Vihreät haluavat rikoksen lailliseksi. Kannabista laillisesti kaikille.
Avioliiton ulkopuolista haureutta harjoittavat ( ei koske insestiraskauksia, raiskausraskauksia tosin voiko raiskauksen välttää varomalla vaaraa? ) vauvamurhaajat vaativat helpomman tien murhata vauvansa ilman harkinta-aikaa.
Siten oli jokin kolmaskin asia, joka on nyt noussut tapetille, jossa muistaakseni lakia muutettaisiin niin että rikos olisi laillista. Mkä se olikaan?
Joka tapauksessa nämä ovat selviä merkkejä lopun ajan ja ENNENKAIKKEA Jeesuksen ilmeisestikin" kolmivaiheisen takaisinpaluun" lähestymisestä, jonka ensimmäinen huomiovalovaihe on ylöstempaus. Siinä maailma ei näe Jeesusta , mutta viisaat neitsyt näkevät. Maailmaan jää aika iso kasa kristittyjä, jotka eivät olleet valmiit jos SUHDELUKU 10 kristittyä, joista 5 viisaaksi katsottavaa ylöstemmataan, mutta 5 tyhmäksi katsottavaa jäävät maan päälle kuka evankelioimaan, kuka ottamaan pedonmerkin, kuka piiloutumaan piilopaikkaan maan alle, jonne on kerännyt ruokaa, juotavaa ja koko elämänsä kun satelliiteilla etsitään niitä, jotka pakoilevat valinnanteon kliimaksin heteä: pedon merkkiä nahkaansa tai "giljotiinia" katkaisemaan pään irti muusta kehosta, päättämään päivänsä, katsomaan onko uskoa Jeeesukseen vai elää vielä jokin aika ja sitten joutua Helvettiin.
On oikeastaan pakko olla rohkea ja uskaltaa kuolla nyt ja pelastua IKUISESTI AUTUUTEEEN kuin kuolla 5v myöhemmin ja joutua Helvettiin IKUISESTI KÄRSIMÄÄN.
Rukous Jeesusta rakastaville:
Lujuutta ja rohkeutta sydämesi olkoon Herran Jeesuksen nimessä täynnä, vastaanota se ja omista kuolemaasi asti, älköön se koskaan sinusta poistuko maallisen vaelluksesi aikana, älä pelkää, Jeesus on kanssasi kaikkina hetkinäsi, aamen!
Kova Sankari

Vastaukset 3
Vanhimmat
Amerikasta ne pahuudet tänne siirtyy, kuten helluntailaisuus-eksytyksetkin, teidänhän pahuus pitäis todella tietää, kun sieltä kierrätte,
"meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen"
Matt: 23: 15
>>> On oikeastaan pakko olla rohkea ja uskaltaa kuolla nyt...
Kovia sanoja, mitä ajattelit asialle tehdä?
Helvetti,eiköhän se ole täällä maanpäällä,johon meidät langenneet enkelit
on työnnetty valonvaltakunnasta oppimaan elämänkoulussa parannuksen
tapoja,kun ajatellaan ,kuinka paljon tuskaa ja kärsimystä suuremmalle osalle
ihmiskuntaa elämä täällä maanpäällä on.