8-10 vuoden tuomiot Koskelassa tehdystä murhasta

Liian vähän! Murhaajat oli vainonneet uhriaan vuosikausia ja lopulta murhasivat.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Alaikäisyys lievensi tuomiota. Tekijät oli syyntakeisia, jotka oikeudenkäynnissä vaikuttivat aivan tavallisilta nuorilta. Niinhän ne usein vaikuttavat, tuollaisetkin elukat.

Äänestä
  • Alaikäisyys on poistettava sei ei ole mikään veruke olla kärsimättä 255 vuoden tuomiota lyhentämättömänä niin kuin MURHAAJILLE kuuluisi

    Äänestä

  • Puolustus vaati lieviä tuomioita asian saaman julkisuuden takia! Kovemmat tuomiot olisivat olleet paikallaan, koska julkisuutta saanutta murhaa oli edeltänyt jo niin paljon tekoja, jotka ei olleet saaneet mitään julkisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolustus vaati lieviä tuomioita asian saaman julkisuuden takia! Kovemmat tuomiot olisivat olleet paikallaan, koska julkisuutta saanutta murhaa oli edeltänyt jo niin paljon tekoja, jotka ei olleet saaneet mitään julkisuutta.

    Oikeudessa peittelivät naamojaan. Muutenkin kuin maskeilla. Toivottavasti joutuvat aikuisten vankien keskelle sellaiseen vankilaan, jossa tuollaisia pidetään yhtä arvottomina kuin raiskaajia ja vanhusten hakkaajia.

    Äänestä

Joo kovemmat tuomiot vaikka ovat alaikäisiä kyllä ymmärsivät tekonssa suunitelmalista useampana viikonloppuna! Mut kyllä miksi hakeutu näiden seuraan !!. Miksi lastenkodissa ei tiukemmin selvitetty mistä mustelmat! Mut nämä asiat puhuttaa ihmisiä!! Olisko aika päättäjien miettii !!!.

Äänestä
  • >>>miksi hakeutu näiden seuraan<<<

    Älä vedätä.

    Äänestä

Ankarat rangaistukset tuollaisille hylkiöille. Ei mitään asiaa normielämään. Toivottavasti saavat kunnon kuritusta vankilassa. Ei mitään armoa tuollaisen jälkeen.

Äänestä
  • Näin on - oikeus ei toteutunut, vaikka olivatki 16-vuotiaita-ovat kakolan potilasaineistoa loppuelämänsä ajaksi.

    Äänestä

  • Koulukiusaajat/työpaikkakiusaajat pilaavat monen elämän loppuiäksi. Vaikka henkiin jättäisivätkin, joka sekään ei toteutunut noiden kiusaajien käsittelyssä.
    Vaikea sanoa, mikä olisi oikea rangaistus tuollaisille, muillekin kuin noille murhaajille.
    ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koulukiusaajat/työpaikkakiusaajat pilaavat monen elämän loppuiäksi. Vaikka henkiin jättäisivätkin, joka sekään ei toteutunut noiden kiusaajien käsittelyssä.
    Vaikea sanoa, mikä olisi oikea rangaistus tuollaisille, muillekin kuin noille murhaajille.
    ?

    Kommunistisessa Kiinassa ne olisi luultavasti teloitettu aamunkoitteessa

    Äänestä

Ehkä lusimassa ollessaan saavat tuntumaa omakohtaisestikin omista teoistaan. Vangit kun eivät hyväksy lapsiin kohdituneita väkivallantekoja- jään odottamaan joskus oikeuttakin.

Äänestä
  • Toivottavasti liukastuvat suihkussa kohtalokkain seurauksin.

    Äänestä

Istuvat 2,5 - 3 vuotta...

Äänestä
  • Alaikäisiä ei tuomita elinkautiseen ja ensikertalaisina tuomittuina vankilatuomiot on sitten kolmasosa. Sen jälkeen ehdonalaiseen.
    Miettikää uhrin kärsimyksiä, joita oli jo ennen murhaa hänen elämässään. Minkä takia häntä (ja monia muita) rangaistiin ja rangaistaan elämässään niin?
    Kuinka moni elämä on pilalla noiden koulukiusaajien takia ja suurin osa tapauksista ei ole edes koskaan tullut julki? Uhri ei puhu edes kotonaan, vaikka kaikki on päin helvettiä, voi olla ne kotiolotkin. Surullista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Liian vähän! Murhaajat oli vainonneet uhriaan vuosikausia ja lopulta murhasivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu