USKO ON TYHJÄ KÄSI

Anonyymi

Olen viime aikoina toistuvasti miettinyt kysymystä uskosta. Siksi en voi tässäkään olla jakamatta joitakin ajatuksia tuosta Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta kuvaavasta pääkäsitteestä.

Uskosta puhuminen ei ole kylläkään niin tärkeää kuin puhuminen uskon kohteesta Kristuksesta. Usko on kuin arka lintu. Et voi lähestyä sitä sen kaikkoamatta. Uskoon ei voi tarttua käsin. Se on kyllä tosiasia ihmisen elämässä siellä missä sitä on.

Uskon salaisuus on siinä, että se ei ole kiinnostunut itsestään, vaan suuntautuu itsensä ulkopuolella olevaan - Herraan. Juuri silloin kun todella uskomme Jeesukseen Kristukseen tullaksemme autuaiksi, emme tiedosta uskoamme vaan sen, että meidän edessämme on todellinen ja turvallinen Vapahtaja.

Oivallamme silloin hänen sanansa tarkoittavan juuri meitä, vaikkemme voi ymmärtää, miten se on mahdollista. Meitä suorastaan hävettää se, ettemme ole ennen huomanneet kuinka hyvä on Jeesus.

Uskossa on kyllä kysymys sydämen ja mielen liikkeistä, katselemisesta, kiinni tarttumisesta, riippumisesta. Usko on omantunnon toimintaa, sydämen avuksihuutamista, huokailemista. Luther on jopa sanonut, että usko on ja sen tulee olla sydämen lujuutta, joka ei petä, horju, vapise, kompastu eikä epäile, vaan pysyy järkkymättömänä ja on varma asiastaan.

Todellisuudessa ihminen uskoessaan Kristukseen on monella tavoin pelokas, horjuva, epäilevä. Siksi on heti lisättävä, ettei usko ole vain jokin kokemus, tunne, yliluonnollinen vaikutus sisimmässä. Se on vastaanottamisen väline, tyhjä käsi - jopa tyhjä uskosta, katumuksesta, pyhityksestä - joka ojentuu ottamaan vastaan annetun lahjan.

Lahja on taivaallinen ja salattu ihmissilmiltä. Sen sisältönä tänään on pelkkä kirjoitettu tai puhuttu sana. Lisäksi tällä sanalla on täsmällinen sisältö - se on Kristuksen uhrikuolemasta syntiemme tähden kertovaa sanaa.

Sama sana on tarkoitettu kaikille maailman miljoonille. Siksi on vaikea tarttua siihen juuri minulle kuuluvana. Haluaisin saada jonkin erikoissanan, kokemuksen, joka vastaansanomattomasti osoittaisi, että Jeesus on juuri minua rakastanut ja juuri minun puolestani kuollut.

Vaikeuteni on myös siinä, että tämä usko syntyy yksin sanan kuulemisesta. Sana Kristuksesta ei ole vain uskon kohde, tarjotun lahjan sisältö, vaan myös uskon synnyttäjä ihmissydämessä. Siksi minun on kokiessani olevani vailla uskoa uudelleen ja uudelleen kuunneltava sanan vakuutusta hänestä.

Me kuitenkin kaipaamme uskon näkyviä merkkejä: rauhaa, voimaa, iloa, todistajarohkeutta, suuria aikaansaannoksia Jumalan valtakunnassa. Emme suostu uskomaan Jeesukseen vain tullaksemme autuaiksi vaan haluamme uskolla siirtää vuoria, muuttaa elämänkohtaloita, saada aikaan näkyviä tuloksia.

Tästä kertoo Hepr 11:33-34. Siinä kukistuu valtakunta, on kokemuksia, voimistutaan heikkoudessa. Mutta heti tämän jälkeen kerrotaan uskonsankareista, jotka eivät saaneet voittoja vaan kokivat pilkkaa, ruoskimista, vankeutta, surmatuksi tulemista, harhailua vailla turvaa.

Jäämme hiljaa sen Raamatun todistuksen eteen, että toisten elämässä uskon kautta tapahtui suuria ja näkyviä, toisten kohdalla ei mitään - ja molemmat olivat uskon ihmisiä. Siksi emme saa mitata uskoamme tulosten mukaan vaan yksin sen kohteen mukaan, johon uskomme suuntautuu. Jeesuksen Kristuksen puoleen saamme tänäänkin lähettää heikon huokauksemme.
-
( Ote Olavi Peltolan tekstistä "Usko on tyhjä käsi" /Evästä vuoden jokaiselle viikolle)

s-seutulainen

66

594

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamattu on kirjoituskokoelma, jonka arvo on siinä, että se pitää sisällään ylösnousseen Kristuksen Paavalille ilmoittaman evankeliumin, joka kuuluu:

      "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."

      Tämä on maailman tärkein ilmoitus. Tähän mahtuu kaikki, mitä ihmissydän kaipaa - se, että Jumala sovitti jo koko maailman Kristuksen ristillä ja ylösnousemuksessa.

      Maailma on näin ollen jo täydellisesti sovitettu eli sovinnossa Jumalan kanssa. Me elämme SOVITETUSSA MAAILMASSA, osana sovitettua maailmaa. Me toisin sanoen olemme sovitettuja ihmisiä - me kaikki.

      Tämä on Raamatun lopullinen sanoma ja Raamatun olemaassaolon tarkoitus: sanoma SOVITUKSESTA. Mitään muuta tärkeää virkaa Raamatulla ei ole kuin tämä: saada lukija/kuulija uskomaan, että JUMALA SOVITTI JO KOKO MAAILMAN KRISTUKSESSA.

      Se, joka väittää, ettei asianlaita ole näin, pitää Kristuksessa tapahtunutta sovitustyötä jollakin tavoin halpana ja vähättelee sitä.

      Niin ollen Raamattua voi siteerata ja Raamattuun voi vedota ainoastaan kahdella tavalla: joko Jumalan sovitustyötä KOROSTAAKSEEN tai sitä VÄHÄTELLÄKSEEN.

      Kaiken maailman aidon avioliiton, Tooran ja/tai sapatin julistajat, Päivi Räsäsen puolustajat/homojen vainoajat ja Roseniuksen siteeraajat väittävät samalla, että se asia, josta he kirjoittavat, ON AJANKOHTAISEMPI JA TÄRKEÄMPI KUIN TÄMÄ:

      Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

      Pahimmat heistä hyödyntävät Raamattua itseään tehdäkseen sanakieroiluillaan Paavalin evankeliumin tyhjäksi. Ja silti heidätkin on sovitettu, tietenkin.

      • Anonyymi

        (Ja kohta tähän tulee saviseutulainen sanakieroilemaan ja lisäyksillään selittämään tyhjäksi tämän evankeliumin:

        Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.)

      • Anonyymi

        Niin, kyllä uskomme kohde tulee olla Jeesus Kristus. Tätä uskoa ei yksikään ihminen voi itse itselleen antaa. Vain Jumalan kutsumana, vetämänä, me voimme Jeesuksen Kristuksen tykö tulla. Raamatun mukaan Jumala kutsuu ihmistä kerran, kahdesti, kolmastikin. Miten Jumala kutakin ihmistä kutsuu on yksin Hänen kädessänsä.
        Ihminen voi myös torjua Jumalan kutsun.
        Ketään ei Jumala pakota uskomaan.
        Yhtäkään ihmistä ei Jumala väkisin Jeesuksen Kristuksen luokse johdata.

        11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
        ( Joh. 1)

        16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
        18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
        ( Joh. 3)

        Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
        ( Joh. 6:44)

        s-seutulainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja näin onnistuu saviseutulainen tekemään tyhjäksi Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa, joka on annettu koko maailmalle. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa. Aamen.

        Apostoli Paavali kirjoittaa:

        "Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
        Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
        ( Room. 1:16-17)

        17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
        18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
        19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
        20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
        21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
        22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
        23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
        24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
        ( 1 Kor. 1)

        19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi
        ( 2 Kor. 5)

        1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
        2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
        ( 2 Kor. 6)

        s-seutulainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        (Ja kohta tähän tulee saviseutulainen sanakieroilemaan ja lisäyksillään selittämään tyhjäksi tämän evankeliumin:

        Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.)

        Kyllä. Jeesus sovitti maailman itsensä kanssa, mutta raamattu opettaa myös, että usko ei ole silti joka miehen, eli kaikki eivät sovitusta ota vastaan. Ja ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Jeesus sovitti maailman itsensä kanssa, mutta raamattu opettaa myös, että usko ei ole silti joka miehen, eli kaikki eivät sovitusta ota vastaan. Ja ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle.

        >>Kyllä. Jeesus sovitti maailman itsensä kanssa, mutta raamattu opettaa myös, että usko ei ole silti joka miehen, eli kaikki eivät sovitusta ota vastaan. Ja ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle.<<

        Juuri noin kuten kirjoitat!

        "Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne. Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin.”
        (Matt.10:14-15)

        12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
        13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
        14 sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
        15 Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa",
        ( Hebr. 3)

        Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
        ( Hebr. 11:6)

        "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.”
        (Jes.55:6)

        Te molemmat puhutte paskaa, koska ette usko evankeliumia, joka kuuluu:

        "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."

        Tuossa virkkeessä ei ole mitään epäselvää, mutta te selitätte ihmisopillanne ja kieroilemalla tuon puhtaan evankeliumin tyhjäksi. Te tulette pelastumaan ikään kuin tulen läpi ja teidän rakennuksenne on kerran palava poroksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>Kyllä. Jeesus sovitti maailman itsensä kanssa, mutta raamattu opettaa myös, että usko ei ole silti joka miehen, eli kaikki eivät sovitusta ota vastaan. Ja ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle.<<

        Juuri noin kuten kirjoitat!

        "Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne. Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin.”
        (Matt.10:14-15)

        12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
        13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
        14 sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
        15 Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa",
        ( Hebr. 3)

        Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
        ( Hebr. 11:6)

        "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.”
        (Jes.55:6)

        s-seutulainen

        Juuri TE olette niitää, jotka eivät usko. Jos te uskoisitte evankeliumin sellaisena kuin Paavali sitä julisti, te ette kieroilisi ja selittäisi sitä tyhjäksi. Omalle itsellenne te teette karhrunpalveluksen ja kaikille niille, jotka teitä ja teidän hevonpaskaoppianne kuuntelevat ja siihen uskovat.
        Irvokkainta tässä on se, että te hyödynnätte Raamattua, jotta voisitta paskoa ÖPaavalin evankeliumin päälle. Täysin häpeilemättä. Siat rypevät rapakossaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>Kyllä. Jeesus sovitti maailman itsensä kanssa, mutta raamattu opettaa myös, että usko ei ole silti joka miehen, eli kaikki eivät sovitusta ota vastaan. Ja ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle.<<

        Juuri noin kuten kirjoitat!

        "Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne. Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin.”
        (Matt.10:14-15)

        12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
        13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
        14 sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
        15 Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa",
        ( Hebr. 3)

        Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
        ( Hebr. 11:6)

        "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.”
        (Jes.55:6)

        s-seutulainen

        Juuri te ette ole otollisia Jumalalle. Kuinka te edes kuvittelette olevanne Jumalalle otollisia, kun te oksennatte Hänen evankeliuminsa päälle ja väännätte sen kieroksi ihmisopiksi? Te olette "otollisia" ainoastaan ja vain omalle mielikuvitusjumalallenne, joka on teidän paskaoppinne luomus ja jota ei ole edes olemassa. Jeesuksen Kristuksen Isä ei ole sellainen kuin te julistatte. Te julistatte Jumalan ja Saatanan sekasotkua - te olette kuin Ananias ja Safiira. Kerran on tuo teidänn iljettävä oppinne palava poroksi ja te ihmettelette sen raunioilla, että kuinkaa te saatoitte siihen uskoa - kuinka te saatoitte olla niin sokeita ja niin itseänne ja omahyväistä ihmisoppianne täynnä. Kuinka te saatoitte kuvitella olevanne "tyhjiä", kun nimenomaan te olitte tuota oppianne ja itseänne TÄYNNÄ - kuinka te saatoitte kuvitella olevanne "nöyriä", kun te korkseasti piditte kiinni tuosta sekasotkuopistanne ettekä siitä hievahtanetkaan, koska se ruokki salaa teidän uskonnollista omahyväisyyttänne, josta Paavali kyllä kirrjeissäään puhuu, mutta jota te ette sieltä tavoita, koska olette täynnä itseänne ja oppianne kuin syötetyt siat.

        No niin, sieltähän sitä tuli oikein kolmen perättäisen viestin voimalla tuttua, lihallista, vuodatusta.
        Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, jota Paavali julisti ja jonka hän oli saanut itse Herralta Jeesukselta, pitää sisällään muutakin kuin tuon sinun yhden jakeenosan "evankeliumisi" ( 2 Kor. 5:19 jakeesta!)

        Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        ( Joh. 3:16)

        Jos haluat julistaa Herran evankeliumia tosiaan mahdollisimmän lyhyesti ja ytimekkäästi, tee se julistamalla yllä olevaa Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun kuudettatoista jaetta!

        Sinun evankeliumin päälle paskojan pitäisi pitää suusi kiinni. Ylösnoussut Jeesus Kristus antoi Paavalille julistettavaksi evankelliumin, joka kuuluu

        "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa",

        mutta sinä Jumalan ja ihmisten vihaaja samennat tämän sanoman ja hukutat sen. Eikä sinua edes hävetä vaan sinä julkeudessasi haukut lihalliseksi sitä, joka sinun saatanallisen opin saatanalliseksi paljastaa. Kuinka sinä julkeat? Totisesti: sian on nököjään saatava rypeä rapakossaan.

        "Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."

        6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
        7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
        8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
        12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
        14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
        15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
        16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
        17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
        18 Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin."
        19 Minä kysyn: eikö Israelilla ole ollut siitä tietoa? Ensiksi jo Mooses sanoo: "Minä herätän teidän kiivautenne kansan kautta, joka ei ole kansa, ymmärtämättömän kansan kautta minä teitä kiihoitan."
        20 Ja Esaias on rohkea ja sanoo: "Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet."
        21 Mutta Israelista hän sanoo: "Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden."
        ( Room.10)

        Surkuhupaisaa tässä on se, että sinä itse lukeudut noihin, jotka eivät usko. Sinä nimittäin et usko Jumalaan, joka sovitti jo koko maailman Kristuksessa itsensä kanssa, etkä Kristukseen, jossa Jumala tuon täydellisen sovituksen sai aikaan.
        Koko sinun Raamattu-käsityksesi ja jok'ikinen tulkintasi lepää tämän EPÄuskosi varassa.
        Sinä olet julistanut tätä epäuskoasipeitellysti kymmeniä kertoja ja perustellut sen Raamatulla. Sinä käytät Raamattua samaan tarkoitukseen kuin toraistit - KIELTÄÄKSESI sen Kristuksen, jossa Jumala jo sovitti koko maailman itsensä kanssa.

        Ja minä tiedän, että epäuskosi on saavuttanut sellaisen moraalittomuuden ja kierouden tason, että sinä et kykene avoimesti ja suoraan tunnustamaan epäuskoasi, joka kuuluu:

        "Jumala oli Kristuksessa mutta EI suinkaan sovittanut maailmaa itsensä kanssa vaan asetti sovituksen ainoastaan tarjolle."

        Minä olen pyytänyt sinua tunnustamaan tämän avoimesti, mutta sinä aina kavahdat tätä ja vaikenet tai vaihdat puheenaihetta. Miksi? Ole mies ja tunnusta epäuskosi suoraan äläkä kieroile kuin mikäkin nilkki. Mutta tähän sinä et kykene, koska sinä et halua tuoda pimeyttäsi valoon vaan lymyillä sanakieroilujesi suojissa.

        Sinä hyödynnät Raamattua tehdäksesi tyhjäksi sen ainoan asian, jota varten Raamattu on olemassa - Paavalin Kristukselta saaman evankeliumin, jjoka kuuluu:

        "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maaiilman itsensä kanssa."

        Tämän julistuksen päälle sinä oksennat täysin tyynesti.

        Tässä KOKO LUKU 2 Kor. 5
        Eikä vain sen 19. jaetta - saati osaa tuosta jakeesta!

        1 Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.
        2 Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme,
        3 sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi.
        4 Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.
        5 Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.
        6 Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta;
        7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
        8 Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
        9 Sentähden me, olimmepa kotona tai olimmepa poissa, ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi.
        10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
        11 Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan, mutta Jumala kyllä meidät tuntee; ja minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.
        12 Emme nyt taas suosittele itseämme teille, vaan tahdomme antaa teille aihetta kerskata meistä, että teillä olisi mitä vastata niille, jotka kerskaavat siitä, mikä silmään näkyy, eikä siitä, mikä sydämessä on.
        13 Sillä jos me olemme olleet suunniltamme, niin olemme olleet Jumalan tähden; jos taas maltamme mielemme, teemme sen teidän tähtenne.
        14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
        15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
        16 Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
        17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
        18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
        19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

        Kieroutesi paljastuu yhä uudestaan ja uudestaan. Tarvitset pitkiä, loputtomia länkytyksiä peittääksesi ilmeisen asian -

        sen, että et voi avoimesti tunnustaa, että ET USKO PAAVALIN EVANKELIUMIIN, JOKA KUULUU:

        "Jumala oli Kristuksessa jaa sovitti maailman itsensä kanssa",

        vaan uskontunnustuksesi kuuluu:

        "Jumala tosin oli Kristuksessa, mutta Hän ei suinkaan sovittanut maailmaa itsensä kanssa VAAN ASETTI SOVITUKSEN AINOASTAAN TARJOLLE".

        Ja olet sianpaskaoppisi niin kierouttama, ETTET PYSTÄ TÄTÄ AVOIMESTI MYÖNTÄMÄÄN.

        Huomaatko muuten, kuinka tuo uskontunnustuksesi muistuttaa erään hahmon lausuima Raamatun alkulehdillä: "Onko Jumala tosiaan sanonut ---? Ette te suinkaan kuole, vaan - -"

        Voisn hyvin kuvitella sinut saviseutulaisen saarnaamassa kuulijoillesi: "Ei Jumala teitä suinkaan sovittanut Kristuksessa, vaan asetti sovituksen ainoastaan tarjolle - -" JOS OLISIT SUORA JA REHTI USKOSSASI, mutta sitähän sinä et ole, vaan luikit sanojen paljouden - kokonaisten Raamatun LUKUJEN! - taakse piiloon.

        Kyseessä on samanlainen iljettävä PUOLItotuus kuin se, johon käärmekin turvautui Paratiisissa, mutta sinä olet onnistunut viemään oman oppisi esitystavan kierouden äärimmilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä KOKO LUKU 2 Kor. 5
        Eikä vain sen 19. jaetta - saati osaa tuosta jakeesta!

        1 Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.
        2 Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme,
        3 sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi.
        4 Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.
        5 Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.
        6 Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta;
        7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
        8 Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
        9 Sentähden me, olimmepa kotona tai olimmepa poissa, ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi.
        10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
        11 Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan, mutta Jumala kyllä meidät tuntee; ja minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.
        12 Emme nyt taas suosittele itseämme teille, vaan tahdomme antaa teille aihetta kerskata meistä, että teillä olisi mitä vastata niille, jotka kerskaavat siitä, mikä silmään näkyy, eikä siitä, mikä sydämessä on.
        13 Sillä jos me olemme olleet suunniltamme, niin olemme olleet Jumalan tähden; jos taas maltamme mielemme, teemme sen teidän tähtenne.
        14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
        15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
        16 Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
        17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
        18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
        19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
        ( 2 Kor. 5)

        s-seutulainen

        Toisaalta jos ei usko Paavalin tavoin, että Jeesuksen vanhurskauden teko teki tyhjäksi Aadamin lankeemuksen, silloin on kehiteltävä kaiken maailman oppeja sielunsa rauhoittamiseksi.
        Sovitus kattaa ja sulkee sisäänsä meidät kaikki - niin sen vääristelijät kuin minunlaiseni koohkaajankin, joka todennäköisesti koohkaamisellani karkoitan ihmisiä sovituksen sanomasta etäämmälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieroutesi paljastuu yhä uudestaan ja uudestaan. Tarvitset pitkiä, loputtomia länkytyksiä peittääksesi ilmeisen asian -

        sen, että et voi avoimesti tunnustaa, että ET USKO PAAVALIN EVANKELIUMIIN, JOKA KUULUU:

        "Jumala oli Kristuksessa jaa sovitti maailman itsensä kanssa",

        vaan uskontunnustuksesi kuuluu:

        "Jumala tosin oli Kristuksessa, mutta Hän ei suinkaan sovittanut maailmaa itsensä kanssa VAAN ASETTI SOVITUKSEN AINOASTAAN TARJOLLE".

        Ja olet sianpaskaoppisi niin kierouttama, ETTET PYSTÄ TÄTÄ AVOIMESTI MYÖNTÄMÄÄN.

        Huomaatko muuten, kuinka tuo uskontunnustuksesi muistuttaa erään hahmon lausuima Raamatun alkulehdillä: "Onko Jumala tosiaan sanonut ---? Ette te suinkaan kuole, vaan - -"

        Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
        mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
        ( Matt. 7:13-14)

        11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
        ( Joh. 1)

        16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
        18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
        ( Joh. 3)

        Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
        ( Joh. 3:36)

        17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
        18 niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.
        19 Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin."
        20 Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää.
        21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.
        22 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.
        23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
        ( Room. 11)

        Sinä kumoat Raamatulla Raamattua. Jos ei tosiaan usko, että Jeesuksen vanhurskauden teko teki tyhjäksi Aadamin lankeemuksen (Room. 5), silloin on kehiteltävä kaiken maailman oppeja sielunsa rauhoittamiseksi.

        Ja hevonpaskaopillesi uskollisena sinää jätät siteeraamatta roomalaiskirjeen 11. luvun lopusta Paavalin julistaman loppuuhuipentuman:

        illä Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, että hän KAIKKIA armahtaisi. 33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! 34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? 35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? 36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti!

        Miksi toimit näin? Tietenkin siksi, että ET USKO TÄHÄN. Sinä olet kuin autokauppias, joka inhoaa autoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
        mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
        ( Matt. 7:13-14)

        11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
        ( Joh. 1)

        16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
        18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
        ( Joh. 3)

        Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
        ( Joh. 3:36)

        17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
        18 niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.
        19 Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin."
        20 Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää.
        21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.
        22 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.
        23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
        ( Room. 11)

        s-seutulainen

        Ja totta tosiaan: sinussa ei ole miestä myöntää sitä, ettet usko Paavalin evankeliumiin, joka kuuluu:

        "Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa."

        Sinussa ei ole miestä myöntää, että uskontunnustuksesi kuuluu:

        "Jumala tosin oli Kristuksessa, mutta ei Hän missään nimessä SOVITTANUT maailmaa vaan asetti sovituksen ainoastaan TARJOLLE."

        Miksiköhän? Miksi sinussa ei ole miestä myöntää tätä?
        Pohdi, saviseutulainen, tätä: miksi et voi ilmaista uskoasi selkeästi ja jämptisti, vaan siteeraat Raamatusta uuvuttavan pitkiä jaksoja, joiden taakse luikit piiloon?
        Mitä sinä pelkäät? Miksi et uskalla sanoa SUORAAN, mitä ajattelet? Mikä sinua pelottaa?

        Onko sinussa kuitenkin sen verran häpyä, että sinä tajuat uskontunnustuksellasi KUMOAVASI Paavalin selkeät sanat? Siksi sinun täytyy luikerrella monisanaisuuden ja lukemattomien jakeiden taakse piiloon?

        Tuo on toki psykologisesti ymmärrettävää mutta yhtä kaikki niljakas tapa toimia.

    • Anonyymi

      Usko on tyhjä käsi - niin totta.
      Ei värisuoraa, ei kakkosparia, ei edes ässähaita.
      Sopii epäillä jakajaa huijauksesta, mutta onhan tuollekin todennäköisyytensä, toisin kuin jumalan olemassaololle.

    • Anonyymi

      Kristinuskon puolustaminen

      Mitä Raamattu sanoo kristinuskon puolustamisesta. Pitääkö kristinuskoa puolustaa. Kuka hyökkää kristinuskoa vastaan. Hyökkäävätkö amerikkalaiset lahkot kristinuskoa vastaan. Kenen pitää puolustaa kristinuskoa. Onko kristittyjä olemassakaan.Millä välineillä kristinuskoa puolustetaan, miekallako.Tämä on erittäin outo aihepiiri, kun sitä vähänkin miettii.

      Raamatusta seviää jotain.

      Efesolaiskirje:
      6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

      Matteuksen evankeliumi:
      15:19 Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.

      Sananlaskut:
      4:23 Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.

      Matteuksen evankeliumi:
      24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

      2.Timoteuksen kirje:
      2:2 Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.

      2.Timoteuksen kirje:
      4:3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia.

      Taistelu ei ole lihaa ja verta vastaan vaan henkivaltoja vastaan, oman sydämen pahuutta vastaan, vääriä profeettoja (omassa seurakunnassa) vastaan ja vääriä oppeja vastaan. Vihollinen hyökkääkin sisältäpäin, omasta sydämestä ja omasta seurakunnasta eikä ulkopuolelta.

      Oikeiden kristittyjen kuuluisi siis pitää oma sydämensä puhtaana ja oma seurakuntansa puhtaana ja sillä tavalla taistella rukouksen, Pyhän Hengen ja Sanan kuulemisen kautta.

    • Anonyymi

      Raamatun mukaan usko on pelkkä ajatustapojen muutos, ei muuta.

      Jaak. 2:20

      Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

      Raamatun mukaan ihmisen synnit pestään pois ja ihminen uudestisyntyy kasteessa vedestä ja Hengestä.

    • Anonyymi

      Raamatun hyvin tuntevat eivät pidä Amerikassa 100 v. sitten tyhjästä ilmestyneitä uskonlahkoja ollenkaan kristinuskoon kuuluviksi:

      (Jehovantodistajat,Helluntailaiset,Mormonit,7pv.adventistit,Skienttologit, Vapaamuurarit jne.)

    • Anonyymi

      Kiitos aloittajalle, Olavi Peltolan tekstin julkaisusta. Tässä kristitty pohtii uskoa ja avaa oman hedelmällisen käsityksensä uskosta. Teksti puhuttelee tosiuskovia ja antaa uusia oivalluksia, rikastuttaen uskoamme. Kun Jumala itse johdattaa meidät janoiset uskon tielle, niin tietenkin jo silloin olemme hyväksyneet Jeesuksen sovitustyön Golgatalla ja ottaneet Hänet Herraksemme. Meidän on uskon voimalla horjumatta pysyttävä uskossa, vaikka tapahtuisi mitä tahansa. Kun meillä on voimaa kiittää ja ylistää Jumalaa Hänen tahtonsa mukaisista tapahtumista ja luottaa Hänen hyvyyteensä, joka tilanteessa, sillä Hänen tahtonsa on ehdottomasti paras.

      • Anonyymi

        me emme saa mistään kiittää aloittajaa.

        Aloittajan sanoma on turhanpäiväistä ämmäin horinaa, aloittaja on kaikessa Herraa, Teidän Jumalaanne vastaan.

    • Anonyymi

      hyvin sanottu: "usko on tyhjä käsi",

      ja nimenomaan "niin tyhjä", ettei jää kunniaa OMILLE teoille, vaan siihen miten
      Jumala on rakastanut meitä, pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa !

      KAIKKI kunnia Jumalalle, ja siis AINOSTAAN Jumalalle !

      • Anonyymi

        >>> KAIKKI kunnia Jumalalle, ja siis AINOSTAAN Jumalalle ! >>

        No voi sinua eksynyttä, ei mitään kunniaa Jumalalle vaan Herralle, Teidän Jumalallenne!!!

        Hänen nimensä on Herra, eikä Hänen nimensä ole Isä, Poika ja Pyhä Henki!!!

    • Anonyymi

      Elävä usko Kristukseen antaa elämän. Vaikka uskossaankin ihminen on vajavainen ja syntinen, mutta millainen tilanne olisi maan päällä jos ateistissa kommunistimaissa ja Intiassa ja buddhalaisissa ja islamilaisissa valtioissa olisi vallalla kristinusko. Ei olisi pakolaisvirtoja niin kuin tällä hetkellä.

    • Anonyymi

      Kyllä ovat sitkeitä sissejä s-seutulainen ja geeäffä.

      Tuskin s-seutulainen sitä kiistää, että Jeesuksen Golgatalla tapahtuneen ristiinkuoleman yhteydessä temppelin esirippu repesi ylhäältä alas asti. Siis joka ainoa ihminen täällä Telluksella on sovitettu. Jokainen on sovitettu ja vaikka hän kuulee evankeliumin (eli sovituksen sanan ja Jumalan valmistaman pelastuksen Kristuksessa) eikä siitä viis veisaa tai suhtautuu jopa vihamielisesti siihen, että Jumala (maailmankaikkeuden luoja) antaa hänelle rikkomukset anteeksi ja on tehnyt ’rauhansopimuksen’ aivan jokaisen ihmisen kanssa, niin hän on silti sovitettu. Geeäffä on tämän aiemmin erittäin hyvin esittänyt allegorialla Suomen itsenäistymisestä. Itsenäisyysjulistuksen jälkeen (Golgatan ristinkuoleman jälkeen) jokainen suomen kansalainen asuu itsenäisessä valtiossa (jokainen Telluksella ollut/oleva ihminen on sovitettu Jumalan kanssa), ja kun sitten yksityinen suomen kansalainen tulee tietoiseksi itsenäisyysjulistuksen ratifioinnista (kun ihminen kuulee evankeliumin), niin hän voi suhtautua siihen eri tavoin.

      Geeffän ongelmana taas on se, että hän ei hyväksy sitä, että joku suomen kansalainen haluaakin muuttaa pois maasta (vaikkapa Ruotsiin 😊 ), kun hän saa kuulla itsenäisyysjulistuksen ratifioinnista. Eli sovitus on ja pysyy kaikille, mutta jotkut eivät ehkä halua käyttää iankaikisen elämän armolahjaa. Minun on vaikea hyväksyä sitä ajatusta, että Jumala väkisin muuttaa ihmisen sisimmän (miksei Hän jo heti luonut olentoja, joilla ei ole vapautta/itsenäisyyttä, vaan ainoastaan kyky olla tottelevainen Jumalan tahdolle ! ). On toki mahdollista, että maallisen kuoleman jälkeen ihmissielu saa uuden mahdollisuuden nöyrtyä, ja myönnän, että Fil 2:9-11 tukee apokatastasis näkemystä. Geeäffän ongelmana on myös se, ettei hän pidä tästä Raamatun kokonaisuudesta ja Jumalan käsittämättömyydestä (Jes. 55:9 & Room. 11:33).

      Olisi toisaalta mielenkiintoista, jos s-seutulainen kävisi loppupeliketjussa esittämässä uskomuksensa/näkemyksensä/spekulaationsa ihmisen iankaikkisesta kohtalosta (iankaikkinen kidutus vai iankaikkinen kadotus/kuolema niiden kohtalona, jotka suhtautuvat vihamielisesti sovitukseen ja Jumalan valmistamaan pelastukseen Kristuksessa). Joskus hengelliset asiat selkiintyvät kun ajatellaan lopputulosta.

      Mutta kiitos s-seutulaiselle taas tästä(kin) Olavi Peltolan otteesta !

      • Anonyymi

        Jaahas, metakommentoijien Keisari se saapui taas viisastelemaan etäältä. Niin sitä pitää.

        "Geeffän ongelmana taas on se, että hän ei hyväksy sitä, että joku suomen kansalainen haluaakin muuttaa pois maasta (vaikkapa Ruotsiin 😊 ), kun hän saa kuulla itsenäisyysjulistuksen ratifioinnista. Eli sovitus on ja pysyy kaikille, mutta jotkut eivät ehkä halua käyttää iankaikisen elämän armolahjaa. Minun on vaikea hyväksyä sitä ajatusta, että Jumala väkisin muuttaa ihmisen sisimmän (miksei Hän jo heti luonut olentoja, joilla ei ole vapautta/itsenäisyyttä, vaan ainoastaan kyky olla tottelevainen Jumalan tahdolle ! ). On toki mahdollista, että maallisen kuoleman jälkeen ihmissielu saa uuden mahdollisuuden nöyrtyä, ja myönnän, että Fil 2:9-11 tukee apokatastasis näkemystä. Geeäffän ongelmana on myös se, ettei hän pidä tästä Raamatun kokonaisuudesta ja Jumalan käsittämättömyydestä (Jes. 55:9 & Room. 11:33)."

        Ihminen, joka ei tajua, että vertauksilla on tietyt rajat, ei annna itsestään kauhean fiksua vaikutelmaa. Samat aivot ovat näköjään sitten kykenemättömiä ymmärtämään, että Jumalan aikaansaama sovitus ihmiskunnan kanssa Ihmisen Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa ei ole kieltäytymisellä kumottavissa. Jumala oli Ihmisen Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

        Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa -- Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

        "Minun on vaikea hyväksyä sitä ajatusta, että Jumala väkisin muuttaa ihmisen sisimmän (miksei Hän jo heti luonut olentoja, joilla ei ole vapautta/itsenäisyyttä, vaan ainoastaan kyky olla tottelevainen Jumalan tahdolle ! )"

        Samat aivot kykenevät ajattelemaan ainoastaan, että kun (jonkun TOISEN) ihmisen sisin muuttuu, se ei voi muuttua kuin "väkisin". Tämä idiotismi on erityisen hellyttävä tilanteessa, jossa nuo aivot kokevat olevansa TULLEENSA KÄÄNNYTETYIKSI, mutteivät tokikaan "väkisin" vaan "vapaaehtoisesti". Itselleni on arvoitus, kuinka ihminen kykenee NÄIN umpimieliseen omahyväisyyteen. Ilmeisesti tällainen ihminen ei ole koskaan ollut NIIN Jumalan vihollinen kuin "nuo muut", joiden kääntymys ei VOI taahtua muuten kuin "väkisin".

        Erityisen surkuhupaisaa on, kun kaikkien pelastuminen kyseenalaistetaan vetoamalla Jumalan käsittämättömyyteen ja fratsastetaan jakeella Room. 11:33!!!!!!! :D :D :D

        Roomalaiskirjeen11. luvun loppuhan kuuluu:
        Sillä Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, että hän KAIKKIA armahtaisi. 33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! 34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? 35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? 36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti!

    • Anonyymi

      Muistaakseni Good Wife -tv-sarjassa asianajajien joukko sai haltuunsa valtavan pumaskan jonkin viraston asiakirjoja ja alkoivat ennen oikeusistuntoa innoissaan tutkia niitä. Vastapuoli oli kuitenkin varautunut tilanteeseen ja värjännyt asiakirjoista yli kaikki ne kohdat, joista asianajajaporukalle olisi ollut hyötyä tulevassa oikeudenkäynnissä.

      Kun on saanut armon ymmärtää Paavalin evankeliumin, teidän ymmärtämättömien juttuja ja Raamattu-sitaatteja lukiessa - joilla te siis teette evankeliumin tyhjäksi - tulee mieleen tuo tv-sarjan kohtaus. Te luette Raamattua ikään kuin teidän Raamatuistanne olisi tusseilla värjätty evankeliumin kohdat yli.

      Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. 33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! 34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? 35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? 36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hän elle kunnia iankaikkisesti! Amen.

      Katso, Jumalan Karitsa, joka OTTAA POIS maailman synnin!

      • Anonyymi

        -
        Evankeliumiin kuuluu sekä sanoma että sen vastaanottaminen

        Ei kukaan voi jäädä epäselvyyteen siitä, mitä Paavali tarkoitti evankeliumilla. Evankeliumilla oli aina sama, selvästi määritelty ja sanoilla ilmaistu sisältönsä (1 Kor 15:1-8). Sitä ei voida muuttaa, typistää, laajentaa tai uudistaa (Gal 1:6-9).

        Evankeliumi ei ole jokaisen sukupolven ja jokaisen kulttuurin tarkistettavissa ja muutettavissa oleva totuus. Siitä on pidettävä kiinni juuri sellaisena kuin se on annettu ja kirjoitettu.

        Evankeliumi on Jumalan armon evankeliumi (Apt 20:24) ja on Jumalan lahja jokaiselle ihmisille (Room 3:24; Jes 55:1-3). Se on ilmainen eikä kenenkään tarvitsee maksaa mitään ottaessaan sen vastaan itselleen iankaikkiseksi elämäksi.

        Evankeliumi lupaa elämän ilman mitään ehtoja. Saat tämän sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse ansaita sitä. Ole hyvä, ota vastaan! Evankeliumi ei uhkaa, vaan antaa lahjaksi. Se on sanoma Jumalan rakkaudesta.(Room 5:8).

        Siksi evankeliumin kuunteleminen voi synnyttää meissä pelastuksen vastaanottavan mielen, uskon. "Evankeliumi yksin varsinaisesti opettaa autuaaksitekevää uskoa Kristukseen" (Tunnuskirjat).

        Käytännössä usein meille jo lapsuudesta asti tuttu evankeliumi kirkastuu vasta sellaisessa tilanteessa, jossa Raamatussa olevat Jumalan pyhän lain vaatimukset ovat meidät uuvuttaneet. Olemme huomanneet, ettemme pysty totuudellisesti ja vilpittömästi täyttämään pienintäkään Jumalan pyhyyden meille esittämää vaatimusta.

        Meissä ei ole edes halua olla kuuliaisia Jumalan tahdolle. Kaikki omat yrittämiset, teot ja ansiot ovat osoittautuneet yhtä kelvottomiksi kuin saastaiset vaatteet. Sitten kuulemmekin, että saamme iankaikkisen elämän ja autuuden ilmaiseksi ja lahjaksi yksin Kristuksen tähden. Oi mikä riemu se onkaan!
        -
        ( Ote Olavi Peltolan opetuksesta "Paavalin evankeliumi ja me")

        Tää sianpaskaoppi julistaa, että maailman kaikista uutisista evankeliumi on ainoa, joka on totta ainoastaan niille, jotka sen uskovat.
        Maailman hienoimmasta uutisesta on tehty surkuhupaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -
        Evankeliumiin kuuluu sekä sanoma että sen vastaanottaminen

        Ei kukaan voi jäädä epäselvyyteen siitä, mitä Paavali tarkoitti evankeliumilla. Evankeliumilla oli aina sama, selvästi määritelty ja sanoilla ilmaistu sisältönsä (1 Kor 15:1-8). Sitä ei voida muuttaa, typistää, laajentaa tai uudistaa (Gal 1:6-9).

        Evankeliumi ei ole jokaisen sukupolven ja jokaisen kulttuurin tarkistettavissa ja muutettavissa oleva totuus. Siitä on pidettävä kiinni juuri sellaisena kuin se on annettu ja kirjoitettu.

        Evankeliumi on Jumalan armon evankeliumi (Apt 20:24) ja on Jumalan lahja jokaiselle ihmisille (Room 3:24; Jes 55:1-3). Se on ilmainen eikä kenenkään tarvitsee maksaa mitään ottaessaan sen vastaan itselleen iankaikkiseksi elämäksi.

        Evankeliumi lupaa elämän ilman mitään ehtoja. Saat tämän sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse ansaita sitä. Ole hyvä, ota vastaan! Evankeliumi ei uhkaa, vaan antaa lahjaksi. Se on sanoma Jumalan rakkaudesta.(Room 5:8).

        Siksi evankeliumin kuunteleminen voi synnyttää meissä pelastuksen vastaanottavan mielen, uskon. "Evankeliumi yksin varsinaisesti opettaa autuaaksitekevää uskoa Kristukseen" (Tunnuskirjat).

        Käytännössä usein meille jo lapsuudesta asti tuttu evankeliumi kirkastuu vasta sellaisessa tilanteessa, jossa Raamatussa olevat Jumalan pyhän lain vaatimukset ovat meidät uuvuttaneet. Olemme huomanneet, ettemme pysty totuudellisesti ja vilpittömästi täyttämään pienintäkään Jumalan pyhyyden meille esittämää vaatimusta.

        Meissä ei ole edes halua olla kuuliaisia Jumalan tahdolle. Kaikki omat yrittämiset, teot ja ansiot ovat osoittautuneet yhtä kelvottomiksi kuin saastaiset vaatteet. Sitten kuulemmekin, että saamme iankaikkisen elämän ja autuuden ilmaiseksi ja lahjaksi yksin Kristuksen tähden. Oi mikä riemu se onkaan!
        -
        ( Ote Olavi Peltolan opetuksesta "Paavalin evankeliumi ja me")

        s-seutulainen

        Joh. 3 : 16, PIENOISEVANKELIUMISTA MUUTAMA TOTUUDEN SANA
        ote Kirkkoraamatun 1933/1938 kirjoituksista Joh. 3 : 16.

        Joh. 3:
        14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
        15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
        16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
        18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

        Tuo Raamatun Pienoisevankeliumi on Alkukirkon keksimää valhetta, totuus on , että usko Herraan, Sinun Jumalaasi ( juutalaisten ja pakanain jumalaan), mutta älköön yksikään ihminen maan päällä uskoko valheeseen, Jumalan Poikaan eikä myöskään yksikään ihminen uskoko Pojan nimeen. Sillä eihän tuon Pojan nimikään ole Herra niin kuin tuossa jakeessa 18 on tarkoitettu. Tuon höpinän sijasta totuus on, että Herran, Sinun Jumalasi nimi on Herra!!!

        Täydentävää selvitystä seuraavassa.
        Mariasta syntyneen ihmisen pojan nimi oli Jeesus., jonka Herra, Sinun Jumalasi on Herraksi ( ihmisen arvonimi) ja Kristukseksi ( voideltu ) tehnyt;
        Apt. 2 : 36” Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi (ihmisen arvonimi) ja Kristukseksi tehnyt.”

        Jeesus on ihminen; 1 Tim. 2 : 3 – 8, jonka kautta Herra, Sinun Jumalasi teki ihmetekojaan, kun Jeesus vaelsi maan päällä; Apt. 2 : 22 ” Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen ( Jeesuksen), josta Jumala ( Herra, Sinun Jumalasi) todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala ( Herra, Sinun Jumalasi) hänen ( Jeesuksen) kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte,”
        Joten mikään Sana ei tullut lihaksi kuten Joh. 1: 14 on valheellisesti kirjoitettu!!!

        Oletko Jehovan todistaja!?

        s-seutulainen

      • Anonyymi

        Niin, voitko vastata oletko Jehovan todistaja?
        Vartiotorniseuralaisten ei näet ole luvallista viipyillä, kirjoitella ja väitellä ei-vartiotorniseuralaisten - "harhaoppisten" - sivuilla ja palstoilla.
        Näin olen ymmärtänyt - olenko oikeassa vai väärässä?

        saviseutulainen

        pysy asiassa , sinä liukas lutterin vaivainen käärme.

        No, oletpa mikä hyvänsä -
        se on kohdallasi ratkaisevinta, että sinä kiellät Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan.
        Vartiotorniseuralaiset ovat yksi pahimmista, ellei pahin, harhappisista eksyttäjälahkoista.
        Muiden Jumalan Pojan kieltävien lahkouskontojen joukossa.

        Saviseutulainen.

        Suomen evankelisluterilaisen kansankirkon tilanne on heikko.

        Harhaopeistanne seuraa loppu.
        Kirkko kukistuu!!

        Satojentuhansien ihmisten eroaminen kirkosta viime vuosina on merkki siitä, että kirkkolaitos on suurten muutosten kourissa. Yleistyvä ajatus on, että kirkko on tullut tiensä päähän. Onko ilmiö hyvä vai paha? Sanooko Raamattu asiasta mitään? Onko luterilainen uskonto saanut aikaan hyvää vai huonoa? Yhteiskunnallisena laitoksena kirkko on ollut eräs valtion koneiston osa jo noin 900 vuotta. Ennen luterilaisuutta Suomea hallitsi katolinen uskonto noin 400 vuoden ajan. Pitkä kirkollisuus onkin kehittänyt Suomeen omanlaisensa kulttuurimuodon. Siihen kastiin kuuluu myös ortodoksinen kansankirkko. – Mutta ennen kirkollisuuttakin on Suomessa ollut kristinuskoa, ehkä jopa 600 luvulta alkaen. –

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, oletpa mikä hyvänsä -
        se on kohdallasi ratkaisevinta, että sinä kiellät Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan.
        Vartiotorniseuralaiset ovat yksi pahimmista, ellei pahin, harhappisista eksyttäjälahkoista.
        Muiden Jumalan Pojan kieltävien lahkouskontojen joukossa.

        s-seutulainen

        Ja sinäkö et muka kiellä Jumalan Poikaa, kun julistat, että Jumala oli Krisrtuksessa, mutta ei suinkaan sovittanut maailmaa itsensä kanssa, vaan asetti sovituksen ainoastaan TARJOLLE? Ja teet tämän synnin kaiken lisäksi niin kierosti, ettet sano tätä suoraan, vaan kiertelet ja kaartelet.

    • Anonyymi

      Se täydellisen kiero tapa, jolla saviseutulainen tekee tyhjäksi evankeliumin, tuo mieleen roomalaiskirjeen 3. luvun:

      Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, 10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, 11ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; 12kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. 13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; 14 heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. 15 Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, 16hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, 17 ja rauhan tietä he eivät tunne. 18 Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."

      Tällaisia me olemme kaikki. Mutta jotkut meistä tunnustavat tämän vain huulillaan ja kuvittelevat, että heissä on se pienenpieni ripaus jumalamyönteisyyttä, jonka turvin he ymmärtävät ottaa vaarin Jumalan armotarjouksesta ojentamalla "tyhjän" kätensä ja ottaen vastaan tuon armotarjouksen. Sitten he kiirehtivät lisäämään, ettei Jumala pakota ketään pelastukseen ja todistavat tällä puistattavalla kieroudellaan ainoastaan sen, etteivät he missään vaiheessa uskoneet Paavalin yllä olevan kuvauksen koskevan heitä itseään. Jos he nimittäin olisivat sen uskoneet, he ymmärtäisivät, että kaikki meidät "pakotetaan" uskoon (meidät esim. sovitettiin jo siinä vaiheessa, kun me vielä olimme Jumalan VIHOLLISIA), mutta Jumalan mittaamattoman viisauden ja ihmisrakkauden ansiosta tuo "pakottaminen" tapahtuu tavalla, joka ei tunnu pakottamiselta MEISTÄ.

      Surkuhupaista tässä on se, että saviseutulainen niin mielellään Paavalin universalismin kumotakseen siteeraa joka välissä Paavalin "vanhurskautusoppia", vaikkei hänellä ole minkäänlaisia edellytyksiä sanoa siitä sanaakaan. Tuo edellytys nimittäin hankitaan uskomalla siihen, mitä noissa jakeissa 9-18 yllä kirjoitetaan.

      • Anonyymi

        Apostoli Paavali kirjoittaa:

        1 Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Jumalassa, meidän Isässämme, ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
        2 Armo teille ja rauha Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
        3 Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä,
        4 niin että me itsekin Jumalan seurakunnissa kerskaamme teistä, teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa, joita teillä on kestettävänä
        5 ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin,
        6 koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat,
        7 ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa
        8 tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.
        9 Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta,
        10 kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.
        11 Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot,
        12 että meidän Herramme Jeesuksen nimi teissä kirkastuisi ja te hänessä, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaan.
        ( 2 Tess. 1)

        17 Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
        18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
        19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
        20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
        21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
        22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
        23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
        24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
        25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
        26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
        27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
        28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
        29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
        30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
        31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."

        saviseutulaine.

        >>17 Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan>>

        sinua ei ole Kristus lähettänyt yhtään mitään julistamaan!!!

        Laita kipsa kiinni!!!

        Sinun sitaattisi ovat samaa tasoa kuin jos joku 17-vuotias menisi vanhainkotiin selostamaan vanhainkodin asukkaille, mistä elämässä oikein on kyse.

        Sinuun soveltuu täydelllisestä tämä kuvaus:

        Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, 10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, 11ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; 12kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. 13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; 14 heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. 15 Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, 16hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, 17 ja rauhan tietä he eivät tunne. 18 Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."

        Jotkut meistä tunnustavat tämän vain huulillaan ja kuvittelevat, että heissä on se pienenpieni ripaus jumalamyönteisyyttä, jonka turvin he ymmärtävät ottaa vaarin Jumalan armotarjouksesta ojentamalla "tyhjän" kätensä ja ottaen vastaan tuon armotarjouksen. Sitten he kiirehtivät lisäämään, ettei Jumala pakota ketään pelastukseen ja todistavat tällä puistattavalla kieroudellaan ainoastaan sen, etteivät he missään vaiheessa uskoneet Paavalin yllä olevan kuvauksen koskevan heitä itseään.

        >>Sinun sitaattisi ovat samaa tasoa kuin jos joku 17-vuotias menisi vanhainkotiin selostamaan vanhainkodin asukkaille, mistä elämässä oikein on kyse.<<

        Elävässä uskossa Jeesukseen Kristukseen oleva 17-vuotias nuori voi mennä vaikkapa vanhainkodin asukkaille kertomaan Jeesuksesta Kristuksesta, julistamaan pelastuksen evankeliumia edestämme kärsineestä ja kuolleesta, meidän vanhurskauttamiseksemme ylösnousseesta Jumalan Pojasta, Jeesuksesta Kristuksesta.
        Pienen hartaustilaisuuden muodossa esimerkiksi. Jeesuksessa Kristuksessa ei ole ylä - eikä alaikärajaa.
        Ja pelastuksestammehan evankeliumissa kysymys on. Vaikka 100 - vuotias, vanhempikin, saa ja voi ottaa Jeesuksen Kristuksen vastaan. Olipa sitten elänyt vaikka koko elämänsä ateistina - ja mitä erityisimmin juuri silloin.

        Se oli vertaus, höpsö!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli vertaus, höpsö!

        Hyvin ymmärsin, että se oli vertaus.
        Suhtauduin kuitenkin asiaan sillä vakavuudella millä Herran evankeliumiin vain ja ainoastaan suhtautua tulee.
        Voisi (-t) kai sanoa tosikkomaisesti.
        Näet ihmisen pelastumisessa uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa on kysymys elämästä ja kuolemasta.
        Syntiemme sovittajassa Jeesuksessa Kristuksessa on Jumalan armosta tarjona jokaiselle ihmiselle pelastus eli elämä.
        Ilman Jeesusta Kristusta on ihmisen osana kadotus eli kuolema, ikuinen ero Jumalasta.
        Jeesuksessa Kristuksessa ikuinen elämä Jumalan yhteydessä.

        Paavalin mukaan

        Kristuksessa luotiin KAIKKI, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja

        ja samoin

        KAIKKI on luotu hänen kauttansa ja häneen
        ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy KAIKKI voimassa.

        Lisäksi Paavalin mukaan Jumala näki hyväksi, että KAIKKI täyteys asuisi Kristuksessa ja että Jumala, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa.

        Toisin sanoen jokainen ihminen on luotu Kristuksessa, Kristuksen kautta ja Kristukseen ja jokaisen ihmisen olemassaolo pysyy Kristuksessa voimassa. Ja samoin on Jumala Kristuksen ristillä vuodattaman veren perusteella julistanut rauhan ihmiskunnalle ja sovittanut KAIKKI eli jokaisen ihmisen Kristuksen kautta itsensä kanssa.

        Niin ollen kukaan ihminen ei ole "ilman Jeesusta Kristusta", koskapa KAIKKI on luotu Hänessä, Hänen kauttaan ja Häneen ja pysyy Hänessä voimassa ja samoin jokainen ihminen on Hänen vuodattamansa veren perusteella sovitettu Hänessä Jumalan kanssa.

        >>Niin ollen kukaan ihminen ei ole "ilman Jeesusta Kristusta", <<

        Mitä Paavali kirjoittaa NIISTÄ, JOTKA KRISTUKSESSA JEESUKSESSA OVAT:

        1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
        2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
        3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
        4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
        5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
        6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
        7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
        8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
        9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
        10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
        11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
        ( Room. 8)

        "Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa." ( jae 9)

        Uskosta osaton ihminen on vailla Kristuksen Henkeä eikä näin ollen ole hänen omansa.
        Ja on siis ilman Kristusta.
        Joka ei ole Kristuksen oma, hän ei ole Kristuksessa.

        Olet sinä kyllä uskomaton idiootti. Mutta se on tosiaan sinun ongelmasi, ei Paavalin eikä minun.

        - GF -

        Jeesus Kristus on sovittanut jokaisen ihmisen, koko maailman, synnit. Jokaisella ihmisellä on syntiensä sovittajana ja lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan, Jeesus Kristus Jumalan Poika.
        Tämä Jumalan sovitustyö Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa jää kuitenkin turhaksi niiden kohdalla, jotka ylenkatsovat Hänen suuren armonsa ja kääntävät selkänsä Jumalalle, torjuvat epäuskossaan, paatumuksen tilassa, Jeesuksen Kristuksen ja polkevat Hänet jalkoihinsa pitäen epäpyhänä liiton veren, edestänsä vuodatetun Jumalan Karitsan kalliin uhri - ja sovintoveren.
        Pilkaten näin armon Henkeä.

        18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
        19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
        ( 2 Kor. 5)

        1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
        2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
        ( 2 Kor. 6)

        28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
        29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
        ( Hebr. 10)

        Idiotismisi on ja pysyy.

        On täysin selvää, ettei ylösnoussut Jeesus Kristus ole antanut sinulle lupaa tulkita Raamatun kirjoituksia tuolla tavoin. Hän ei voi kieltää itseään. Niinpä Hän ei voi kieltää sitä, että Jumala oli hänessä ja sovitti hänessä maailman itsensä kanssa. Eikä sitä, että kaikki on luotu hänessä, hänen kauttaan ja häneen ja että Jumala teki rauhan hänen ristinsä veren kautta ja sovitti hänessä KAIKKI niin maan päällä kuin taivaassa.
        Sinä sen sijaan kumoat kaiken tuon Raamatun tulkinnallasi; sinä alennat Jeesuksen Kristuksen ristillä antaman uhrin kauriiden ja härkien uhrien tasolle tekemällä maailman sovituksesta ehdonvaraisen asian, joka on yksilöihmisen vastaanotettavissa tai hylättävissä. Juuri sinä turhennat Raamatun tulkinnallasi Jeesuksen uhrin ja siksi nuo yllä siteeraamasi jakeet kohdistuvat nimenomaan SINUUN.
        Se, että olet täysin kuuro ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen evankeliumille, ei muutu miksikään, jollet tee parannusta. Mutta kuinka sinä voisit sitä tehdä? Sinä olet tehnyt saatanallisesta raamatuntulkinnastasi itsellesi epäjumalan, jota sinun on näköjään mahdotonta lakata palvomasta. Aivan samoin kuin toraistit kuvittelevat Tooraa palvoessaan palvovansa ylösnoussutta Jeesusta Kristusta sinä kuvittelet toimivasi samoin tuota sianpaskaoppiasi palvoessasi.
        -GF-

        9 Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan,
        10 ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.
        11 Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.
        12 Kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella,
        13 näin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä,
        14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'
        15 Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
        16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
        17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
        18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
        ( Ap.t. 26)

        Sarjassamme: "Laitanpa tähän täysin irrallisen ja järjettömän sitaatin, niin enköhän tuki tuon toisen suun."

    • Anonyymi

      Kun äärireformoidussa raamatuntulkinnassa todetaan että 1) valitut eivät voi vastustaa Jumalan armoa & 2) Jeesus kuoli vain valittujen puolesta (rajoitettu sovitus) (. . sitten on ne kolme muutakin kohtaa TULIP’ssa), NIIN geeäffän mielessä päätellään seuraavasti. Koska em. 2-kohta on virheellinen (Jeesus kuoli kaikkien puolesta), niin kohta 1 pitää vastaavasti oikoa: Kaikki eivät voi vastustaa Jumalan armoa ! . .. tuossa edellä kliimaksi [Ano 09.09.2021 08:02] ” Jumalan mittaamattoman viisauden ja ihmisrakkauden ansiosta tuo "pakottaminen" tapahtuu tavalla, joka ei tunnu pakottamiselta MEISTÄ. . . Edelleen jos geeäffä malttaisi rauhassa lukea näitä keskustelutekstejä [Ano 08.09. 15:08 ], niin voisi havaita, etten ole väittänyt, että yksittäisen ihmisen kieltäytyminen kumoaa ’universaalin sovituksen’. Ja edelleen en ole uskotoivosen tavoin väittänyt, että sovitus on asetettu vain tarjolle tai että sovitus on otettava vastaan uskolla. Olen toki eri mieltä tästä vastustamattomasta armosta, joka on omanlaistaan fatalismioppia, mutta sovitus on ja pysyy ! Koska Benjamin Libet ja hänen jälkeensä useat neurologit mittauksin todenneet, että aivot ottavat ennakkoa ennen kuin teemme tietoisen päätöksen kehomotorisesta toiminnosta, joten onhan tuo apokatastasis mahdollinen skenaario, mutta evidenssit ovat huterat ! Nuo Bertie Qvist pseudonyymillä kirjoittamasi E-kirjat toki lukuisiin (mutta yksipuolisesti valittuihin) raamatunjakeisiinkin perustuen muodostavat ortografisesti mainion kokonaisuuden, mutta et ole esitänyt mitään evidenssiä sille, ettei kyseessä voisi olla ’ignoratio elenchi’. Kun sitä kognitiivisesti korrektia argumentointia tähän alle tuskin tulee vaan affektiivista vuodatusta (lue: paviaaninoksennusta, jossa vaara jopa ortografian pettämiseen), niin laitetaan tähän Blaise Pascalin kaivattu sitaatti keisaripandalta:

      ”MIELIKUVITUS – Tämä ihmisen pettävä kyky, tämä erehtymisen ja valheen valtiatar, ja se on sitä vilpillisempi, kun se ei aina ole sellainen; sillä jos se olisi valheen pettämätön ohje, niin se olisi pettämätön ohje totuuteenkin. Mutta vaikka useimmiten se onkin harhauttavaa, se ei anna todistusta laadustaan, vaan painaa oikeaan(totuuteen) ja väärään(valheeseen) saman leiman.
      Tämä ylpeä kyky, järjen vihollinen, joka nauttii siitä, että voi tätä arvostella ja hallita osoittaakseen omaa mahtiaan kaikessa, on perustanut ihmiseen (syntiinlankeemuksen yhteydessä) toisen luonnon. Sillä on omat onnellisensa ja onnettomansa, terveensä ja sairaansa, rikkaansa ja köyhänsä; se panee järjen uskomaan, epäilemään, kieltämään; se keskeyttää aistien toimnnan, se saa ne tuntemaan; sillä on hullunsa ja viisaansa; eikä mikään harmita meitä enemmän, kuin että näemme se antavan vierailleen paljon runsaampaa ja täydellisempää tyydytystä kuin järki antaa. Mielikuvituksessaan etevät (lue: geeäffä) ovat paljon tyytyväisempiä itseensä kuin järkevät ihmiset kohtuudella voivat olla. He suhtautuvat muihin ihmisiin ylimielisesti, he väittelevät rohkeasti ja itseensä luottaen, toisten taas esiintyessä varovaisina ja epäilevinä; ja tämä heidän riemullinen ilmeensä antaa heille usein etusijan kuulijain (lue: nettilukijoiden) ajatuksissa, siinä määrin nämä luuloviisaat saavuttavat samanluontoisten tuomariensa suosion. Mielikuvitus ei tosin voi tehdä narreista viisaita, mutta se tekee heistä onnellisia, toisin kuin järki, joka voi tehdä ystävänsä vain onnettomaksi; sillä edellinen (mielikuvitus) verhoaa ihmiset kunnialla, jälkimmäinen (järki) häpeällä. ”

      Sat sapienti !

      • Anonyymi

        Silloin kannattaa ryhtyä metakommentoijien Keisaripaviaaniksi, kun ei itse sano mitään eikä ole mitään mieltä yhtään mistään.

        Ja lauseloogisesti on ihan hitusen pölvästiä laajentaa "Valitut eivät voi vastustaa Jumalan armoa" -kohta muotoon "Kaikki eivät voi vastustaa Jumalan armoa", jos tarkoitus on sanoa "Kukaan ei voi vastustaa Jumalan armoa."

        Mutta kai tuollaiset lapsukset kuittaantuvat sillä, että heittää sekaan hieman latinaa.

        Ihmiselle, joka ei itse sano mitään eikä ole mistään mitään mieltä, on luongtaista kirjoittaa virkkeitä, joissa ei sanota mitään ja joissa ei ole mitään mieltä: "Olen toki eri mieltä tästä vastustamattomasta armosta, joka on omanlaistaan fatalismioppia, mutta sovitus on ja pysyy !" Tuo virke kun ei ole merkityssisällöltään korrekti; siinä käytetty sovitus-sana ei tarkoita yhtikäs mitään (korkeintaan ehkä 'sovituksen asettamista tarjolle', mikä synnyttää merkitysspiraalin, jos kuvitellaan, että sinun jumalasi sovituksen asettamisen tarjolle voi Usko Toivosen jumala asettaa tarjolle). En toki kiistä, etteikö tuo virke silti voisi olla KOGNITIIVISESTI tai AFFEKTIIVISESTI korrekti, mitä nuo ilmaisut sitten tarkoittanevatkin.

    • Anonyymi

      Totta!!

      ST

    • Anonyymi

      Usko ei ole mikään tyhjä käsi, vaan lahjaksi saatu uskonhenki. Pyhä Henki, joka luvataan antaa lahjaksi Kristillisessä Kasteessa (Apt.2)

      Eräskin hellari tuolla kirjoitti, että mitään uskon Henkeä ei ole olemassakaan, vaan usko syntyy ihmisen tekona hänen omissa aivoissa eli aivot alkaa uskomaan.

      Jeesus antoi ihan pienille sylilapsillekin sen uskon Hengen. Jeesuksen eläissä Kristillistä kastetta ei tietenkään ollut vielä olemassakaan.

      Uudessa Liitossa tuo uskon Henki annetaan ihmiselle Kristillisessä kasteessa lahjaksi. Siksi puhutaan lahjauskosta.

      2. Kor. 4:13 "Mutta koska meillä on sama uskon Henki"

    • Anonyymi

      LAHJA ei vaadi lahjansaajalta mitään ennakkovaatimuksia.

      Ap. t. 2:38

      Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. SILLOIN te saatte LAHJAKSI Pyhän Hengen." Pyhä Henki=Uskonhenki. Lahjausko. Armosta.

      " Sillä teille ja TEIDÄN LAPSILLE tämä LUPAUS on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
      Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne TÄSTÄ nurjasta SUKUPOLVESTA.

    • Anonyymi

      Oikea lahjausko on Jumalan pelkoa ja luottamusta Jumalan apuun ja huolenpitoon.

      Ja Jumalan käskyjen ja ohjeiden huomioimista ja Jumalan rakastamista ylikaiken ja lähimmäistä niinkuin itseä.

      Amerikasta tulleisiin lahkoihin ei pidä mennä niiden sarvipäiden tönittäväksi ja maahan kaadettavaksi ja häpäisemään Jumalaa.

    • Anonyymi

      Jeesus sanoo: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, ei sinne pääse sisälle.

      Hellutailaiset eivät puhu mitään siitä, kuinka lapset pääsevät sisälle Jumalan valtakuntaan.

      He vievät ihmisten huomion aikuisiin ja lahkossa tapahtuviin kaatamisiin, kielilläpuhumiseen ja muihin sirkustemppuihin ja valheiksi osoitettuihin paranemisihmeisiin. Miksi?

    • Anonyymi

      Room.6:4-5. 8:17. Ef.2:6. Kol.2:13. 1Tess.4:14. 5:10.

    • Anonyymi

      "Siksi minun on kokiessani olevani vailla uskoa uudelleen ja uudelleen kuunneltava sanan vakuutusta hänestä.2

      Noihhan se etenkin alussa on. Mutta kun Jumalan sanaa tankkaa, niin jossain vaiheessa se alkaa nousta spontaanisti omasta sisimmästä. Pyhä Henki nostaa oikeat sanat oikeaan hetkeen. Oli kyse sitten varoituksesta tai rohkaisusta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6519
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4203
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2607
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1548
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe