"Vanhus huusi tuskissaan, sillä hänen nykyinen kipulääkityksensä ei tehonnut. Hoitajat ja omaiset pyysivät, että vanhukselle annettaisiin morfiinia. Hoivakodin lääkäri ei kuitenkaan tehnyt niin."
https://yle.fi/uutiset/3-10642520
"Attendon hoivakoti Pelimanni Alavudella ehti toimia vain kuukauden ennen kuin sen toiminta keskeytettiin vakavien ongelmien takia. Ensimmäisen kuukauden aikana kuusi hoivakodin asukasta oli menehtynyt ja 10 työntekijää irtisanoutunut."
https://yle.fi/uutiset/3-11154226
AVI:n tutkimukset ja lukemattomien hotajien todistukset ovat pitävästi todistaneet totuuden, että Kokoomuksen alalle järjestämät ja puoluetta tukevat veronkierotyhtiöt ovat yli vuosikymmenen ajan estäneet vanhuksia saamasta lääkärin tutkimuksia ja dioagnooseja sairauksistaan, sekä ovat estäneet toimivat läkkeet ja kipulääkkeet. Nin ollen hyvin usein vanhus on menehtynyt sairauteensa hoidon ja läkityksen tahallisen laiminlyönnin vuoksi, jopa viikkoja valtaisia tuskia kärsien, ennen kuoleman armahdusta.
Miksi tätä Kokoomusken vuodesta toiseen jatkunutta tahallista vanhusten kiduttamalla tappamista ei ole koskaan saatu tuomiolle? Ovatko lakeja valvovat viranomaiset mukana bisneksessä? Ja, miksi kansasta yli 20 % kannattaa avuttomien vanhusten tappamista kiduttamalla, vain, jotta sijoittajat ja hoivakotien johtajat saavat paljon rahaa? Mikä tätä kansaa vaivaa?????

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko sinä antanut tukesi vanhusten tappamiseen piinaamalla? ...Niin, juuri sinä.
Kyllä jokaisen ihmisen perusoikeuksiin kuuluu saada kipua lieventävää lääkitystä, mutta ihmisen perusoikeudethan kuuluvat vain vähemmistöille, rikollisille ja ulkomaalaisille. Ei enemmistöä edustaville kansalaisille. Se on tullut yhä enemmän esiin viime vuosina ja nykyhallituksen aikana. Yhdenvertaisuuslakia loukataan jatkuvasti.
Suomessa jokaisen ihmisen, myös vanhuksen, perusoikeus on päästä välittömästi lääkärin tutkimuksiin, eli siis päivystykseen, vakavien oireiden ilmaannuttua. Tällöin lääkärin tulee vähintään pyrkiä potilasta tutkimalla tekemään diagnoosi oikean hoidon ja lääkityksen saamiseksi. KUN tämä oikeus on tuhansilta ja taas tuhansilta puolustuskyvyttömiltä vanhuksilta tietoisesti yli kymmenen vuotta estetty hoivahtiön kokoomuslaisten johtajien bonusten-, sekä sijoittajien voittojen kasvattamiseksi, on kyseessä mitä alhaisin julma rikollisuuden muoto, johon syyllisiä ei tulisi jättää rankaisematta. Näitä rikollisia ei ole haluttu saattaa vastuuseen, koska he kuuluvat Kokoomus-EK mafiaan. Viranomaisia ei vähääkään hetauta se, että lukemattoman monia anhuksia on piinattu jopa viikkoja, ennen kuin hoidon laiminlyönti on johtanut kuolemaan.