Kompromissiehdotus hakaristilipun käyttöä koskevassa kiistassa

Hakaristilippu näyttää jakavan kansaa voimakkaasti kahtia. Niinhän hakaristi symbolina on tehnyt aina. Aseistakieltäytyjät ja Neuvostoliiton rauhanohjusten puolustajat ovat aina kavahtaneet Suomen Ilmavoimien paraatilippua ja itse syvästi kansallismielisenä ihmisenä tunnen tyydytystä, että sain palvella isänmaatani puolustushaarassa, jonka lipussa tuo ikiaikainen onnentunnus vielä 1980-luvullakin oli, ja täytin velvollisuuteni kertaakaan pyörtymättä raukkamaiseisti paraateissa, joissa lippu oli esillä. Virvoituskuntoon menneet lienevät olleet itsensä arjalaisia alempiarvoisiksi, ehkä syystäkin, tunteneita. Tai sitten vain krapulassa, mikä nyt on häpeä sekin isänmaata palveltaessa. Koska maalittaminen ja profilointi oli kiellettyä jo silloin, tai ainakin luulimme sen olleen kiellettyä (vrt Ruotsin rajan ylittäminen 2020), en tarkemmin katsellut olivatko pyörtyneet ihonväriltään dravidoihin vivahtavia. Käsityksekseni jäi, että olivat poikkeuksellisen vaaleita, lääketieteellisin termein kalpeita ja verettömän näköisiä. Lääketieteen varjolla saa nimittäin edelleen käyttää termejä, jotka muuten olisivat selvästi hyvin rasistisia.

Yhteinen Suomen kansa ei ole ensimmäistä kertaa kiivaita jakolinjoja muodostavan kysymyksen edessä. Tällä kertaa en aio ehdottaa vastaukseksi sirppiä ja vasaraa, enkä kannata nykyistä kieltolakiakaan, vaan ehdotan, että toimittaisiin tavalla, jolla tällaiset kysymykset on ratkaistu ennenkin:

Hakaristikipusta tehdään valtion monopoli ja sen käyttöä säännöstellään verotukella ja liputusaikoja rajoittamalla sekä säätämällä liputtamiseen ikärajat. Tiedämme, että alkoholin käyttö on jo vähenemässä. Sama taphtuu varmasti myös hakaristiliputtamiselle ihan muutamassa vuosikymmenessä.

Rajavartiosto voisi tietenkin ampua muutaman Virosta salaa laittomia hakaristilippuja maahan tuovan.

T: luonteeltaan suvaitsevainen ja hyvä ihminen
667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sellainen järkevä tapa käyttää hakaristilippua sekä muita natsitunnuksia, olisi puolitangossa.

Äänestä
  • Tuohan olisi kannatettava ajatus. Jos lipun käyttöä ei saisi kokonaisuudessaan kieltää, niin määrätään sille hyväksytyt käyttökriteerit. Saa käyttää vain puolitangossa. Heti jos joku on vetänyt hakaristilipun täyteen tankoon, niin rangaistus lipun laittomasta käytöstä. Ja perään vielä tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ja muutama vuosi linnaa ekstrana fasismin lietsomisesta.

    Eiköhän lipun käyttö häviä ihan itsekseen.

    Äänestä

jos vaihtaa lipun värejä, punainen hakaristi mustalla pohjalla?

Äänestä

Tai ei se nyt niin kahtia jakavaa ole se hakaristilippu. Perussuomalaisethan ovat ainoa puolue, joka ei halua kieltää lipun käyttöä. Miksi näin? Onko kannattajissa niin paljon hakaristiporukkaa...

Äänestä
  • Äärioikeisto näkee asian niin, että natsien swastikan kieltäminen on kommunistien pirullinen salajuoni ja iskuyritys (etno)nationalismin ytimeen.

    Äänestä

Aloittaja haluaa tosissaan heilutella hakaristilippua.
-No pidä kiirettä, sillä kohta se voi olla laitonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hakaristilippu näyttää jakavan kansaa voimakkaasti kahtia. Niinhän hakaristi symbolina on tehnyt aina. Aseistakieltäytyjät ja Neuvostoliiton rauhanohjusten puolustajat ovat aina kavahtaneet Suomen Ilmavoimien paraatilippua ja itse syvästi kansallismielisenä ihmisenä tunnen tyydytystä, että sain palvella isänmaatani puolustushaarassa, jonka lipussa tuo ikiaikainen onnentunnus vielä 1980-luvullakin oli, ja täytin velvollisuuteni kertaakaan pyörtymättä raukkamaiseisti paraateissa, joissa lippu oli esillä. Virvoituskuntoon menneet lienevät olleet itsensä arjalaisia alempiarvoisiksi, ehkä syystäkin, tunteneita. Tai sitten vain krapulassa, mikä nyt on häpeä sekin isänmaata palveltaessa. Koska maalittaminen ja profilointi oli kiellettyä jo silloin, tai ainakin luulimme sen olleen kiellettyä (vrt Ruotsin rajan ylittäminen 2020), en tarkemmin katsellut olivatko pyörtyneet ihonväriltään dravidoihin vivahtavia. Käsityksekseni jäi, että olivat poikkeuksellisen vaaleita, lääketieteellisin termein kalpeita ja verettömän näköisiä. Lääketieteen varjolla saa nimittäin edelleen käyttää termejä, jotka muuten olisivat selvästi hyvin rasistisia.

Yhteinen Suomen kansa ei ole ensimmäistä kertaa kiivaita jakolinjoja muodostavan kysymyksen edessä. Tällä kertaa en aio ehdottaa vastaukseksi sirppiä ja vasaraa, enkä kannata nykyistä kieltolakiakaan, vaan ehdotan, että toimittaisiin tavalla, jolla tällaiset kysymykset on ratkaistu ennenkin:

Hakaristikipusta tehdään valtion monopoli ja sen käyttöä säännöstellään verotukella ja liputusaikoja rajoittamalla sekä säätämällä liputtamiseen ikärajat. Tiedämme, että alkoholin käyttö on jo vähenemässä. Sama taphtuu varmasti myös hakaristiliputtamiselle ihan muutamassa vuosikymmenessä.

Rajavartiosto voisi tietenkin ampua muutaman Virosta salaa laittomia hakaristilippuja maahan tuovan.

T: luonteeltaan suvaitsevainen ja hyvä ihminen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu