Maa syntyi maailmanhistorian suurimman maan varastamisen tuloksena, jonka hintana tuhansittain alkuperäisasukkaita kuoli väkivaltaan, tauteihin, jopa nälkään. Jos kuolleiden laskettaisiin samalla tavalla kuin suurimmat luvut on laskettu Neuvostoliiton tai Holocaustin vaikutuksista, siis laskien kaikki syntymättä jääneet lapsetkin, puhuisimme tässäkin kymmenistä miljoonista.
Yhdysvaltoihin muuttanut väestössä (kuten aina on kaikessa muuttoliikkeessä) oli luonnollisesti suuri määrä pikkurikollisia, kaikenlaisia sopeutumattomia sekä uskonnollisia fanaatikkoja, jotka eivät voineet sopeutua Euroopan järjestäytyneisiin oloihin. Kun rauhattomin aines Yhdysvalloissakin pyrki syrjäisemmille seuduille, voimmekin tänään katsoa westerneitä, jotka ovat täynnä väkivaltaa ja alkuperäisasukkaiden silmitöntä tappamista.
Yhdysvaltojen "menestys" perustui siihen, että maa oli ja on edelleen hyvin harvaan asuttu ja kuitenkin se on luonnonvaroiltaan erittäin rikas alue. Toki luonnonvaroja on käytetty sitten niin tuhlaillen ja sumeilematta, että maa on osittain nyt jo riippuvainen muualta saatavista luonnonvaroista. Kierrätys on alkutekijöissään ja monilta osin tekninen osaaminen on surkealla tasolla, verrattuna moniin Euroopan maihin ja varsinkin verrattuna maailman huippua oleviin Saksaan ja Japaniin, jotka perinteisesti tiheään asuttuina maina ovat aina joutuneet toimimaan äärimmäisen säästäväisesti ja tehokkaasti.
Toinen maailmansota nosti USA:n supervallaksi ja maailman poliisiksi, ja se oli mahdollista vain rikkaiden luonnonvarojen takia, joilla se tappelutti sodan lähinnä muilla, toki sentään taistellen itse Japania vastaan. Muuten prosessi oli tyypillinen ja muistutti Neuvostoliiton tunkeutumista Afganistaniin 1979. Euroopasta paenneet ryhmät vaikuttivat USA:n johtoon ja saivat sen mukaan sotaan palatakseen takaisin Eurooppaan USA:n joukkojen mukana. Aivan kuten Afganistanissa tappiolle jäänyt Karmal pakeni Moskovaan ja palasi takaisin Kabuliin neuvostojoukkojen kintereillä.
Sodan jälkeen USA ajoi häikälemättä omaa etuaan jo edellisessä vuosisadalla "takapihakseen" julistamassaan Latinalaisessa Amerikassa. Tarpeen mukaan hallituksia syrjäytettiin, joskus enemmän petoksella, mutta ei koskaan täysin verettömästi, ainakaan USA:n asettaman hallinnon jatkaessa toimintaansa. Republikaaneja ja kommunismin vastustajia ei koskaan haitannut se, että Yhdyvaltojen valtionhallinnon koko ja kalleus on aina ollut omaa luokkaansa ja harva kommunistinenkaan hallintojärjestelnä on koskaan yltänyt sellaiseen byrokratiaan. Valtiota vastustavat libertaarit eivät koskaan ole valittaneet sitä, että Yhdysvaltojen valtio on käyttänyt veronmaksajien rahoja sotiin yksityisten yritysten valta-aseman takaamiseksi muissa maissa. Sitähän ns "kylmä sota" suurimmalta osaltaan oli. USA olisi hyvin helposti voittanut kamppailun kommunismia vastaan, jos se olisi lähtenyt tukemaan kansan elintasoa kohottavia ja maiden omaa tuotantoa vahvistavia toimia, siis pohjoismaisen sosiaalidemokratian tyyppisiä toimia, koska se olisi äkkiä vienyt suurempien ihmisjoukkojen kannatuksen vallankumouksellisilta liikkeiltä. Niin USA ei toiminut missään. Euroopassa kehitys meni toisin eurooppalaisten itsensä ohjatessa niin sodan jälkeen. Sen USA:n takapihalla (johon näyttää kuuluvan suuri osa muutakin kehittymätöntä maailmaa kuin Latinalainen Amerikka) USA on keskittynyt vain lyhytnäköiseen saalistamiseen, siihen samaan, jota Hollywoodin viihde kuvaa elokuvassa toisensa jälkeen. Seurauksena oli vallankumouksellisten sotien aalto, joka repi vuosikymmeniä maailman eri kolkkia. Maat, jotka ollivat USA:n parhaita ystäviä ja läheisimmissä poliittisissa ja taloudellisissa suhteissa tuohon vapaamuurarivaltioon, ovat nyt maailman viimeisimiä edelleen kommunistisia valtioita: Venezuela ja Kuuba. USA.n valtaannostamat avoimesti Hitlerin Saksaa ihannoinneet sotilashallinnot Chilessä ja Argentiinssa taas hyvin pian, jonkin verran aitoina nationalisteina, ottivat etäisyyttä USA:n ja yleensäkin anglosaksien korruptoivaan vaikutukseen ja pitivät teollisuuden ja tuotannon pitkälti omissa käsissään. Kuitenkin nekin tuhosivat taloutensa amerikkalaismallisella "vapaalla markkinataloudella" ja sen opeilla, joilla on yhtä vähän kosketuspintaa todellisuuteen kuin kommunismilla. Lännen tukemat diktatuurit ovat nyt seuraavaksi onnettomimipia paikkoja kommunismiin ajautuneiden jälkeen: niiden talous on kuralla ja velkaantuminen päätä huimaavaa. Siis Argentiian, Chile, Espanja ja Portugali. USA:n ja Britannian uskolliset liittolaiset jo useamman vuosisadan ajalta.
Yhdysvaltoihin muuttanut väestössä (kuten aina on kaikessa muuttoliikkeessä) oli luonnollisesti suuri määrä pikkurikollisia, kaikenlaisia sopeutumattomia sekä uskonnollisia fanaatikkoja, jotka eivät voineet sopeutua Euroopan järjestäytyneisiin oloihin. Kun rauhattomin aines Yhdysvalloissakin pyrki syrjäisemmille seuduille, voimmekin tänään katsoa westerneitä, jotka ovat täynnä väkivaltaa ja alkuperäisasukkaiden silmitöntä tappamista.
Yhdysvaltojen "menestys" perustui siihen, että maa oli ja on edelleen hyvin harvaan asuttu ja kuitenkin se on luonnonvaroiltaan erittäin rikas alue. Toki luonnonvaroja on käytetty sitten niin tuhlaillen ja sumeilematta, että maa on osittain nyt jo riippuvainen muualta saatavista luonnonvaroista. Kierrätys on alkutekijöissään ja monilta osin tekninen osaaminen on surkealla tasolla, verrattuna moniin Euroopan maihin ja varsinkin verrattuna maailman huippua oleviin Saksaan ja Japaniin, jotka perinteisesti tiheään asuttuina maina ovat aina joutuneet toimimaan äärimmäisen säästäväisesti ja tehokkaasti.
Toinen maailmansota nosti USA:n supervallaksi ja maailman poliisiksi, ja se oli mahdollista vain rikkaiden luonnonvarojen takia, joilla se tappelutti sodan lähinnä muilla, toki sentään taistellen itse Japania vastaan. Muuten prosessi oli tyypillinen ja muistutti Neuvostoliiton tunkeutumista Afganistaniin 1979. Euroopasta paenneet ryhmät vaikuttivat USA:n johtoon ja saivat sen mukaan sotaan palatakseen takaisin Eurooppaan USA:n joukkojen mukana. Aivan kuten Afganistanissa tappiolle jäänyt Karmal pakeni Moskovaan ja palasi takaisin Kabuliin neuvostojoukkojen kintereillä.
Sodan jälkeen USA ajoi häikälemättä omaa etuaan jo edellisessä vuosisadalla "takapihakseen" julistamassaan Latinalaisessa Amerikassa. Tarpeen mukaan hallituksia syrjäytettiin, joskus enemmän petoksella, mutta ei koskaan täysin verettömästi, ainakaan USA:n asettaman hallinnon jatkaessa toimintaansa. Republikaaneja ja kommunismin vastustajia ei koskaan haitannut se, että Yhdyvaltojen valtionhallinnon koko ja kalleus on aina ollut omaa luokkaansa ja harva kommunistinenkaan hallintojärjestelnä on koskaan yltänyt sellaiseen byrokratiaan. Valtiota vastustavat libertaarit eivät koskaan ole valittaneet sitä, että Yhdysvaltojen valtio on käyttänyt veronmaksajien rahoja sotiin yksityisten yritysten valta-aseman takaamiseksi muissa maissa. Sitähän ns "kylmä sota" suurimmalta osaltaan oli. USA olisi hyvin helposti voittanut kamppailun kommunismia vastaan, jos se olisi lähtenyt tukemaan kansan elintasoa kohottavia ja maiden omaa tuotantoa vahvistavia toimia, siis pohjoismaisen sosiaalidemokratian tyyppisiä toimia, koska se olisi äkkiä vienyt suurempien ihmisjoukkojen kannatuksen vallankumouksellisilta liikkeiltä. Niin USA ei toiminut missään. Euroopassa kehitys meni toisin eurooppalaisten itsensä ohjatessa niin sodan jälkeen. Sen USA:n takapihalla (johon näyttää kuuluvan suuri osa muutakin kehittymätöntä maailmaa kuin Latinalainen Amerikka) USA on keskittynyt vain lyhytnäköiseen saalistamiseen, siihen samaan, jota Hollywoodin viihde kuvaa elokuvassa toisensa jälkeen. Seurauksena oli vallankumouksellisten sotien aalto, joka repi vuosikymmeniä maailman eri kolkkia. Maat, jotka ollivat USA:n parhaita ystäviä ja läheisimmissä poliittisissa ja taloudellisissa suhteissa tuohon vapaamuurarivaltioon, ovat nyt maailman viimeisimiä edelleen kommunistisia valtioita: Venezuela ja Kuuba. USA.n valtaannostamat avoimesti Hitlerin Saksaa ihannoinneet sotilashallinnot Chilessä ja Argentiinssa taas hyvin pian, jonkin verran aitoina nationalisteina, ottivat etäisyyttä USA:n ja yleensäkin anglosaksien korruptoivaan vaikutukseen ja pitivät teollisuuden ja tuotannon pitkälti omissa käsissään. Kuitenkin nekin tuhosivat taloutensa amerikkalaismallisella "vapaalla markkinataloudella" ja sen opeilla, joilla on yhtä vähän kosketuspintaa todellisuuteen kuin kommunismilla. Lännen tukemat diktatuurit ovat nyt seuraavaksi onnettomimipia paikkoja kommunismiin ajautuneiden jälkeen: niiden talous on kuralla ja velkaantuminen päätä huimaavaa. Siis Argentiian, Chile, Espanja ja Portugali. USA:n ja Britannian uskolliset liittolaiset jo useamman vuosisadan ajalta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Presidentti Carterin sotilaspoliittinen neuvonantaja kirjoitti 1997, että Keski-Aasian hallinta ratkaisee sen, kuka hallitsee maailmaa. Juuri nyt Keski-Aasiaa hallitsee Taleban... Jopa Helsingin Sanomille tuli yllätyksenä, että Afganistanissa ei oltukaan kouluttamassa naisia, vaan filmaamassa uusinta westerniä, jonka juoni oli sama kuin yhdeksässä kymmenestä westernistä: kostajan ihmisjahti. Yhdysvaltojen viihde siis kuvaa täysin kansan ajattelutapaa. Täysin yksi yhteen.
Muistan oikein hyvin 1970-luvun keskustelua Yhdysvalloissa, sillä suomalaissakin uutisissa ja varsinkin lehtiartikkeleissa sitä silloin tällöin vilahteli. Ne, jotka eivät muista, voivat katsoa Youtubesta, josta sen löytää tänäkin päivänä ja siellä se tulee vastaan vielä raaempana. Mitä presidentiltä jatkuvasti kysyttiin, oli se, miten hyvin politiikka edistää USA:n etuja. USA oli tuolloinkin maa, joka kaikkein aggressiivisimmin tuolloinkin ajoi omia etujaan, piittaamatta ihmisoikeuksistakaan. Maan tiedotusväleneiden edustajien suurin huolenaihe oli kuitenkin se, tapahtuuko sitä tarpeeksi. Vietnamin tappion jälkeen seuraava huolenaihe oli se, kunnioitetaanko USA:n voimaa tarpeeksi ja sitä kysymystä jauhamalla nousi valtaan Reagan.
Jokainen tuon ajan uutisstripit nähnyt ja uutisartikkelit lukenut, varsinkin jos seurasi suomalaisen median sijasta USA:n omaa mediaa, joka toki sekin oli mahdollista Suomessa, kuten on ollut iän päivän tiesi siis, että USA:n "suurta yleisöä" tai ainakin mediaa (ehkä sen omistajia) eivät kiinnostaneet presidentin puheissaan korostamat ihmisoikeuskysymykset, puhumattakaan mistään muiden kansojen vapauksista, vaan se, mitä lyhytnäköistä hyötyä oli saavutettavissa poliittisista ja sotilaallisista operaatioista ympäri maailmaa ja se, että oliko Yhdysvaltojen maailmanvalta ehdoton, vai uskalsiko jossain onnettomassa kolkassa asettua vastustamaan näitä pyrkimyksiä.
Samaan aikaan kun kaikki tuo oli nähtävissä omissa tv-vastaanottimissamme ja luettavissa lehdissämme, tietyt piirit myivät USA:ta megakokoisena Jeesuksena, joka "vapauttaa" pieniä kansoja suurempien terrorista, tuo hyvää hyvyyttään hyvinvointia ja vaurautta kaikille, jotka sitä vain tarvitsevat ja käy verisiä sotia muiden maiden ja kansojen paremman elämän puolesta. Ja kuten aina, tyhmimmät uskoivat. Totta kai kaksinapaisessa maailmassa USA oli vastavoima Neuvostoliitolle ja sen kuristavalle talousajattelulle, mutta USA:n voimaa käytettiin kumoamaan myös ei-kommunistisia hallintoja, jotka eivät miellyttäneet.
Nyt tänä päivänä nuo "länsifanit" ja USA ystävät tuntuvat olevan hämmennyksissään ja järkyttyneitä. Heidän Jumalaakin suurempana kaikkivaltiaana kritiikittä ihailemansa vapaamuurarien luoma valtio ei olekaan saavuttanut lopullista voittoa. Taas kerran sen Vanhhasta Testamentista ja muinaisen Egyptin historiasta tutut juonittelut ovat kääntyneet sitä itseään vastaan, eivätkä kaikki maailman kansat rakasta ja ihaile tuota omien sanojensakin mukaan vain omaa etuaan mistään muusta piittaamatta ajavaa lasikaupassa kompastelevaa sokeaa ja typerää jättiläistä. Normaalit ihmiset, joilla ei ole tapana sokaistua voiman ihailusta eikä ideologioista, eivät ehkä pidä tapahtunutta kovinkaan ihmeenä, vaan luonnollisena seurauksena: teoilla on aina seurauksena, karma on olemassa. Sekään, mikä nyt tapahtuu, ei ole suurta universaalia oikeudenmukaisuutta eikä täydellisen ja virheettömän maailman laskeutumista maan päälle. Sellaisia odottavat vain ihmiset, joilla ei ole uskallusta realismiin. Se, mitä tapahtuu on vain seurausta siitä, mitä on tehty, eikä nykyinenkään tilanne tule olemaan ikuinen. Kaikki muuttuu ja on liikkeessä koko ajan, kuten jo muinaiset kreikkalaiset filosofit panivat asian merkille. Tai sitten varastivat kirjoituksiinsa muiden, heitä aikaisempien ja kehittyneempien kulttuurien tekemmän havainnon, oman aikansa amerikkalaisia kun hieman olivat.
On mielenkiintoista, kuinka USA:n (ja brittien) viihde pursuaa maailmanvalloitukseen ja maailman ehdottomaan valtaan pyrkiviä "pahiksia", joita sitten jokin "urhea" länsimainen sankarihahmo tuhoaa. Kuitenkin ainoat ihmiset maailmassa, jotka tähän mennessä ovat tietoisesti pyrkineet koko maapallon kattavaan ylivalta-asemaan, ovat olleet anglosaksit, kummankin puolen Atlantin. Näistä USA on esim Zbigniew Brzezinskin kirjoitusten kautta sen avoimesti myös ilmaissut ja kyllähän jokainen on sen kuullut myös John Boltonin suusta, vaikka hyödyttömät idiootit ovatkin aina uskollisesti sulkeneet korvansa sillä kohtaa.
Kummallisempaa on se, että tuon viihdekuvaston ovat suurelta osin luoneet erilaista sortoa paenneet pääosin juutalaiset taitelijat. USA:n politiikan ovat luoneet pääosin valkoiset eurooppalaiset, joista osa on Euroopasta sortoa paenneita, mutta osan ainakin sukuhistoria on vähintään hämärää, sisältäen orjuudella rikastumista ja kaikenlaista sellaista, joka ei Euroopassa olisi ollut mahdollista.
Mikä siis on Yhdysvaltojen tarkoitus tässä maailmassa? Jos sitä kysyy Tallinnassa tai Riikassa, siellä uskotaan sen olevan heidän pelastamisensa venäläisiltä. Niin Kabulin koulutetut naisetkin uskoivat USA:n pyyteettömästi olevan maassa heidän takiaan.
USA:n sotilaallinen läsnäolo on sotilasstrateginen etu Suomelle, sillä se suojaa jossain määrin pitkää, haavoittuvaa rannikkoamme. Samaten myös ilmatilaamme ja ulkomaankaupan yhteyksiämme. Mutta sen varaan on turha laskea mitään. Tilanne on koko ajan se, että jos Venäjä päättää käyttää voimaa, se voi helposti vallata koko Baltian alueen ja Naton vastaisku ei tule toteutumaan kovin nopeasti, sillä mitään jatkuvassa valmiudessa olevia suuria joukkoja ei Natolla ole olemassa.
Nykyiset Suomen puolustusvoimien hankinnat viittaavat outoon suuntaan. Merivoimien tehtävänä ei näytä enää tulevaisuudessa olevan maihinnousun torjunta eikä rannikon suojaaminen, vaan joko venäläisten kaasuputken suojaaminen tai sen rikkominen. Toisaalta maavoimien ja ilmavoimien suunnitellut hankinnat viittaavat hyökkäysvoiman lisäämiseen, josta voi olla hyötyä vain tilanteessa, että Venäjä hajoaa ja Suomelle tulee mahdollisuus ottaa sen alueita "suojelukseensa". Siihen kansaa näyttää valmistavan myös tiedostussota, jota nimenomaan Suomi 24:n palstoilla käydään, mutta vielä joku aika sitten se kattoi kaiken muunkin median. Suunnitelmissa on hyvä muistella hieman historiaa. Vuonna 1941 veikkasimme väärää hevosta, joskin selvisimme siitä virheestä kohtuullisen vähällä, kiitos Mannerheimin vanhuuden tuoman viisauden ja varovaisuuden. Afganistan tulee maksamaan vääristä luuloistaan kovemman hinnan. Suomi voi oppia molemmista jotain tulevaisuutensa varalle.
”Tilanne on koko ajan se, että jos Venäjä päättää käyttää voimaa, se voi helposti vallata koko Baltian alueen ja Naton vastaisku ei tule toteutumaan kovin nopeasti, sillä mitään jatkuvassa valmiudessa olevia suuria joukkoja ei Natolla ole olemassa.”
Sillä on kuitenkin pataljoona kunkin Baltian maan rajan tuntumassa ja jos Venäjä hyökkää niin se on de facto j sodan osapuoli!
Siitä tulee tuhoisa sota Venäjälle ja minkä takia? Mikä on sen hyöty?
jonka hintana tuhansittain alkuperäisasukkaita kuoli väkivaltaan, tauteihin, jopa nälkään.
Korjataas hieman, kuoli kymmeniä MILJOONIA eikä vain tuhansia.