Kuolevatko salkkarihörhöt enemmän koronaan?

Mediassa on paljon tarinoita ollut koronadenialisteista ja rokotevastaisista kuinka he saavat vakavan koronan.

Kumma, että juuri he kuolevat koronaan, vaikka sen sanotaan olevan harvinaista.

Mutta mietin johtuuko se nimenomaan salaliittoteoreetikoista itsestään? He kieltäytyvät kaikista suojatoimenpiteistä eivätkä usko lääketieteeseen.

Eivät pidä maskia, turvavälejä. Käsidesiäkään ei voi käyttää, kun se on vaarallista. Ei rokotteita. Parveilevat tapahtumissa, halailevat ja laulavat yhdessä toisten kulkutautimyönteisten kanssa.

Sairastuttuaan eivät välitä oireista, eivät mene lääkäriin, vaan koittavat jotain omia hoitokeinojaan. Vasta kun tilanne on tarpeeksi vakava, heidät kuskataan tehohoitoon ja sitten onkin usein liian myöhäistä.

Joku denialisti vähätteli sairauttaan, koska hänellä oli vahva ideologia, että korona on vain flunssa. Esitti reipasta, vaikka oli kovissa kivuissa ja kuolikin sitten. Harhainen aate on tärkeämpi kuin hoito.

Niin denialistit, olette itse pahimmassa kuolinriskissä koronan suhteen. Me rokotteen ottaneet maskilampaat kyllä pärjäämme. Yritämme vain pelastaa teidätkin.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hörhömediat vain etsii kaikki mahdolliset ehkä koronaan kuolleet hörhöt jokaisesta mahdollisesta maailman kolkasta, mikä saa asiat näyttämään toisenlaiselta kuin todellisuudessa on.

Äänestä

Outoa,+että+kun+koronan+vakavaan+muotoon+ja+kuolemaan+johtavaan+tautiin+sairastuu+vain+1-2+%+prosenttia+kaikista+ihmisistä,+niin+julkisesti+koronaa+vastustavat+kuuluvat+kaikki+tuon+2+%+sisään,+melkoinen+tuuri.+Niitä+vois+pyytää+täyttää+lottokupongin+ennen+kapinointia,+lottovoitto+olis+varma.

Äänestä

Näin se evoluutio toimii.

Äänestä

Paskapuhettahan se on. Kun joku julkikieltäytyjä sairastuu ja/tai kuolee, niin siihen tartutaan välittömästä ja yleistetään kaksin käsin. Koronavirus ei tiedä isäntänsä ajatuksista yhtään mitään ja se tarttuu sekä rokottamattomiin että rokotettuihin ja sairastuttaa ja tappaa molempia. Tosin pääasiassa vain riskiryhmiin kuuluvia.

Äänestä
  • 🤗😁Suhtaudu epäisänmaalliseen rokotevastaiseen salaliittoteorikkoon ja sen itsekeksittyihin faktattomiin valheisiin kuin pienen lapsen kertomuksiin. Iloisesti hymyilemällä.😆😁

    Äänestä

Salkkarihörhöt kuolee luokattomaan näyttelemiseen ja maailman huonoimpiin käsikirjoituksiin katsoessaan salattuja elämiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mediassa on paljon tarinoita ollut koronadenialisteista ja rokotevastaisista kuinka he saavat vakavan koronan.

Kumma, että juuri he kuolevat koronaan, vaikka sen sanotaan olevan harvinaista.

Mutta mietin johtuuko se nimenomaan salaliittoteoreetikoista itsestään? He kieltäytyvät kaikista suojatoimenpiteistä eivätkä usko lääketieteeseen.

Eivät pidä maskia, turvavälejä. Käsidesiäkään ei voi käyttää, kun se on vaarallista. Ei rokotteita. Parveilevat tapahtumissa, halailevat ja laulavat yhdessä toisten kulkutautimyönteisten kanssa.

Sairastuttuaan eivät välitä oireista, eivät mene lääkäriin, vaan koittavat jotain omia hoitokeinojaan. Vasta kun tilanne on tarpeeksi vakava, heidät kuskataan tehohoitoon ja sitten onkin usein liian myöhäistä.

Joku denialisti vähätteli sairauttaan, koska hänellä oli vahva ideologia, että korona on vain flunssa. Esitti reipasta, vaikka oli kovissa kivuissa ja kuolikin sitten. Harhainen aate on tärkeämpi kuin hoito.

Niin denialistit, olette itse pahimmassa kuolinriskissä koronan suhteen. Me rokotteen ottaneet maskilampaat kyllä pärjäämme. Yritämme vain pelastaa teidätkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu