Koska Raamattu ja Jumalan ajattelu eivät muutu mutta ihmisten verbaaliset muotoilut kyllä, voimme tarkastella kristillisten järjestöjen puolen vuosisadan takaisia julkilausumia saadaksemme otteen nykyistenkin aitouskoviemme todellisista ajatuksista.
******
”Repivä musiikki kiellettävä”
KRISTILLINEN RADIO- JA TELEVISIOLIITTO on lähettänyt kirjeen radion ohjelmaneuvoston jäsenille. Liitto haluaisi lopettaa juonnetut musiikkiohjelmat.
Liiton kirjeessä selitetään syyksi, että ”usein hyvänkin asiaohjelman väliin lähetetään sellaista repivää musiikkia, jota kasvavan sukupolven, lasten ja nuorten ei soisi lainkaan kuuntelevan.”
Kirjeen kirjoittajien käsityksen mukaan "repivä" musiikki vieroittaa kuulijoitaan kristillisen uskon tarjoamasta turvallisesta elämänympäristöstä.
Moitteita saavat kirjeessä myös työväestölle tarjotut ohjelmat. Niissä esitetään työmiehen elämä kirjeen laatijoiden käsityksen mukaan "liian karuna ja kristillisyydelle vieraana".
Nuorisolle tarkoitetut ohjelmat ovat kirjeen mukaan ”yksipuolisesti epäkristillisiä”.
******
Näin HS elokuussa 1971.
Viestit 50 vuoden takaa paljastavat myös aitouskoviemme perimmäisiä ajatuksia
62
601
Vastaukset
- Anonyymi
ArtoTTT
Tässä onkin aiheeseen sopivaa musiikkia.
https://www.youtube.com/watch?v=xW9VBLH-0_sHieno ja historiallisesti arvokas biisi, mutta soitettuna tai kuoron laulamana mieluummin. 👍
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Hieno ja historiallisesti arvokas biisi, mutta soitettuna tai kuoron laulamana mieluummin. 👍
ArtoTTT
Yritin toteuttaa toiveesi, mutta sensuuri iski, ehkäpä ylen linkki toiseen lauluun menee läpi, tässäkin mielenkiintoista nostalgiaa.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/04/27/kalle-holmberg-taistojen-tiella Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Yritin toteuttaa toiveesi, mutta sensuuri iski, ehkäpä ylen linkki toiseen lauluun menee läpi, tässäkin mielenkiintoista nostalgiaa.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/04/27/kalle-holmberg-taistojen-tiellaJa tässä sinulle itsellesi linkki omaan kirjoitukseeni https://keskustelu.suomi24.fi/t/17096769/kulttuurikristillisyytta
- Anonyymi
Mielestäni tämä olisi paremmin aiheeseen sopivaa musiikkia. Ja mikä parasta , aina ajankohtaista.
https://www.youtube.com/watch?v=bdEwO8Mcz7M
Tämä ei vieroita nuorisoakaan kristillisyydestä vaan tarjoaa täyttä hengenravintoa virvoittaen niin sielun kuin mielen.
- Anonyymi
Kyllähän se näkyy nykynuorison käyttäytymisestä mitä repivä musiikki saa aikaan. Aineiden käyttöä, oppimattomuutta, häiriökäyttäytymistä, satoja tuhansia mielenvikaisia nuoria, kännyyntuijottajia, pelihimoisia, seksinkäyttäjiä, eroja pilvin pimein heti kun liitossa sipsit ja cocacola loppuu, työttömyyttä, työ - ja koulutuspaikkojen vajausta kun ei saada heitä enää työhön eikä kouluihin, ... . Osasyynä tähän on tuo repivä musiikki.
Mutta työttömyys ja työvoiman puute samaan aikaan ovat hälyttävimpiä juttuja satojen tuhansien mielisairaitten kanssa.Varmaan hyvin marginaalinen se joukko jolle ongelmia aiheutuu musiikista. Yleensähän musiikki kuuntelu vapauttaa mielihyvä hormooneja, luonnollisesti silloin kun musiikki on mieleistä. Musiikki makujahan on hyvin monenlaisia se mikä sinusta tuntuu hyvältä saattaa olla toiselle ihan sietämätöntä kuunneltavaa . Eikä musiikkiin suinkaan aina liity joku tietynlainen elämäntyyli .
- Anonyymi
niin ja tätä minäkin olen takonut kohta 50 vuotta ja aina vaan jalka nousee....
https://www.youtube.com/watch?v=yGCviZAdxeY - Anonyymi
Niin että sinä olet edelleen sitä mieltä että tuo vuonna 1971 tehty julkilausuma tulisi toteuttaa? Ymmärsinkö oikein...
Anonyymi kirjoitti:
Niin että sinä olet edelleen sitä mieltä että tuo vuonna 1971 tehty julkilausuma tulisi toteuttaa? Ymmärsinkö oikein...
Varmasti Korkkiruuvi on julkilausuman kanssa samaa mieltä varauksitta.
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Varmaan hyvin marginaalinen se joukko jolle ongelmia aiheutuu musiikista. Yleensähän musiikki kuuntelu vapauttaa mielihyvä hormooneja, luonnollisesti silloin kun musiikki on mieleistä. Musiikki makujahan on hyvin monenlaisia se mikä sinusta tuntuu hyvältä saattaa olla toiselle ihan sietämätöntä kuunneltavaa . Eikä musiikkiin suinkaan aina liity joku tietynlainen elämäntyyli .
"Varmaan hyvin marginaalinen se joukko jolle ongelmia aiheutuu musiikista."
No kyllä festareiden riehumista kun katselee niin kyllä musiikilla on oma osuutensa nuorison sekaisinmenoon. - Anonyymi
*satojen tuhansien mielisairaitten kanssa.*
Suomessa on tilastoitu ainakin 200000 mielialahoitoa tarvitsevaa alle 30v. Ongelmaksi on vaan muodostunut että hoitajia ei enää saada riittävästi, ei edes ulkomailta kun psykologien, psykiatrien ym. vastaanotoille on jo kuukausien jono. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Varmaan hyvin marginaalinen se joukko jolle ongelmia aiheutuu musiikista."
No kyllä festareiden riehumista kun katselee niin kyllä musiikilla on oma osuutensa nuorison sekaisinmenoon.Ai sä olet ollut siellä sitä oikein katselemassa? Kerro toki tarkemmin että missä?
Anonyymi kirjoitti:
"Varmaan hyvin marginaalinen se joukko jolle ongelmia aiheutuu musiikista."
No kyllä festareiden riehumista kun katselee niin kyllä musiikilla on oma osuutensa nuorison sekaisinmenoon.No harvemmin siellä kuitenkaan mitään suurempaa tapahtuu ja ylivoimaisesti eniten musiikkia kuunellaan muualla.
Anonyymi kirjoitti:
*satojen tuhansien mielisairaitten kanssa.*
Suomessa on tilastoitu ainakin 200000 mielialahoitoa tarvitsevaa alle 30v. Ongelmaksi on vaan muodostunut että hoitajia ei enää saada riittävästi, ei edes ulkomailta kun psykologien, psykiatrien ym. vastaanotoille on jo kuukausien jono.>Suomessa on tilastoitu ainakin 200000 mielialahoitoa tarvitsevaa alle 30v.
Aniharva mielialahoidettava on millään mittarilla mielisairas. Ei varmasti ole Helluntaikirkonkaan kanta, että on. Sinä Korkkiruuvi juttelet kyllä täysin mielisairaita.
Kotien radio ja televisioliitto suuntautui ennen kaikkea "reporadiota" vastaan. Samaan aikaan satuin olemaan Ortodoksisen nuortenliiton opintopäivillä, jossa juhlapuheen piti itse Eino S. Repo. Muusta ohjelmasta jäi vallankin mieleen tempaava jippijaijee-esitys eli Aaveratsastajat erään nuoren esittämänä.
Silloin oli myös vielä meneillään viitoslaisen liikkeen herätys. Kotien radio ja televisioliitto oli liikkeen mustimpien ja synkimpien voimien ponnistus, johon suhtauduttiin maailmalla suurella hilpeydellä, - ja vaikkei olisi pitänyt - myös pilkalla.
En ole harvinaistuneilta nykyviitoslaisilta kysynyt, mutta veikkaan, että jos jotakin tietävät, häpeävät koko liittoa syvästi.- Anonyymi
Viitoslainen 2021 : "On piilossa viidakon, suojassa temppelin raunion... "
- Anonyymi
Nuoriso oli menossa huonompaan suuntaan jo 2700 vuotta sitten joten ei mitään uutta auringon alla
-----------------
RUNOILIJA Hesiodos valitteli 700-luvulla eaa. syntyneensä liian myöhään. Kaikki oli pilalla: vanhoja jumalia ei kunnioitettu, perheenjäsenet olivat etäisiä toisilleen, eikä totuudella ollut merkitystä. Nuori polvi oli itsekästä, ja siltä puuttui yhteisöllisyys:
”He lakkaavat kunnioittamasta ikääntyviä vanhempiaan ja puhuttelevat heitä tylyin sanoin. Eivätkä nuo kunnottomat välitä edes jumalten rangaistuksesta. He eivät suorita vanhemmilleen velkaansa elatuksestaan, vaan ryöstävät väkivalloin toistensa kaupungin.”
Lähde https://www.hs.fi/tiede/art-2000008127510.html
------------------
Onneksi näin on kuitenkin käynyt sillä stagnaatioon päätyneessä yhteiskunnassa ei tapahdu mitään edistystä vaan se homehtuu niille sijoilleen. Hiipuu pois omia aikojaan jolleivät naapurit käy sitten vielä nopeuttamassa tätä kehitystä.- Anonyymi
"RUNOILIJA Hesiodos valitteli 700-luvulla eaa. syntyneensä liian myöhään. Kaikki oli pilalla: vanhoja jumalia ei kunnioitettu, perheenjäsenet olivat etäisiä toisilleen, eikä totuudella ollut merkitystä. Nuori polvi oli itsekästä, ja siltä puuttui yhteisöllisyys:
”He lakkaavat kunnioittamasta ikääntyviä vanhempiaan ja puhuttelevat heitä tylyin sanoin. Eivätkä nuo kunnottomat välitä edes jumalten rangaistuksesta. He eivät suorita vanhemmilleen velkaansa elatuksestaan, vaan ryöstävät väkivalloin toistensa kaupungin.”"
Hyvä todiste kuinka nuoriso on ollut sekaisin heti kun tulee vähänkin paremmat ajat ja näin Jumalan on täytynyt tehdä ns. korjausliike säännöllisin väliajoin talousromahdusten, tautien, sotien, kapinoiden, ... muodossa.
Nykyään vaan ongelma on, että se korjausliike odottaa lopunajan tapahtumia ja siksi nuoret ovat täysin ehtineet seota, että psykiatriseen hoitoon pääsyyn on kuukausien jono ja osa nuorista ja lapsista ei opi kouluissa mitään kuten tänään on uutisoitu ja ... ongelmia riittää.
- Anonyymi
Lestat kieltävät jäseniltään edelleen muun musiikin paitsi klassisen ja Siionin virret. Tanssiminen on myös kielletty. Ja moni muu aivan normaali asia. Kyllä tässä vaiheessa ihmisen pitäisi pysähtyä miettimään onko tämmöinen uskonyhteisö mitenkään terve edes.
- Anonyymi
Uskonyhteisö on yhtä terve kuin sen sairain jäsen.
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Näinpä. Porukalla sitten kyllä piilotellaan lasten hyväksikäyttöä.
Ja hyväksikäyttötapauksista mekkalan nostaneet, niiden selvittämistä vaatineet vaiennettiin ja heitettiin Saatanalle. Se oli suurempi synti kuin lapsen raiskaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja hyväksikäyttötapauksista mekkalan nostaneet, niiden selvittämistä vaatineet vaiennettiin ja heitettiin Saatanalle. Se oli suurempi synti kuin lapsen raiskaus.
"On eria asia ottaa tikkari tai raiskata lapsi". VL-lahkossa se tikkarin varastaminen vissiin pahempi juttu?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006439166.html
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201705242200159927
Mistä näitä rangaistiin? Heidän oikean moraalinsa ja oikeudenmukaisuutensa vuoksi. Lestapomojen ei kannattaisi ehkä opettaa meille kenellekään moraalia? Anonyymi kirjoitti:
Ja hyväksikäyttötapauksista mekkalan nostaneet, niiden selvittämistä vaatineet vaiennettiin ja heitettiin Saatanalle. Se oli suurempi synti kuin lapsen raiskaus.
Juurikin noin. Käsittämätön porukka ja vaikea kuvitella miksei ihmiset tuolla suuremmin nouse kapinaan.
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Juurikin noin. Käsittämätön porukka ja vaikea kuvitella miksei ihmiset tuolla suuremmin nouse kapinaan.
Aivopesu on syy, lapset kasvatetaan siihen tiukkaan oppiin ja koko ihmisen identiteetti ja sosiaaliset suhteet perustuu lahkoon.
Kritisoijat vaiennetaan tylysti, erotettuja on vaikka kuinka, jotka ovat erotettu kun ovat kritisoineet tai asettaneet SRK:n vanhojen ukkojen horinat kyseenalaisiksi. Kuri on siis kova lahkossa.
Ei kukaan lähde taistelemaan, siinä jotuu vain kiusatuksi ja vainotuksi. On helpompi tie ja ainoa oikeastaan mahdollinen: lähteä pois ja näin moni tekeekin, varsinkin nuoret.
Monet eronneet ovat kertoneet esim. oikeasti uskoneensa siihen lahkon oppiin että vain he, VL-lestat pelastuvat. Ja kukaan muu ei. Pelko sulkee suut, lahkollahan on oikeus jakaa helvettituomioita jäsenilleen ja se jakaakin niitä. - Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Näinpä. Porukalla sitten kyllä piilotellaan lasten hyväksikäyttöä.
" Porukalla sitten kyllä piilotellaan lasten hyväksikäyttöä."
Tämä on selvä rikos. Siinä panetellaan kansanryhmää valhetta hyväksikäyttäen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja hyväksikäyttötapauksista mekkalan nostaneet, niiden selvittämistä vaatineet vaiennettiin ja heitettiin Saatanalle. Se oli suurempi synti kuin lapsen raiskaus.
"Ja hyväksikäyttötapauksista mekkalan nostaneet, niiden selvittämistä vaatineet vaiennettiin ja heitettiin Saatanalle. Se oli suurempi synti kuin lapsen raiskaus."
Myös tämä on rikos, missä panetellaan keksityin valhein kansanryhmää julmalla tavalla. Anonyymi kirjoitti:
" Porukalla sitten kyllä piilotellaan lasten hyväksikäyttöä."
Tämä on selvä rikos. Siinä panetellaan kansanryhmää valhetta hyväksikäyttäen.Nimenomaan on rikos piilotella noita hyväksikäyttöjä.
Anonyymi kirjoitti:
" Porukalla sitten kyllä piilotellaan lasten hyväksikäyttöä."
Tämä on selvä rikos. Siinä panetellaan kansanryhmää valhetta hyväksikäyttäen.Uskonnollinen lahko ei ole mikään kansanryhmä. Kansanryhmästä ei pääse pois, mutta uskonlahkoista lähtee tuhansia vuosittain.
Anonyymi kirjoitti:
"Ja hyväksikäyttötapauksista mekkalan nostaneet, niiden selvittämistä vaatineet vaiennettiin ja heitettiin Saatanalle. Se oli suurempi synti kuin lapsen raiskaus."
Myös tämä on rikos, missä panetellaan keksityin valhein kansanryhmää julmalla tavalla.Uskonnollinen lahko ei edelleenkään ole mikään kansanryhmä. Kansanryhmästä ei pääse pois, mutta uskonlahkoista lähtee tuhansia vuosittain.
Ehkäpä tavallisempaa kuitenkin oli seuraaminen anteenien ilmestymistä katoille. Television katseleminen kun oli lestadiolaisille ankarasti kielletty. No siksipä ne saattoivatkin ihan hyvällä omallatunnolla mennä naapuriin sitä katsomaan. ;-)
Riitukka25 kirjoitti:

Paras lapsuskaverini oli lestaperheestä ja sai täysin vapaasti katsella telkkaria meillä. Kotonaan oli vain luonnon eli lapsilauman tuottamaa ohjelmaa.
Nyt on kyllä lestakotien vahtiminen mennyt harvinaisen vaikeaksi, kun telkkari on myös kaapelissa ja netissä. 🙁
- Anonyymi
Hellarit soittelivat -80 luvulla levyjä nurinpäin ja etsivät niistä salaisia saatanallisia viestejä.
- Anonyymi
Kummallisia keksittyjä juttuja tämä ketju täynnä? Kukahan on tämän aloittaja?
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Ei yllätä kun miettii, että kuinka monella hellarilla on nuttukin ollut nurinpäin.
Tyrkkiväthän ne nurin toisiaankin syntejä poistaessaan ja ihmeparantaessaan.
Anonyymi kirjoitti:
Tyrkkiväthän ne nurin toisiaankin syntejä poistaessaan ja ihmeparantaessaan.
Aivan. Ilmankos minusta on aina tuntunut, että he ovat jotenkin nurinkurisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallisia keksittyjä juttuja tämä ketju täynnä? Kukahan on tämän aloittaja?
Soittelivathan he niitä. Amerikastahan tämäkin hölmöily omaksuttiin, taisi olla niitä nuorten juuri hurahtaneiden ylilyöntejä.
Joitakin on sitten jälkikäteen vitu*tanut, kun uskon kiimassa on tuhottu mittaviakin levykokoelmia, myydäkään niitä ei ole voinut, sehän olisi ollut palvelus Saatanalle.
Juicen Hevidiggarin vuorisaarnassa on "salainen" viesti, joka kuuluu levyä väärinpäin soitettaessa. Menee näin: "Te epäuskoiset! Te etsitte saatanan viestiä, mutta minä olen Sundqvist." Levyn tuottaja oli Mika Sundqvist.
https://www.youtube.com/watch?v=9jslXj7v1Cs
Levyjen takaperin kuuntelu oli vatipäiden huvia tuolloin ja jotkin bändit sitten heille viestejä levyihin "kätkivätkin."
-a-teisti - Anonyymi

-a-teistiJuice, Eput ja Hassisen Kone. Jokainenhan heistä "rienasi aikoinaan Jumalaa. Kymmeniä vuosia sitten. En muista kuitenkaan, että siitä olisi mitään metakkaa noussut. Tokikaan tuolloin ei ollut somea, jossa heitä olisi voitu Helvetin lieskoilla pelotella.
-a-teisti- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juice, Eput ja Hassisen Kone. Jokainenhan heistä "rienasi aikoinaan Jumalaa. Kymmeniä vuosia sitten. En muista kuitenkaan, että siitä olisi mitään metakkaa noussut. Tokikaan tuolloin ei ollut somea, jossa heitä olisi voitu Helvetin lieskoilla pelotella.
-a-teisti-Tämän muistan itse, kun olin -98 paikalla:
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/huhut-kirkonpolttajista-saivat-seinajoen-sekaisin-1990-luvulla-provinssirockissa-esiintynyt-ozzy-osbourne-paljasti-takapuolensa-uskovaisille/
Helluntailaisia nuoria oli varmaan satoja julistaen sanomaansa, evankeliointi oli totista ja uutteraa. He olivat "suluttaneet" leirintäalueen ja festivaalialueen välisen kulkutien ja varoittelivat jokaista "rajan" ylittäjää tyylin: olet matkalla Helvettiin, älä mene sinne.
Sitten niitä hihhuloi leirintäalueella koko yön julistamassa ja jakamassa lappusiaan. Ylilyövää touhua, lähinnä tuli mieleen, että sekaisinhan nämä ovat enemmän kuin me. Ja tuo oli aikaa, jolloin festarit olivat melkoista remuamista, Seinäjoellakin oli ilmaiset nonstoppina ajavat bussikuljetukset liikekeskukseen, jotta väki pääsee sujuvasti Alkoon ja kaljakauppaan.
-a-teisti- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän muistan itse, kun olin -98 paikalla:

-a-teisti-Tänä päiväkin vaikuttavat nämä Joosualaiset. Tuskassa he ovat ainakin olleet julistamassa. Tässä tapahtumia vuoden 2015 Tuska-festareilta. Nämä ovat kyllä olleet varsin sekaisin:
"Ivari otti vielä Timoon yhteyttä maanantaina 6.7.15 yöllä ja kertoi pahojen henkien teoista hänen kotonaan. Nyt paljastui, että Ivarilla oli kotona saatanallinen loitsukirja, jota Ivari epäili kummittelun sekä pahojen henkien kolinoiden aiheuttajaksi. Sanoin Ivarille: polta saatanallinen loitsukirja heti, niin demonit väistyvät kodistasi. Ivari lähti polttamaan kirjaa järvenrantaan, mutta matkalla tapahtui erikoisia asioita. Kerron joitakin niistä, mulla oli puhelin auki koko ajan ja rukoilin samalla kun Ivari marssi järvenrantaan polttamaan loitsukirjaa. Ivari kertoi, että kirja alkoi yhtäkkiä vetää maata kohti ja jostain tuli tuulenpuuska kohti Ivaria, vaikkei ulkona tuullut. Nyt alkoi taistelu loitsukirjasta, joka monien ihmeellisten vaiheiden jälkeen tunnin päästä saatiin päätökseen. Jeesus on voimakkaampi kuin yksikään demoni ja perkele!
Kun Ivari alkoi polttaa loitsukirjaa, niin aluksi se ei meinannut syttyä ja kun se syttyi, tapahtui sarja saatanallisia ihmeitä. Tuhkaa tuli huonosti palavasta kirjasta todella paljon ja näkymätön voima kaatoi kirjan pari kertaa järveen, josta Ivari nosti sen polton jatkamista varten ylös. Nyt tuli kirjasta rikinkatkua ja normaalia enemmän savua, kuului outoja ääniä sekä ihmeellisiä kuvioita nousi liekeistä. Ivari otti kännykällä uskomattomia kuvia palavasta pimeydenkirjasta ja lähetti ne Timolle. Olen näyttänyt kuvia monille ihmisille ja jakanut niitä myös eteenpäin. Kuvissa näkyy demonisia hahmoja jotka nousevat liekeistä, kuvat ovat ainutlaatuisia ja todistavat että pahat henget ovat todellisia.
Polttamisen jälkeen Ivari meni kotiin ja soitti Timolle uudelleen. Ivari kertoi, että nyt loitsukirja on poltettu mutta hän tuntee sisällään käärmeen joka liikkuu rintakehässä, ja lisäksi on valtava kipu ruumiissa. Sanoin Ivarille, että se on riivaajahenki, jonka ajamme sinusta nyt Jeesuksen nimessä ja veressä ulos. Aloitin aktiolaisten kanssa noin kaksi tuntia kestävän erittäin voimakkaan rukoustaistelun ja käskin kaikkia saastaisia henkiä ja demoneita Jeesuksen nimessä ja veressä ulos Ivarista useita kertoja. Lopulta voimakkaan rukoustaistelun jälkeen Ivari vapautui useista pahoista hengistä ja antoi elämänsä Jeesukselle. Jeesus on Herra ja voittaja! Kaikkea en voi kirjoittaa, mitä tapahtui, mutta pahat henget ovat alamaisia Jeesukselle ja hänen nimessään olevalle voimalle. Kiitos ja kunnia Jeesukselle! Jeesus siunaa Ivaria ja anna hänen kasvaa sinun tuntemisessa."
Seinäjoellakin tapahtui ihmeellisiä:
"Yksi merkittävä kohtaaminen oli palkkamurhaajan kanssa. Hän matkustelee eri maihin tappamaan rahasta yhdessä muiden kanssa. Hänellä oli keikka tulossa ulkomailla. Hänen sisältö elämässä oli selviytyminen, lisääntyminen jne. Koko elämä pyöri selviytymisen ympärillä. Hänellä oli moninainen kokemus eri taistelulajeista Krav Magasta lähtien. Hän tunsi olevansa elossa silloin, kun kamppaillaan hengestä ja taistellaan kuolemaan asti. Hän ei oikein siviilielämästä saanut mitään irti. Hän sanoi, että osa hänen sielua ja tunne-elämää oli kuollut. Ei tunnu missään, jos joku kuolee.
Saatiin todistaa, että Jeesus voi eheyttää kuolleen tunne-elämän ja antaa yltäkylläisen elämän. Mies ajatteli, että hyvillä teoilla mennään taivaaseen. Vastattiin suoraan, että jos omaan hyvyyteesi ja hyviin tekoihin luotat taivaaseen menemisen suhteen, niin kadotukseen menet. Hän ymmärsi sen ja kerroimme, että me ihmiset olemme tehneet syntiä Jeesusta vastaan ja että pyytämällä syntejä anteeksi ja rukoilemalla Jeesusta elämäänsä pääsee varmasti taivaaseen. Hän jäi miettimään asioita. Kukaan ei ollut ennen hänen kanssaan keskustellut uskonasioista."
Näitä päiväkirjoja oli ennen enemmänkin tarjolla mutta ne on poistettu, on ilmeisesti hiukan kasvettu noista ajoista ja tullut häpeä siitä mitä soopa on tullut julkaistua.
http://joosuamissio.fi/index.php?option=com_content&view=category&id=47:2015&layout=blog&Itemid=90&layout=default
-a-teisti- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän muistan itse, kun olin -98 paikalla:
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/huhut-kirkonpolttajista-saivat-seinajoen-sekaisin-1990-luvulla-provinssirockissa-esiintynyt-ozzy-osbourne-paljasti-takapuolensa-uskovaisille/
Helluntailaisia nuoria oli varmaan satoja julistaen sanomaansa, evankeliointi oli totista ja uutteraa. He olivat "suluttaneet" leirintäalueen ja festivaalialueen välisen kulkutien ja varoittelivat jokaista "rajan" ylittäjää tyylin: olet matkalla Helvettiin, älä mene sinne.
Sitten niitä hihhuloi leirintäalueella koko yön julistamassa ja jakamassa lappusiaan. Ylilyövää touhua, lähinnä tuli mieleen, että sekaisinhan nämä ovat enemmän kuin me. Ja tuo oli aikaa, jolloin festarit olivat melkoista remuamista, Seinäjoellakin oli ilmaiset nonstoppina ajavat bussikuljetukset liikekeskukseen, jotta väki pääsee sujuvasti Alkoon ja kaljakauppaan.
-a-teisti-”Esiintymisen jälkeen uskovaisryhmä seurasi Black Sabbath yhtyeen autosaattuetta paikalliselle pienlentokentälle”, Koivisto kertoo.
Lentokoneeseen nousua säesti helluntailaisten megafonista kaikuva uskonsanoma.
”Juuri ennen koneeseen astumista Ozzy Osbourne näytti uskovaisille omaa hanuriaan.”
🤣🤣🤣 Anonyymi kirjoitti:
Soittelivathan he niitä. Amerikastahan tämäkin hölmöily omaksuttiin, taisi olla niitä nuorten juuri hurahtaneiden ylilyöntejä.
Joitakin on sitten jälkikäteen vitu*tanut, kun uskon kiimassa on tuhottu mittaviakin levykokoelmia, myydäkään niitä ei ole voinut, sehän olisi ollut palvelus Saatanalle.
Juicen Hevidiggarin vuorisaarnassa on "salainen" viesti, joka kuuluu levyä väärinpäin soitettaessa. Menee näin: "Te epäuskoiset! Te etsitte saatanan viestiä, mutta minä olen Sundqvist." Levyn tuottaja oli Mika Sundqvist.
https://www.youtube.com/watch?v=9jslXj7v1Cs
Levyjen takaperin kuuntelu oli vatipäiden huvia tuolloin ja jotkin bändit sitten heille viestejä levyihin "kätkivätkin."
-a-teisti"Levyjen takaperin kuuntelu oli vatipäiden huvia tuolloin ja jotkin bändit sitten heille viestejä levyihin "kätkivätkin.""
Tuota oli jo 70 luvulla ja 80 luvulla se pulpahti uudestaan pintaa.
Myönnän, että näiden kustannuksella pidettiin lystiä.Anonyymi kirjoitti:
Kummallisia keksittyjä juttuja tämä ketju täynnä? Kukahan on tämän aloittaja?
Miten aloittaja voi vaikuttaa toisten juttuihin?
- Anonyymi
Kun nuorena riemuissa kevään vain naurat ja leikittelet. Et muista et herra suo seuraa ja katsetta vältä sä et. Siis miksi haluat turmella sielusi himoissasi ja haudan se varhaisen valmistapi
- Anonyymi
Tähän voi vaan sanoa että v i t u t....
- Anonyymi
Ainahan on ollut uskovien mielestä kaikki ihan päin peetä.
”…hyvänkin asiaohjelman väliin lähetetään sellaista repivää musiikkia…”
Ai jai, ihan tuli nuoruus mieleen.
Tuolloin tuli radiosta lähinnä ”iskelmää”, Frediä, Mustan kissan tangoa, Pasi Kaunistoa, Jonesin Tomppaa, Konsta Jylhää, Mattia ja Teppoa sun muuta ”repivää” musiikkia. Siinä mielessä oikeassa oli, että meikäläiselle tuo oli hermoja raastavaa :D
Nuorisolle tuli pari tuntia viikossa omaa ohjelmaa, silloin saattoi kuulla jopa kunnon rockia tai progea muutaman kipaleen.Pentti Kemppaisen Poppamies, Markku Veijalaisen Jälkipuintia, Jouko Rikalaisen Poppantai sekä Markku Helismaan Englannin ja USA:n listat olivat tuon aikakauden repivimpiä ohjelmia.
Itse olen kumma kyllä ollut aina sen verran kaikkiruokainen, että periaatteessa kaikki suht hyvin tuotettu menee sujuvasti. Ja kaameallakin musiikilla on arvonsa juuri siinä kaameudessa, mitä faktaa kieltämättä eivät kaikki suostu tunnustamaan.
Suomen kaikkien aikojen huonoimmaksi albumiksi on muuten Aamulehden mukaan arvioitu Simo Salmisen vetämä yhteislaululevy Laulakaamme silloin. Ranisen Arska säestää iloisesti hammondilla. Löytyy ainakin Spotifysta.Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Pentti Kemppaisen Poppamies, Markku Veijalaisen Jälkipuintia, Jouko Rikalaisen Poppantai sekä Markku Helismaan Englannin ja USA:n listat olivat tuon aikakauden repivimpiä ohjelmia.
Itse olen kumma kyllä ollut aina sen verran kaikkiruokainen, että periaatteessa kaikki suht hyvin tuotettu menee sujuvasti. Ja kaameallakin musiikilla on arvonsa juuri siinä kaameudessa, mitä faktaa kieltämättä eivät kaikki suostu tunnustamaan.
Suomen kaikkien aikojen huonoimmaksi albumiksi on muuten Aamulehden mukaan arvioitu Simo Salmisen vetämä yhteislaululevy Laulakaamme silloin. Ranisen Arska säestää iloisesti hammondilla. Löytyy ainakin Spotifysta.”Ja kaameallakin musiikilla on arvonsa juuri siinä kaameudessa, mitä faktaa kieltämättä eivät kaikki suostu tunnustamaan.”
:D Kuka sitten mitäkin pitää ”kaameana”. Mutta huonoa musiikkia on monenlaista.
Nuotin vierestä soittaminen ja laulaminen on oma juttunsa, tosin taiten tehtynä nuokin voi toimia.
Ja nuo Hammond urut nostavat vieläkin niskakarvat pystyyn :Dmummomuori kirjoitti:
”Ja kaameallakin musiikilla on arvonsa juuri siinä kaameudessa, mitä faktaa kieltämättä eivät kaikki suostu tunnustamaan.”
:D Kuka sitten mitäkin pitää ”kaameana”. Mutta huonoa musiikkia on monenlaista.
Nuotin vierestä soittaminen ja laulaminen on oma juttunsa, tosin taiten tehtynä nuokin voi toimia.
Ja nuo Hammond urut nostavat vieläkin niskakarvat pystyyn :DSuoratoistopalveluista löytyy tyyppi jonka nimeä en juuri nyt saa mieleeni ja joka laulaa melko komealla äänellä hirvittävästi nuotin vierestä. Artistinimi oli englantia mutta suomalainen jäbä. Kokonaisen albumillisen on taidettaan luovuttanut nautittavaksi.
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Pentti Kemppaisen Poppamies, Markku Veijalaisen Jälkipuintia, Jouko Rikalaisen Poppantai sekä Markku Helismaan Englannin ja USA:n listat olivat tuon aikakauden repivimpiä ohjelmia.
Itse olen kumma kyllä ollut aina sen verran kaikkiruokainen, että periaatteessa kaikki suht hyvin tuotettu menee sujuvasti. Ja kaameallakin musiikilla on arvonsa juuri siinä kaameudessa, mitä faktaa kieltämättä eivät kaikki suostu tunnustamaan.
Suomen kaikkien aikojen huonoimmaksi albumiksi on muuten Aamulehden mukaan arvioitu Simo Salmisen vetämä yhteislaululevy Laulakaamme silloin. Ranisen Arska säestää iloisesti hammondilla. Löytyy ainakin Spotifysta."Suomen kaikkien aikojen huonoimmaksi albumiksi on muuten Aamulehden mukaan arvioitu Simo Salmisen vetämä yhteislaululevy Laulakaamme silloin. Ranisen Arska säestää iloisesti hammondilla. Löytyy ainakin Spotifysta."
Pitääpä kuunnella. :DRepe.RuutikaIIo kirjoitti:
Suoratoistopalveluista löytyy tyyppi jonka nimeä en juuri nyt saa mieleeni ja joka laulaa melko komealla äänellä hirvittävästi nuotin vierestä. Artistinimi oli englantia mutta suomalainen jäbä. Kokonaisen albumillisen on taidettaan luovuttanut nautittavaksi.
Albumeja on jo monta, esitykset kauheaa mörinää ja taiteilijanimi Richard Feelgood. Ette usko korvianne. 😬
Tipale kirjoitti:
"Suomen kaikkien aikojen huonoimmaksi albumiksi on muuten Aamulehden mukaan arvioitu Simo Salmisen vetämä yhteislaululevy Laulakaamme silloin. Ranisen Arska säestää iloisesti hammondilla. Löytyy ainakin Spotifysta."
Pitääpä kuunnella. :DEi se ole kuin puolisen tuntia, kyllä sen kerran kestää! 👍
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Ei se ole kuin puolisen tuntia, kyllä sen kerran kestää! 👍
No joo, ehkä yksi kerta riitti. Suurimmassa osassa kappaleita ei kyllä ollut mitään vikaa, päinvastoin, klassikoita kuin mitkä, mutta ehkä jatkossakin kuuntelen hieman eri versioina. :)
- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
No joo, ehkä yksi kerta riitti. Suurimmassa osassa kappaleita ei kyllä ollut mitään vikaa, päinvastoin, klassikoita kuin mitkä, mutta ehkä jatkossakin kuuntelen hieman eri versioina. :)
Jaa-a. Kukas menee näiden ohi:
https://www.youtube.com/watch?v=MMpN_QMUJAQ
https://www.youtube.com/watch?v=Irk88h73isU - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa-a. Kukas menee näiden ohi:
https://www.youtube.com/watch?v=MMpN_QMUJAQ
https://www.youtube.com/watch?v=Irk88h73isUTämä jäi pois. Esitys joka on valittu useamman kerran maailman huonoimmaksi musavideoksi...
https://www.youtube.com/watch?v=slGLYt3--GY Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Ei se ole kuin puolisen tuntia, kyllä sen kerran kestää! 👍
:D Kiitos, yksi kipale riitti.
- Anonyymi
Repe.RuutikaIIo kirjoitti:
Albumeja on jo monta, esitykset kauheaa mörinää ja taiteilijanimi Richard Feelgood. Ette usko korvianne. 😬
Ihan samaa kuulee lähiökuppilan karaokessa puoli yhden aikaan yöllä :-)
Ei kuiteskaan jatkoon!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.32879651 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02340Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421107