Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Miten Afganistanin sodan vaikutti kansainväliselle areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat eri alojen huippututkijat uutuuskirjassa Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan 1979–1989.
”Kun neuvostojoukot joulukuussa 1979 marssivat Afganistaniin, muistutti korkea-arvoinen upseeri Neuvostoliiton silloista ulkoministeri Gromykoa vaikeuksista, joihin brittisotilaat vuosisata aiemmin olivat maassa joutuneet. Gromyko ärähti: Vertaatteko britti-imperialistien palkkasotureita meidän urheisiin sotilaisiimme. En, toveri ministeri, sotilaamme ovat kyllä toista maata, mutta vuoret ovat siellä samat.---
Nyt Neuvostoliitolla on oma Vienamin sotansa, totesi puolestaan tuolloin USA:n presidentti Jimmy Carter kuultuaan neuvostojoukkojen ylittäneen Afganistanin rajan.”
Mikä sai NKP:n polibyroon tekemään päätöksen sotaretkestä, joka sitoi neuvostojoukot liki 10:ksi vuodeksi taistelemaan islamistitaistelijoita vastaan Afganistanin vuorilla, sotaan, joka aiheutti valtaisaa tuhoa ja mittaamattomia inhimillisiä kärsimyksiä? Kansainvälisella areenalla Afganistanin sota aloitti kylmän sodan uuden vaiheen jäädyttäen suurvaltojen välisen liennytyksen ja myötävaikutti lopulta myös neuvostoimperiumin romahtamiseen. Yli miljoona afganistanilaista sai sodan aikana surmansa ja liki puolet väestöstä, 15 miljoonaa, joutui pakolaisiksi. Neuvostojoukkojen vetäydyttyä vuonna 1989 maa hajosi keskenään taisteleviin ryhmittymiin ja konflikti jatkuu yhä. Afganistanissa sotineista neuvostosotilaista tuli katkeroitunut, kadotettu sukupolvi kuten Vietnam-veteraaneista USA:ssa.
Näitä kysymyksiä valottaa äskettäin Saksassa ilmestynyt kokoomateos ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan”. Osa sen artikkeleista perustuu esitelmiin, joita Afganistanin sotaan ja Neuvostoliiton loppuaikojen tapahtumiin perehtyneet tutkijat pitivät Hampurin yliopistossa vuonna 2013 järjestetyssä konferenssissa ”Afganistan, the Cold War and the End of the Soviet Union”.
Paitsi lähivuosikymmenten historiaa, teos kartoittaa myös sitä miten Afganistan on kautta vuosisatojen ollut läpikulkumaa, jota kautta Venäjän tsaarit havittelivat jo 1600-luvulta lähtien pääsyä Intian aarteiden äärelle. Venäjä pyrki valloittamaan alueita Keski-Aasiasta, tosin ennen 1800-lukua heikolla menestyksellä. Vasta Aleksanteri I:n valtakaudella Venäjän ja brittien Itä-Intian kauppakomppanian välinen kamppailu Keski-Aasian herruudesta kärjistyi äärimmilleen. Alkoi lähes koko vuosisadan jatkunut Great Game, jossa niskan päällä olivat britit, kirjoittaa Hampurin yliopiston historian professori Rudolf A. Mark kirjan johdantoluvussa.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen britit vetäytyivät ja Afganistanin kuningas kääntyi avunpyyntöineen uuden neuvostohallituksen puoleen. Maiden välille solmittiinkin suhteet ja yhteistyö kehittyi suotuisasti 60 vuoden ajan. Yksi tuen muodoista oli 1950-luvun lopulta lähtien kehitysapu, jota Neuvostoliitto varsin avokätisesti antoi. Afganistanissa vaikutti tuolloin myös USA liittolaisineen, kuuluihan kehitysapu oleellisena osana kylmän sodan arsenaaliin.
”Elämme järjestelmien välisen kamppailun aikaa, mikä näkyy kaikkein selvimmin Afganistanissa. Palkintona siinä on ihmisten luottamuksen saavuttaminen, keskeisinä kilpakumppaneina Neuvostoliitto ja Yhdysvallat ja aseina taistelussa rupla ja dollari.”
Näin asian kiteytti yhdysvaltalainen The Atlantic Monthly tammikuussa 1958, jota Neuvostoliiton kehitysapua Afganistanissa tutkinut Elke Beyer Kölnin yliopistosta siteeraa artikkelissaan Sovietnam-kirjassa. Beyerin mukaan Afganistanissa oli tuolloin käynnissä lukuisia kehityshankkeita, joilla pyrittiin modernisoimaan maata. Neuvostoliiton rahoituksella rakennettiin maanteitä ja Kabulin lentokenttä, jonka tietoliikennejärjestelmän toimittivat puolestaan amerikkalaiset. Ehdottomasti mittavin hanke oli Kabulin kaupunkisuunnitelma, jota neuvostoliittolaisten lisäksi oli tekemässä muun muassa ranskalaisia suunnittelijoita. Neuvostoliitto perusti Kabuliin myös avaimet käteen-periaatteella polyteknisen instituutin.
”Opintovuonna 1970-71 instituutissa oli jo 691 opiskelijaa, sekä miehiä että naisia, eli noin kymmenes osa Afganistanin kaikista opiskelijoista. Opintosuunnitelma oli neuvostomallin mukainen ja se sisälsi myös venäjän opetusta, tarjosi stipendejä ja harjoitelumahdollisuuksia. --- Kyseessä ei ollut vain oppilaitoksen perustaminen Kabuliin ja sen menestyksellinen käynnistäminen, vaan polyteknisellä instituutilla oli merkitystä myös poliittisesti, sillä yliopistot ja korkeakoulut olivat 1960- ja 70-luvuilla paitsi koulutuspaikkoja uusille, modernin ajattelutavan omaksuneille kaadereille, myös poliittisen debatin keskuksia.”
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/08/10/sodan-pitka-varjo-neuvostoliitto-afganistanissa-1979-1989
”Kun neuvostojoukot joulukuussa 1979 marssivat Afganistaniin, muistutti korkea-arvoinen upseeri Neuvostoliiton silloista ulkoministeri Gromykoa vaikeuksista, joihin brittisotilaat vuosisata aiemmin olivat maassa joutuneet. Gromyko ärähti: Vertaatteko britti-imperialistien palkkasotureita meidän urheisiin sotilaisiimme. En, toveri ministeri, sotilaamme ovat kyllä toista maata, mutta vuoret ovat siellä samat.---
Nyt Neuvostoliitolla on oma Vienamin sotansa, totesi puolestaan tuolloin USA:n presidentti Jimmy Carter kuultuaan neuvostojoukkojen ylittäneen Afganistanin rajan.”
Mikä sai NKP:n polibyroon tekemään päätöksen sotaretkestä, joka sitoi neuvostojoukot liki 10:ksi vuodeksi taistelemaan islamistitaistelijoita vastaan Afganistanin vuorilla, sotaan, joka aiheutti valtaisaa tuhoa ja mittaamattomia inhimillisiä kärsimyksiä? Kansainvälisella areenalla Afganistanin sota aloitti kylmän sodan uuden vaiheen jäädyttäen suurvaltojen välisen liennytyksen ja myötävaikutti lopulta myös neuvostoimperiumin romahtamiseen. Yli miljoona afganistanilaista sai sodan aikana surmansa ja liki puolet väestöstä, 15 miljoonaa, joutui pakolaisiksi. Neuvostojoukkojen vetäydyttyä vuonna 1989 maa hajosi keskenään taisteleviin ryhmittymiin ja konflikti jatkuu yhä. Afganistanissa sotineista neuvostosotilaista tuli katkeroitunut, kadotettu sukupolvi kuten Vietnam-veteraaneista USA:ssa.
Näitä kysymyksiä valottaa äskettäin Saksassa ilmestynyt kokoomateos ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan”. Osa sen artikkeleista perustuu esitelmiin, joita Afganistanin sotaan ja Neuvostoliiton loppuaikojen tapahtumiin perehtyneet tutkijat pitivät Hampurin yliopistossa vuonna 2013 järjestetyssä konferenssissa ”Afganistan, the Cold War and the End of the Soviet Union”.
Paitsi lähivuosikymmenten historiaa, teos kartoittaa myös sitä miten Afganistan on kautta vuosisatojen ollut läpikulkumaa, jota kautta Venäjän tsaarit havittelivat jo 1600-luvulta lähtien pääsyä Intian aarteiden äärelle. Venäjä pyrki valloittamaan alueita Keski-Aasiasta, tosin ennen 1800-lukua heikolla menestyksellä. Vasta Aleksanteri I:n valtakaudella Venäjän ja brittien Itä-Intian kauppakomppanian välinen kamppailu Keski-Aasian herruudesta kärjistyi äärimmilleen. Alkoi lähes koko vuosisadan jatkunut Great Game, jossa niskan päällä olivat britit, kirjoittaa Hampurin yliopiston historian professori Rudolf A. Mark kirjan johdantoluvussa.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen britit vetäytyivät ja Afganistanin kuningas kääntyi avunpyyntöineen uuden neuvostohallituksen puoleen. Maiden välille solmittiinkin suhteet ja yhteistyö kehittyi suotuisasti 60 vuoden ajan. Yksi tuen muodoista oli 1950-luvun lopulta lähtien kehitysapu, jota Neuvostoliitto varsin avokätisesti antoi. Afganistanissa vaikutti tuolloin myös USA liittolaisineen, kuuluihan kehitysapu oleellisena osana kylmän sodan arsenaaliin.
”Elämme järjestelmien välisen kamppailun aikaa, mikä näkyy kaikkein selvimmin Afganistanissa. Palkintona siinä on ihmisten luottamuksen saavuttaminen, keskeisinä kilpakumppaneina Neuvostoliitto ja Yhdysvallat ja aseina taistelussa rupla ja dollari.”
Näin asian kiteytti yhdysvaltalainen The Atlantic Monthly tammikuussa 1958, jota Neuvostoliiton kehitysapua Afganistanissa tutkinut Elke Beyer Kölnin yliopistosta siteeraa artikkelissaan Sovietnam-kirjassa. Beyerin mukaan Afganistanissa oli tuolloin käynnissä lukuisia kehityshankkeita, joilla pyrittiin modernisoimaan maata. Neuvostoliiton rahoituksella rakennettiin maanteitä ja Kabulin lentokenttä, jonka tietoliikennejärjestelmän toimittivat puolestaan amerikkalaiset. Ehdottomasti mittavin hanke oli Kabulin kaupunkisuunnitelma, jota neuvostoliittolaisten lisäksi oli tekemässä muun muassa ranskalaisia suunnittelijoita. Neuvostoliitto perusti Kabuliin myös avaimet käteen-periaatteella polyteknisen instituutin.
”Opintovuonna 1970-71 instituutissa oli jo 691 opiskelijaa, sekä miehiä että naisia, eli noin kymmenes osa Afganistanin kaikista opiskelijoista. Opintosuunnitelma oli neuvostomallin mukainen ja se sisälsi myös venäjän opetusta, tarjosi stipendejä ja harjoitelumahdollisuuksia. --- Kyseessä ei ollut vain oppilaitoksen perustaminen Kabuliin ja sen menestyksellinen käynnistäminen, vaan polyteknisellä instituutilla oli merkitystä myös poliittisesti, sillä yliopistot ja korkeakoulut olivat 1960- ja 70-luvuilla paitsi koulutuspaikkoja uusille, modernin ajattelutavan omaksuneille kaadereille, myös poliittisen debatin keskuksia.”
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/08/10/sodan-pitka-varjo-neuvostoliitto-afganistanissa-1979-1989
Vastaukset 16
Vanhimmat
Luulenpa että et halua muita keskustelijoita sotkemaan ketjuasi, joten keskusteleppa ihan itseksesi. :D
Ei Venäjä tai Neuvotoliitto vainaa ole Nato?
Miksi siitä pitäisi Natopalstalla jutskata?
Ei aloitus mitenkään kaukaa haettu aihe ole tälle palstalle.
Jos Afganistan olisi ollut Naton (tai jonku vastaavan) jäsen, Neuvostoliiton hyökkäys olisi jäänyt tekemättä. Miehitys on suurvallalle kohtuullisen helppo tehtävä, kun kohteena on turvaton naapuri, joskin lopputulos on silloinkin yleensä surkea, kuten Afganistanissa olemme moneenkin kertaan saaneet havaita.
Jutskaa sinä kädetön vaikka toverin vasemmalla kädellä.
Totuus menee tiltun ihon alle ja räpiköiminen alkaa.
Neuvostoliitto eli nykyinen Venäjä sen sodan siellä aloitti.
Nyt alkoi natopalstalla "totuuden" aika.
Helppo on todeta että palstalle saapui jonkin hybridilaitoksen palkkalistoilla oleva pitkäntarinan kertoja.
Huomasivat varmaan että moolokki alkaa väsyä.
Onhan tätä ainakin hetki seurattava.
Aloittajan kysymykseen
"Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin":
Kukaan ei tiedä.
Mitään järkevää syytä on todellakin vaikea löytää.
Sen sijaan tiltun idioottimainen vasta-aloitus kysymyksellä:
Miksi Usa hyökkäsi Afganistaniin ?
on aivan selkeä ja moneen kertaan ruodittu kysymys.
Neuvostoliitto ei aloittanut sotaa Afganistanissa. NL: lla ja Afganistanilla oli YYA-sopimus, jonka nojalla NL vei joukot Afganistaniin suojelemaan maan hallitusta sen taistelussa islamistisissejä vastaan.
Yritti ne tulla Suomeenkin "harjoittelemaan" ja suojelemaan YYA-sopimuksen varjolla. Vastattiin, että ei kiitos. Ymmärsivät vastauksesta, että turpaan tulee entiseen malliin, jos rajan ylittää.
Afganistanissa sitten huomasivat 10 vuoden "avustuksen" jälkeen, että turpaan tuli, ja pahasti. Niin pahasti, että lopulta hajosi koko Neukkula.
”Neuvostoliitto ei aloittanut sotaa Afganistanissa. NL: lla ja Afganistanilla oli YYA-sopimus, jonka nojalla NL vei joukot Afganistaniin suojelemaan maan hallitusta sen taistelussa islamistisissejä vastaan.”
Neukku sotkeentui heti alusta lähtien vallanvaihtoon Afganistanissa ja oli Btezneviläiseen tapaan ylimielinen uskoen, että kyseessä oli ”helppo nakki”!
27. huhtikuuta 1978 kommunistinen PDPA aloitti vallankaappauksen Kabulissa armeijan tuella ja Daoud syöstiin vallasta ja maa julistettiin demokraattiseksi tasavallaksi. Vallankumous tai -kaappaus on saanut nimensä tapahtumakuukauden paštunkielisestä nimestä eli saur-kuukaudesta (suom. härkä). Vallankumous oli lyhyt ja väkivaltainen. Presidentti perheineen ja lähimpine avustajineen surmattiin ja haudattiin joukkohautaan. Vallankumouksen johdossa oli paljolti samoja henkilöitä kuin vuonna 1973, jolloin kuningas syöstiin vallasta, kuten ilmavoimien kenraali Abd-a-Quadir Dagarwal.[16] Miten paljon Neuvostoliitto ohjaili Saur-vallankumousta on edelleen epäselvää. Kreml on todennäköisesti tiennyt kommunistien suunnitelmista, mutta ei ole ohjaillut niitä. Kommunistihallinnosta Neuvostoliitto sai lopulta enemmän harmia kuin omapäisestä Daoud Khanista.
Virallisesti vallan otti Afganistanin demokraattisen tasavallan vallankumousneuvosto, joka koostui PDPA:n keskuskomiteasta sekä korkeista upseereista. Nur Mohammed Taraki julistettiin valtionpäämieheksi. Perinteisiä arvoja ei haluttu ärsyttää ja maata luvattiin hallita ”islamin periaatteiden nimeen”. Hallituksen tiedonannot annettiin ”Jumalan nimessä”. Suurimmalle osasta kansaa uuden hallinnon periaatteet tuntuivat vierailta ja he pitivät tapahtunutta eliitin välienselvittelynä.
Kommunistien valta ei ollut kuitenkaan maassa varmistettu. Loppuvuodesta 1978 hylättiin valtaannousun jälkeiset varovaiset ja perinteitä kunnioittavat julkilausumat. Kaikki viittaukset islamiin lopetettiin ja tilalle otettiin kommunistinen retoriikka. Maan perinteinen trikolorilippu otettiin pois käytöstä ja tilalle otettiin neuvostotyylinen punalippu. Kommunistit halusivat laajentaa kannatustaan kaupungeista maaseudulle aloittamalla lukutaitokampanjan sekä radikaalin maareformin. Heidän radikaalit, monia paikallisia perinteitä rikkovat marxilaiset reforminsa kohtasivat alusta alkaen kovaa vastustusta ja mujahideen-sissit nousivat kapinaan hallitusta vastaan. Myös armeijan yksiköitä liittyi kapinallisiin. Lisäksi kommunistit olivat sisäisesti jakautuneet kahteen ryhmittymään, jotka olivat Nur Muhammad Tarakin ja Hafizullah Aminin johtama Khalq (suom. Kansa) sekä Babrak Karmalin johtama Parcham (suom. Lippu). Tilanteen monimutkaisuutta kuvastaa se, varsinkin Pakistan ja Saudi-Arabia olivat jo pitkin 1970-lukua kasvattaneet omaa vaikutusvaltaansa alueella tukemalla islamistisia ryhmiä, jotka olivat vastustaneet Neuvostoliittoa.
Sekasortoiseen tilaan ajautuneen maan uudessa kommunistijohdossa käytiin valtataistelua. Kesällä 1978 Tarakin ja Aminin Khalq-suuntaus syrjäytti parchamilaiset maan johdosta. Parchamin johtohahmo Karmal joutui suurlähettilääksi Prahaan. Samana syksynä parchamilaisia alettiin vangita vallankaappausyrityksestä syytettynä ja Babrak Karmal haki turvapaikkaa Neuvostoliitosta.
Amin vahvisti asemiaan 1979 aikana valtataistelussa Tarakin kustannuksella nousten pääministeriksi. Syyskuussa 1979 Taraki ja Karmal tapasivat salaa Moskovassa sopien Aminin syrjäyttämisestä ja Karmalin paluusta. Amin kuitenkin ehti ensimmäisenä syrjäyttämään Neuvostoliiton tukeman Tarakin ja tämän kannattajat. Tarakin kohtalo oli menettää henkensä Aminin toimeksiannosta, kun Aminin miehet tukehduttivat hänet tyynyllä. Kansalle annettu virallinen tiedonanto kertoi Tarakin menehtyneen sairauteen. Seuraavaksi Amin teki itsestään maan presidentin. Vuoden 1979 aikana Aminin johdolla käyty taistelu mujahideen sissejä vastaan ei ollut erityisen menestyksekäs ja sotilaallista toimintaa yritettiin tehostaa. Armeijan tehokkuus oli kuitenkin suuresti heikentynyt aikaisemmasta tasosta. Miesvahvuus oli vähentynyt 100 000 miehestä noin 30 000:een vuoden 1979 loppuun mennessä karkuruuden ja puhdistusten johdosta. Lisäksi korkeiden upseerien virkoja täytettäessä oli ajateltu enemmän poliittista oikeaoppisuutta kuin ammatillista pätevyyttä.Aminin kommunistihallinto muuttui entistä enemmän väkivaltaan nojaavaksi ja muun muassa islamisteja teloitettiin.
Omaa kansaa yritettiin rauhoittaa syyttämällä kaikista vaikeuksista syrjäytettyä Tarakia. Julkisuuteen annettiin hänen teloituttamansa 12 000 ihmisen nimet ja hallinto ryhtyi kunnostuttamaan moskeijoita. Amin yritti julkisissa esiintymisissään näyttäytyä oikeudenmukaisena hallitsija ja lopetti inhotun salaisen poliisin. Tilalle hän tosin perusti ”Työläisten tiedusteluinstituutin” jatkamaan lakkautetun poliisin työtä. Kansa ei ollut enää hämättävissä eikä yksikään kapinallisryhmä vastannut hallituksen rauhantunnusteluihin.
Jospa Venäjä ratkaisisi sodan jonka aloitti toisella nimellä?
Ei kuulu seuraavaan 10-v suunnitelmaani sanoi Putin. Nyt kerätään kultaa Mustanmeren linnan holviin.
Jään pitää olla timmissä kunnossa kaukalossa 24/365.
Afganistanin neukkusodan lopetti Gorbatsov 1989 ja Neuvostoliitto hajosi vasta 1991! Ei Putin ollut siinä sodassa mikään tekijä!
Putin on totta kai vastuussa kaikesta siitä. Ryssälä sen sodan siellä aloitti.
Tiltun mielestä Ahtisaari ja CIA on syyllisiä.....Neukkulalla ja nykyheikkoneukkulalla ei ole koskaan ollutkaan mitään tekemistä afganistanissa....
Afganistanin historian mustin päivä ja nykytapahtumiin asti johtanut väkivallan kierre alkoi Brezhnevin päätöksestä miehittää Afganistan. Valtion johto myrkytettiin ja ligvidoitiin ja tilalle typerä Kremlin kommmunistihallinto. Näin kertoo aikalaispoliitikko, joka selvisi hengissä hirmuhallinnosta ja väkivallan vuosista meidän päiviimme asti.