Niin miten se oli, onko Marin pakkoruotsittaja....taitaapi olla ?

Ainakin jos seuraa polkuja joita Sanna on kulkenut niin on ?
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Koska valta on keskittynyt lähinnä hallituspuolueiden johtajille, on niiden joilla on rahaa ja valtaa (suomenruotsalaiset säätiöt) helppoa kikkailla puolueiden johtajat puolelleen. Paavo Lipponen, jota suomenruotsalaiset yritysjohtajat kutsuivat Moosekseksi, palkittiin ruotsalaisesta kansanpuolueesta pronsisella Axel Olof Freudenthal-mitalilla, työhuoneella eduskuntatalosta ja parhailla liiketoimintamahdollisuuksilla joilla Lipposen pariskunta on tehnyt miljoonaomaisuuden.

Ruotsalaisen kansanpuolueen, silloinen puolustusministerimme Stefan Wallin kertoi julkisuudessa että Kokoomuksen pääministeri Jyrki Katainen oli heidän taskussaan. Tämä tuli selväksi kun Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi täpärästi äänin 284–281 aloitteen, jonka mukaan toisen kotimaisen kielen pakollisuus peruskouluissa ja toisella asteella pitää poistaa.
Puheenjohtaja Jyrki Katainen kieltäytyi kuitenkin viemästä eteenpäin puoluekokouksen tekemää päätöstä koska hän oli kuin olikin, aivan kuten Stefan Wallin asian ilmaisi, suomenruotsalaisten säätiöiden taskussa jne, jne.. . Näin toimii Suomalainen demokratia!

Äänestä

Ei Sanna osaa ruotsia puhua.

Äänestä
  • Osasiko Paavo?

    Äänestä

  • Ei osannut Jyrki Katainenkaan mutta se ei vaikuttanut Jyrkin päätöksiin. Jyrki Kataisen päätöksiin vaikutti raha ja valta jolla suomenruotsalaiset häntä palkitsivat. Det är pengar såm talar med Jyrki Katainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osasiko Paavo?

    Paavo Lipponen huomasi sukuselvitystä lukiessaan että hänhän on kaukaista sukua Ingmanin jäätelösuvulle. Näin Lipposen Paavo tajusi kuuluvansa itsekin bätre folkkiin, ja koska suomenruotsalaiset häntä niin avokätisesti palkitsivat, oli Lipponen lopulta yhtä suomenruotsalainen kuin gallialaispäälikkö Asterix ja pääliköiden ottelussa. Paavo on todellinen wanna be suomenruotsalainen..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paavo Lipponen huomasi sukuselvitystä lukiessaan että hänhän on kaukaista sukua Ingmanin jäätelösuvulle. Näin Lipposen Paavo tajusi kuuluvansa itsekin bätre folkkiin, ja koska suomenruotsalaiset häntä niin avokätisesti palkitsivat, oli Lipponen lopulta yhtä suomenruotsalainen kuin gallialaispäälikkö Asterix ja pääliköiden ottelussa. Paavo on todellinen wanna be suomenruotsalainen..

    Lipponen on menossa kovaa vauhtia sinne nahkurin orsille. Hänet tullaan muistamaan petturina, Juudaksena, joka petti häntä äänestäneet työläiset. Tai ei. Paavo Lipponen tullaan unohtamaan hyvin nopeasti sen jälkeen kun mies on saatettu hiiliä lapiomaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei osannut Jyrki Katainenkaan mutta se ei vaikuttanut Jyrkin päätöksiin. Jyrki Kataisen päätöksiin vaikutti raha ja valta jolla suomenruotsalaiset häntä palkitsivat. Det är pengar såm talar med Jyrki Katainen.

    Onko Marinissa enemmän rehellisyyttä ja munaa kuin sdp:n aiemmissa johtajissa jotka ovat tanssineet täysin suomenruotsalaisten säätiöiden ja rikkaitten päättäjien pillien tahdissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ainakin jos seuraa polkuja joita Sanna on kulkenut niin on ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu