Hallitus kokoontuu syyskuun alussa budjettiriiheen jopa yllättävän hyvässä talous- ja työllisyystilanteessa, sanoo pääministeri Sanna Marin (sd.).
SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa puhuneen Marinin mukaan talouspolitiikka on palaamassa normaalimmalle uralle voimakkaan koronaelvytyksen jälkeen.
Hänen mukaansa kehysriihessä sovittujen finanssi- ja budjettipolitiikan linjausten merkittävälle uudelleenarvioinnille ei tällä hetkellä ole tarvetta, vaikka viruksen aiheuttama epävarmuus ei olekaan tiessään.
Tulevaisuuden kasvun takeiksi Marin muun muassa mainitsi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen kasvattamisen, korkeakoulutettujen määrän kasvattamisen sekä työperäisen maahanmuuton lisäämisen.
SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa puhuneen Marinin mukaan talouspolitiikka on palaamassa normaalimmalle uralle voimakkaan koronaelvytyksen jälkeen.
Hänen mukaansa kehysriihessä sovittujen finanssi- ja budjettipolitiikan linjausten merkittävälle uudelleenarvioinnille ei tällä hetkellä ole tarvetta, vaikka viruksen aiheuttama epävarmuus ei olekaan tiessään.
Tulevaisuuden kasvun takeiksi Marin muun muassa mainitsi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen kasvattamisen, korkeakoulutettujen määrän kasvattamisen sekä työperäisen maahanmuuton lisäämisen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mihin Marin unohti valtavan velanoton aiheuttamat maksut ja lyhennykset.
Jos talous porskuttaa jo kovasti, niin osan rahatulvasta voi hyvinkin käyttää velanmaksuun vai meneekö se ilmaisiin aamupaloihin.
Talous nousee kohisten ja hallitus otti velkaa 6.5 miljardia, mihin tarkoitukseen. Marinilla on heikko matikka pää niin kuin Saarikollakin.
Velkaa ottavat kaikki. Ei siinä ole mitään ihmettelemistä normaaleina aikoinakaan saati koronan jälkimainingeissa.
Suomi on selvinnyt hyvin.
Hoidossa oleva velka lasketaan nykyisin omaksi pääomaksi.
Suomen menestys harmittaa persuja ja muita Suomi-vihaajia.
Kannattaa+muistaa,+että+Suomen+julkisen+talouden+koko+suhteessa+BKT:hen+on+jo+liian+suuri,+eli+noin+58-60%+??
Lisäksi+Suomi+joutuu+ottamaan+velkaa+ulkomailta,+eli+vähintään+75%+velasta+on+ulkomaista+??
Esim,+Yhdysvaltojen+velasta+75-80%+on+Yhdysvalloilta+itseltään+!!
Alle keskikastin ollaan mitä velkaan tulee.
Nykyään tiedot löytyvät helposti netistä joten en ymmärrä mitä varten väität että asiat olisivat hirmuisen huonosti.
Sanna Marin nyt sanoo ihan mitä tahansa jotta saa kannatuksensa pysymään edes vähän plussan puolella,Vassareilla etenki vihreillä menee niin huonopsti ettei uskalla edes sanoa
Marin johtaa hallitusta ja kansa määrää kannatuksen suuruuden. Punaviherhallitus istuu seuraaviin vaaleihin ja kukaties niiden jälkeenkin.
Tuo oli paras vitsi kautta aikain,tämä vassarien riistohallitus on köyhdyttäny suomen nopeammin kuin kukaan aikaisemmin ellei mukaan lasketa EU ta
Suomen talousongelmat johtuvat pandemiasta,kuten koko maailman.
Olemme pärjänneet kohtalaisen hyvin myös muihin EU-maihin verrattuna.
Suurin julkinen velka on Japanilla. Suomi on sijalla14 hyvin lähellä Saksaa ja Irlantia.
Tuo oli paras vitsi kautta aiakin EU Mieliseltä aina te sotkette koronan mukaan kun ette muuta keksi,totuus on se että EU lla menee niin huonosti ettei uskalleta kertoa
Tyhjännaurajan+ymmärrys+ei+riitä+tajuamaanSuomen+saati+EU:n+taloustilannetta+ja+koronapandemian+aiheuttamia+tuhoja+siihen.
Suomen+julkinen+velka+on+samaa+luokkaa+Irlannin+ja+Saksan+kanssa+eli+noin+65+%+BKT:sta.
Se+on+kyllä+suurempi,kuin+muilla+Pohjoismailla.
Budjettiriihi alkaa pian.
Riita sdp:n jakeskustan välillä on jo valmiina.
Hallitus joutuu syksyn riihessä todelliseen puntariin.
Nyt on talous saatava nousuun ja velanotto kuriin.
Muuten putoamme EU:n yhteisestä elpymiskelkasta.
Lähtökohta on parempi kuin odotettiin.
Tosin lähestyvät aluevaalit lisäävät riidanhalua.
Kepulla on omat tavoitteensa ja ykköstähtenä valtiovarinministeri.
Marin nyt sanoo muutaki järjetöntä ei sen höpinöihin ole mitään luottamista,ainoataan EU Mieliset hörhöt uskovat niihin hohohhooo
Marin puhuu järkeä,toisin kuin EU-vihaaja tyhjännauraja.
Tänään Sanna alkaa vetää budjettiriihtä, joka tekee EU-vihaajia harmittavia päätöksiä Suomen hyväksi.
Kepu on jo aloittanut iltalypyn.
Se päättyy vasta kun "lihava leidi laulaa".
Aika kivuttomasti meni budjettiriihi.
Vihreät vedettiin mankelin läpi,mutta saivat,mitä tilasivat.
Marin+nosti+Suomen+talouden+ja+työllisyyden+ilman+työläisten,+työttömien,+pienituloisten+ja+köyhien+kiusatoimia.+Kerrassaan+hieno+saavutus.
Suomen+talous+hurjassa+kasvussa,+jopa+4%+-+hienoa+Marinin+hallitus!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17115905/suomen-talous-hurjassa-kasvussa-jopa-4---hienoa-marinin-hallitus!
Sdp Sanna Marin sanoi että paperittomia maahanmuuttajia vastaavasti pitää poistaa maasta sekä rikoksiin syyllistyneitä samoin rangaista kovemmin,myös Suomen eu jäsenyyteen on tulossa muutoksia siten että nyt harkitaan neu sta eroamista
Harkitse ihan vapaasti.
Suomi ei sitä tee.
EU Vihaaja! Suomessa on lisääntynyt voimakkaasti EU vastaisuus ja loistavaa niin me emme tarvitse itsensä talous vaikeuksiin ajanutta EU ta ei meidän tarvitse maksaa EU n velkoja! EU on tuonut meille ainoastaan typeriä direktiivejä ja velkaannuttanut
yhteiskunnan siitä syystä meidän pitää erota EU sta
EU-maiden talousvaikeudet johtuvat paljolti pandemiasta.
Kukin jäsenmaa vastaa itse taloudestaan, mutta EU:ssa on myös yhteinen ponnistus talouden elvyttämiseksi.
Edessä on taloudellinen nousu ja paluu uuteen normaaliin!