Biokaasuhöyrypäisyyttä Keskustassa

Saarikkko toistelee Sipilän lähettämää viestiä biokaasuautojen tärkydestä, vaikka kukaan ei enää sellaisia autoja edes enää valmista. Sellaisten biokaasun tarvitsema jakelu puuttuu ja polttomoottorit on tuomittu poistumaan käytöstä pikavauhtia. Sitä Kepussa luullaa ja uskotaan ihmeisiin, että joku raastaisi metsän neulasista, sian- ja lehmänpaskasta biokaasua.
Sipilällä on suuria vaikeuksia pääsä irti päähänpinttymästään ja sillä Kepu yrittää joka ympäristöneuvottelussa tunkea prosenttejaan tyjällä asialla ja vieläpä televisiossa pitää Sipilän samaa matraa pakottaa Saarkonkin hokemaan.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuonlaiset puheet ovat kepulaista jaarittelua todellisten ongelmien peittämiseksi. Näin uskotellaan viljelijä- ja metsänomistajaäänestäjälle hyvää olevan tulossa. Tosuus on kuitenkin petetyksi tulemisen kokemus.

Äänestä
  • Kepu pettää aina äänestäjänsä.

    Äänestä

Ensin se Sipilä ohjasti "mikrofonistaan Kulmunia korvanappikuulokkoeeseen" ja Saarikkoa samalla tavalla. Kulmunin erä meni persiillen ja seuraavaksi Saarikon erä. Ja Kekkosta huudetaan haudasta auttamaan.

Äänestä
  • Ei se Kekkonen voi haudasta auttaa Kepua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Saarikkko toistelee Sipilän lähettämää viestiä biokaasuautojen tärkydestä, vaikka kukaan ei enää sellaisia autoja edes enää valmista. Sellaisten biokaasun tarvitsema jakelu puuttuu ja polttomoottorit on tuomittu poistumaan käytöstä pikavauhtia. Sitä Kepussa luullaa ja uskotaan ihmeisiin, että joku raastaisi metsän neulasista, sian- ja lehmänpaskasta biokaasua.
Sipilällä on suuria vaikeuksia pääsä irti päähänpinttymästään ja sillä Kepu yrittää joka ympäristöneuvottelussa tunkea prosenttejaan tyjällä asialla ja vieläpä televisiossa pitää Sipilän samaa matraa pakottaa Saarkonkin hokemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu