Ikäluokka jossa 47 000 synnyttää vain 30 000 lasta

Hyvä jos edes sitäkään. Niin että se siitä "vauvabuumista".🤣🧕
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tuo tuleva syntyvyys voidaan ennakoida siten että ikäluokka mamujen (valtaosa miehiä) ansiosta kyllä kasvaa 47 000 noin 55 000:een mutta sen 25 000 naista synnyttää vain 36 000 - 38 000 lasta. Jos nykyisessä hedelmällisyysluvussa pysytään.

On esitetty arvioita että hedelmällisyyslukema voi jatkossa laskea jopa lähelle 1 nykyisestä 1.37:stä. Silloin syntyisi vain 25 000 - 28 000.

Äänestä
  • olsisiko n. 20 00 niistä näitä muhamatteja ja fatimoiita?

    Äänestä

No tuosta 47 tuhannesta noin puolet on miehiä. Kun tiedetään kantoajaksi 9 kk ja kuukautisten väliksi noin 1 kk, niin vuodessa yksi nainen voi synnyttää keskimäärin 1,2 lasta.

(47 / 2) * 1,2 = 28,2.

Eli 30 000 on ihan hyvä tulos.

Äänestä
  • Ja nuo 30 000 ikäluokka tulee synnyttämään 2070-luvulla enää vain 20 000 lasta.

    Äänestä

Ei kai nyt kukaan tosissaan tee suomeen lapsia lisää maahanmuuttajien raiskattavaksi, vai tekeekö oikeasti?

Äänestä

Yhteiskuntaa täytyy alkaa valmistella siihen että 7 miljoonan asukkaan sijasta Suomesta tuleekin vain 2 miljoonan asukkaan äärimmäisen harvaan asuttu maa. Hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Äänestä
  • Vuoteen 2030 mennessä Suomeen on tullut 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa. Kun keskimäärin kuolee 55 000 per vuosi, niin ollaan aika lähellä tuota 7 miljoonaa.

    Äänestä

Ei se määrä vaan laatu.

Äänestä

Jokainen lapsi on rikos ilmastoa kohtaan. Lisäksi joku irstas äijä on ahdistellu naista seksuaalisesti mikä sekin on kauhea rikos.
Meetoo

Äänestä
  • onhan tuo lapsen teko riski puuhaa, voidaan viellä eläke päivinä tuomita seksulaalisesta häirinnästä,

    Äänestä

Ja 3000 lasta syntyy joka vuosi vammaisina juoppojen femakkojen takia, tuohon jos mihin pitäisi puuttua. Jos vaikka rokote vamauttaa muutaman niin se on hirveä katastrofi, mutta femakot saa vammauttaa aivan vapaasti kuinka paljon tahansa femakkosuomessa.

Äänestä
  • Miksi Räsänenkään lääkärinä ja uskovaisena ei puutu tuohon, luulisi olevan kaikille tärkein asia laittaa kuntoon. Ei Suomella ole varaa lasten vammauttamiseen kun muutenkin syntyy vähän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi Räsänenkään lääkärinä ja uskovaisena ei puutu tuohon, luulisi olevan kaikille tärkein asia laittaa kuntoon. Ei Suomella ole varaa lasten vammauttamiseen kun muutenkin syntyy vähän.

    Fas-kersoja tekevälle elinkautinen tuomio.

    Äänestä

rahalla tästäkin selviää , kotiäitien korvaus summa on työttömiäkin pienenpi niin toimeentulokin tulee kysymykseen millä selviää,

Äänestä
  • Täytyy ottaa mallia muualta, Suomessa maailman suurimmat tuet lapsiperheille ja pieni syntyvyys, maissa missä ei ollenkaan tukia on suurin syntyvyys.

    Isille taattava huoltajuus jos eukko haluaa eron, miksi kukaan haluaisi vain maksajaksi, en minä ainakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täytyy ottaa mallia muualta, Suomessa maailman suurimmat tuet lapsiperheille ja pieni syntyvyys, maissa missä ei ollenkaan tukia on suurin syntyvyys.

    Isille taattava huoltajuus jos eukko haluaa eron, miksi kukaan haluaisi vain maksajaksi, en minä ainakaan.

    miten mamuilla on varaa- koska rasistisesti ne ei edes saa töitä rasistisessa suomessa???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täytyy ottaa mallia muualta, Suomessa maailman suurimmat tuet lapsiperheille ja pieni syntyvyys, maissa missä ei ollenkaan tukia on suurin syntyvyys.

    Isille taattava huoltajuus jos eukko haluaa eron, miksi kukaan haluaisi vain maksajaksi, en minä ainakaan.

    rahassa 350ekk koti äitien, ja tujet ei välttämättä kohdistu kaikkiin lapsiperheisiin,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    rahassa 350ekk koti äitien, ja tujet ei välttämättä kohdistu kaikkiin lapsiperheisiin,

    Lapsilisät, äitiysraha, vanhempainrahat, kodinhoitotuet, päivähoito, verovähennykset ja kaikki muut tuet jos tarvitsee, lisäksi synnytys ja lapsille kaikki ilmaista, USA:ssa pelkkä synnytys 80 000$.

    Äänestä

Kukaan tänne lapsia ala synnyttämään. Paitsi kauheuksia kotimaistaan paenneet pakolaiset joille suomenkin elintaso taitaa olla alakanttiin kun jos täällä joutuvat joihinkin pikkukaupunkeihin ja niitten pikku yksiöihin niin alkaa ahdistamaan.

Äänestä
  • No joo. Siinäpä sitä alkaakin olla ihmettelemistä, että onko niillä täällä huonommat olot, mistä kurjuudesta pakenivat tänne?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No joo. Siinäpä sitä alkaakin olla ihmettelemistä, että onko niillä täällä huonommat olot, mistä kurjuudesta pakenivat tänne?

    Länsimaiden pahin vitsaus on femakot ja suvakit.

    Äänestä

  • Suomalainen rakennusurakoitsija luulee että kaikki mitä ihminen tarvitsee elääkseen on pieni tila tietokoneelle ja internetyhteys ja wc.

    Äänestä

Miksi sodassa köyhtyneeseen Suomeen syntyi vuonna 1948 yli 108 000 lasta mutta Hipsteri-WOKE-Suomeen vain 47 000?

Ei tarvitse ihmetellä miksi valtion taloudella edessä päättymätön matokuurin. Tänne rakennettiin verkosto 7-8 miljoonalle ihmiselle mutta täällä tulee jatkossa asumaan vain 2-3 miljoonaa ihmistä ja niistäkin puolet tulleet Matabelemaalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hyvä jos edes sitäkään. Niin että se siitä "vauvabuumista".🤣🧕

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu