Eri lähteiden mukaan Afganistanissa on aktiivisia taliban-sotilaita vain n. 60-80th. Se ei tunnu kovin suurelta määrältä jos ajatellaan, että koko väestön suuruus on 31 miljoonaa. Väestötietojen mukaan 25–54-vuotiaita miehiä Afganistanin väestöstä on n. 6 miljoonaa. Alle 25-vuotiaista löytyisi siihen vielä n. 2 miljoonaa sotilasikäistä miestä. Voisi olettaa, että heistä olisi helposti saanut koottua lähes MILJOONAN MIEHEN TAISTELUKUNTOISEN ARMEIJAN ja muun huollon vielä siihen päälle. He antaisivat talibaneille turpaan, että tukka pölisee jos TAHTOISIVAT. Kaikki mahdollinen länsimainen tuki ja koulutus olisi tullut siihen lisäksi. Ja sitähän oli tullut jo 20 vuotta.
Näyttää siltä, että huumekartelli nimeltä Talibanin on afganistanilaisen enemmistön oma valinta valtionsa johtoon. Ei muut maat voi valita afganistanin hallintotapaa. Se oikeus ja velvollisuus kuuluu vain afganistanilaisille. Ja he ovat sen nyt tehneet.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.