Mainosvaltuutetun ojentaminen YK:ta koskevissa valheissa

Mainosvaltuutetun kestovalhe palstalla on ollut, että kun järjestö liittyi YK:n NGO-liittolaisuusjäseneksi, liittymisehdot olisivat olleet erilaisia kuin myöhemmin. Mainosvaltuutetun mukaan ehdot oli muutettu myöhemmin, ja kun se huomattiin, jäsenyys peruutettiin.

Näin selittelemällä mainosvaltuutettu on yrittänyt valkopestä järjestön haureutta YK:n kanssa jo pitkään (koska YK on järjestön mukaan Ilmestyskirjan peto, jäsenyys on ollut sille supernoloa ja osoitus vähintään kaksista punnuksista). Hänelle on selvitetty monta kertaa, että hänen versionsa on hölynpölyä ja propagandaa, joka ei pidä paikkaansa. Silti hän tulee seuraavassa käänteessä heiluttelemaan samaa kulahtanutta lippua.

Koska mainosvaltuutettu ei ole ottanut onkeensa vaan jatkaa valehtelua, tuodaan se esille nyt omana aloituksenaan.

Redditin kansainvälisellä entisten Jehovan todistajien foorumilla joku kertoi taannoin, että oli kysynyt asiaa suoraan YK:sta ja saanut yksityiskohtaisemman vastauksen kuin oli uskaltanut ajatellakaan.

Ja nyt jos maiosvaltuutettu virittelee siellä argumenttia siitä, että no nämä nyt ovat tällaisia foorumijuttuja joiden todenperäisyydestä ei voi ottaa selvää, niin tiedoksesi, että käyttäjä postasi kuvakaappauksen YK:lta saadusta vastauksesta, ja koska siinä on yhteystiedot vastauksen antajaan, sinä voit ihan itse esittää YK:lle saman kysymyksen.

Vastauksesta poimittua:

"Allow me to answer your question and give you some backround information. First of all, please note that all organizations intrested in becoming associated with the United Nations through our Department must:

1. Support and respect the principles of the Charter of the United Nations

2. - -

3. - -

4. - -

The association criteria mentioned above was already in place at the time the Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania (also incorporated in the State of New York) applied and was accepted for association with the then Department of Global Communications (DGC), in 1991 (year they applied for association with the United Nations), 1992 (year they were formally associated with the United Nations Department of Public Information)."

Nyt sitten odottelemme, miten mainosvaltuutettu yrittää vesittää tämän ja sen tosiasian, että hän on pyrkinyt valehtelemaan asiasta täällä monen monta kertaa vaikka häntä on ojennettu asiasta yhtä monta kertaa.

https://www.reddit.com/r/exjw/comments/jvvbmu/i_finally_decided_to_reach_out_to_the_united/
78877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

" ... kun järjestö liittyi YK:n NGO-liittolaisuusjäseneksi, ..."

Tuossa on tuo tyypillinen karkea virhe, lisäksi myös melkoisessa medley-ilmaisumuodossa, johon Vartiotorniseurakin on tarttunut luokitellakseen asiaa koskevan kritiikin / infon ei-validiksi.

Vain valtio voi olla YK:n jäsen.

UN-DPI ........ Vartiotorniseura oli YK:n yleisen / julkisen tiedotusosaston, eli DPI:n liitännäisyydessä NGO:na, eli ei-hallituksellisena organisaationa, joka edellytti YK:n perustuslauselman hyväksymistä ja tukemista.

- https://www.un.org/youthenvoy/2013/09/dpi-department-of-public-information/

Toinen yleinen argumentointivirhe on liittää jäsenyyden ehdoiksi ECOSOC:n ehdot, jotka ovat eri ehdot kuin DPI:lle, vaikka molemmissa edellytetään YK:n päätöslauselman hyväksymistä ja tukemista.

- https://en.wikipedia.org/wiki/United_Nations_Economic_and_Social_Council

"Ulkopuolisillehan" asilla ei ole merkitystä, mutta Vartiotorniseuralle kyseessä on aivan poikkeuksellisen raskauttava teko.

Sen omaa terminologiaa lainaten, se harrasti hengellistä huoruutta Jumalan maanpäälliseksi pääviholliseksi luokittelemansa YK:n kanssa, Ilmestyskirjan helakanpunaiseksi luokitelemansa pedon kanssa.

Äänestä
  • Niin siis lyhenne NGO tarkoittaa juuri ei-valtiollista eikä täsmennyksesi muutenkaan sisältänyt mitään perustelua sille, että kyseinen muoto olisi erikoisen karkean virheellinen. Wikipediassa käytetään ihan samaa muotoa. Täsmennys tulee ilmi myös YK:n vastauksesta.

    Mutta se saivartelusta, odotellaan mainosvaltuutetun uusimpia höpinöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin siis lyhenne NGO tarkoittaa juuri ei-valtiollista eikä täsmennyksesi muutenkaan sisältänyt mitään perustelua sille, että kyseinen muoto olisi erikoisen karkean virheellinen. Wikipediassa käytetään ihan samaa muotoa. Täsmennys tulee ilmi myös YK:n vastauksesta.

    Mutta se saivartelusta, odotellaan mainosvaltuutetun uusimpia höpinöitä.

    Olisi suotavaa ensin itse ymmärtää mistä kirjoittaa. Myös luetun ymmärtäminen johon on vastaavinaan olisi toivottavaa, sillä edellä taivutin asian melko lailla rautalangasta (18.08.2021 - 15:39).

    "... järjestö liittyi YK:n NGO-liittolaisuusjäseneksi ..."

    Poikkeuksellisen karkea virhe koskee väittämää YK:n jäsenyydestä NGO:na.

    1) Vain valtio voi olla YK:n jäsen.

    2) NGO ei voi olla YK:n jäsen.

    3) Toinen yleinen argumentointivirhe on liittää jäsenyyden ehdoiksi ECOSOC:n ehdot, jotka ovat eri ehdot kuin DPI:lle, vaikka molemmissa edellytetään YK:n päätöslauselman hyväksymistä ja tukemista.

    Kritiikissä (jopa karkeasti) väärin esitetyt "argumentit" satavat vain Vartiotorniseuran laariin.

    Ps. Mitä "mainosvaltuutettuna" manittuun kommentoijaan tulee ja joka esiintyy todistajana tai todisajamielisenä.

    Oletan vahvasti ettei hän todellisuudessa ole kumpaakaan, vaan kyse on todistajuutta (perhesiteiden vuoksi?) hyvin tunteva roolinvaihto-trolli, joka vain leikkii kritiikin esittäjien kustannuksella.

    Niin tai näin, niin joka tapaksessa hän tekee vain vahinkoa ja heittää kirjoituksillaan lokaa todistajuuden ylle, mutta maalaa toki lukijoille surullis-realistisen kuvan sen suhteen millaisesta mielenhalinnallisesta ja moraalisestikin umpikierosta kultista on kyse.

    Kritiikissä on hyvä pyrkiä täsmällisyyteen, mutta rajansa hiustenkin halkomisella.

    YK:n NGO-liittolaisjäsenyydestä puhuminen on mielestäni ihan ok, koska siinä kuitenkin tulee tuo liittolaisjäsenyys oikein esitetyksi ja onhan DPI YK:n alajärjestö, eli mutkan kautta ollaan YK:n NGO-liittolaisjäsenenä. Sen sijaan Vt-seurasta puhuminen "YK:n jäsenenä" menee jo turhan kauas oikeasta.

    Ei pidä syöttää todistajamielisille helppoja lapaan, mutta minusta tuon kaltainen tarkkuus, mitä edustat, kääntyy jo tarkoitustaan vastaan.

    "Oletan vahvasti ettei hän todellisuudessa ole kumpaakaan, vaan kyse on todistajuutta (perhesiteiden vuoksi?) hyvin tunteva roolinvaihto-trolli, joka vain leikkii kritiikin esittäjien kustannuksella."

    Tämä on käynyt mielessä useaan kertaan. Emme kuitenkaan voi varmuudella tietää. Kyseessä voi olla myös pitkän linjan JT, tietotasonsa puolesta helposti vanhin, joka on ottanut erivapauden keskustella palstoilla ja tekee kaikki mahdolliset mielen kiemurat pitääkseen kiinni maailmankuvasta, jota on ikänsä varjellut.

    Betelin masinoimaan hankkeeseen ei minäkään usko, sillä mainosvaltuutetun älyllinen epärehellisyys on räikeän selvää ja järjestölle häpeäksi. Yleensäkään järjestöorientoituneet ihmiset eivät ole kovin innokkaita vääntämään oppikysymyksistä, vaan keskittyvät todistajuuden käytännön puoleen.

    Miksi asiaa ei voi ilmaista juuri kuten se on, joka samalla kertoo kritiikin esittäjän olevan hyvin perillä esittämästään asiasta, sekä samalla myös antaa oikeaa ja selkeää infoa asiaa tuntemattomille.

    Epämäärinen ja virheellinen esitystapa vain johtaa siihen, että sellaista lukenut / kuullut ja asiaa tuntematon riskeeraa viestittää sitä edelleen vieläkin epämääräisemmässä muodossa. Sitten vt-seura pääsee syyttämään luopivääristelyistä ja -valheista ja nostaa malliksi juurikin nuo poimimansa hutut, muun sivuuttaen.

    On hyvin helppoa ilmaista, että Vartiotorniseura oli YK-DPI:n NGO-liitännäisenä, joka edellytti YK:n peustuslauselman tunnustamista ja tukemista.

    "Ei pidä syöttää todistajamielisille helppoja lapaan, mutta minusta tuon kaltainen tarkkuus, mitä edustat, kääntyy jo tarkoitustaan vastaan."

    Tässä keisissä on suorastaan monumentaalinen virhe viestittää tavalla, joka saa asiaa tuntemattoman ajattelemaan YK-jäsenyyttä.

    Keroitisko milä logiikalla kritiikin ilmaiseminen epämääräisyyksien sijaan, selkeästi juuri sellaisena kuin se on, voi kääntyä itseään vastaan?

    Vartiotorniseura on jo käyttänyt tämän asian yhteydessä hyväkseen virheellisesti esitettyä kritiikkiä "YK- jäsenyydestä" ja lyönyt sillä leiman kaikkeen asian suhteen esille nostettuun kritiikkiin luokitellen ne valheeksi ja puoskaroinniksi.

    VT-seura eräässä puheessaan tätä keissiä koskien: "Katsokaa, eiväthän he tunne edes perusasioita, he eivät ymmärrä mistä on kyse, he eivät edes ymmärrä mistä he puhuvat, kyse on luopiovalheista ja -luopiovääristelyistä, ei heitä tule kuunnella."

    Epämääräisyydet ja suoranaiset (karkeat) virheet kritiikissä satavat Vartiotorniseuran laariin ja vain pissivät kritiikin esittäjien omille kengille.

    "Tässä keisissä on suorastaan monumentaalinen virhe viestittää tavalla, joka saa asiaa tuntemattoman ajattelemaan YK-jäsenyyttä."

    No tässä aloituksessa sellaista ei esitetty ja tarkennus on tarjolla linkkiä klikkaamalla.

    "Keroitisko milä logiikalla kritiikin ilmaiseminen epämääräisyyksien sijaan, selkeästi juuri sellaisena kuin se on, voi kääntyä itseään vastaan?"

    Monumentaalisista virheistä puhuminen silloin, kun mitään monumentaalista virhettä ei ole esitetty, on turhaa kritiikin kritiikkiä. Voi esimerkiksi vain huomauttaa, että jos haluaa olla aivan täsmällinen, muoto on se ja se. Tässä ei ollut mitään monumentaalista virhettä eikä aloituksessa esitetty, että järjestö olisi ollut YK:n jäsen.

    Myös kritiikin kritiikissä kannattaa pitää lakki päässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi asiaa ei voi ilmaista juuri kuten se on, joka samalla kertoo kritiikin esittäjän olevan hyvin perillä esittämästään asiasta, sekä samalla myös antaa oikeaa ja selkeää infoa asiaa tuntemattomille.

    Epämäärinen ja virheellinen esitystapa vain johtaa siihen, että sellaista lukenut / kuullut ja asiaa tuntematon riskeeraa viestittää sitä edelleen vieläkin epämääräisemmässä muodossa. Sitten vt-seura pääsee syyttämään luopivääristelyistä ja -valheista ja nostaa malliksi juurikin nuo poimimansa hutut, muun sivuuttaen.

    On hyvin helppoa ilmaista, että Vartiotorniseura oli YK-DPI:n NGO-liitännäisenä, joka edellytti YK:n peustuslauselman tunnustamista ja tukemista.

    "Ei pidä syöttää todistajamielisille helppoja lapaan, mutta minusta tuon kaltainen tarkkuus, mitä edustat, kääntyy jo tarkoitustaan vastaan."

    Tässä keisissä on suorastaan monumentaalinen virhe viestittää tavalla, joka saa asiaa tuntemattoman ajattelemaan YK-jäsenyyttä.

    Keroitisko milä logiikalla kritiikin ilmaiseminen epämääräisyyksien sijaan, selkeästi juuri sellaisena kuin se on, voi kääntyä itseään vastaan?

    Vartiotorniseura on jo käyttänyt tämän asian yhteydessä hyväkseen virheellisesti esitettyä kritiikkiä "YK- jäsenyydestä" ja lyönyt sillä leiman kaikkeen asian suhteen esille nostettuun kritiikkiin luokitellen ne valheeksi ja puoskaroinniksi.

    VT-seura eräässä puheessaan tätä keissiä koskien: "Katsokaa, eiväthän he tunne edes perusasioita, he eivät ymmärrä mistä on kyse, he eivät edes ymmärrä mistä he puhuvat, kyse on luopiovalheista ja -luopiovääristelyistä, ei heitä tule kuunnella."

    Epämääräisyydet ja suoranaiset (karkeat) virheet kritiikissä satavat Vartiotorniseuran laariin ja vain pissivät kritiikin esittäjien omille kengille.

    On sinulla pointti, mutta "YK:n NGO-liittännäisjäsenyyden" vs. "YK-DPI:n NGO-liitännäisjäsenyyden" luonnehtiminen karkeaksi virheeksi on mielestäni ylireagointia. Kyseessä on mielestäni vähäinen muotovirhe, jonka voisi ottaa maltillisemminkin esille. En minäkään toki ehdota "YK:n jäsenyydestä" puhumista. No tämä nyt on sivuraide, onko kyseessä "karkea" virhe, samaan tapaan kuin ovatko jotkut "järkyttyneet" saadessaan tietää Vt-seuran kytköksestä.

    Aina on "mielestäni ylireakointia" kun on kysymys lahkon mokailuista.
    Mutta jos toiset mokailee, niin siitä nostetaan haloo.
    "Joka on vähässä väärä, on myös paljossa väärä." Sopii hyvin JT kulttiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Oletan vahvasti ettei hän todellisuudessa ole kumpaakaan, vaan kyse on todistajuutta (perhesiteiden vuoksi?) hyvin tunteva roolinvaihto-trolli, joka vain leikkii kritiikin esittäjien kustannuksella."

    Tämä on käynyt mielessä useaan kertaan. Emme kuitenkaan voi varmuudella tietää. Kyseessä voi olla myös pitkän linjan JT, tietotasonsa puolesta helposti vanhin, joka on ottanut erivapauden keskustella palstoilla ja tekee kaikki mahdolliset mielen kiemurat pitääkseen kiinni maailmankuvasta, jota on ikänsä varjellut.

    Betelin masinoimaan hankkeeseen ei minäkään usko, sillä mainosvaltuutetun älyllinen epärehellisyys on räikeän selvää ja järjestölle häpeäksi. Yleensäkään järjestöorientoituneet ihmiset eivät ole kovin innokkaita vääntämään oppikysymyksistä, vaan keskittyvät todistajuuden käytännön puoleen.

    Mielellään "vääntäisin" oppikysymyksistä mutta täällä kirjoittelevien Raamatun tuntemus ja teoksen arvostus ei mahdollista järkevää keskustelua. Koettu niin monta kertaa.

    Sen sijaan väännät sitten valheita järjestöstä ja sen toimintamalleista. Kuten tämäkin aloitus osoittaa. Ajattelitko pahoitella kestovalettasi ollenkaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielellään "vääntäisin" oppikysymyksistä mutta täällä kirjoittelevien Raamatun tuntemus ja teoksen arvostus ei mahdollista järkevää keskustelua. Koettu niin monta kertaa.

    No,aloitetaan sitten Jeesuksen sanoista:" älkää menkö talosta taloon".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielellään "vääntäisin" oppikysymyksistä mutta täällä kirjoittelevien Raamatun tuntemus ja teoksen arvostus ei mahdollista järkevää keskustelua. Koettu niin monta kertaa.

    Eli tuolla alla mainitussa listassa hyppäsit suoraan kohtaan

    4. "Sinulla on väärä asenne! Kaivelet vikoja! Et arvosta oikeita asioita! Yrität vain hajottaa, et rakentaa!"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On sinulla pointti, mutta "YK:n NGO-liittännäisjäsenyyden" vs. "YK-DPI:n NGO-liitännäisjäsenyyden" luonnehtiminen karkeaksi virheeksi on mielestäni ylireagointia. Kyseessä on mielestäni vähäinen muotovirhe, jonka voisi ottaa maltillisemminkin esille. En minäkään toki ehdota "YK:n jäsenyydestä" puhumista. No tämä nyt on sivuraide, onko kyseessä "karkea" virhe, samaan tapaan kuin ovatko jotkut "järkyttyneet" saadessaan tietää Vt-seuran kytköksestä.

    "On sinulla pointti, mutta "YK:n NGO-liittännäisjäsenyyden" vs. "YK-DPI:n NGO-liitännäisjäsenyyden" luonnehtiminen karkeaksi virheeksi on mielestäni ylireagointia."

    Vai ylirgointia. Kyse todellakin on karkeasta ja suorastaan monumentaalisesta virheestä.

    " ... kun järjestö liittyi YK:n NGO-liittolaisuusjäseneksi, ..."

    Tuossa annetaan asiaa tuntemattomille ymmärtää, että Vartiotorniseura olisi ollut NGO:na YK:n jäsen, liittynyt YK:hon.

    Lisäksi tämä keissi on poikkeusellisen raskauttava Vartiotorniseuralle, yksi suurimmista.

    Mitä epämääräisyys ja puoskarointi kritiikissä palvelee ja vielä aivan tietoisesti ja isepäisesti sellaisessa pitäytyminen, millä logiikalla? Ainakin Vartiotorniseura kiittää.

    *

    YK:n jäsenyys, joka on mahdollista __vain valtioille___ vs. DPI:n liitännäisyys, jotka ovat jo funktioltaan ja juridisestikin kaksi totaalisen eri asiaa.

    *

    Olen tarttunut asiaan koska se on kerrassaan aivan liian yleistä ja siksi, että Vartiotorniseura on jo käyttänyt hyväkseen tätä (-kin) asiaa koskien tuollaista puoskarointia, leimaamalla siihen viitaten kaiken kritiikin aiheesta luopiovääristelyksi ja - valheeksi, saanut aiheen mollaussävyiseenkin ragointiin ... muutta tämäkään ei vaikuta muutamia lainkaan haittavaan.

    Toisaalta, en saanut vastausta siihen, että millä logiikalla karkeankin virheellisesti ja epämääräisesti esitetty kritiikki palvelee asiaansa ja on tervetullutta ja jossa halutaan vielä aivan tietoisesti ja itsepintaisesti pitäytyä VS. väite, että asiat oikien ja selkeästi esitettyinä kääntyvät itseään vastaan.

    Vastuun delegoiminen linkityksien taakse on oman vastuunsa toisaalle vierittämistä.

    Toisaalta, on hyvä muistaa että edelleen on monia, jotka eivät hallitse englanninkieltä riittävästi tai juuri lainkaan.

    Eikö olisi hyödyllisempää kirjoittaa vaikka vähemmän, mutta täsmällisemmin.

    Vaikuttaa kuin tuossa palautteen vastaanoton vahvassa ongelmassa olisi taustalla jokin ego-ongelma ja turhan herkkä hipiä (?).

    Omalta osaltani koetan perehtyä asioihin riittävästi ja mikäli kritiikissäni on asiavireheitä tai puutteita, niin olen aina ollut valmis ottamaan palautteen / korjuakset / täsmennykset tevetulleina vastaan.

    Toisinaan olen vielä erikseen pyytänyt mahdollisia korjuaksia ja täsmennyksiä jos jotakin asiaa käsitellessä on ollut kyse tapauksesta jossa on ollut itselleni harmaata aluetta, koska en ole ollut siihen riittävästi perhetynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli tuolla alla mainitussa listassa hyppäsit suoraan kohtaan

    4. "Sinulla on väärä asenne! Kaivelet vikoja! Et arvosta oikeita asioita! Yrität vain hajottaa, et rakentaa!"

    Totta kai kaivellaan vikoja. Se tekee kutaa sun ylpeydelle.

    Asioita voidaan esittää eri tasoisella tarkkuudella, eikä tarkimmasta mahdollisesta ilmaisusta poikkeaminen tarkoita välttämättä sitä, että kyseessä olisi karkea, saati monumentaalinen virhe. Sinulta näyttää puuttuvan suhteellisuudentaju täysin.

    Kielellisessä ilmaisussa täytyy joskus tasapainoilla tarkkuuden ja käytännöllisyyden välillä. YK-DPI ei ole monellekaan tuttu, joten sen mainitseminen esim. otsikossa voisi herättää turhaa hämmennystä. Vt-seura on ollut YK:n liittolainen alajärjestön kautta, siksi voidaan sanoa, että se on ollut YK:n NGO-liittolaisjäsen, vaikka tämä ei tarkin mahdollinen ilmaisu olekaan. Kukaan ei täällä ole väittänytkään, että Vt-seura olisi ollut YK:n jäsen. NGO-liittolaisjäsen on ihan eri asia kuin jäsen.

    "YK-NGO-liittolaisuusjäsenyys 1992–2001

    Jehovan todistajien Vartiotorni-seura haki vuonna 1991 YK:n tiedotusosaston NGO-liittolaisjäsenyyttä, ja se hyväksyttiin NGO-jäseneksi vuonna 1992." (Wikipedia)

    Mielestäni täysin ok. Ei edes virhe, saati megalomaaninen.

    "" ... kun järjestö liittyi YK:n NGO-liittolaisuusjäseneksi, ..."

    Tuossa annetaan asiaa tuntemattomille ymmärtää, että Vartiotorniseura olisi ollut NGO:na YK:n jäsen, liittynyt YK:hon."

    Vartiotorni-seuran YK-liittolaisuus voisi myös olla käypä ilmaisu, mikäli "jäsen" on tuossa se, mikä närästää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Oletan vahvasti ettei hän todellisuudessa ole kumpaakaan, vaan kyse on todistajuutta (perhesiteiden vuoksi?) hyvin tunteva roolinvaihto-trolli, joka vain leikkii kritiikin esittäjien kustannuksella."

    Tämä on käynyt mielessä useaan kertaan. Emme kuitenkaan voi varmuudella tietää. Kyseessä voi olla myös pitkän linjan JT, tietotasonsa puolesta helposti vanhin, joka on ottanut erivapauden keskustella palstoilla ja tekee kaikki mahdolliset mielen kiemurat pitääkseen kiinni maailmankuvasta, jota on ikänsä varjellut.

    Betelin masinoimaan hankkeeseen ei minäkään usko, sillä mainosvaltuutetun älyllinen epärehellisyys on räikeän selvää ja järjestölle häpeäksi. Yleensäkään järjestöorientoituneet ihmiset eivät ole kovin innokkaita vääntämään oppikysymyksistä, vaan keskittyvät todistajuuden käytännön puoleen.

    Mitä väliä on, onko joku aito Jehovantodistaja vai trolli, jos ainoa ero on se, että trolli on ehkä, kuten sanotaan "paaviakin paavillisempi"? Samalla tavallahan heille vastataan. Ei asia ole sen esittäjästä kiinni. Jos trollin esiintyminen vahingoittaa "totuutta", miksi eivät edes Beettelin herrat häntä/heitä ojenna?

    Eihän sillä olekaan väliä. Mahdolliselle trollille voi vastata keskustelua lukevien hyödyksi, ei hänen itsensä takia. Beteliin kirjoittajalla tuskin on kytköksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asioita voidaan esittää eri tasoisella tarkkuudella, eikä tarkimmasta mahdollisesta ilmaisusta poikkeaminen tarkoita välttämättä sitä, että kyseessä olisi karkea, saati monumentaalinen virhe. Sinulta näyttää puuttuvan suhteellisuudentaju täysin.

    Kielellisessä ilmaisussa täytyy joskus tasapainoilla tarkkuuden ja käytännöllisyyden välillä. YK-DPI ei ole monellekaan tuttu, joten sen mainitseminen esim. otsikossa voisi herättää turhaa hämmennystä. Vt-seura on ollut YK:n liittolainen alajärjestön kautta, siksi voidaan sanoa, että se on ollut YK:n NGO-liittolaisjäsen, vaikka tämä ei tarkin mahdollinen ilmaisu olekaan. Kukaan ei täällä ole väittänytkään, että Vt-seura olisi ollut YK:n jäsen. NGO-liittolaisjäsen on ihan eri asia kuin jäsen.

    Niin, mikäpäs siinä jos joku / jotkut ihan tietoisesti haluavat jostakin varsin erikoisesta ja pakonomaisesta syystä johtuen toimia virheellisesti tavalla, joka sataa Vartiotorniseuran laariin.

    Kuitenkin ihan "samaan rahaan" / vaivaan voi esittää asiat myös täsmällisesti, selkeästi, todellisuutta vastaavasti ja tavalla joista asiaan perehtymättömillekin muodostuu todellisuutta vastaava kuva ja josta Vartiotorniseura ei voi hakea itselleen keppihevosta kritiikin lupiovalheeksi, -vääristelyksi ja -puoskaroinniksi leimatakseen.

    Mutta joillain vaikuttaa olevan vahva tahtotila ampua omaan polveen ja pissailla fakta-kritiikin kengille.

    *

    YK:n jäsenyys, joka on mahdollista __vain valtioille___ vs. DPI:n liitännäisyys ..... ovat jo funktioltaan ja juridisestikin kaksi totaalisen eri asiaa.

    *

    Edellä olevan väärin ja hämärrellen esittäminen on todellakin monumentaalinen virhe ja palvelee vain Vartiotorniseuraa.

    Ps. Harvemmin tapaa tietoisesti, itsepintaisesti ja tahdostaan käänteisesti "maninosvaltuutetun" tapaan tavointoimivia ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "YK-NGO-liittolaisuusjäsenyys 1992–2001

    Jehovan todistajien Vartiotorni-seura haki vuonna 1991 YK:n tiedotusosaston NGO-liittolaisjäsenyyttä, ja se hyväksyttiin NGO-jäseneksi vuonna 1992." (Wikipedia)

    Mielestäni täysin ok. Ei edes virhe, saati megalomaaninen.

    Kas kun Wiki ei ole erinomaisuudestaan ja lähdeaineistoliiteistään huolimatta kaikessa aukoton ja virheetön tiedon lähde, eikä ehdoton referenssi.

    Joskin tuo otsikon lyhennetyn version virheellinen ilmaisutapa "YK-NGO-liittolaisuusjäsenyys 1992–2001" korjataan ja täsmennetään heti sitä seuraavassa kappaleessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, mikäpäs siinä jos joku / jotkut ihan tietoisesti haluavat jostakin varsin erikoisesta ja pakonomaisesta syystä johtuen toimia virheellisesti tavalla, joka sataa Vartiotorniseuran laariin.

    Kuitenkin ihan "samaan rahaan" / vaivaan voi esittää asiat myös täsmällisesti, selkeästi, todellisuutta vastaavasti ja tavalla joista asiaan perehtymättömillekin muodostuu todellisuutta vastaava kuva ja josta Vartiotorniseura ei voi hakea itselleen keppihevosta kritiikin lupiovalheeksi, -vääristelyksi ja -puoskaroinniksi leimatakseen.

    Mutta joillain vaikuttaa olevan vahva tahtotila ampua omaan polveen ja pissailla fakta-kritiikin kengille.

    *

    YK:n jäsenyys, joka on mahdollista __vain valtioille___ vs. DPI:n liitännäisyys ..... ovat jo funktioltaan ja juridisestikin kaksi totaalisen eri asiaa.

    *

    Edellä olevan väärin ja hämärrellen esittäminen on todellakin monumentaalinen virhe ja palvelee vain Vartiotorniseuraa.

    Ps. Harvemmin tapaa tietoisesti, itsepintaisesti ja tahdostaan käänteisesti "maninosvaltuutetun" tapaan tavointoimivia ...

    "Kuitenkin ihan "samaan rahaan" / vaivaan voi esittää asiat myös täsmällisesti, selkeästi..."

    Ei, vaan tarkuudella on hintansa, tässä tapauksessa lyhenteiden lisääntyminen. YK-DPI-NGO. Olen edellen sitä mieltä, että joskus sujuvuuden vuoksi on sallittua hieman oikaista, kunhan asian oleellinen ydin säilyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kas kun Wiki ei ole erinomaisuudestaan ja lähdeaineistoliiteistään huolimatta kaikessa aukoton ja virheetön tiedon lähde, eikä ehdoton referenssi.

    Joskin tuo otsikon lyhennetyn version virheellinen ilmaisutapa "YK-NGO-liittolaisuusjäsenyys 1992–2001" korjataan ja täsmennetään heti sitä seuraavassa kappaleessa.

    "YK:n jäsenyys, joka on mahdollista __vain valtioille___ vs. DPI:n liitännäisyys"

    Voiko valtio olla YK:n jäsenenä NGO:na? Niinpä niin. Yksi vaihtoehto voisi olla lopettaa jankkaaminen. Asiasi on tullut esille nyt varmaan viisi kertaa lähes samoilla sanoilla. Lisätään jatkossa merkintä "DPI" niin saat mielenrauhan siltä osin.

    "Joskin tuo otsikon lyhennetyn version virheellinen ilmaisutapa "YK-NGO-liittolaisuusjäsenyys 1992–2001" korjataan ja täsmennetään heti sitä seuraavassa kappaleessa."

    Ja myös tässä aloituksessa annetussa linkissä täsmennetään mistä on kyse.

    Aiotko jauhaa vielä kauan aiheesta?

    "Voiko valtio olla YK:n jäsenenä NGO:na? Niinpä niin. Yksi vaihtoehto voisi olla lopettaa jankkaaminen."

    Kertositko mitä yllä olevalla koetat sanoa ja miten se liitty debaattiin?

    Toistetaan toistamasta päästyäkin, joka vaikuttaa tulevan toistamiseen skipatuksi.

    Vartiotorniseura on nimeomaan käyttänyt hyväkseen varsin yleistä väittämään sen YK-jäsenyydestä ja sen perusteella luokitellut kaiken asiaa koskevan luopiovääristelyksi ja - valheeksi, kritiikinesittäjiin kohdistuvaa tavanomaista dissaustaan unohtamatta. Tämä on se asian pihvi.

    (yleistasolla muistan melko hyvin tuon HKI Jäähallissa pidetyn konventtipuheen kirjastokortti ja kulkulupa-selittelyineen, mutta se oli itselleni siitä vakuuttuneisuuden sijaan kimmoke selvitellä myöhemmin asian taustoja tarkemmin ... tuo puhe ennen internetaikojani oli ensikontakti koko keisiin)

    Tämän vuoksi kaikki epämääräiset ja / tai suorastaan karkean virheelliset ilmaisutavat ottavat pahasti silmään.

    Lyhyesti:

    Vartiotorniseuran YK-DPI-liitännäisyys NGO:na.

    Tai:

    Vartiotorniseura oli YK-DPI:n liitännäisenä NGO:na, joka edellytti YK:n perustuslauselman tunnustamista ja tukemista.

    Tai tarkemmin:

    Vartiotorniseura oli YK:n yleisen tiedotusosaston, eli DPI:n liitännäisenä NGO:na, eli ei-hallituksellisena organisaationa, joka edellytti YK:n perustuslauselman hyväksymistä ja tukemista.

    Tai:

    "Watchtower's United Nations Association"

    "In 1991, the Watchtower Bible and Tract Society of New York applied to be a Non-Governmental Organization (NGO) Associate Member of the United Nations Department of Public Information (UN DPI). This is the closest relationship an NGO can form with the United Nations."

    - https://www.jwfacts.com/watchtower/united-nations-association.php

    "Ja myös tässä aloituksessa annetussa linkissä täsmennetään mistä on kyse. "

    Kuten jo manitsin, niin kaikki epäilyksiin heränneet eivät hallitse englanninkieltä.

    "Aiotko jauhaa vielä kauan aiheesta?"

    Miksi tämä karkeisiin epätarkkuuksiin huomion kiinnittäminen vaikuttaa menneen ihon alle?

    Äänestä

Denialistisessa väistelyssä näkyy joskus seuraavanlaiset, tai vastaavat, askelmat.

1. "Se ei ole totta!"

Kun todisteet ovat kuitenkin vastaansanomattomat, vaihdetaan lähestymiskulmaa hieman.

2. "Tämä ei ole mitenkään merkittävä asia!"

3. "Muut tekevät paljon pahempaa!" tai "Muilla ei ole senkään vertaa todisteita oman käsityksensä puolesta!"

4. "Sinulla on väärä asenne! Kaivelet vikoja! Et arvosta oikeita asioita! Yrität vain hajottaa, et rakentaa!"

Tässä vaiheessa denialisti onkin yleensä jo kypsä lopettamaan keskustelun, ehkäpä hakeutuen omiensa pariin paikkailemaan lommoja saanutta maailmankuvaansa. Sieltä on sitten taas aikanaan hyvä tulla julistamaan totuuttaan, oppimatta mitään edellisestä kerrasta.

Äänestä
  • Erinomainen kuvaus mm. mainosvaltuutetun strategiasta. Nokitan hieman. :)

    1. Järjestö on aina oikeassa

    2. Mikäli järjestö ei olekaan aina oikeassa, katso kohta yksi.

    Äänestä

Vartiotorniseura hankki sen kirjastokortin varkain, salaa.

Mutta kun asia tuli julkisuuteen heräsi laaja uteliaisuus, tiedettiinhän lahkon puhuvan vähemmän mairittelevasti YK:sta.

Ja tässä vaiheessa lahkojohto otti takapakkia. Peruutti jäsenyytensä ja korttinsa.

Äänestä
  • "Vartiotorniseura hankki sen kirjastokortin varkain, salaa."

    Kirjastokortin käyttö on ongelmallista jos katsoo "pedon" kirjaston käytön ja siellä säännöllisen vierailun melko kyseenalaisena vs. järjestön dogmiikka.

    Huom!

    Kirjastokortti ja kirjaston käyttö ei edes edellyttänyt UN-DPI-liitännäisyyttä NGO:na (dokumentit / todisteet artikkelin loppuosassa).

    - https://www.jwfacts.com/watchtower/united-nations-association.php

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Vartiotorniseura hankki sen kirjastokortin varkain, salaa."

    Kirjastokortin käyttö on ongelmallista jos katsoo "pedon" kirjaston käytön ja siellä säännöllisen vierailun melko kyseenalaisena vs. järjestön dogmiikka.

    Huom!

    Kirjastokortti ja kirjaston käyttö ei edes edellyttänyt UN-DPI-liitännäisyyttä NGO:na (dokumentit / todisteet artikkelin loppuosassa).

    - https://www.jwfacts.com/watchtower/united-nations-association.php

    Ja vaikka YK/DPI-liitännäisyys olisi antanut Vartiotorni-seuralle pääsyn johonkin lisämateriaaliin, jota kaikille avoimesta YK:n kirjastosta ei löydy, tämä ei ole mikään peruste järjestölle rikkoa omia "kristillisen puolueettomuuden" periaatteitaan, joita se kuitenkin rivijäseniltä vaatii rangaistuksen uhalla. Vartiotornin olisi tällaisessa tapauksessa pitänyt tyytyä siihen materiaaliin, mihin sillä on pääsy ilman omien periaatteidensa rikkomista. Eihän voida ajatella, että kaikki on sallittua, kunhan hyöty on riittävän suuri.

    Muutenkaan järjestön tiedonjano ei argumenttina pidä vettä, sillä Vartiotorni keskittyy varsin yleisen tason propagandaan ja mustamaalaukseen, jossa yksityiskohdilla tai niiden oikeellisuudella ei ole juurikaan väliä. Myöskään toiminnan järjestely eri maissa ei edellytä mitään erikoistietoa, jota ei olisi yleisesti saatavilla.

    Äänestä

Tämä on sikälikin mielenkiintoinen keissi, että samaa valehtelua esiintyy aiheen tiimoilta monilta muiltakin todistajilta ja todistajamielisiltä. Olen lukenut saman valheen myös enkunkielisiltä Jt-mielisten sivuilta, ja kaikki vanhimmat joilla on asiasta jotain tietoa, vetoavat samaan valheeseen.

Valhe lienee masinoitu päätoimistosta, sillä he ovat eittämättä törmänneet kysymyksiin aiheesta ympäri maailman. Vastaukseksi on muotoiltu vaikeasti tarkistettavissa oleva väite siitä, että ehdot olisivat muka muuttuneet ja kun järjestö huomasi asian, se erosi DPI:stä. Kun todellisuudessa ehdot eivät ole muuttuneet missään vaiheessa ja järjestö erosi DPI:stä, kun jäi siitä kiinni housut kintuissa.

Äänestä
  • Noin yhdenmukaisen vastauksen täytyy olla päätoimistosta koordinoitu. Jollain tapaa häiritseväksi asia on koettu, kun on valittu tällainen linja eikä yksinkertaisesti vaieta tai kiistetä asiaa kokonaan. Sekin vaihtoehto kultilla aina on.

    Väite ehtojen muuttumisesta ei tietenkään pidä paikkaansa, ja itse asiassa kun järjestö väittää ehtojen muuttuneen, sen pitäisi todistaa se esim. näyttämällä vanhat ja uudet ehdot (todistustaakka). Ei siis niin, että pitäisi todistaa ehtojen pysyminen samana - mikä kylläkin on tehty näitä kovapäisiä järjestön puolustajia silmälläpitäen.

    Jehovan todistajien seurakunnissa ei kuitenkaan ole tapana järjestön asioista kriittisesti kysellä, ja kyseessä on mietitty ja taitavasti laadittu valheellinen vastaus, joka varmasti kelpaa useimmille asiaan törmääville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin yhdenmukaisen vastauksen täytyy olla päätoimistosta koordinoitu. Jollain tapaa häiritseväksi asia on koettu, kun on valittu tällainen linja eikä yksinkertaisesti vaieta tai kiistetä asiaa kokonaan. Sekin vaihtoehto kultilla aina on.

    Väite ehtojen muuttumisesta ei tietenkään pidä paikkaansa, ja itse asiassa kun järjestö väittää ehtojen muuttuneen, sen pitäisi todistaa se esim. näyttämällä vanhat ja uudet ehdot (todistustaakka). Ei siis niin, että pitäisi todistaa ehtojen pysyminen samana - mikä kylläkin on tehty näitä kovapäisiä järjestön puolustajia silmälläpitäen.

    Jehovan todistajien seurakunnissa ei kuitenkaan ole tapana järjestön asioista kriittisesti kysellä, ja kyseessä on mietitty ja taitavasti laadittu valheellinen vastaus, joka varmasti kelpaa useimmille asiaan törmääville.

    Toisaalta vartiotorni kertoo olevansa "jehovakanava".

    Ja

    ”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytyneitä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)

    Mutta YK on oikeasti yhteistyöjärjestö, joka toimii jäsentensä aloitteista, muiden hyväksyttyä aloitteet äänestyksessä. YK:n perustamiskirjassa ei mainita jehovantodistajia, eikä myöskään missään aloitteessakaan.

    Äänestä

Mainosvaltuutettu on selvästi lukenut aloituksen kun vastasikin siihen, mutta jostain syystä itse asia jäi kokonaan käsittelemättä.

Jos hänen tarkoituksenaan olisi (muka) ollut olla täsmällinen ja rehellinen, hän voisi nyt pahoitella kaikilta, että valehteli järjestön DPI-jäsenyydestä. Hän toimi valehdellessaan juuri siten mistä on luopioita syyttänyt. Näitä syytöksiä hän on esittänyt palstalla todella ylimieliseen sävyyn.

Pahoittelu toki vaatisi selkärankaa, jota useimmilla todistajamielisillä ei ole.

Äänestä
  • Enkä kirjoittanut tuota pelkästään kettuilutarkoituksella. Vaan siksi, että mainosvaltuutettu voisi oppia keissistä jotain. Jehovan todistajilla ei ole totuutta eivätkä heidän versionsa asioista todellakaan ole välttämättä totta. On myös paljon aivan tarkoituksellista harhaanjohtamista ja disinformaatiota, kuten tämäkin tapaus osoittaa. Ja on vain jäävuoren huippu.

    Äänestä

  • Mainosvaltuutettu ohitti YK-asian kokonaan ja käväisi vain harmittelemassa sitä, etteivät toiset ymmärrä ja kunnioita Raamattua tarpeeksi, jotta järkevä keskustelu olisi mahdollista.

    Sillä tavalla. Parempi vaieta kokonaan asiasta, jossa ei voi pärjätä, mutta aina voi sentään yrittää ottaa raamatullisuuspisteet kotiin. Tosin eivät Jehovan todistajat noudata Raamattua, vaan Vartiotornia.

    Äänestä

  • Enkä pahoittele nytkään. Jokuhan asiassa vetää kotiinpäin mutta varmaa on, ettei JT-järjestö ole liittoutunut YK: n kanssa aikana jolloin YK toimi hyvin aktiivisesti erilaisten konfliktien ja ihmislähtöisten katastrofien selvitysosapuolena. Samaan aikaan järjestö osoitti YK:n olevan Jumalan vastaisen toiminnan ja periaatteen puolesta Ilmastyskirjan "peto".

    DPI-yhteyden suhteen ei ole todisteita että järjestö olisi toiminut millään tasolla YK:n asemaa puoltavana. Yhteys ei siis velvoittanut järjestöä mihinkään. YK:sta tullut vastaus on tietysti linjassa heidän omien, jäsenyyteen liittyvien virallisten ohjeiden kanssa; ei kai kukaan nykyisistä vastuuhenkilöistä myönnä että jäsenyyden ehtoja on voinut manipuloida 30 vuotta sitten.

    Se että JT-järjestön nimi on ollut jossain julkisessa listauksessa yhdistettynä YK:n toimintaan on ollut 2001 järjestön vastuuhenkilöille yllätys kun se on tullut esiin. Siksi yhteyden katkaiseminenkin tapahtui pikavauhtia. Miksi niin olisi tehty kun listaus on kuitenkin julkinen ja jokaisen asiasta kiinnostuneen nähtävillä monia vuosia? Järjestöä YK:n toiminnot eivät kiinnosta joten heidän mielestään listaukseen kuuluminen olisi pitänyt olla mahdotonta eikä listauksia sen vuoksi edes tarkasteltu.

    Kummallakaan osapuolella ei ole mitään hyötykriteeriä sen puolesta että JT:t on joskus olleet listattuna YK:n toimielimen yhteyteen. Päinvastoin JT:lle julkisessa listauksessa oleva maininta oli taustan tietäen valtava mainehaitta ja sen ei missään tapauksessa olisi pitänyt olla mahdollista.

    Järjestön vastine tilanteeseen on täysin järkeenkäypä. Se halusi hyötyä YK:n tietoarkiston sisällöstä ilman mitään velvoitteita YK:n suuntaan ja lupa myönnettiin. Voi olla että alunperin vaatimus DPI-yhteydestä on tullut esiin mutta koska JT:t eivät lupaehtojen sisältöön voineet suostua, asia on ehkä YK: n puolelta katsottu hyötyarvoltaan niin vähäiseksi että siinä on joustettu. Kyseessähän ei ollut hyötyä YK:n resursseista muuten kuin arkiston osalta. Rekisteröinti DPI:n osalta on kuitenkin ollut pakko ruksata arkiston käyttöehtojen takia ja luvan ylläpitämiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enkä pahoittele nytkään. Jokuhan asiassa vetää kotiinpäin mutta varmaa on, ettei JT-järjestö ole liittoutunut YK: n kanssa aikana jolloin YK toimi hyvin aktiivisesti erilaisten konfliktien ja ihmislähtöisten katastrofien selvitysosapuolena. Samaan aikaan järjestö osoitti YK:n olevan Jumalan vastaisen toiminnan ja periaatteen puolesta Ilmastyskirjan "peto".

    Samaan aikaan järjestö osoitti YK:n olevan Jumalan vastaisen toiminnan ja periaatteen puolesta Ilmastyskirjan "peto".

    - Tämä oli järjestön väite. Pelkkä väite. "Perustelu" oli, että YK pyrkii maailmanrauhaan.

    Anonyymi 21.08.2021 07:17

    " Järjestön ... Se halusi hyötyä YK:n tietoarkiston sisällöstä ilman mitään velvoitteita "

    Semmoinenhan järjestö on.
    Kun värvätty on järjestössä, on vartiotornikaupusteluvelvollisuus, josta tehtävä tilikin, on lahjalootien täyttövelvollisuus.
    Vartiotornin takasivu osoittaa kuinka tulisi vielä lahjoittaa omaisuutensa, asunnon lahjoittamisesta muistutetaan erikseen, eihän sitä asuntosäästäjä tule ajatelleeksi vuosikymmenten maksujen jälkeen että lahjoittaisi sen lahkolle.

    Raamattua järjestö käyttää tavalla joka riistää värvätyn pelastusmahdollisuuden.

    2 Kor. 5:19 " Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan "

    -Järjestö kieltää Kristuksen Jumaluuden.
    Joh. 1:1 jakeen asiasta se on värvätyilleen väärentänyt.

    Halutessasi tutustua enemmän järjestön pahoinpitelemään Raamattuun
    https://docplayer.fi/7127281-Puhu-perustellusti-kayttamalla-raamattua.html

    Tietoarkisto olisi ollut Vartiotorni-seuran käytettävissä muutenkin. DPI-liittolaisjäsenyydellään se vain ilmaisi tahtonsa tiedottaa YK:n tavoitteista ja työstä, osana yhteistyöverkostoa.

    Mainosvaltuutettu on vedonnut siihen, ettei järjestö oikeasti tehnyt mitään YK:n hyväksi. Tällä ei ole mitään merkitystä, sillä asia vertautuu tilanteeseen, jossa JT-rivijäsen liittyy vaikkapa poliittiseen puolueeseen ja selittelee toimintaansa, ettei tehnyt konkreettisesti mitään sen hyväksi. Ei auta, komiteaa tulee ja todennäköisesti joksikin aikaa ryömimisrangaistus, vaikka katuisikin. Toisekseen Vt-seura muutti noihin aikoihin YK:ta koskevaa opetustaan suopeammaksi, mikä sopii yhteen liittolaisuuden kanssa, mutta tämä on vähemmän merkittävä seikka ja kysymys on ennen kaikkea periaatteellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enkä pahoittele nytkään. Jokuhan asiassa vetää kotiinpäin mutta varmaa on, ettei JT-järjestö ole liittoutunut YK: n kanssa aikana jolloin YK toimi hyvin aktiivisesti erilaisten konfliktien ja ihmislähtöisten katastrofien selvitysosapuolena. Samaan aikaan järjestö osoitti YK:n olevan Jumalan vastaisen toiminnan ja periaatteen puolesta Ilmastyskirjan "peto".

    DPI-yhteyden suhteen ei ole todisteita että järjestö olisi toiminut millään tasolla YK:n asemaa puoltavana. Yhteys ei siis velvoittanut järjestöä mihinkään. YK:sta tullut vastaus on tietysti linjassa heidän omien, jäsenyyteen liittyvien virallisten ohjeiden kanssa; ei kai kukaan nykyisistä vastuuhenkilöistä myönnä että jäsenyyden ehtoja on voinut manipuloida 30 vuotta sitten.

    Se että JT-järjestön nimi on ollut jossain julkisessa listauksessa yhdistettynä YK:n toimintaan on ollut 2001 järjestön vastuuhenkilöille yllätys kun se on tullut esiin. Siksi yhteyden katkaiseminenkin tapahtui pikavauhtia. Miksi niin olisi tehty kun listaus on kuitenkin julkinen ja jokaisen asiasta kiinnostuneen nähtävillä monia vuosia? Järjestöä YK:n toiminnot eivät kiinnosta joten heidän mielestään listaukseen kuuluminen olisi pitänyt olla mahdotonta eikä listauksia sen vuoksi edes tarkasteltu.

    Kummallakaan osapuolella ei ole mitään hyötykriteeriä sen puolesta että JT:t on joskus olleet listattuna YK:n toimielimen yhteyteen. Päinvastoin JT:lle julkisessa listauksessa oleva maininta oli taustan tietäen valtava mainehaitta ja sen ei missään tapauksessa olisi pitänyt olla mahdollista.

    Järjestön vastine tilanteeseen on täysin järkeenkäypä. Se halusi hyötyä YK:n tietoarkiston sisällöstä ilman mitään velvoitteita YK:n suuntaan ja lupa myönnettiin. Voi olla että alunperin vaatimus DPI-yhteydestä on tullut esiin mutta koska JT:t eivät lupaehtojen sisältöön voineet suostua, asia on ehkä YK: n puolelta katsottu hyötyarvoltaan niin vähäiseksi että siinä on joustettu. Kyseessähän ei ollut hyötyä YK:n resursseista muuten kuin arkiston osalta. Rekisteröinti DPI:n osalta on kuitenkin ollut pakko ruksata arkiston käyttöehtojen takia ja luvan ylläpitämiseksi.

    "Enkä pahoittele nytkään."

    On tämä huikeaa. Kaverin argumentointi on todistettu valehteluksi ja tämä kuvittelee, että kun keksii lisää valheita, sillä pääsisi vastuusta. Voin kertoa, että ei pääse. Päättämällä valehdella lisää, osoitit täydellistä selkärangattomuutta, joka oli toki odotettavissakin. Sanalla sanoen kuvottavaa ja kertoo karua kieltä teidän todistajien epäluotettavuudesta.

    "DPI-yhteyden suhteen ei ole todisteita että järjestö olisi toiminut millään tasolla YK:n asemaa puoltavana. Yhteys ei siis velvoittanut järjestöä mihinkään."

    Kuten YK:n vastauksesta huomaat, olet väärässä ja valehtelet. DPI-jäsenten velvollisuus oli edistää YK:n ihanteita. Se on sitten kokonaan toinen asia, miten tämä on toteutunut tai jäänyt toteutumatta järjestön kohdalla, mutta tämä on ollut liittymisen ehto etkä sinä muuta sitä miksikään naurettavalla valehtelullasi. Todellisuus toki sattuu, kun se ei myötäile omia harhoja järjestöstä.

    "YK:sta tullut vastaus on tietysti linjassa heidän omien, jäsenyyteen liittyvien virallisten ohjeiden kanssa; ei kai kukaan nykyisistä vastuuhenkilöistä myönnä että jäsenyyden ehtoja on voinut manipuloida 30 vuotta sitten."

    Kertoisitko vielä, miksi tämä olisi YK:lle joku ongelma? Jos ehtoja todella olisi muutettu, senhän voisi todeta asiakirjoista. Miksi YK valehtelisi asiasta, jolla ei ole sille itselleen yhtään mitään merkitystä ja jonka voisi todentaa valheeksi, ja josta olisi merkittävää mainevahinkoa YK:lle? Miksi YK riskeeraisi maineensa jonkun mitättömän yhdysvaltalaisen kultin takia?

    Argumenttisi on suoraa sukua sille, kun tiedottajanne valehtelee mediassa karttamisesta ja te todistajat esitätte (minullekin on esitetty tämä sama huuhaa-argumentti ovellani todistajien toimesta), että tiedottajan lausuntoja on vääristelty mediassa. Mikä ihmeen motiivi medialla olisi vääristellä karttamiseen liittyvää vastausta juuri loiventavalla tavalla, kun juuri karttamisen julmuuden takia media koko asiasta kyselee? Todistajien ja sinun argumentointi on hämmästyttävän naiivia ja lapsellista.

    YK:lla ei ole ensimmäistäkään syytä valehdella liittymisen ehdoista, järjestöllä on.

    "Se että JT-järjestön nimi on ollut jossain julkisessa listauksessa yhdistettynä YK:n toimintaan on ollut 2001 järjestön vastuuhenkilöille yllätys kun se on tullut esiin."

    Siis. Ei. Voi. Olla. Totta. Juttelusi alittaa kaikki mahdolliset säälittävien argumenttien ennätykset. Järjestö on ihan itse hakenut YK:n DPI-jäseneksi eikä jäseneksi pääse vahingossa. Denialismisi on aivan huikealla tasolla. Mustasta tulee valkoista mielessäsi käden käänteessä, jos siitä olisi mitään hyötyä järjestölle.

    Ihanko todella Jehova pitää toimintaasi ja valehteluasi ihanteellisena? Ihanko todella ajattelet, että Jehova palkitsee sinut siitä että valehtelet täällä kaikille ja lokaat todistajia ja Jehovan nimeä yhä syvemmälle?

    "Siksi yhteyden katkaiseminenkin tapahtui pikavauhtia. Miksi niin olisi tehty kun listaus on kuitenkin julkinen ja jokaisen asiasta kiinnostuneen nähtävillä monia vuosia?"

    Huokaus. Siis ihan oikeasti et näe mitään yhteyttä sillä, että sellainen pieni ilmiö kuin internet laajeni merkittävästi juuri noihin aikoihin ja järjestöönkin liittyvien epäkohtien tiedottamisesta tuli helpompaa ja informaatiota oli tarjolla enemmän kuin koskaan? Järjestö vetäytyi heti kun asiasta tuli julkinen. Ja asiasta tuli julkinen internetin ansiosta. Ilman sitä YK:lle ei olisi tehty lähellekään niin paljon kyselyitä asiasta eikä asiaa olisi ollut mitään syytä käsitellä The Guardianissa.

    "Järjestöä YK:n toiminnot eivät kiinnosta joten heidän mielestään listaukseen kuuluminen olisi pitänyt olla mahdotonta eikä listauksia sen vuoksi edes tarkasteltu."

    Niin että kun itse hakeutuu jonkin lafkat jäseneksi, niin jälkeenpäin voidaan ihmetellä että jäsenyyden olisi pitänyt olla mahdotonta? Luuletko sinä että järjestöstä tuli ihan vahingossa YK:n DPI:n jäsen?

    "Voi olla että alunperin vaatimus DPI-yhteydestä on tullut esiin mutta koska JT:t eivät lupaehtojen sisältöön voineet suostua, asia on ehkä YK: n puolelta katsottu hyötyarvoltaan niin vähäiseksi että siinä on joustettu. Kyseessähän ei ollut hyötyä YK:n resursseista muuten kuin arkiston osalta. Rekisteröinti DPI:n osalta on kuitenkin ollut pakko ruksata arkiston käyttöehtojen takia ja luvan ylläpitämiseksi."

    Ajatteletko ihan silleen aikuisten oikeasti, että kun keksit päästäsi skenaarioita, joista sinulla ei ole tarjolla mitään faktaa, skenaarioistasi tulee jollain jännittävällä logiikalla valideja?

    Koitapa nyt vääntää siellä skenaariopäissäsi perustelu sille, miksi YK olisi valehdellut liittymisen ehdoista kysyjille, ja kummalla on motiivi valehdella liittymisen ehdoista, YK:lla vai järjestöllä?

    Oheisessa hyvin dokumentoidussa kirjassa on luteltu osa, nimenomaan suurelle yleisölle suunnatun Herätkää! -lehden artikkeleista (1991-2001), joissa promotoidaan YK:n toimia ja aikaansaannoksia. DPI-NGO:illa on vuosittainen raportointivelvollisuus siitä miten ovat tiedottamisvelvollisuuttaan hoitaneet.

    Toisaalta, ei vt-seuran veljeily YK:n kanssa lakannut DPI:stä eroamiseenkaan, sillä se on ollut aktivoiutuna senkin jälkeen polittisessa OSCEn toiminnassa, joka toimii yhteistyössä YK:n kanssa. Kirjassa listataan ja eritellään OSCEn tapahtumia useammilta vuosilta, joissa vt-seura on ollut osallisena.

    #

    "Jehovah's Witnesses and the United Nations: How the Watchtower Society Fooled Millions" - Tami Dickerson

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Enkä pahoittele nytkään."

    On tämä huikeaa. Kaverin argumentointi on todistettu valehteluksi ja tämä kuvittelee, että kun keksii lisää valheita, sillä pääsisi vastuusta. Voin kertoa, että ei pääse. Päättämällä valehdella lisää, osoitit täydellistä selkärangattomuutta, joka oli toki odotettavissakin. Sanalla sanoen kuvottavaa ja kertoo karua kieltä teidän todistajien epäluotettavuudesta.

    "DPI-yhteyden suhteen ei ole todisteita että järjestö olisi toiminut millään tasolla YK:n asemaa puoltavana. Yhteys ei siis velvoittanut järjestöä mihinkään."

    Kuten YK:n vastauksesta huomaat, olet väärässä ja valehtelet. DPI-jäsenten velvollisuus oli edistää YK:n ihanteita. Se on sitten kokonaan toinen asia, miten tämä on toteutunut tai jäänyt toteutumatta järjestön kohdalla, mutta tämä on ollut liittymisen ehto etkä sinä muuta sitä miksikään naurettavalla valehtelullasi. Todellisuus toki sattuu, kun se ei myötäile omia harhoja järjestöstä.

    "YK:sta tullut vastaus on tietysti linjassa heidän omien, jäsenyyteen liittyvien virallisten ohjeiden kanssa; ei kai kukaan nykyisistä vastuuhenkilöistä myönnä että jäsenyyden ehtoja on voinut manipuloida 30 vuotta sitten."

    Kertoisitko vielä, miksi tämä olisi YK:lle joku ongelma? Jos ehtoja todella olisi muutettu, senhän voisi todeta asiakirjoista. Miksi YK valehtelisi asiasta, jolla ei ole sille itselleen yhtään mitään merkitystä ja jonka voisi todentaa valheeksi, ja josta olisi merkittävää mainevahinkoa YK:lle? Miksi YK riskeeraisi maineensa jonkun mitättömän yhdysvaltalaisen kultin takia?

    Argumenttisi on suoraa sukua sille, kun tiedottajanne valehtelee mediassa karttamisesta ja te todistajat esitätte (minullekin on esitetty tämä sama huuhaa-argumentti ovellani todistajien toimesta), että tiedottajan lausuntoja on vääristelty mediassa. Mikä ihmeen motiivi medialla olisi vääristellä karttamiseen liittyvää vastausta juuri loiventavalla tavalla, kun juuri karttamisen julmuuden takia media koko asiasta kyselee? Todistajien ja sinun argumentointi on hämmästyttävän naiivia ja lapsellista.

    YK:lla ei ole ensimmäistäkään syytä valehdella liittymisen ehdoista, järjestöllä on.

    "Se että JT-järjestön nimi on ollut jossain julkisessa listauksessa yhdistettynä YK:n toimintaan on ollut 2001 järjestön vastuuhenkilöille yllätys kun se on tullut esiin."

    Siis. Ei. Voi. Olla. Totta. Juttelusi alittaa kaikki mahdolliset säälittävien argumenttien ennätykset. Järjestö on ihan itse hakenut YK:n DPI-jäseneksi eikä jäseneksi pääse vahingossa. Denialismisi on aivan huikealla tasolla. Mustasta tulee valkoista mielessäsi käden käänteessä, jos siitä olisi mitään hyötyä järjestölle.

    Ihanko todella Jehova pitää toimintaasi ja valehteluasi ihanteellisena? Ihanko todella ajattelet, että Jehova palkitsee sinut siitä että valehtelet täällä kaikille ja lokaat todistajia ja Jehovan nimeä yhä syvemmälle?

    "Siksi yhteyden katkaiseminenkin tapahtui pikavauhtia. Miksi niin olisi tehty kun listaus on kuitenkin julkinen ja jokaisen asiasta kiinnostuneen nähtävillä monia vuosia?"

    Huokaus. Siis ihan oikeasti et näe mitään yhteyttä sillä, että sellainen pieni ilmiö kuin internet laajeni merkittävästi juuri noihin aikoihin ja järjestöönkin liittyvien epäkohtien tiedottamisesta tuli helpompaa ja informaatiota oli tarjolla enemmän kuin koskaan? Järjestö vetäytyi heti kun asiasta tuli julkinen. Ja asiasta tuli julkinen internetin ansiosta. Ilman sitä YK:lle ei olisi tehty lähellekään niin paljon kyselyitä asiasta eikä asiaa olisi ollut mitään syytä käsitellä The Guardianissa.

    "Järjestöä YK:n toiminnot eivät kiinnosta joten heidän mielestään listaukseen kuuluminen olisi pitänyt olla mahdotonta eikä listauksia sen vuoksi edes tarkasteltu."

    Niin että kun itse hakeutuu jonkin lafkat jäseneksi, niin jälkeenpäin voidaan ihmetellä että jäsenyyden olisi pitänyt olla mahdotonta? Luuletko sinä että järjestöstä tuli ihan vahingossa YK:n DPI:n jäsen?

    "Voi olla että alunperin vaatimus DPI-yhteydestä on tullut esiin mutta koska JT:t eivät lupaehtojen sisältöön voineet suostua, asia on ehkä YK: n puolelta katsottu hyötyarvoltaan niin vähäiseksi että siinä on joustettu. Kyseessähän ei ollut hyötyä YK:n resursseista muuten kuin arkiston osalta. Rekisteröinti DPI:n osalta on kuitenkin ollut pakko ruksata arkiston käyttöehtojen takia ja luvan ylläpitämiseksi."

    Ajatteletko ihan silleen aikuisten oikeasti, että kun keksit päästäsi skenaarioita, joista sinulla ei ole tarjolla mitään faktaa, skenaarioistasi tulee jollain jännittävällä logiikalla valideja?

    Koitapa nyt vääntää siellä skenaariopäissäsi perustelu sille, miksi YK olisi valehdellut liittymisen ehdoista kysyjille, ja kummalla on motiivi valehdella liittymisen ehdoista, YK:lla vai järjestöllä?

    Miksi JT:t olisivat riskeeranneet maineensa liittämällä sen avoimesti ja julkisesti YK:hon? Varsinkin kun siitä ei ollut kummallekaan mitään hyötyä?

    >>> Luuletko sinä että järjestöstä tuli ihan vahingossa YK:n DPI:n jäsen? >>>

    Ei ainakaan tahallaan koska liitäntäehdot oli mahdotonta toteuttaa kokonaan.

    >>> Koitapa nyt vääntää siellä skenaariopäissäsi perustelu sille, miksi YK olisi valehdellut liittymisen ehdoista kysyjille, ja kummalla on motiivi valehdella liittymisen ehdoista, YK:lla vai järjestöllä? >>>

    Kaikesta päätellen YK:lla näkyy jostain syystä pakonomainen tarve kieltää sellainen mahdollisuus, että joku olisi saanut luvan käyttää pääsihteeristön tiedotusosaston kirjastoa ja arkistoa ilman että käyttäjän tarvitsee täyttää virallisia ehtoja vaatimuksineen. Syyn saisi varmasti selville jos olis ollut paikan päällä vuonna 1991. JT-järjestöllä ei ainakaan ollut syytä sotkea itseään YK:n toimintaan julkisesti.

    Vai onko sinulla joku selkekielinen syy, miksi JT-järjestö olisi tehnyt niin? Osannet esittää asiasi myös ilman lapsellisia omg-tyylisiä ilmauksia jolloin mielipiteeseesi saisi jonkinasteista arvokkuutta. Sisältöön sillä tosin ei ole uskottavuutta tuottavaa vaikutusta mutta jotain kannattaa yrittää yleisön takia.

    " joku olisi saanut luvan käyttää pääsihteeristön tiedotusosaston kirjastoa ja arkistoa ilman että käyttäjän tarvitsee täyttää virallisia ehtoja vaatimuksineen"

    Mitä vaatimuksia tarkoitat? Kirjaston käyttöön ei tarvitse olla DPI-liittolaisjäsen.

    "Miksi JT:t olisivat riskeeranneet maineensa liittämällä sen avoimesti ja julkisesti YK:hon? Varsinkin kun siitä ei ollut kummallekaan mitään hyötyä?"

    Vt-seura todennäköisesti arveli hyötyvänsä DPI-liittolaisen statuksesta Itä-Euroopan valloituksessaan - ja arveli, ettei jää kiinni. Ainakaan kirjastoon pääsy ei käy selitykseksi, sillä siihen ei kyseistä jäsenyyttä tarvinnut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi JT:t olisivat riskeeranneet maineensa liittämällä sen avoimesti ja julkisesti YK:hon? Varsinkin kun siitä ei ollut kummallekaan mitään hyötyä?

    >>> Luuletko sinä että järjestöstä tuli ihan vahingossa YK:n DPI:n jäsen? >>>

    Ei ainakaan tahallaan koska liitäntäehdot oli mahdotonta toteuttaa kokonaan.

    >>> Koitapa nyt vääntää siellä skenaariopäissäsi perustelu sille, miksi YK olisi valehdellut liittymisen ehdoista kysyjille, ja kummalla on motiivi valehdella liittymisen ehdoista, YK:lla vai järjestöllä? >>>

    Kaikesta päätellen YK:lla näkyy jostain syystä pakonomainen tarve kieltää sellainen mahdollisuus, että joku olisi saanut luvan käyttää pääsihteeristön tiedotusosaston kirjastoa ja arkistoa ilman että käyttäjän tarvitsee täyttää virallisia ehtoja vaatimuksineen. Syyn saisi varmasti selville jos olis ollut paikan päällä vuonna 1991. JT-järjestöllä ei ainakaan ollut syytä sotkea itseään YK:n toimintaan julkisesti.

    Vai onko sinulla joku selkekielinen syy, miksi JT-järjestö olisi tehnyt niin? Osannet esittää asiasi myös ilman lapsellisia omg-tyylisiä ilmauksia jolloin mielipiteeseesi saisi jonkinasteista arvokkuutta. Sisältöön sillä tosin ei ole uskottavuutta tuottavaa vaikutusta mutta jotain kannattaa yrittää yleisön takia.

    "Syyn saisi varmasti selville jos olis ollut paikan päällä vuonna 1991. "

    Kömpelö yritys antaa ymmärtää, ettei asia muka olisi selvä. Oletko edes tutustunut esim. JW Facts -sivuston materiaaliin aiheesta?

    Te mainosvaltuutetut ilmeisesti luulette, että moneet kertaan torpattu valhe muuttuu todeksi, kun sitä toistaa vielä useamman kertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    " joku olisi saanut luvan käyttää pääsihteeristön tiedotusosaston kirjastoa ja arkistoa ilman että käyttäjän tarvitsee täyttää virallisia ehtoja vaatimuksineen"

    Mitä vaatimuksia tarkoitat? Kirjaston käyttöön ei tarvitse olla DPI-liittolaisjäsen.

    >>> Huom!
    Kirjastokortti ja kirjaston käyttö ei edes edellyttänyt UN-DPI-liitännäisyyttä NGO:na (dokumentit / todisteet artikkelin loppuosassa). >>> (19.08.2021 13:29).

    Tarvittiin kaksi keskusteluketjua ja lähes sata kommenttia ennenkuin joku huomasi ettei kirjastokorttiin tarvittu DPI-liitäntää. Kirjaston käyttäjät kuuluivat joka tapauksessa YK:n tunnustamiin, valtiollisesta asemasta irrallaan oleviin organisaatioihin (Non Governmental Organisation), ja kirjastoon pääsyyn tarvittiin tunnistautuminen ("kortti") rekisteröinnin kautta. Kirjasto eli YK:n ylläpitämien tilastojen ja raporttien arkisto on YK:n pääsihteeristön tiedotusosaston (DPI) alainen yksikkö.

    Kirjaston palveluihin pääsyyn vaadittava tunnistautuminen vaatii siis DPI:n hyväksynnän vaikka siihen ei vaadita vahvempaa DPI-liitäntää. YK:lle on sama miten DPI:n hyväksyntä kirjaston käyttämisen suhteen rekisteröidään joten pelkästään kirjaston käyttämiseen oikeuttava rekisteröinti merkitään DPI-yhteydeksi (pelkän kirjastopalvelun käyttämiseen tähtäävä tavoite lienee ainutkertainen tilanne koska NGO-järjestöille DPI-liitäntä merkitsee normaalisti suuria hyötyaspekteja YK:n kautta järjestöjen toiminnan suhteen).

    JT-järjestölle rekisteröitymistapa ei ollut kuitenkaan yhdentekevää eikä kukaan tullut tarkistaneeksi, että periaatteessa riippumattomaksi ilmoitettu ja luokiteltu palvelun käyttäjä merkittiinkin julkisesti YK:n alaisen toimielimen osaksi. Lopulta vasta lehdistö huomasi asiantilan vuonna 2001, jonka jälkeen JT-järjestö välittömästi irtautui palvelusta.

    Kirjastokorttiin ei tarvittu DPI-liitäntää. Tämä asia on käsitelty jo tässä ketjussa ja tietoa löytyy mm. JW Facts -sivustolta

    https://www.jwfacts.com/watchtower/united-nations-association.php

    Taannut nähtävästi yhä syvemmälle denialismiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>> Huom!
    Kirjastokortti ja kirjaston käyttö ei edes edellyttänyt UN-DPI-liitännäisyyttä NGO:na (dokumentit / todisteet artikkelin loppuosassa). >>> (19.08.2021 13:29).

    Tarvittiin kaksi keskusteluketjua ja lähes sata kommenttia ennenkuin joku huomasi ettei kirjastokorttiin tarvittu DPI-liitäntää. Kirjaston käyttäjät kuuluivat joka tapauksessa YK:n tunnustamiin, valtiollisesta asemasta irrallaan oleviin organisaatioihin (Non Governmental Organisation), ja kirjastoon pääsyyn tarvittiin tunnistautuminen ("kortti") rekisteröinnin kautta. Kirjasto eli YK:n ylläpitämien tilastojen ja raporttien arkisto on YK:n pääsihteeristön tiedotusosaston (DPI) alainen yksikkö.

    Kirjaston palveluihin pääsyyn vaadittava tunnistautuminen vaatii siis DPI:n hyväksynnän vaikka siihen ei vaadita vahvempaa DPI-liitäntää. YK:lle on sama miten DPI:n hyväksyntä kirjaston käyttämisen suhteen rekisteröidään joten pelkästään kirjaston käyttämiseen oikeuttava rekisteröinti merkitään DPI-yhteydeksi (pelkän kirjastopalvelun käyttämiseen tähtäävä tavoite lienee ainutkertainen tilanne koska NGO-järjestöille DPI-liitäntä merkitsee normaalisti suuria hyötyaspekteja YK:n kautta järjestöjen toiminnan suhteen).

    JT-järjestölle rekisteröitymistapa ei ollut kuitenkaan yhdentekevää eikä kukaan tullut tarkistaneeksi, että periaatteessa riippumattomaksi ilmoitettu ja luokiteltu palvelun käyttäjä merkittiinkin julkisesti YK:n alaisen toimielimen osaksi. Lopulta vasta lehdistö huomasi asiantilan vuonna 2001, jonka jälkeen JT-järjestö välittömästi irtautui palvelusta.

    "Kirjaston palveluihin pääsyyn vaadittava tunnistautuminen vaatii siis DPI:n hyväksynnän vaikka siihen ei vaadita vahvempaa DPI-liitäntää."

    Nyt mainosvaltuutettu nähtävästi ryhtyi hämärtämään DPI-liitännän käsitettä ja tuomaan erilaisia liitännän tasoja kuvaan. Luovaa, mutta epätoivoista. Muistutetaan nyt kuitenkin, että Vt-seuran tapauksessa kyse oli DPI-NGO-liittolaisjäsenyydestä, jonka tarkoituksena on tiedottaa YK:n tavoitteista ja toiminnasta. Tämä menee paljon pidemmälle kuin pelkkään kirjaston käyttöön, joka olisi hoitunut muutenkin.

    Mikään tekosyy, kuten kirjastoon pääsy tai muu hyötynäkökohta, ei tietenkään edes oikeuttaisi Vt-seuraa rikkomaan omia periaatteitaan, joita se rivijäseniltä vaatii noudatettavaksi rangaistuksen uhalla. Jos informaatiota ei saa rikkomatta omia periaatteita, täytyy pärjätä ilman. Mutta tässä tapauksessa DPI-NGO-liittolaisjäsenyyttä ei siis olisi kirjastoon pääsyn vuoksi edes tarvinnut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>> Huom!
    Kirjastokortti ja kirjaston käyttö ei edes edellyttänyt UN-DPI-liitännäisyyttä NGO:na (dokumentit / todisteet artikkelin loppuosassa). >>> (19.08.2021 13:29).

    Tarvittiin kaksi keskusteluketjua ja lähes sata kommenttia ennenkuin joku huomasi ettei kirjastokorttiin tarvittu DPI-liitäntää. Kirjaston käyttäjät kuuluivat joka tapauksessa YK:n tunnustamiin, valtiollisesta asemasta irrallaan oleviin organisaatioihin (Non Governmental Organisation), ja kirjastoon pääsyyn tarvittiin tunnistautuminen ("kortti") rekisteröinnin kautta. Kirjasto eli YK:n ylläpitämien tilastojen ja raporttien arkisto on YK:n pääsihteeristön tiedotusosaston (DPI) alainen yksikkö.

    Kirjaston palveluihin pääsyyn vaadittava tunnistautuminen vaatii siis DPI:n hyväksynnän vaikka siihen ei vaadita vahvempaa DPI-liitäntää. YK:lle on sama miten DPI:n hyväksyntä kirjaston käyttämisen suhteen rekisteröidään joten pelkästään kirjaston käyttämiseen oikeuttava rekisteröinti merkitään DPI-yhteydeksi (pelkän kirjastopalvelun käyttämiseen tähtäävä tavoite lienee ainutkertainen tilanne koska NGO-järjestöille DPI-liitäntä merkitsee normaalisti suuria hyötyaspekteja YK:n kautta järjestöjen toiminnan suhteen).

    JT-järjestölle rekisteröitymistapa ei ollut kuitenkaan yhdentekevää eikä kukaan tullut tarkistaneeksi, että periaatteessa riippumattomaksi ilmoitettu ja luokiteltu palvelun käyttäjä merkittiinkin julkisesti YK:n alaisen toimielimen osaksi. Lopulta vasta lehdistö huomasi asiantilan vuonna 2001, jonka jälkeen JT-järjestö välittömästi irtautui palvelusta.

    "Tarvittiin kaksi keskusteluketjua ja lähes sata kommenttia ennenkuin joku huomasi ettei kirjastokorttiin tarvittu DPI-liitäntää."

    Tämä asia on ollut selvillä aivan alusta alkaen, eli siitä alkaen kun järjestö housut nilkoissa tavattiin harrastamasta hengellistä huoruutta YK:n kanssa vuonna 2001 ja kun asioita alettiin selvitellä.

    "Kirjaston käyttäjät kuuluivat joka tapauksessa YK:n tunnustamiin, valtiollisesta asemasta irrallaan oleviin organisaatioihin (Non Governmental Organisation), ja kirjastoon pääsyyn tarvittiin tunnistautuminen ("kortti") rekisteröinnin kautta."

    "Kirjaston palveluihin pääsyyn vaadittava tunnistautuminen vaatii siis DPI:n hyväksynnän vaikka siihen ei vaadita vahvempaa DPI-liitäntää. YK:lle on sama miten DPI:n hyväksyntä kirjaston käyttämisen suhteen rekisteröidään ..."

    Ensin kerrot ettei tarvitse DPI-liitännäisyyttä ja sitten heti perään kerot että tarvitaankin ;-)

    Ei ole edes olemassa vahvempaa ja vähemmän vahvaa DPI-liitännäisyyttä.

    Samaisessa materiaalissa on todisteet siitä miten YK:n kirjasto on ollut avoin kaikille, myös ns. suurelle yleisölle, yksityishenkilöille.

    "Since 1946, the Dag Hammarskjold Library of the United Nations Secretariat in New York has arranged for the distribution of United Nations documents and publications to users around the world through its depository library system. At present, there are more than 400 depository libraries in over 140 countries maintaining United Nations material from the date of designation as depository to the present."

    "The general public can consult the material free of charge at any depository library." www.un.org/Depts/dhl/deplib/deplibsystem.htm (as of 6th Sep 2009).

    - https://www.jwfacts.com/watchtower/united-nations-association.php

    ;-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>> Huom!
    Kirjastokortti ja kirjaston käyttö ei edes edellyttänyt UN-DPI-liitännäisyyttä NGO:na (dokumentit / todisteet artikkelin loppuosassa). >>> (19.08.2021 13:29).

    Tarvittiin kaksi keskusteluketjua ja lähes sata kommenttia ennenkuin joku huomasi ettei kirjastokorttiin tarvittu DPI-liitäntää. Kirjaston käyttäjät kuuluivat joka tapauksessa YK:n tunnustamiin, valtiollisesta asemasta irrallaan oleviin organisaatioihin (Non Governmental Organisation), ja kirjastoon pääsyyn tarvittiin tunnistautuminen ("kortti") rekisteröinnin kautta. Kirjasto eli YK:n ylläpitämien tilastojen ja raporttien arkisto on YK:n pääsihteeristön tiedotusosaston (DPI) alainen yksikkö.

    Kirjaston palveluihin pääsyyn vaadittava tunnistautuminen vaatii siis DPI:n hyväksynnän vaikka siihen ei vaadita vahvempaa DPI-liitäntää. YK:lle on sama miten DPI:n hyväksyntä kirjaston käyttämisen suhteen rekisteröidään joten pelkästään kirjaston käyttämiseen oikeuttava rekisteröinti merkitään DPI-yhteydeksi (pelkän kirjastopalvelun käyttämiseen tähtäävä tavoite lienee ainutkertainen tilanne koska NGO-järjestöille DPI-liitäntä merkitsee normaalisti suuria hyötyaspekteja YK:n kautta järjestöjen toiminnan suhteen).

    JT-järjestölle rekisteröitymistapa ei ollut kuitenkaan yhdentekevää eikä kukaan tullut tarkistaneeksi, että periaatteessa riippumattomaksi ilmoitettu ja luokiteltu palvelun käyttäjä merkittiinkin julkisesti YK:n alaisen toimielimen osaksi. Lopulta vasta lehdistö huomasi asiantilan vuonna 2001, jonka jälkeen JT-järjestö välittömästi irtautui palvelusta.

    "Tarvittiin kaksi keskusteluketjua ja lähes sata kommenttia ennenkuin joku huomasi ettei kirjastokorttiin tarvittu DPI-liitäntää."

    Tarvittiin ennen kuin sinä huomasit asian. Onhan tuo tullut esiin jo monta kertaa.

    "JT-järjestölle rekisteröitymistapa ei ollut kuitenkaan yhdentekevää eikä kukaan tullut tarkistaneeksi, että periaatteessa riippumattomaksi ilmoitettu ja luokiteltu palvelun käyttäjä merkittiinkin julkisesti YK:n alaisen toimielimen osaksi."

    Tämäkin on täydellistä hevonkukkua. Keksit päästäsi asioita tietämättä asioiden oikeaa laitaa millään tavalla.

    DPI-jäsenyyten on selvät ja tiukat ehdot, kuten YK:n vastauksesta huomaat. Jäsenyyttä pitää erikseen hakea ja selvittää YK:lle hakemuksessa, että hakijayhteisö täyttää liittymisen ehdot. Vasta silloin jäsenyys voidaan hyväksyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi JT:t olisivat riskeeranneet maineensa liittämällä sen avoimesti ja julkisesti YK:hon? Varsinkin kun siitä ei ollut kummallekaan mitään hyötyä?

    >>> Luuletko sinä että järjestöstä tuli ihan vahingossa YK:n DPI:n jäsen? >>>

    Ei ainakaan tahallaan koska liitäntäehdot oli mahdotonta toteuttaa kokonaan.

    >>> Koitapa nyt vääntää siellä skenaariopäissäsi perustelu sille, miksi YK olisi valehdellut liittymisen ehdoista kysyjille, ja kummalla on motiivi valehdella liittymisen ehdoista, YK:lla vai järjestöllä? >>>

    Kaikesta päätellen YK:lla näkyy jostain syystä pakonomainen tarve kieltää sellainen mahdollisuus, että joku olisi saanut luvan käyttää pääsihteeristön tiedotusosaston kirjastoa ja arkistoa ilman että käyttäjän tarvitsee täyttää virallisia ehtoja vaatimuksineen. Syyn saisi varmasti selville jos olis ollut paikan päällä vuonna 1991. JT-järjestöllä ei ainakaan ollut syytä sotkea itseään YK:n toimintaan julkisesti.

    Vai onko sinulla joku selkekielinen syy, miksi JT-järjestö olisi tehnyt niin? Osannet esittää asiasi myös ilman lapsellisia omg-tyylisiä ilmauksia jolloin mielipiteeseesi saisi jonkinasteista arvokkuutta. Sisältöön sillä tosin ei ole uskottavuutta tuottavaa vaikutusta mutta jotain kannattaa yrittää yleisön takia.

    "Kaikesta päätellen YK:lla näkyy jostain syystä pakonomainen tarve kieltää sellainen mahdollisuus, että joku olisi saanut luvan käyttää pääsihteeristön tiedotusosaston kirjastoa ja arkistoa ilman että käyttäjän tarvitsee täyttää virallisia ehtoja vaatimuksineen."

    Mitään lupaa ei edes tarvittu. Koko kirjastokortti -argumentaatio on hölynpölyä. Kirjasto on ollut avoin kaikille, myös yksityishenkilöille.

    Ehdot jäsenyydelle ovat olleet voimassa vuodesta 1968 eli 23 vuotta ennen kuin järjestö liittyi mukaan ("Criteria for Association" in 1968, 1296 and 1297 passed by ECOSOC council in 1968.). Jäsenyys piti vahvistaa joka vuosi uudelleen, eli järjestö on hyväksynyt ja allekirjoittanut ehdot joka vuosi vielä erikseenkin kymmenen vuoden ajan.

    Järjestön todelliset motiivit jäsenyyden taustalla ovat liittyneet todennäköisesti siihen, että järjestö on päässyt vaikuttamaan asemaansa YK:n kautta esimerkiksi erilaisissa konferensseissa.

    "Watchtower's activity at the United Nations reveals quite a number of areas where the Watchtower was involved to a greater degree than they claim. The WTS, for instance, had sent representatives to make appeals at conferences where representatives from
    many other religions participated on an equal footing."

    Kirjeenvaihto The Guardianin toimittajan ja järjestön edustajan, Paul Gilliesin, kanssa kertoo karua kieltä siitä, miten alas järjestö oli valmis menemään valehdellessaan myös medialle jäsenyydestään. Järjestö jäi kiinni kaikista valheistaan. Sinä levität niitä samoja valheita täällä tälläkin hetkellä.

    https://www.jwfacts.com/pdf/un-correspondence-bates-gilles.pdf

    Gillies vaikuttaa olleen varsinainen emä-mainosvaltuutettu. "Mr. Gillies attemped several different avenues at damage control." Tähähän se on palstamme pienemmilläkin mainosvaltuutetuilla ollut. Tavoite on aina sama, valkopestä Vt-seuraa, ja tässä yritetään erilaisia reittejä tarpeen mukaan. Mikä tahansa käy, kaikkea voidaan yrittää, jos ei toimi niin sitten ei. Mitään väliä ei ole sillä, mikä on asiassa totuus - tavoite on vain ja ainoastaan puolustaa järjestöä. Mainosvaltuutettu ei nähtävästi myöskään ole edes tutustunut tähänkin ketjuun linkitettyyn aineistoon, eikä ole sitä kommentoinut, vaan keksii argumentteja suoranaisesti omasta päästään, mistä hänelle jo huomautettiinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tarvittiin kaksi keskusteluketjua ja lähes sata kommenttia ennenkuin joku huomasi ettei kirjastokorttiin tarvittu DPI-liitäntää."

    Tarvittiin ennen kuin sinä huomasit asian. Onhan tuo tullut esiin jo monta kertaa.

    Voi olla mutta nyt se tuli esiin vasta noin sadannen puheenvuoron jälkeen. Ei se mitään, JT-hate joukkio kokeilee kepillä kaikkea kun tarinaa pitää paisutella ja keksiä jutun juurta. Edelleen jää vastaamatta kysymykseen että "mitä ihmettä JT-järjestö olisi hyötynyt YK:n liitännäiskumppanuudesta"? Koska kyse oli julkisesta tiedosta niin seurausvaihtoehtoina olisi ollut pelkästään huonoja odotteita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kaikesta päätellen YK:lla näkyy jostain syystä pakonomainen tarve kieltää sellainen mahdollisuus, että joku olisi saanut luvan käyttää pääsihteeristön tiedotusosaston kirjastoa ja arkistoa ilman että käyttäjän tarvitsee täyttää virallisia ehtoja vaatimuksineen."

    Mitään lupaa ei edes tarvittu. Koko kirjastokortti -argumentaatio on hölynpölyä. Kirjasto on ollut avoin kaikille, myös yksityishenkilöille.

    Ehdot jäsenyydelle ovat olleet voimassa vuodesta 1968 eli 23 vuotta ennen kuin järjestö liittyi mukaan ("Criteria for Association" in 1968, 1296 and 1297 passed by ECOSOC council in 1968.). Jäsenyys piti vahvistaa joka vuosi uudelleen, eli järjestö on hyväksynyt ja allekirjoittanut ehdot joka vuosi vielä erikseenkin kymmenen vuoden ajan.

    Järjestön todelliset motiivit jäsenyyden taustalla ovat liittyneet todennäköisesti siihen, että järjestö on päässyt vaikuttamaan asemaansa YK:n kautta esimerkiksi erilaisissa konferensseissa.

    "Watchtower's activity at the United Nations reveals quite a number of areas where the Watchtower was involved to a greater degree than they claim. The WTS, for instance, had sent representatives to make appeals at conferences where representatives from
    many other religions participated on an equal footing."

    Kirjeenvaihto The Guardianin toimittajan ja järjestön edustajan, Paul Gilliesin, kanssa kertoo karua kieltä siitä, miten alas järjestö oli valmis menemään valehdellessaan myös medialle jäsenyydestään. Järjestö jäi kiinni kaikista valheistaan. Sinä levität niitä samoja valheita täällä tälläkin hetkellä.

    https://www.jwfacts.com/pdf/un-correspondence-bates-gilles.pdf

    >>> järjestö on päässyt vaikuttamaan asemaansa YK:n kautta esimerkiksi erilaisissa konferensseissa >>>

    Näistä lukuisista konferensseista ja JT-järjestön aseman pönkittämisestä YK:n maineen avulla on varmasti olemassa oikein leikekirja JT-hateclubilla? Toiveikkuus tällaisten tarinoiden läpimenemiseksi näyttää ylittävän kaikki mielikuvituksen rajat. Ja nyt yhtäkkiä yksityishenkilötkin saavat pyöriä YK:n arkistossa ilman kontrollia eikä sisäänpääsemiseen tarvita kuin leveä hymy? Onkos tämäkin sellainen "koko ajanhan tuosta on puhuttu"- kuvio?

    Eiköhän Gillies ole kuitenkin lähempänä tapahtumia ja tilanteeseen osallistuneita kuin jw-ducksin tarinanlämmittäjät joiden tarkoitusperiä alemmaksi tuskin kukaan pääsee.

    "Eiköhän Gillies ole kuitenkin lähempänä tapahtumia..."

    Hänen tarinansa on kuitenkin hyvin kaukana totuudesta. Tutki edes tuo JW Facts -sivuston materiaali niin ymmärrät hieman, mistä on kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi olla mutta nyt se tuli esiin vasta noin sadannen puheenvuoron jälkeen. Ei se mitään, JT-hate joukkio kokeilee kepillä kaikkea kun tarinaa pitää paisutella ja keksiä jutun juurta. Edelleen jää vastaamatta kysymykseen että "mitä ihmettä JT-järjestö olisi hyötynyt YK:n liitännäiskumppanuudesta"? Koska kyse oli julkisesta tiedosta niin seurausvaihtoehtoina olisi ollut pelkästään huonoja odotteita.

    "Edelleen jää vastaamatta kysymykseen että "mitä ihmettä JT-järjestö olisi hyötynyt YK:n liitännäiskumppanuudesta"?"

    Syyksi on arveltu, että Vt-seura ajatteli saavansa YK-DPI-NGO -statuksesta hyötyä ja uskottavuutta Itä-Euroopan valloitukseen. Niin tai näin, kirjastoon pääsyyn ei liitännäisjäsenyyttä tarvinnut. Monestiko tämä pitää toistaa?

    "Koska kyse oli julkisesta tiedosta niin seurausvaihtoehtoina olisi ollut pelkästään huonoja odotteita."

    Ehkä järjestö ei uskonut jäävänsä kiinni. Tieto oli periaatteessa julkinen, mutta ei näkyvästi esillä. Vasta Guardianin annettua asialle näkyvyyttä Vt-seura irtisanoi liitännäisjäsenyyden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>> järjestö on päässyt vaikuttamaan asemaansa YK:n kautta esimerkiksi erilaisissa konferensseissa >>>

    Näistä lukuisista konferensseista ja JT-järjestön aseman pönkittämisestä YK:n maineen avulla on varmasti olemassa oikein leikekirja JT-hateclubilla? Toiveikkuus tällaisten tarinoiden läpimenemiseksi näyttää ylittävän kaikki mielikuvituksen rajat. Ja nyt yhtäkkiä yksityishenkilötkin saavat pyöriä YK:n arkistossa ilman kontrollia eikä sisäänpääsemiseen tarvita kuin leveä hymy? Onkos tämäkin sellainen "koko ajanhan tuosta on puhuttu"- kuvio?

    Eiköhän Gillies ole kuitenkin lähempänä tapahtumia ja tilanteeseen osallistuneita kuin jw-ducksin tarinanlämmittäjät joiden tarkoitusperiä alemmaksi tuskin kukaan pääsee.

    "Ja nyt yhtäkkiä yksityishenkilötkin saavat pyöriä YK:n arkistossa ilman kontrollia eikä sisäänpääsemiseen tarvita kuin leveä hymy? "

    Ei sitä aivan näinkään ole väitetty. Annat esimerkin argumentointivirheestä, joka tunnetaan nimellä olkiukko.

    Joka tapauksessa DPI-liitännäisjäsenyys, jonka tarkoitus on tiedottaa YK:n tavoitteista ja toiminnasta (ja tätä myös seurataan) ei ollut YK:n arkistoihin pääsyn edellytys. Ja vaikka olisi ollutkin, ei se oikeuta Vt-seuraa rikkomaan omia periaatteitaan vaatimansa "kristillisen puolueettomuuden" suhteen.

    Huomaatko, muutkin jaksavat kiertää kehää? Siinä on vain se ero, että toisilla on näyttöä ja sinulla vain mielikuvituksesi ja valheesi. Tutki JW Facts.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "JT-järjestölle rekisteröitymistapa ei ollut kuitenkaan yhdentekevää eikä kukaan tullut tarkistaneeksi, että periaatteessa riippumattomaksi ilmoitettu ja luokiteltu palvelun käyttäjä merkittiinkin julkisesti YK:n alaisen toimielimen osaksi."

    Tämäkin on täydellistä hevonkukkua. Keksit päästäsi asioita tietämättä asioiden oikeaa laitaa millään tavalla.

    DPI-jäsenyyten on selvät ja tiukat ehdot, kuten YK:n vastauksesta huomaat. Jäsenyyttä pitää erikseen hakea ja selvittää YK:lle hakemuksessa, että hakijayhteisö täyttää liittymisen ehdot. Vasta silloin jäsenyys voidaan hyväksyä.

    Miten ehdot voivat olla "selvät ja tiukat" jos JT-järjestö ei niitä alunperinkään täyttänyt ja kuitenkin nimi löytyy listasta? Ensin huijaamalla sisään ja jatkotoimet valehtelemalla ja YK on tyytyväinen?

    YK:n vastaus on sellainen kuin se byrokraattisen mastodontin kohdalla pitääkin olla; kukaan ei todellisuudessa vastaa mistään mutta kaikki ovat noudattavinaan tarkkoja pykäliä. Eihän se hyvältä olisi kuulostanut jos vastaus olisi osoittanut valvontaprosessien vuotavan kuin seula ja kirjaamisien tapahtuvan vähän sinnepäin.

    YK:lla ei ole mitään ongelmaa siinä, että erilaisia järjestöjä ja yhteisöjä on yhdistyneinä siihen; sehän on pelkkää pr:ää mitä useampia erilaisia jäseniä siihen kiinnittyy. Jos mukaan osuu joku virhekirjaus niin tuskin mikään yhteisö pistää asiaa pahakseen.

    Mukaan otetut järjestöt ja yhteisöt käyttävät myös jäsenyyttään oman toimintansa edistämiseen ja erilaisten hyötyjen maksimoimiseen. Molemminpuolinen hyötyminen on kaikissa jäsenyyttä vaativissa tilanteissa avainasemassa.

    JT-järjestö taas ei missään nimessä halua olla yhdistettynä järjestöön jota se itse kuvailee varsin jyrkin sanakääntein. Se ei myöskään täyttäisi YK:n jäsenyysvaatimuksia mikäli YK haluaisi taustoihin millään tavalla tutustua koska heillä on "selvät ja tiukat ehdot" jäsenyyden hyväksymiseen. Jäsenyyteen päätyminen virallisia teitä myöten olisi vaatinut hakemukseen annettujen tietojen valehtelemisen, jäsenyyden myöntäjätahon puolelta tietojen tarkistamisen laiminlyönnin ja ehtoihin liittyvän jäsenyyden myöntäjän jatkokontrollin tekemättä jättämisen. Koska tämä on YK:n tiedotteen mukaan mahdotonta, jäljelle jää se vaihtoehto että JT-järjestön liittäminen julkiseen YK-liitännäisyhteisöjen luetteloon on kirjausvirhe, oli syy YK:n puolella mikä tahansa. Ainakin JT-hate joukkio on sitä mieltä, että YK ei tee virheitä joten mennään sillä.

    JT-järjestölle tieto ko. luetteloon kuulumisesta oli yllätys joka korjattiin välittömästi. Olisihan se kenelle tahansa yllätys jos vaikka yhtäkkiä saisi lukea lehdestä että oma nimi on jonkun rikollisjärjestön jäsenluettelossa vaikkei se pitäisi olla mahdollista tai edes toivottavaa.

    Nytkö se on YK:n vika, että he uskoivat Vt-seuran vilpittömyyteen ja hyväksyivät DPI-jäsenhakemuksen?

    Vt-seuralle asiassa tuli yllätyksenä vain Guardianin artikkeli.

    "Miten ehdot voivat olla "selvät ja tiukat" jos JT-järjestö ei niitä alunperinkään täyttänyt ja kuitenkin nimi löytyy listasta? Ensin huijaamalla sisään ja jatkotoimet valehtelemalla ja YK on tyytyväinen?"

    Juuri näin. Järjestö antoi ymmärtää että se täyttää ehdot. Ja teki sen vuosittain kymmenen vuoden ajan. Jäsenten tulee antaa vuosittain raportti YK:lle siitä, että ne täyttävät ehdot.

    "JT-järjestölle tieto ko. luetteloon kuulumisesta oli yllätys joka korjattiin välittömästi."

    Jännittävä yllätys, kun jäseneksi päästäkseen sitä pitää erityisesti hakea ja se pitää vielä vahvistaa ja allekirjoittaa joka vuosi uudelleen. Järjestö allekirjoitti siis jäsenyytensä ja YK:n tavoitteet ja niiden edistämisen kymmenen vuotta, kymmenen kertaa.

    Ja sitten sinä vielä kehtaat väittää, että jäsenyys tuli yllätyksenä. :D

    Naurettavat seliselityksesi ovat olleet ehdottomasti säälittävin räpellys, mitä järjestön puolustamiseen YK-piehtaroinnin suhteen tulee. En ole koskaan nähnyt näin surkeaa päänsä seinään hakkaamista kuin toimestasi.

    Jos olisit edes lukenut edellä sinulle annetun kirjeenavihdon, tietäisit kuinka totaalisen väärässä olet. Mutta ei. Paljon mukavempaa on pysyä tietämättömänä ja vedellä hatusta skenaarioita, joilla ei ole minkäänlaista tekemistä koko asian kanssa.

    Onko jokin syy sille, että hakkaat mielummin päätäsi seinään ja osoitat tietämättömyytesi kaikille täällä, kuin että luet sinulle monta kertaa osoitetun JW Factsin sivun?

    Äänestä

Onpa erinomainen ketju osoittamaan Jehovan todistajien täydellisen kyvyttömyyden käsitellä yhteisöönsä liittyviä ongelmia. Tämä nk. mainosvaltuutettu oli osoitettu valehtelevaksi jo heti alkuun, mutta mitä tämä tekee? Keksii lisää valheita ja jokainen valhe ammutaan alas hyvin yksinkertaisella faktantarkistuksella.

Saman tarkistuksen olisi voinut tehdä myös tämä "mainosvaltuutettu" ja hyvin helposti, mutta ei maistunut. Sen sijaan "mainosvaltuutettu" päätti vain syventää kaivoa missä oli jo valmiiksi.

Cults going to cult.

Äänestä
  • Ketju on erinomainen esimerkki siitä, miten JT-hate joukkio keksii ongelmia joita ei edes voi olla olemassa. He ampuvat myös faktat alas hyvin yksinkertaisten kehittämillä "tarkistuksilla" ja tietolähteillä. Kohta he (toivottavasti) huomaavat huutelevansa kahdeksan renkaan syvyisestä hajatiedon toivomuskaivosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketju on erinomainen esimerkki siitä, miten JT-hate joukkio keksii ongelmia joita ei edes voi olla olemassa. He ampuvat myös faktat alas hyvin yksinkertaisten kehittämillä "tarkistuksilla" ja tietolähteillä. Kohta he (toivottavasti) huomaavat huutelevansa kahdeksan renkaan syvyisestä hajatiedon toivomuskaivosta.

    Sinä taas annat erinomaisen esimerkin siitä, että riittävän vahvassa uskossa olevalle selvät todisteetkaan eivät merkitse mitään. Vt-seuran omia periaatteita rikkova YK-DPI-NGO -liitännäisjäsenyys on todistettu, samoin kuin sen vääristely järjestön toimesta, ja sinä kuittaat kaiken väittämällä, ettei niin ole voinut tapahtua.

    >>> kuittaat kaiken väittämällä, ettei niin ole voinut tapahtua >>>

    Jos YK:n antama lausunto on niin vedenpitävä kuin JT-hate joukkio antaa ymmärtää, niin JT-järjestöllä ei olisi ollut mahdollista edes alunperin liittyä koko DPI:hin koska JT-järjestö ei ole täyttänyt koskaan DPI:n jäsenyysehtoja. YK:n vaatima sopimusehtojen täyttämisen kontrollointi olisi nopeasti paljastanut "vääristelyn" myöhemmin.

    >>> YK-DPI-NGO -liitännäisjäsenyys on todistettu >>>

    Yksikään käytännön todiste - YK:n listausta lukuunottamatta - ei osoita JT-järjestön toimineen millään tasolla yhteistyössä YK:n tai sen alaisuudessa toimivien komiteoiden kanssa. Listauskaan ei ole mikään todiste koska YK:n mukaan vain jäsenyysehdot täyttävä ja toiminnallaan YK:n etuja edistävä kansalaisjärjestö voi olla DPI-NGO- liitännäisjäsen.
    Tosiasiat osoittavat jäsenyyden olevan mahdoton koska JT-järjestö ei täytä jäsenyysehtoja eikä ole mitään todisteita väitetyn liittymisen jälkeisestä YK-yhteistoiminnasta.

    Listaukseen liittyvästä kirjaamisvirheestä olisi mahdollista saada tietoa vain YK:lta itseltään mutta se taas ei myönnä - omiin tietoturvanormeihinsa vedoten - voivan tapahtua mitään ko. virhettä. Tosin he eivät myönnä sitäkään, että mikään järjestö pääsisi edes YK:n liitännäisjäseneksi tekaistuin tiedoin tai huijaamalla (kuten JT-järjestön väitetyn liitännäisjäsenyyden kohdalla olisi pakosti käynyt) joten jokainen voi päätellä miten luotettavia YK:n vakuuttelut ovat.

    JT-järjestö reklamoi ja toimi välittömästi saadessaan tietoonsa järjestön olevan jossain julkisessa yhteistyölistauksessa YK:n kanssa koska listauksen edellyttämää sopimusta ei ole koskaan tehty.

    "JT-järjestöllä ei olisi ollut mahdollista edes alunperin liittyä koko DPI:hin koska JT-järjestö ei ole täyttänyt koskaan DPI:n jäsenyysehtoja"

    Tai ehkä Vt-seura onnistui harhauttamaan YK:ta, antaen ymmärtää, että jäsenehdot täyttyisivät? Riippumatta siitä, mitä YK:n puolella on tapahtunut hakemuksen hyväksymisprosessissa, Vartitorni-seura on kuitenkin se, joka YK-DPI-liittolaisjäsenyyttä haki.

    Yrität turhaan kääntää tämän niin päin, että vika olisi jotenkin YK:n puolella, tai että YK:n hyväksyntä jollain tapaa kumoaisi sen tosiasian, että Vt-seura rikkoi omia periaatteitaan hakiessaan DPI-liittolaisjäsenyyttä. Jo pelkkä hakemus, vaikka sitä ei olisi hyväksytty, osoittaisi Vt-seuran pyrkimyksen kuulua porukkaan, johon sen ei tulisi omien periaatteidensa nojalla kuulua.

    "Yksikään käytännön todiste - YK:n listausta lukuunottamatta - ei osoita JT-järjestön toimineen millään tasolla yhteistyössä YK:n tai sen alaisuudessa toimivien komiteoiden kanssa."

    Ensinnäkään tämä ei ole totta, sillä Vt-seura muutti tiedotustaan suopeammaksi YK:ta kohtaan DPI-liittolaisjäsenyyden aikoihin. Toisekseen asialla ei ole merkitystä, sillä jäsenyyskysymys on periaatteellinen. Ei JT-rivijäsenkään voisi puolustella jäsenyyttään esim. poliittisessa puolueessa vedoten siihen, ettei ole toiminut yhteistyössä puolueen kanssa.

    "jokainen voi päätellä miten luotettavia YK:n vakuuttelut ovat."

    Sama koskee Vartiotorni-seuran vakuutteluja.

    >>> Jo pelkkä hakemus, vaikka sitä ei olisi hyväksytty, osoittaisi Vt-seuran pyrkimyksen kuulua porukkaan, johon sen ei tulisi omien periaatteidensa nojalla kuulua >>>

    Varmaan osoittaisi mutta kun sellaista hakemusta ei ole esitetty missään.

    >>> Vt-seura muutti tiedotustaan suopeammaksi YK:ta kohtaan DPI-liittolaisjäsenyyden aikoihin >>>

    Jälleen väite joka perustuu perusteettomiin mielikuviin. VT-seura ei "tiedota" mitään YK:hon liittyvää. YK oli vuonna 1991 JT-järjestön mukaan Ilmestyskirjassa kuvailtu peto ja on ollut sen jälkeenkin. Pedolle on myös ennustettu myös tietty päätös jota lienee vaikeaa "suopeuttaa". Kuka yleensäkään osaisi arvioida, milloin tiedotus muuttuisi "suopeammaksi" ellei menisi ihan kehumisen puolelle?

    Jos JT-rivijäsenen nimi löytyisi jonkun puolueen jäsenluettelossa niin kyseessä olisi epäilemättä virhe. Kuten JT-järjestön nimi YK:n liitännäisjäsenluettelossakin. Onneksi sen saa pois kun ilmoittaa jäsenluettelon ylläpitäjälle.

    "Varmaan osoittaisi mutta kun sellaista hakemusta ei ole esitetty missään."

    Ajattelitko seuraavaksi väittää, että Vt-seura otettiin väkisin DPI-liittolaisjäseneksi ilman hakemusta? No jos väität, niin tämäkin kiemurteluyritys on kyllä jo kumottu.

    "Jälleen väite joka perustuu perusteettomiin mielikuviin. VT-seura ei "tiedota" mitään YK:hon liittyvää. YK oli vuonna 1991 JT-järjestön mukaan Ilmestyskirjassa kuvailtu peto ja on ollut sen jälkeenkin. Pedolle on myös ennustettu myös tietty päätös jota lienee vaikeaa "suopeuttaa". Kuka yleensäkään osaisi arvioida, milloin tiedotus muuttuisi "suopeammaksi" ellei menisi ihan kehumisen puolelle?"

    Tästäkin on tietoa JW Facts -sivustolla, linkki on ketjussa. Ja kuten jo totesin, asialla ei ole suurta merkitystä, sillä jäsenkysymys on ennen kaikkea periaatteellinen. Toki yhteistyö "pedon" kanssa on seuralle raskauttava asia ja lisää tapauksen vakavuutta.

    "Jos JT-rivijäsenen nimi löytyisi jonkun puolueen jäsenluettelossa niin kyseessä olisi epäilemättä virhe."

    Ei välttämättä. Kyse voisi olla myös siitä, että hän on hakenut puolueen jäsenyyttä syystä tai toisesta, kenties ajatellen, ettei jää kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>> Jo pelkkä hakemus, vaikka sitä ei olisi hyväksytty, osoittaisi Vt-seuran pyrkimyksen kuulua porukkaan, johon sen ei tulisi omien periaatteidensa nojalla kuulua >>>

    Varmaan osoittaisi mutta kun sellaista hakemusta ei ole esitetty missään.

    >>> Vt-seura muutti tiedotustaan suopeammaksi YK:ta kohtaan DPI-liittolaisjäsenyyden aikoihin >>>

    Jälleen väite joka perustuu perusteettomiin mielikuviin. VT-seura ei "tiedota" mitään YK:hon liittyvää. YK oli vuonna 1991 JT-järjestön mukaan Ilmestyskirjassa kuvailtu peto ja on ollut sen jälkeenkin. Pedolle on myös ennustettu myös tietty päätös jota lienee vaikeaa "suopeuttaa". Kuka yleensäkään osaisi arvioida, milloin tiedotus muuttuisi "suopeammaksi" ellei menisi ihan kehumisen puolelle?

    Jos JT-rivijäsenen nimi löytyisi jonkun puolueen jäsenluettelossa niin kyseessä olisi epäilemättä virhe. Kuten JT-järjestön nimi YK:n liitännäisjäsenluettelossakin. Onneksi sen saa pois kun ilmoittaa jäsenluettelon ylläpitäjälle.

    ">>> Jo pelkkä hakemus, vaikka sitä ei olisi hyväksytty, osoittaisi Vt-seuran pyrkimyksen kuulua porukkaan, johon sen ei tulisi omien periaatteidensa nojalla kuulua >>>

    Varmaan osoittaisi mutta kun sellaista hakemusta ei ole esitetty missään."

    Eli vaikka järjestö tunnustaa että se on ollut jäsen ja hakenut jäseneksi (sekä Portugalin että Iso-Britannian tiedottajat ovat antaneet lausunnon asiasta: Gillies valehteli kirjastokorttimotiivista ja Portugalin tiedottaja avasi laajemmin motiiveja), YK kertoo että järjestö on ollut jäsen ja hakenut jäseneksi, niin sinä et sitä niele, koska et ole nähnyt hakemusta. :D

    Mitähän sieniä siellä nyt oikein vedetään.

    Äänestä

”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytyneitä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)

Mutta YK on oikeasti yhteistyöjärjestö, joka toimii jäsentensä aloitteista, muiden hyväksyttyä aloitteet äänestyksessä. YK:n perustamiskirjassa ei mainita jehovantodistajia, eikä myöskään missään aloitteessakaan.

Siten ei vartiotorniseuran kirjoitukselle ole mitään oikeita perusteita, kuten se ei ole pyrkinyt esittämäänkään.
Raamattu: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 2 Moos. 20:16
Seura siis rikkoo Raamatun lakia (kuten ihmisenkin, esim. kunnianloukkaus)

Edelleen Raamattu: Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Matt. 5:9
YK on rauhanturvaamisen liitto

Äänestä

Mainosvaltuutettu: "YK:sta tullut vastaus on tietysti linjassa heidän omien, jäsenyyteen liittyvien virallisten ohjeiden kanssa; ei kai kukaan nykyisistä vastuuhenkilöistä myönnä että jäsenyyden ehtoja on voinut manipuloida 30 vuotta sitten."

Tai sitten ehtoja ei ole manipuloitu millään tavalla vaan ne ovat olleet samanlaisena voimassa jo vuodesta 1968, kuten YK aloituksen linkissä vastasi.

Tässä mustaa valkoisella, alkuperäinen dokumentti ehdoista ja päätöksen ajankohdasta vuonna 1968.

https://undocs.org/pdf?symbol=en/E/RES/1297(XLIV)

Äänestä

Jospa tuo todistajana / todistajamielisenä esiintyvä henkilö onkin todellisuudessa hard core Vartiotorniseura - todistajakriitikko.

Sillä mitä enempi hän on valitsemastaan roolista käsin äänessä, niin sitä enempi hän tekee vahinkoa todistajuudelle ja aina vain yhä emenpi likaa ja ryvettää Vartiotorniseuran mainetta.

Vai olisiko tuo roolileikki 'tupla-agentti' versio liian älyllinen vaihtoehto?

;-)

Äänestä
  • Niin, tai jos siellä onkin vain yksi henkilö roolileikeissään, joka harrastelee ping-pongia itsensä kanssa, haastaa ja vastailee itselleen, aivovoimisteluana (toisinaan tekstit on kuin samalta näppikseltä).

    Jos näin, niin ihan taitavasti ottaa todistajuustyyppisen ja siksi todistajuutta lokaavan todistajuusroolin ;-)

    Maailma on ihmeellinen, jos metsään haluat mennä jne. ...

    Äänestä

  • Jos kyseessä on roolileikki, se on lajissaan harvinaisen sitkeää ja omalla tavallaan asiantuntevaa, vaikka sekä "ad hoc" että "ad hominem" ovat ahkerassa käytössä. Arvelisin kuitenkin aidosti jt-kriittisen kirjoittajan kokevan palkitsevampana argumentoida järjestöä vastaan kuin teeskennellä järjestön puolustajaa. Tai mikäli kriittinen henkilö esiintyisi puolustajana, hän ehkä jättäisi pieniä vihjeitä sinne tänne, joista tekstin huomaisi ironiseksi. Mainosvaltuutetun kommenteista en sellaisia löydä, vaikka älyllisen epärehellisyyden överiksi vetäminen onkin sitä tasoa, että väkisin miettii voiko kyseinen kirjoittaja olla tosissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kyseessä on roolileikki, se on lajissaan harvinaisen sitkeää ja omalla tavallaan asiantuntevaa, vaikka sekä "ad hoc" että "ad hominem" ovat ahkerassa käytössä. Arvelisin kuitenkin aidosti jt-kriittisen kirjoittajan kokevan palkitsevampana argumentoida järjestöä vastaan kuin teeskennellä järjestön puolustajaa. Tai mikäli kriittinen henkilö esiintyisi puolustajana, hän ehkä jättäisi pieniä vihjeitä sinne tänne, joista tekstin huomaisi ironiseksi. Mainosvaltuutetun kommenteista en sellaisia löydä, vaikka älyllisen epärehellisyyden överiksi vetäminen onkin sitä tasoa, että väkisin miettii voiko kyseinen kirjoittaja olla tosissaan.

    Yep, tai sitten todistajuuteen hyvin läheisesti perhesuhteiden vuoksi linkittyneen "sukukunnia" Tukholma-syndroomaa tai kenkää saaneen viimeksimainittua, joka kuitenkin toivoo saavansa toiminnallaan paratiisipisteitä itselleen.

    Mutta aivan poikkeuksellisen syvällä kongitiivisessä dissonanssin apneassa tulee henkilön olla mikäli aivan tosissaan tarinoi (ja samalla kenttätunteja hakien).

    Mutta arvoitus, miksi tekee toiminnallaan noin ahkerasti ja kerrassaan paljon julkista vahinkoa todistajuuden maineelle ja maalaa heistä karikatyristä kuvaa älyllisesti ja moraalisesti suunnillaan maailman epärehellisimpinä henkilöinä, sen suhteen mitä uskontoonsa tulee.

    Mutta onhan tuo kommentointinsa kerrassaan niin yliampuvan denialistista ja toisinaan harrastelee ahkerasti mallikkaita superlatiivejä Vartiotorniseuran 100-vuotisesta totuudellisuudesta ja 8-miljoonasta hengellisessä paratiisissaan, että menee jo provo-komedian puolelle.

    No, olihan palstalla takavuosina muuan hyvin sitkeä ja ahkera umpikiero roolinvaihtaja, hämmentelijä, provoilija, ei todistaja mutta perhesitelitään todistajuuteen linkittynyt, sekä varsin asiantuntevan todistajamielisesti kirjoitteleva, jolla yksi keskienen moodi oli ad hominem, sekä loputtoman ilkeämielinen ja agressiivinen henkilöhin käyminen mies-vihamielisyyden maustamana. Liekö edelleen kuosissa tai hengissä, ei ollut aivan tuoretta vuosikertaa.

    Sarjassa ihmeellinen maailma ...

    Löysitkö wikipedian sivistyssanat? Voi tätä myötähäpeän määrää!

    Lämpimät kiitokset tuosta suurimääräisestä myötäelämisestä, sillä se alkaa olla yhä harvinaisempaa 'nykymaailman kylminä aikoina.'

    Eikös se Raamattukin ennusta miten lopunaikoina monien luonnollinen rakkaus kylmenee, vai miten se menikään ;-)

    Mutta mitä ajattelet tuosta todistajana / todistajamielisenä loputtoman ristiriitaisesti ja älyllisen epäehellisesti ahkeroivasta ja joka tuottaa toiminnallaan vain vahinkoa todistajuuden jo muutenkin ryvettyneelle maineelle ___ jt-hard core vai feikki vai feikki hard core?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mainosvaltuutetun kestovalhe palstalla on ollut, että kun järjestö liittyi YK:n NGO-liittolaisuusjäseneksi, liittymisehdot olisivat olleet erilaisia kuin myöhemmin. Mainosvaltuutetun mukaan ehdot oli muutettu myöhemmin, ja kun se huomattiin, jäsenyys peruutettiin.

Näin selittelemällä mainosvaltuutettu on yrittänyt valkopestä järjestön haureutta YK:n kanssa jo pitkään (koska YK on järjestön mukaan Ilmestyskirjan peto, jäsenyys on ollut sille supernoloa ja osoitus vähintään kaksista punnuksista). Hänelle on selvitetty monta kertaa, että hänen versionsa on hölynpölyä ja propagandaa, joka ei pidä paikkaansa. Silti hän tulee seuraavassa käänteessä heiluttelemaan samaa kulahtanutta lippua.

Koska mainosvaltuutettu ei ole ottanut onkeensa vaan jatkaa valehtelua, tuodaan se esille nyt omana aloituksenaan.

Redditin kansainvälisellä entisten Jehovan todistajien foorumilla joku kertoi taannoin, että oli kysynyt asiaa suoraan YK:sta ja saanut yksityiskohtaisemman vastauksen kuin oli uskaltanut ajatellakaan.

Ja nyt jos maiosvaltuutettu virittelee siellä argumenttia siitä, että no nämä nyt ovat tällaisia foorumijuttuja joiden todenperäisyydestä ei voi ottaa selvää, niin tiedoksesi, että käyttäjä postasi kuvakaappauksen YK:lta saadusta vastauksesta, ja koska siinä on yhteystiedot vastauksen antajaan, sinä voit ihan itse esittää YK:lle saman kysymyksen.

Vastauksesta poimittua:

"Allow me to answer your question and give you some backround information. First of all, please note that all organizations intrested in becoming associated with the United Nations through our Department must:

1. Support and respect the principles of the Charter of the United Nations

2. - -

3. - -

4. - -

The association criteria mentioned above was already in place at the time the Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania (also incorporated in the State of New York) applied and was accepted for association with the then Department of Global Communications (DGC), in 1991 (year they applied for association with the United Nations), 1992 (year they were formally associated with the United Nations Department of Public Information)."

Nyt sitten odottelemme, miten mainosvaltuutettu yrittää vesittää tämän ja sen tosiasian, että hän on pyrkinyt valehtelemaan asiasta täällä monen monta kertaa vaikka häntä on ojennettu asiasta yhtä monta kertaa.

https://www.reddit.com/r/exjw/comments/jvvbmu/i_finally_decided_to_reach_out_to_the_united/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu