Miesten uskonnollisuus on arka aihe

Vaparit poistavat kaikki aloitukset, joissa käsitellään miesten uskonnollisuutta. Tosiasia silti on että miehet ovat uskonnollisia. Tietääkseni miehet uskontoja johtavat, eivät naiset.
46144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

No esimerkiksi paavinhan tulee olla mies.

Naisella on nähdäkseni vielä enemmän syytä irtaantua uskonnoista kuin miehellä.

1Äänestä
  • Suomessa nuoret miehet ovat aiempaa uskonnollisempia. Vaparien määrä on vähentynyt jo pitkään. Taloudellisesti liittoa tekohengitetään valtion rahoilla.

    Äänestä

  • Milloin alat toimia valtionavun hakemista ja vastaanottamista vastaan? Vain etkö oikeasti ajattele niin vaan olet järjestelmällisesti valehdellut kaikki nämä vuodet?

    Äänestä

  • Jotenkin aika erikoinen ja syrjiväkin näkemys. Joka jättää yhteiskunnallispsykoligissosiaalisia näkökantoja huomiotta.

    Äänestä

  • Pitäisikö naisten irtaantua kaikesta muustakin missä johtavissa asemissa on enimmäkseen miehiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäisikö naisten irtaantua kaikesta muustakin missä johtavissa asemissa on enimmäkseen miehiä?

    Esimerkiksi vapareista?

    Äänestä

  • "No esimerkiksi paavinhan tulee olla mies.

    Naisella on nähdäkseni vielä enemmän syytä irtaantua uskonnoista kuin miehellä."

    Miksi miesten uskonnollisuus on vapareille tabu? Miksi te ette kyseenalaista miesten uskonnollisia käsityksiä, vallanhalua ja ko. ajatusmaailmasta peräisin olevia asenteita, tarvetta määräillä naisia, jos ei muutoin niin uskonnon avulla?
    Minusta te voisitte puuttua enemmän siihen miten uskontojen johdosta kohdellaan toisia ihmisiä. Sen sijaan te jankutatte naisten uskonnollisuudesta ja koetatte antaa kuvan etteivät miehet ole lainkaan uskonnollisia. Kuten nyt taas on nähty, miehet ovat uskonnollisiaja vieläpä väkivaltaisesti, ja pakottavat naiset omiin oppeihinsa. Tästä te ette puhu mitään. Miksi?
    Onko vapareille mahdoton tavoitella maailmaa, jossa uskonnollisuus on sallittua, mutta jossa ihmisoikeuksia ei rikota uskonnon perusteella ja jossa julkiset palvelut ja koulut ovat uskonnottomia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "No esimerkiksi paavinhan tulee olla mies.

    Kysyt+lopussa:+"maailmaa,+jossa+uskonnollisuus+on+sallittua,+mutta+jossa+ihmisoikeuksia+ei+rikota+uskonnon+perusteella+ja+jossa+julkiset+palvelut+ja+koulut+ovat+uskonnottomia".+Tämä+on+täsmälleen+va-liiton+tavoite.Tämän+lisäksi+va-liitto+pyrkii+myös+dekäännyttämään+ihmisiä.+Mutta+ei+ole+ristiriidassa+tuon+kanssa.+Uskonnollisuuden+pitää+olla+mielestämme+sallittua!+On+eri+asia,+että+pyrimme+vähentämään+sitä.Kieltolain+ajaminen+on+eri+asia+kuin+raittiuteen+kehottaminen.Jos+toteaa+tutkimuksen+mukaan+ominaisuuden+X+olevan+sukupuolella+A+65+%+ja+sukupuolella+B+55+%,+onko+tämä+sukupuolen+B+X-mäisyyden+vähättelyä?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    "Jos+toteaa+tutkimuksen+mukaan+ominaisuuden+X+olevan+sukupuolella+A+65+%+ja+sukupuolella+B+55+%,+onko+tämä+sukupuolen+B+X-mäisyyden+vähättelyä"Siirrät+siis+keskustelun+aiheen+siihen,+että+naiset+ovat+jonkin+verran+uskonnollisempia+kuin+miehet.+Tämä+määrä+myös+vaihtelee.+Missään+tapauksessa+et+siis+halua+keskustella+siitä,+että+miehet+ovat+uskonnollisia+ja+uskonnollisuudessaan+ehdottomampia+ja+käyttävät+valtaansa+naisten+hallitsemiseen.+Mitäs+jos+puuttuisitte+tuohon+asiaan+vaihteeksi.

    Kyllä siitä voidaan keskustella. Mutta väitteesi "koetatte antaa kuvan etteivät miehet ole lainkaan uskonnollisia" on yksinkertaisesti väärä. Enkä usko että missään muussa yhteydessä samantapaisessa kuvauksessa noin väittäisitkään.

    1Äänestä

  • Turhaa olisi se. Kun viimeksi laitoin fb-sivulle täysin neutraalin kommentin siitä, että liitto sai taas valtionapua, tuloksena oli täysin pelkkää peukutusta. Ei yhtäkään kommenttia siitä, että pitääkö tukea hakea.

    (Ja tärkeämpi asia olisi ollut saada liitto tekemään Räsäsen sananvapautta tukeva kannanotto. Ei tapahtunut sitä, ja pidän sitä paljon isompana asiana.)

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kyllä siitä voidaan keskustella. Mutta väitteesi "koetatte antaa kuvan etteivät miehet ole lainkaan uskonnollisia" on yksinkertaisesti väärä. Enkä usko että missään muussa yhteydessä samantapaisessa kuvauksessa noin väittäisitkään.

    Eli voisi keskustella, jos olisi keskusteltavaa. Mutta kun ei ole niin ei tarvitse?
    No mitä muuta se että toitotetaan naisten uskonnollisuutta on, kuin sen esittämistä että miehet eivät ole uskonnollisia ? ?
    Te ette tuo esiin miesten uskonnollisuutta. Nytkin olisi hyvä tilaisuus, kun tal?ban-miehet ovat esillä asiassa, mutta te olette vain hiljaa. Ja poistatte viestejä.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Turhaa olisi se. Kun viimeksi laitoin fb-sivulle täysin neutraalin kommentin siitä, että liitto sai taas valtionapua, tuloksena oli täysin pelkkää peukutusta. Ei yhtäkään kommenttia siitä, että pitääkö tukea hakea.

    (Ja tärkeämpi asia olisi ollut saada liitto tekemään Räsäsen sananvapautta tukeva kannanotto. Ei tapahtunut sitä, ja pidän sitä paljon isompana asiana.)

    Ei olisi turhaa. Jos kukaan ei aktiivisesti toimi valtionavun hakemista ja vastaanottamista vastaan, mitään ei tapahdu. Kysymys kuuluu, mikset tee mitään, vaan erilaisin tekosyin olet täysin passiivinen. Vaikutelma on, että oikeastaan kannatat valtionapua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli voisi keskustella, jos olisi keskusteltavaa. Mutta kun ei ole niin ei tarvitse?
    No mitä muuta se että toitotetaan naisten uskonnollisuutta on, kuin sen esittämistä että miehet eivät ole uskonnollisia ? ?
    Te ette tuo esiin miesten uskonnollisuutta. Nytkin olisi hyvä tilaisuus, kun tal?ban-miehet ovat esillä asiassa, mutta te olette vain hiljaa. Ja poistatte viestejä.

    Paljon enemmän kuin puolet tapoista on miesten tekemiä. Ei tämän ääneen sanominen sitä tarkoita, että väittää naisia väkivallattomiksi.

    Sinusta ilmeisesti mitään tilastoja ei ainakaan ääneen saisi sanoa.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Turhaa olisi se. Kun viimeksi laitoin fb-sivulle täysin neutraalin kommentin siitä, että liitto sai taas valtionapua, tuloksena oli täysin pelkkää peukutusta. Ei yhtäkään kommenttia siitä, että pitääkö tukea hakea.

    (Ja tärkeämpi asia olisi ollut saada liitto tekemään Räsäsen sananvapautta tukeva kannanotto. Ei tapahtunut sitä, ja pidän sitä paljon isompana asiana.)

    Vähän tarkentavia kysymyksiä.
    Entä jos olisit laittanut fb-sivulle vähemmän neutraalin kommentin valtionavusta, olisiko keskustelua asiasta voinut herätä eikä pelkkää hyminää?

    Teitkö tuolle isommalle asialle mitään vai ajattelitko vain? Pidätkö Räsäsen sananvapauden tukemista tärkeänä sananvapauden vuoksi (ja voihan sillä olla merkitystä myös uskonnonvapauden kannalta) vai koska hänen ulostulonsa ovat aiheuttaneet piikkejä kirkosta eroon? Jos suunta olisi kirkkoon päin, olisiko Räsäsen sananvapauden tukeminen mielestäsi tärkeä asia?

    Sananvapaus tässä olennaista on. Eikä Räsänen enää aiheuta eropiikkejä, kuten olen pari kertaa tälläkin palstalla maininnut.

    Uskonnon- ja sananvapautta ei tässä voi erottaa toisistaan. Kysehän ei nyt ole mistään ehtoollisviini-vs-kieltolaki -tyyppisestä jutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljon enemmän kuin puolet tapoista on miesten tekemiä. Ei tämän ääneen sanominen sitä tarkoita, että väittää naisia väkivallattomiksi.

    Sinusta ilmeisesti mitään tilastoja ei ainakaan ääneen saisi sanoa.

    No onpa erikoinen lähestymistapa. Runsas puolet talibanien tekemistä taloista on miesten tekemiä?

    Äänestä

  • Montako venäjä seuraa Suomessa on yhdistystä ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäisikö naisten irtaantua kaikesta muustakin missä johtavissa asemissa on enimmäkseen miehiä?

    Tarkoittaako vapaakirkko vapaata ajattelua annankadulla myös hotelli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljon enemmän kuin puolet tapoista on miesten tekemiä. Ei tämän ääneen sanominen sitä tarkoita, että väittää naisia väkivallattomiksi.

    Sinusta ilmeisesti mitään tilastoja ei ainakaan ääneen saisi sanoa.

    Naisia on paljon vankiloissa

    Äänestä

Niko Saarinen saa potkut riehumisedta

Äänestä
  • Onko hän vapari? Siinä tapauksessa ei yllätä, että riehuu.

    Äänestä

Eikö vapari-uskonnossa ole lähinnä miehiä?

Äänestä
  • Jonkin verran naisia keittämässä kahvia vaparisedille yms.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jonkin verran naisia keittämässä kahvia vaparisedille yms.

    Ja monessakos va-tapahtumassa olet ollut mukana?

    Äänestä

Miesten uskonnollisuudesta vaparit eivät puhu. Taliban-miesten uskonnollisuus on vapareille normaalia.

Äänestä

Miesten uskonnollisuus on aihe, josta vaparit tykkäävät vaieta. Miehille kuuluu uskonnonvapaus, naisille ei, tuumaa vapari. Koettavat käyttää uskontoa syynä sille, että naisten kannattaisi erota kirkosta, vaikka esim. Kiina ja Japani eivät ole erityisen kristillisiä ja niissä vaikuttanee jumalaton filosofia, mikä alistaa naisia. Ettei vaan olisikin niin, että miehet ovat itsessään se suurin syy naisten mitätöintiin ja kaltoin kohteluun.

Äänestä

Mies mielellään pyrkii ohjailemaan naista tahtonsa mukaan. Vaparit ovat kiinnostuneita eroluvuista, eivät naisten oikeuksista.

Äänestä

Vaparit pyrkivät tarkoituksella provosoimaan tällä asialla. Se taas kertoo siitä etteivät he kunnioita uskonnonvapautta.

Äänestä

Kovasti vaparit käyvät taas naisten uskonnollisuuteen kiinni, koskaan he eivät pohdi sitä miksi uskonnolliset johtajat ovat miehiä tai miksi kaikki apologeetat ovat miehiä. VAIN NAISTEN USKONNOLLISUUS ON VAPAREILLE ONGELMA!!

Äänestä

Sama vanha jatkuu. Vaparit arvostelevat VAIN naisia ja naisten uskonnollisuutta. Miesten uskonnollisuus on aihe, joka on tabu. Lisäksi on valitettavaa mutta totta, vaprit valehtelevat kirjoittajista. Minä en puolusta kirkon oikeuksia.

Äänestä

Luettiin et vapaa...seurakunta kirkko no niillä on venäläinen ryhmä jotka varastaa identiteettejä pankki tunnuksia tyhjää tilejä ja väärentää myös passeja kuljettaa varastettua Venäjälle Israeliin Viroon ....myös hellareissa on sellainen romanilauma joka varastaa kuljettaa varastettua Latviaan Viroon jne Israeliin...huumeita samalla myös yksi ryhmä vie varastettua Pietariin niillä on varasto siellä. Porvoossa on Samaria lähetys missä venäläiset huijaa.

Äänestä

Miesten uskonnollisuus on todella arka aihe vapareille. Kummasti polttivat päreensä kun osoittautui, että nuoret miehet ovatkin uskonnollisia. Ja kaiken lisäksi, uskonnollisuuden väheneminen on ajanut nuoret erilaisen huuhaan pariin jonottamaan erilaisia kiviä ym.

Äänestä
  • Miesten uskonnollisuus tai uskonnottomuus ei ole vapaa-ajattelijoille sen arempi aihe kuin naisten uskonnollisuus tai uskonnottomuus. Tilastollinen fakta on, että naisista suurempi osa on kirkon jäseninä kuin miehistä. Nuorten naisten kohdalla ero saman ikäisiin miehiin on kuitenkin tasoittunut, eli nuorten naisten uskonnottomuus on lisääntynyt.

    Vapaa-ajattelijat eivät ole polttaneet päreitään, vaan kohteliaasti huomauttaneet, että Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisussa kirkon nelivuotiskertomuksessa 2016-19 (julkkaistu 2020) on pilkkuvirhe koskien 15-29-vuotiaiden miesten kirkkojumalanpalveluksissa käymisen frekvenssiä. Ei 10 % nuorista miehistä käy viikoittain kirkossa, todellakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Miesten uskonnollisuus tai uskonnottomuus ei ole vapaa-ajattelijoille sen arempi aihe kuin naisten uskonnollisuus tai uskonnottomuus. Tilastollinen fakta on, että naisista suurempi osa on kirkon jäseninä kuin miehistä. Nuorten naisten kohdalla ero saman ikäisiin miehiin on kuitenkin tasoittunut, eli nuorten naisten uskonnottomuus on lisääntynyt.

    Vapaa-ajattelijat eivät ole polttaneet päreitään, vaan kohteliaasti huomauttaneet, että Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisussa kirkon nelivuotiskertomuksessa 2016-19 (julkkaistu 2020) on pilkkuvirhe koskien 15-29-vuotiaiden miesten kirkkojumalanpalveluksissa käymisen frekvenssiä. Ei 10 % nuorista miehistä käy viikoittain kirkossa, todellakaan.

    Vaparit nyt eivät ole osoittaneet ainuttakaan todistetta väitteelleen pilkkuvirheestä. Ja koska kuka tahansa voi sanoa mitä vaan, jos ei tarvitse todistaa, niin voimme todeta, että vaparit eivät kestä faktaa siitä, että nuoret miehet ovat uskonnollisia.
    Toisekseen: vaparien jatkuva kitinä naisten uskonnollisuudesta on pyrkimystä vaikuttaa naisten valintoihin vihjailemalla, että naiset ovat huonompia kuin miehet, jos ovat uskonnollisempia kuin miehet.

    Senhän näkee ohimoilkakin, että 10 % nuorista miehistä ei käy viikottain kirkkojumalanpalveluksissa. Ajattele nyt vähän.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Senhän näkee ohimoilkakin, että 10 % nuorista miehistä ei käy viikottain kirkkojumalanpalveluksissa. Ajattele nyt vähän.

    Sinä siis ihan pokkana väität, että kirkko on vääristellyt tutkimustulosta tarkoitushakuisesti ja samalla mentaliteetilla vaparit tyrmäävät koko jutun. On se vaan niin surkeaa, että naiset ovat miesten mielestä holhouksen alaisia, jos ovat uskovaisia, vai mitä.

    Äänestä

Ei tämä ole puppua, vaan täyttä asiaa. Vapari nyt vaan koettaa lakaista asian maton alle, sinne minne naisetkin hänen mielestään kuuluvat: tossun alle, eikä sieltä parane paljon kurkistella, ainakaan ilman lupaa.

Äänestä

Valitettavasti tämä on täyttä asiaa. Osalla vapareista on hyvin negatiivinen suhtautuminen naisten uskonnon- ja sananvapauteen. Antiteismi kohdistuu ja konkretisoituu heillä naisiin kohdistuvassa negatiivisessa käytöksessä.

Äänestä

Vapöarien tulisi avoimesti tunnustaa miehen oikeus uskoa niin kuin haluaa!

Äänestä

Taas se nähtiin: naisten uskonollisuus on vaparivihan kohteena. Kirkon tilastot eivät valehtele, jos kyse on naisista, mutta kun puhutaan nuorista miehistä, niin kyseessä "täytyy" olla pilkkuvirhe.

Äänestä

Vapareilla on facessa tosiaan todella erikoinen naisvihamielinen kommentti:
"Naisille helpompaa alistua, koska se on jossain määrin geeneissä. Ja Jumala on mies ainakin kristinuskossa.."
Varmaan vaparin kirjoittama. Ilmeisesti vaparien tarkoitus on alistaa naisia.

Äänestä

Vapareita hiertää naisten oikeudet. Vaparien mielestä mies päättää mitä nainen saa tehdä. Jos mies haluaa lapsen liitettävän kirkkoon, naiselta ei kysytä.

Äänestä

Vapareilta puuttuu kunnioitusta naisten oikeuksia kohtaan.

Mikä on "entivapari" 😁🙄...

Äänestä

Vaparien agendana on kirkon jäsenmäärän heikentäminen, ei tasa-arvo. Vaparien parissakaan ei ole kunnollista tasa-arvoa.

Äänestä

Vuodet vierivät, mutta vapaa-ajattelijoiden naisvastaisuus jatkuu. Kaikki mikä viittaa miesten uskonnollisuuteen on vaparin mielestä väärin, pilkkuvirhe tai pahansuopuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vaparit poistavat kaikki aloitukset, joissa käsitellään miesten uskonnollisuutta. Tosiasia silti on että miehet ovat uskonnollisia. Tietääkseni miehet uskontoja johtavat, eivät naiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu