Minkähän vuoksi sukulainen suuttui minulle ?

Sanoin vain että Orbanin Tyttäret perivät jäämistöni. Melko suuren,,, Tuo uskovaisena sai raivotaudin. Epäilen että tauti jäi pahemmaksi kuin korona ?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hienoa ole testamentin laatinut ulkopuoliselle.Onneksi olkoon.mitähän uskontokuntaa sukulaisesi on? jos perinön tai rahat olisi halunut lahkoihin?

Äänestä

Lajiosan jälkeenhän voi testamentata itselleen merkitykselliselle asialle. Oikein teit.

Äänestä

Siis lakiosan.

Äänestä
  • Taitaa olla tämän haarat levällään Islamille olevan suomen n.s Kristinuskon lahkolainen ?

    Äänestä

Hieno homma jos Orbanin perillisille olet testamentannut. Kuitenkin Euroopan tämän hetken suurimmalle valtiomiehelle.
Rispektit täältä.

Äänestä
  • Toivomme ainoa pelastukseen . Kuten v. 1865 Unkari sai Puolan ratsujoukot avukseen . Jolloin nuolia lenteli keihäiden seassa ? Ja valtaajat ajettiin toistamiseen välimeren eteläosiin .

    Äänestä

Raha on kaiken pahan alku ja juuri, kierossa maailmassa!😇😇

Äänestä

Suututtaahan se jos perinnöt menevät Orbanin tyttärille, eikä taivaallisten asioitten edistämiseen.

Äänestä
  • Ihan nättejä tyttäriä hänellä. Hieman vaikeata oli mun osaamisella kuvat löytää .Mutta kyllä yllätti . Ei huonoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sanoin vain että Orbanin Tyttäret perivät jäämistöni. Melko suuren,,, Tuo uskovaisena sai raivotaudin. Epäilen että tauti jäi pahemmaksi kuin korona ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu