Eklipsinen ristimaailmaa

Filosofia

Planeettojen radat ovat eklipseja, jolle löytyy perustelu fysiikasta.
Se on soikeutta.

Maapallon globaalista kulttuuria aikaisemmassa pohdinnassa olen nähnyt ristimäiseksi, jossa neljä ilmasuuntaa muodostavat ristin.

Ilmasuunnilla on funktio, ominaisuuksia.

Mielenkiintoisin ominaisuus, jota aikaisemmin en tiedostanut on löytämä mongoloidien aasia.

Mongoloidien aasia on vastapari Amerikan Yhdysvalloille, kun aikaisemmin USAlle ei löytynyt vastusta.

Kaikki alkoi siitä, että tajuttiin, että NATOn katse on Kiinaan.

Amerikka ja Yhdysvallat sen päämaana ovat moninaisuuden, erilaisuuden sulatusuunia. kontinentti liikkuu nopeasti ja kolme päärotua yhdessä luovat nopeatempoisen, globaalin, johtotapaisen, kehittyvän ympäristön.

USA jakaa Amerikkalaista unelmaa maailmaalle. Sen kulttuuri valloittaa jokaisen maan poikkeuksetta innovatiivisen tieteen ja teknologian takia.
Paine on valtava, että syntyy hyväksikäytön tunne, että mitään ole tehtävissä USAta vastaan.
Kaikki maat ovat nationalistisia ja USA, Amerikka on globaali.

Eikö kukaan mahda USAlle mitään?
Tekevät mitä tahtovat.

Mutta ei, sinnikäs vastus on Kiina, Aasian suurin mahti, mongoloidien päänäyttämö.

Jäljelle jää todeta että kun Amerikka on monipuolinen niin Aasia vastavuoroisesti on tasapaksu, samanlainen - ja siitä perinteinen, itsenäinen, sulkeutunut.

Asia spekulaatio.

Kun USA tahtoo valloittaa Kiinan, se ei onnistu sen takia, että Kiina mahdollisesti ei ota USAn kehitysapua vastaan. Mikä syy? Tuskin syy ole missään, eikä ratkaisu USAssa, koska Kiina on USAn vastakohta eikä looginen seuralainen. Ratkaisua ei ole. Se pitää todentaa ja että on hyvää olla vastakohtia luonnossa. Jokin tarkoitus siinä on.

USAlla kuitenkin on kiinalaisvästö, joka on amerikkalaista väkeä jo, eikä kiinalaista. Kiina on nationalistinen sen lisäksi, eli numero 2, eikä 1.

Jotakin leveyssuunnassa on outoa, mietin.
Minun on helpompi ymmärtää korkeussuunnassa musta Afrikka vastaan valkoinen Eurooppa kuin leveyssuunnassa monipuolinen Amerikka ja samankaltainen Kiina.

Jätin kysymyksen hautumaan kunnes tänään keksin, että syy on eklipsiradassa.
Eklipsi on luonnon muoto ja laki, joka periytyy myös ihmisen kulttuurin toimintaan.

Ehkä leveyssuunta on eklipsin mukaisesti vähän pidempi päästä suunnasta toiseen, mutta määräpäät ovat sitten pienet ajallisesti, jyrkät mutkassa ja käännöksessä, vauhtia kaartessa kasvattavat. Ennen nopeita laitamia kestää pitkä suora.

Pohditaan lisää.
15174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Afrikka ei pidä L kirjaimesta.
Kiina pitää L kirjaimesta
Usa pitää K ja L kirjaimesta
Skandinaviassa pidetään K kirjaimesta
Venäjällä jotenkin tasapaksusti

Äänestä

vaikea filosofia, missä pää ja häntä
pitkittynyt filosofointi...

stressitila syntyy luovuuden tuskasta,
pelkää erehtyvänsä
kutsuvansa mustaa valkoiseksi

mutta otetaan lisää aikaa
varmennus syntyy ajan kanssa

Äänestä

tai sitten elkipseja on yksi
kun tekisi mieli keksiä kaksi
kaksi ei enää ole oikein
ja se yksi eklipsi olisi jotakin kuin
alkusysäys afrikassa ja loppusysäys eteläisessä amerikassa

pitkät siivut ovat kaikkea tuon välissä

ja itse eklipsi sijaitsee kaltevasti 45 asteen kulmassa suuren piirtein

kiinan L olisi pitkä siivu

pohjoisessa amerikassa teorian mukaan pitäisi olla enemmänkin L.ää

mutta eteläisessä amerikassa alkaa olla K:ta

afrikassakin K:ta

euroopassa L:ää

lähiidässä intiassa L:ää

Äänestä
  • etelänavalla se loppusysäys ja K:n käyttö

    Äänestä

ja latinalaisessa amerikassa L ja Kta vaikka ihan eteläisessä kallistutaan K:hon

Äänestä

mutta silloin usa ja kiina istuvat vierekkäin leveyssuunnalla!

pitää pohtia, kuinka vierekkäin

vastakkaisilla radoilla tai samoilla radoilla

mistä eklipsi kulkee geokartalla

siten osa euraasia ja amerikkaa energioiltaan pyörisi myötä tai vastapäivään

Äänestä
  • sitten pitäisi ajatella, että pohjoisamerikka monipuolinen ja kiina samantapainen vaikka ovat vierekkäin, peräkkäin ja edelleen vastakohtaisuuksien pari he ovat...

    Mongoloidien Aasiasta päädytään Kanadaan, USAhan

    Amerikassa ei jakseta enää olla traditionaalisia ja tahdotaan jotakin uutta

    riippu ovatko energiat menossa mihin suuntaan 'vähenevät tai kasvavat'
    afrikasta etelänavalle tai etelänavasta afrikkaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sitten pitäisi ajatella, että pohjoisamerikka monipuolinen ja kiina samantapainen vaikka ovat vierekkäin, peräkkäin ja edelleen vastakohtaisuuksien pari he ovat...

    Mongoloidien Aasiasta päädytään Kanadaan, USAhan

    Amerikassa ei jakseta enää olla traditionaalisia ja tahdotaan jotakin uutta

    riippu ovatko energiat menossa mihin suuntaan 'vähenevät tai kasvavat'
    afrikasta etelänavalle tai etelänavasta afrikkaan

    koska kiina sijaitsee enemmän eteläiseen aasiaan kuin pohoiseen
    koska eurooppalainen venäjä hallitsee pohjoista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    koska kiina sijaitsee enemmän eteläiseen aasiaan kuin pohoiseen
    koska eurooppalainen venäjä hallitsee pohjoista

    kun teoria on tosi, niin silloin venäjä, eurooppa ja pohjois amerikan itä rannikko ovat samaa energian kulkusuuntaa kun länsirannikko kuuluu mongoloidi aasian kanssa yhteen

    samoin eurooppa venäjä ja eteläisen amerikan itä rannikko kuuluat yhteen ja länsirannikko jossa chile, peru kuuluat mongoloidien kanssa yhteen

    tämä mielenkiintoista siksi, että tykästyvätkö mongoloidit länsirannikosta enemmän
    ja heidän perässään intiakin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tämä mielenkiintoista siksi, että tykästyvätkö mongoloidit länsirannikosta enemmän
    ja heidän perässään intiakin

    voi olla, että kun puhutaan amerikan lännestä, niin tarkoitetaan itärannikkoa new yorkia, joka edustaa länsimaiden arvoja

    maailmaahan jaetaan itään ja länteen yleisesti sanoen
    itä on viisas ja länsi on materialistinen

    (miksi vain eurooppa on länsi kun ilmasuunnissa sen piti olla itä, koska evoluutio kehittyy afrikasta amerikkaan ja kohti itää tai länttää?)

    eu on länsi ja usa on länsi
    vaikka ei ole suoraa tietä eusta usahan paitsi ilmateitse
    muuten olisi pitänyt kulkea venäjän itään ja alaskaan päätyäkseen länsimaalaiseen amerikkaan

    virallisesti Intia on Aasia.
    Aasia lajitetaan eteläiseen, itäiseen....

    Minulle oli ihme, että Intia kuuluu virallisesti Aasiaan, vaikka väki ei ole mongoloideja enemmissään, mietin

    Äänestä

kun mietitään usan kehitystä niin tästä teoriasta käsin jako saattaa tapahtua lännen ja idän välillä mongoloidien ja eurooppalaistyylisten ihmisten välillä

ja sillä perustellaan sitä, että venäjä hallitsee siperiaa kamchatkaa myöten

miksi kiina, mongolia eivät lopultakaan rakentaneet valtiota jäämerelle asti?
jotakin heitä esti siinä
mikä?
he hävisivät sodan tsaaria vastaan

Äänestä
  • länsi amerikan kannalta siis idän, jossa new york sijaitsee, sen kannalta on merkityksellistä grönlannin avautuminen ja mitä kulttuuria sinne syntyy koska alueellisesti alue kuuluu paljon kyseisen kulttuurin piiriin

    Äänestä

mihin suuntaan pallo pyörii?

kun ihminen syntyi afrikassa ja lähti sieltä 300 000 v sitten ja 130 000 v sitten niin suunta mihin hän lähti oli eteläinen aasia, mesopotamia, vähä eurooppa, kaspian meri, musta meri....

siis itäistä kulkusuuntaa pitkin

siis afrikasta noustaan aasia pitkin

sinnekö energia virtaa?

tän teorian mukaan aika nopeasti sitten ihmiset olisivat pääseet amerikkaan

ja niinhän teoria kertoo, että afrikkalaiset pääsivät amerikkaan australian kautta
eikä afrikasta suoraan latinalaiseen amerikkaan

mukana olivat saattoisat tuulet

niin inkkareissa on mongoloidi piirteitä..ehkä ne olivat aasialaisia tulijoita
??

siten oikeat länsimaat eurooppalaistyyliset ovat laskeva kansa

itä nouseva ja länsi laskeva

jolloin energia palaisi takaisin afrikkaan espanjan, morokon, senegalin, namibian, jonne suomi teki lähitystöä kautta eteläiseen afrikkaan

ateläisessä afrikassa on junien yhteentörmäys
(sattuuko sellaista onnettomuutta tiellä)

niin loppuaikojen kannalta on merkityksellinen länsi afrikka

alkuaikojen kannalta itä afrikka

Äänestä
  • eikä se juna törmää kuin junan häntäpäähän kun saapuu eteläafrikkaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Filosofia

Planeettojen radat ovat eklipseja, jolle löytyy perustelu fysiikasta.
Se on soikeutta.

Maapallon globaalista kulttuuria aikaisemmassa pohdinnassa olen nähnyt ristimäiseksi, jossa neljä ilmasuuntaa muodostavat ristin.

Ilmasuunnilla on funktio, ominaisuuksia.

Mielenkiintoisin ominaisuus, jota aikaisemmin en tiedostanut on löytämä mongoloidien aasia.

Mongoloidien aasia on vastapari Amerikan Yhdysvalloille, kun aikaisemmin USAlle ei löytynyt vastusta.

Kaikki alkoi siitä, että tajuttiin, että NATOn katse on Kiinaan.

Amerikka ja Yhdysvallat sen päämaana ovat moninaisuuden, erilaisuuden sulatusuunia. kontinentti liikkuu nopeasti ja kolme päärotua yhdessä luovat nopeatempoisen, globaalin, johtotapaisen, kehittyvän ympäristön.

USA jakaa Amerikkalaista unelmaa maailmaalle. Sen kulttuuri valloittaa jokaisen maan poikkeuksetta innovatiivisen tieteen ja teknologian takia.
Paine on valtava, että syntyy hyväksikäytön tunne, että mitään ole tehtävissä USAta vastaan.
Kaikki maat ovat nationalistisia ja USA, Amerikka on globaali.

Eikö kukaan mahda USAlle mitään?
Tekevät mitä tahtovat.

Mutta ei, sinnikäs vastus on Kiina, Aasian suurin mahti, mongoloidien päänäyttämö.

Jäljelle jää todeta että kun Amerikka on monipuolinen niin Aasia vastavuoroisesti on tasapaksu, samanlainen - ja siitä perinteinen, itsenäinen, sulkeutunut.

Asia spekulaatio.

Kun USA tahtoo valloittaa Kiinan, se ei onnistu sen takia, että Kiina mahdollisesti ei ota USAn kehitysapua vastaan. Mikä syy? Tuskin syy ole missään, eikä ratkaisu USAssa, koska Kiina on USAn vastakohta eikä looginen seuralainen. Ratkaisua ei ole. Se pitää todentaa ja että on hyvää olla vastakohtia luonnossa. Jokin tarkoitus siinä on.

USAlla kuitenkin on kiinalaisvästö, joka on amerikkalaista väkeä jo, eikä kiinalaista. Kiina on nationalistinen sen lisäksi, eli numero 2, eikä 1.

Jotakin leveyssuunnassa on outoa, mietin.
Minun on helpompi ymmärtää korkeussuunnassa musta Afrikka vastaan valkoinen Eurooppa kuin leveyssuunnassa monipuolinen Amerikka ja samankaltainen Kiina.

Jätin kysymyksen hautumaan kunnes tänään keksin, että syy on eklipsiradassa.
Eklipsi on luonnon muoto ja laki, joka periytyy myös ihmisen kulttuurin toimintaan.

Ehkä leveyssuunta on eklipsin mukaisesti vähän pidempi päästä suunnasta toiseen, mutta määräpäät ovat sitten pienet ajallisesti, jyrkät mutkassa ja käännöksessä, vauhtia kaartessa kasvattavat. Ennen nopeita laitamia kestää pitkä suora.

Pohditaan lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu