väitettiin Anne Sinnemäkeä entiseksi taistolaiseksi. Sinnemäki on syntynyt v. 1973 eli siihen aikaan jolloin taistolaiset yleensä olivat jotenkin esillä, joten ei voi olla hymyilemättä Turun Sanomien asiantunteumukselle..
Turun Sanomien pääkirjoituksessa
juho
2265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei se ole syntymähetkestä kiinni!
Eihän Soininvaarakaan ollut syntynyt Hitlerin aikana ja silti sillä ovat samat kujeet, samoin kuin Stalinkin!
kaikki paitsi kokoomuslaiset ovat stalinisteja. Ari Valjakalla ja Zyssellä on sama vuosikausia jatkunut trauma.