Tunnistautuminen pakolliseksi suomi24:lle

Anonyymi

4

250

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Demokratiuksen myötä se on aika kannattavaa.

    • Turha vaiva.
      Olen vuodesta 2005 lähtien aina silloin tällöin vaatinut, etteä keskustelu ja kommentointi sallitaan vain Väestörekisterissä olevalla nimellä.
      Mutta turhaan.

      Se ei tätä Saatanan anonyymiseurakuntaa kiinnosta. Koska Raamatussakin sanotaan:

      "Kukapa meidät näkisi, kukapa meidät tuntisi."

      Silloin ei tarvittaisi tekoälyä ja moderaattoreita valvomaan ja totuutta poistamaan.

      Jokainen vastaisi omalla nimellään sanomisistaan.

    • Olen rekisteröitynyt tänne lähinnä yhdestä syystä:

      "Älkööt kukaan rauhoitelko omaatuntoaan sillä harhaluulolla että hän ei voi tehdä vahinkoa ottamatta osaa ja muodostamatta mielipidettä. Pahat ihmiset eivät tarvitse muuta saavuttaakseen päämääränsä kuin että hyvät ihmiset katsovat sivusta eivätkä tee mitään."

      — John Stuart Mill

      Suomi24 on välillä kuin hoitamaton puutarha jossa rikkaruohojen annetaan rehottaa mutta jos jostakin löytyy välillä ystävällinen järjen ääni jota trollit eivät hetkauta koska on nähnyt netin palstoilla vähän kaikenlaista niin ehkä trollit voivat välillä luovuttaa.

      Siltikin se että kuka tahansa voi postata milloin tahansa mitä tahansa on väistämättä ominaisuus joka houkuttelee trolleja kuin hunaja kärpäsiä.

      Olen muillakin palstoilla ja niissä joissa on pakollinen tunnistautuminen moderointi on paljon helpompaa ja viesteissä huomattavan paljon enemmän asiaa vaikka viestien määrä onkin vähäisempi. Suomi24 on käytännössä ainoa paikka jonka tiedän jossa homma hoidetaan toisella tavalla eikä se suoraan sanoen toimi.

      Jos jokin sivusto mainostaa itseään TV:ssäkin "Suomen suurimmaksi nettiyhteisöksi" mutta ei mitenkään takaa keskustelun laatua niin onko ihmekään että suomalaisista tulee täällä jokseenkin vastenmielinen kuva.

      • Etkö ole ymmärtänyt edes tätä Jumalan totuutta:

        "Näin sanoo Herra: -- Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin,( John Stuart Mill), katoavaisten ihmisten voimaan, mies, jonka sydän luopuu Herrasta!

        Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu."

        Tällaisten piikkipensaiden keskellä olen saanut jo 33 vuotta elää.

        "Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat kasvot ja taipumaton sydän. Sinun tulee sanoa heille: 'Näin sanoo Herra Jumala.'

        Kuulkoot tai olkoot kuulematta -- he ovat uppiniskaista kansaa -- he tulevat kuitenkin tietämään, että heidän keskellään on ollut profeetta.

        Älä sinä, ihminen, pelkää heitä, älä kauhistu heidän sanojaan, vaikka olet heidän keskellään kuin piikkipensaikossa ja skorpionien seassa. Älä pelkää heidän puheitaan, älä säiky heitä -- he ovat uppiniskaista kansaa.

        Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot kuulematta -- he ovat uppiniskaisia."

        Kysyin: Mistä ihmiset tietävät, että sinä olet minut lähettänyt?

        "Ihmisten vihasta sinä sen tiedät", vastasi Pyhä Henki.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      107
      4662
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3433
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1514
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1236
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1142
    8. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      159
      1036
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1028
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe