisvelvollisuus pysyi ennallaan, eli pyöräilijä väistää , ellei liikennemerkein muuta osoiteta.

        Eli periaatteessa tuo termi "pyörätien jatke" voitaisiin unohtaa nykylaissa, koska kaikista suojateistä tuli "pyörätien jatkeita" väistämisvelvollisuuden suhteen ajateltuna.

      • Anonyymi
        santtu_1975X kirjoitti:

        Nyt pitää muistaa se, että koska aikaisemman lainsäädännön mukaan polkupyörällä ei saanut ylittää suojatietä, mikäli tuota suojatietä ei ollut/ollut merkitty pyörätien jatkeeksi niin kehitettiin tuo "pyöräitien jatke" joka käytännössä oli suojatie minkä sai ylittää pyöräillen, väistämissääntöjä tuo pyörätien jatke ei muuttanut, eli pyöräilijä oli väistämisvelvollinen risteävää liikennettä kohtaan, ellei liikennemerkein muuta ollut osoitettu.
        Nyt kun tieliikennelaki muuttui 1.6.2020, niin minkä tahansa suojatien ylittäminen polkupyöräillen tuli sallituksi, mutta yhä väistämisvelvollisuus pysyi ennallaan, eli pyöräilijä väistää , ellei liikennemerkein muuta osoiteta.

        Eli periaatteessa tuo termi "pyörätien jatke" voitaisiin unohtaa nykylaissa, koska kaikista suojateistä tuli "pyörätien jatkeita" väistämisvelvollisuuden suhteen ajateltuna.

        Tuosta on ollut väitteitä suuntaan jos toiseen, että ennenkin on saanut ylittää suojatie pyöräilemällä yli. Mennyttä on mennyttä ja nykylaki sallii ainakin sen selvästi.

        Kakista suojateistä ei ole tullut pyörätien jatkeita koska suojatie ja pyörätien jatke ovat laissa kaksi eri asiaa. Olivat niin myös edellisen lain aikana. Ne voivat sijaita tismalleen samassa kohtaa tai voivat olla olemassa täysin yksin ilman toista. Suojatie ei koskaan toimi myös pyörätien jatkeena, vaan suojatien lisäksi siinä kohtaa on myös pyörätien jatke, tai sitten ei.

        Väistämisvelvollisuuden kannalta katsottuna voi toki asian mieltä niin, kuten kirjotit, mutta eri asioita ovat joka tapauksessa.

        Tiemaalauksien osalta eritellään myös:
        L3 Suojatie
        L4 Pyörätien jatke

        Tieliikennelaki
        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180729

      • Anonyymi

        ...niin ja se pyörätien jatke voi tosiaan olla olemassa yksin ilman suojatietä. Näin on sellaisen pyörätien jatkeen osalta (D5 Pyörätie) jossa vain pyöräillään. Ei ole jalankulkua eikä siten myöskään suojatietä samassa kohtaa. Siksi ovat laissa edelleen eritelty kahdeksi eri asiaksi.

    • Anonyymi

      Tiemaalaukset asiaan liittyen.

      https://img.aijaa.com/b/00740/15000407.jpg

      1. Suojatie
      2. Pyörätien jatke
      3. Molemmat samassa kohtaa, kun se erikseen merkitään (jatke keskellä).
      4. Molemmat samassa kohtaa, kun se erikseen merkitään (jatke rinnalla).

    • Anonyymi

      Minä jatkan suoraan ajamista erillistä pyörätietä ja pyörätien jatketta, joka kulkee samaan suuntaan kuin autotie. Autotietä selkäni takaa tulee auto, joka kääntyy editseni vasemmalle menevälle tielle silloin kun olen pyörätienjatkeella. Olisin jäänyt alle, jos en olisi pysähtynyt, mutta kummalla on oikeus ajaa ensin?

      Olen ymmärtänyt niin, että koska lähestymissuuntamme on risteykseen sama minulla ja autolla, autoilija ohittaa minut laittomasti risteysaueella kääntyessään estäen suoraan etenemiseni. Autoilijalla ja minulla on etuajooikeuttu tie. Suunta mihin auto vasemmalle kääntyi taas on tieltä tulijoille stop merkin takainen, mutta se ei koske sinne kääntyvää autoa, mutta väistäminen koskee.

      • Anonyymi

        Risteyksessä kääntyvä auto väistää pyörätien jatkeen yli pyöräileviä (ellei pyöräilijöillä satu olemaan väistämiseen velvoittavaa liikennemerkkiä ennen pyörätien jatketta).

        Ajoneuvolla käännyttäessä on väistettävä:

        1) risteävää tietä ylittävää jalankulkijaa, polkupyöräilijää ja mopoilijaa;

        Lähde 24 § --> https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180729#L3P24

      • Anonyymi

        Kuva kertoo enemmän:

        https://i.ibb.co/W3SxZ1J/Kaantyva-vaistaa.jpg

        Jos olet erillisellä pyörätiellä (kevyenliikenteen väylällä) niin ajoradan liikenne saa ohittaa sinut risteysalueella. Kääntyvänä he kuitenkin väistävät, ellei pyöräilijälle ole määrätty väistämisvelvoitetta.

    • Anonyymi

      Jatke pötkö pullapitko. Polkupyöräilijän on kovin hankalaa tietää mikä liikennemerkki jatko-osineen jököttää kohti autoilijoita. Siinä on suojatie yleensä kun kevyt liikenne jatkuu tuolla puolen. Joten ei muuta kuin pyöräillen yli vaan mikäli autolijat suinkin pysähtyvät. Yleensä ne ei pysähdy suojatien eteen edes silloin kun polkupyöräilijällä on etuajo-oikeus.

      • Ei pyöräilijän ole yhtään hankalampi tunnistaa etuajo-oikeutta kuin autoilijoiden kohdatessa risteyksessä.

        Mikäli autoilija (joka ajaa suoraan) on suojatietä (pyörätien jatketta) ajamalla ylittävään polkupyöräilijään nähden väistämisvelvollinen, on tuo väistämisvelvollisuus osoitettu autoilijalle ennen suojatietä (pyörätien jatketta) olevalla liikennemerkillä B5 väistämisvelvollisuus risteyksessä (jonka tunnus on ylösalaisin oleva kolmio) taikka liikennemerkillä B6 pakollinen pysäyttäminen (tunnus kahdeksankulmio) taikka sitten liikennemerkillä B7 väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa.
        Kaksi ensinmainittua liikennemerkkiä on uniikkeja malliltaan, jolloin ne on tunnistettavissa myös takapuolelta katsottuna ja viimeksimainittu on kakksipuoleinen liikennemerkki joka näkyy molempiin suuntiin.
        Näistä kyseisistä liikennemerkeistä kumpikin osapuoli tunnistaa kummalla on etuajo-oikeus, aivan kuin muussakin liikenteessa.

        Eli polkupyöräilijän ei ole ollenkaan hankala tietää kumman osapuolen kuuluu väistää.

      • Anonyymi
        santtu_1975X kirjoitti:

        Ei pyöräilijän ole yhtään hankalampi tunnistaa etuajo-oikeutta kuin autoilijoiden kohdatessa risteyksessä.

        Mikäli autoilija (joka ajaa suoraan) on suojatietä (pyörätien jatketta) ajamalla ylittävään polkupyöräilijään nähden väistämisvelvollinen, on tuo väistämisvelvollisuus osoitettu autoilijalle ennen suojatietä (pyörätien jatketta) olevalla liikennemerkillä B5 väistämisvelvollisuus risteyksessä (jonka tunnus on ylösalaisin oleva kolmio) taikka liikennemerkillä B6 pakollinen pysäyttäminen (tunnus kahdeksankulmio) taikka sitten liikennemerkillä B7 väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa.
        Kaksi ensinmainittua liikennemerkkiä on uniikkeja malliltaan, jolloin ne on tunnistettavissa myös takapuolelta katsottuna ja viimeksimainittu on kakksipuoleinen liikennemerkki joka näkyy molempiin suuntiin.
        Näistä kyseisistä liikennemerkeistä kumpikin osapuoli tunnistaa kummalla on etuajo-oikeus, aivan kuin muussakin liikenteessa.

        Eli polkupyöräilijän ei ole ollenkaan hankala tietää kumman osapuolen kuuluu väistää.

        On, tietenkin on. Silloin kun joutuu havannoimaan peräpuolelta merkkiä joka on ns yksipuolinen. Asiahan korjautuisi jos merkin perspuoli olisi samanlainen kun etupuolikin. Helpottaisi havannointia myös risteyksessä kun näkisi heti että risteävältä tuleville on kolmio esteenä. Ei tulisi epäselvyyksiä onko kysymys kumminkin tasa-arvoisesta risteyksestä. Sitä paitsi tuommoiset B6 B5 B7 sanonnat on vain pahanlaatuista elvistelyä.

        Kun liikenteessä liikkuu, niin pitää tuntea säännöt. Niin yksinkertaista se on. Tieliikennelaki on kaiken ydin. Väistämissäännöt pitää osata. Liikennemerkit ovat vain yksi osa kokonaisuutta.

        B5 Väistämisvelvollisuus risteyksessä = "kärkikolmio".

        B6 Pakollinen pysäyttäminen = "stop-merkki".

        B7 Väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa = uusi liikennemerkki joka on vähän kuin "pyöräilijän suojatie".

        Kun osaa säännöt, niin harvoin on tarve tietää liikennemerkkien kääntöpuolen kuva. "Kärkikolmio" sekä "Stop-merkki" ovat poikkeavan mallisia liikennemerkkejä, joten ne tunnistaa myös takaa, ilman että näkee etupuolen kuvan. Niiden tunnistaminen takaapäin on yleensä täysin riittävä asia.

        - polkupyörä on ajoneuvo -

        Niin, mutta merkkien numerot ovat elvistelyä muualla, kuin lakitekstissä ja muussa ammattiympäristössä. Täällä on parasta käyttää niiden sanallisia muotoja, sillä B5 ei kerro 99 % kansasta mitään.

        Kyllä ja voihan noita muotoja ihailla kieli pitkällä että mikähän tuokin on ja sitten jo kolahtaakin. Jos se sama olisi perspuolella sen hahmottaisi sekunnissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, mutta merkkien numerot ovat elvistelyä muualla, kuin lakitekstissä ja muussa ammattiympäristössä. Täällä on parasta käyttää niiden sanallisia muotoja, sillä B5 ei kerro 99 % kansasta mitään.

        Merkkien numerot ovat mukana siksi, että ne löytyvät helposti, kun lakitekstissä hakee. Jos sanallisista muodoista puhutaan, niin niitäkin käytetään myös arkikielessä väärin.

        Oikeasti pitäisi siis puhua Väistämisvelvollisuus risteyksessä, eikä "kärkikolmiosta" tai "kolmiosta". Laki ei tunne kumpaakaan noita sanoja. Sama homma on monen muunkin arkikielessä käytetyn sanan kohdalla. Puhutaan esim. "stop-merkistä", joka on oikeasti pakollinen pysäyttäminen, tai "kiertoliittymästä" joka oikeasti on liikenneympyrä.

        Tieliikennelaki on kaiken liikenteessä liikkumisen ydin ja siksi siihen viitataan tässäkin keskustelussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On, tietenkin on. Silloin kun joutuu havannoimaan peräpuolelta merkkiä joka on ns yksipuolinen. Asiahan korjautuisi jos merkin perspuoli olisi samanlainen kun etupuolikin. Helpottaisi havannointia myös risteyksessä kun näkisi heti että risteävältä tuleville on kolmio esteenä. Ei tulisi epäselvyyksiä onko kysymys kumminkin tasa-arvoisesta risteyksestä. Sitä paitsi tuommoiset B6 B5 B7 sanonnat on vain pahanlaatuista elvistelyä.

        Samalla tavalla autoilijatkin joutuvat havainnoimaan kolmion ja stop merkin peräpuolen suunnasta. Jos onnistuu autoilijoilta, niin onnistuu takuulla myös pyöräilijöiltä. Siihen on syynsä, että kolmio ja stop merkit ovat sen mallisia kuin ovat. Sen on juuri siksi, että niiden tunnistaminen onnistuu takaapäin, näkemättä maalattua puolta.

        Se uusi "Väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa" liikennemerkki sen sijaan on kaksipuolinen, aivan kuten suojatien liikennemerkkikin on.

    • Anonyymi

      miten te saatte selvistä asioista epäselviä?

      • Anonyymi

        Mitä epäselvää mielestäsi tässä asiassa on? Aika selviä asioita keskustelu täynnä (ehkä vain muutamaa kirjoitusta lukuunottamatta).

    • Anonyymi

      Nykyisen tieliikennelain mukaan pyörätien jatke on olemassa ja se merkitään pyörätien jatkeen tiemerkinnöin vain, kun ajoradalla on väistämisvelvollisuus ennen sitä jatketta. Muussa tapauksessa kohdassa on tiemaalauksena "täyspitkä" suojatieraidoitus.

      On siis aivan sama, onko kohdassa "piilossa" oleva jatke vai ei, kun kerta jokaisen suojatien saa ylittää pyöräilemällä yli, väistämisvelvollisuus huomioiden. Jatke kertoo lähinnä sen, että väistämisvelvollisuus on ajoradan ajoneuvoilla (perustuen väistämiseen velvoittaviin liikennemerkkeihin ennen jatketta).

      Tietää esim., että lumen alla on pyörätien jatke, jos ajoradan liikenteellä on jokin väistämiseen velvoittava liikennemerkki ennen jatketta (jokin liikennemerkeistä B5, B6 tai B7). Muuten on suojatie.

      Jos joku miettii sitä, että mikä sallii pyöräillä suojatiellä, niin se on 18 §. Siellä lukee mm. että ”Ajoneuvolla suojatiellä ajorataa ylitettäessä ei saa aiheuttaa vaaraa eikä haittaa jalankulkijalle.” Ajoneuvolla saa siis ajamalla ylittää ajorata suojatietä pitkin (huoltoajo, hiekoitus ja kuten todettiin, myös polkupyörällä pyöräilemällä).

    • Anonyymi

      Janis Petke.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Pyörätien jatketta ei ole olemassa ilman soveltuvaa liikennemerkkiä: joko väistämisvelvollisuus (kärkikolmi), pakollinen pysähtyminen (STOP) tai pyöräkaistan merkki osoittavat toisen liikennöijän väistämisvelvollisuuden kohdattaessa.

      Tien pintaan maalatut merkit eivät tarkoita mitään ilman ko. liikennemerkkiä, niiden tarkoitus on vain selkiinnyttää asiaa.

      • Anonyymi

        Tarkoitat varmaan liikennemerkkiä "Väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa" (uusi "pyöräilijöiden suojatie" liikennemerkki).

        B5 = Väistämisvelvollisuus risteyksessä ("kärkikolmio")
        https://liikennemerkkeja.fi/liikennemerkit/etuajo-oikeus-ja-vaistamismerkit/b5-vaistamisvelvollisuus-risteyksessa

        B6 = Pakollinen pysäyttäminen ("stop-merkki")
        https://liikennemerkkeja.fi/liikennemerkit/etuajo-oikeus-ja-vaistamismerkit/b6-pakollinen-pysayttaminen

        B7 = Väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa
        https://liikennemerkkeja.fi/liikennemerkit/etuajo-oikeus-ja-vaistamismerkit/b7-vaistamisvelvollisuus-pyorailijan-tienylityspaikassa

        Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeen kohdalla perustuu siis johonkin noista liikennemerkeistä B5, B6 tai B7 ennen sitä pyörätien jatketta.

        Totta on, että tiemerkinnät ovat siinä selkeyttämässä, havainnollistamassa ja tehostamassa tilannetta. Liikennemerkit ja liikennesäännöt ovat kuitenkin ne, jotka määräävät.

      • Anonyymi

        Kirjoitat että > "Tien pintaan maalatut merkit eivät tarkoita mitään ilman ko. liikennemerkkiä, niiden tarkoitus on vain selkiinnyttää asiaa."

        Poikkeus taitaa olla ainakin suojatien tienmerkintä. 2 § lukee seuraavaa: Tässä laissa tarkoitetaan: 8) suojatiellä jalankulkijoiden käytettäväksi ajoradan, pyörätien tai raitiotien ylittämiseen tarkoitettua, liikennemerkillä tai tiemerkinnällä osoitettua tien osaa;

        Tuo TAI sana ilmeisesti määrittelee sen, että suojatien osalta riittäisi pelkkä tiemerkintä. Onkohan näin?

      • Anonyymi

        Hyviä esimerkkejä.

        - kooysi -

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä esimerkkejä.

        - kooysi -

        heh, kääntyvä autoilija väistää, mutta väistääkö Volvo, Audi, BMW, Mersuperse ?

    • Anonyymi

      Lainsäädännön tarkoituksena on saada tienkäyttäjät toimimaan mahdollisimman yhdenmukaisesti ja ennakoitavasti. Tieliikenteen tärkeimmät periaatteet ovat velvollisuus liikennesääntöjen noudattamiseen, tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus ja varovaisuusvelvollisuus.

      • Anonyymi

        Kun kaikki toimivat liikenteessä samalla sovitulla tavalla, niin turvallisuus paranee. Heti kun joku lähtee sooloilemaan, niin muut eivät tiedä mitä se kaveri aikoo tehdä ja siitä muodostuu vaaran paikka.

    • Anonyymi

      Suojatie ja pyörätien jatke ovat kuitenkin edelleen eri itsenäisiä asioita. Suojatie ja pyörätien jatke voi olla jossakin täysin itsenäisesti tai ne voivat sijaita tismalleen samassa kohtaa. Suojatie ei koskaan toimi pyörätien jatkeena vaan samassa kohtaa on tällöin suojatien lisäksi myös pyörätien jatke.

      Jos suojatie on yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän välissä ja kohdassa on ajoradan ajoneuvoille väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki ennen suojatietä, niin siinä on suojatien lisäksi myös pyörätien jatke, joka merkitään tiemerkinnällä. Jos väistämiseen velvoittavia liikennemerkkejä ei ole, niin kohdassa on pelkkä suojatie ja kokopitkä suojatieraidoitus.

      • Anonyymi

        Missä käytetään suojatiemerkkejä, joissa on pyöräilijän kuva? Miten pyöräilijä tietää kyseessä olevan tuollaisen liikennemerkki? Vai onko se täysin turha?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä käytetään suojatiemerkkejä, joissa on pyöräilijän kuva? Miten pyöräilijä tietää kyseessä olevan tuollaisen liikennemerkki? Vai onko se täysin turha?

        Olen Tampereella nähnyt ihan livenä "Väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa" liikennemerkin. Merkissä on polkupyörän kuva.

        https://liikennemerkkeja.fi/liikennemerkit/etuajo-oikeus-ja-vaistamismerkit/b7-vaistamisvelvollisuus-pyorailijan-tienylityspaikassa

        Merkillä osoitetaan vain rakenteellisesti korotettu pyörätien jatke, joten ei sitä älyttömän monessa paikassa tulla näkemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä käytetään suojatiemerkkejä, joissa on pyöräilijän kuva? Miten pyöräilijä tietää kyseessä olevan tuollaisen liikennemerkki? Vai onko se täysin turha?

        Tässä Tampereen paikka näkyy videolla.

        https://youtu.be/ci4srmHPmH0?t=1m26s

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä Tampereen paikka näkyy videolla.

        https://youtu.be/ci4srmHPmH0?t=1m26s

        Miten suoraan ajava pyöräilijä näkee tuon merkin?

        Miten voidaan olettaa vanhojen autoilijoiden oppivan tuon liikennemerkin merkityksen?

        Miksei voi käyttää aina kolmiota (tai Stop-merkkiä)?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten suoraan ajava pyöräilijä näkee tuon merkin?

        Miten voidaan olettaa vanhojen autoilijoiden oppivan tuon liikennemerkin merkityksen?

        Miksei voi käyttää aina kolmiota (tai Stop-merkkiä)?

        "Merkillä osoitetaan vain rakenteellisesti korotettu pyörätien jatke."

        Kyseistä merkkiä käytetään siis vain korotettujen jatkeiden kohdalla. Muutoin käytetäänkin "kolmio" tai "stop" merkkejä. Autoilijoilla (ja muilla ajoneuvon kuljettajilla) on velvollisuus olla kartalla sääntömuutoksista ja uusista asioista. Tietämättömyyteen ei voi vedota.

        Miksi pyöräilijä ei näkisi merkkiä? Risteysalueelle hidastetaan nopeutta, niin että voidaan hahmottaa tilanne ja kaikki liikennemerkit, tilanteeseen vaikuttavat säännöt ja muut asiat.

        Et ymmärrä asiasta yhtikäs mitään. Selität asian vierestä ja vetoat joihinkin velvollisuuksiin. Nyt kyse on todellisesta elämästä. Ei teksteistä paperilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärrä asiasta yhtikäs mitään. Selität asian vierestä ja vetoat joihinkin velvollisuuksiin. Nyt kyse on todellisesta elämästä. Ei teksteistä paperilla.

        Näyttää vähän siltä, että et itse ymmärrä asioita. Jos kyseistä uutta liikennemerkkiä käytetään vain korotetun suojatien kohdalla, niin kyllä pitää olla aika sokea, jos ei näe sitä korotusta tiessä. Se on tilanteessa se ensimmäinen asia, joka antaa vinkin liikennetilanteesta sekä autoilijoille että pyöräilijöille.

        Muuten meni oikein, mutta kyseessä on korotettu pyörätien jatke. Siinä voi toki olla samassa kohtaa myös suojatie.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärrä asiasta yhtikäs mitään. Selität asian vierestä ja vetoat joihinkin velvollisuuksiin. Nyt kyse on todellisesta elämästä. Ei teksteistä paperilla.

        Oikeassa elämässäkin pitää liikennesäännöt ja liikennemerkit osata ja tuntea ja noudattaa niitä.

    • Anonyymi

      Mihin tuo jatke laitetaan?

      • Anonyymi

        Jatke on olemassa jos pyörätie jatkuu molemmin puolin ja autoilijoille on ennen suojatietä osoitettu väistämisvelvollisuus liikennemerkillä.

        Katso tätä aloituksessa olevaa kuvaa.
        https://i.ibb.co/SXPFGXL/Vasistamisjarjestys.jpg

        Jos tuohon laitettaisiin oikealla reunalla olevalle valkoiselle autolle jokin väistämismerkki (kolmio tai stop), niin siinä olisi suojatien lisäksi myös pyörätien jatke ja täyspitkä suojatiemerkintä tulisi katkaista keskeltä, eli maalata jatkeen tiemerkintä.

      • Anonyymi

        Pyörätien jatkeiden merkintätapa ja muutokset käsitellään tällä videolla kohdasta 06:38 min eteenpäin.

        https://youtu.be/V0V8WpUVIUc?t=6m38s

        Ihan hyvä video muutoksista joten kannattaa myös katsoa ihan kokonaisuudessaan.

    • Anonyymi

      Tähän aiheeseen liittyvät tiemaalaukset, jotka ovat lain liitteessä 4.2.

      Tiemerkintä L4: Pyörätien jatke (ei jalankulkua, vaan pelkkä pyörätie ja pyörätien jatke)
      https://liikennemerkkeja.fi/tiemerkinnat/l4-pyoratien-jatke

      Tiemerkintä L4: Pyörätien jatke (pyörätien jatke ja suojatie samassa kohtaa)
      https://liikennemerkkeja.fi/tiemerkinnat/l4-pyoratien-jatke-2
      https://liikennemerkkeja.fi/tiemerkinnat/l4-pyoratien-jatko

      Tiemerkintä L3: Suojatie (pelkkä suojatie)
      https://liikennemerkkeja.fi/tiemerkinnat/l3-suojatie

      • Anonyymi

        Täysin turhaa huuhaata. Kuka tuollaisia lähtee muistelemaan.

        Laittakaa valokuvia olemassa olevista pyörätien jatkeista.

        Eiköhän niissä kaikissa ole (tai pitäisi olla) kolmio autoille tai pyöräilijöille.

        Turha sotkea kaikkea ja tappaa ihmisiä.

        Mielestäsi tiemerkinnät ovat huuhaata? Mielenkiintoinen asenne. Mitä tuossa on muka sotkettu? Ihan tieliikennelaissa olevat tiemerkinnät on listattu.

        Muitakin väistämismerkkejä käytetään muuten pyörätien jatkeiden kohdalla, kuin pelkkä kolmio, oikealta nimeltään Väistämisvelvollisuus risteyksessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin turhaa huuhaata. Kuka tuollaisia lähtee muistelemaan.

        Laittakaa valokuvia olemassa olevista pyörätien jatkeista.

        Eiköhän niissä kaikissa ole (tai pitäisi olla) kolmio autoille tai pyöräilijöille.

        Turha sotkea kaikkea ja tappaa ihmisiä.

        Liikenteessä pitää osata säännöt. Siihen kuuluu myös liikennemerkkien ja tiemerkintöjen tunnistaminen.

    • Anonyymi

      Pitääkö autoilijan väistää pyöräilijää, jos tiehen on maalattu pyörätien jatke, mutta väistämisvelvollisuutta ei ole merkitty kärkikolmiolla?

      Mikä on pyörätien jatkeen maalausmerkinnän virka ilman kärkikolmiota? Sotkea ennestäänkin epäselviä liikennesääntöjä...?! Ilman väistämisvelvollisuuden osoittamista liikennemerkillä koko maalaus on hanurista.

      • Anonyymi

        Pyörätien jatkeen tiemaalaus ei vaikuta väistämisvelvollisuuteen.

        Tämä onkin se vaaran paikka, kun pyörätien jatke kuuluu nykylain mukaan merkitä vain, kun ajoradalla on se väistämiseen velvoittava liikennemerkki ennen jatketta (kolmio, stop tai se uusi liikennemerkki). Nyt on vielä pyörätien jatkeen tiemaalauksia, joiden tiemaalauksia ei ole korjattu. Väärin maalattu jatkeen tiemerkintä ei kutienkaan vaikuta väistämissääntöihin mitenkään. Vaaran paikka on ja myös autoilijoiden on syytä varoa tilanteessa.

        Kuka on vastuussa tuosta passcasta? Maalataan tiehen siis ihan mitä sattuu....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on vastuussa tuosta passcasta? Maalataan tiehen siis ihan mitä sattuu....

        Ei ole maalattu mitä sattuu, vaan lähinnä ei ole vielä muutettu vanhoja maalauksia nykylain mukaisiksi. Tienpitäjän velvollisuus tuo taitaa olla. Siirtymäaika korjaamisille oli 2 vuotta ja se päättyi 1.6.2022. Ei tuo tosin mitään hirveästi muuta, sillä yhtä vaarallista oli myös ennen tuota päivämäärää kaikkien vanhan lain mukaisesti merkittyjen pyörätien jatkeiden kohdalla.

        Ja miksi lakia rikotaan edelleen - on siis maalattuna syksyllä 2022 ihan mitä sattuu!

        Tiessä on asiaa kuvaavat maalaukset, vaikka liikennemerkkejä ei olekaan. Kuka sallii kaupungeille lain törkeän rikkomisen - se on hengenvaarallista.

        Asia on hoidettu alusta saakka kuin kökkötraktorilla. Liikenneasiantuntemattomat eivät ole saaneet lakia ja käytäntöä toimimaan yhdessä.

        Jos on tuoreet maalaukset, niin sitten on toimittu erittäin huonosti ja lain vastaisesti. Useimmiten on kuitenkin vanhoja tiemaalauksia, joita ei ole "ennätetty" maalaamaan uuden lain vaatimalla tavalla.

        Ei ole ehditty....?

        Ei siis ehditä tai ole ehditty noudattamaan lakia...?!!!!

        Kauheaa soopaa! Tuollainen perustelu ei kyllä toimi tavallisella kansalle, vaan yksilön ja kansan on noudatettava lakia aina. "Mä en tiennyt" tai "mä en kerennyt" ei käy perusteluna rikkoa lakia.

        Mellunkylässä kuoli ihminen, kenties tuon rikoksen takia. Törkeää hommaa, jota ei pidä puolustella. Virkamiehet pitää saada vastuuseen asiasta virkavastuulla - varoitus laiminlyönneistä ja sakot. Asia olisi saatava hallinto-oikeuteen.

        Onhan asiasta ollut kirjoittelua.

        https://yle.fi/uutiset/3-12577928

        https://yle.fi/uutiset/3-12579707

        Sama vaara on ollut uuden lain tultua voimaan. Tiemerkintöjen uusimisen suhteen annettiin 2 vuotta aikaa tehdä. Kaikkialla ei ole ennätetty tehdä. Silti sama vaaran paikka on ollut lain voimaan tulosta lähtien jatkeiden kohdalla heille, jotka vain tuijottavat tiemaalausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyörätien jatkeen tiemaalaus ei vaikuta väistämisvelvollisuuteen.

        Tämä onkin se vaaran paikka, kun pyörätien jatke kuuluu nykylain mukaan merkitä vain, kun ajoradalla on se väistämiseen velvoittava liikennemerkki ennen jatketta (kolmio, stop tai se uusi liikennemerkki). Nyt on vielä pyörätien jatkeen tiemaalauksia, joiden tiemaalauksia ei ole korjattu. Väärin maalattu jatkeen tiemerkintä ei kutienkaan vaikuta väistämissääntöihin mitenkään. Vaaran paikka on ja myös autoilijoiden on syytä varoa tilanteessa.

        Kirjoittaja on oikeassa sen suhteen, että itse merkintä ei muuta mitään oikeuksia. Se kuitenkin nykyisen tieliikennelain mukaan tarkoittaa sitä, että tässä pyöräilijällä on muiden merkkien ja yleisten sääntöjen vuoksi aina etuajo-oikeus ajoradan liikenteeseen nähden.

        Tästä tulee se vaaranpaikka. Jos merkintöjä on tehty väärin tai vanhoja merkintöjä ei ole vielä poistettu, pyöräilijä saattaa tulla ajoradan ylitykseen väärällä luulolla omista oikeuksistaan juuri tässä ylityksessä.

        Odotamme mielenkiinnolla oikeustapauksia väärin merkityillä pyörätienjatkeilla auton alle jääneiden tapauksissa. Saako tienpitäjä jonkinlaiset rapsut väärin olevasta merkinnästä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan asiasta ollut kirjoittelua.

        https://yle.fi/uutiset/3-12577928

        https://yle.fi/uutiset/3-12579707

        Sama vaara on ollut uuden lain tultua voimaan. Tiemerkintöjen uusimisen suhteen annettiin 2 vuotta aikaa tehdä. Kaikkialla ei ole ennätetty tehdä. Silti sama vaaran paikka on ollut lain voimaan tulosta lähtien jatkeiden kohdalla heille, jotka vain tuijottavat tiemaalausta.

        Mikä hyypiö sinä olet? Puolustatko kaupungin palveluksessa olevia lain rikkojia? Jos puolustat, niin siedät hävetä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä hyypiö sinä olet? Puolustatko kaupungin palveluksessa olevia lain rikkojia? Jos puolustat, niin siedät hävetä.

        Miten kirjoituksessa asiaa muka jotenkin puolustetaan? Todetaan vain faktat.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittaja on oikeassa sen suhteen, että itse merkintä ei muuta mitään oikeuksia. Se kuitenkin nykyisen tieliikennelain mukaan tarkoittaa sitä, että tässä pyöräilijällä on muiden merkkien ja yleisten sääntöjen vuoksi aina etuajo-oikeus ajoradan liikenteeseen nähden.

        Tästä tulee se vaaranpaikka. Jos merkintöjä on tehty väärin tai vanhoja merkintöjä ei ole vielä poistettu, pyöräilijä saattaa tulla ajoradan ylitykseen väärällä luulolla omista oikeuksistaan juuri tässä ylityksessä.

        Odotamme mielenkiinnolla oikeustapauksia väärin merkityillä pyörätienjatkeilla auton alle jääneiden tapauksissa. Saako tienpitäjä jonkinlaiset rapsut väärin olevasta merkinnästä?

        Näin se on. Tiemerkintöihin ei pidäkään luottaa liikaa. Väistämissäännöt ja sen mukainen väistämisjärjestys selviääkin parhaiten liikennemerkkien ja liikennesääntöjen perusteella.

    • Anonyymi

      "Kauheaa soopaa! Tuollainen perustelu ei kyllä toimi tavallisella kansalle, vaan yksilön ja kansan on noudatettava lakia aina. "Mä en tiennyt" tai "mä en kerennyt" ei käy perusteluna rikkoa lakia."

      Virkamies onkin eri mies - se tekee mitä se tykkää!

      • Anonyymi

        Luitko koko keskustelun läpi vai mitä tarkoitat tuolla kauhealla soopalla? Pelkkää aloitusta vai kaikkea?

      • Anonyymi

        Kenelläkään ei ole oikeutta "tehdä mitä lystää". Laki koskee ihan kaikkia.

    • Anonyymi

      "86 §
      Poikkisuuntaiset merkinnät

      Tien poikkisuuntaisilla merkinnöillä voidaan tehostaa muulla liikenteenohjauslaitteella osoitettua väistämisvelvollisuutta sekä osoittaa suojatie tai tienkohta, jossa tulee noudattaa erityistä tarkkaavaisuutta ja kiinnittää huomiota ajonopeuteen."

      Kuten 86 § voi todeta, niin pyörätien jatkeen tiemerkintä ei vaikuta väistämisvelvollisuuteen ollenkaan. Liikennemerkit ja liikennesäännöt määräävät väistämisvelvollisuudet ja väistämisjärjestyksen.

      Poikkeus tuohon on suojatien tiemerkintä. Sen osalta pelkkä tiemerkintä velvoittaa väistämään jalankulkijoita ilman, että on suojatien liikennemerkkiä samassa kohtaa. Tämä perustuu 2 § alta löytyvään määritykseen, jossa lukee seuraavaa:

      Tässä laissa tarkoitetaan: 8) suojatiellä jalankulkijoiden käytettäväksi ajoradan, pyörätien tai raitiotien ylittämiseen tarkoitettua, liikennemerkillä tai tiemerkinnällä osoitettua tien osaa;

      Tuo TAI sana on se asia, joka määrittelee, että jompikumpi riittää, eli pelkkä suojatien tiemerkintä riittää tai pelkkä liikennemerkki riittää suojatien osalta.

      • Anonyymi

        Niinhän se on, että autoilijoiden väistämisvelvollisuus muodostuu pyörätien jatkeen kohdalla olevien väistämismerkkien perusteella, ei sen jatkeen tiemaalauksen perusteella. Saattaa vielä olla tällaisia vaarallisia paikkoja, jossa on pyörätien jatkeen tiemaalaus, mutta autoilijoilla ei ole väistämismerkkiä. Tällainen lain vastainen tiemerkintä on vaaran paikka. Pyörätien jatkeen tiemerkintöihin ei pidä luottaa liikaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1658
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      162
      1236
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1199
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1135
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      106
      1082
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1071
    9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      116
      1026
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      949
    Aihe