Meillä on maamme hallinnossa tehtäviä joita ei voi eikä saa hoitaa "tunne pohjalta". Ministeri joka herkistyy vauvan "pelastamisesta" itkunpartaalle ei välttämättä pysty ja halua tehdä päätöksiä joissa vaaditaan tiettyä luonteen kovuutta.
Tokihan hän voi tarvittaessa olla kova, kun oma agenda on uhattuna, mutta silloin ei yleensä toteudu koko kansakunnan etu ja turvallisuus.
Tuleekin mieleen että kuinka paljon meillä tehdään päätöksi jotka eivät perustu järkeen, vaan tunteeseen?
Tietyt tahot voivat käyttää tätä hyväkseen, pumppaamalla päättäjille ja kansalle jatkuvalla syötöllä kuvia ja kertomuksia esimerkiksi kuolevista vauvoista Afrikassa ja milloin mistäkin hädästä.
Tähän yhdistyy aina vaatimus että meidän pitää.....meidän pitää auttaa., olivat tulokkaat sitten vaikka taisteluikäisiä ja kykyisiä nuoria vahvoja miehiä kymmenin tuhansin.
Suomen kansan ei "pidä " yhtään mitään, mutta meidän pitää huolehtia omistamme, niistä jotka ovat tämän maan rakentaneet, niistä jotka ovat pudonneet kelkasta työttömyyden tai sairauden vuoksi.
Meidän pitää kyllä huolehtia pakolaisista ,mutta järkevästi ,lähellä heidän kotimaatansa, niin että oma maamme ei kuormitu ja täyty heistä...!
Se mahdollistaa järkevän ja taloudellisen avun saattamisen hätää kärsiville, ilman että oma taloutemme rasittuu liikaa tai yhteiskuntamme alkaa säröytyä tulokkaiden aiheuttaman taakan alla.
On täysin kestämätön ajatus että pakolaiset (jotka eivät koskaan lopu) otetaan aina toisiin heille vieraisiin kulttuureihin kauas kotimaistaan elätettäviksi ja "kotoutettaviksi".
Se ei ole reilua niille jotka jäävät, se ei ole reilua kohdemaan kansalaisille jotka maksavat seuraukset.
Muistakaa suomalaiset meidän EI PIDÄ yhtään mitään, kaikkeen ei pidä ja tarvitse suostua.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Asiaa!
tuppurainen imee kuin kimalainen hunajaa hihkuu tänne rajattomasti täytyy auttaa.
LUULETKO ETTÄ SUOMEN VARALLISUUS ON NIIN SUURTA ETTÄ
ON RAHKEITA PELASTAA KOKO MAALIMAN.
SUOMALAISTEN TURVALISUUTTA TÄYTYY PARANTAA MUTTA EI OLE RAHAA
eipä siitä kanneta huolta ja tänne tulija ovat AINA IRTOLAISIA HE EI IKIPÄIVÄNÄ
KOTIUDU JA TULE SUOMALAISIA VERONMAKSAJIA.
maalima tekee suurta vääryyttä ihmisiäkohtaan kun niitä evakoidaan maalimanääriin.
HEIHÄN TÄYTYY ASUTTAA MAANSA LÄHIMPÄÄN VALTIOON-
Tuppurainen näyttää joltain lapsille tarkoitetusta pilasarjasta kopioidusta hahmosta joka ei enään naurata yhtään.
Tämä todistaa vain sen että puppelit uhriutuvat ensimmäiseksi.
Käsittämätöntä. Tulee talvi niin afgaanit lähtee kotimaihinsa. Sinä maksat.
Ei oo rahhoo millä minä.
Hyvä