todella 800 ihmistä vai onko määrä kansan suussa kertautunut ? Todellinen luku näissä tämäntyyppisissä tapahtumissa on yleensä erittäin paljon pienempi. Niin varmaan tässäkin.
https://yle.fi/uutiset/3-12072751
Satakin olisi liikaa mutta on pakko kysyä, että kuka ne vainajat mahtoi laskea yksitellen, ei kukaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12072751
Satakin olisi liikaa mutta on pakko kysyä, että kuka ne vainajat mahtoi laskea yksitellen, ei kukaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Määrä on tietenkin täytynyt arvioida niillä keinoilla, joita historiantutkijoilla on ollut käytettävissä. Jos asia sinua vaivaa, niin voit perehtyä tutkimuksiin ja niiden lähteisiin aivan omatoimisesti.
Ehkä uhreja onkin ollut huomattavasti enemmän ...
"Satakin olisi liikaa ..."
Heh, heh, siinäpä vakuuttava arvio.
....Ehkä uhreja onkin ollut huomattavasti enemmän .....
Tuskinpa vaan. Ryssävihan täyttämällä alueella uhrilukua tuskin olisi alennettu mutta toisinpäin kyllä hyvin mielellään.
Yhden tarinan mukaan kaksi naista jätettiin eloon hautaanaan vainajat.
Mistään ei kuitenkaan ole löytynyt 800 ihmisen joukkohautaa.
Aikamoinen työ naisihmisille haudata 800 ruumista, eikä hautaakaan ole löytynyt, olisivatko tuhkanneet ruumiit?
Yhden tarinan mukaan tuholta säilyi yksi perhe, koska heidän piti haudata uhrit. Toisen mukaan uhrien ruumiit vietiin merelle. Jälkimmäinen selitys on todennäköisempi, koska ruumiita oli liikaa harvoille eloonjääneille.
Asiakirjoja tai hautalöytöjä ei ole säilynyt, joten ei ole varmuutta siitä, surmattiinko Hailuodossa yhden yön aikana täsmälleen 800 ihmistä. Mutta tämäkin tukee tarinaa mereen hautaamisesta.
Samantapaisia veritekoja tapahtui kuitenkin paljon, joten on todennäköistä, että Hailuodon perinnetieto perustuu aitoihin tapahtumiin. Sekin lienee hyvin todennäköistä, että uhreja oli poikkeuksellisen paljon, sillä pohjoisen merireitin varrella olevalle luodolle suuntasi paljon vainoja paenneita ihmisiä.
Uhreja saattoi tietysti olla vähemmänkin, mutta saattoi niitä olla enemmänkin, kuten Keskisarja lopussa toteaa:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/09/pimea-historia-viimeisella-rannalla
Kaikkiaan Isoviha oli joka tapauksessa paikoin kansanmurhaksi nykykriteereillä luokiteltava tragedia. Pohjanmaa Tornioon asti yritettiin tuhota ja autioittaa murhilla, asutuksen tuhoamisella ja vanki/orja -kuljetuksilla. Viha alueen raiskaajia kohtaan periytyi ymmärrettävästi sukupolvien ajan ja heijastuu yhä ihmisten asenteisiin.
Ei liene ihme, että suomalaisten syvissä riveissä esiintyy voimakasta osin ehkä tiedostamatontakin sympatiaa esim Krimin tataareja tai itä-Ukrainan siviilejä kohtaan.
Hailuodon teurastuksen jälkeen suomalaiset pyrkivät länteen yhä kiivaammin. Lähinnä papit ja muut herranviskaalit otetaan, tavalliset talonpojat ja jopa varakkaita kauppiaita palautetaan. Turvaan otetaan vähemmän suomalaisia kuin mitä viedään orjina kaakkoon.
”Te olette osa Ruotsia, kallista isänmaatamme, menkää suojelemaan kotianne”, suomalaisille sanotaan. Lähtiessä ruotsalaiset luovat vielä taisteluhenkeä ja taputtelevat olalle, että kyllä se siitä, häipykää täältä. He ovat valmiita taistelemaan aina viimeiseen mieheen. Suomalaiseen mieheen.
Tarinan mukaan pohjoiseen vetäytyvän Suomen armeijan johtaja, kenraali Carl Gustaf Armfelt anelee kirjeitse Tukholmasta lisäjoukkoja, ja Ruotsi rientääkin avuksi. Rinta pystyssä, moraali matalalla.
Armfelt saa uuden päiväkäskyn, jonka mukaan sotilaiden ei tarvitse pitää ylintä nappia auki sunnuntaisin, jos he ovat vapaalla palveluksesta. Tästä jykevästä tuesta huolimatta Suomen armeija lyödään ensin Kostianvirran ja lopullisesti Napuen taistelussa Isossakyrössä helmikuussa 1714.
Armeijan rippeet pakenevat Länsipohjaan. Suomi jää kasakoiden armoille. Nalliksi kalliolle, huudoksi hailuotolaisille hiekkarannoille.
Isonvihan aikaan vuonna 1714 ruotsalaiset eivät auttaneet. Se tuntuu kohtuuttomalta ja epäinhmilliseltä. Väärältä ja suorastaan rikolliselta.
Sinäkö olit siellä laskemassa.