"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.
Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille. "
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.
Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."
Miksi vain tällainen ihminen on autuas?
5
103
Vastaukset
- Anonyymi
Eiköhän se johdu tästä:
Yksi kaste on Pyhän Hengen kaste
Vähän ennen kuin Saatanan palvelijat Jumalan Pojan tappoivat,
Hänellä oli jyrkkä kielto ja ilmoitus maailmaan jääville opetuslapsilleen:
"Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.
Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.
Siihen ei ole enää montakaan päivää.
Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin,
ja te olette minun todistajani Jerusalemissa,
koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."
Ennen opetuslapsia tämän kasteen sai tämä mies:
Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus:
"Tämä on juutalaisten kuningas."
Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta.
Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!"
Mutta toinen moitti häntä:
"Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta?
Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa."
Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi."
Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."
Vesikaste jäi tämän maailman ruhtinaalle, ja hänelle Golgatalla heitettyjen pappien tehtäväksi, Liitämällä ihmiset jäseniksi erihenkisiin kristinuskon lahkoihin.
Ja kova riitely käy edelleen siitä upotetaanko vai valelellaanko vedellä.
Pyhän Hengen kasteesta ei muuta tule kuin vesikasteella kastettujen herjaukset, koska tämä kaste annetaan aina suoraan taivaasta, ilman ihmiskäsiä:
"Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat.
Kenellä ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.
Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni." - Anonyymi
Rietas rynkytys lämpöpatteria vasten "tuntuu hyvältä"N AM!
- Anonyymi
Saatanalla on ilmiömäinen kyky saada kaikki ihmiset omakseen juuri sillä, ,mitä he eniten elämäänsä kaippaavat.
Toivottavasti asut omakoti- etkä kerrostalossa.
- Anonyymi
Nämä eivät tule ikinä autuaiksi:
Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta. '
Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.
"En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa.
Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan.
Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan.Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia." - Anonyymi
Miksi ne yhä edelleen ovat tuollaisia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2373026Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell161702Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.101379- 1041228
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291221- 751137
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531042Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717957- 135942