Pääministeri luulee venyttelystä olevan hyötyä

Toivon mukaan ei tee muita päätöksiä vanhentuneeseen tai väärään tietoon nojaten.

"Itse asiassa tänäänkin kävin ennen tätä haastattelutuntia 15 kilometrin juoksulenkillä ja hieman on pohkeet kipeenä, mutta toivottavasti venyttelemällä saan ne auki huomiseen mennessä."
1058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onko sulla omaa elämää lainkaan?

Äänestä

“ Itse asiassa tänäänkin kävin ennen tätä haastattelutuntia 15 kilometrin juoksulenkillä.
Marin kertoi kesällä, että hän on alkanut treenata juoksua tavoitteellisesti ja että tähtäimessä on juosta 3 000 metriä Cooperin testissä eli 12 minuutissa.”

Minä juoksin armeija-aikoina Cooperissa 3080 metriä. Silti en olisi millään kestänyt juosta 15 km lenkkiä yhteen menoon, eikä edes parissa tunnissakaan.

Marin on noine laihoine kinttuneen hyvässä kestävyysjuoksijan kunnossa. Pystyisin näköjään kuitenkin juoksemaan Marinin kiinni, ja viemään pusikkoon neuvotteluihin.

Äänestä

kalajaaaa kaaljaaaaa

kalaja lisä aklaja
aaaaaä ääääöö valkjjaaa

kalja

Äänestä
  • tuokaa kalijaaa
    *hörps*

    Äänestä

Saisi keskittyä hölkkäämisen sijaan töidensä tekemiseen.

Äänestä

Naisviha naisviha

Äänestä

Köyhät joutuvat vasemmistohallituksen vuoksi venyttämään pennejään.

Äänestä
  • On mitä venytellä, porvarit ,Kokperssyylät pitäis huolta ettei edes vatsanahka veny.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On mitä venytellä, porvarit ,Kokperssyylät pitäis huolta ettei edes vatsanahka veny.

    Kuubassa on maailman tervein kansa, koska siellä ei ole ollut varaa ylensyödä.

    Äänestä

1500€.n aamiaisen jälkeen voi pääbimbolta juoksu takuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toivon mukaan ei tee muita päätöksiä vanhentuneeseen tai väärään tietoon nojaten.

"Itse asiassa tänäänkin kävin ennen tätä haastattelutuntia 15 kilometrin juoksulenkillä ja hieman on pohkeet kipeenä, mutta toivottavasti venyttelemällä saan ne auki huomiseen mennessä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu