Lehtien uutisoima "mysteeripamaus" on johtanut ihmisten huomion tapahtumasta toisaalle. Lehdissä on viljelty yhtä "mysteeripamausta", vaikka tapahtuma oli pitkäkestoinen ja äänet kuin sotarintamalta. Syyksi tarjoillaan meteoriittia, ilotulitteita, dynamiittia yms., ja tekijäksi esim. "paikallinen raketti-insinööri".
Esim. Iltalehti julkaisi ensin n. 9 minuutin mittaisen otoksen Lintulivestä, jossa kuului tämä "mysteeripamaus". Videon ääniraitaa tarkemmin kuunnteltaessa kuului yli kymmenen pamausta, joista osa voimakkaita, kuin kranaatit tms. ja osa terävämpiä kuin puoliautomaattiaseen laukaukset. Ryhdyin tästä tekemään äänianalyysiä.
Kun julkaisin Twitterissä äänianalayysin, joka toi esille tapahtuman todellisemman kuvan, kaikkialta poistettiin nopeasti tämä 9 minuutin mittainen Lintuliven video. Osassa se korvattiin n. minuutin mittaisella, kuten Iltalehdessä ja Ilta-Sanomissa, sekä Helsingin Sanomissa. Kun jatkoin keskustelua ja ilmoitin havaintoni videoiden sensuroinnista, myös kommenttini poistettiin. Tämä sensurointi kertoo siitä, että kyseessä on ollut jokin vakava välikohtaus, josta poliisi, armeija ja media vaikenee.
Itse olen sillä kannalla, että sensuuri viittaa tapahtuman liittyvän humanitaariseen maahanmuuttoon. Sehän on nimittäin tabu se aihe ja sitä on tyypillisesti sensuroitu ja rajoitettu julkisessa keskustelussa. Jos kyseessä olisi ollut esim. äärioikeiston kanssa yhteenotto, lehdet olisivat mässäilleet aiheella kaksin käsin. Kaikki merkit siis viittaa siihen, että PS on ollut aina oikeassa puhuessaan Ruotsin tiestä ja on tehty sopimus, että humanitarismiin liittyvät tietyt asiat sensuroidaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jaa-a. Ja lisää tarvitaan todisteita.