Oli hullujen päätöksentekokyvystä sitten mitä mieltä tahansa, tämä on törkeä ihmisoikeusrikkomus, joka ei ole millään muotoa perusteltavissa.
Hoitotahdolla ei pysty vaikuttamaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon!?
11
122
Vastaukset
- Anonyymi
Vuosikymmenten kokemuksella on tullut pientä tunnetta siitä, että psykiatria pystyy " kiertämään " useammatkin lait potilaan kohtelusta.
Voisiko " hullu " olla tarpeeksi järjissään päättääkseen itse omasta hoidostaan ?
Ymmärrettävää on toki se, että itsetuhoista ihmistä kohtaan on kenties pakko kohdistaa hieman eri käytäntöä kuin sellaisiin, jotka eivät ole esim. tappamassa itseään.
Itse olen vuosien varrella kohdannut hoitavalta taholta nöyryytystä, halveksuntaa, alistamista, valehtelua, vähättelyä. Nähnyt samaa potilastovereiden kohdalla.
Täytyy kyllä mainita, että nuo ovat olleet vähemmissä määrin, enimmäkseen on ollut ihan hyvää kohtelua.
Yksi laitos on jäänyt mieleeni ikävällä tavalla, parilla osastolla tuntui, että ihmisarvo vietiin kokonaan, siellä ei kohdeltu ketään potilaista ihmisarvoisella tavalla, ja jos joitain kertoja kohdeltiin, ne kerrat jäivät valitettavan vähiin.
Sieltä olisi saanut aiheita vaikka kuinka, mitä tulee ihmisoikeusrikkomuksiin.
Nykyajasta en tiedä, mutta vuosia sitten kukaan " hullu " ei uskaltanut ottaa asioita esiin, koska psykiatria käytti " valtaa ".
Vähänkin jos väitti jossain vastaan, niin lisää lääkettä, sairaus on pahentunut.
Toivottavasti nykyään on edes vähän parempi tilanne.- Anonyymi
Lääkärit ovat lukeneet psykologiansa.
Tuo potilaiden vähättely, halveksuminen ja ignooraus on tietoista ja sen tarkoitus on iskostaa potilaaseen arvojärjestys, jossa lääkärit ovat herroja ja potilaat pohjasakkaa, hoitajienkin alapuolella. Tämä siksi, että ihminen luonnostaan omaksuu ajattelumalleja niiltä, jotka ovat häntä korkeammassa asemassa. Lääkärien ylemmyys nopeuttaa näinollen hoitoa merkittävästi. - Anonyymi
Ihmisarvoinen kohtelu asetetaan palkinnoksi, jonka saavuttaa tekemällä kuten lääkäri haluaa ja ajattelemalla kuten lääkäri haluaa. Ihan perus aivopesua.
- Anonyymi
Kun kirjoitin yhdestä laitoksesta, jossa oli henkilökunnalta huonoa käytöstä, en tarkoittanut ainoastaan lääkäreitä, vaan suurin osa mainitsemieni kahden osaston hoitajista käyttivät ns. valtaansa täysin holtittomasti.
Taisi olla jonkinlaista yhdessä sovittua toimintaa, koska sekä hoitajat että lääkärit valehtelivat nimenomaan potilaiden asioista toisilleen.
Ei ole kamalan vaikeaa ajatella, kumpaa puolta uskotaan asioita selvitellessä.
Helpotti kyllä, kun itsekin sain muutaman kerran todistettua henkilökunnan valehdelleen.
Asiakaskin on joskus oikeassa.....
Joskus tuli mietittyä, että kummat siellä olivat hoidon tarpeessa, potilaat vai.....- Anonyymi
Mielenterveyshoidosta vastaavat tahot ovat todella verkostoituneita, tämä yhdistettynä minimaaliseen tiedonkulkuun osaston ja muun maailman välillä luo vaarallisen yhdistelmän.
Kai toit nuo todistetut valheet potilasasiamiehen tietoon? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenterveyshoidosta vastaavat tahot ovat todella verkostoituneita, tämä yhdistettynä minimaaliseen tiedonkulkuun osaston ja muun maailman välillä luo vaarallisen yhdistelmän.
Kai toit nuo todistetut valheet potilasasiamiehen tietoon?Ne on tullut tiedoksi ihan muualla.
Juttuun liittyi vuosia sitten myös hallinto-oikeus.
En ala avaamaan asiaa mitenkään enempää.
- Anonyymi
Tein asiasta adressin
Suoraa linkkiä en voi laittaa, mutta adressin löytää adressitpistecomista lisäämällä URL:ään: /kirjallisella_hoitotahdolla_pitaa_voida_kieltaytya_kaikesta_sairaanhoidosta - Anonyymi
Hehheh. Ihan hauska aloitus, mutta ei kovin realistinen. Tahdosta riippumattomasta hoidosta ei voi kieltäytyä hoitotahdolla tai muutenkaan, koska se on, noh, tahdosta riippumatonta. Siihen päädytään tilanteessa, jossa potilas ei tunnista omaa sairauttaan ja jossa hän on vaaraksi itselleen tai muille. Yhtä hyvin voisit aloittaa addressin, jossa vaaditaan että vankeusrangaistuksesta pitää voida kieltäytyä.
- Anonyymi
Pönttö, ole hiljaa. Kaikenlainen pakkohoito on eettisesti kyseenalaista ja psykiatrisen pakkohoidon tiedetään olevan erittäin traumatisoivaa. YK on kieltänyt pakkohoidon yksiselitteisesti. Suomen viranomaisten olisi jo pitänyt muuttaa mielenterveyslakia siten ettei pakkohoito ole mahdollista. Ovat vain olleet hiljaa "kuin kusi sukassa" ja toivoneet ettei kukaan huomaa - eikä ole juuri huomannutkaan, kun valtamediakin on hissukseen.
https://madinfinland.org/kannanotto-psykiatristen-potilaiden-ihmisoikeuksien-puolesta/
https://madinfinland.org/ihmisoikeudet-mielenterveyden-hoitoon-ykn-lahettilaan-dainius-puraksen-haastattelu/ - Anonyymi
Yhtä hyvin? Koska kyllä, mielisairaita tosiaan kohdellaan aika lailla samoin kuin vankeja. Ainoa ero on, että toinen tehdään potilaan hyväksi ja toinen rangaistukseksi.
Ilmeisesti adressista ei käynyt kyllin hyvin ilmi, että hoitotahto kirjoitettaisiin henkilön ollessa vielä terve ja tiedostaessa sairastumisensa merkityksen. Tein lisäyksen.
"Tahdosta riippumattoman hoidon" muuttaisinkin "tahdon puutteessa annettavaksi hoidoksi" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhtä hyvin? Koska kyllä, mielisairaita tosiaan kohdellaan aika lailla samoin kuin vankeja. Ainoa ero on, että toinen tehdään potilaan hyväksi ja toinen rangaistukseksi.
Ilmeisesti adressista ei käynyt kyllin hyvin ilmi, että hoitotahto kirjoitettaisiin henkilön ollessa vielä terve ja tiedostaessa sairastumisensa merkityksen. Tein lisäyksen.
"Tahdosta riippumattoman hoidon" muuttaisinkin "tahdon puutteessa annettavaksi hoidoksi"Ja teinpä toisenkin. Lisäsin menettelytavat toisille vaarallisten potilaiden kohdalla. Nyt ainoa kysymys, johon adressi ei vastaa, on, tulisiko hoitotahdon kirjoittaneet mieleltään sairastuneet rikolliset armahtaa syyntakeettomuuteen vedoten.
Jättänen tuon eduskunnan päätettäväksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 285551
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333603Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533522Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu263417Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243006Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322727Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint222419Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1212392- 442340
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142205