Historiallisesti, kun ollaan jotakin möhlitty, sössitty ja tunaroitu, niin tehdään siirto, jolla erehdys tai virhe jo engulfataan jonkun suuremman negatiivisen tapahtuman varjoon.
Tällä tarkoitan, että kun nyt kansa on selkeästi alkanut tajuta mitä on tapahtunut, ja se nyt väistämättä alkaa kaivaa esiin vastuuhenkilöt, siirretään huomio esim. Venäjään ja johonkin talvisotaluokan kuvioon, jotta pikkuteko ei oliskaan enää niin iso juttu. Ja ovelasti päästäisiinkin pälkähästä.
Toiveeni olisi, että kun ihmiset sitten alkavat hakea oikeutta negatiivisiin tapahtumiin, tekisivät sen oikeusteitse, eivätkä missään tapauksessa oman käden oikeudella. Koska oman käden oikeudella päättäjä, selviytymisvaistonsa ohjaamana, tulee tekemään vielä vakavempia ratkaisuja.
Tiedän, ettei ketään kiinnosta tuo näkökanta kun tää oivallus tapahtumaketjuista tästä syvenee ja laajenee, mutta jos mitenkään mahdollista, oisin erityisen kiitollinen jos tämä EI aiheuttaisi mitään sisällissotaa tms.
Suomalaisuus on oma pieni juttunsa täällä pohjois-Euroopassa. Se on aikojen saatossa luonut useita kauniita elämänkaaria useimmille meistä. Kun sitä ajattelen, niin muistojahan piisaa vaikka kymmenelle elämälle jakaa. Vaikka tämänkertainen kokemustyyppi onkin laajuudessaan ennenkokematonta, sen pitäisi tuoda meitä enemmän yhteen, segregaatioitten sijaan. Koska jos meidät hajautetaan hegeliaaniseen dialektiin, eli kahteen leiriin, jos meidät laitetaan vihaamaan ja inhoamaan toisiamme, niin se mitä meille jää jäljelle on ainoastaan itsetuho. Kansallisella, mutta ihan ihmiskunnankin tasolla.
Mikäli taas valitsemme hyväksyä tositapahtumat, oppia niistä ja olla toistamatta virheita, saatamme nousta ymmärrystasolle, jossa voimme - kuten yksi nerokas henkilö maailman menoa -palstalla JO tekee, koittaa löytää hoitokeinoja, tai ainakin oireilulievityskeinoja sille millä Suomeen on nyt sotatilaan vertailukelvollisesti jo vammautumisia ja uhreija tuottaen hyökätty.
Meidän ei ole mitään oleellista järkeä keskittyä vihaan tai kostoihin, vaan aidosti hyväksyen tosiasiat, katsoa huomiseen ja tukea toinen toistamme näinä erityisen poikkeuksellisen haastavina aikoina.
Itse olen monesti oman elämänkokemukseni aikana huomannut rakkauden vaikuttavan kahdella ilmiömäisen tyrmäävällä tavalla:
1. Se lähentää ihmisiä, yhteisymmärryksen sekä samaistumisen kautta
ja
2. Se lähentää ihmistä ja hänen Luojaansa, jossa AINA alkaa tapahtua ihmeitä, jtk monet haitat korjaa.
Ja joo. Tajuan kyllä, ettei heitä jtk ovat nyt menehtyneet saada enää enemmänkin kuin todennäköisesti takaisin, mutta en haluaisi että he, jotka nyt ovat tämän vuoksi menehtyneet tai vammautuneet, olisivat siinä tilassa ilman että siitä seuraisi jotakin hyvääkin, jk toisi ihmisiä enemmän yhteen kohti kestävämpiä ratkaisuja, joissa viha ja kostot kyettäisiin jotenkin ihmeenomaisesti sivuuttamaan, ja rakkauden annettaisi meitä kaikkia johtaa.
Olen erityisen surullinen siitä, miten realiteettimme on nyt jalkautunut tämän hetken miljööseemme. Mutta nyt se on jo ollut täällä pitkään. Sitä tosiseikkaa ei voi enää muuttaa. Ainoa mitä voimme tehdä, on koittaa auttaa toinen (vertaistuenomaisesti) toisiamme kun vaikutus alkaa sitten väistämättä ekponentiaalisesti lähitulevassa näkyä, ja tuntua, kuten jo monissa muissa maissa tilastoissa tapahtuu.
Vihanlietsonta vie huomiotamme sekä energiavarojamme pois auttamisesta. Sitä haetaan. Ja rakkaus keskittää yhteistoimintaa ja voimavaroja kohti lähimmäisenuudelleenrakennusprosessia.
Kirjoitan tämän sen vuoksi, koska ne samat ihmiset jotka toinen toistanne nyt olette alkanut vihata, vielä eilen kävitte samaa tarhaa, leikitti hippaa ja piilosta pihoillanne, teitte vaateostoksia yhdessä, unelmoitte lomista ja niitä yhdessä toteutittekin, opiskelitte ja teitte yhdessä töitä, kaverustuitte ja ajan mittaan ystävystyittekin, luotitte toinen toiseenne ja toisianne rakastitte myös.
Siksi pyydänkin: Palatkaa hetkessä taaksepäin, kun yhteishenki oli vielä terve, ja imekää niistä muistoista yhteyksiä ja voimavaroja jaksaa katsoa sitä toista ympärillämme hänen näkökulmastaan - jatkaen yhdistyneinä eteenpäin - mitä tahansa seuraavaksi Luoja sallisikaan ja sallii, tapahtuvan.
Yhdessä, toisistamme välittäen, on ainoa tie (näin äärettömän haasteellisissa olosuhteissa).
Se on aina ollut se ainoa tie; Jumalan tahdon alaisuudessa.
Viesti oli pitkä. Kiitos, jos luit tänne asti.
Tällä tarkoitan, että kun nyt kansa on selkeästi alkanut tajuta mitä on tapahtunut, ja se nyt väistämättä alkaa kaivaa esiin vastuuhenkilöt, siirretään huomio esim. Venäjään ja johonkin talvisotaluokan kuvioon, jotta pikkuteko ei oliskaan enää niin iso juttu. Ja ovelasti päästäisiinkin pälkähästä.
Toiveeni olisi, että kun ihmiset sitten alkavat hakea oikeutta negatiivisiin tapahtumiin, tekisivät sen oikeusteitse, eivätkä missään tapauksessa oman käden oikeudella. Koska oman käden oikeudella päättäjä, selviytymisvaistonsa ohjaamana, tulee tekemään vielä vakavempia ratkaisuja.
Tiedän, ettei ketään kiinnosta tuo näkökanta kun tää oivallus tapahtumaketjuista tästä syvenee ja laajenee, mutta jos mitenkään mahdollista, oisin erityisen kiitollinen jos tämä EI aiheuttaisi mitään sisällissotaa tms.
Suomalaisuus on oma pieni juttunsa täällä pohjois-Euroopassa. Se on aikojen saatossa luonut useita kauniita elämänkaaria useimmille meistä. Kun sitä ajattelen, niin muistojahan piisaa vaikka kymmenelle elämälle jakaa. Vaikka tämänkertainen kokemustyyppi onkin laajuudessaan ennenkokematonta, sen pitäisi tuoda meitä enemmän yhteen, segregaatioitten sijaan. Koska jos meidät hajautetaan hegeliaaniseen dialektiin, eli kahteen leiriin, jos meidät laitetaan vihaamaan ja inhoamaan toisiamme, niin se mitä meille jää jäljelle on ainoastaan itsetuho. Kansallisella, mutta ihan ihmiskunnankin tasolla.
Mikäli taas valitsemme hyväksyä tositapahtumat, oppia niistä ja olla toistamatta virheita, saatamme nousta ymmärrystasolle, jossa voimme - kuten yksi nerokas henkilö maailman menoa -palstalla JO tekee, koittaa löytää hoitokeinoja, tai ainakin oireilulievityskeinoja sille millä Suomeen on nyt sotatilaan vertailukelvollisesti jo vammautumisia ja uhreija tuottaen hyökätty.
Meidän ei ole mitään oleellista järkeä keskittyä vihaan tai kostoihin, vaan aidosti hyväksyen tosiasiat, katsoa huomiseen ja tukea toinen toistamme näinä erityisen poikkeuksellisen haastavina aikoina.
Itse olen monesti oman elämänkokemukseni aikana huomannut rakkauden vaikuttavan kahdella ilmiömäisen tyrmäävällä tavalla:
1. Se lähentää ihmisiä, yhteisymmärryksen sekä samaistumisen kautta
ja
2. Se lähentää ihmistä ja hänen Luojaansa, jossa AINA alkaa tapahtua ihmeitä, jtk monet haitat korjaa.
Ja joo. Tajuan kyllä, ettei heitä jtk ovat nyt menehtyneet saada enää enemmänkin kuin todennäköisesti takaisin, mutta en haluaisi että he, jotka nyt ovat tämän vuoksi menehtyneet tai vammautuneet, olisivat siinä tilassa ilman että siitä seuraisi jotakin hyvääkin, jk toisi ihmisiä enemmän yhteen kohti kestävämpiä ratkaisuja, joissa viha ja kostot kyettäisiin jotenkin ihmeenomaisesti sivuuttamaan, ja rakkauden annettaisi meitä kaikkia johtaa.
Olen erityisen surullinen siitä, miten realiteettimme on nyt jalkautunut tämän hetken miljööseemme. Mutta nyt se on jo ollut täällä pitkään. Sitä tosiseikkaa ei voi enää muuttaa. Ainoa mitä voimme tehdä, on koittaa auttaa toinen (vertaistuenomaisesti) toisiamme kun vaikutus alkaa sitten väistämättä ekponentiaalisesti lähitulevassa näkyä, ja tuntua, kuten jo monissa muissa maissa tilastoissa tapahtuu.
Vihanlietsonta vie huomiotamme sekä energiavarojamme pois auttamisesta. Sitä haetaan. Ja rakkaus keskittää yhteistoimintaa ja voimavaroja kohti lähimmäisenuudelleenrakennusprosessia.
Kirjoitan tämän sen vuoksi, koska ne samat ihmiset jotka toinen toistanne nyt olette alkanut vihata, vielä eilen kävitte samaa tarhaa, leikitti hippaa ja piilosta pihoillanne, teitte vaateostoksia yhdessä, unelmoitte lomista ja niitä yhdessä toteutittekin, opiskelitte ja teitte yhdessä töitä, kaverustuitte ja ajan mittaan ystävystyittekin, luotitte toinen toiseenne ja toisianne rakastitte myös.
Siksi pyydänkin: Palatkaa hetkessä taaksepäin, kun yhteishenki oli vielä terve, ja imekää niistä muistoista yhteyksiä ja voimavaroja jaksaa katsoa sitä toista ympärillämme hänen näkökulmastaan - jatkaen yhdistyneinä eteenpäin - mitä tahansa seuraavaksi Luoja sallisikaan ja sallii, tapahtuvan.
Yhdessä, toisistamme välittäen, on ainoa tie (näin äärettömän haasteellisissa olosuhteissa).
Se on aina ollut se ainoa tie; Jumalan tahdon alaisuudessa.
Viesti oli pitkä. Kiitos, jos luit tänne asti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.