Varhaisimmat keksinnöt

Anonyymi

Luku - ja kirjoitustaito kehittyivät muinaisessa mesopotamiassa. Samalle seudulle sijoitetaan tavallisesti myös pyörän keksiminen.

Vanhimmista kirjallisista teoksista mm. Raamatun luomiskertomus sijoittaa tapahtumat tälle alueelle jota sanotaan "kaksoisvirran maaksi".

Milloin nämä ihmiskunnan merkittävimmät keksinnöt saapuivat Eurooppaan ja Kiinaan?

56

218

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olivatko aikansa ateistit mukana kehittämässä niitä korkeakulttuureita joiden keksintöjä, kuten aikaa jne. vieläkin käytetään?

      • Anonyymi

        Ajanlaskun keksi tietenkin Jeesus, koska hänellä oli jo syntyessään ranteessaan maailman ensimmäinen Rolex-kello.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli vaatimaton eikä käyttänyt Rolwxia, kuten hänen seuraajansa lukuisissa eri seurakunnissa sen jälkeen ovat tehneet, Herra siunattua heitä seuraajilla ja maksajilla.

        Ja mikseivät seuraisi, jos kerran on jotain seurattavaa. Onpahan pois sosiaaliluukulta nekin pastorit.

        Kyllä Jeesuksella oli kelloja käsivarsissa kuin romaniveljillä. Kaikkea löytyi Tissotista Zenithiin ja muutama Seikokin seassa jo ennen kuin niitä oli edes keksitty.

        Luulevatko ateistit oikeasti, että kello on se esine, joka määrittää ajan?

        Luulevatko hihhulit oikeasti, että kello on esine, jonka juutalaisten keksimä akuankka (ns. jumala) taikoi tyhjästä?

        Olivatko ateistit mukana muinaisina aikoina keksimässä kirjoitustaitoa, jota ilmeisesti tarvittiin mm. hallinnon ja teististen yhteisöjen tarpeisiin?
        Suomenkielen kirjoitettu muoto on ilmeisesti kehitetty teistisiin tarkoituksiin?
        Minkä kielien kielioppi on alunperin kehitetty ateistien toimesta tai ateistisiin tarkoitusperiin?
        Ps. kellolla esitetään aikaa, eikä määritetä sitä.
        https://almanakka.helsinki.fi/images/aikakirja/Aikakirja3.68-109.pdf

    • Anonyymi

      Yksi ihmiskunnan vanhimmistä säilyneistä kirjallisista teksteistä on mesopotamialainen Gilgamesh-eepos, "maailman vanhin sankaritaru". Se on suomennettu kahdesti: Armas Salosen tulkinta ilmestyi vuonna 1943, Jaakko Hämeen-Anttilan versio vuonna 2000. Toinen varhaisimpiin kuuluva suomennettu teos on Muinaisegyptiläinen kuolleiden kirja, jonka teksteistä osa saattaa olla Gilgameshiakin vanhempaa perua.

      Gilgamesh eepos on siitäkin mielenkiintoinen että sen taruja on kopioitu mm.tässäkin ketjussa mainittuun raamattuun esimrkiksi Nooan tulva arkkeineen on lähes sellaisenaan kopioitu vanhaan testamenttiin.

      • Anonyymi

        Nooan tulvaa ei ole kopioitu Raamattuun Gilgamesista näistä alla olevista syistä. Teksti on referoitu professori K. A. Kitchenin vuonna 2003 ilmestyneestä teoksesta “On the Reliability of the Old Testament”:

        Vedenpaisumus

        Onko Raamatun vedenpaisumuskertomusta pidettävä Mesopotamiasta lainattuna myyttinä? On selvää, että mesopotamialaiset uskoivat myös vedenpaisumukseen. Millä perusteilla voidaan kuitenkin olettaa että 1. Moos. 6-9 on säilynyt itsenäisesti? Itsenäisyyttä tukee sisällön liiallinen eroavuus. Suoraa kopiointia ei ole tapahtunut kumpaankaan suuntaan. Lukuisia eroja ovat muun muassa:

        -Raamatun mukaan rangaistus seuraa moraalisesta rappiosta. Mesopotamialaisen kertomuksen mukaan jumalat raivostuvat ihmisten metelöintiin.
        -Raamatun mukaan Jumala käskee vanhurskaan Nooan rakentaa arkin. Mesopotamialaisen version mukaan ystävällismielinen jumala salamyhkäisesti paljastaa asian sankarille.
        -Raamatun mukaan Nooan arkki on rakennettu nykyisten laivan mukaisiin mittasuhteisiin. Mesopotamialaisen myytin mukaan laiva on kuutio.
        -Raamattu kuvaa vedenpaisumuksen ajan. Mesopotamialaisen kuvauksen mukaan aikaa ei määritellä.
        -Raamatun kuvauksessa arkkiin menee Nooan perhe. Mesopotamialaisen tarinan mukaan arkissa on monien työalojen edustajia.
        -Lintujen lähettäminen on yhteistä traditiota, mutta hyvin erilaisesti kerrottuna.
        -Raamatun mukaan Nooa lähtee arkista Jumalan käskystä ja uhraa kiitosuhrin. Mesopotamialaisessa versiossa sankari pakenee arkista ja joutuu siksi uhraamaan lepyttääkseen jumalia.
        -Raamatun mukaan maa täyttyy eläimistä ja ihmisistä luonnollisella tavalla. Mesopotamialaisen myytin mukaan jumalat osallistuvat yliluonnollisesti elämän palauttamiseen.

        On selvää, että vedenpaisumus on ollut sekä Raamatun että mesopotamialaisen tradition keskeinen osa. Eroavaisuudet ovat kuitenkin niin suuret, että suoraa yhteyttä kertomuksien välillä ei ole. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuvaus vastaa noin 120 riviä mesopotamialaista tekstiä. Mesopotamialaiset tekstit ovat 200-370 riviä pitkiä. Raamatun vedenpaisumuskertomus ei voi olla mesopotamialaisen myytin edelleen kehittelyä, koska Raamatun kertomus on tiiviimpi ja yksinkertaisempi. Kyse ei ole lainauksesta kumpaankaan suuntaan, vaan takana on yhteinen traditio.

        https://apowiki.fi/wiki/Raamatun_alkukertomuksien_luotettavuus

        Täysin sama tarina muotoiltu vain palvelemaan kulttuurinsa tarpeita ja uskomuksia Nooan tarinaa ei tietysti olisi voinut kopsata gilgameshiin koska gilgamesh on paljon vanhempi tarusto eli asia on tehty toisinpäin .

        Ymmärrät varmaan itsekin asian että raamatussa asia on täysin piraatti sen on tunnustanut kaikki puoluettomat tutkijat ja jo puoleellisetkin osin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nooan tulvaa ei ole kopioitu Raamattuun Gilgamesista näistä alla olevista syistä. Teksti on referoitu professori K. A. Kitchenin vuonna 2003 ilmestyneestä teoksesta “On the Reliability of the Old Testament”:

        Vedenpaisumus

        Onko Raamatun vedenpaisumuskertomusta pidettävä Mesopotamiasta lainattuna myyttinä? On selvää, että mesopotamialaiset uskoivat myös vedenpaisumukseen. Millä perusteilla voidaan kuitenkin olettaa että 1. Moos. 6-9 on säilynyt itsenäisesti? Itsenäisyyttä tukee sisällön liiallinen eroavuus. Suoraa kopiointia ei ole tapahtunut kumpaankaan suuntaan. Lukuisia eroja ovat muun muassa:

        -Raamatun mukaan rangaistus seuraa moraalisesta rappiosta. Mesopotamialaisen kertomuksen mukaan jumalat raivostuvat ihmisten metelöintiin.
        -Raamatun mukaan Jumala käskee vanhurskaan Nooan rakentaa arkin. Mesopotamialaisen version mukaan ystävällismielinen jumala salamyhkäisesti paljastaa asian sankarille.
        -Raamatun mukaan Nooan arkki on rakennettu nykyisten laivan mukaisiin mittasuhteisiin. Mesopotamialaisen myytin mukaan laiva on kuutio.
        -Raamattu kuvaa vedenpaisumuksen ajan. Mesopotamialaisen kuvauksen mukaan aikaa ei määritellä.
        -Raamatun kuvauksessa arkkiin menee Nooan perhe. Mesopotamialaisen tarinan mukaan arkissa on monien työalojen edustajia.
        -Lintujen lähettäminen on yhteistä traditiota, mutta hyvin erilaisesti kerrottuna.
        -Raamatun mukaan Nooa lähtee arkista Jumalan käskystä ja uhraa kiitosuhrin. Mesopotamialaisessa versiossa sankari pakenee arkista ja joutuu siksi uhraamaan lepyttääkseen jumalia.
        -Raamatun mukaan maa täyttyy eläimistä ja ihmisistä luonnollisella tavalla. Mesopotamialaisen myytin mukaan jumalat osallistuvat yliluonnollisesti elämän palauttamiseen.

        On selvää, että vedenpaisumus on ollut sekä Raamatun että mesopotamialaisen tradition keskeinen osa. Eroavaisuudet ovat kuitenkin niin suuret, että suoraa yhteyttä kertomuksien välillä ei ole. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuvaus vastaa noin 120 riviä mesopotamialaista tekstiä. Mesopotamialaiset tekstit ovat 200-370 riviä pitkiä. Raamatun vedenpaisumuskertomus ei voi olla mesopotamialaisen myytin edelleen kehittelyä, koska Raamatun kertomus on tiiviimpi ja yksinkertaisempi. Kyse ei ole lainauksesta kumpaankaan suuntaan, vaan takana on yhteinen traditio.

        https://apowiki.fi/wiki/Raamatun_alkukertomuksien_luotettavuus

        Tuo lista lähinnä kertoo sen, miten surkuhupaisiin selittelyihin ajaudutaan kun yritetään selitellä musta valkoiseksi.

        Mesopotamialaisen kertomuksen mukaan vedenpaisumuksen syy todellakin oli ihmiskunnan hillitön lisääntyminen ja siitä johtuva meteli ja häiriö, joka häiritsi jopa jumalten nukkumista. Keinoja ihmiskunnan vähentämiseen oli ensin se, että naisille säädettiin vaihdevuodet, jotta syntyvyys laskisi ja kun tämä ei auttanut ihmisille asetettiin 120 vuoden maksimielinikä ja kun tämäkään ei auttanut tuli vedenpaisumus.

        Yllättäin vaikka Raamatun kertomuksessa "metelöinti" on kääntynyt mellakoinniksi ja kaikenlaiseksi paheellisuudeksi, niin tuo Raamatun kertomuksen logiikkaan täysin sopimaton ja kuulumaton 120 vuoden maksimi-ikä on jäänyt Raamatun kertomukseen - ja sitähän ei edes noudateta vedenpaisumuksen jälkeen. Juuri tällaiset pienet ykstityiskohdat joiden ainoa selitys on kopiointi babylonialaisilta todistavat kiistatta Raamatun kertomuksen alkuperän.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kun tullaan myöhäisempään tarustoon mm uuteen testamenttiin olisi mielenkiintoista tietää kumman kautta kreikan vai rooman ?on istutettu seuraava kiinalaisen Kunfutsen hyvin tunnettu lause ja opetus :
      ”Älä tee toisille sitä mitä et tahtoisi toisten tekevän itsellesi.”hieman eri muodossa vain .

      Kunfutse eli kiinassa opetuksineen vuonna 551–479 eKr.

      • Anonyymi

        Tuo kultainen sääntö "älä tee toisille mitä et tahtoisi toisten etekvän itsellesi" on johdettu Raamatun kolmannen Mooseksen kirjan 19.luvusta ja 18.jakeesta:

        <<<Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra.>>>

        Sen ajoitus on n. 1445–1400 eaa. Lähes tuhat vuotta ennen Kunfutsea.

        Vanhin kirjallinen todiste kultaisesta säännöstä on muinaisegyptiläinen teksti, joka on ajoitettu n. 1850 eaa.

        Tämä periaatehan on niin yksinkertainen, järkevä ja humaani, että varmasti on itsenäisesti keksitty ilmaista lähes kaikissa kulttuureissa.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Laita lähde. Raamatussa on kertomus mm. Kainista ja Abelista. Kertomuksessa on kuvattu lähimmäiseen kohdistuva rikos ja sen ajoitus on niin varhainen ettei kukaan ole osannut sitä ajoittaa.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Golden_Rule

        Tekstissä kerrotaan siinäkin lähimmäiseen kohdistuvasta omaisuusrikoksesta, mutta kultaista sääntöä ei mainita niinkuin kirjoittaja sen olisi muka keksinyt, vaan aivan yleisenä ihmisyyden mittakeppinä, joka oli varmasti tuhansia vuosia vanha jo ennen kirjoitustaidon keksimistä.

        Fundamentalistiuskovaiset tahtovat uskotella Raamatun olevan vanhin, täydellisin ja pätevin kokoelma ihmisen muinaishistoriaa, vaikka se enimmäkseen on vain muualta kopsattuja satuja ja tarinoita. ; )

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Vanhin kirjallinen todiste kultaisesta säännöstä on muinaisegyptiläinen teksti, joka on ajoitettu n. 1850 eaa.

        Tämä periaatehan on niin yksinkertainen, järkevä ja humaani, että varmasti on itsenäisesti keksitty ilmaista lähes kaikissa kulttuureissa.

        Jos kultainen sääntö on keksitty ilmaista kaikissa kulttuureissa niin miksi ihmiuhraamisista löytyy todisteita kaikkialta maailmasta:

        <<<Tutkimus: Muinaisten kulttuurien valtaeliitti piti köyhät kurissa ihmisuhreilla.

        Uusiseelantilaisessa tutkimuksessa selvitettiin yli 90 muinaiskulttuurin uskonnollisia rituaaleja. Kaikista maanosista löytyi uhraamista kauan ennen kuin yhteisöjen tiedettiin olleen vuorovaikutuksessa keskenään.>>>

        https://yle.fi/uutiset/3-8814940

        Ihmisuhrit kielletään selvästi vain Raamatussa.

        "Älä tapa"

        Miten on mielestäsi käynyt kristikunnan historiassa? ; )

        Olet muutoinkin huvittava. Tarkastele vaikka buddhalaisuuden ja muinaisten jainalaisten yhä olemassa olevaa uskontoa, niin näet, kuinka korkea moraali ei ole mikään kristittyjen monopoli.

        Ja silti buddhalaisetkin tappavat ja sotivat. Ihmisen luontaista aggressiivisuutta pienentävät vain korkeatasoinen moraalinen kasvatus, rakastava kasvatus ja myös moraaliltaan puhdas yhteiskunta, jossa on selkeät säännöt sille, että toiselle ei saa tehdä pahaa.

        Miten ovat lapsia raiskaavat saarnaajat mielestäsi edistäneet turvallisen yhteiskunnan kehittymistä?

        Eivät ainakaan räyhäateistit ole keksineet sitä vieläkään, edes lukea Raamatusta, vaikka on monta kertaa vihjattu.

        "<<<Tutkimus: Muinaisten kulttuurien valtaeliitti piti köyhät kurissa ihmisuhreilla"

        Niinhän se tekee edelleen. Seiska-lehden toimittajat (vihdin kypsyjätekasan rahaton, mutta sitäkin limaisempi vallasta haaveileva eliitti) ja Ruotsin valtio ovat siitä erittäin hyviä esimerkkejä, joita paikallinen kokoomus yrittää vuoden 1918 hengessä parhaansa mukaan jäljitellä.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        "Älä tapa"

        Miten on mielestäsi käynyt kristikunnan historiassa? ; )

        Olet muutoinkin huvittava. Tarkastele vaikka buddhalaisuuden ja muinaisten jainalaisten yhä olemassa olevaa uskontoa, niin näet, kuinka korkea moraali ei ole mikään kristittyjen monopoli.

        Ja silti buddhalaisetkin tappavat ja sotivat. Ihmisen luontaista aggressiivisuutta pienentävät vain korkeatasoinen moraalinen kasvatus, rakastava kasvatus ja myös moraaliltaan puhdas yhteiskunta, jossa on selkeät säännöt sille, että toiselle ei saa tehdä pahaa.

        Miten ovat lapsia raiskaavat saarnaajat mielestäsi edistäneet turvallisen yhteiskunnan kehittymistä?

        "Miten ovat lapsia raiskaavat saarnaajat mielestäsi edistäneet turvallisen yhteiskunnan kehittymistä?"

        Kohtuullisen hyvin. He ovat sangen tehokkaasti pelotelleet helvetillä varkaita ja pikkurikollisia ja näin suojanneet heille raiskattavia lapsia tuottaneita perheitä.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Vanhin kirjallinen todiste kultaisesta säännöstä on muinaisegyptiläinen teksti, joka on ajoitettu n. 1850 eaa.

        Tämä periaatehan on niin yksinkertainen, järkevä ja humaani, että varmasti on itsenäisesti keksitty ilmaista lähes kaikissa kulttuureissa.

        Kyllähän aikojen alussa, lähi-itä oli tieteissä palon edellä muuta maailmaa, tähtitieteissä ja eikö nämä numerotkin keksitty siellä.
        Mutta sitten tuli islam. Enää ei tarvitse ajatella mitään, ohjeet elämiseen löytyy koraanista.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Golden_Rule

        Tekstissä kerrotaan siinäkin lähimmäiseen kohdistuvasta omaisuusrikoksesta, mutta kultaista sääntöä ei mainita niinkuin kirjoittaja sen olisi muka keksinyt, vaan aivan yleisenä ihmisyyden mittakeppinä, joka oli varmasti tuhansia vuosia vanha jo ennen kirjoitustaidon keksimistä.

        Fundamentalistiuskovaiset tahtovat uskotella Raamatun olevan vanhin, täydellisin ja pätevin kokoelma ihmisen muinaishistoriaa, vaikka se enimmäkseen on vain muualta kopsattuja satuja ja tarinoita. ; )

        Toisin sanoen sumerialaisia paimentarinoita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kultainen sääntö "älä tee toisille mitä et tahtoisi toisten etekvän itsellesi" on johdettu Raamatun kolmannen Mooseksen kirjan 19.luvusta ja 18.jakeesta:

        <<<Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra.>>>

        Sen ajoitus on n. 1445–1400 eaa. Lähes tuhat vuotta ennen Kunfutsea.

        >Sen ajoitus on n. 1445–1400 eaa. Lähes tuhat vuotta ennen Kunfutsea.

        Kenen mukaan? Vanha testamenttihan laadittiin Babylonissa juurikin Kunfutsen aikoihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän aikojen alussa, lähi-itä oli tieteissä palon edellä muuta maailmaa, tähtitieteissä ja eikö nämä numerotkin keksitty siellä.
        Mutta sitten tuli islam. Enää ei tarvitse ajatella mitään, ohjeet elämiseen löytyy koraanista.

        Buahhahhaa! Kreikkalaiset laskivat maapallon ympärysmitankin melkein oikein aikana jolloin juutalaiset talloivat pannukakkua eivätkä olleet kiinnostuneet tieteelliseen kallistuvasta ajattelusta paskan vertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ainakaan räyhäateistit ole keksineet sitä vieläkään, edes lukea Raamatusta, vaikka on monta kertaa vihjattu.

        Ite sinä räyhäät ja mollaat, jos vaan tajuaisit.

    • Anonyymi

      Itse uskon, että Kiinassa on kaikki tuollaiset keksitty ensi. Kiinalaiset alkuperäiset kansat olivat hyvin nokkelia: tuli pyörää, ruutia, paperia, viisauksia jne. loputtomana virtana. Ovat sitten kulkeutuneet tännekin myöhemmin.

      • Mahdollisesti, mutta kaikista kiinalaisista keksinnöistä ei länteen valunut tietoa, data on hävinnyt ja osa keksinnöistä, kuten valtamerikelpoinen, kestävä ja silti edullinen jättidzonkki jopa ammoin kielletty. Kiinalaiset eivät enää itsekään tiedä, mitä kaikkea muinoin tulikaan keksittyä ja Silkkitie länteen tuli vasta myöhemmin.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Mahdollisesti, mutta kaikista kiinalaisista keksinnöistä ei länteen valunut tietoa, data on hävinnyt ja osa keksinnöistä, kuten valtamerikelpoinen, kestävä ja silti edullinen jättidzonkki jopa ammoin kielletty. Kiinalaiset eivät enää itsekään tiedä, mitä kaikkea muinoin tulikaan keksittyä ja Silkkitie länteen tuli vasta myöhemmin.

        Ehkä ateismi rappeutti luovuuden. Kiinassahan oli edetty jo uskonnoista filosofiaan kun oikein kunnon uskonnollisuus vasta alkoi lännessä, nostaen lännen maailman johtavaksi voimaksi. Nyt länsi on rappeutumassa ateismiin ja Islam nousemassa maailman johtavaksi voimaksi, jo toistamiseen historiansa aikana.

        "Ehkä ateismi rappeutti luovuuden"

        Näin varmastikin on en tiedä yhtään inkvisition jälkeen keksityn niin mahtavia ja toimivia laitteita mitä inkvisition aika tarjosi .

        Myöskin kouluissa ei opeteta "mistä tunnet noitanaisen " tapaisia aineita vaikka varmaan olisi hyödyksi kaikille .

        Maantieto on nykyään pelkkää valhetta ja saa harhaajohtamisensa vuoksi matkailevia ihmisiä putoamaan tuhansia vuosittain maailman laidalta .

        Lääketiede on ottanut takapakkia sen jälkeen kun ateistit alkoivat varastamaan kirkolta salaa ruumiita ja tekemään ruumiinavauksia ja mukamas tutkimaan ihmisen anatomiaa.Kaikki tietävät että ihmisen ainoa lääke on rukous ei mikään pensiliini tai sädehoito.

        Outoja väitteitä sinulla, taidat olla kiihkeä ja fanaattinen ateisti ja siten ehkä uskot itsekin valheisiisi.

        Kristinusko ei loppunut inkvisitoon eikä inkvisition tehtävänä ollut estää kehitystä, vaan suojella kristinuskoa. Inkvisitio yhdistetään helposti jesuiittoihin, jotka taas olivat koulutetuimpia ihmisiä omana aikanaan, eivätkä he tuhlanneet aikaansa yrittääkseen selittää havaittuja luonnonilmiöitä olemattomiksi. Kuten eivät ole tehneet sen jälkeenkään. Jesuiitta Georges Lemaitse keksi alkuräjähdysteorian, jonka sitten ateistit varastivat omiin nimiinsä.

        Katolinen kirkko ei ole koskaan uskonut maapallon olevan tasainen, vaan katolisen kirkon kanonisoitu tähtitietelijä Ptolemaios kertoi maan olevan pallo jo toisella sataluvulla ajanlaskun alusta. Tämä tieto ei ehkä ole vieläkään saavuttanut ateisteja. Ei ainakaan kaikkia, koska sinäkään et sitä tiennyt.

        Mistäs lähtien penissilliini tai sädehoito ovat ateistien keksintöä? Eivät Leisolankaan tekemät keksinnöt ole ateistien tekemiä, vaikka ateistit mielellään niitä käyttävät ja haluavat omia ne itselleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä ateismi rappeutti luovuuden. Kiinassahan oli edetty jo uskonnoista filosofiaan kun oikein kunnon uskonnollisuus vasta alkoi lännessä, nostaen lännen maailman johtavaksi voimaksi. Nyt länsi on rappeutumassa ateismiin ja Islam nousemassa maailman johtavaksi voimaksi, jo toistamiseen historiansa aikana.

        >Nyt länsi on rappeutumassa ateismiin ja Islam nousemassa maailman johtavaksi voimaksi, jo toistamiseen historiansa aikana.

        Varmaan juu. Satamiljoonaisessa Egyptissä julkaistaan vuosittain kirjanimikkeitä vähemmän kuin Sloveniassa. Näin se islam etenee.

        Toki moderni tiede suusta suuhunkin liikkuu, en sitä kiellä. Kokonaisen väikkärinkin voi opetella ulkoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Outoja väitteitä sinulla, taidat olla kiihkeä ja fanaattinen ateisti ja siten ehkä uskot itsekin valheisiisi.

        Kristinusko ei loppunut inkvisitoon eikä inkvisition tehtävänä ollut estää kehitystä, vaan suojella kristinuskoa. Inkvisitio yhdistetään helposti jesuiittoihin, jotka taas olivat koulutetuimpia ihmisiä omana aikanaan, eivätkä he tuhlanneet aikaansa yrittääkseen selittää havaittuja luonnonilmiöitä olemattomiksi. Kuten eivät ole tehneet sen jälkeenkään. Jesuiitta Georges Lemaitse keksi alkuräjähdysteorian, jonka sitten ateistit varastivat omiin nimiinsä.

        Katolinen kirkko ei ole koskaan uskonut maapallon olevan tasainen, vaan katolisen kirkon kanonisoitu tähtitietelijä Ptolemaios kertoi maan olevan pallo jo toisella sataluvulla ajanlaskun alusta. Tämä tieto ei ehkä ole vieläkään saavuttanut ateisteja. Ei ainakaan kaikkia, koska sinäkään et sitä tiennyt.

        Mistäs lähtien penissilliini tai sädehoito ovat ateistien keksintöä? Eivät Leisolankaan tekemät keksinnöt ole ateistien tekemiä, vaikka ateistit mielellään niitä käyttävät ja haluavat omia ne itselleen.

        >Eivät Leisolankaan tekemät keksinnöt ole ateistien tekemiä, vaikka ateistit mielellään niitä käyttävät ja haluavat omia ne itselleen.

        Mitäs Masa taas onkaan keksinyt? Tämä on ihan uutta nyt. 😃

        "Kristinusko ei loppunut inkvisitoon eikä inkvisition tehtävänä ollut estää kehitystä, vaan suojella kristinuskoa."

        Kuka on väittänyt että kristinusko loppui inkvisitioon? sehän oli vain Paavin perustama laitos harhaoppeja "uskoja" vastaan yksinkertainen kidutus ja kuulustelumuoto jota käytettiin mm kataareihin ennen kuin katolinen kirkko lopuksi suoritti heidän keskuudessaan kansanmurhan arvioiden mukaan murhasi pahimmillaan noin miljoona kataaria harhaoppineisuuden vuoksi.

        "Katolinen kirkko ei ole koskaan uskonut maapallon olevan tasainen, vaan katolisen kirkon kanonisoitu tähtitietelijä Ptolemaios kertoi maan olevan pallo jo toisella sataluvulla ajanlaskun alusta. Tämä tieto ei ehkä ole vieläkään saavuttanut ateisteja. Ei ainakaan kaikkia, koska sinäkään et sitä tiennyt."

        noin 700 luvulle asti katolinen kirkko oli sisäisessä ristiriidassa asian suhteen ja silloin vasta kirkon yhtenäiseksi kannaksi tuli että maa on pyöreä vaikka asia oli filosofien piireissä huomattu noin tuhannen vuotta aiemmin.Antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset filosofit tiesivät yleisesti viimeistään Aristoteleen (384–322 eKr) jälkeen, että Maa on pallon muotoinen. Teoksessaan Taivaasta (II.14) Aristoteles perusteli tätä filosofisten argumenttien lisäksi kolmella konkreettisella havainnolla.

        "Mistäs lähtien penissilliini tai sädehoito ovat ateistien keksintöä?"

        Siitä lähtien kun ei enään uskottu että rukous on ainoa parannuskeino tauteihin oli hylättävä tällaiset uskomukset ja alettava tekemään ihmistiedettä ilman jumalia.

        " Eivät Leisolankaan tekemät keksinnöt ole ateistien tekemiä, vaikka ateistit mielellään niitä käyttävät ja haluavat omia ne itselleen."

        Kuka ihme on joku leisola ? nyt meni täysin ohi .

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Eivät Leisolankaan tekemät keksinnöt ole ateistien tekemiä, vaikka ateistit mielellään niitä käyttävät ja haluavat omia ne itselleen.

        Mitäs Masa taas onkaan keksinyt? Tämä on ihan uutta nyt. 😃

        Elintarviketeollisuuden käyttämiä bioteknisiä menetelmiä, joista sai palkinnonkin.

        Ateistit eivät näköjään seuraa ollenkaan tieteen kehittymistä. Kaikki aika menee taisteluun "pahaa" kristinuskoa vastaan palstoilla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outoja väitteitä sinulla, taidat olla kiihkeä ja fanaattinen ateisti ja siten ehkä uskot itsekin valheisiisi.

        "Kristinusko ei loppunut inkvisitoon eikä inkvisition tehtävänä ollut estää kehitystä, vaan suojella kristinuskoa."

        Kuka on väittänyt että kristinusko loppui inkvisitioon? sehän oli vain Paavin perustama laitos harhaoppeja "uskoja" vastaan yksinkertainen kidutus ja kuulustelumuoto jota käytettiin mm kataareihin ennen kuin katolinen kirkko lopuksi suoritti heidän keskuudessaan kansanmurhan arvioiden mukaan murhasi pahimmillaan noin miljoona kataaria harhaoppineisuuden vuoksi.

        "Katolinen kirkko ei ole koskaan uskonut maapallon olevan tasainen, vaan katolisen kirkon kanonisoitu tähtitietelijä Ptolemaios kertoi maan olevan pallo jo toisella sataluvulla ajanlaskun alusta. Tämä tieto ei ehkä ole vieläkään saavuttanut ateisteja. Ei ainakaan kaikkia, koska sinäkään et sitä tiennyt."

        noin 700 luvulle asti katolinen kirkko oli sisäisessä ristiriidassa asian suhteen ja silloin vasta kirkon yhtenäiseksi kannaksi tuli että maa on pyöreä vaikka asia oli filosofien piireissä huomattu noin tuhannen vuotta aiemmin.Antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset filosofit tiesivät yleisesti viimeistään Aristoteleen (384–322 eKr) jälkeen, että Maa on pallon muotoinen. Teoksessaan Taivaasta (II.14) Aristoteles perusteli tätä filosofisten argumenttien lisäksi kolmella konkreettisella havainnolla.

        "Mistäs lähtien penissilliini tai sädehoito ovat ateistien keksintöä?"

        Siitä lähtien kun ei enään uskottu että rukous on ainoa parannuskeino tauteihin oli hylättävä tällaiset uskomukset ja alettava tekemään ihmistiedettä ilman jumalia.

        " Eivät Leisolankaan tekemät keksinnöt ole ateistien tekemiä, vaikka ateistit mielellään niitä käyttävät ja haluavat omia ne itselleen."

        Kuka ihme on joku leisola ? nyt meni täysin ohi .

        "Siitä lähtien kun ei enään uskottu että rukous on ainoa parannuskeino tauteihin oli hylättävä tällaiset uskomukset ja alettava tekemään ihmistiedettä ilman jumalia."

        Milloin tauteja on hoidettu pelkästään rukoilemalla? Tietääkseni nykyisten sairaaloiden esikuvina toimineissa luostareissa hoidettiin nimenomaan tieteellisemmin kuin niitä ympäröivällä pakanallisilla alkuperäisväestön alueilla. Luostareilla oli käytössään se osa antiikin tietämystä, joka oli säilynyt.

        Ateitit sen sijaan olivat luikkineet karkuun ja hävinneet historian hämärään, ei heissä ollut miestä eikä naista tiedettä puolustamaan. Kristinusko yksin kävi taistelun pimeitä pakanallisia taikaoppeja vastaan.

        "Kuka ihme on joku leisola ? nyt meni täysin ohi ."

        Bioprosessitekniikan professori. Siihen asemaan vain harva ateisti koskaan, jos silloinkaan pääsee

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Leisola

        "Bioprosessitekniikan professori. Siihen asemaan vain harva ateisti koskaan, jos silloinkaan pääsee"

        Tarkoittanet varmaan Leisolan olevan kreationisti ja näin siitä syystä olisi osaava ja tuottelias tutkija ja keksijä ?

        Miten kaikki muut maailman historian eri tieteenalojen tutkijat ja professorit sitten, olivatko ja ovatko hekin kreationisteja ?

        Epäilen, sillä eihän matemaattisella kyvykkyydellä ole mitään syy yhteyttä henkilön uskoon tai maailmankatsomukseen.

    • Anonyymi

      Joku sanoi että VT kieltää ihmisuhrit mutta kun VT:n tarinoita lukee niissä suorastaan vaaditaan valtava määrä ihmisuhreja uskonnon jumalan lepyttämiseen laitoin osan tähänkin:

      4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

      Nää loput onkin sitten sellaista täysin mielipuolista vailla järkeä olevaa psykopaattista sairasta p..kaa että herkimmille sanon tässä vaiheessa ettei edes kannata lukea.

      1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."
      Naah. 1:2,6 "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen ... Kuka seisoo hänen tuimuutensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa hehkua? Hänen vihastuksensa vuotaa niinkuin tuli, ja kalliot halkeilevat hänen edessänsä."
      Hoos. 14:1 "Samaria joutuu syystänsä kärsimään, koska se on niskoitellut Jumalaansa vastaan: he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."
      Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa ..."
      Jer. 4:8 "Sen tähden kääriytykää säkkeihin, valittakaa ja parkukaa, sillä Herran vihan hehku ei ole kääntynyt meistä pois."
      2. Sam. 22:7-9 "Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa, Jumalaani minä rukoilin; ja hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, minun huutoni kohosi hänen korviinsa. Silloin maa huojui ja järisi, taivaan perustukset järkkyivät; ne horjuivat, sillä hänen vihansa syttyi. Savu suitsusi hänen sieraimistaan, kuluttava tuli hänen suustansa, palavat hiilet hehkuivat hänestä."

      2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."
      Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."
      4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."
      1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."
      Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."
      5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."
      Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."
      4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."
      Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

      • Anonyymi

        Noissa kaikissa on kerrottu syy ja seuraus. Kyse ei ole "ihmisuhrista" siinä merkityksessä mitä uusiseelantilainen uhritutkimus selvitti. https://yle.fi/uutiset/3-8814940

        "Kyse ei ole "ihmisuhrista" siinä merkityksessä mitä uusiseelantilainen uhritutkimus selvitti."

        Kyse on kuitenkin ihmisuhrista ja se kai on tämänkin keskustelun pointti
        Tämäkin seuraava on täysin ihmisuhraus kyseisen uskonnon jumalalle että tämä leppyisi vihassaan kyseisiä uskovaisia kohtaan.

        4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

      • Anonyymi

        Omien uhraaminen kielletään muuten kuin itsemurhatehtävissä. Se oli tuona aikana vallitsevaa edistyksellisyyttä, siksi roomalaisetkin tappeluttivat kuolemaantuomittujakin areenalla, sen sijaan että olisivat uhranneet neitseitä kivipaadeille sidottuna.

        Ihmisten uhraamiseen perustuneet kulttuurit eivät ole kovin menestyneitä, sodankäynnille perustuneet taas ovat. Naishomomainen muinainen Vihdin kypsyjätekasakulttuuri perustui ihmisuhreihin kuten nykyäänkin, mutta lähteisiin upottajat tulivat miekalla käännytetyiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyse ei ole "ihmisuhrista" siinä merkityksessä mitä uusiseelantilainen uhritutkimus selvitti."

        Kyse on kuitenkin ihmisuhrista ja se kai on tämänkin keskustelun pointti
        Tämäkin seuraava on täysin ihmisuhraus kyseisen uskonnon jumalalle että tämä leppyisi vihassaan kyseisiä uskovaisia kohtaan.

        4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

        Paskat ole. Tuossa eletään "lain aikaa" ja kyse on lain ja liiton rikkomisesta. Ihmisuhraaminen on eri asia koska siihen ei ole tuollaista syytä. Onhan kuolemantuomio vieläkin voimassa monissa maissa.

        Jos tuo väkivalta kummastuttaa niin opiskelepa muinaisten sotien historiaa vähän. Ihmiset olivat tuohon aikaan yhtä väkivaltaisia kuin eläimet. Juutalaisten täytyi selvitä ihmiskunnan vilkkaimman alueen keskellä suurvaltojen puristuksessa. Silloin kuri oli äärimmäisen kova.

        Vasta Jeesuksen ajasta ihmiskunnan sivistys alkoi olla sillä tasolla että hänen oppejaan saattoi edes tarjota ihmiskunnalle.

        "Paskat ole. Tuossa eletään "lain aikaa" ja kyse on lain ja liiton rikkomisesta."

        Eli ihmisuhrista vai etkö osaa lukea .
        Nimenomaan olemattomalle jumalalle tekstin mukaan uhrataan ihmisiä että tämä jumala leppyisi

        ETTÄ HERRAN VIHAN HEHKU KÄÄNTYISI POIS ISRAELISTA uhrataan jumalille ihmisiä ihan kuin missä muualla tahansa uhrattiin jonkun syyn takia yliluonnollisille jumalille ihmisiä uhreiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noissa kaikissa on kerrottu syy ja seuraus. Kyse ei ole "ihmisuhrista" siinä merkityksessä mitä uusiseelantilainen uhritutkimus selvitti. https://yle.fi/uutiset/3-8814940

        Siitä on tuosta Jumalasta tullut vanhemmiten paljon lempeämpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Paskat ole. Tuossa eletään "lain aikaa" ja kyse on lain ja liiton rikkomisesta."

        Eli ihmisuhrista vai etkö osaa lukea .
        Nimenomaan olemattomalle jumalalle tekstin mukaan uhrataan ihmisiä että tämä jumala leppyisi

        4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

        ETTÄ HERRAN VIHAN HEHKU KÄÄNTYISI POIS ISRAELISTA uhrataan jumalille ihmisiä ihan kuin missä muualla tahansa uhrattiin jonkun syyn takia yliluonnollisille jumalille ihmisiä uhreiksi.

        Siinä on kerrottu syy ja seuraus. Herran viha syttyy vääryydestä ja kun synti kasvaa suureksi se synnyttää onnettomuuden. Niin käy vielä nykyäänkin.

        Aivan viime vuosinakin on ollut samankaltaisia sotia Irakissa, Afganistanissa, Syyriassa ja Jemenissä. Ja myös EU on niihin osallistunut. Syy on ihmisissä. Jos VT:ssa ei olisi tällaisia kuvauksia niin sitä pidettäisiin täysin epärealistisena. Nyt kun Raamattu kertoo totuuden noista tapahtumista niin sitä ihmetellään. Ja toki sitä tuleekin ihmetellä ja kauhistella - sehän sen tarkoitus alunperinkin oli - mutta silti - tai juuri siksi - juutalainen kansa kasvoi ja kehittyi muiden edelle. Heidän teksteissä asioita ei kaunisteltu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskat ole. Tuossa eletään "lain aikaa" ja kyse on lain ja liiton rikkomisesta. Ihmisuhraaminen on eri asia koska siihen ei ole tuollaista syytä. Onhan kuolemantuomio vieläkin voimassa monissa maissa.

        Jos tuo väkivalta kummastuttaa niin opiskelepa muinaisten sotien historiaa vähän. Ihmiset olivat tuohon aikaan yhtä väkivaltaisia kuin eläimet. Juutalaisten täytyi selvitä ihmiskunnan vilkkaimman alueen keskellä suurvaltojen puristuksessa. Silloin kuri oli äärimmäisen kova.

        Vasta Jeesuksen ajasta ihmiskunnan sivistys alkoi olla sillä tasolla että hänen oppejaan saattoi edes tarjota ihmiskunnalle.

        "Jos tuo väkivalta kummastuttaa niin opiskelepa muinaisten sotien historiaa vähän. Ihmiset olivat tuohon aikaan yhtä väkivaltaisia kuin eläimet."

        Siksi olen aina sanonutkin sitä kuinka VT: n taruissa loistaa sen ajan ihmisten primitiivisyys raakuus ja eläimellisyys joka tulee esiin erityisesti siinä minkälaisen jumalharhan he ovat kehittäneet/luoneet itselleen missä yhdistyy tuo kaikki mielipuolisuus tehden jumalastaan nykyihmisen silmissä lähes vesikauhuisen koiran raivon omaavan hullun.

        Mutta asiaan pitää tosiaan perehtyä ja siten pystyy huomaamaan tuon aikaisten ihmisten primitiivisen näkökulman maailmaan sitä kuvastaa hyvin heidän luomansa jumalhahmo joka koostuu täysin heidän ajatuksistaan .
        Eri kulttuurien jumalharhat ja tarut ovat mielenkiintoisia .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskat ole. Tuossa eletään "lain aikaa" ja kyse on lain ja liiton rikkomisesta. Ihmisuhraaminen on eri asia koska siihen ei ole tuollaista syytä. Onhan kuolemantuomio vieläkin voimassa monissa maissa.

        Jos tuo väkivalta kummastuttaa niin opiskelepa muinaisten sotien historiaa vähän. Ihmiset olivat tuohon aikaan yhtä väkivaltaisia kuin eläimet. Juutalaisten täytyi selvitä ihmiskunnan vilkkaimman alueen keskellä suurvaltojen puristuksessa. Silloin kuri oli äärimmäisen kova.

        Vasta Jeesuksen ajasta ihmiskunnan sivistys alkoi olla sillä tasolla että hänen oppejaan saattoi edes tarjota ihmiskunnalle.

        "Vasta Jeesuksen ajasta ihmiskunnan sivistys alkoi olla sillä tasolla että hänen oppejaan saattoi edes tarjota ihmiskunnalle."

        Kyllä näitä oppeja kuten aiemmin kirjoitettiin täälläkin jo oli kulttuurista riippuen tarjottu jo kauan muissa kulttuureissa ja "jeesusken" no joo opithan ovat antiikin kreikan ja antiikin rooman filosofien oppeja vaikka jotkut edelleen luulevat että tällainen tarujumala jeesus oli niiden takana no se vain loi sen uskonto ongelman ja loputhan me tiedetäänkin kun katsomme kirkkolaitosten veristä historiaa mille ei kai mikään vedä vertoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä on kerrottu syy ja seuraus. Herran viha syttyy vääryydestä ja kun synti kasvaa suureksi se synnyttää onnettomuuden. Niin käy vielä nykyäänkin.

        Aivan viime vuosinakin on ollut samankaltaisia sotia Irakissa, Afganistanissa, Syyriassa ja Jemenissä. Ja myös EU on niihin osallistunut. Syy on ihmisissä. Jos VT:ssa ei olisi tällaisia kuvauksia niin sitä pidettäisiin täysin epärealistisena. Nyt kun Raamattu kertoo totuuden noista tapahtumista niin sitä ihmetellään. Ja toki sitä tuleekin ihmetellä ja kauhistella - sehän sen tarkoitus alunperinkin oli - mutta silti - tai juuri siksi - juutalainen kansa kasvoi ja kehittyi muiden edelle. Heidän teksteissä asioita ei kaunisteltu.

        "Siinä on kerrottu syy ja seuraus. Herran viha syttyy vääryydestä ja kun synti kasvaa suureksi se synnyttää onnettomuuden. Niin käy vielä nykyäänkin."

        Sinä nyt taannut taas mielikuvituksen tarujen ja taikauskon puolelle ja keskustelusta häviää järki ja punainen lanka joten en viitsi enään ottaa kantaa tällaisiin asioihin .

        Mutta kuten sanottua ihmisuhreja jumalien vihan lepyttämiseksi annettiin monessa kulttuurissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä on tuosta Jumalasta tullut vanhemmiten paljon lempeämpi.

        Rikollisillekin käy vähän samoin. Jumala loikin ihmiset omaksi kuvakseen.

    • Anonyymi

      Maailman ensimmäiset suurkaupungit eli yli 50 000 asukkaan, sijaitsivat nykyisen Ukrainan alueella. Alueella tunnettiin jo kuvakirjoitus ja pyörä 7000 vuotta sitten. Alueen asukkaat eivät olleet indoeurooppalaisia.

      • Anonyymi

        Sen uskon, että eivät olleet indoeurooppalaisia rosvoja ja kieroilijoita. Indoeurooppalaiset ajettiin juuri pois Afganistanistakin.

        Mongolidista ja sumerilaista juurta ovat varmaankin olleet kyllä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olivatko aikansa teistit mukana kehittämässä niitä korkeakulttuureita joiden keksintöjä, kutenaikaa jne. vieläkin käytetään?

    • Anonyymi

      "Vanhimmista kirjallisista teoksista mm. Raamatun luomiskertomus sijoittaa tapahtumat tälle alueelle jota sanotaan "kaksoisvirran maaksi"."

      Genesis on kaikkea muuta kuin "vanhimpia kirlallisia teoksia". Se on todennäköisimmin jotain väliltää 500 eaa ja 300 eaa. Gilgamesh tuskin on edes vanhimpia Raamattuun päätyneitä kirjoituksia. Platonin teokset ovat Genesistä vanhempia tai ikätovereita, Ilias on vanhempi ja sitten on tietenkin babylonian kirjallinen perinne.

    • Anonyymi

      Eiköhän pyörä keksitty jo Afrikassa. Kun alkuihmiset ovat sieltä matkaan lähteneet, onhan niillä täytynyt olla jotkut kärryt kaikille pakaaseille, mitä mukaan ottivat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hämeenlinnassa ammuttu poliisia!

      Alkaa olla Chigagon meininki! Kukas se on paukutellu?
      Hämeenlinna
      116
      5970
    2. TV-lääkäri Pippa Laukka ottaa kantaa kauneusleikkaushuhuihin: "Parikymppisenä olisi ehkä..."

      Pippa Laukka on 51-vuotias ja hyvässä kunnossa. Huhuja Laukan kauneusleikkauksista ja hiuslisäkkeistä on kiirinyt. Laukalla on hyvä vastaus epäilyksii
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      3773
    3. Sofian uusi miesseuralainen

      Sofialla uusi miesseuralainen kun Stefan Isben kanssa Hangossa ja heppakisoissa, kukahan hän lienee?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      2760
    4. Sofiaa hemmoteltu

      Upea kukkakimppu. Kyllä Therman osaa hemmotella rakastaan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      226
      2674
    5. Minä tiedän

      Tiedän että kirjoitit tänne illalla ja että sinä tiedät minun vastanneen sinulle. Silti se ei muuta sitä että sinun on astuttava se askel minun suunt
      Ikävä
      82
      1607
    6. Gossip Mom, Maisa, tekisi mitä vaan

      …ettei ” mun elämä olis tällaista”. Niin varmasti. Ottaahan se päähän, kun kaasot miehineen, viettävät hulppeaa viikonloppua Tallinnassa. Mika Salohan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1515
    7. Sä oot ihan hullu

      😅..🤣🤣.. Silti niin.. Mun😶..
      Ikävä
      59
      1261
    8. Päätös epäasiallisesta käytöksestä

      otteita uusimmasta pöytäkirjasta: Judoliiton hallituksen tietoon saatetun ja useiden henkilöiden allekirjoittaman aineiston perusteella hallitus on to
      Judo
      41
      1216
    9. Uskallatko paljastaa

      mikä on saanut sinut etenkin viime aikoina pohtimaan että haluaisit tavata minut?
      Ikävä
      57
      1214
    10. Hei Ohisalo, poliisi aloittaa yt-neuvottelut

      https://yle.fi/uutiset/3-12117065 Ns. poliisiministeriksi kutsuttavan sisäministerin vihreiden Ohisalon valtakaudella se nyt sitten tapahtui mitä kan
      Maailman menoa
      106
      1114
    Aihe