Koronarokote ei ole mikään tae etteikö koronavirustartunnasta sairastuisi sairaalahoitoa vaativaan kuntoon
Esimerkiksi Virossa on sairaalassa tämän päivän tietojen mukaan koronavirustartunnan vuoksi 174 henkilöä, joista 123 eli 70,7 % on rokottamattomia ja 51 eli 29,3 % rokotettuja.
Uusia koronatartuntoja kerrottiin olevan 532 kpl, joista rokottamattomilla 391 (73,5 %) ja rokotetuilla 141 (26,5 %).
Jopa 30 % sairaalahoitoa saavista rokotettuja
72
69
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ole rokottamattomuuskaan tae siitä ettei sairastu.
- Anonyymi
Rokottamaton on kuitenkin luomua. Ei ole myrkytetty kemiallisilla tai biologisilla aseilla. Todennäköisyys elää pidempään on sen vuoksi parempi.
Tietysti kaikki eivät edes halua elää, ja käyttävät sen vuoksi sokeria, alkoholia, huumeita, lääkkeitä, ja nyt uusimpana itsetuhoon johtavista aineista näitä rokotteita.
On toki ihmisiäkin liikaa. Vapaaehtoisesti lyhennetty ikä on maapallon kannalta ehkä järkevääkin. - Anonyymi
"Jopa 30 % sairaalahoitoa saavista rokotettuja"
Britanniassa ja Israelissa yli 60% tartunnan saaneista, vakavasti sairastuneista ja kuolleista on täyden rokoteannoksen saaneita, se vasta huolestuttavaa on. Onko tämä jo rokotettujen pandemia? - Anonyymi
Asut sellaisessa maassa, jossa rokote tappaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jopa 30 % sairaalahoitoa saavista rokotettuja"
Britanniassa ja Israelissa yli 60% tartunnan saaneista, vakavasti sairastuneista ja kuolleista on täyden rokoteannoksen saaneita, se vasta huolestuttavaa on. Onko tämä jo rokotettujen pandemia?Britanniassa näin. 12. syyskuuta päättyvän viikon välillä yli 80 -vuotiaiden sairaalahoitoprosentti oli 50,5 / 100 000 täysin rokotettua ja 143,9 / 100 000 rokottamatonta, kun taas kuolleita oli 45,5 ja 145,4 / 100 000. Nämä suuntaukset näkyivät kaikkialla. Esimerkiksi 60–69-vuotiaiden sairaalahoitoprosentit olivat 13,5 / 100 000 täysin rokotetuilla ja 74,3 / 100 000 rokottamattomilla, kun taas kuolleita oli 4,1 ja 24,3 / 100 000.
Näin se tauti tappaa rokottamattomia läjä päin.
- Anonyymi
Rokotteen ottaneet ovat saaneet 20x syöpäriskin.
- Anonyymi
Linkki mv-lehti
- Anonyymi
Tottakai rokotetun syopariski on isompi syopaiset ja sairaat on rokotettu ja saavat jo kolmatta piikkia.
Terve ei ota rokotusta. - Anonyymi
Asut sellaisessa maassa, jossa rokote tappaa. 😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓
- Anonyymi
Kaikki rokottamattomat tulevat jossain vaiheessa sairastamaan koronaviruksen.
- Anonyymi
Ja myös rokotetetut, ja monta kertaa.
- Anonyymi
Asut sellaisessa maassa, jossa rokote tappaa. 😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓
Kehotan lukijoita suhtautumaan sivustolla leviävään kirjoituksiin kriittisesti. Rokotemyönteisen salaliittoteorikon keksityt valheet ovat tietenkin faktattomia.😎😊😊😎🤗
Linkkejä ei ole ja jos on ne ovat itsekyhätty nobodyn blogi tai matkapuhelimella kuvattu blogi tubevideo.😇😄😁☺️😇😊😇
Suhtaudutaan kuin pienten lasten väitteisiin, ymmärtäväisellä Hymyllä. 👍
😉🤗😀😆(23)- Anonyymi
Rokottamattomat voittavat rokotetut 100-0 kun aikaa kuluu kolme vuotta!
Mitäs ottivat hysteerisinä kuolemanpiikkinsä!- Anonyymi
Asut sellaisessa maassa, jossa rokote tappaa. 😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓
- Anonyymi
Englannissa on enemman.
- Anonyymi
60% kuten Israelissakin.
- Anonyymi
Esimerkiksi nämä maat ovat onnistuneet tiputtamaan sairaanhoitoa tarvitsevien lukumäärän huomattavasti rokotusten aloittamisen jälkeen. Tehohoitoa tarvitsee enään vain murto-osa rokotetuista. Suurimmassa osassa maita ovat myös päivittäiset tartunnat tippuneet vain pieneen osaan siitä mitä oli ennen rokotteita.
☺️😇😂😂☺️
USA, Intia, Chile, Ruotsi, Italia, Ranska, Espanja, Estonia, Puola, Unkari, China, Kanada, Uruguai, Qatar, Singapore, Chile, Tanska, Portugal, Bahrain, Kanada, Espanja, Belgia, Irlanti, Englanti, Mongolia, Hollanti, Ranska, Norja, Thailand, Peru, Romania, Albania, Bolivia, Tunisia, Bulgaria, Moldova, Liettua, Latvia, Viro, Kreikka, Turkki, Tsekki, Saudi Arabia, Japan, Ecuador, Argentina, Brazil, Marocco, Slovakia, Costa Rica, Kolumbia, Mexico, Saksa, Suomi, Slovenia, Kroatia...jne
😀😆😉😄😇😇😁
Tuossa faktat josta voit tarkistaa pitääkö paikkaansa maista ja niiden rokotusten onnistumisista.😀😆😉
https://www.worldometers.info/coronavirus/
😆😉😄🤗😎🤓
😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓
Mutta missä ovat ne maat joissa salaliittoteorikon mukaan rokote tappaa?
😜☺️😎😎🤓- Anonyymi
MVitt😇 ja kyrpä rokote!
Mulla on ihan oma kyrpäni, ja ihan oma pillunsa jollain kai muulla!
Ihan on vapaata mihin kukin jättää omansa tunkematta?
ROKOTE PENIS?
Mut miks ilman rokotetta?
Mä en aidosti tarvi sua.
Mä lisäännyn ilman rokotetta.
FUCK.
Iron Maidens Music
https://www.youtube.com/watch?v=da3NPCaohGg&list=RDydNFuXoTf-U&index=2
FUCK!
FUCK!!!! !!!!!!!! !! - Anonyymi
Asut sellaisessa maassa, jossa rokote tappaa. 😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓😇😁😊😀😉😆🤗😎🤓
- Anonyymi
Rokotetut sairastuu ihan samalla tavalla uusien varianttien vuoksi, koska vanhentunut rokote ei tehoa muunnoksiin. Korona-alarmisteille tämä lääketiteellinen fakta aiheuttaa kiukkutunteita.
- Anonyymi
Rokotenatsit piilottelevat totuutta. Tuossa rokotenatsille katsottavaa.
https://www.youtube.com/watch?v=obdI7tgKLtA&t=670s - Anonyymi
Asut maassa, jossa rokotetut ovat sairaalahoidossa ja jopa kuolevat. 😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓😁😊😀😉😆🤗😎🤓 😜☺️😎😎🤓
- Anonyymi
Toi 30% on tosi hyvin!
Britanniassa oli jo kauan aikaa sitten 40% sairaalassa olijoista rokotettuja! - Anonyymi
Kaikki rokotetut saavat aika pian koronanuhan kanssa. Asia on aivan selvä, koska siis Britanniassa oli noita sairaalassakin ne melkein puolet kaikista.
Kusipäiset korona-alarmistit vain tyontävät propagandaansa joka puolelle. Mitä se heihin kuuluu, mitä muut tekevät. Jos heidän rokote on täydellinen, niin olkoot turvassa sen kanssa.
Kummallista meuhkaamista, yhden ainoan sairauden ympärillä, niin kuin muita viruksia ei olisi ollenkaan. Johan pelkkä PCR todistaa, että melkein aina testattavalla on jokin muu nuha. Korona loytyy aika harvoin, ja nuhaisena sinne mennään. - Anonyymi
Hymiöpuurospämmääjä on pakko-oireinen korona-alarmisti. Hän on uutisotsikoiden lumoissa ja uskoo tekevänsä hyvää spämmityötä :D Kysymys kuuluu, ymmärtääkö hän faktat ja kokee siksi järkytystä, jonka vuoksi turvautuu hymiöpuurospämmiin? Pelastaako hymiöpuurospämmi hänet koronalta ja rokotteen haittavaikutuksilta? Jos huonosti käy, hymiöpuurospämmääjä on vuoden parin sisällä mullissa.
- Anonyymi
Miksi ja milloin rokotteita joudutaan päivittämään? Silloin, jos virus muuntuu, on rokote valmistettava uudelleen, uuden viruksen osalla. Miksi? Koska vanha rokotteen aikaan saama vaste ei tunnista uutta tulokasta. Influenssarokotteet ovat hyvä esimerkki tästä: ne uusitaan joka vuosi, koska vanha rokote ei enää tehoa muuntuneisiin influenssaviruksiin.
Miksi koronarokotetta tuupataan ihmisiin jopa kolminkertainen määrä ja puhutaan "tehosteesta", vaikka määrän lisääminen ei muuta rokotetta variantit tunnistavaksi? Tässäpä hyvä kysymys korona-alarmisteille.- Anonyymi
Vastaus kysymykseen:
😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁😆😉😇😂😂😁
Näyttää ihan kuin olisi ollut Ohisalo vastaamassa, ilman että vastaa mihinkään.
- Anonyymi
Paras skenaario: sairastat koronan, etkä ota rokotetta. Näin puolustusjärjestelmä oppii uudesta tulokkaasta ja mikä parasta, se tunnistaa myös tulevat variantit.
Huonoin skenaario: olet rokotettu useammin kuin kerran ja sairastut koronaan uuden variantin vuoksi. Miksi näin? Koska rokote ohittaa luonnollisesti oppivan puolustusjärjestelmän. Eli käytännössä rokote tekee työn kehosi puolesta. Näin kehosi ei opi, eikä tule myöskään vastetta, joka tunnistaa myös variantit. Siksi tarvitsisit jokaista varianttia vastaan uuden rokotteen. Koska koronavirus muuntuu keskimäärin 11 päivän välein, joutuisi rokotevalmistajat tekemään valtavalla nopeudella rokotteet ja ihmiset rokotetaan keskimäärin 11 päivän välein. Sanomattakin on selvää, että korona-alarmisti ei ymmärrä tätä kuviota. Korona-alarmisti onkin xeroxzombi, joka toistaa uutisotsikoita ymmärtämättä mistään mitään.- Anonyymi
No älä nyt liioittele, ei niitä uusia variantteja levinneessä muodossa noin nopeasti tule...Mutta kyllä tietysti näkyy vuoden mittaan muutama tulleen.....
- Anonyymi
"Koska koronavirus muuntuu keskimäärin 11 päivän välein, joutuisi rokotevalmistajat tekemään valtavalla nopeudella rokotteet ja ihmiset rokotetaan keskimäärin 11 päivän välein."
Tässä on eletty pian pari vuotta koronan kanssa ja sen aikana on levinnyt vain viisi varianttia, joista käytännössä vain yksi on alkuperäiseen nähden merkittävä muutos. Aika kaukana ollaan siitä, että niitä olisi tullut 11 päivän välein. Lisäksi alkuperäiseen kantaan luodut rokotteet toimivat yhä kaikkiin kantoihin, joten tuossa sinun höpinässäsi ei ole mitään järkeä.
- Anonyymi
"Iltapäivällä 46-vuotias mies irrotettiin hengityskoneesta ja sydän-keuhkokoneesta. Perusterve keski-ikäinen mies kuoli koronataudin seurauksiin.
Piian puolison kuolemasta on nyt kaksi kuukautta. Piia haluaa kertoa asiasta julkisesti, jotta ei tulisi enää yhtään ”turhaa kuolemaa”, kuten hän itse sanoo. Piian mielestä hänen miehensä kuolema oli sellainen. Turha kuolema.
Piian mies ei ollut ottanut koronarokotusta, toisin kuin Piia."
hs.fi- Anonyymi
☺️
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cdb2a4a0-8450-4baf-924a-1c3d0d4e44a6
😇
😆😄🤗🤓🤓😆😂☺️
... Jäljet osoittavat tietenkin Venäjälle.🤓 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
☺️
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cdb2a4a0-8450-4baf-924a-1c3d0d4e44a6
😇
😆😄🤗🤓🤓😆😂☺️
... Jäljet osoittavat tietenkin Venäjälle.🤓Ilta💩💩💩💩💩 johtaa vielä valheellisempaan paikkaan ja rokote voi ☠️ ☠️ ☠️ ☠️ ☠️ ☠️ ☠️ ☠️ 😈
- Anonyymi
Miksi sitten rokotettujen pitää melskata? Mietin aina, että onko se sitä katumusta otetuista piikkiproteiineista vai pelosta, mitä se synteettinen mRNA elimistössä loppujen lopuksi tekeekään? Pakkomielteiseksihän tuo rokoteuskonto on jo mennyt pidemmän aikaa. Teillähän on jo "suoja" koronaa vastaan. Samanlailla se korona tarttuu rokotettuihin ja rokottamattomiin. Suojelkaa läheisiä. Ero on siinä, että rokotetut kuvittelevat olevansa taudilta suojasta ja levittävät sitä huoletta muihin, kun taas rokottamattomat ovat kaikessa huolellisempia. Se, miten kukakin oireilee koronasta, on yksilöllistä, oli se rokote otettuna tai ei. Tsemppiä kaikille ja järkeä jokaiselle!
- Anonyymi
😎Jäjet osoittavat tietenkin... 🤓
😉😂☺️
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cdb2a4a0-8450-4baf-924a-1c3d0d4e44a6
😇
😆😄🤗🤓🤓😆😂☺️
... Jäljet osoittavat tietenkin Venäjälle.🤓 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😎Jäjet osoittavat tietenkin... 🤓
😉😂☺️
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cdb2a4a0-8450-4baf-924a-1c3d0d4e44a6
😇
😆😄🤗🤓🤓😆😂☺️
... Jäljet osoittavat tietenkin Venäjälle.🤓Ilta💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩 johtaa vielä valheellisempaan paikkaan ja rokote voi ☠️ ☠️ ☠️ ☠️ ☠️ ☠️ ☠️ ☠️ 😈
- Anonyymi
Tyypillinen rokotevastainen hakee ympärimailmaa syitä omaan tyhmäänpäätöseen. Tällä viikolla Ilta Lehti kertoi tälläisestä lukemasta 94,8% teho-hoitotarvitsevista on ilman rokotetta olevia. Voisitte perustaa jonnekin muualle teidän semppaus sivuston.
- Anonyymi
Iltalehden uutinen valeuutinen...Se on painottunut, Biased, se ei ole totuudellisesti kokonaisuuden kertova uutinen. Se on osa korona-teokratian olkiukkoa....
Jutussa, tarinassa on mukana koko korona-ajan tehohoidetut, ja rokotuksia on annettu vasta vähän aikaa.
Jos koronaan suhtaudittaisiin rauhallisesti, ja ilman pakkoja, kuten influenssaan niin toki rokotuksiinkin voisi suhtautua myönteisemmin. Nyt niin ei kuitenkaan ole, vaan rokotuksista on ovat ilkeän Koronateokratian olkiukon painostusta. Olkiukko syyttää, kiusaa, ja rajoittaa ihmisiä lukemattomilla eri tavoilla. Puuttuu siihen miten liikut, hengität, ketä tapaat, miten pukeudut, ja vaatii sinua ostamaan myönnytyksiä rokottautumalla.
Tämä olio on PAHUUS. - Anonyymi
Korona on ihan tavallinen lievä räkätauti!
Tsempatkaa te hysteerikot toinen toisianne vaan! Tulette tarvitsemaan sitä lähivuosina.
- Anonyymi
😎Jäjet osoittavat tietenkin... 🤓
😉😂☺️
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cdb2a4a0-8450-4baf-924a-1c3d0d4e44a6
😇
😆😄🤗🤓🤓😆😂☺️
... Jäljet osoittavat tietenkin Venäjälle.🤓
😄😅😅🤗😊😄😄 - Anonyymi
Esimerkiksi nämä maat ovat onnistuneet tiputtamaan sairaanhoitoa tarvitsevien lukumäärän huomattavasti rokotusten aloittamisen jälkeen. Tehohoitoa tarvitsee enään vain murto-osa rokotetuista. Suurimmassa osassa maita ovat myös päivittäiset tartunnat tippuneet vain pieneen osaan siitä mitä oli ennen rokotteita.
USA, Intia, Chile, Ruotsi, Italia, Ranska, Espanja, Estonia, Puola, Unkari, China, Kanada, Uruguai, Qatar, Singapore, Chile, Tanska, Portugal, Bahrain, Kanada, Espanja, Belgia, Irlanti, Englanti, Mongolia, Hollanti, Ranska, Norja, Thailand, Peru, Romania, Albania, Bolivia, Tunisia, Bulgaria, Moldova, Liettua, Latvia, Viro, Kreikka, Turkki, Tsekki, Saudi Arabia, Japan, Ecuador, Argentina, Brazil, Marocco, Slovakia, Costa Rica, Kolumbia, Mexico, Saksa, Suomi, Slovenia, Kroatia...jne
😆😉😇😂😂😁
Tuossa faktat josta voit tarkistaa pitääkö paikkaansa maista ja niiden rokotusten onnistumisista.
https://www.worldometers.info/coronavirus/
😇😂😆😆😉😁
Mutta missä ovat ne maat joissa salaliittoteorikon mukaan rokote tappaa?
😜☺️😎😎🤓- Anonyymi
Asut sellaisessa maassa, jossa rokote tappaa😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜😜
- Anonyymi
Jäljet osoittavat tietenkin epärehelliseen juutalaisfirmaan!
https://yle.fi/uutiset/3-6246825- Anonyymi
Tyypillistä firmojen käyttäytymistä. Voittoihin pyritään epäilyttävin keinoin.
Kehotan lukijoita suhtautumaan sivustolla leviävään kirjoituksiin kriittisesti. Rokotemyönteisen salaliittoteorikon keksityt valheet ovat tietenkin faktattomia.😎😊😊😎🤗
Linkkejä ei ole ja jos on ne ovat itsekyhätty nobodyn blogi tai matkapuhelimella kuvattu blogi tubevideo.😇😄😁☺️😇😊😇
Suhtaudutaan kuin pienten lasten väitteisiin, ymmärtäväisellä Hymyllä. 👍
😉🤗😀😆(26)- Anonyymi
Tutkijoille tiedoksi, että koronarokotteen yksi sivuoire on suunnaton hymiöspämmääminen.
- Anonyymi
Virossa on sairaalassa tämän päivän tietojen mukaan koronavirustartunnan vuoksi 154 henkilöä, joista 111 eli 72,1 % on rokottamattomia ja 43 eli 27,9 % rokotettuja.
Uusia koronatartuntoja kerrottiin olevan 532 kpl, joista rokottamattomilla 293 (74,9 %) ja rokotetuilla 98 (25,1 %). - Anonyymi
Joo, mutta vielä enemmän sairaalapotilaista on rokottamattomia! Virus löytää rokotevaastaisen aivan varmasti, sanovat asiantuntijat.
Turhaa pelleillä. Hopiaveet ei paranna koronaaaaaa! Hihaa...hyhhhaaa....- Anonyymi
Koronavirus tulee käymään läpi populaation yhä uudelleen ja uudelleen. Rokotteet eivät vaikuta siihen millään tavalla. Immuniteetti syntyy tartunnan kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronavirus tulee käymään läpi populaation yhä uudelleen ja uudelleen. Rokotteet eivät vaikuta siihen millään tavalla. Immuniteetti syntyy tartunnan kautta.
Ei välttämättä synny silloinkaan. Esim. influenssavirus muuntuu vuosittain aina sen verran että joka vuosi on vähän niin kuin uusi virus.
- Anonyymi
Eli yli 70 % sairaalahoitoa tarvitsevista rokottamattomia, vaikka heidän osuutensa kansasta on vajaa 30 %. Näköjään rokottamattomilla on moninkertainen todennäköisyys joutua sairaalaan.
- Anonyymi
Torstaihin mennessä yksikään alle 60-vuotias kahdesti rokotettu henkilö ei ollut Suomessa kuollut koronaan. Tilanne 18.9.2021.
Koronaan oli kaiken kaikkiaan kuollut 1052 ihmistä, joista 40–49-vuotiaita oli 16. - Anonyymi
Virossa on sairaalassa tämän päivän tietojen mukaan koronavirustartunnan vuoksi 161 henkilöä, joista 113 eli 70,2 % on rokottamattomia ja 48 eli 29,8 % rokotettuja.
Uusia koronatartuntoja kerrottiin olevan 462 kpl, joista rokottamattomilla 342 (74,0 %) ja rokotetuilla 120 (26,0 %). - Anonyymi
Pelottaako kovasti?
- Anonyymi
Virossa on sairaalassa tämän päivän tietojen mukaan koronavirustartunnan vuoksi 175 henkilöä, joista 127 eli 72,6 % on rokottamattomia ja 48 eli 27,4 % rokotettuja.
Uusia koronatartuntoja kerrottiin olevan 366 kpl, joista rokottamattomilla 274 (74,9 %) ja rokotetuilla 92 (25,1 %).- Anonyymi
Vieläkö lisää ruiskeita?
Meelis Roos, yksi Viron sähköisen
valtion tukipylväistä, kuoli
Cybernetica -tiimi ilmoittaa kuolevansa Meelis Roosin, joka aloitti tietoturvajärjestelmien kehittämisen yrityksessä vuonna 1998 ja auttoi luomaan Viron ensimmäisen virtuaalisen yksityisen verkkojärjestelmän Privador VPN: n, palomuurin Barricaden ja julkisen avaimen infrastruktuurin tukiohjelmiston TrueSignin. - Anonyymi
Kertomus myrkkyruiskeitten vaarallisuudesta Tallinnasta.
Eilen kahden lapsen äiti Tatjana Fitania, jonka vanhin poika sai ensimmäisen Pfizer -koronarokotteensa, kertoi kansanedustajalle Kalle Grünthalille Toompean linnassa. Noin 5 minuuttia injektion jälkeen nuori mies tunsi sydämenlyönnin kiihtyvän, hän ei pystynyt enää hengittämään ja romahti. Nuorelle miehelle kutsuttiin ambulanssi kouristelun aikana.
Hänet elvytettiin paikan päällä ja vietiin sitten sairaalaan, mutta nuorta miestä ei jätetty valvontaan ja hänet lähetettiin kotiin oksennettuna. Lääkäri, jonka kanssa hän kävi myöhemmin, sanoi, että se oli ehdottomasti hyvin harvinainen tapaus ja hän saattoi turvallisesti mennä toiseen pistokseen. Terveysongelmista lääkäri sanoi, että hän ohjaa tutkimukset vain tietokonetomografiaan sairauskassan kustannuksella, potilaan tulee maksaa jäljellä olevat tutkimukset / toimenpiteet.
Nimittäin mies, joka on harrastanut urheilua koko elämänsä, tuntee edelleen heikkoutta ja satunnaisia hengitysvaikeuksia, ja hän kärsii ensimmäistä kertaa elämässään paniikki- ja ahdistuskohtauksista, hermosto on epäkunnossa. Sitten nuori mies kääntyi terveysviranomaisen puoleen selvittääkseen, mitä hänen oli tehtävä nyt - hänen täytyi parantua ja työskennellä, ja he vastasivat, että he eivät voi auttaa. Hän ei halua antaa uutta pistosta ja turvatunne lääketieteessä on vähentynyt - jos jotain tapahtuu rokotuksen seurauksena, niin itse asiassa kukaan ei ole vastuussa eikä halua / osaa auttaa.
Sekä hänen vanhempansa että tuttavansa elivät suuressa pelossa sen jälkeen, mitä nuorelle miehelle oli tapahtunut, ja jopa hänen unensa oli vartioitu, jotta mitään ei tapahtuisi uudelleen hänen unensa aikana.
Tatjana kertoi myös perheensä kokemuksista sosiaalisessa mediassa, jotta muut ihmiset tietäisivät rokotuksen mahdollisista sivuvaikutuksista. Viestissään hän mainitsi, että vaikka lääkärit sanovat, että tällaisia tapauksia on noin 1: 100 000, hänen tuttavapiirissään on jo 6. Hän kiitti myös ambulanssin työntekijöitä, lääkäreitä ja Jumalaa poikansa hengen pelastamisesta. - Anonyymi
Tarvo Alev: Viiden kuukauden aikana Virossa kuoli lähes 1000 rokotettua enemmän kuin odotettiin!
Olin äskettäin kirjeenvaihdossa terveysneuvoston analyytikon kanssa, joka kommunikoi erittäin mukavasti ja antoi minulle hyvin tarkkoja lukuja rokotettujen kuolleisuudesta vuoden alussa (tammi -toukokuu). Tänä aikana kuoli yhteensä 2 702 rokotettua!
- Anonyymi
TÄMÄHÄN OLI KAI MYÖS TUOLLA UUTISSA :-))
Lääkevakuutusyhtiö ruuhkautunut – Koronarokotteiden vahinkojen käsittelyaika venynyt useiksi kuukausiksi !!
Lehden lukija hakee korvausta koronarokotehaitasta. Hän kertoo poteneensa COVID-piikityksen jälkeen useita kuukausia vakavasta lihas- ja nivelkivusta. Suomen Keskinäinen Lääkevahinkovakuutusyhtiö ilmoitti, että korvauspalvelut ovat ruuhkautuneet.
Suomalaiset on ajettu massoittain kokeellisiin mRNA-geenimuokkauksiin koronaviruksen varjolla. Ihmisiä kuolee ja vammautuu, mutta Pfizerin ja Modernan ottamisen riskeistä ei juurikaan puhuta, ja ainakin yli 10 000 vahinkoilmoitusta makaa Fimeassa selvittämättä. Sama katastrofaalinen tilanne on Suomen Keskinäisessä Lääkevahinkovakuutusyhtiössä.
Lehden lukija sai pettyä vastaukseen, hänen haettua korvauksia vakaviin nivel- ja lihaskipuihin, jotka ovat seurausta koronarokotuksesta.
”Korvauskäsittelymme on tällä hetkellä ruuhkautunut. Käsittelemme asiakirjat ja muut yhteydenotot saapumisjärjestyksessä. Lääkevahinkoilmoitusten käsittely kestää aina vähintään joitakin viikkoja. Hakemusten keskimääräinen käsittelyaika on neljä kuukautta. Käsittelyruuhka voi vaikuttaa käsittelyaikaan. Annamme päätöksen asianne käsiteltyämme, tai otamme yhteyttä, mikäli tarvitsemme teiltä lisätietoja”, lääkevahinkovakuutusyhtiön korvauspalvelujen asiakaspalvelu ilmoittaa hakijoille sähköpostitse. - Anonyymi
Virossa on sairaalassa tämän päivän tietojen mukaan koronavirustartunnan vuoksi 180 henkilöä, joista 129 eli 71,7 % on rokottamattomia ja 51 eli 28,3 % rokotettuja.
Uusia koronatartuntoja kerrottiin olevan 463 kpl, joista rokottamattomilla 322 (69,5 %) ja rokotetuilla 141 (30,5 %). Rokotettujen osuus uusista tartunnoista taisi nousta nyt ensimmäistä kertaa yli 30 prosentin. - Anonyymi
😁😆🤗🤗😇
Nyt tutkivat viranomaisetkin. Sometähtiä palkkattiin levittämään väärää tietoa koronarokuolemista🤗😇😎😁
Tuntematon rahoittaja halusi palkata somevaikuttajia levittämään väärää tietoa koronarokotteisiin liittyvistä kuolemista.😇😎😁😆😄😇🤗
https://www.is.fi/digitoday/art-2000008149820.html
😊🤗😇😎😎 - Anonyymi
😎Jäjet osoittavat tietenkin... 🤓
😉😂☺️
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cdb2a4a0-8450-4baf-924a-1c3d0d4e44a6
😇
😆😄🤗🤓🤓😆😂☺️
... Jäljet osoittavat tietenkin Venäjälle.🤓
😄😅😅🤗😊😄😄 - Anonyymi
Valtaosa teho-osastoilla hoidettavista koronapotilaista on rokottamattomia. Tilanne turhauttaa hoitohenkilökuntaa.
😆😊
”Olemme hoitaneet syksyn aikana edelleen koronapotilaita, ja käytännössä kaikki ovat olleet rokottamattomia. Kun tiedämme, että rokotteita on saatavilla, jokainen tehohoitoon päätyvä rokottamaton tuntuu turhalta”, tehohoidon ylilääkäri Tero Varpula Jorvin sairaalasta sanoo".
😆😊
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008274431.html - Anonyymi
Laitetaan tuo Viron tapausmääristä kertova linkkikin tähän, niin ei tarvitse tuon hymiöpellen oksentaa ketjua täyteen paskaa.
https://www.err.ee/1608345488/koroonaviirusega-on-haiglas-180-inimest-suri-viis-inimest - Anonyymi
Virossa on sairaalassa tämän päivän tietojen mukaan koronavirustartunnan vuoksi 175 henkilöä, joista 126 eli 71,8 % on rokottamattomia ja 49 eli 28,2 % rokotettuja.
Uusia koronatartuntoja kerrottiin olevan 687 kpl, joista rokottamattomilla 468 (68,1 %) ja rokotetuilla 219 (31,2 %). - Anonyymi
Sairaalahoidossa olevista noin 70%:a on rokottamattomia.
- Anonyymi
Sitä luokkaa. Vaan rokotteitahan markkinointiin aikaisemmin sillä lupauksella, ettei joutuisi enää sairaalahoitoon. Kuten olemme nyt nähneet, niin kyseessä oli valheellinen lupaus. Tauti tarttuu rokotettuihin siinä missä muihinkin, ja myös sairaalaan joudutaan kuten aikaisemminkin.
- Anonyymi
Virossa on sairaalassa tämän päivän tietojen mukaan koronavirustartunnan vuoksi 172 henkilöä, joista 123 eli 71,5 % on rokottamattomia ja 49 eli 28,5 % rokotettuja.
Uusia koronatartuntoja kerrottiin olevan 589 kpl, joista rokottamattomilla 386 (65,5 %) ja rokotetuilla 203 (34,5 %). Rokotettujen osuus uusista tartunnoista taisi nousta nyt ensimmäistä kertaa yli 1/3:n.
Ketjusta on poistettu 59 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273623- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362304Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381539
- 141342
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661285Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275