Yksinkertaistettuna on kaksi miesluokkaa, jotka kelpaavat naisille:
1) erikoismiehet
2) tavallistakin tavallisempi keskiarvomies
Erikoismiehet ovat pankkiirilääkäreitä, jännämiehiä, bodareita, muusikoita, näyttelijöitä, poliiseja, lätkänpelaajia, väkivaltarikollisia, superkomeita, kaveriporukoiden ja somepiirien keskipisteitä jne jne. Suurin osa naisista kuolaa näitä miehiä, ja varsin suuri osa myös tavoittelee, ainakin nuorena. Monella näpit palaa erikoismiesten kanssa, kun seksin antaminen ei muutukaan oikeaksi, sitoutuneeksi ja uskolliseksi parisuhteeksi, vaikka nainen toivoisi.
Tämän jälkeen, yleensä välillä 25-35v, suurin osa niistä naisista, jotka yrittivät saada oman erikoismiehen mutta polttivat näppinsä monta kertaa, uudelleenarvioivat tavoitteitaan ja vaatimuksiaan. Ottavat hiukan rationaalisemman lähtökohdan pariutumiseen. Tavoitteeksi tulee mies, jolla on työpaikka, riittävän kokoinen keho/ muna/ lihakset, vähintään ihan ok -tierin kasvot, perusmiehen harrastukset jotka ei ole seksikkäitä mutta jotka on perusmiesjuttuja, ja myös supliikki saa olla vähän vajavaista ja vitsit seminoloja, jos mies on äärimmäisen keskiarvoinen mies.
Naisilla ei siis tässä pariutumisen toisessa erässä ole enää tavoitteena saada ystäviään pakahtumaan kateudesta. Vaiheessa yksi, erikoismiehen etsinnässä, naisen tavoite on saada naisen tyttökaverit kuolemaan kateudesta, kun nainen löysi maailman parhaimman miehen ja tyttökaverit eivät saa häntä. Vaiheessa kaksi, keskiarvomiehen etsinnässä, naisen tavoite on saada mies, joka turvaa naiselle elintason jolla nainen on samalla tasolla tyttökavereiden kanssa, ja myös seksikkyydessä ja luonteenpiirteissä miehen tulisi olla mahdollissimman keskiverto, jotta nainen voi tuntea kuuluvansa keskiluokkaisten aikuisten naisten joukkoon. Miehen typerät ja nolot miesjututkin kääntyvät plussaksi tässä vaiheessa; miehen tuijottaessa lätkäkisoja ja juodessa keskaria sohvalla, nainen voi valittaa miehensä junttiutta tyttökavereille, ja tyttökaverit vastaavat "noin meidänkin Lauri tekee, kyl miehet on sit juntteja hyi".
Sen sijaan assburgereille, umpinörteille, teoreettisille akateemisille säätäjille, pienen piirin taiteilijoille (jotka ei ole esiintyviä taiteiljoita), pienituloisille, filosofisille ja materiasta kiinnostumattomille säätäjille, parantumattomille introverteille yms. miehille, jotka eivät ole äärimmäisen keskivertoja tavallisia perusmies miesmiehiä, ei naisten suosio ylety ikinä. On olemassa varsin suuri ryhmä miehiä, sanotaan nyt vaikka 30% miehistä, jotka eivät ikinä edusta naisten haluamaa erikoismieheyttä, eivätkä myöskään keskiarvomieheyttä. ( Kaikille varmaan sanomattakin selvää, että esimerkiksi itse en edusta seksikästä erikoismieheyttä, enkä myöskään perusmies keskiarvomieheyttä)
Totuus naisten parinvalinnasta
43
56
Vastaukset
- Anonyymi
Täyttä skeidaa koko teksti. Olen nainen, mutta mikään tuosta ei pidä paikkaansa kohdallani. Eli ei, naiset eivät ole tuollaisia. Joku nainen toki voi olla, mutta eivät läheskään kaikki. Minä en todellakaan ole mitenkään erityisen uniikki naiseläjä.
Ai "kaksi miesluokkaa". No, tässä elämäni aikana olen nähnyt ´monenlaisia erilaisia miehiä, enkä koskaan ole miettinyt, mihin luokkaan kuuluvat. Kokonaistilanne ratkaisee. On miellyttäviä, on epämiellyttäviä, ja paljon siltä väliltä. Ja ne "erikoismiehet"? No joo, saa olla myönteisellä tavalla erikoinen, mutta ei oudolla tavalla erikoinen. Vaan tässäkin on eri henkilöillä erilaiset suhtautumistavat.
- Anonyymi
Juu, tuossa on ajatusta. Mies saa olla sillä tavalla erikoinen, että on joku erikoinen harrastus,
esim. linja-autoliikenneharrastus tai pienoisrautatieharrastus. Mutta miehellä ei saa olla mitään sellaista "erikoisharrastusta", että käyttäytyy loukkaavasti tai väkivaltaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, tuossa on ajatusta. Mies saa olla sillä tavalla erikoinen, että on joku erikoinen harrastus,
esim. linja-autoliikenneharrastus tai pienoisrautatieharrastus. Mutta miehellä ei saa olla mitään sellaista "erikoisharrastusta", että käyttäytyy loukkaavasti tai väkivaltaisesti.Linja-autoharrastus, pienoisrautatieharrastus. Kiinnostavia harrastuksia. Millä paikkakunnilla kyseisiä harrastajia on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linja-autoharrastus, pienoisrautatieharrastus. Kiinnostavia harrastuksia. Millä paikkakunnilla kyseisiä harrastajia on?
Arvelisin, että Hesassa tai Turussa tai Tampereella. Vaan tämä on vain oletus.
- Anonyymi
Vain komea top 10 mies kelpaa naisille. Ne on just niitä lääkäreitä ja johtajia. Perusmies raksamies ei kelpaa ja siksi suomessa syntyvyyskin laskee.
- Anonyymi
Todellisuudessa harva nainen haluaisi miehekseen lääkäriä tai johtajaa. Keskiverto lääkäri ja johtaja tekee niin maan perkeleesti työtunteja. Harva haluaa kumppanin, joka on koko ajan töissä. Tuontyyppiset ihmiset kun tuppaavat vielä haluamaan lisääkin niitä tunteja.
Minä en siis sano, että siinä olisi mitään pahaa, mutta parisuhteelle se asettaa haasteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellisuudessa harva nainen haluaisi miehekseen lääkäriä tai johtajaa. Keskiverto lääkäri ja johtaja tekee niin maan perkeleesti työtunteja. Harva haluaa kumppanin, joka on koko ajan töissä. Tuontyyppiset ihmiset kun tuppaavat vielä haluamaan lisääkin niitä tunteja.
Minä en siis sano, että siinä olisi mitään pahaa, mutta parisuhteelle se asettaa haasteita.Monet muutkin miehet tekevät pitkiä työpäiviä.
Kelpaako sulle vain yhden tietynlainen nainen? Ja toiselle sitten vain toisenlainen? Minkään muunlainen ei kelpaa kellekään?
Paskan marjat. Meitä on moneen junaan ja tykätään erilaisista vastakappaleista.
Mä en varmaan ikinä huolisi sun ihannenaistasi.- Anonyymi
Yksi totuus on myös se että miehen menestys naismarkkinoilla on todella paljon kiinni tehdystä työstä. Jos vaan jaksaa yrittää vuodesta toiseen niin voi saada ihan laadukastakin seuraa lopulta. Jos taas ei tee mitään niin luultavasti ei saa seuraa ollenkaan tai jos saa, niin naisten hypergamiset aloitteet tuntien, se on jotain ihan luokatonta tasoa.
Tämän aloituksen voi tiivistää.
Muut saa, minä en ja harmittaa.
Tadaa! 6 sanaa ja sama merkitys. 😀👌- Anonyymi
Olet varmasti tekijämies, mutta ajatteluun sinusta ei ole.
Anonyymi kirjoitti:
Olet varmasti tekijämies, mutta ajatteluun sinusta ei ole.
Mitäs ajattelulls tässä on merkitystä? Filosovoinnillako se lohkeaa? 😄
- Anonyymi
Samat ilmiöt ovat niin monella, mutta kannattaa olla optimisti, ja kannattaa luottaa tulevaisuuteen.
Jari
- Anonyymi
Tykkään vaatimattomammista. Olen itsekin. En materialisti eikä kiinnosta vittuakaan mitä muut ajattelee. Juttusi ovat pimeitä.
- Anonyymi
Riittää kun on nöyrä, ahkera ja katseenkestävä.
Rillipäät ja läskit älkööt vaivautuko.Älä pilkkaa silmälasipäisiä. Äläkä käytä mitään rillipää-nimitystä, koska sellainen kielenkäyttö on sivistymätöntä. Silmälasipäiset ihmiset ovat fiksuja ihmisiä.
- Anonyymi
Jälkkäri-istuja kirjoitti:
Älä pilkkaa silmälasipäisiä. Äläkä käytä mitään rillipää-nimitystä, koska sellainen kielenkäyttö on sivistymätöntä. Silmälasipäiset ihmiset ovat fiksuja ihmisiä.
" Silmälasipäiset ihmiset ovat fiksuja ihmisiä."
No onhan tämäkin melkoinen yleistys. Ihmisen älykkyys ei riipu laseista.
Kirjautumaton palstalutka - Anonyymi
Jälkkäri-istuja kirjoitti:
Älä pilkkaa silmälasipäisiä. Äläkä käytä mitään rillipää-nimitystä, koska sellainen kielenkäyttö on sivistymätöntä. Silmälasipäiset ihmiset ovat fiksuja ihmisiä.
Olet silmälasipää Jälkkäri-istuja varmaan ihan viehättävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet silmälasipää Jälkkäri-istuja varmaan ihan viehättävä.
Ystävällisesti sanottu. Fiksua.
- Anonyymi
En ymmärrä tällaisia aloittajan yksinkertaistettuja kommentteja. Ihminen ei näytä tietävän naisista eikä elämästä. Kun lopetat ton tuumiskelun, saatat törmätä johonkin muuhunkin kuin itseesi.
No onko se nyt jotenkin ylivoimaista opiskella esim poliisiksi, tai alkaa bodailemaan, jos kerran mielestäsi nuoret naisenalut näitä niin himoitsevat?
- Anonyymi
Miksi sinä et lennä raketilla kuuhun?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinä et lennä raketilla kuuhun?
Yhtä mahdoton alkaa ätmin opiskelemaan kuin wuwwin lentää kuuhun?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhtä mahdoton alkaa ätmin opiskelemaan kuin wuwwin lentää kuuhun?
Kyllä sanoisin että monille bodarin ja poliisin hommat saattavat olla yhtä utopistisia kuin astronautin hommatkin.
- Anonyymi
Mahtavaa pohdintaa ja olet päässyt sisään aiheeseen.
Oletko koskaan omalta kohdaltasi ajatellut tehdä asialle mitään?
Kenties pikkuisen siirtyä sieltä introvertistä ulospäin kohti sosiaalisia tapaamisia?
Ymmärrän, että tarvitsisit älykkään naisen ja kuitenkin sinäkin haluaisit vielä lisäksi kauniin.
Olet kuitenkin mies. Totuus, jota mies ei sano ääneen.
Voin kuvitella kanssasi mielenkiintoiset keskustelut ja jopa väittelyt, mutta minä olen jo luovuttanut jännämiesten ja sitten niiden kunnollisten jälkeen, kun ei sitä sopivaa ole. - Anonyymi
Jaa, minulla on jo kolme näppinsä ja uuninsa pohjaan polttanutta, elämä on.
- Anonyymi
Noin se menee. Sattaa ne kahden alemman tason miehetkin päästä pukille jos varakkuudessa tapahtuu huomattavia kohennuksia myöhemmin.
- Anonyymi
Mikä siinä pukille pääsemisessä on teille miehille niin elämää suurempi juttu? En ole ikinä käsittänyt. Ei naiset tuolla tavalla itke ja kiukuttele koskaan miesten munan perään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä siinä pukille pääsemisessä on teille miehille niin elämää suurempi juttu? En ole ikinä käsittänyt. Ei naiset tuolla tavalla itke ja kiukuttele koskaan miesten munan perään.
Ei kyse siitä ole, vaan miesten keskinäisestä kilpailuista, eli kateudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä siinä pukille pääsemisessä on teille miehille niin elämää suurempi juttu? En ole ikinä käsittänyt. Ei naiset tuolla tavalla itke ja kiukuttele koskaan miesten munan perään.
Tuo on jotain sinun omaa projektiota nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on jotain sinun omaa projektiota nyt.
Kuinka niin?
- Anonyymi
Mitä sitten? Kyse on lopulta terveiden ja mahdollisimman hyvin edellytyksin eloon jäävien jälkeläisten tuottamisesta. Meihin kaikkiin on koodattu pyrkimys tuottaa terveitä jälkeläisiä. On siis aivan selvää, etteivät valuvikaiset ja huonoilla geeneillä varustetut ole haluttuja parittelukumppaneita. Puhdasta biologiaa. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä?
- Anonyymi
Ei siinä ole mitään vaikeaa. Sen takia sinun ei kuulukaan lisääntyä.
- Anonyymi
Jaa, tätä taas huoh.
Siisti ja hyvin käyttäytyvä mies on naisten mieleen.
Naisviha, kusipää käytös yms ei edistä parisuhteen löytymistä. - Anonyymi
Mies jolla masennus ja sairaseläkkeellä
Kiltti
Pieni vehje
Mitä mieltä?
Toivoton tapaus? - Anonyymi
Aloittaja on oikeassa. Kun deittailu muuttui niin ihmisille tuli selkeät tasot ja naiset voivat aina saada seksiin itseään tasokkaampia. Naiset kuvittelevat että tasot ei koske heitä tai että kaikki naiset ovat tasoltaan kymppitasoa koska saavat kymppitason mallimiehiä mätsihaaremiinsa. Tavisnainenkin saa helposti munaa mallimieheltä jonka jälkeen tavoittelee mallimiestä parisuhteeseen mutta ei saa ja sitten alkaa ruikutus kuinka kaikki miehet etsivät seksiä vaikka tavisnaiselle kelpaa miehistä vain paras 5%.
- Anonyymi
Jaa ... itselleni olennaisempaa on sen seksin taso kuin sen miehen taso. Jos etsii pelkkää seksiä niin luulisi sen seksin olevan se oleellinen juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa ... itselleni olennaisempaa on sen seksin taso kuin sen miehen taso. Jos etsii pelkkää seksiä niin luulisi sen seksin olevan se oleellinen juttu.
Ei mies voi tuota tajuta. Miehelle on olennaisempaa rynkytettävän reiän taso kuin seksin laatu.
- Anonyymi
Kuvittelet naisten kuvitelmat väärin. Jos nainen haluaa miehen seksiä varten, siinä on ainoastaan yksi tekijä tärkeä: hän tietää/tuntee saavansa mieheltä tasokasta seksiä eikä viiden minuutin panoa.
- Sheena - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvittelet naisten kuvitelmat väärin. Jos nainen haluaa miehen seksiä varten, siinä on ainoastaan yksi tekijä tärkeä: hän tietää/tuntee saavansa mieheltä tasokasta seksiä eikä viiden minuutin panoa.
- SheenaKomeimmat miehet kerää naisten tykkäykset ja selvästi suurin osa naisista etsii parisuhdetta eli tuo viestisi ei pidä paikkaansa vaikka tottakai on sellaisiakin naisia jotka käy vaan panetuttaa itseänsä komean miehen luona, mutta kun nainen pääsee komean miehen makuun niin se lähes aina tavoittelee komeaa miestä seksin jälkeen parisuhteeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Komeimmat miehet kerää naisten tykkäykset ja selvästi suurin osa naisista etsii parisuhdetta eli tuo viestisi ei pidä paikkaansa vaikka tottakai on sellaisiakin naisia jotka käy vaan panetuttaa itseänsä komean miehen luona, mutta kun nainen pääsee komean miehen makuun niin se lähes aina tavoittelee komeaa miestä seksin jälkeen parisuhteeseen.
Tämä totta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 31210339
- 732321
- 432139
Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä351924- 791868
Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1611806Mitä sitten ikinä teetkin
Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei401388- 161312
Saanko selityksen?
Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(571306Kun istuit
vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau531276