Kaksi vuosikymmentä Suomi on osallistunut uskonrauhan rikkomiseen Afganistanissa. Rahaa on käytetty lähes miljardi euroa. Koska oikeudenkäynti alkaa.
Suomi tuomiolle uskonrauhan rikkomisesta
Anonyymi
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Timo Soini:
– Me olimme osa lännen koalitiota USA:n ja Naton kanssa ja siitä oli kysymys. Siinä Suomi oli mukana ja niin kuin monet muutkin, se oli minun mielestäni sinänsä ihan hyväksyttävää. Sen ymmärrän, että jos 850 miljoonaa on rahaa(mme) mennyt, ei se mikään majestettirikos ole kysellä sen perään, mitä se tuotti ja kannatti.
Paaviuskovan mielestä uskonrauhan rikkominen on ihan hyväksyttävää.
On syytäkin laittaa oikeuteen jos eivät ole saaneet vapaasti harrastaa tanssipoikakuttuuriaan
Afganistanin kansa osoitti, että se haluaa pitää oman uskontonsa ja tapansa. Tästä suomalaistenkin olisi syytä ottaa mallia.
Ylemmyydentuntoisilla idealisteilla on kova tarve "auttaa".
Suomen valtionjohdolla on outo tärkeysjärjestys lähteä afganistaniin asti rikkomaan sikäläistä uskonrauhaa, mutta samalla tuoda suomeen näitä samoja uskonnollisia rituaaleja.
Vieraiden arvojen pakkosyöttö on myös kiihottamista kansanryhmää vastaan.
Oletko oikeasti näin tyhmä vai esitätkö?
Jos tyhmyyden syvin olemus kiinnostaa, kannattaa seurata vain vihervassarihallituksen tekosia.
Inohan kaksi nais moraalia.
Länsimaat USA olilat kuin entisajan ristiretkeläiset vimässä omia ihateita
ja uskontoa.Jokainen maa käyt omat kansallissotansa joka pääsee valtaan
täytyy hyväksyä.Sanonta kannettu vesi ei kaivossa pysy pätee tässäkin.
Muutos pitää lähteä kansasta itsestä.
Koalitio käytti "lähetystyöhön" 2000 miljardia. Lopputuloksena näydellien mahalasku.
Tolkuton summa rahaa, noin 50 000 e jokaista Afganistanin asukasta kohti.
Toiminnan aloitti Lipposen II hallitus, niin sanottu sateenkaarihallitus, jonka muodostivat SDP, Kokoomus, RKP, Vasemmistoliitto ja Vihreä liitto.
Putki-Paavohan on tunnettu koalitioiden kannattaja.
Kokoomuksen natokiima varmaan myötävaikutti asiaan.
Suomesta "auttamisen" suurvalta. Vientituotteena persujen elämänmuoto.
Nyt ääri-islamista on tehty tuontituote, jolla tietyt tahot lyövät rahoiksi - veronmaksajan kustannuksella.
Palkintona on nyt ennen näkemätön pakolaisvyöry Eurooppaan ja Suomeen.