Iltalehdessä taas oppikirjapropaganda jatkuu. Rakennusala kuulemma toivoo kovasti koronapasseja, että työpaikalla "olisi turvassa tartunnoilta". Vaikka samaan aikaan toisessa lehden otsikossa myönnetään, että korona tarttuu kahdesta rokotteesta huolimatta ja maskeja tarvitaan. Vain vähän aikaa sitten tämä leimattiin koronafanaatikoiden puolelta salaliittohörhöilyksi. Mutta tämähän koko koronafeikkauksen tarkoitus onkin ollut. Kansalaisten täysi kontrolli ja kulunvalvonta. Media ja virkamiehistö valehtelevat ihan pokkana päivänvalossa, mutta suurin osa ei kyseenalaista ollenkaan. Päinvastoin, hyväksyvät ja puolustelevat. Tähänkö on tosiaan tultu ihmiskunnan ajassa?
Ministeriön työryhmän mukaan samaa suunnitellaan myös muille työpaikoille rakennusalan lisäksi. Ensin piti tulla väliaikaiseksi lentomatkustamiseen. Näin ne hivuttaa tekosyillä pikkuhiljaa tätä globalistien saatanallista agendaa. Kohta et saa ostaa etkä myydä ilman mitään passeja. Katsoaan kauanko menee jälleen kerran ennen kuin tämä muuttuu salaliittohörhöilystä ihan tosiasiaksi jota rokotefanaatikot ajavat fasistisin keinoin.
Ministeriön työryhmän mukaan samaa suunnitellaan myös muille työpaikoille rakennusalan lisäksi. Ensin piti tulla väliaikaiseksi lentomatkustamiseen. Näin ne hivuttaa tekosyillä pikkuhiljaa tätä globalistien saatanallista agendaa. Kohta et saa ostaa etkä myydä ilman mitään passeja. Katsoaan kauanko menee jälleen kerran ennen kuin tämä muuttuu salaliittohörhöilystä ihan tosiasiaksi jota rokotefanaatikot ajavat fasistisin keinoin.
Vastaukset 45
Vanhimmat
No ihan pilipali juttuja tai haaveita nämä, ei tule ikinä menemään läpi koska rokote on EDELLEEN vapaaehtoinen ja kaikenlisäksi työantajalle tarvitse ilmoitella onko se rokote vai ei tai onko sairastanut sen jne.
Ei ole pilipalijuttuja. Eikä ole kauaa vapaaehtoinen.
Se on ja tulee olemaan vapaaehtoinen, tai firmat menee kokkkaan..
Ei työttömät mitään töitä tee joten tuskin menevät konkkaan. 😂😂😂 Sossu voi laittaa luukun kiinni kun ilman koronapassia ei pääse pummaamaan rahaa. 😂😂😂😂😂😂
Israelissa+kolmesti+rokotetutkin+saavat+tartuntoja+siinä+missä+muutkin.+Ja+ei+rokotettu+automaattisesti+selviä+lievemmällä.+20.7.+mennessä+heinäkuussa+2021+Israelissa+kuolleista+75%+oli+kahdesti+rokotettuja+siis+20+kuolleesta+15.+Kyllähän+kuolemakin+on+melko+vakava+oire.+Tätä+vasten,+ellei+koronavirus+ole+juutalaisia+vastaan+luotu+etninen+bioase,+ei+voi+pitää+paikkansa+että+muualla+länsimaissa+kuolisi+lähes+pelkästään+rokottamattomia+koronaan,+esim.+väitetty+99,5%+eli+200+koronaan+kuolleesta+olisi+199+rokottamattomia.+Jos+rokote+suojaisi+näin+toisella+tavalla+eri+maantieteellisillä+alueilla,+rokotteiden+koehenkiötutkimukset+tehtäisiin+eri+ikäryhmien+lisäksi+myös+etnisin+koehenkilöin.
Eikö se ole tarkoituskin, että firmat laitetaan konkkaan?
Sitten ne ryöstelee, ensin tappaa, raiskaa ja sitten vie omaisuuden, sitä iloitset?
Ei ole kauaa vapaaehtoinen, usassa alkoi jo pakolliset rokoitukset suurelle osalle kun tuli se fda, vai mikäseoli, hyväksyntä rokotteeseen
Etkö tajua, että siksi näitä asioita hivutetaan hiljaa. Ensin viattomasti jollekin alalle, sitten pikkuhiljaa levitetään ja kiristetään. Pienin askelin. Niinhän meretkin koostuvat pisaroista.
Voi juutalaisvaltio parkaa!
Kuinka alas se on vajonnut!
Nenäsumute vaan markkinoille! Sen ottaa kaikki, ihan varmasti!
Mitä valitat? Joko otat rokotteen ja saat passin. Tai sitten et ota etkä saa passia ja rajoitat liikkumistasi. Meidän muiden tehtävä on suojella sinunlaisia ihmisiä, kun ette näytä itse tajuavan sitä tehdä. :(
Saanko sairastaa koronan ja ottaa sitten passin?
Vapaassa maassa ei diktatuuripasseja tarvita, joten ei pidä suostua kaikkeen, Israel joutui perumaan rokotepassin...
Miksi te olette niin innokkaita toteuttamaan taas yhden raamatun ennustuksista? Ei saa ostaa ei myydä, joka ei merkkiä ota.
Mieluummin kannattaisi suojella suomalaisia ihmisiä estämällä koronan maahantuonti, kaikki tartuntaketjuthan ovat tuontitavaraa. Jos pitää ulkomailla käydä ja maahan tulla niin sitten pitää alistua 7-14 vrk omakustanteiseen tai työnantajan kustantamaan hotellipakkokaranteeniin ja koronatesteihin. Turha valittaa, koska ulkomaan matkailu on vapaaehtoista toimintaa, joka tehdään omalla vastuulla. Tällöin pakkotoimet koskisivat ainoastaan ryhmiä jotka tuovat koronariskiä maahan, koko kansan liikkkumisen, palvelujen käyttämisen, työssä käynnin ja opiskelun perustuslain ja perusoikeuksien vastaisten pakkotoimien ja kyttäilyn sijaan. Tavarakin kulkee vaikka rahtarit vaihtuvat rajalla. Maiden sisäinen toiminta saadaan hyvin nopeasti lähes normaaliksi kun rajaturvallisuudesta huolehditaan pakkokaranteenein. Matkustuskuplat ovat mahdollisia saman 0-tartuntatilanteen saavuttaneiden maiden välillä. Mutta ei, vaan halutaan koko kansan koronapassidiktatuuri, kun vapaa maiden välinen liikkuvuus on joku rikkomaton luonnonlaki tai epäjumala, jota ei voi rajoittaa vaikka se johtaa kaikkien kansalaisten elämän rajoituksiin ja dystopiseen totalitarismiin sekä poliisivaltioon, jossa jokaisella pitää olla passi koko ajan mukana ja näytettävissä. Tolkku on kadonnut täysin kun mennään puhtaasti talouden ja elinkeinoelämän pillin mukaan, koska tarkoitus koronapassidiktatuusissa on nimenomaan turvata koronariskibisnesten aukipysyminen kaikissa tapauksissa epidemiatilanteesta huolimatta. Ns. vanhan normaalin illuusion takia ollaan valmiit unohtamaan ja uhraamaan kaikki kansalaisten perustuslain takaamat perusoikeudet. Uskomatonta että tähän on menty 1,5 vuodessa, kukaan ei vielä sitä ennen olisi uskonut tällaisia kansallisia ja globaaleja diktatuuritoimia mahdollisiksi.
"Uskomatonta että tähän on menty 1,5 vuodessa, kukaan ei vielä sitä ennen olisi uskonut tällaisia kansallisia ja globaaleja diktatuuritoimia mahdollisiksi."
Sanos muuta.
On kuulkaa puheet muuttuneet parissa vuodessa! Ei hyvältä näytä.
Kuule, suojelet millä tavalla? Ettehän te rokotetut pysty suojautumaan tartunnoilta keskenännekään. Ja sairaalaan ei joudu kausi-influenssaa enempää, oli sitten rokotettu tai ei.
Ehei. Sinäkin uskot tuon VALHEEN että et virusta saa tai levitä kun olet rokotettu. Voi ressua.
Kotona on hyvä olla. Rahaa riittää ja töitä ei tarvitse tehdä.
Passi vanhentuu puolessa vuodessa, niinkuin on käymässä rokotteillekin, kolmatta jo suunnitellaan vaikkei ensimmäisestä ole vuottakaan.
Ihan varmaa kansa haluu passeja. Bulkshittiä taas
Niin,+alun+perin+useiden+rokotteidenkin+piti+olla+bullshittiä.+Sekin+oli+bullsittiä,+ettei+rokote+suojaa+95+%:sesti.+Kaikki+on+teidän+mediauskovaisten+mielestä+bullshittiä,+jos+se+ei+tule+valtamedian+joltain+globalistista+fasismia+kannattavalta+toimittajanplantulta.
Onhan noita koronapasseja tehty jo työpaikoille ympäri maailman.
Tehty on, mutta ihmiset ei suostu niitä käyttämään, tulee työnantajille kalliiksi kun työntekijät lähtee...
Passittomat saakin lähteä, juuri niitä "hankalia" minäminä tyyppejä.
Virolaiset, puolalaiset ym saavat korona passilla helposti.... Väärentäjät tienaa !
Rokotuksen saavat ilmaiseksi!
Hienojuttu+jos+passi+tulisi.+Tuskin,+mikään+firma+kaatuu+5%+öyhötysryhmään,+joista+varmaan+ei+ole+kun+puolet+töissä.
No, kai tiedät että kannatat fasistisia toimia?
N.+0,001%+Suomen+väestöstä+kuuluu+tämän+anonyymipalstan+koronakiihkouskovaisten+öyhötysryhmään.+Eivät+edusta+millään+tavoin+koko+Suomen+mielipiteitä+todella+suurena+vähemmistönä.+
Näyttävät+ainoastaan+palstalla+olevan+jonkinlainen+enemmistö,+mutta+se+johtuu+yksilöiden+tarpeessta+kirjoitella+jatkuvasti+palstalla+luoden+illuusion,+että+heitä+olisi+enemmänkin.+
Melkein+säälittävän+pieniä+ovat+ketjujen+kommenttien+ja+lukukertojen+määrät.+Eivät+nauti+anonyymipalstat+kansan+suosiota+eivätkä+päättäjätkään+lue+näitä+johtuen+näiden+huonosta+maineesta+ja+huonosta+keskustelutasosta.+Tänne+kirjoittavat+enimmäkseen+hyvin+"erikoiset"+yksilöt
Tulee tuohon myös vaihtoehto. Muuten tuo menettely ei olisi laillinen.
Joko koronapassi tai negatiivinen koronatesti määräväliajoin.
Kaiken lisäksi niin, ettei työnantaja voi tietää kumpiko ehto kullakin työntekijällä täyttyy.
Näin tämä toimii.
No eikö ne juuri mieti lakimuutoksia asian suhteen? Lait tuntuvat olevan vain väliaikainen haitta globalismin agendalle ja niitä muutellaan tilanteen mukaan.
Koronapassi torjuu erittäin tehokkaasti viruksia. Se lähettää viruksia tappavaa säteilyä.
Ja sitten huomioikaa, että en aio ottaa rokotetta.
Kuolen vaikka nälkään, mutta en ota, eikä sitä voida
väkisin pistää.
Jos kuolen siihen 15 minuutissa injektoinnista,
se näyttää nykyisessä suomen tilanteessa lailliselta
ihmisen poistolta.
Ei sanota murha, koska THL ja HUS loukkaantuu siitä sanasta.
Ihan sama miten paljon täällä vellotaan pelkopornoa,
en ota sitä. Se on nöyryyttävä, väkivaltainen
ihmisoikeusloukkaus. Eikä mitään sen parempaa.
Lehden ja ministeriön tarkoitushan on pelkkä helvetin ja inhon levittäminen.
Onnea valitulle tielle.
Tämä on satanistien aikakausi.
Uutisissa juuri kerrottiin että USA aikoo vaatia koronarokotetta kaikilta armeijan sotilailta. Eli tuohon suuntaan ollaan menossa maailmalla ja ilmeisesti myös meillä. Mielenkiintoista sikäli, että ainakin itse ajattelen armeijan henkilökunnan olevan USAssa aikalailla poliittisesti republikaaneihin päin kallellaan. Eli vaviskaa rokotekriittiset.
Tyhmyyden huippu. On jo selvää että myös rokotetut levittää koronaa ja nytkö kuvitellaan että rokotus ja koronapassi on heidän suoja työpaikoilla.
Se on sitä propagandaa, eivät enää edes viitsi peitellä ristiriitaisia puheitaan koska tietävät että suurin osa ei osaa kyseenalaista, vaan jopa puolustavat noita heidän omaksi haitakseen olevia myrkkypiikkejä ja hallinnon toimia.
Kenelle olisi haittaa rokotepassista?
Niille immuniteettivajaille, jotka saa tartunnan rokotetuilta, kun uskovat passin suojaan.
Koronapassien tarkoitus on saada ihmiset ottamaan vuosittain uudet rokotukset. Passi on voimassa seuraavaan rokotukseen asti.
Jep! Kuka on valmis ottamaan puolen vuoden välein?
3x/12 kk.... Uusi, tehokkaampi piikki tulee toukokuussa, Ruotsista kerrottiin. Täällä sitä saa kai jo tammikuussa, äkkiäkö se kyhätään.
Ja Rokotteen Todistajat uskoo että tähän se karuselli päättyy... )
Passi ei auta mitään, kun sen saa piikeillä jotka ei estä edes tartuntaa, ei tartuttamista.
Hyvä esimerkki Norjasta. Pikkujoulut, jonne otettiin passillisia, yli 120 sairastui. Oliko hyvä?
Tampereella eilen, passilla peliin 13000 katsojaa. Pekkakin kävi, ilman maskia siellä monet oli. Pekalla nyt korona. Sanna lähti viellä kylille,vaikka altistui.Menikö hyvin, passilla ?
Ensiviikolla koronaluvut hyppää, kiitos päättäjien ymmärtämätyömyyden.