Kuuntele minua, kuuntelen sinua, aika kun on Kansanradion!
Kansanradio alkaa, kaikki tasajalkaa - hyppikää, pomppikaa, kansanradioon!
Tälläistä on todella kaivattu - paikkaa, jossa voi keskustella aiheesta kuin aiheesta!
Kun matkustelette, niin muistakaa nämä kansalliset omituisuudet:
Kiina - julkinen syljeskely, piereskely ja röyhtäily kaikkien huvia.
Vietnam - poliisit auttavat ihmisiä tien yli suurimmissa kaupungeissa, koska liikenne on niin kaaottista ja jalankulkijan vuoksi ei pysähdytä.
USA - amerikkalaiset eivät tunne kardemummaa.
Japani - julkisia roskiksia ei ole, joten roskat kannetaan mukana.
Suomi - isohampaiset TV- tähdet. Suomessa ei normaalilla hammaskalustolla pääse telkkariin töihin.
Ranska - kaikki menee kiinni aikaisin ja sinua ei palvella edes puolta tuntia ennen sulkemisaikaa.
Espanja - likaiset lautasliinat ja vaipat heitetään aina ravintolan lattialle.
Thaimaa - ladyboyt ovat vallanneet palvelusektorin työpaikat.
Australia- aussit kulkevat paljain jaloin kaupunkien kaduilla hyvin usein.
Kolumbia - bussit ovat kylmiä eli ilmastointi on aina täysillä ja sisällä onnikassa ei tarkene koskaan lyhythiaisella.
Nauvossa 1700- luvulla uponnut Vrouw Marian hylky on edellen pohjassa. Sisällä siellä on useita maalauksia, joista yksi on mittaamattoman arvokas van Klompin vesivärityö: "Isorintainen Langennut Madonna", jonka arvo on useita kymmeniä miljoonia euroja, lisäksi sieltä löytyy tuhansien eurojen arvosta sokeria.
Chromebook on nopea!
Pikajuna- lehteä mainostettiin näkyvästi katumainoksilla (jupikana). Ensimmäinen numero kertoi presidentti Kekkosen olevan liian sairas hoitamaan tehtäviään, mutta Pikajuna suistui raiteiltaan ennen Kekkosta!
Metrot ja raitsikat eivät kulje huomenna ja perjantaina stadissa. Tuon resiinani pyöräkellarista metrokiskoille ja välin Vuosaari - Kamppi ja toisin päin, pääsee femmalla, mutta täytyy itse pumpata ainakin osan matkaa. Pitemmälle eli Espooseen en lähde seikkailemaan, ettei eksy.
Huuhaan Kansanradio - juttupaikka tosikoille ja veitikoille!
20
972
Vastaukset
- Anonyymi
mielenkiintoinen kanava, Myös meille vähemmän kauneille luomuksille. Tosi tarpeeseen.
Aloitellaan hätätilojen julistamisella. Toivottavasti joku natsaa eikä kukaan jää ilman omaansa.
Ilmastohätätila nyt , kannabishätätila nyt, taloushätätila nyt, velkaantumishätätila nyt, koronahätätila nyt, krapulahätätila nyt, kolesterolihätätila nyt, rahatloppuhätätila nyt, kakkahousussahätätila nyt, Siinä nyt muutama vasta alkupaloiksi. Jäikö joku ilman hätätilaansa??Asiantuntijamme, piiripsykologi Pertti Pasanen haluaa muistuttaa, että vuonna 1975 määräsi presidentti Kekkonen perustettavaksi hätätilahallituksen. Syy tähän oli, että maassa oli lähes 60 000 työtöntä työnhakijaa. Nyt olisi hänen mielestään aika pohtia uuden laajapohjaisen hätätilahallituksen perustamista ja yleisen hätätilatiedotteen antamista televisiossa eli korvia särkevää morsetusta kesken Salattujen Elimien ja tickeri eli hätätilateksti rullaamaan kuvan ylälaitaan, vasemmalta oikealle.
"Olemattoman tekstin krooniseen näkemiseen en ota näin julkisesti kantaa, mutta kannattaa pikimiten varata aika psykologin vastaanotolta!", toteaa asiantuntijamme, piiripsykologi Pasanen.
- Anonyymi
Veikko täsä Kempeleeltä päivää. Siitä Pasilan yllä kuultua valtavaa pamausta olisin kysynyt?
Nyt netissä lukee, että se olisi tapahtunut n.300 metrin korkeudesa... ja oliko mahdollista, että Sauli l:n ilmatorjuntapatteri torjui jonkun ilkeän tyypin ilma-aseen?Venäjän uusi näkymätön Suhoi Su-57 vain rikkoi äänivallin Helsingin yllä. Siellä on Karjalassa suuret sotaharjoitukset, kuvitteellista vihollista, nimeltään Soumi vastaan. Pari miljoonaa miestä - liittynee siihen.
- Anonyymi
Kansanuutiset kun loppus, Kansanradio perustettiin. Asiakkaita on riittäny jonoksi aste.
Huutamista ei katota hyvällä silmällä, mutta puhua ja laulaa saa.
Hollantilaislähtöistä Tony Beetsiä näin äsken telkassa. Se on kaivanu Alaskassa kultaa kottikärri kaupalla.
TB ei ol mikää kiltti mies, jos sitä alkaa älyttää. - Anonyymi
Onkoham alottaja vammakko honosetsuaali? Vantaasta?
- Anonyymi
Aloittajan kaltaisen sekopääsekoilua en kaipaa, mutta Kansanradiota kuuntelen aina erittäin mielelläni.
- Anonyymi
On hyvä huomata, että palstahan on nimetty huuhaalle. Kuulun liipasinherkkiin tyyppeihin, mutta sijansa leikinlaskullekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On hyvä huomata, että palstahan on nimetty huuhaalle. Kuulun liipasinherkkiin tyyppeihin, mutta sijansa leikinlaskullekin.
Näin varoittavan unen; vietä tänään älä tee mitään päivä. Ei se totaalikieltoa tarkoittanu vaan estoa ulkonaliikkumiselle.
Hoidin puhdistautumis ja apeasiat entiseen tyyliin. Mielenkiintoista, että tälläsenä päivänä tulee viesti, sinun pitää mennä klo 16.00 Ryytmanin pajalle.
Tiesin ettei sinne pidä Nissanilla pöhäyttää pihaan. Aseistetut turvamiehet luodinkestävän jeepin kanssa olisi vähin varuste tapaamiseen.
Ne pyytää 1100 € keikasta. Sinne mentiin vaikka alue on tunnetusti kameroita täynnä.
Kukaan selväpäinen ei lähtisi tuollaiseen neuvotteluun ilman luotiliivi-varustusta. Mutta homma hoidettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin varoittavan unen; vietä tänään älä tee mitään päivä. Ei se totaalikieltoa tarkoittanu vaan estoa ulkonaliikkumiselle.
Hoidin puhdistautumis ja apeasiat entiseen tyyliin. Mielenkiintoista, että tälläsenä päivänä tulee viesti, sinun pitää mennä klo 16.00 Ryytmanin pajalle.
Tiesin ettei sinne pidä Nissanilla pöhäyttää pihaan. Aseistetut turvamiehet luodinkestävän jeepin kanssa olisi vähin varuste tapaamiseen.
Ne pyytää 1100 € keikasta. Sinne mentiin vaikka alue on tunnetusti kameroita täynnä.
Kukaan selväpäinen ei lähtisi tuollaiseen neuvotteluun ilman luotiliivi-varustusta. Mutta homma hoidettiin.Sulle on myönnetty bunny, kestoaika on loppuelämäsi a Jan.
- Anonyymi
Semmosta asiaa, että olen jo vuosikymmeniä miettinyt miten sitä nelilaskimen prosenttinappulaa käytetään. Ja tänään ensimmäisen kerran olen jo vähän päässyt asiasta hajulle.
Kun tuo prosenttinappulan arvoitus lähiaikoina ratkeaa, alankin miettiä mistä tuo nimi nelilaskin oikein tulee, siinähän on numerot nollasta yhdeksään. Olen kuunnellut kun oon alkanut taas maalailemaan maalauksia. tällä kertaa daavid ja goljat no goljatin irti sivallettu pää.
vietnam rooma samanlaista hyvä että uskalsi kadun yli mennä.
Espanja tämä on tosiaan totta. Madridin ghetossa 20 vuotta sitten baaritiskillä olevat äijät heittivät oluen tai drinksun ohessa nauttimat pikkupurtavavein paperit maahan. Sitten tuli vanha siivooja joka ne siivosi pois. No ehkä tuo on jonkin sortin solidaarisuutta. Siivoojille töitä. no siinä kaikki tällä erää.- Anonyymi
Presidentti Trump kuuntelee aina Yleisradion Kansanradion suorana lähetyksenä. Why not.
- Anonyymi
Kansanradio tuli jo 80-luvulla kun kämppäkaverini ammattikoulun asuntolassa eli Susi Laamanen kuunteli sitä. Hukka röhnötti sängyllä selällään ja välillä sitä hekotutti ne jutut. Joskus se kysyi ääneen "pitteeskö kirjouttaa tuonne" Niin Laamanen oli Iisalamen poikia.
- Anonyymi
Mun muistaakseni Hukka oli Pohjanmaalta, tai ainakin asui sielläpäin tuohon aikaan jonkun naisen kanssa. T. Samassa asuntolassa asustellut.
- Anonyymi
Tukkiratiossa niitä honkia humisee vielä kansleri Honkan jälkeen -62
- Anonyymi
Eipä tuohon juur mitään lisättävää. Aurinko laski länteen kuten Viktor K sen laulussaan kertoi.
https://www.youtube.com/watch?v=Rm3kbKQ_OTM - Anonyymi
Vasta huomenna on Kansanratiopäivä. Laitan kellon soimaan 11.50. Kuuntelen sen ja jatkan päiväuniani ainakin 16. asti
- Anonyymi
Me savolaiset. Maailman älykkäin- ja kaunein kansa.
Pieksämäki RULES ♥️♥️♥️
Ja joka kynsi kylmeni... 🎼🎵🎼🎵- Anonyymi
Neuvostoliitto ei huolinna savolaisie , vuan tuuppasivatten suomehe.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37740129Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1158532Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315980Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224578Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623845Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta523582Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743141- 322838
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192428Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!192252