Uuspersut eivät enää miellytä minua salaliittoineen, öyhötyksineen ja natsilarppeineen. Lisäksi he eivät aja lainkaan duunarin asioita vaan hännystelevät porvareita. Soinin aikaan oli toisin. Perussuomalaiset olivat konservatiivinen ja kunniallinen puolue.
Kuinka moni kaipaa Soinin aikoja? Minä ainakin.
Anonyymi
27<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Soini oli kusettava uskovainen.
Siinäpä esimerkki uuspersusta. Hyökkäämässä uskovaisia vastaan.
Olen itse ns. Halla-Aholainen mutta kyllä Soinissa oli paljon hyvää. Ikävää, että katkoi sillat puolueeseensa. Soinin sydämessä on edelleen ainakin pieni paikka myös nykyiselle PS - puolueelle. Tosiasia nyt vaan on se että Siniset poistui puoluekartalta / PS ei. Soini teki virhearvion kun kuvitteli että PS-puoluetta ennen jakoa äänestänyt kansa siirtyisi kannattamaan Sinisiä ja tynkä-perussuomalsisiin jäisi vain pienet rippeet. V. 2019 ek-vaaleissa Soini huomasi mitä menetti. Hänellä ei enää ole puoluetta, jonka puoluekokouksissa saisi vierailla vanha isäntä / kunniapuheenjohtajan roolissa OMIENSA JOUKOSSA. Ikävää, että näin kävi. Nykyinen Soini on mies ilman puoluetta. Hänen tilanteensa melkein säälittää. Koko v. 2017 tapahtunut jako oli traaginen juttu. Soinin alamäki alkoi kun PJ-vaalin jälkeen lähti vihaisena pois puoluekokouksesta "hoitamaan ministerin tehtäviä". Osa minua toivoo vielä sopua esim. Soinin ja nykypersujen välille. Mahdottomuus se silti on. Ainakin korkealla tasolla.
Minä olen hyökännyt valehtelijoita vastaan päivittäin vuodesta 2014 lähtien j atulen hyökkäämään hautaani asti.
Mitenhän sitä sopua rakennetaan ihmiseen joka hajotti puolueen jotta saa pitää salkkunsa ja joka sen jälkeen on omistanut elämänsä Halla-ahon mustamaalaamiseen kohta tullessa vielä kirja jossa harrastaa samaa? Mikä naurettavinta saa taas sille ilmaisen markkinoinnin ihan televisiossa kuten Elokin.
Ahaa, siis hyökkäät hautaan asti persuja vastaan.
Jos noin on niin valehtelu vähenee. Se on hyvä.
Soini politiikka kaatui huonoon kuntoon eli läskistymiseen ja tietysti valehteluun ja eu,,,,:,n huomioimatta jättämiseen, ei jaksanut keskiikäinen muuta kuin syödä
Älä valehtele!
Soinin teki arviointivieheen, sai havaita ettei hän ole maailman napa, ja sai mennä. Nyt näkyy katumusta, mutta ei nöytyyttä. Soini on poliittinen ruumis - onneksi paljastui mikä on miehiään.
Ei ole ikävä, vielä vähemmän hallapersuja.
Sininen tulevaisuus puolueena kuoli. Ja meidän PS-puoluetta kannattavien on tapana vähän liikaakin mollata tuota politiikan kentältä poistunutta puoluetta. Siniset kuitenkin aatteellisesti varmaan oli suht lähellä PS. koska monet kentälläkin saattoivat häilyä kumpaan kuulua, silloin jakovsiheessa. Tosin falskiuttakin oli. Silloin kun Sampo Terho kilpaili vielä PS:n puheenjohtajaehdokkaana Hallan kanssa, Sampon taktiikka oli näyttäytyä mahdollisimman samanlaiselta kuin Jussi. Ainoat erot heidän välille saatiin Soinin asemasta PJ - VAIHDOKSEN jälkeen / Sampon "vaatimus" UUDESTA EU-JÄSENYYDEN KANSANÄÄNESTYKSESTÄ / kysymys siitä voiko puoluetta johtaa Brysselistä käsin. Ja kun sitten Jussi voitti Sampon niin Kok. / KEPU ilmoittivat että Sampo kelpaa / Jussi ei. Sampo alkoi inhota PS-puoluetta. Julisti eduskunnassa ylimielisenä, että on suuri helpotus kun ei enää tarvi selitellä puoluetovereiden epämääräisiä toikkarointeja parhain päin. Sinisellä kentällä varmasti oli paljon hyviä tyyppejä. Ahvalla olisi ollut loistava tulevaisuus PS - puolueessa.
Piti vielä Soiniin liittyen lisätä: aina kun istuva / väistyvä PJ ottaa puheenjohtajavaalissa näkyvästi kantaa jonkun puolesta / jotakuta vastaan, liikutaan vaarallisilla vesillä. Näin Soini teki v. 2017 PS. väistyvänä puheenjohtaja ma. Valitsi väärän hevosen ja hävisi. Soinin käytös Jyväskylässä oli ylimielisyyttä täynnä kun PJ-VAALI oli ratkennut. Halla ei vastaavaa virhettä tehnyt. Ei ainakaan tietääkseni liputtanut kenenkään seuraajaehdokkaan puolesta. Ilmeistä saattoi ehkä lukea jotain. Hallalta oli ihan fiksu kommentti viimeisimmän PJ-VAALIN ratkettua: hyvä kun lopputulos oli selvä tms. Mukava oli katsella kun viestikapula vaihtui. Soini ei kyennyt viemään läpi ex puulueensa PJ-vaihdosta.
Kertoo ihan riittävästi Soinin ihmiskäsityksestä Halla-ahon voiton jälkeen - "SE" voitti
Soinin aikaan perussuomalaiset olivat poliittista keskustaa.
Halla-aholaispersujen aikaan perussuomalainen puolue on muutettu laitaoikeistolaiseksi.
Ei laitaoikeistolle!
Ei Soinille!
Soini yritti olla jonkinlainen feikkiwennamo vaikkei siihen ollut kykyjä eikä haluakaan mitä sitä enää siloittelemaan
Terve ihminen ei petturia kaipaa.
Heh heh....Vai ei se Soini hännystellyt porvareita? Sattui se perseen myyminen olemaan syy sille miksi Halla-aholaiset vei tikkarin lapsen kädestä kun kannatuksesta oli sulanut sitä ennen puolet. Muuten ihan sinun tasoisesi avaus kuten kaikki muutkin avauksesi banaani eli kuin viisi vuotias olisi niiden takana.
Siniset turvaa!
Soinin aikaan PS oli todella erittäin selvästi
1) suomalaisempi
2) lämpimämpi
3) hallituskelpoisempi ja
4) suositumpi
puolue kuin nykyinen hyytävä äärioikeistopuolue,
jonka kolkko kaiku 40-luvulta saa koko ajan
yhä useamman persun siirtymään minkä
tahansa pätevämmän puolueen äänestäjäksi.
Esim. keskustaan siirtyy moni, koska keskusta on
nosteessa - täysin ansaitusti.
"Olen arjalainen ja ylpeä siitä", sanoi
lukioikäinen Jussi Halla-aho aikoinaan
Fear-lehden haastattelussa.
Purra jatkaa Halla-ahon linjalla ja PS
kutistuu pikku hiljaa aivan kuin SMP
aikoinaan ennen lopullista katoamistaan
Suomen puoluekartalta.
Eikös sillä läskillä ole uusi puolue sininen tulevaisuus, sen kautta muutos parempaan onnistuu
Äänestän Perussuomalaisia heti kun hankkiutuvat eroon Tynkkysestä. Siinä on oikea Pelle Sebastian. Aivan lapsellinen juorukello johon ei voi luottaa.
Mitä on Soinin uskovaisuus katolisena? Kristinuskon moraali näyttää olevan hänelle vierasta, sillä "näkeekö kukaan kun käännän taas takkia" ei ole kristinuskon moraalia vaan jotain poliittisen punikkisuunnan arvottomuutta oman edun ollessa etusijalla. Onko hänen uskovaisuutensa vain sitä, että hän haluaa kuulua vain johonkin joukkoon ymmärtämättä toisten pettämisen olevan arvotonta hänen hylätessä puolueen arvot heti kun oma etu on vaarassa?
Jotkut kutsuvat Timo Soinia Juudakseksi hänen käytännön toimintansa perusteella määrittääkseen sen, kuinka uskollinen arvoilleen Timo Soini on.
Moni punikki kaipaa Stalinin aikoja.
Puolueen ydin koostuu naisia vihaavista natsireppanoista ketkä paasaavat aamusta iltaan juttua mamuista ja pakolaisista.
Mitään muuta sanottavaa ei ole tuolla rayhäjengillä.
Höpöhöpöä perussuomalaiset rakastavat suomalaisia
Mikä muu puolue voi väittää samaa