Strong-atheist ja hänen vähäinen tietämyksensä

No suoraan näihin pointteihin:

Ensin aiheesta "Onko Jahve todellisuudessa Ramses II?"

No se että kaksi tapahtumaa sattuivat kummatkin veden äärellä ei todista että ne olisi yksi ja sama. Ja se että jostain faaraosta käytettiin jumalallisia ylistystermejä ei tietenkään tee siitä yhtä ja samaa jonkun toisen jumalan kanssa.

Jossittelun sijasta olisi kiva saada vahvoja todisteita.

Ja näistä pointeista:

"1. Raamattua ei tule pitää luotettavana todisteena. Siinä on keskenään ristiriitaisia sepitelmiä ja uskonnon kannalta "parhain päin" selittämistä."

Mitä ovat nämä "keskenään ristiriitaiset sepitelmät"? Antaisitko vaikka esimerkin tai pari.

"3. Paavalia pidetään historiallisena henkilönä ja osa hänen kirjeistään on aitoja silminnäkijäkuvauksia. Paavali ei kuitenkaan koskaan tavannut Jeesusta. Paavali ei tavannut edes Jeesuksen silminnäkijöitä."

Raamatussa ei kukaan väitäkkään että Paavali olisi kirjaimellisesti tavannut Jeesuksen. Ja miksi olisi sille ollut tarvetta?

Historiaa lukemalla voi kuka tahansa nähdä että kristittyjä vainosivat jo alusta asti erityisesti Juutalaiset.

Kaksi asiaa oli sen uskonnon varhaisille jäsenille niin varma että he olivat valmiita kuolemaan uskonsa puolesta:
1. Se että Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus todellakin tapahtui.
2. Se että Jeesuksen syntymä, elämä, ja kuolema täytti useita "Vanhan Testamentin" profetioita ja siten ei ollut mikään "uusi uskonto" vaan Juutalaisten profetioitten täyttymys ja siten jatkumoa saman Jumalan palvonnalle. Jumalan joka antoi poikansa kuolla ihmiskunnan puolesta (jonka jälkeen Mooseksen lain eläinuhreja ei enään tarvittu).
1765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

"Jumalan joka antoi poikansa kuolla ihmiskunnan puolesta"

Ns. Jumala oli tapattavinaan kolmanneksen itsestään itseään tyydyttääkseen. Sen jälkeen ns. Jumala kolmen itsensä kanssa tanssi piirileikkiä hymysuin. Sen pituinen se. Ja sadun lukijoilla oli niin kiva olla että voihan jee :D

1Äänestä

Erottavia tekijöitä: tyhjä hauta ja ilmestyminen siitä huolimatta lukuisille ihmisille.
Onko se myytti. Samoin ylösnousemus, onko se myytti. Tapahtuman aitoudesta todistamiseen on kulunut pitkä aika. Kirjoitukset ovat kuitenkin täsmällisiä ja ovat vaikuttaneet hengelliseen todellisuuteen ihmisten sydämissä laajasti koko maapallolla.
Voiko profeetta nousta ylös taivaisiin ihmisten silmien edessä.. Jos on tyhjä hauta
niin ruumiin kuoleman jälkeen on elämää ja tässä tulee pesäeroa.

Äänestä
  • "Voiko profeetta nousta ylös taivaisiin ihmisten silmien edessä.."

    Saduissa voi vaikkapa norsut lentää kuten tässä:
    https://www.youtube.com/watch?v=Fm8FJ8la2VU
    On se ihminen vaan kekseliäs :)

    Äänestä

Miksi Hessu teet ketjuja keskustelijoista?

Äänestä
  • Mie oon Mikki Hiiri :)

    Äänestä

"Se että Jeesuksen syntymä, elämä, ja kuolema täytti useita "Vanhan Testamentin" profetioita ja siten ei ollut mikään "uusi uskonto" vaan Juutalaisten profetioitten täyttymys ja siten jatkumoa saman Jumalan palvonnalle."

Ei kristinuskon syntyhistoria ole lainkaan noin yksinkertainen. Juutalaiset palvoivat alkuvaiheessa kahta jumalaa, Baalia ja Jahvea. Myöhemmin Baal väistyi Jahven tieltä.

Tämän artikkelin mukaan Raamattu mainitsee Baalin 90 kertaa, kieltäen palvomasta häntä:

https://www.google.com/amp/s/www.haaretz.com/amp/archaeology/.premium.MAGAZINE-when-the-jews-believed-in-other-gods-1.6315810

Äänestä
  • "Juutalaiset palvoivat alkuvaiheessa kahta jumalaa, Baalia ja Jahvea."

    Eikä vain kahta vaan 72 jumalaa. Nämä olivat El, El Shaddai (Korkein, Isäjumala, sama jumala, josta Israel on saanut koko nimensä), Asera (Äitijumala) ja heidän 70 poikaa. El, Asera ja Jumalanpojat mudostivat yhdessä Elohimin (monikkomuoto). Raamatussa Elohim on yleinen käsite ja monoteismiin pyrkivät kristityt selittelevät, että monikkomuoto on kunnioitus Jumalaa kohtaan. Oikeasti se on jäänne polyteismista. Tämä tulee varsin selvästi esille Raamatussa, esimerkiksi Mooseksen laulussa.

    8 Kun Korkein jakoi kansoille maat,
    kun hän levitti ihmiset yli maan piirin,
    hän määräsi kansojen asuinsijat
    Jumalan poikien luvun mukaan.

    9 Herran osuus on hänen kansansa Israel,
    ja Jaakob hänen perintömaansa.

    Aluksi Jahve oli vain Jumalanpoika, mutta otti (Baalin rinnalla) aseman johtavana jumalana. Lopulta Jahve syrjäytti Baalin ja hallitsi korkeimpana jumalana niin, että Asera (alunperin hänen äitinsä) oli hänen puolisonsa. Jahven ja aseran suhteesta on ihan arkeologisia löytöjä todisteen Kuntillet Ajrudin ruukunpalasissa, jossa on kuvattu Jahve (ilman housuja ja varsin kookas penis jalkovälissä) ja hänen puolisonsa Asera.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Kuntillet_Ajrud

    Jumalanpojat esiintyy useita kertoja Raamatussa. Jumalanpoikien luku esiintyy monta kertaa Raamatussa. Se on Nooan poikien eli kansojen lukumäärä (1. Moos 10. luku, ns. Kansojen taulu). Se on Israelin vanhinten lukumäärä. Se on myös tiettyjen kirjoitusten mukaan Apostolien lukumäärä.

    Äänestä

  • Strong-atheist kirjoitti:

    "Juutalaiset palvoivat alkuvaiheessa kahta jumalaa, Baalia ja Jahvea."

    Kristittyjen kolminaisuudessa on jäänteitä tästä monijumalaisesta jumalperheestä. Isä ja Poika ovat ihan itsestään selviä, mutta Pyhä Henki on hieman piilotetumpi äitijumala. Pyhä henki on VT:n Viisaus (Sofia) ja Johanneksen evankeliumin "Sana". Roomalaiskatolisilla on Taivaan kuningatar, neitsyt Maria (Taivaan kuningatar on myös VT:ssä esiintyvä epäjumala). Juutalaisilla on myös Pyhän Hengen käsite. Kaikki nämä käsitteet ovat feminiinisiä. Aseran ikiaikainen symboli on ollut kyyhkynen. Sama symboli on nykyään kristinuskon ja Pyhän Hengen symboli.

    The Enduring Symbolism of Doves

    https://www.biblicalarchaeology.org/daily/ancient-cultures/daily-life-and-practice/the-enduring-symbolism-of-doves/

    Kolminaisuuden idea on vielä vanhempi. Isä Marduk, äiti Henki ja tytär Inanna joka hallitsee Mardukin oikealla puolella.

    Tämä ei tarkoita sitä että Mesopotanialaisten teologiset piirteet olisivat suoraan kopioitu kristillisyyteen mutta ainakin se näyttää sen, että tämän kaltainen ajattelu ei ole esiinny kristinuskossa ensimmäisenä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kolminaisuuden idea on vielä vanhempi. Isä Marduk, äiti Henki ja tytär Inanna joka hallitsee Mardukin oikealla puolella. "

    Juurikin näin. Raamatun ja kanaanilaisten Asera oli muinaisen Lähi-idän yleinen jumala Astarte ja sen monet muunnokset. Juutalaisuus ja kristinusko on vain muinaisen Lähi-idän synkretismiä.

    "Tämä ei tarkoita sitä että Mesopotanialaisten teologiset piirteet olisivat suoraan kopioitu kristillisyyteen mutta ainakin se näyttää sen, että tämän kaltainen ajattelu ei ole esiinny kristinuskossa ensimmäisenä."

    Täsmälleen näin, ei suoraan kopioitu mutta vahvoja vaikutteita otettu ja muokattu omiin myytteihin sopiviksi.

    Äänestä

Siis jeesuksen elinaikana vain keisari nousi taivaisiin kuoltuaan .
Kuinka paljon tarvitsee viisautta , että kapinallinen / radikaali väittää , kyllä kaikki ihmiset pääsevät kuoltuaan taivaaseen 🤣🤣🤣

ihmiset on saatanan tyhmiä vaikka tieto kaikesta on olemassa

Äänestä

Japanilaiset sotilaat olivat valmiita kuolemaan Keisarin puolesta itsemurhahyökkäksin. Onko Japanin Keisari Jumala?

Kun Jeesuksen tarinaa kirjoitettiin ensimmäisen vuosisadan lopulla niin luuletko etteivät kirjoittajat tienneet mitä ominaisuuksia ja tapahtumia odotettiin messiaalta?

Äänestä
  • "Onko Japanin Keisari Jumala?"

    Kyllä. Ensimmäinen legendaarinen keisari Jinmu-tennō oli auringonjumala Amaterasun jälkeläinen.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Emperor_Jimmu

    Näin muinaisina aikoina legitimoitiin oikeus hallita ja vallan periytyminen. Kuninkaalla tai keisarilla oli oikeus hallita, koska hän oli jumalan synnyttämä täysin tai osittain. Hieros Gamos eli jumalan ja ihmisen parittelun seurauksena syntyvä kansakunnan ensimmäinen kuningas oli ihan yleinen ja laajalle levinnyt tapa legitimoida hallinto ja vallan periytyminen.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hieros_gamos

    "Kun Jeesuksen tarinaa kirjoitettiin ensimmäisen vuosisadan lopulla niin luuletko etteivät kirjoittajat tienneet mitä ominaisuuksia ja tapahtumia odotettiin messiaalta?"

    Totta kai tiesivät. Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia, joilla oli tarkat odotukset messiaasta. Jeesuksen myytti sepitettiin niin, että nämä sepitelmät täyttäisivät nämä odotukset. Samalla Jeesukseen liittyy niin tavanomainen Hieros Gamos -myytti. Hän oli Jumalan ja ihmisen parittelun tulos ja Taivaan Valtakunnan ensimmäinen kuningas. Tämän vuoksi en pidä Jeesusta lainkaan historiallisena henkilönä vaan hän on aivan puhtaasti sepitetty myyttinen ja aivan tavanomainen jumala.

    Äänestä

  • Strong-atheist kirjoitti:

    "Onko Japanin Keisari Jumala?"

    Sillä hetkellä kun tämänkaltainen ajattelu leviää historiantutkimuksesta yleiseen ajatteluun on kristinuskon loppu uskontona. Toki on heitä jotka jatkavat uskoaan - onhan yhä heitäkin jotka uskovat edelleen kreikkalaisen pantheonin jumaliin.

    Kristinusko jää siitä hetkestä ideologiaksi ilman yliluonnollista elementtiä. Se muuttuu ajassa pelkäksi kuriositeetiksi, yhdeksi monista uskonnoista mitä ihmiskunnan historiassa on ollut. Sen historiallista merkitystä uskontona uskontojen joukossa ei voi eikä kannata kiistää mutta totta se ei ole.

    Vain yksi "helmi helminauhassa" osalle ihmiskuntaa viimeinen helmi ennen taikauskosta irtaantumista. No, tämä on ehkä turhaa optimismia - taikauskoja tulee ja menee.

    Mutta tärkein asia tässä postauksessani on edelleen: "Mutta totta se ei ole".

    "Sillä hetkellä kun tämänkaltainen ajattelu leviää historiantutkimuksesta yleiseen ajatteluun on kristinuskon loppu uskontona."

    Kyllä, mutta leviäminen on todella vaikeaa kun jokaisen kristityn olkapäällä on Mortonin demoni, joka aiheuttaa vahvistusharhan.

    http://www.australasianscience.com.au/article/issue-may-2011/confirmation-bias-denialism-and-morton’s-demon.html

    Äänestä

  • Itse asiassa kilpailevia messiastarinoita oli Paavalin aikaan useita, kuten hän itse omissa tarinoissaan kertoo. Paavalin tarina oli vaan menestyksekkäin, ja siitä kirjoitettiin myöhemmin kymmeniä paranneltuja versioita. Siitäpä tulikin mieleen, että pian tulee uusi Matrix elokuva... :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

No suoraan näihin pointteihin:

Ensin aiheesta "Onko Jahve todellisuudessa Ramses II?"

No se että kaksi tapahtumaa sattuivat kummatkin veden äärellä ei todista että ne olisi yksi ja sama. Ja se että jostain faaraosta käytettiin jumalallisia ylistystermejä ei tietenkään tee siitä yhtä ja samaa jonkun toisen jumalan kanssa.

Jossittelun sijasta olisi kiva saada vahvoja todisteita.

Ja näistä pointeista:

"1. Raamattua ei tule pitää luotettavana todisteena. Siinä on keskenään ristiriitaisia sepitelmiä ja uskonnon kannalta "parhain päin" selittämistä."

Mitä ovat nämä "keskenään ristiriitaiset sepitelmät"? Antaisitko vaikka esimerkin tai pari.

"3. Paavalia pidetään historiallisena henkilönä ja osa hänen kirjeistään on aitoja silminnäkijäkuvauksia. Paavali ei kuitenkaan koskaan tavannut Jeesusta. Paavali ei tavannut edes Jeesuksen silminnäkijöitä."

Raamatussa ei kukaan väitäkkään että Paavali olisi kirjaimellisesti tavannut Jeesuksen. Ja miksi olisi sille ollut tarvetta?

Historiaa lukemalla voi kuka tahansa nähdä että kristittyjä vainosivat jo alusta asti erityisesti Juutalaiset.

Kaksi asiaa oli sen uskonnon varhaisille jäsenille niin varma että he olivat valmiita kuolemaan uskonsa puolesta:
1. Se että Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus todellakin tapahtui.
2. Se että Jeesuksen syntymä, elämä, ja kuolema täytti useita "Vanhan Testamentin" profetioita ja siten ei ollut mikään "uusi uskonto" vaan Juutalaisten profetioitten täyttymys ja siten jatkumoa saman Jumalan palvonnalle. Jumalan joka antoi poikansa kuolla ihmiskunnan puolesta (jonka jälkeen Mooseksen lain eläinuhreja ei enään tarvittu).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu