Olisin valmis...

Anonyymi

Laittamaan isäni suoraan laitoshoitoon. Eilen taas tuli uutta lääkettä kun kävi neurolla. Parkinsonin tautiin tarkoitettu lääke. Aiemmin diagnoosi levyn kappale tauti jossa viitteitä myös alzheimerista. Kuulema kotihoito tulee katsomaan miten pärjää kotona. Ukko on ollut päivittäin harhainen ja juuri siksi en katsoisi parhaaksi että olisi enää kotona. On vaaraksi muillekin eikä vaan itselleen. Johan se nähty että kovaa vauhtia mennään kohti väistämätöntä. Mutta montako vuotta se tuleekaan kestämään?

8

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos kerran sun mielestä joutaa jo laitoshoitoon, älä muille ruikuta, äläkä isällesi,
      valinta on tasan tarkkaan sinun.

      Jos asut isäsi luona, muuta pois. Jos ukko asuu sun kotona, heitä se pihalle.
      Vanha sairas, harhainen ukko, ei mitään hyötyä enää kenellekään, ei edes itselleen, joten mitä välii, sano ettet hoida sen asioita enää. Tehköön kotisairaanhoito mitä tekee, ei kuulu enää sulle. Sillä sinä siitä pääset.

      • Anonyymi

        Ihminen muuttuu Alzheimerin taudin myötä agressiiviseksi, vaikka olisi ollut aijemin kiltti ja kiva, hän ei voi sille mitään ja sinun ei pidä kärsiä, silloin paras paikka on laitoshoito.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen muuttuu Alzheimerin taudin myötä agressiiviseksi, vaikka olisi ollut aijemin kiltti ja kiva, hän ei voi sille mitään ja sinun ei pidä kärsiä, silloin paras paikka on laitoshoito.

        Mitä nuoremmin sairastuu ko tautiin, etenee nopeammin, onesti omaiset ihmettelee kun potilas laihtuu paljon vaikka syö hyvin, ruoka ei imeydy enää.


    • Anonyymi

      Saattaa kestää vielä vuosikausia. Olen "keittiödiagnosoinut" äitini sairastaneen Levyn kappaletautia harhoineen ja haukkumisineen. Viimeinen 1,5 vuotta meni vuoroin kotosalla sairaaloissa kunnes viimeiset viikot terveyskeskuksen vuodeosastolla sallivat lopun.

      Siitä kymmenisen vuotta taaksepäin oli harhoja ja puhui haukkumalla etenkin meille kahdelle läheiselle, jotka oltiin eniten tulilinjalla. Ja saattoi kyllä tarttua luuriin ja haukkua kaukaisempiakin. Ulkona saattoi kissat ym. kaataa jotain ja hän ajatteli, että varkaita on liikenteessä. Jokin tavara oli lähinnä ollut tiellä ja sitä oli siirrelty ulkosalla paikasta toiseen. Siinä vaiheessa se piti saada katon alle turvaan. Ei mitään arvokasta ulkosalla ollut eikä liiterissäkään.

      Tuo edellinen puhuu asiaa. Pidä etäisyyttä ja sekaannu mahd. vähän. Et pysty huolehtimaan hänestä 24/7 kuitenkaan. Ammattilaisten on hoidettava asia. Voiko esim. naapurit todistaa hänen harhojaan?

    • Anonyymi

      Itsellä ei enää ajankohtainen, koska kuolleet, onhan se vaikea tilanne, jos laitetaan hoitolaitokseen nyky suomessa kannattaa käydä usein vierailulla ja vaatia hyvää hoitoa, ulkoistetaan ja huono hoito/kielitaidoton hoitohenkilökunta

    • Anonyymi

      Toiset asuu hoivakodeissa pitkäänkin, useita vuosia.

    • Anonyymi

      Jaksamista sinulle

    • Anonyymi

      Hoitoon vaan, tohon ei tepsi se, että jätät oman elämän syrjään, kerran tässä eletään, vaikka tuntuu vaikealta on sinun pakko ajatella omaa elämää eteenpäin ja jaksamista, laita hoivakotiin jos vaan mahdollista

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe