Ihminen on lihapulla!

Kaksi pientä solua törmää toisiinsa ja sulautuu yhteen. Lihapulla alkaa kasvaa itsestään. Sitten se alkaa tulla tietoiseksi itsestään, eikä tiedä muiden lihapullien olemassaolosta. Mikään elämä ei kuitenkaan ole lihapullaamme muuttanut, vaan se vain käyttää ympäröivää elämää ja on itse tuo elämä.

Sitten kun pullamme on kasvanut on aika käydä telakalla ja astua maihin. Siellä lihapullamme näkee, että on olemassa vielä paljon suurempia lihapullia, mutta se on edelleenkin kaiken keskus. Sitten lihapullallemme annetaan nimi ja se saa tietää olevansa erillinen maailmasta, johon se tuli. Pullalle opetetaan oikea ja väärä, hyvä ja paha ja niin lihapullastamme muodostuu pikkuhiljaa sairaskertomus. Sitten alkavat tyttölihapullat kiinnostaa ja uusi lihapullan alku laitetaan uuniin valmistumaan. Pian lihapullamme pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle, psyykkisten syiden vuoksi ja napsii pillereitä, kunnes hänet viimein lasketaan kompostin lepoon.

Meidän suurin laulajamme, Olavi Virta sai tuon "laulava lihapulla" kunnianimen. Monet ovat kutsutut, mutta harvat näin kutsutut!

Tämä ylläoleva oli referaattini oman guruni, Sadhgurun puheesta. Hänen pääsanomansa on juuri tuo: "ihminen on lihapulla!" Häneltä löytyy englanninkielistä materíaalia tubesta enemmän kuin ehdit elämäsi aikana katsoa. Tässä esimerkki tuosta lihapulluuden merkityksestä englanniksi:
https://youtu.be/9wxU26imCDU?t=539

6

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olavi Virta muutti sukunimensä Ilmen 8 vuotiaana Virraksi. Ihme epeli jos pystyi siihen ilman vanhempiaan koulupoikana?

      • Tämä nyt ei pidä, kuin osittain paikkaansa! Koko perhe muutti nimensä tuosta toksi.

        Olavin isä taisteli punanahkojen puolella sodassa. Kun punanahat hävisivät, kalpeanaamat eristivät myös Illmenin perheen reservaattiin. Isän mielestä heidän nimensä oli kalpeanaamojen nimi ja niin se muutettiin Virraksi.

        Tieisttekö, että Olavi Virran laulunumero kansakoulussa oli 7, kun taas M.A.Nummisella se oli täysi kymppi? Mitä tämä kertoo koululaitoksestamme?


      • Anonyymi
        roskapostirobotti1 kirjoitti:

        Tämä nyt ei pidä, kuin osittain paikkaansa! Koko perhe muutti nimensä tuosta toksi.

        Olavin isä taisteli punanahkojen puolella sodassa. Kun punanahat hävisivät, kalpeanaamat eristivät myös Illmenin perheen reservaattiin. Isän mielestä heidän nimensä oli kalpeanaamojen nimi ja niin se muutettiin Virraksi.

        Tieisttekö, että Olavi Virran laulunumero kansakoulussa oli 7, kun taas M.A.Nummisella se oli täysi kymppi? Mitä tämä kertoo koululaitoksestamme?

        se kertoo sen että ihminen voi kehittyä ja oppia myös kouluvuosiensa jälkeen. Halut, tarpeet ja omat oivallukset muuttavat peliasetelman aivan uusiksi.


      • Anonyymi
        roskapostirobotti1 kirjoitti:

        Tämä nyt ei pidä, kuin osittain paikkaansa! Koko perhe muutti nimensä tuosta toksi.

        Olavin isä taisteli punanahkojen puolella sodassa. Kun punanahat hävisivät, kalpeanaamat eristivät myös Illmenin perheen reservaattiin. Isän mielestä heidän nimensä oli kalpeanaamojen nimi ja niin se muutettiin Virraksi.

        Tieisttekö, että Olavi Virran laulunumero kansakoulussa oli 7, kun taas M.A.Nummisella se oli täysi kymppi? Mitä tämä kertoo koululaitoksestamme?

        Mitäpä Suomi olisi ilman MA:ta. Ei paljoakaan. Sillä on niin paljon kanttia että kieltäytyi Turun arkkihiippakunnan piispan virasta.
        Vaatimattomana miehenä sanoi, että Suomen musiikkigenre menettäisi liian paljon.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lihapullatkin ovat mitä ovat. Vain täystumpelo ostaa ne marketin hyllystä. Onhan niistä nopea laittaa mättöä sudennälkäänsä.
      Mut kun ostat naudan jauhelihaa, maustat ja teet siitä taikinan, kuten me ruuanlaittajat sanomme.
      Paistinpannu kelpaa kypsentämiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      26
      5023
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3583
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3474
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3360
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2970
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2700
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      17
      2389
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2380
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2195
    10. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      38
      1836
    Aihe