Poliisi: "Etninen tausta korostuu"

Alaikäisten tekemät ryöstöt/nöyryytysryöstöt ja pahoinpitelyt ovat tulleet Suomeenkin. Ruotsissahan tuo ilmiö on ollut jo pitkään, ja mamut ovat asialla. Ryöstäjät saattavat olla vasta 12-13 vuotiaita.

Uhreilta viedään kaikki vähänkin arvokas, esim. kalliimpi takki tai lenkkarit, uhria saatetaan myös nöyryyttää törkeästi. Viime vuonnahan Ruotsissa somessa levisi video jossa ryöstäjät kusivat uhrinsa suuhun.

– Valitettavasti taustakin näkyy välillä tilastoissa. Etninen tausta korostuu, komisario Väänänen kertoo.

Näin siis väärän maahanmuuton ongelmat alkavat näkyä entistä paremmin myös Suomessa, eli Ruotsin tiellä ollaan.
110706
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 110

Vanhimmat

Mutta ratkaisu ei ole poistaa etnisiä ryhmiä suomesta. Se ei ole vaihtoehto. Meidän pitää onnistua paremmin kotouttamisessa, oleme tiellä epäonnistumiseen. Maahanmuuttajille pitää saada hyvät työt, koulutukset ja asunnot niin he eivät syrjäydy ja tee rikoksia. Kunnollinen maahanmuuttajamiesten koulutusohjelma pitää saada seuraavaan valtioriihen budjettiin.

Äänestä
  • "Mutta ratkaisu ei ole poistaa etnisiä ryhmiä suomesta. Se ei ole vaihtoehto."
    Miksi ei ole? Jos ei sopeudu, pitää mennä sinne, jossa on parempi olla.

    "Maahanmuuttajille pitää saada hyvät työt, koulutukset ja asunnot niin he eivät syrjäydy ja tee rikoksia. "
    Vai niin. Eikös pitäisi tasa-arvoisesti saada kaikille hyvät työt, koulutukset ja asunnot. Mutta se vaatii myös omaa mielenkiintoa ja panostusta.

    Meillä on työllistämisessä ongelmia ja se johtuu usein kielitaidon ja koulutuksen puutteesta sekä kulttuuriin sopeutumisen ongelmista. Ei Suomi voi olla mikään koko maailma Kela ja hoivalaitos. Teemme tätä työtä koko ajan velaksi. Raha ei tule seinästä, se täytyy tienata. Ja se merkitsee, että menet joka aamu töihin. Ja niitä työtä tekeviä tarvitaan koko ajan enemmän, jos tämä vauhti tänne vieraista kulttuureita kuskaamisista kiihtyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mutta ratkaisu ei ole poistaa etnisiä ryhmiä suomesta. Se ei ole vaihtoehto."
    Miksi ei ole? Jos ei sopeudu, pitää mennä sinne, jossa on parempi olla.

    "Maahanmuuttajille pitää saada hyvät työt, koulutukset ja asunnot niin he eivät syrjäydy ja tee rikoksia. "
    Vai niin. Eikös pitäisi tasa-arvoisesti saada kaikille hyvät työt, koulutukset ja asunnot. Mutta se vaatii myös omaa mielenkiintoa ja panostusta.

    Meillä on työllistämisessä ongelmia ja se johtuu usein kielitaidon ja koulutuksen puutteesta sekä kulttuuriin sopeutumisen ongelmista. Ei Suomi voi olla mikään koko maailma Kela ja hoivalaitos. Teemme tätä työtä koko ajan velaksi. Raha ei tule seinästä, se täytyy tienata. Ja se merkitsee, että menet joka aamu töihin. Ja niitä työtä tekeviä tarvitaan koko ajan enemmän, jos tämä vauhti tänne vieraista kulttuureita kuskaamisista kiihtyy.

    Natsien ainoa tavoite on poistaa muun uskoiset ja erikäköiset heitä itseään paremmat ihmiset maasta. Välineenä käytetään valheellisia ja vääristeltyjä juttuja että maahanmuuttajat rötöstelisivät enemmän kuin kantikset väkilukuun suhteutettuna.

    Tehdään kiusaa natseille eikä poisteta ketään vaan löydetään toinen ratkaisu että maahanmuuttajat voivat jatkossakin elää suomessa ja seurustella suominaisen kanssa.

    Äänestä

  • Turha luulo, että satoja vuosia henkisesti jälkeenjääneet ja muutenkin tyhmät mihinkään kotiutuisivat.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turha luulo, että satoja vuosia henkisesti jälkeenjääneet ja muutenkin tyhmät mihinkään kotiutuisivat.

    Voi sitä nyt siitä huolimatta yrittää ainakin sinun elinajan.

    Äänestä

  • Tajuatko, että mikään Euroopan maa ei ole onnistunut muslimien kotouttamisessa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natsien ainoa tavoite on poistaa muun uskoiset ja erikäköiset heitä itseään paremmat ihmiset maasta. Välineenä käytetään valheellisia ja vääristeltyjä juttuja että maahanmuuttajat rötöstelisivät enemmän kuin kantikset väkilukuun suhteutettuna.

    Tehdään kiusaa natseille eikä poisteta ketään vaan löydetään toinen ratkaisu että maahanmuuttajat voivat jatkossakin elää suomessa ja seurustella suominaisen kanssa.

    Vain idiootti selittää "natseista". Koita tajuta, että enemmistö suomalaisista ei halua haitallista maahanmuuttoa.

    Kunnallisalan kehittämissäätiön kysely paljasti:

    "Kyselyn perusteella suomalaiset vastaanottavat maahanmuuttajia mieluiten muista EU-maista, Pohjois-Amerikasta tai Aasiasta. Vähiten kannatusta saa maahanmuutto Lähi-idästä tai Afrikasta. Päinvastoin enemmistön mielestä Suomen tulisi vähentää maahanmuuttoa näiltä alueilta."

    No pidetään sitten maksimissaan 100000 Lähi-itäläistä ja afrikkalaista miestä suomessa. Silloin heitä näkee katukuvassa ja ottavat osaa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla ja heihin törmäämistä ei yksinkertaisesyti voi välttää millään alalla. Vielä mahtuu lisää!

    Natsikorttia käytetty asiallisen keskustelun estämiseksi.

    Minulla ainakin pomppaa sydän kun natseista puhutaan. En usko että kukaan vetää natsikorttia kevyin perustein. Tuollahan ylhäällä yksi, todennäköisesti persu jo yritti kaivaa maata natsikortin vetäjän alta.

    Äänestä

  • matut tulee KOTIUTTAA omiin maihinsa takas. heti !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi sitä nyt siitä huolimatta yrittää ainakin sinun elinajan.

    Se pitäisi tehdä sinun kaltaisten hölmöjen rahoilla, alueella jossa ei asu kuin ns. suvakkeja ja värillisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    matut tulee KOTIUTTAA omiin maihinsa takas. heti !

    Kotiuttaminen omiin maihin ei ole vaihtoehtopöydällä. Sinun on nyt vaan opittava elämään sovussa arabialaisten ja afrikkalaisten miesten kanssa täällä suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se pitäisi tehdä sinun kaltaisten hölmöjen rahoilla, alueella jossa ei asu kuin ns. suvakkeja ja värillisiä.

    Valitettavasti ajatuksesi on niin lapsellinen että sellaista ei aikuisten maailmassa toteuteta.

    Taitaa olla köyhimyksellä kaljarahat tiukassa näin kuun loppu kolmanneksella ;-)

    Ajatuksesi on itsekäs ja äärimmäisen lapsellinen. Et tietenkään vastuuttomana ihmisenä halua itse maksaa ja asua samalla alueella, kuin nuo kehitysmaalaiset, siksi vaadit muita maksamaan ja ottamaan ongelmat kontolleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ainakin pomppaa sydän kun natseista puhutaan. En usko että kukaan vetää natsikorttia kevyin perustein. Tuollahan ylhäällä yksi, todennäköisesti persu jo yritti kaivaa maata natsikortin vetäjän alta.

    Uskomatonta sontaa !!! Vai ei kukaan vedä natsikorttia kevyin perustein. Kaikenlaista persereiän lätinää sitä kuuleekin.
    Mistä hornantorvesta teitä sokeita oikein sikiää. Ketkä käyttäytyvät ruotsissa niinkuin natsit, vaikka on niille ilmaista.!!! PTHYI SAATANA.

    Äänestä

  • Jos tulijalla ei ole oikeaa asennetta ja halua kotoutua, mikään koulutus-kotouttamisohjelma ei auta. OIkealla asenteella oleva tulokas kotiutuu kyllä vähemmälläkin kotouttamisella.

    Myös punavihreiden asennetta oikeaan suuntaan pitäisi muuttaa. Pitää vaatia ja velvoittaa eikä suoda vain tulijoille oikeuksia ilman mitään velvollisuuksia, Paras tie kotoutumiseen on oppia suomen kieli. Siitä on aloitettava, sitten kouluun tai työhön.

    Nuokin rikolliset nuoret on otettava ohjaukseen, jotta rikostelu loppuu. Punavihreiden tapa vähätellä ja salata maahamuuttajien tekemiä rikoksia ei palvele ketään eikä se korjaa ongelmia. Asiat on otettava sellaisina kuin ne ovat vähättelemättä ja kaunistelematta ja niille on tehtävä korjaavia toimenpiteitä. Hyssyttely ei auta.

    Ruotsi on myöntänyt, että se on ollut liian lepsu maahanmuuttajien suhteen, ja maahanmuuttajat ovat ottaneet vallan ja rikollisuus roihuaa tietyillä alueilla Ruotsissa. Haluammeko saman ja itietoisesti. Punavihreät tietysti haluavat, koska he haluavat lakaista ongelmat maton alle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi sitä nyt siitä huolimatta yrittää ainakin sinun elinajan.

    Ei kannata , on koettu eikä edistä Suomen asiaa! Turkkilaiset rikastuttivat aikoinaan Saksan, koska tekivät työtä ja elättivät itsensä ja saksalaiset taas rikastuivat turkkilaisten hampailla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No pidetään sitten maksimissaan 100000 Lähi-itäläistä ja afrikkalaista miestä suomessa. Silloin heitä näkee katukuvassa ja ottavat osaa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla ja heihin törmäämistä ei yksinkertaisesyti voi välttää millään alalla. Vielä mahtuu lisää!

    Aivotonko oot, ministeriainesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajatuksesi on itsekäs ja äärimmäisen lapsellinen. Et tietenkään vastuuttomana ihmisenä halua itse maksaa ja asua samalla alueella, kuin nuo kehitysmaalaiset, siksi vaadit muita maksamaan ja ottamaan ongelmat kontolleen.

    He ovat suomen kansalaisia joilla on samat oikeudet asua vaikka isorintaisten suomiblondien naapurissa jos katsovat sen järkeväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tulijalla ei ole oikeaa asennetta ja halua kotoutua, mikään koulutus-kotouttamisohjelma ei auta. OIkealla asenteella oleva tulokas kotiutuu kyllä vähemmälläkin kotouttamisella.

    Myös punavihreiden asennetta oikeaan suuntaan pitäisi muuttaa. Pitää vaatia ja velvoittaa eikä suoda vain tulijoille oikeuksia ilman mitään velvollisuuksia, Paras tie kotoutumiseen on oppia suomen kieli. Siitä on aloitettava, sitten kouluun tai työhön.

    Nuokin rikolliset nuoret on otettava ohjaukseen, jotta rikostelu loppuu. Punavihreiden tapa vähätellä ja salata maahamuuttajien tekemiä rikoksia ei palvele ketään eikä se korjaa ongelmia. Asiat on otettava sellaisina kuin ne ovat vähättelemättä ja kaunistelematta ja niille on tehtävä korjaavia toimenpiteitä. Hyssyttely ei auta.

    Ruotsi on myöntänyt, että se on ollut liian lepsu maahanmuuttajien suhteen, ja maahanmuuttajat ovat ottaneet vallan ja rikollisuus roihuaa tietyillä alueilla Ruotsissa. Haluammeko saman ja itietoisesti. Punavihreät tietysti haluavat, koska he haluavat lakaista ongelmat maton alle.

    Joka viides afrikkalainen mies ja joka kuudes arabimies haluaa kotoutua. Voimme karsia muutaman sataa tuhatta asukasta heistä pääsykokeilla suomeen. Afrikassa kyllä populaa riittää suomea kuoriimaan kerma päältä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotiuttaminen omiin maihin ei ole vaihtoehtopöydällä. Sinun on nyt vaan opittava elämään sovussa arabialaisten ja afrikkalaisten miesten kanssa täällä suomessa.

    haista mitä kerkiät ! SEN ON OLTAVA VAIHTOEHTO ! TE JOKA ASIAN TUNARIT OLETTE TÄYSIN HOLTITTOMIA JA MUNATTOMIA HOITAMAAN MITÄÄN ASIAA KUNTOON ,
    JOTEN RYÖMIKÄÄ LIMARÄPYLÄT TAKAISIN HORNANTORVEEN, ÄLKÄÄKÄ
    TAKAISIN TULKO.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No pidetään sitten maksimissaan 100000 Lähi-itäläistä ja afrikkalaista miestä suomessa. Silloin heitä näkee katukuvassa ja ottavat osaa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla ja heihin törmäämistä ei yksinkertaisesyti voi välttää millään alalla. Vielä mahtuu lisää!

    Meillä täällä maalla ei törmää yhteenkään mamuun, ja kaikki on tyytyväisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ainakin pomppaa sydän kun natseista puhutaan. En usko että kukaan vetää natsikorttia kevyin perustein. Tuollahan ylhäällä yksi, todennäköisesti persu jo yritti kaivaa maata natsikortin vetäjän alta.

    Kummat täällä aiheuttaa ongelmia, natsit vai muslimit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajatuksesi on itsekäs ja äärimmäisen lapsellinen. Et tietenkään vastuuttomana ihmisenä halua itse maksaa ja asua samalla alueella, kuin nuo kehitysmaalaiset, siksi vaadit muita maksamaan ja ottamaan ongelmat kontolleen.

    Suvakithan pitäisi laittaa maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turha luulo, että satoja vuosia henkisesti jälkeenjääneet ja muutenkin tyhmät mihinkään kotiutuisivat.

    Henkisesti jälkeenjääneet persut eivät tosiaan tajua, että asuvat länsimaisessa sivistysvaltiossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tajuatko, että mikään Euroopan maa ei ole onnistunut muslimien kotouttamisessa.

    Euroopassa ja USA:ssa asuu miljoonia täysin kotiutuneita muslimeja. Sen vuoksi sinäkään et ole heistä kuullut.:D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain idiootti selittää "natseista". Koita tajuta, että enemmistö suomalaisista ei halua haitallista maahanmuuttoa.

    Kunnallisalan kehittämissäätiön kysely paljasti:

    "Kyselyn perusteella suomalaiset vastaanottavat maahanmuuttajia mieluiten muista EU-maista, Pohjois-Amerikasta tai Aasiasta. Vähiten kannatusta saa maahanmuutto Lähi-idästä tai Afrikasta. Päinvastoin enemmistön mielestä Suomen tulisi vähentää maahanmuuttoa näiltä alueilta."

    Ahdasmieliset suomalaiset sietävät vain kaltaisiaan. Ne, jotka ovat asuneet maailmalla, tietävät ihmisten olevan samanlaisia kaikkialla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä täällä maalla ei törmää yhteenkään mamuun, ja kaikki on tyytyväisiä.

    Suurin osa rasisteista asuukin siellä teillä maalla. Me muut olemme tottuneet toimimaan kansainvälisessä ympäristössä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotiuttaminen omiin maihin ei ole vaihtoehtopöydällä. Sinun on nyt vaan opittava elämään sovussa arabialaisten ja afrikkalaisten miesten kanssa täällä suomessa.

    Lopeta jo tuo trollaaminen. Ajatuksesi ovat kuin m-sairaalasta kotiutetulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tulijalla ei ole oikeaa asennetta ja halua kotoutua, mikään koulutus-kotouttamisohjelma ei auta. OIkealla asenteella oleva tulokas kotiutuu kyllä vähemmälläkin kotouttamisella.

    Myös punavihreiden asennetta oikeaan suuntaan pitäisi muuttaa. Pitää vaatia ja velvoittaa eikä suoda vain tulijoille oikeuksia ilman mitään velvollisuuksia, Paras tie kotoutumiseen on oppia suomen kieli. Siitä on aloitettava, sitten kouluun tai työhön.

    Nuokin rikolliset nuoret on otettava ohjaukseen, jotta rikostelu loppuu. Punavihreiden tapa vähätellä ja salata maahamuuttajien tekemiä rikoksia ei palvele ketään eikä se korjaa ongelmia. Asiat on otettava sellaisina kuin ne ovat vähättelemättä ja kaunistelematta ja niille on tehtävä korjaavia toimenpiteitä. Hyssyttely ei auta.

    Ruotsi on myöntänyt, että se on ollut liian lepsu maahanmuuttajien suhteen, ja maahanmuuttajat ovat ottaneet vallan ja rikollisuus roihuaa tietyillä alueilla Ruotsissa. Haluammeko saman ja itietoisesti. Punavihreät tietysti haluavat, koska he haluavat lakaista ongelmat maton alle.

    Sitähän noiden käytös juuri on: valtaan ja johtajuuteen pyrkiminen.

    Ja joku höyrähtänyt sanoo vielä, että nämä klopit ovat itse uhreja.

    Pitäisi antaa isän kädestä niin että muistaisivat loppuikänsä. Loppuisi tuo pöyhistely. Ehkä sekin päivä vielä koittaa.

    Äänestä

  • Kotouttaminen ei ole syy rikoksiin vaan haluttomuus sopeutua yhteiskuntaamme.

    Äänestä

  • 2015v+.Tänne+piti+tulleissa+olla+KORKEASTI+kouluttettuja.Jopa+30%+Mutta+totuus+on+se+että+VAIN+4%+omisti+keskikoulu+tai+paremmman+kouluoltukse.Miten+oli,että+piti+olla+paljon+lääkäreitä?+OK++niitä+oli+muutama.saada+niiden+koulutus+tänne+vaaditulle+tasolle+ja+luvat+10v.vähintään.Niiden+määä+oli+vain+alta+10kpl.Ja+se+määrä+ei+eds+täytä+sitä+HOITOVAJETTA+joka+syntyi,kun+noita+nyt+hoidetaan.Kun+ei+ole+eds+OMILEKKAAN+töitä+ja+suntoja.Niinn+miten+sitten+noille.He+saavat+2-3+kertaa+enemmän+ILTALEHDEN+tutkimusten+mukaan+sosiaaliavustuksia,kuin+omat.Keskimäärin+avustukset+jä+käteinen+ovat+noin+1500-2000€+/kkEihän+niiden+kannata+mennä+töihin.Suomalainen+SAIRAANHOITAJA+monen+vuoden+koulutuksen+jälkeen+tienaa+vähemmän..Koulussa+noiden+läsnä+olot+ja+sekä+todistusten+tasoa+on....Hyvin+monet+eivät(aikuiset)edes+osaa+lukea+ja+kirjoittaa+millään+kielellä.saati+sitten+laskea.Ihmiset+eivät+tee+RIKOKSIA+jos+itse+eivät+sitä+halua.Kunnolista+opetusta+JOKAINEN++kunta,kaupunki+pystyy+järjestämään.JOKA+PAIKASTA+lötyy+koteuttamiskeskus.JOS+ITSELLÄ+on+HALUA+niin+on+mahdollisuus+opiskella+ja+PÄÄTÄ:Löytty+Heitä+jotka+sen+ovat+tehneet.HYVÄ.Mutta,kun+ovat+avustus+loukussa.Tämä+on+totuus+JOKAINEN+LUKIJA+voi+mennä+OMAN+paikkakuntansa+kunnan/kaupungin+talolle+ja+ottaa+selville+mistä+on+kyse.Vielä+rikollisuudesta.Se+että+Pitäisi+antaa+asunnot,huonekalut+ettei+tule+rikolliseksi+ja+rahaa...on+kyllä+hanurista.Hyvät+työtkin+viellä+kaupanpääliseksi+vai?Ei+taistelkoot+sen+eteen+itse+asemansa+yhteiskunnassa+KUETEN+MUUTKIN

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natsien ainoa tavoite on poistaa muun uskoiset ja erikäköiset heitä itseään paremmat ihmiset maasta. Välineenä käytetään valheellisia ja vääristeltyjä juttuja että maahanmuuttajat rötöstelisivät enemmän kuin kantikset väkilukuun suhteutettuna.

    Tehdään kiusaa natseille eikä poisteta ketään vaan löydetään toinen ratkaisu että maahanmuuttajat voivat jatkossakin elää suomessa ja seurustella suominaisen kanssa.

    Mitä noilta olioilta sitten vaaditaan????Asunnot,avustuksia ym...mitä vastaan.Täällä on TUHANSIA jotka on ollut VUOSIA jotäällä...Ja saavat avustuksia.Anetaan muttei vaadita.MISTÄ rahat heille LOPPUIÄKSI??? Joo Sinulta joka maksat veroja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turha luulo, että satoja vuosia henkisesti jälkeenjääneet ja muutenkin tyhmät mihinkään kotiutuisivat.

    Kyllä soputuvat:SINÄHÄN SEN MAXAT heidän loppuelämän DeLUxe Hollydayn

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tajuatko, että mikään Euroopan maa ei ole onnistunut muslimien kotouttamisessa.

    Suomi Marin & Chikens koittaa sitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain idiootti selittää "natseista". Koita tajuta, että enemmistö suomalaisista ei halua haitallista maahanmuuttoa.

    Kunnallisalan kehittämissäätiön kysely paljasti:

    "Kyselyn perusteella suomalaiset vastaanottavat maahanmuuttajia mieluiten muista EU-maista, Pohjois-Amerikasta tai Aasiasta. Vähiten kannatusta saa maahanmuutto Lähi-idästä tai Afrikasta. Päinvastoin enemmistön mielestä Suomen tulisi vähentää maahanmuuttoa näiltä alueilta."

    ÄÄNESTMINEN sen suunnan näyttä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Henkisesti jälkeenjääneet persut eivät tosiaan tajua, että asuvat länsimaisessa sivistysvaltiossa.

    Menehän Afganistaniin kertomaan millainen on sivistysvaltio. Kuvitteletko todella, että ihminen simbsalabim jotenkin eurooppalaistuu siinä vaiheessa, kun kävelee rajan yli. Vai onko toiovetilasi viedä tätä länsimaista sivilisaatiota taaksepäin hieman luonnonmukaisempaan modeen? Hyysärit eivät tajua, että hyväuskoisuudelle nauretaan, löyhälle kurille nauretaan, helpolle rahalla nauretaan, hölmöille ihmisille nauretaan kippurassa. Pullistele sinä omassa hyvyydessäsi, voit saada kiitokseksi hymyn tai vielä todennököisemmin kunnon naurun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotiuttaminen omiin maihin ei ole vaihtoehtopöydällä. Sinun on nyt vaan opittava elämään sovussa arabialaisten ja afrikkalaisten miesten kanssa täällä suomessa.

    Ja NIIDEN elää MAASSA MAAN TAVOIN

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tulijalla ei ole oikeaa asennetta ja halua kotoutua, mikään koulutus-kotouttamisohjelma ei auta. OIkealla asenteella oleva tulokas kotiutuu kyllä vähemmälläkin kotouttamisella.

    Myös punavihreiden asennetta oikeaan suuntaan pitäisi muuttaa. Pitää vaatia ja velvoittaa eikä suoda vain tulijoille oikeuksia ilman mitään velvollisuuksia, Paras tie kotoutumiseen on oppia suomen kieli. Siitä on aloitettava, sitten kouluun tai työhön.

    Nuokin rikolliset nuoret on otettava ohjaukseen, jotta rikostelu loppuu. Punavihreiden tapa vähätellä ja salata maahamuuttajien tekemiä rikoksia ei palvele ketään eikä se korjaa ongelmia. Asiat on otettava sellaisina kuin ne ovat vähättelemättä ja kaunistelematta ja niille on tehtävä korjaavia toimenpiteitä. Hyssyttely ei auta.

    Ruotsi on myöntänyt, että se on ollut liian lepsu maahanmuuttajien suhteen, ja maahanmuuttajat ovat ottaneet vallan ja rikollisuus roihuaa tietyillä alueilla Ruotsissa. Haluammeko saman ja itietoisesti. Punavihreät tietysti haluavat, koska he haluavat lakaista ongelmat maton alle.

    Samoin lehdistöTV ei välitä uutisa,kuin sellaista joka ajaa viher/kommariSossujen linjää VAIETAAN.Kansalle kun ei kerrota...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    He ovat suomen kansalaisia joilla on samat oikeudet asua vaikka isorintaisten suomiblondien naapurissa jos katsovat sen järkeväksi.

    Suomem kansalainen on passin omistaja.Muttei SUOMALAINEN.GEENIT nääs.Geeniteknologian mukaan me tulleen ja ollaan olleet täällä pitkään ..Noilla kun on eri geenit....Nykyään jo LÄÄKETIEDEKKIN valmistaa lääkkeitä eri roduille.mm Afroille annetaan ERILÄÄKKEITÄmm USA:a kuin valkoisille.OLi noi on mitä ovat mutta kansalaisuus ei Suomalaista niistä...kuten ei OMOKAAN

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotiuttaminen omiin maihin ei ole vaihtoehtopöydällä. Sinun on nyt vaan opittava elämään sovussa arabialaisten ja afrikkalaisten miesten kanssa täällä suomessa.

    Kuka sitten opettaisi edellämainitut miehet elämään sovussa yleensä kenenkään kanssa missään paikassa??
    Jos he sopeutuvat, myös me sopeudumme.
    Koita sinäkin nyt vain ymmärtää, jos se mitenkään onnistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Henkisesti jälkeenjääneet persut eivät tosiaan tajua, että asuvat länsimaisessa sivistysvaltiossa.

    Kysyn+Sinulta:Montako+%+mamuista+ja+saman+PS+kannattajista+omistaa:A.+:B.monta+%+omistaa+luku,kirjoitu+ja+laskutaidon.Keskikoulutodistuksen,++++C.Ylioppilastodistuksen,++D.+ammatin.+E..Osaa+lukea+ja+kirjoitttaa.PS+kannatajat+ovat+100%+käynneet+koulun,katsovat+SUOMAN+TV.Lukevat+lehtiä.Käsittävät+asuvansa+Suomessa+.Siitähän+puolueen+nimikin.Ja+Suomihan+on+länsimaalainen+ja+EU++jäsenEli+osaavat+asiota+ja+tajuavat+JUURI,että+Isänmaata+ja+LÄNSI+KULTUURIA+pitää+puolustaa.Jottei+tästä+maasta+tule+islamilainen+seka+sotku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahdasmieliset suomalaiset sietävät vain kaltaisiaan. Ne, jotka ovat asuneet maailmalla, tietävät ihmisten olevan samanlaisia kaikkialla.

    Miten niin samanlaisia???Missä on silmälasisia ja havaitsevaisuutesi.Afrikassa siellä on paljojon mustia ja arabeja.Eivät ole,kuin täällä.Eikä eskimotkaan ym.Olen asunut töidenpuolesta noin 40v.erimaissa ja maan osissa.Eivät todellakaan ole samanlaisia,kuin täällä.Jos menet esim.Keniaan.Ovat kultuurisesti,käytännnön asiossa,tavoiltaan ja rodullisesti EI SAMANLAISIA..
    Suomalaiset sietävät toisia myöskin mutta kuten PRESIDENTTI NIINISTÖ:Maassa maan tavoin.
    Et sinäkään voi toisten maassa olla miten vaan.Elää DELuxea ilman mitään vasta vaatimuksia.Ja inistä vielä rahaa,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa olla köyhimyksellä kaljarahat tiukassa näin kuun loppu kolmanneksella ;-)

    Otit heti itseesi, kun mainittiin suvakit ja kehitysmaalaiset, kalikka napsahti sinuun. Olette samaa loiselättien ryhmää, aina vaatimassa ja varastamassa muilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotiuttaminen omiin maihin ei ole vaihtoehtopöydällä. Sinun on nyt vaan opittava elämään sovussa arabialaisten ja afrikkalaisten miesten kanssa täällä suomessa.

    Vaikka ne ei hyväksys edes naisten tasa-arvoa, ja pakottaa naisensa käyttämään kaapuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Euroopassa ja USA:ssa asuu miljoonia täysin kotiutuneita muslimeja. Sen vuoksi sinäkään et ole heistä kuullut.:D

    Laittappa todisteet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Henkisesti jälkeenjääneet persut eivät tosiaan tajua, että asuvat länsimaisessa sivistysvaltiossa.

    Siinä todella tyhmän suvakin kommentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahdasmieliset suomalaiset sietävät vain kaltaisiaan. Ne, jotka ovat asuneet maailmalla, tietävät ihmisten olevan samanlaisia kaikkialla.

    No minä asuin aiemmin Tukholman lähiöissä ja huomasin, että muslimit eivät tuntuneet sietävän svenskejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Euroopassa ja USA:ssa asuu miljoonia täysin kotiutuneita muslimeja. Sen vuoksi sinäkään et ole heistä kuullut.:D

    Hyvin somppu kotiutunut Saksassa puukotusvideo .6 naista kuoli ja neljä jäi kitumaan .Matu oli hermostunut jostakin. Jäi uutispimentoon, kuoliko niistä neljästä jokin ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka ne ei hyväksys edes naisten tasa-arvoa, ja pakottaa naisensa käyttämään kaapuja.

    Jostain syystä suavakit tykkää juuri noista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Euroopassa ja USA:ssa asuu miljoonia täysin kotiutuneita muslimeja. Sen vuoksi sinäkään et ole heistä kuullut.:D

    Ei pidä sulkea silmiään totuuden toiseltakaan puolelta.
    Saksalaisten ohjelmien mukaan Saksan ja Ranskan suurkaupungeissa asuu jo kolmannen polven maahanmuuttajia, jotka eivät vieläkään osaa maan kieltä, vaan muhivat omissa porukoissaan ja puhuvat omaa kieltä. Eivät käy kouluissa eivätkä varsinkaan töissä.
    Kotouttaminen on siis totaalisesti epäonnistunut jo kolmessa sukupolvessa.
    Ruotsissa Göteborsissa ja Malmössä on kaupunginosia, mihin valkoihoisella ei ole mitään asiaa ja noista getoista ainakin kaikki töissä käyvät pyrkivät pois pikaisesti.
    Yhteiskunta pystyy nielemään vain pienen määrän maahanmuuttajia vuositasolla.
    Kun heitä on paljon, niin alkaa gettoutuminen eli muodostuu pahamaineisia kaupunginosia, mistä kukaan ei lähde aamulla töihin j kaikki elää vain sosiaaliapujen varassa tai rikoksia tekemällä. Ruotsin holtittoman lepsu ulkomaalaispolitiikka on juuri johtanut tähän surkeaan lopputulokseen. Tuo jättimäinen porukka ei vaan integroidu minkään maan yhteiskuntaan. Turhaa on enää puhua sinisilmäisesti kotouttamisesta, kun peli on jo menetetty ja getto elää omaa elämää muun yhteiskunnan ulkopuolella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natsien ainoa tavoite on poistaa muun uskoiset ja erikäköiset heitä itseään paremmat ihmiset maasta. Välineenä käytetään valheellisia ja vääristeltyjä juttuja että maahanmuuttajat rötöstelisivät enemmän kuin kantikset väkilukuun suhteutettuna.

    Tehdään kiusaa natseille eikä poisteta ketään vaan löydetään toinen ratkaisu että maahanmuuttajat voivat jatkossakin elää suomessa ja seurustella suominaisen kanssa.

    Vihreiden puolueohjelma on suoraan Natsien puolueohjelmasta kopio ! miten ne Kehtaakin ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natsien ainoa tavoite on poistaa muun uskoiset ja erikäköiset heitä itseään paremmat ihmiset maasta. Välineenä käytetään valheellisia ja vääristeltyjä juttuja että maahanmuuttajat rötöstelisivät enemmän kuin kantikset väkilukuun suhteutettuna.

    Tehdään kiusaa natseille eikä poisteta ketään vaan löydetään toinen ratkaisu että maahanmuuttajat voivat jatkossakin elää suomessa ja seurustella suominaisen kanssa.

    Ei maassa ole natseja kuin äärimmäisen marginaalinen määrä. Miettikää mitä vihervassut tekee juutalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei maassa ole natseja kuin äärimmäisen marginaalinen määrä. Miettikää mitä vihervassut tekee juutalaisille.

    He roudaa maahan ja maanosaamme juutalaisten vihollisia lähi-idästä mahdollisimman paljon. Tämä nostaa antisemitismia huimasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä noilta olioilta sitten vaaditaan????Asunnot,avustuksia ym...mitä vastaan.Täällä on TUHANSIA jotka on ollut VUOSIA jotäällä...Ja saavat avustuksia.Anetaan muttei vaadita.MISTÄ rahat heille LOPPUIÄKSI??? Joo Sinulta joka maksat veroja

    Sitä varten ne verot on pöljä!

    Äänestä

  • Sitten ainoa järkevä teko on tehdä kuten Tanskan demarit. He eivät ota yhtään niinsanottua turvapaikanhakijaa maahan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahdasmieliset suomalaiset sietävät vain kaltaisiaan. Ne, jotka ovat asuneet maailmalla, tietävät ihmisten olevan samanlaisia kaikkialla.

    Miksi pitäisi ottaa koko maailma tänne?

    Äänestä

No nyt aloittaja uskalsi sanoa totuuden noista ryöstelijöistä hyvä !

Äänestä
  • Mutta linkkiä ei tajunnut laittaa, että voisi tarkistaa asian.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta linkkiä ei tajunnut laittaa, että voisi tarkistaa asian.

    Lue maikkarin uutisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue maikkarin uutisia.

    Oli kolmosen uutisissakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta linkkiä ei tajunnut laittaa, että voisi tarkistaa asian.

    Epäilijät voi mennä kylille kuulostelemaan. Omin silmin nähtyä, ei kukaan epäile.
    Been thear...seen that🧐

    Äänestä

Nuo eivät edes viitsi kotoutua saatikka noudattaa tämän yhteiskunnan sääntöjä. Kotona näitä ei edes kielletä. Heidät on kotona opetettu siihen että väkivalta on valtaa ja voimaa. Olemme jo ongelmissa näiden kanssa eikä hyvältä näytä ....

Äänestä
  • "Olemme jo ongelmissa näiden kanssa eikä hyvältä näytä ...."

    Poliisien virkoja ja koulutusta vähennetään niin siinä viherpunikeille miettimistä, kun rikollisuus lisääntyy maahanmuuton myötä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Olemme jo ongelmissa näiden kanssa eikä hyvältä näytä ...."

    Jos joku laittaa aloituksen Suomi turvalliseksi yms, allekirjoitan.
    Vihreiden esim. pitää ottaa vastuuta päätöksistään.
    Lii , Ohisalo , Pekka ja Marin voisivat tutustua ongelmalähiöihin, rikoksiin niissä. Haittamaahanmuuton kuluihin ja haittoihin.
    Ja tehdä asialle Oikeasti jotain!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Olemme jo ongelmissa näiden kanssa eikä hyvältä näytä ...."

    Poliisien virkoja ja koulutusta vähennetään niin siinä viherpunikeille miettimistä, kun rikollisuus lisääntyy maahanmuuton myötä.

    Pitää vaan toivoa, että näiden rikollisten uhreiksi joutuisi usea vihrvassari tai heitä sokeasti kannattav.

    Äänestä

Hurrit käyttävät nykyään matuja tässä Suomenkansan nöyryytystoimessaan.

Tämähän on selvä fakta.

Milloin me kostamme?

Äänestä

"– Valitettavasti taustakin näkyy välillä tilastoissa. Etninen tausta korostuu, komisario Väänänen kertoo."
Joku komissaari kuvaili että he ovat syrjäytyneitä ja kokevat osattomuutta ja "oireilevat".
Sitä ei koskaan kerrota miten he ovat syrjäytyneitä, mikä tai kuka heitä estää osallistumasta.
Miten he ovat eriarvoisessa asemassa tai eivät saa koulutusta?
He saavat ylöspidon ja ulkoiset puitteet vähintään suomalaisia vastaavasti.
Kännykät ja muotivaatteita joita sumalaiset eivät saa ilmaiseksi.
Ja koulutuksen suhteen heillä on täysin samat mahdollisuudet, mikä estää?
Jos annettujen mahdollisuuksien jälkeen syyllistyy jatkuvasti rikoksiin, se on oma valinta, turha siitä on yhteiskuntaa syyttää.
Eli kun ei annettu turvapaikka kelpaa, luonnollinen vaihtoehto on sitten vaihtaa maisemia.

1Äänestä
  • Sehän se onkin outoa, että suomalainen sosiaalinentuki on aika kattava, mutta joillekin se ei riitä. Osa näistä allahin lapsista lähtevät heti aurinkon laskettua pörräämään yöksi pitkin kaupunkia (on siellä myös kantasuomalaisten jälkikasvua) tosin omissa porukoissa. Tästä joukosta muodostuu sitten nämä koulupudokkaat, eikä heitä auta yhtään, vaikka oppivelvollisuus nostettaisiin 20 vuoteen.

    Äänestä

Suomella on oma ongelma pussihousu herroista. Ei kannattais lisätä
niitä afrigaaneilla

Äänestä
  • Se on kuule aika pieni ongelma verrattuna siihen mitä vihreät on tänne haalineet.

    Äänestä

Tarkoitatko etnonationalisteja?

Äänestä

Niin ollaan, se on tiedetty kokoajan. Vihreät eivät ymmärrä sitä. Vihreiden kannattaakin jalkautua katsomaan mitä kylillä heidän suojattinsa touhuaa, ja hoitaa ongelma pois. Heidän valinnoistaan kärsii koko Suomen kansa!!!!?

Äänestä
  • Demarit myös. Ei yhtään he eroa tässä vihreistä.

    Äänestä

Saadaan kivasti värinää Suomeenkin

Äänestä

Ylikomisaario Taponen on varmaankin täysin erimieltä kysyttäessä. Taitaa tämä ylikomisaario lausuntojensa perusteella eletellä toiveita paikasta poliisihallituksessa, kun sisäministeriö on vihreiden hallinnassa.

Äänestä
  • Ihme ja kumma, että poliisista on annettu lausunto "etnisen taustan korostumisesta".

    Ja jos joku muistaa, meille vannottiin ja vakuutettiin, hyvä ettei käsi Raamatun päällä, että Suomi ei tule toistamaan Ruotsissa tehtyjä virheitä.

    Tavallinen kansa ymmärsi paremmin kuin kovapalkkaiset päättäjät.

    Tässä on tulos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihme ja kumma, että poliisista on annettu lausunto "etnisen taustan korostumisesta".

    Ja jos joku muistaa, meille vannottiin ja vakuutettiin, hyvä ettei käsi Raamatun päällä, että Suomi ei tule toistamaan Ruotsissa tehtyjä virheitä.

    Tavallinen kansa ymmärsi paremmin kuin kovapalkkaiset päättäjät.

    Tässä on tulos.

    Ohisalo antaa kohta mahtikäskyn, ettei etnistä taustaa saa mainita nuorten/lapsirikollisten olessa kyseessä, vain silloin kun varmasti kyseessä kantasuomalaisten nuoret/lapset.

    Äänestä

  • ciccero kirjoitti:

    Ohisalo antaa kohta mahtikäskyn, ettei etnistä taustaa saa mainita nuorten/lapsirikollisten olessa kyseessä, vain silloin kun varmasti kyseessä kantasuomalaisten nuoret/lapset.

    Eihän sillä ole väliä, vaikkei taustaa saa mainita. Koko kansahan tietää ketkä ovat kyseessä kun rikoksista kirjoitetaan jossain.
    Toinen juttu on se, milloin mahtikäsky tulee, ettei enää saa kertoa sanaakaan rikoksista.
    Se päivä ei enää ole kaukana.

    Äänestä

Löfwen eroaa, koska oli kyvytön tämän lauman edessä, kun ei kyennyt pysäyttämään rikollisuuden ja maahantunkeutumisen määrää!

Äänestä
  • Taitaa Löfweenin eron syynä olla, että "omat koirat"alkoivat näykkimään, kun pääministeri olisi halunnut kovempia toimia jengirikollisuuden rajoittamisessa. Suomessakin vain pintapuolisesti keskustellaan tästä lisääntyvästä etnistaustaisten tekemistä rikoksista. Nämä asiat kuuluisivat sisäministerille, mutta eivät häntä kiinnosta, kun ei kuulu puolueen idealogiaan.

    Äänestä

Keppiä perseelle niin että muistavat saaneensa.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Nuo röyhkimykset eivät muuta usko kuin kuria. Me olemme niin löperöitä, että kuvittelemme niiden tulevan ihmisten kaltaisiksi pullalla ja kahvilla, niinkuin Ruotsissa on tapana tarjoilla. Ja diskuteerausta. Joka päivä kunnon selkäsauna, kunnes oppivat olemaan ihmisiksi.

    Äänestä

Tukholmassa vielä asuessani oli yleistä, että mamunuoret ryösti ruotsalaisnuoria, niitä oli jatkuvasti. Ja tosiaan kaikki arvokas vietiin, vaikka merkkifarkut jalasta. Silloin ei vielä ollut noita nöyryytysjuttuja kuten nyt, eli pahemmaksi on mennyt.

Ja kyllä ne ryöstäjät oli pitkälti taustoiltaan lähi-itäläisiä, muslimeita siis.

Äänestä
  • Eikös tuo Martti Pihkalalan rotuoppi pitäisi uudestaan toteuttaa ?

    Äänestä

Islamin maissa ikävä kyllä opetetaan koraanikouluissa, joita pojat käyvät heti kun alkavat oppumaan, että kristitty ei ole minkään arvoinen. Jos poistaa kristityn, tekee palveluksen allahille. Kristitty nainen on opin mukaan koiraa alempi, ja siksi vapaata käyttötavaraa.
Miksi tästä ei puhuta?
Kun nämä miehet ja nuoret pojat tulevat Suomeen, heille ei määrätä kristinuskon opetusta, vaikka se olisi mielestäni ehdottoman välttämätön.
Ovatko Haavisto ja Ohisalo sinut ajatuksen kanssa, että heidän lapsensa elävät tulevaisuudessa Suomessa, joka on muslimimaa ja kristinuskon armo ja naisen oikeudet muisto vain?

Äänestä
  • Koraanikoulupojat raiskasivat alaikäisen tytön joukolla koulun jälkeen.
    Oliko annettu kotitehtäväksi?

    Äänestä

Millainen etninen tausta suomalaisilla on? Mitä etnonationalistit ovat?

Äänestä

Ei kotoutus vaan SOPEUTUMINEN SUOMALAISEEN YHTEISKUNTAAN EI VAAN ONNISTU TIETYILTÄ.

Äänestä

On todella ikävää ja surullista, että on lapsia, jotka joutuvat pelkäämään yhden perusoikutensa, eli koulunkäynnin toteutumista. Enää ei pahoja tapahdu pimeällä, vaan keskellä päivää, kirkkaassa päivän valossa. En ihmettele yhtään, että kaikin puolin kiltti ja tottelevainen "Niko" kantaa teräasetta repussaan. Ei siksi, että aikoisi tehdä jotain ikävää, vaan siksi, että hän pelkää.
Jos Suomen lakeja, tätä maata js sen kansaa ei kunnioiteta oli sitten kyseessä suomalainen tai tänne muuttanut ei myöskään ole tahtotilaa elää lakien ja sääntöjen mukaan. On aivan turha syyllistää Suomea huonosta kotouttamisesta. Jos ihminen muuttaa uuteen maahan omasta tahdostaan ja halustaan hänen luulisi tekevän kovasti työtä kotoutumisen eteen. Suomessa pitäisi lopettaa kaikenlaisten oikeuksien tyrkyttäminen ja alkaa kertomaan velvollisuuksista. Se olisi sitä yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta eikä tarvitsisi kokea itseään syrjäytyneeksi.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Meidät on kasvatettu jo kotona noudattamaan yhteiskunnan sääntöjä ja järjestystä, mutta nuo tulevat kuin viidakkoon. Eikä näköjään vanhemmistaan ole sen kummemmin pitämään kuria, nehän suuttuvat silmittömästi jos joku yrittää syystä ja asiallisesti ojentaa jälkikasvuansa.

    Kunpa he vain palaisivat takaisin sinne, mistä ikinä tulivatkin.

    Äänestä

Ketjussa näkee jälleen suvakkien tyhmyyden, kun ei pystytä asiallisesti vastaamaan, niin aletaan öyhöttään.

Äänestä
  • No mitä muuta suvakeilta voi odottaa, kun mennään aina ideologia edellä.

    Äänestä

Kyllä näiltä voidaan viedä oleskelulupa tai kansalaisuus ja lähettää pois. Meillä ei ole mitään velvollisuutta elättää näitä elintasosiirtolaisia täällä rötöstelemässä. Somalit, irakilaiset ja afgaanitkin ovat luvat saatuaan lomailleet kotimaissaan, joten ne eivät ole heille turvattomia maita. Kelahuijauksista jäävät koko ajan kiinni, kuten irakilainen, joka työttömyys rahoilla rakensi Irakissa itselleen taloa. Somaleissa löytyy, jopa politiikoista kelahuijareita, kuten Husu.

Äänestä

"Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta." A.Stubb (kokoomus)

Äänestä

Kekkosen aikana ei olisi moinen muslimien ja somalien nuoleskelu onnistunut, tosin suomi oli silloin kuten kuuluisikin sinivalkoinen, en muista nähneeni yhtään hiilenmustaa tai mokkakorvaa vasta kuin olikohan 90 luvun loppua ja siitä ne ongelmat alkoi.

Äänestä

Noi suvakit on naurettavia ja tyhmiä, kun ei ole järki argumentteja heilutetaan natsikorttia kun ei muuta keksitä. Natsi saksa on kuollut samoin natsit, uusnatsit on pellejä ei natseja.

Äänestä

Milloin nuo suvakit ja hyysärit ymmärtää, että ihminen joka revitään maapallon toiselta puolen täysin vieraaseen kulttuurin, voi huonosti. Ns. humanitäärisessä maahanmuutossa ei ole kuin häviäjiä.

Äänestä

Vaikka kaikissa muissa maissa kotouttaminen on epäonnistunut niin meillä onnistuu.
t. Lannistumaton Luke

Äänestä

Tanska ei lähtenyt ruotsin tielle maahanmuuttosallivuudessa.
Pääministeri Löfenin luopuminen pääministerin paikalta saattaa liittyä epäonnistuneeseen maahanmuuttopolitiikkaan?

Äänestä
  • Niipä niin toivottavasti Ruotsista löytyy nyt järkeä maahan muutto politiikkaan !!

    Äänestä

Se on tälläistä menoa kun kodeissansa ei kunnioiteta turvaa antanutta isäntämaata vaan purraan ruokkivaa kättä. Aikas erikoista näin länsimaisilla silmillä katsottuna.

Äänestä

Vierasperäisyydestään he pitävät kiinni. Kuvitteliko kansalaiset muuta.

Äänestä

Mitä enemmän muhametteja sitä enemmän ryöstöjä !!

Äänestä

Nämä venäläisten ja Viron venäläisten lasten jengit ovat vaarallisia.

Äänestä
  • Teräaseiden heiluttajat tulevat kyllä pääosin hieman kauempaa..tosin eihän sellaista saa myöntää, eihän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teräaseiden heiluttajat tulevat kyllä pääosin hieman kauempaa..tosin eihän sellaista saa myöntää, eihän?

    Niipä niin Ruotsissa matut liikkuvat jo luotiliivit päällä , Ja Suomihan seuraa vähän jäljessä !!

    Äänestä

Haavisto ja Ohisalo hommaavat lisää muhametteja siis rosvoja ja ryöstäjiä & elätettäviä.

Toivottavasti Jenkit lähtee Afganista ennen kuin tulijoiden joukko nousee tuhansiin !!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Alaikäisten tekemät ryöstöt/nöyryytysryöstöt ja pahoinpitelyt ovat tulleet Suomeenkin. Ruotsissahan tuo ilmiö on ollut jo pitkään, ja mamut ovat asialla. Ryöstäjät saattavat olla vasta 12-13 vuotiaita.

Uhreilta viedään kaikki vähänkin arvokas, esim. kalliimpi takki tai lenkkarit, uhria saatetaan myös nöyryyttää törkeästi. Viime vuonnahan Ruotsissa somessa levisi video jossa ryöstäjät kusivat uhrinsa suuhun.

– Valitettavasti taustakin näkyy välillä tilastoissa. Etninen tausta korostuu, komisario Väänänen kertoo.

Näin siis väärän maahanmuuton ongelmat alkavat näkyä entistä paremmin myös Suomessa, eli Ruotsin tiellä ollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu