Kasteessa on kysymys hyvän omantunnon saamisesta

Mutta ei uudestisyntymästä.



Commandohauis
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen melko varma, että vain aniharva uskova lähtee rikkomaan opetusta tai yleistä mielipidettä vastaan sisäisen tunteensa eli omantunnon pakottamana. Tämän vuoksi seurakunnan tai lahkon sisällä tapahtuvat väärinkäytökset eivät tule julkisuuteen. Tarkoitan siis, että kasteessa ei ole kysymys omantunnon saamisesta - omaatuntoa ei yksinkertaisesti voi ostaa.

Äänestä

Kun ihminen uudestisyntyy, hän saa Pyhän Hengen sinetiksi ja Henki todistaa että ihminen on uudestisyntynyt. Hän on saanut sydämeensä uskon.
Tämä ihminen on uskosta vanhurskautettu ja kiitosmieli täyttää hänet koska hän on vapautettu syyllisyydestä. Hänellä on Jumalan edessä hyvä omatunto.

Tätä tarkoittaa mainittu " hyvän omatunnon pyytäminen". Voidaan sanoa myös hyvän omantunnon liitto, koska uudestisyntynyt on päässyt armon alle ja jatkaa vaellusta uskossa.

Joka on tullut uskoon, hän on kastettu vaikka siinä ei vettä ole käytetty. Hänen kohdallaan on tapahtunut kaikki se, mitä vesikasteen sisällöstä on kerrotaan, on pesty synneistä, vanha ihminen on haudattu ja uusi on sijaan tullut, on vapautettu syyllisyydestä ja hän on saanut hyvän omantunnon.

"Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä".

Äänestä
  • Näin olen asian minäkin bonjannut

    Commandohauis

    Äänestä

Vesikasteen ottaminen on synti. Se on epäuskon synti.

Luulottelu että vielä pitää itsekin jotakin tehdä.
Nimittäin uskoon oheen tai lisäksi ei voi mitään tehdä tai tuoda.

Kasteelle johdattelu on toisten ovelasti johdattelemaa.

Kukaan ei ole Jumalan johdatuksesta, eli Pyhän Hengen ohjauksesta ottanut kastetta. Se on mahdotonta.

Äänestä

Aloittaja ei ymmärrä asioita kokonaisuutena.

Kristillisessä kasteessa pestään synnit pois ja siitä seuraa hyvä omatunto.

Syntien peseminen kasteessa juuri tarkoittaa uudestisyntymistä vedestä ja Hengestä.

Kun kasteessa pestään synnit pois ihminen uudestisyntyy uudeksi ja uutena voidaan kasteessa liittää Kristuksen synnittömään ruumiiseen.

Raamatun mukaan perisnnin vuoksi hengelliseen synnin tilaan joutunut ihmisen henki herää uuteen elämään Kristillisessä kasteessa.

Se on ainoa kohta, jossa Raamattu puhuu "herätyksestä", kun ihminen kasteessa syntyy uutena Kristuksen ruumiin jäsenenä.

Äänestä

Vain harhaoppiset jenkkilahkot puhuvat kasteesta vähätellen sitä pelkäksi vesikasteeksi, joka heidän kasteensa on heidän kasteensa onkin.

Kristittyjen kaste on vettä ja Henkeä yhdessä ja samassa kasteessa.

Ei ihmisiä helluntaina kastettu pelkällä vesikasteella tai pelkällä Henkikasteella.

Uuden liiton kaste on yksi, jossa yhdessä ja samassa kasteessa on vesi ja Henki yhdessä.

Eikä hoviherraakaan voitu millään pelkällä henkikasteella kastaa.
Kyllä erämaasta piti löytää vettä, jota tarvitaan kun Jumala luo ihmisen uudeksi.
Jumalan Henki liikkui vetten yllä. Samon Jeesuksen ylle tuli kasteessa Pyhä Henki.
Näin tapahtuu Kristittyjen kasteessa.

Äänestä
  • Kristillinen kaste tehdään maan päälä ja siinä on kolme todistajaa, joita ei saa erottaa toisistaan erilleen.

    8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

    Äänestä

Kristillinen Kaste on uudestisyntymisen peso.


PESO ei ole mikään uskoontulo eikä parannuksenteko. Niihin käsitteisiin on käytössä ihan eri sanat Raamatussa.

Raamatun sana "peso" tarkoittaa Kristillistä kastetta, jolla koko perhe kastettiin.

Tit. 3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan UUDESTISYNTYMISEN PESON ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

Jokainen Raamattua hyvin tunteva käsittää, että

UUDESTISYNTYMISEN PESO TARKOITTAA KRISTILLISTÄ KASTETTA

Jeesus ilmaisee saman asian näin sanoen:

"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

(Joh.3:5)

Jeesus puhuu kaikista ihmisistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mutta ei uudestisyntymästä.



Commandohauis

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu