Milloin uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä tapahtuu?

Anonyymi

"Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa."

Raamatun mukaan ihminen uudestisyntyy Jumalan sanan voimasta kasteen vedestä ja Kristuksen Hengestä. (Yksi kaste=Hen Baptisma)

Kukaan ei ole uudestisyntynyt ennen Kristillistä kastetta. Pelkät hurmoskokemukset eivät ole mitään uudestisyntymisiä eikä uskoontulo. Uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä Jumalan tekona tapahtuu vain Kristittyjen kasteessa, joka vanhoissa kirkoissa on enää käytössä.

"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä,
hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

Room. 6:4 "Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, JOTTA MEKIN ALKAISIMME ELÄÄ UUTTA ELÄMÄÄ,
niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista."

44

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloitus on totta.

      Uskoontulo on mielenmuutos. Psykologinen tapahtuma.

      Ei uskoontulo ihmistä uudestisynnytä vedestä ja Hengestä.

      Jaak. 2:17

      "Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. "

    • Anonyymi

      On tosiaan tärkeää erottaa Jumalan Sanan lupaukset kokemuksista.

    • Anonyymi

      Jeesus, Paavali ja Pietari ovat samoilla linjoilla kanssasi, kuten myös ensimmäisten vuosisatojen kristityt

    • Anonyymi

      Ihmisen itsensä todistus omasta uudestisyntymisestä on tyhjän veroinen.

      "Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat."

      • Anonyymi

        Niin, monet kokevat jonkin suuremman tunne-elämyksen ja pitävät sitä uudestisyntymisenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, monet kokevat jonkin suuremman tunne-elämyksen ja pitävät sitä uudestisyntymisenä.

        jotkut ei koe yhtään mitään ja pitää sitäkin uudestisyntymisenä.

        hedelmä antaa vastauksen, luulisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jotkut ei koe yhtään mitään ja pitää sitäkin uudestisyntymisenä.

        hedelmä antaa vastauksen, luulisin.

        Noin se menee.

    • Jeesus syntyi uudestaan herättyään transsista. Kyllä siihen taisi aika monta vuotta mennä ennen kuin koki mielenkirkastumisen.

    • Anonyymi

      Kyllä apostolit tiesivät Jeesuksen kastekäskyn ja sen selityksen Nikodemukselle, koska uudestisyntyminen tapahtuu.

      Saulus Tarsolaiselle sanottiin, että kasteessa Jumala pesee synnit pois ja siitä seuraa hyvä omatunto, sehän se todellinen uudestisyntyminen on.

      Samoin Pietari sanoi helluntaina että miehet ja heidän lapsensa saa kasteessa synnit anteeksi ja saavat Pyhän Hengen lahjan. Mikäs muu se on kuin uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä.
      Toki apostolit tiesivät että uudestisyntyminen tapahtui 3000 ihmiselle helluntaina kasteessa vedestä ja Hengestä.

      Apostolit opettivat, että kasteessa vanha ihminen katoaa ja uusi tulee tilalle.

      Uusi elämä alkaa Kristittyjen kasteessa, joka on tallella enää vanhoissa Kristillisissä kirkoissa Suomessa. Ei jenkkilahkoissa.

      Room. 6:4

      "Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää UUTTA ELÄMÄÄ, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista." (Paavali)

      Paavali sanoo ihan selvästi että uudestisyntyminen tapahtuu KASTEESSA.

      • Anonyymi

        Juuri vanhan ihmisen hautaaminen on osa uudestisyntymistä

      • Anonyymi

        Jeesus, Paavali ja Pietari ovat kieltämättä samoilla linjoilla kanssasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus, Paavali ja Pietari ovat kieltämättä samoilla linjoilla kanssasi

        Tuo pelle kehuu taas omaa kirjoitustaan. Kivaa varmaan keskustella itsensä kanssa.
        Taas väärin: "Kukaan ei ole uudestisyntynyt ennen Kristillistä kastetta"???

        Nuo vedenpalvojat luulevat, että vesitippa uudestisynnyttää viattoman vauvan, mutta Raamattu ei opeta niin. Uudestisyntyminen eli uskootulo on eri asia kuin vesikaste!Nämä vauvakastefanaatikot kun eivät ole kokeneet uudestisyntymistä, heidän täytyy kynsin hampain pitää kiinni tuosta vesiseremoniasta, vaikka Raamattu korostaa, että ihmisen pitää uudestisyntyä YLHÄÄLTÄ, Jumalan sanasta ja Hengestä, ei alhaalta vedestä.
        Ap 10
        "Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin;
        he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. Silloin Pietari sanoi:
        »Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin"

        Nuo ihmiset olivat kuunnelleet Pietarin julistusta , uskoneet sen ja saaneet Pyhän hengen, eli olivat uudestisyntyneet. Heidät kastettiin vasta sen JÄLKEEN.

      • Anonyymi

        Totta.
        Paavalin selvä opetus on että nimenomaan kasteessa alkaa uusi elämä ja siinä ollaan haudattu Kristuksen kanssa. Lisäksi apostoli opettaa että kasteessa ollaan herätetty. Kaikki tämä on uudestisyntymistä, joka tapahtuu ylhäältä vedestä ja Hengestä.

        Sana peso viittaa tottakai veteen.

        Tämä Pietarin kommentti on muuten erittäin avaava: "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin". Selvästi nähdään että Pietarikin ymmräsi että kaste ja Pyhä Henki kuuluvat yhteen.

      • Anonyymi

        Nytkö jo tuo pelle on aloittanut ryyppäämisen: "Tuo säälittävä lastenhässijä ei tiedä mitään uudestisynytmästä"???
        Hän varmaan kuvittelee, että Jumala juottaa hänet humalaan.

    • Anonyymi

      Oikea kristinoppi perustuu yksin Raamattuun.

      Raamatun mukaan Kristillinen kaste on Uuden liiton merkki ja sinetti.

      Jumala tekee Liiton ihmisen kanssa Kristillisessä Kasteessa.

      Ei mitkään ihmisen omat kokemukset ja "henkien" kosketukset ja tuntemukset ole mikään sinetti.

      Jos opit ja neuvot ei perustu yksin Raamattuun, niin ihminen tulee kirotuksi

      • Anonyymi

        Totta: "Oikea kristinoppi perustuu yksin Raamattuun."!!

        Ja kasteasiassa se on selvästi ilmoitettu:
        Ap 8
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. "

        Vauvoista Raamattu ei puhu mitään.

        Totta ja kasteasia on hyvin selvästi sanottu

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää"

        Vauvojen kastamatta jättämisestä tai siunaamisesta ei puhuta mitään.

        Eikä vauvojen tervaamatta jättämisestä!

      • Anonyymi

        Miksihän vedenpalvojat haluavat kastella vauvoja?

      • Anonyymi

        En tiedä mitta tuo tervaamisen himo tuolla vedenpalvojanoidalla on kova.

        Lisäksi hän haluaa kastella lapsia virtsallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä mitta tuo tervaamisen himo tuolla vedenpalvojanoidalla on kova.

        Lisäksi hän haluaa kastella lapsia virtsallaan.

        Ompa sairata! Tuo vedenpalvojauudestikastaja on todellinen pedo!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta: "Oikea kristinoppi perustuu yksin Raamattuun."!!

        Ja kasteasiassa se on selvästi ilmoitettu:
        Ap 8
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. "

        Vauvoista Raamattu ei puhu mitään.

        Jumala otti lapset Vanhan liiton jäseniksi 8 pv. ikäisiä.

        Jumala ottaa lapset Uuden liiton jäseneksi kasteessa.

        Kastetta kutsutaan Kristuksen ympärileikkaukseski, joka tehtiin Jeesukselle 8 pv. iässä.

        Ympärileikkauksella ja Kristillisellä kasteella lapselle on ihan sama merkitys.

        Ympärileikkaamaton piti hävittää kansasta pois. "hävittää" on aika paha sana.

        1. Moos. 17:14

        Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."

        Jumala on sama eilen tänään ja ikuisesti. Jumala ei muutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä mitta tuo tervaamisen himo tuolla vedenpalvojanoidalla on kova.

        Lisäksi hän haluaa kastella lapsia virtsallaan.

        Hah hah. Aina vaan rienaukset paranevat:
        "Lisäksi hän haluaa kastella lapsia virtsallaan."????

        Onkohan tuo suoraan Katekismuksesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah hah. Aina vaan rienaukset paranevat:
        "Lisäksi hän haluaa kastella lapsia virtsallaan."????

        Onkohan tuo suoraan Katekismuksesta?

        Se on suoraan uudestikastajie katekismuksesta, kuten tuo tervaaminenkin!

        Sairasta on uudestikastejein touhut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala otti lapset Vanhan liiton jäseniksi 8 pv. ikäisiä.

        Jumala ottaa lapset Uuden liiton jäseneksi kasteessa.

        Kastetta kutsutaan Kristuksen ympärileikkaukseski, joka tehtiin Jeesukselle 8 pv. iässä.

        Ympärileikkauksella ja Kristillisellä kasteella lapselle on ihan sama merkitys.

        Ympärileikkaamaton piti hävittää kansasta pois. "hävittää" on aika paha sana.

        1. Moos. 17:14

        Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."

        Jumala on sama eilen tänään ja ikuisesti. Jumala ei muutu.

        1. Moos. 17:14

        Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut MINUN LIITTONI."

        Raamatun mukaan Jumala tekee UUDEN LIITON Kristillisessä kasteessa.

        Kyllä lapset kastaa pitää, jotta heistä tulee UUDEN LIITON jäseniä.

        Jäsenedut kun koskee vain liittoon kuuluvia.

        helluntailaiset EI USKO raamatun ilmoittamaa sanomaa, kasteesta !

        helluntailaiset kaste on "parannuksen kaste", vaikka selkeästi raamatussa, Paavalikin kirjoittaa:

        "JOHANNES kastoi parannuksen kasteella"
        Apt: 19: 4

        uudestikastajat, EI USKO:

        "Aadamilta ja Eevalta perityn synnin todellisuuteen, koska se on HENHGELLISESTI kuolleelle ihmiselle mahdoton ymmärtää.
        JÄRKI ei ei sen tunnustamiseen koskaan taivu."

        helluntailaisuus, on ulkonaiseen elämänparantamiseen kehitetty oppi, siis kaiken täytyy tapahtua, ULKONAISESTI, - raamatun hengelliset asiat jää peittoon.

        myös kasteessa, raamattua tulee lukea KOKONAISUUDESSAAN, ei ainoastaan tuijottaa, "mitä alkuseurakunta teki" , ja siis Alkuseurakunnan sukupolvella oli vielä Vanha Ympärileikkauksen liitto, heillehän oli paljon haasteellisempaa ruveta yks, kaks uskoon, että , kaste riittää, eikä ENÄÄ tarvitsekaan ympärileikkauksen liittoa !
        siitä uskosta oli alkuseurakunnalla kysymys, että uskovat "kasteen armoon", ei siis enää
        Vanhaa lakiliittoon !!

        vaan eihän helluntailaiset:" kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä"
        2 Tim: 4: 3

        j

        Taas totta: "myös kasteessa, raamattua tulee lukea KOKONAISUUDESSAAN"!!

        Vanha liitto koski vain juutalaisia ja se perustui ulkonaisiin seremonioihin, samoinkuin kirkon vauvakaste, mutta Uusi perustuu uskoon ja Pyhän hengen työhön, joka ei ole näkyvää.
        "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi."
        Perhekuntakin pelastuu vain uskomalla Herraan Jeesukseen eikä millään vesiseremonialla.

        "vain juutalaisia",

        eiköhän koko ihmiskunta, ole "Adamin ja Eevan jälkeläisiä" !!

        jos ilman perisyntiä täällä oltais, niin sittenhän me oltais kaikki vielä , Raamatun Paratiisissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas totta: "myös kasteessa, raamattua tulee lukea KOKONAISUUDESSAAN"!!

        Vanha liitto koski vain juutalaisia ja se perustui ulkonaisiin seremonioihin, samoinkuin kirkon vauvakaste, mutta Uusi perustuu uskoon ja Pyhän hengen työhön, joka ei ole näkyvää.
        "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi."
        Perhekuntakin pelastuu vain uskomalla Herraan Jeesukseen eikä millään vesiseremonialla.

        Taas väärin. Uusi liito perustuu Kristukseen ja Hänen työnsä on myös näkyvää.

        Pehekunta pelastui kasteen ja uskon kautta kuten kaikki uudessa liitosa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas väärin. Uusi liito perustuu Kristukseen ja Hänen työnsä on myös näkyvää.

        Pehekunta pelastui kasteen ja uskon kautta kuten kaikki uudessa liitosa.

        Totta: " Uusi liito perustuu Kristukseen ja Hänen työnsä on myös näkyvää.".

        Mutta pappien yritys pelastaa pieni vauva veden avulla ei näy missään. Se on huijausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta: " Uusi liito perustuu Kristukseen ja Hänen työnsä on myös näkyvää.".

        Mutta pappien yritys pelastaa pieni vauva veden avulla ei näy missään. Se on huijausta.

        Joo uudestikastajapapit voivat yrittää pelastaa veden avulla mutta me kristityt voimme pelastua vain Kristuksessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo uudestikastajapapit voivat yrittää pelastaa veden avulla mutta me kristityt voimme pelastua vain Kristuksessa

        Ohohoh!!! Ensin uusi liitto perustui ihmiseen ,nytkö se perustuukin Jeesukseen?

        Onko uudestikastajien oppi taas muuttunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohohoh!!! Ensin uusi liitto perustui ihmiseen ,nytkö se perustuukin Jeesukseen?

        Onko uudestikastajien oppi taas muuttunut?

        Mitähän sinä taas sekoilet?
        Onko vesi sekoittanut pääsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo uudestikastajapapit voivat yrittää pelastaa veden avulla mutta me kristityt voimme pelastua vain Kristuksessa

        Joo uudestikastajat puhuvat vedestä, eivät Jeesuksesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän sinä taas sekoilet?
        Onko vesi sekoittanut pääsi?

        Mitä sinä noita tas sekoilet? Perustuuko se uusi liitto ihmisen vapaaehtoisuuteen vain Jeesukseen????

        Ei se molempiin voi perustua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä noita tas sekoilet? Perustuuko se uusi liitto ihmisen vapaaehtoisuuteen vain Jeesukseen????

        Ei se molempiin voi perustua!

        Mitähän sinä taas yrität sössöttää?

        Uusi liitto perustuu Jeesuksen uhrikuolemaan, ja sen uskolla vastaanottamiseen, eikä papin suorittamaan pakolliseen kasteeseen. Vauvakastehan suoritetaan vanhempien vapaaehtoisen ratkaisun perusteella, ja perustuu ihmistekoon, joten se kuuluu vanhaan liittoon.

        Mitä sinä tasas sössötät??

        Uusi liito perustuu Kristukseen eikä mihinkääm ihmisen tekoihin. Kasteessa Jumal solmii liiton ja Jumalan teot ovat liiton perusta. Kase suoritetaan Jumalan tahon perusteella! Aikuinenkin tietysti omasta halusaan menee kasteelle mutta kaste on silti Jumalan tahto ja teko!

        Uudestikaste voi kuulua vanhaan liittoon

        raamatussa, edelleenkin: "yksi Herra, yksi usko, yksi KASTE" Ef: 4: 5

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        raamatussa, edelleenkin: "yksi Herra, yksi usko, yksi KASTE" Ef: 4: 5

        Kyllä, Yksi kaste jossa Jumala tekee kanssamme hyvän omantunnon liiton!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä tasas sössötät??

        Uusi liito perustuu Kristukseen eikä mihinkääm ihmisen tekoihin. Kasteessa Jumal solmii liiton ja Jumalan teot ovat liiton perusta. Kase suoritetaan Jumalan tahon perusteella! Aikuinenkin tietysti omasta halusaan menee kasteelle mutta kaste on silti Jumalan tahto ja teko!

        Uudestikaste voi kuulua vanhaan liittoon

        Uudestikasteessa ihminen menee liittoon Antikristuksen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikasteessa ihminen menee liittoon Antikristuksen kanssa.

        Siitä en tiedä mutta kristililnen kaste on Jumalan tekemä hyvän omantunnon liitto

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikasteessa ihminen menee liittoon Antikristuksen kanssa.

        Häh: "Uudestikasteessa ihminen menee liittoon Antikristuksen kanssa."

        Onko hätäkasteen saaneet todella noin kurjassa asemass Tuo Antikristus on varmaan lut. kirkko.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häh: "Uudestikasteessa ihminen menee liittoon Antikristuksen kanssa."

        Onko hätäkasteen saaneet todella noin kurjassa asemass Tuo Antikristus on varmaan lut. kirkko.?

        Ei hätäkaste ole mikään uudestikaste!¨

        Mutta uudestikastettu kai sitten solmii liiton Antikristuksen kanssa! Onkohan tuo Antikristus helluntaikirkko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hätäkaste ole mikään uudestikaste!¨

        Mutta uudestikastettu kai sitten solmii liiton Antikristuksen kanssa! Onkohan tuo Antikristus helluntaikirkko?

        Luulisin että on

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      618
      19201
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      70
      16052
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      394
      9519
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      83
      6755
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      19
      4964
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      213
      3971
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      127
      2222
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      62
      1485
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      111
      1437
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      41
      1287
    Aihe