Raamatun Jumala ja vääräuskoiset

Raamatusta löytyy monia toinen toistaan väkivaltaisempia kertomuksia Raamatun Jumalan rakkaudesta. Yksi niistä on vääräuskoisten kohtelu. Viidennessä Mooseksen kirjassa Jumala julistaa seuraavasti (5.Moos 13:12-16):

13:12 Jos sinä kuulet sanottavan, että jossakin kaupungeistasi, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinun asuttaviksesi,
13:13 sinun keskuudestasi on lähtenyt kelvottomia miehiä, jotka viettelevät kaupunkinsa asukkaita sanoen: 'Käykäämme palvelemaan muita jumalia', joita te ette tunne,
13:14 niin tutki, tiedustele ja kysele tarkoin; ja jos on totta ja varmaa, että sellaista kauhistusta on harjoitettu sinun keskuudessasi,
13:15 niin surmaa sen kaupungin asukkaat miekan terällä ja vihi tuhon omaksi se ja kaikki, mitä siinä on, ja tapa sen karjakin miekan terällä.
13:16 Ja kokoa kaikki siitä otettu saalis keskelle sen toria ja polta tulella sekä kaupunki että kaikki siitä otettu saalis kokonaisuhrina Herralle, sinun Jumalallesi;

Mikä on nykyajan jumalanlasten tulkinta ko. opetuksesta eli miten kristinuskossa pitäisi suhtautua vääräuskoisiin ja millä tavalla Raamatun opetus eroaa Koraanin opetuksesta, jonka mukaan vääräuskoiset on tapettava? Ainakin tämän Raamatun kertomuksen perusteella syntyy vahva mielikuva, että ko. opetus on tullut samasta lähteestä (lue suusta).

287

2645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinulla jotenkin pyörii aina tuo sama levy, joten imagokuvasi on siinä mielessä tosi osuva. Tai vanhalta vinyyliltä tuo kuva ainakin minusta näyttää.

      • Onpa hauska juttu, itselleni ei tullut kuvasta mieleen vanha kunnon LP-levy. Tiedätkö muuten, mistä tuo LP-nimi tulee, tai vaikkapa vastausta avauksen kysymykseen?

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Onpa hauska juttu, itselleni ei tullut kuvasta mieleen vanha kunnon LP-levy. Tiedätkö muuten, mistä tuo LP-nimi tulee, tai vaikkapa vastausta avauksen kysymykseen?

        Pitkäsoittoa taitaa tarkoittaa - osuva siltäkin osin sinuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvasymbolisi saattaa kuitenkin viyylin sijasta viitata esim. universumiin...? Okkultismissa nimittäin olen vastaavanlaista kuvaa nähnyt käytettävän universumin symbolina.

        Muuten vastasin tekstiisi jo toisaalla.

        >> Muuten vastasin tekstiisi jo toisaalla. <<

        Vastasin tekstiisi toisaalla mm. näin:

        Uusi testamentti kyllä ihan selväsanaisesti opettaa (Jeesuksen suulla), niin kuin varmasti hyvin itsekin raamattua lukeneena tiedät, kuinka muihin ihmisiin tulisi suhtautua uudessa liitossa; käännetään toista poskea, annetaan anteeksi yms. Liitot sisältöineen siis ovat vaihtuneet ja muuttuneet, mutta Jumala itse ei ole muuttunut eikä muutu.

        Koraania en ole lukenut. Jos siellä kehotetaan siten kuin sanoit, niin siinä tapauksessa koraani vastaa siltä osin raamatun vanhaa liittoa.

        >> Kuvasymbolisi saattaa kuitenkin viyylin sijasta viitata esim. universumiin...? Okkultismissa nimittäin olen vastaavanlaista kuvaa nähnyt käytettävän universumin symbolina. <<

        Hyvin samannäköinen symboli esiintyy mm. erään okkulttisen kirjan kannessa (jonka nimi voisi olla totuudenmukaisempaan muotoon väännettynä vaikkapa Universaalista eksytystä kosmoksesta).

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksi tomismin keskeisimmistä käsitteistä on moraalinen objektivismi. Ajatuksen mukaan moraaliset totuudet pitävät paikkansa riippumatta kenenkään subjektiivisista tuntemuksista ja kulttuurillisesta kontekstista.

        Otetaan esimerkiksi tappaminen: suurin osa ihmisistä kansalaisuudesta, uskonnollisesta vakaumuksesta, koulutuksesta tms ymmärtää tappamisen olevan väärin ja tämä käsitys on pysynyt käytännössä muuttumattomana kautta aikojen. Siten on hieman outoa, että Jumalan käsitys, jonka Raamattu sanoo olevan muuttumaton, muuttukin matkan varrella uusien liittojen myötä. Sama on selvästi nähtävissä myös joidenkin uskovien keskuudessa: mielipiteet vaihtuvat tilanteen mukaan. Aiheesta enemmän tuolla:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16590719/

        Voihan sitä aikaa käyttää näinkin, etsimällä yhdennäköisyttä universumin syövereistä.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Yksi tomismin keskeisimmistä käsitteistä on moraalinen objektivismi. Ajatuksen mukaan moraaliset totuudet pitävät paikkansa riippumatta kenenkään subjektiivisista tuntemuksista ja kulttuurillisesta kontekstista.

        Otetaan esimerkiksi tappaminen: suurin osa ihmisistä kansalaisuudesta, uskonnollisesta vakaumuksesta, koulutuksesta tms ymmärtää tappamisen olevan väärin ja tämä käsitys on pysynyt käytännössä muuttumattomana kautta aikojen. Siten on hieman outoa, että Jumalan käsitys, jonka Raamattu sanoo olevan muuttumaton, muuttukin matkan varrella uusien liittojen myötä. Sama on selvästi nähtävissä myös joidenkin uskovien keskuudessa: mielipiteet vaihtuvat tilanteen mukaan. Aiheesta enemmän tuolla:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16590719/

        >> on hieman outoa, että Jumalan käsitys, jonka Raamattu sanoo olevan muuttumaton, muuttukin matkan varrella uusien liittojen myötä <<

        Tämä selittyy juurikin Jumalan armolla. Kun kovakalloisille ihmisille ei mikään auta, niin sitten on Jumalan annettava armoa armon päälle.

        Jumala ei kuitenkaan ole muuttanut tässäkään silti mieltään, vaan armo-asiahan oli jo Eedenissä selvillä ja suunniteltuna, koska Jeesuksen ristintyöstä ilmoitettiin jo silloin ensimmäisen kerran.

        >> Jumalan käsitys, jonka Raamattu sanoo olevan muuttumaton <<

        En tiedä, onko raamatussa varsinaisesti tuollaista väitettä missään, en muista että olisi. Jumala itse on muuttumaton raamatun mukaan.

        Jos hän muuttaa liittoja meidän takiamme meille suotuisammaksi, jotta vihdoin viimein oppisimme hänen tiensä, niin eihän se ole Jumalan omien käsitysten muuttumista, vaan kiertotie meille ihmisille. Sekin tie kuitenkin lopulta johtaa samaan päämäärään eli sen Jumalan alkuperäisen tahdon ja käsityksen toteutumiseen, jossa jumalattomuus ja jumalattomat lopulta tuhotaan, mikäli nöyrtymistä ei tule kaikesta pitkämielisyydestä, armosta ja kasvatuksesta huolimatta.

        >>> Kun kovakalloisille ihmisille ei mikään auta, niin sitten on Jumalan annettava armoa armon päälle.

        Tämä jäi hieman epäselväksi. Tai siis itse ymmärsin lauseen niin, että ihmisen toiminta eli ihminen itse johdattaa Jumalaa. Vähän niin kuin Saatana teki Jobin kirjassa. Ymmärsinkö oikein, että Jumala on (käsityksesi mukaan) johdateltavissa?

        "Jos hän muuttaa liittoja meidän takiamme meille suotuisammaksi, jotta vihdoin viimein oppisimme hänen tiensä, niin eihän se ole Jumalan omien käsitysten muuttumista, vaan kiertotie meille ihmisille."

        Käy vaan sääliksi niitä juutalaisia jotka ottivat tosissaan sen alkuperäisen jumalan tärkeät käskyt eivätkä halunneet istuttaa jumalansa vierelle muita jumalia ei oikealle eikä vasemmalle puolelle annetun käskyn mukaan.
        He ovat sellaisia väliinputoajia nämä juutalaiset.

        Et ymmärtänyt oikein. Vaan Jumala oman armonsa ja rakkautensa takia venyttää kärsivällisyyttään.

        Eihän heitä olekaan tuomittu, jotka tottelivat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärtänyt oikein. Vaan Jumala oman armonsa ja rakkautensa takia venyttää kärsivällisyyttään.

        Tämä kuulostaa vertauskuvallisesti tavalliselta kauppareissulta: jos lapsi ei saa haluamaansa, hän järjestää itkupotkuraivarin ja isä/äiti venyttää kärsivällisyyttään tekemällä ostoksen. Lapsi itse ei tietenkään tätä ymmärrä, mutta jonkinlaista johdattelua se on. Toiminnalle on jokin tieteellinen termikin olemassa, mutten nyt äkkiseltään muista...

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Yksi tomismin keskeisimmistä käsitteistä on moraalinen objektivismi. Ajatuksen mukaan moraaliset totuudet pitävät paikkansa riippumatta kenenkään subjektiivisista tuntemuksista ja kulttuurillisesta kontekstista.

        Otetaan esimerkiksi tappaminen: suurin osa ihmisistä kansalaisuudesta, uskonnollisesta vakaumuksesta, koulutuksesta tms ymmärtää tappamisen olevan väärin ja tämä käsitys on pysynyt käytännössä muuttumattomana kautta aikojen. Siten on hieman outoa, että Jumalan käsitys, jonka Raamattu sanoo olevan muuttumaton, muuttukin matkan varrella uusien liittojen myötä. Sama on selvästi nähtävissä myös joidenkin uskovien keskuudessa: mielipiteet vaihtuvat tilanteen mukaan. Aiheesta enemmän tuolla:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16590719/

        "Otetaan esimerkiksi tappaminen: suurin osa ihmisistä kansalaisuudesta, uskonnollisesta vakaumuksesta, koulutuksesta tms ymmärtää tappamisen olevan väärin ja tämä käsitys on pysynyt käytännössä muuttumattomana kautta aikojen."

        Itse olen ymmärtänyt, että toisen ihmisen tappaminen on jossain vaiheessa ollut paljon hyväksytympää kuin nykyään, jolloin puhutaan jopa sotarikoksista, mikä on minun käsittääkseni varsin lyhyen ajanjakson, n. 150 vuotta, sisällä laadittua tapaoikeudellista käytäntöä.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Yksi tomismin keskeisimmistä käsitteistä on moraalinen objektivismi. Ajatuksen mukaan moraaliset totuudet pitävät paikkansa riippumatta kenenkään subjektiivisista tuntemuksista ja kulttuurillisesta kontekstista.

        Otetaan esimerkiksi tappaminen: suurin osa ihmisistä kansalaisuudesta, uskonnollisesta vakaumuksesta, koulutuksesta tms ymmärtää tappamisen olevan väärin ja tämä käsitys on pysynyt käytännössä muuttumattomana kautta aikojen. Siten on hieman outoa, että Jumalan käsitys, jonka Raamattu sanoo olevan muuttumaton, muuttukin matkan varrella uusien liittojen myötä. Sama on selvästi nähtävissä myös joidenkin uskovien keskuudessa: mielipiteet vaihtuvat tilanteen mukaan. Aiheesta enemmän tuolla:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16590719/

        Niin. Yhteiskuntiakin 4:jää erilaista. Villiä, alkukantaista, sivistynyttä ja sitten pyhää. Tosin ilmiömäistä lienee se, että tuo viimeinen, selvitymis-/onnellisuusviettinä kaikenkattaa kaiken, kaikissa edellämainituissa rakennelmissa. Ihmeiden kautta. Noihin ei kukaan normaalijärkeilyyn ajatusmaailmansa perustava tietenkään usko, aluksi. Mutta sitten, ajan kanssa, kun mahdoton muuttuukin mahdolliseksi, tai toisinpäin, niin alkaa sitä esim. itseni kaltainen miniaivoinen oivaltamaan, että maailmassa saattaa sittenkin olla enemmän kuin mitä sitä alkujaan luuli.

        Mutta uskontokontekstiin:

        Kuvio on yksinkertainen. Joko ymmärrät tehdä toiselle ainoastaan sen, minkä toivoisit itsellesikin tehtävän ja ollaan kavereita, tai et ja sitten itse hylkäät armon, yksilönä.

        Mielipiteet eivät ns. uskovalla muutu tilanteen mukaan. Ikinä. Ne joilla muuttuu, usko on pinnallista.

        Rakkaus vs. välinpitämättömyys. Eli kyseessä on asennepositio. Synnynäinen mahdollisesti, tiedä häntä.

        Moraaliset totuudet eivät löydy 1054 ketjureaktion vinoutuneelta puolelta. Ne eivät edes voi löytyä, koska kyseessä on äärettömän fiini olemus, joka taatusti huomioi nuanssitarkkuudella kaiken teoista tarkoitusperään saakka.

        Saattaa kuulostaa monimuotoiselta tai mutkikkaalta, muttei se tosiseikka etten itse kykene sanallisesti täydellisesti ilmaisemaan miten tuo synkronisoituu realiteetin kanssa suinkaan tee jostakin erityisen aidosta mitenkään pinnallisen hienostunutta; Viimekädessä kyse on valinnoista. Ja se ovat puhdasta dualismia välillä ylpeys ja VAPAAEHTOINEN nöyryys. Noiden ympärillä armo pyörii, reaalitasolla.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Tämä kuulostaa vertauskuvallisesti tavalliselta kauppareissulta: jos lapsi ei saa haluamaansa, hän järjestää itkupotkuraivarin ja isä/äiti venyttää kärsivällisyyttään tekemällä ostoksen. Lapsi itse ei tietenkään tätä ymmärrä, mutta jonkinlaista johdattelua se on. Toiminnalle on jokin tieteellinen termikin olemassa, mutten nyt äkkiseltään muista...

        Henki on oikeassa, tiettyyn pisteeseen asti.

        Luoja ON dynaaminen. Dialogille on aina tilaa. Mutta jos luulet että me voimme manipuloida tapahtumia, ilman että Hän irtaannuttaa esim. tuossa Jobin kirjassa kokemuksesta jotakin hyötyarvon näkökulmasta merkityksellista, olet erehtynyt siitä kenen kanssa olemme tekemisissä.

        Me koemme tämänkin, nykyrealiteetin ja etenkin sen mikä on nyt vasta alkanut AINOASTAAN siitä syystä, että tuomiopäivän hetkellä kukaan ei tule voimaan inistä siitä, kuinka hänen vapautta kiristettiin. Me elämme tuon sisääntulevan, koska ainoastaan tuolla tavoin tuomio tulee olemaan konkretiaan perustuva. Ja asiayhteydessä, tuo käytännön kokemus tulee olemaan luomakunnan raamatunmukainen hyvin antikliimaksinen finaali.

        Välillä kun masentaa, kuinka ihmiset ovat jo palstalla alkaneet ilmiselvästi vihata toisiaan, on erityisen selkeää kuinka luja sosiaalinen tilaus maailmanlopulle vuonna 2021 alkoi jo olla. Silloin, kun ainoa keino mennä eteenpäin on rauhoittuminen rukoilun avulla, on ihan oikeasti hienoa, että rattaat pyörii ja tämä loppuvilautus puhtaasta pahuudesta saadaan päälle - koska mitä nopeammin tämä alkaa täysillä, sitä vähemmän aikaa kestää kunnes parodia onkin sitten jo helpotuksenomaisesti ohi.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Tämä kuulostaa vertauskuvallisesti tavalliselta kauppareissulta: jos lapsi ei saa haluamaansa, hän järjestää itkupotkuraivarin ja isä/äiti venyttää kärsivällisyyttään tekemällä ostoksen. Lapsi itse ei tietenkään tätä ymmärrä, mutta jonkinlaista johdattelua se on. Toiminnalle on jokin tieteellinen termikin olemassa, mutten nyt äkkiseltään muista...

        >> Tämä kuulostaa vertauskuvallisesti tavalliselta kauppareissulta: jos lapsi ei saa haluamaansa, hän järjestää itkupotkuraivarin ja isä/äiti venyttää kärsivällisyyttään tekemällä ostoksen. Lapsi itse ei tietenkään tätä ymmärrä, mutta jonkinlaista johdattelua se on. Toiminnalle on jokin tieteellinen termikin olemassa, mutten nyt äkkiseltään muista... <<

        Koska raamattu sanoo, että Jumala kasvattaa ihmisiä kuten lapsia, niin vertauksesi voi olla jopa lähellä totuutta. Sillä erotuksella, ettei Jumalaa pysty manipuloimaan, kuten maallista isiä ja äitiä. Jos Jumala taipuu, hän taipuu omasta tahdostaan ja armon valinnastaan.

        Omastakin elämästäni löytyy esimerkki tällaisesta Jumalan taipumisesta, kun halusin tiettyyn seurakuntaan, vaikka Jumala vahvasti ohjasi minua ihan toiseen seurakuntaan. Pidin silti oman pääni ja menin siihen seurakuntaan, johon itse halusin. Myöhemmin tajusin tehneeni mokan ja meninkin lopulta sitten siihen seurakuntaan, johon Jumala oli minut halunnut ja yrittänyt heti alkujaankin ohjata. Minusta tämä tapaus oli taipumista keskenkasvuisen Jumalan lapsen tahtoon, Jumalan armon vuoksi, kunnes kypsyisin itse huomaamaan vikavalintani. Onhan ihmisille valinanvapaus annettu Jeesukseenkin uskomisen suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Muuten vastasin tekstiisi jo toisaalla. <<

        Vastasin tekstiisi toisaalla mm. näin:

        Uusi testamentti kyllä ihan selväsanaisesti opettaa (Jeesuksen suulla), niin kuin varmasti hyvin itsekin raamattua lukeneena tiedät, kuinka muihin ihmisiin tulisi suhtautua uudessa liitossa; käännetään toista poskea, annetaan anteeksi yms. Liitot sisältöineen siis ovat vaihtuneet ja muuttuneet, mutta Jumala itse ei ole muuttunut eikä muutu.

        Koraania en ole lukenut. Jos siellä kehotetaan siten kuin sanoit, niin siinä tapauksessa koraani vastaa siltä osin raamatun vanhaa liittoa.

        Koraania muutellaan, se on vain Jumalaa vastaan kapinoivien ihmisten käskyjä.
        Koraanilla ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa.

        Raamttu on Jumalan Sanaa ja se on todistettu ja muuttumaton.
        Raamattu on Jumalan Hengen vaikuttamana kirjoitettu ja lukittu Juman ilmoitus ihmisille.

        Raamattu alkaa maailman luomisesta ja se päättyy maailman loppuun.
        Raamattu on vanhin ja ainut kirja joka sisältää kaiken historiallisen, hegellisen, fyysisen, tulevaisuuden ym. ehdottoman ja virheettömän totuuden.

        Mitään kohtaa Raamatussa ei ole koskaan voitu kumota.

      • Anonyymi

        Usko on jokaisen oma asia, muuten suomen demokraattisessa oikeusvaltiossa pitää toimia lakeja kunnioittaen ja noudattaen. Rikoksesta seuraa rangaistus, näin se on!!

    • Kiitos sinulle "Henki", että jaksat taistella taikauskoisuutta ja sivistymättömyyttä vastaan Suomessa.

      Paljon on vielä töitä tehtävä, jotta uskonnoiksi nimitetyt taikauskoisuuden muodot saadaan pois kitketyiksi.

      Toivotan sinulle voimia ja kärsivällisyyttä.

      • Anonyymi

        Olipa hauska kommentti, kun huomioi, että "Henki" itse on kertonut olevansa kristitty hänkin.

    • Anonyymi

      Onhan Raamatussa sharialakiin verrattavia juttuja, miten kivitys hengiltä.

      Antoihan uuden testamentin Jumala jopa poikansa ristiinnnaulitravsksi vääräuskoistenkin tähden vaikka vtn Jumala käski heidät surmata ja ottaa vääräuskoiset naiset seksiorjiksi. Miksi Jumala muuttaa mieltään?

      LS

      • Pienen ihmisen on vaikea ymmärtää Jumalan toimia. Jos kysymystä pohtii ihmisen näkökulmasta katsoen, niin ehkä moraaliset totuudet, joista kirjoitin tuolla ylempänä, eivät pidä Jumalan kohdalla paikkansa.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Pienen ihmisen on vaikea ymmärtää Jumalan toimia. Jos kysymystä pohtii ihmisen näkökulmasta katsoen, niin ehkä moraaliset totuudet, joista kirjoitin tuolla ylempänä, eivät pidä Jumalan kohdalla paikkansa.

        Niin. Onko moraali ihmisen keksintö ja Jumala ei todellisuudessa ole moraalimme tuotos ja toimi hyve-etiikka käsitystemme mukaan...se on ihan todellinen kysymys, jos tahtoo uskoa Jumalaan. Ehkä Jumalaa ei voi mitata hyvä-paha akselin kautta lainkaan.

        Moraalin alkuperä on epärelvanttia, sillä jos pieni ihminen ymmärtää hyvän ja väärän eron, niin luulisi myös ison Jumalan sen ymmärtävän.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Moraalin alkuperä on epärelvanttia, sillä jos pieni ihminen ymmärtää hyvän ja väärän eron, niin luulisi myös ison Jumalan sen ymmärtävän.

        Mutta jos Jumala ei ole moraalimme mukainen? Jos Hän voi olla myös täynnä pahuutta, yhtälailla kuin täynnä hyvyyttä, jos Hänessä on kaikki ihmisyyden piirteet? Onko Hän yksilön tuotos vai sen ulkopuolella? Jos emme tunnekaan sitä mitä Jumala on, vaikka koettaisi.me selvittää sitä. Jos emme tiedä Hänestä yhtään mitään todellisesti? Hän ehkä onkin kiduttaja, raiskaaja, mielenmuuttaja?

        Luomiskertomuksessa Eeva, ottaa hyvän ja pahan tiedon hedelmän. Se on kuin moraalimme. Ennen sitä Eeva ja Adam, ei pohdi tai ymmärrä hyvää tai pahaa. Heistä tulee toki kuin Jumalan kaltaisia, mutta silti heidät ajetaan pois.

        Viidakon alkukantaisissa helmoissa on ollut ihmisiä, joilla ei ole ollut moraalikäsitystä ja he elivät onnellisina, kunnes valloittajat toivat kristinuskon ja heille tuli käsitys synnistä.

        LS

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jos Jumala ei ole moraalimme mukainen? Jos Hän voi olla myös täynnä pahuutta, yhtälailla kuin täynnä hyvyyttä, jos Hänessä on kaikki ihmisyyden piirteet? Onko Hän yksilön tuotos vai sen ulkopuolella? Jos emme tunnekaan sitä mitä Jumala on, vaikka koettaisi.me selvittää sitä. Jos emme tiedä Hänestä yhtään mitään todellisesti? Hän ehkä onkin kiduttaja, raiskaaja, mielenmuuttaja?

        LS

        Raamatun ilmoituksen mukaan ihminen luotiin Jumalan omaksi kuvaksi. Tämä ilmoituksen valossa uskon Jumalalla olevan vähintään samat moraaliset käsitykset, kuin ihmiselläkin. Toisaalta, jos ihminen ja Jumala ovat syöneet eri tiedon puista, niin sitten ollaan takaisin lähtöruudussa.

        Miten te jaksatte kelata noita satuja. Hävetkää aikuiset ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten te jaksatte kelata noita satuja. Hävetkää aikuiset ihmiset.

        Ei näitä ole pakko lukea, jos ei jaksa kelata mukana.

        LS

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Raamatun ilmoituksen mukaan ihminen luotiin Jumalan omaksi kuvaksi. Tämä ilmoituksen valossa uskon Jumalalla olevan vähintään samat moraaliset käsitykset, kuin ihmiselläkin. Toisaalta, jos ihminen ja Jumala ovat syöneet eri tiedon puista, niin sitten ollaan takaisin lähtöruudussa.

        Tosiaan noin. Olemme hänen kuvansa, muttemme suinkaan vain näin ikäänkuin ulkoisesti, tiedäthän, fyysisesti. Luotu, ihminen on merkittävästi tuota syvempi ramifikaatio. Valtameri!

        Eräs pointti jonka voit Henki ottaa päätöksentekoprosessiisi mukaan tai et on se, että luulet että rationaalisuus ja altruismi voivat mennä käsikädessä. Mutta kun ja jos asiaan oikeasti syvennyt, saatat havahtuun siihen, että logiikka onkin rakkauden vastakohta; altruismi-egoismi akselilla, siis.

        Ei ole loogista, että annan kaiken pois ja seuraan Jeesusta luottaen näkymättömään armoon. Se ei vain ole yksinkertaisesti - näennäisellä tasolla järkevää. Mutta Henki. Jos tuota vain testaa hetken.. ..siinä helposti elämänkokemukseen katsomatta jokamiehen henki salpautuu ihmetyksistä. Koska ihmeet ovat ... miten niitä nyt sit kuvailisin? Äärettömän kauniita. Ja jos pitäisi nyt verrata, niin miehenä ehkä sitä miettii että jotkut entiset tyttöystävät ovat olleet tod. näk. keskimääräistä kauniimpia. No ihmeet ovat sellaisia, että jopa kauneimmatkin naisista ovat kuin, ajatus, sikiö, lapsi, aikuinen, vanhus ja luuranko samalla hetkellä kun siinä pitäisi vielä edes osittain vastakkaisesta sukupuolesta innostua.

        Itse en esim. usko, että voin enää ikinä kokea yhteyttä naisen kanssa, ellei tämä ko. usko kuvio ole molemmille TÄYSI intohimo, pakkomielle ja jopa riippuvuus.

        Niin uskomattoman siisti on elävän Jumalan luonne ja voima tehdä hyvää.

        >> Raamatun ilmoituksen mukaan ihminen luotiin Jumalan omaksi kuvaksi. Tämä ilmoituksen valossa uskon Jumalalla olevan vähintään samat moraaliset käsitykset, kuin ihmiselläkin. <<

        Semmoisesta ei puhuta mitään, että ihmistä olisi luotu samanlaisen moraalin omaavaksi kuin Jumala on. Jo raamatun alkupuolella todetaan ihmisen ajatusten olevan kaiken aikaa ainoastaan pahoja, mistä sen asian tajuaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tosiaan noin. Olemme hänen kuvansa, muttemme suinkaan vain näin ikäänkuin ulkoisesti, tiedäthän, fyysisesti. Luotu, ihminen on merkittävästi tuota syvempi ramifikaatio. Valtameri!

        Eräs pointti jonka voit Henki ottaa päätöksentekoprosessiisi mukaan tai et on se, että luulet että rationaalisuus ja altruismi voivat mennä käsikädessä. Mutta kun ja jos asiaan oikeasti syvennyt, saatat havahtuun siihen, että logiikka onkin rakkauden vastakohta; altruismi-egoismi akselilla, siis.

        Ei ole loogista, että annan kaiken pois ja seuraan Jeesusta luottaen näkymättömään armoon. Se ei vain ole yksinkertaisesti - näennäisellä tasolla järkevää. Mutta Henki. Jos tuota vain testaa hetken.. ..siinä helposti elämänkokemukseen katsomatta jokamiehen henki salpautuu ihmetyksistä. Koska ihmeet ovat ... miten niitä nyt sit kuvailisin? Äärettömän kauniita. Ja jos pitäisi nyt verrata, niin miehenä ehkä sitä miettii että jotkut entiset tyttöystävät ovat olleet tod. näk. keskimääräistä kauniimpia. No ihmeet ovat sellaisia, että jopa kauneimmatkin naisista ovat kuin, ajatus, sikiö, lapsi, aikuinen, vanhus ja luuranko samalla hetkellä kun siinä pitäisi vielä edes osittain vastakkaisesta sukupuolesta innostua.

        Itse en esim. usko, että voin enää ikinä kokea yhteyttä naisen kanssa, ellei tämä ko. usko kuvio ole molemmille TÄYSI intohimo, pakkomielle ja jopa riippuvuus.

        Niin uskomattoman siisti on elävän Jumalan luonne ja voima tehdä hyvää.

        >>> Olemme hänen kuvansa, muttemme suinkaan vain näin ikäänkuin ulkoisesti, tiedäthän, fyysisesti.

        Tiedän toki, siksi viittasin moraaliseen käsitykseen, joka on paljon enemmän, kuin pelkkä liha.

        Luulen, että meidän ero siinä, että näemme asiat ja toimimme eri tavalla. Siinä missä sinä erotat jyvät akanoista ja tarvitset "riippuvuutta" voidaksesi rakastaa toista ihmistä ja tehdäksesi hänelle hyvää, minä hyväksyn, arvostan ja rakastan ihmisiä ennakkoluulottomasti juuri sellaisina kuin he ovat. Viihdyn ruohonjuuritasolla. Tarkoitan siis ihmisiä, ihmisten teot ovat asia erikseen. Tätä on ehkä vaikea käsittää ja se saattaa kuulostaa täysin epäloogiselta, mutta näin se vain on. Toimiiko ihminen niin, koska hän on lukenut Raamattua ja uskoo johonkin, vai koska ihmiseen on jollain tajunnantasolla ohjelmoitu tietyt eettiset ja moraaliset normit, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle ja ohjaavat ihmisen toimintaa ilman Raamatun tuntemusta? Kysymys taitaa olla aivan liian laaja tässä pohdittavaksi, joten taidan siirtyä unien ihmeelliseen maailmaan.

    • Anonyymi

      Jeesus käski rakastaa vihollisia, näin vihollinen kuoli ja hänestä tuli ystävä.
      Voiko paremmin olla, kyllä saatanaa sapettaa, perkeleellä ei ole sijaa Jeesuksen yhteydessä.
      Kiitos Jeesus!

    • Anonyymi

      Kaikki viha lähtee omasta itsestään, projisoi sen vaan ulos ja kaivaa itselleen hautaa,
      aina kun pahuutta mainitaan, se on mainosta ja maine vaan kasvaa. aina kun mustamaalataan aina siitä jotain tarttuu
      Käännä toinenkin poski, älä siis anna pahalle kosketuspintaa itseesi, varje itse kuin koronalta, samoin syntyy laumasuoja pahuutta vastaa, kun pahuudella ei ole paikkaa missä olla.
      Kuvainnollisesti: pahuudella ei jää "taudinkantajaa", jonka elimistössä on tartuntatautia aiheuttavia viruksia tai bakteereita.

      Älkää antako harhauttaa! Jeesus on Herra!

    • Anonyymi

      Nuo käskyt annettiin israelilaisille koskien tiettyjä kansoja ja heidän sen aikaista seurakuntaelämää. Herra vihaa syntiä iankaikkisella vihalla. Jumala voisi halutessaan hävittää kaikki synnintekijät silmänräpäyksessä ja tuomita heidät iankaikkisuudeksi helvettiin. Mutta kuten maailmanhistoriasta huomataan Jumala antaa pahojen ihmisten uein olla ja usein menestyäkin. Tämä johtuu siitä, että koko maailmaa on armahdettu Jeesuksessa Kristuksessa olevan uhrin tähden. Koko maailmalta ei ole poistettu kadotustuomiota eikä kuolemaa, vaan niiden tuleminen on säästetty tulevaan aikaan. Ne taas ketkä uskovat Jeesuksen pelastuvat kadotustuomiosta. Jumala antoi israelilaisille erityiskäskyn hävittää nuo kansat joiden syntivelka oli tullut täyteen. Myös suomalaisilla on oma syntivelkansa, mutta koska suomalaisia vielä on, se ei ole täyttynyt.

      Koko aloituksesi nuputus perustuu siihen valheeseen että pahan väkivaltainen tuomitseminen olisi jollain tapaa väärin. Murhaajien tuomitseminen kuolemaan on oikein Jumalan silmissä. Aviorikollisten rankaiseminenkin on oikein Jumalan silmissä. Ja Jumalaa kunnioittava yhteiskunta rankaiseekin syntisiä. Tätä nyky-yhteiskunta ei enää kunnolla tee.

      Kristittyjen ei kuulu jakaa oman käden oikeutta. Ei vaikka valtiovalta ei suostu enää rankaisemaan pahantekijöitä. Ei siksi että pahantekijät eivät sitä ansaitse, vaan siksi että Jeesus haluaa meidän pysyvän puhtaina synneistä. Kristittyjen kuuluu poistaa keskuudestaan haureelliset ja muut pahantekijät, ketkä eivät kadu, sellaiset eivät saisi olla osana seurakuntaa mutta yhteiskuntaan he kuuluvat koska yhteiskunta ei palvele Jumalaa ja hävitä heitä. Mutta kristittyjen ei kuuluu ottaa oikeutta omiin käsiinsä vaan odottaa Jumalan tuomiota joka on täydellisen oikeudenmukainen ja ankarampi kuin mikään muu tuomio.

      • Odotinkin juuri tämän tyyppistä vastausta, jossa keskeiset asiat käännetään päälaelleen ja asetetaan vastakkain: "Jeesus haluaa..." vs "Jumalan silmissä...". Rakkauden määrä suorastaan tulvii yli äyriäiden, kunhan kaikki tapahtuu Jumalan nimeen.

      • Anonyymi

        ...
        Ja siihen valheelliseen ennakkoluuloon, että Jeesus, Herra, olisi jotenkin erilainen kuin Vanhan testamentin Herra:

        Luukkaan evankeliumi 12:46
        "... niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrä hänelle saman osa kuin uskottomille."

        Jeesus puhuu tässä uskovaisista ketkä eivät puhdistu synneistä. Heidät Jeesus kertoo hakkaavansa kappaleiksi ilmestyessään. Kuulostaako tämä siltä feikkijeesukselta, joka "rakastaa kaikkia"? Jeesukseen on laitettava uskonsa, muuten käy huonosti ja on ihan todella tehtävä parannus synneistään.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Odotinkin juuri tämän tyyppistä vastausta, jossa keskeiset asiat käännetään päälaelleen ja asetetaan vastakkain: "Jeesus haluaa..." vs "Jumalan silmissä...". Rakkauden määrä suorastaan tulvii yli äyriäiden, kunhan kaikki tapahtuu Jumalan nimeen.

        Jumala vihaa pahantekijöitä. Me uskovaisetkin pelastumme vain täpärästi. Sinä kuvittelet olevasi hyvä ihminen, vaikka olet valheisiin mielistynyt.

        Pietarin kirje 4:18
        "Ja 'jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?"

        >> Jeesus kertoo hakkaavansa kappaleiksi ilmestyessään. Kuulostaako tämä siltä feikkijeesukselta, joka "rakastaa kaikkia <<

        Juuri näin. Feikkijeesusta paljolti nykyään saarnataan - tai tarkennettuna, vain sitä Jumalan rakkaus-puolta. Ja toki se on vain hyvä, että Herralla tätä rakkautta piisaa tooooodella pitkään. Ilman sitä olisimme kadotuksessa kaikki. Mutta on kyllä tosiaan unohdettu aika totaalisesti se puoli asiassa, että sille Jumalan odottavalle rakkaudelle on myös umpeutumispäivämääränsä. "Jumalan kärsivällisyys odottaa", sanoo raamattu. Tämä armonaika siis päättyy eräänä päivänä ja tuomiot todellakin pannaan käytännön tasolla täytäntöön, kun Jumalan kärsivällisyys on kulutettu loppuun.

      • Anonyymi

        "Myös suomalaisilla on oma syntivelkansa, mutta koska suomalaisia vielä on, se ei ole täyttynyt".

        Niin. Sitä välittämistä tosiaan vielä kohtaa. Mutta jos aikomus tehdä lapsille noita .. etenee, tulee mittaa siitä täyteen salamannopeasti, vaikka kuinka olisi aiemmin toisen etujen priorisoitia ollutkin. Koska tuossa mennään Herodeksen linjalla jo. Sitten Porilaisen ennusteet alkavat jo valitettavasti validoitua (ihan kun meillä ei olisi jo ihan omastakin takaa tarpeeksi harmia ja murhetta kotimaassamme).

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14730461/profetia-venaja-hyokkaa-tanaan-suomeen-ja-norjaan

        Huomautat Henki-käyttäjää kuinkä sanktio-orientoitunut yhteiskunta on nykyään maskeerattua anarhiaa. Ja tottahan tuo tietysti on, kun osa on lain yläpuolella ja ulottumattomissa. Mutta yksi asia on korruptiot, joista ei seuraa mitään - ja toinen asia niiden tuhoaminen jotka ovat yksinkertaisesti liian nuoria itseään puolustaakseen. Uskon vahvasti, että tuossa menee se ehdoton raja Luojalla. Varsinkin kun vanhaa testamenttia lukee, niin rajat ovat olemassa syntivelkayhteydessä, poikkeuksetta.

        Mutta samoin kanssasi tuon jossa ei pahemmin tulkinnanvapautta ole, käsitän ja ymmärrän, että pasivismi on tie ihmeisiin. Ja nyt kun assosioin enemmänkin sitä kuinka luja Jumalala tarvittaessa on, todella, mikään ihmisen sanktio ei ole lähellekään sitä mihin Taivaan Isä kykenee ja minkä myös tuhatvarmasti tulee toteuttamaan.

        Sääli sinänsä, olisi ollut paljon mukavempaa kun kaikki oisivat vain tukeneet rakastavasti toisiaan ja jättäneet kateuden ja vihan omaan arvoonsa.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Odotinkin juuri tämän tyyppistä vastausta, jossa keskeiset asiat käännetään päälaelleen ja asetetaan vastakkain: "Jeesus haluaa..." vs "Jumalan silmissä...". Rakkauden määrä suorastaan tulvii yli äyriäiden, kunhan kaikki tapahtuu Jumalan nimeen.

        Olet kovin sarkastinen. Mikä noin pahasti kutisee? Yritätkö todistaa itsellesi näihin keskusteluihin osallistumalla ettei Jumala-todellisuus voi mitenkään olla sun juttusi?

        "..keskeiset asiat.." sanot. Jos jokin painaa, opettele puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, epäsuorat vinkit ja vihjeet eivät saa sua tajuamaan mikä on ja mikä ei ole ajanväärtiä.

        Täydellisyyden kokemisesta puhumattakaan.

        Mutta jos lopetat teennäisyytesi, olen siitä varma, että löydät hyvinkin nopeasti ratkaisut dilemmiisi. Ja sen voin sanoa, että todellisuus on PALJON maksimi-positiivis-kuvitelmiasi upeampi. Pitää vain mennä all-in. Toistuvat, jopa jatkuvat kepillätestaukset ovat halpoi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala vihaa pahantekijöitä. Me uskovaisetkin pelastumme vain täpärästi. Sinä kuvittelet olevasi hyvä ihminen, vaikka olet valheisiin mielistynyt.

        Pietarin kirje 4:18
        "Ja 'jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?"

        Erinomainen huomautus.

        Taivas on oikeasti jonkinlainen Pyhä "alue". Mikä ei ole ns. pyhittynyt - miten sellainen voi resonoida ko. paikan kanssa, edes sisäänpääsyn muodossa. Toi uskovaisuus on jonkinlainen tuollainen täyssitoutumus. Ei siinä lämppärinä onnistuta, vaan pitää AIDOSTI ihailla ihannoiden Jeesusta. Vähän siihen samaan tapaan kuin joku rakastaa aviopuolisoaan, vanhempiaan, ystäväänsä, veljeään, lapsenlapsiaan, jne, mutta potenssiin ääretön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Jeesus kertoo hakkaavansa kappaleiksi ilmestyessään. Kuulostaako tämä siltä feikkijeesukselta, joka "rakastaa kaikkia <<

        Juuri näin. Feikkijeesusta paljolti nykyään saarnataan - tai tarkennettuna, vain sitä Jumalan rakkaus-puolta. Ja toki se on vain hyvä, että Herralla tätä rakkautta piisaa tooooodella pitkään. Ilman sitä olisimme kadotuksessa kaikki. Mutta on kyllä tosiaan unohdettu aika totaalisesti se puoli asiassa, että sille Jumalan odottavalle rakkaudelle on myös umpeutumispäivämääränsä. "Jumalan kärsivällisyys odottaa", sanoo raamattu. Tämä armonaika siis päättyy eräänä päivänä ja tuomiot todellakin pannaan käytännön tasolla täytäntöön, kun Jumalan kärsivällisyys on kulutettu loppuun.

        Niin kauan aikaa, kun kollektiivinen tietoisuustasomme on ylpeydessä ja vihassa, raivossa ja tuhossa, tuo "kulutettu loppuun" on valitettavasti tosi, tosi lähellä.

        Itseä monesti suoraansanottuna pelottaa, kun ajattelee, miten epätäydellinen olen. Tuntuu ajoittain siltä, että suurin osa, ellei jopa kaikki mitä teen disresonoi tarkoituksen kanssa. Sitä tekee tavallaan kaiken tyhmän, pahan sekä vajaan, mitä nimenomaan just toivoisi että ois tekemättä jäänyt. Mutta kai sitä sitten aina koittaa nanometri kerrallaan oikaista niitä erehdyksii ennen kun ne muuttuu toistetuiksi erehdyksiksi, eli virheiksi. Mutta vaikeaahan tuo, ellei inspiraationa ole SUORAAN Jumala.

        Niinpä, jos tuo on haaste tahtovalle, kuinka selkeää on se, että välinpitämättömälle tuo on, selvä se, alin inhokki.

        Ja megalomanialle, hulluutta.

    • Anonyymi

      "Jeesus käski rakastaa vihollisia,"

      Jeesus kielsi väkivallan tappamisen ja käski kääntää toisen posken jos joku löi Jeesus myös käski antaa vainolaiselle vaikka vaipan päältään jos tämä niin vaati.

      Kun ajatellaan maatamme jossa kristityt käyvät armeijan opettelevat tappamaan ja vannovat sen tekevänsä viholliselle jos tarve vaatii herää kysymys ?

      Onko maassamme muita kuin feikkikristittyjä joille tuo jeesus taru on loppujen lopuksi käytännön tasolla aivan yhtä merkityksetön kuin ateisteille.

      Tiedän historiasta ainoat ns.krsitityt jotka toteuttivat käytännössä tuota väkivallattomuuden ja vihollisen rakastamisen periaatetta ne olivat Kataarit.

      No niille Kataareille kävi sitten miten arvata saattoi heille tehtiin kansanmurha katolisen kirkon toimesta arvioitu määrä 1000 000 siis miljoona kuollutta .

      • Anonyymi

        >> ainoat ns.krsitityt jotka toteuttivat käytännössä tuota väkivallattomuuden ja vihollisen rakastamisen periaatetta ne olivat Kataarit. <<

        Enin osa kristityistä toteuttaa väkivallattomuutta ym. hyvää. Muutenhan kaikki lojuisimme vankiloissa rikoksista tuomittuina, jos ei niin olisi.

        "Enin osa kristityistä toteuttaa väkivallattomuutta ym. hyvää."

        Niin kaltaisiasi aseista kieltäytyjiä ja kunnollisia kristittyjä on hyvin vähän.

        Luulisin että jos vaikka tuttu vihollinen idästä alkaisi rajojemme yli tulemaan ja suomalaisten maita ja omaisuutta hamuamaan itselleen kovin harva nyt itsensä jeesuksen seuraajaksi ilmoittanut kuitenkaan kääntäisi vihollisen iskuja saatuaan toisen poskensa ja antaisi omaisuutensa aina ihokastaan myöten viholliselle vakuutellen rakastavansa tätä vihollista jeesuksen opetusksista huolimatta .

        Luulen että feikki kristittyjä ovat lähes kaikki suomen kristityt tässä tilanteessa sinua lukuunottamatta

        Miksi aseista kieltäytyä pitäisi? Tappaminenhan se on raamatussa kielletty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Enin osa kristityistä toteuttaa väkivallattomuutta ym. hyvää."

        Niin kaltaisiasi aseista kieltäytyjiä ja kunnollisia kristittyjä on hyvin vähän.

        Luulisin että jos vaikka tuttu vihollinen idästä alkaisi rajojemme yli tulemaan ja suomalaisten maita ja omaisuutta hamuamaan itselleen kovin harva nyt itsensä jeesuksen seuraajaksi ilmoittanut kuitenkaan kääntäisi vihollisen iskuja saatuaan toisen poskensa ja antaisi omaisuutensa aina ihokastaan myöten viholliselle vakuutellen rakastavansa tätä vihollista jeesuksen opetusksista huolimatta .

        Luulen että feikki kristittyjä ovat lähes kaikki suomen kristityt tässä tilanteessa sinua lukuunottamatta

        Maailmalla kuolee koko ajan kristittyjä uskonsa takia - kristittyjä, jotka eivät laita hanttiin väkivallan tekijöille ja surmaajilleen. Heitä kutsutaan marttyyreiksi.

    • Anonyymi

      Messias on kuollut yhdesti
      Room. 13: 8

    • Anonyymi

      Ihmisellä ei ole Herra Sebaotin näkökulmasta lainkaan valinnanvapautta, sillä Kaikkitietävänä Hän tiesi jo aikojen alussa, kun yhtään ihmistä ei vielä ollut olemassa, jokaisen luodun ja syntyvän ihmisen jokaisen ajatuksen ja teon, aikojen loppuun asti.

      • Anonyymi

        Vai Jumalan luoma simulaatio ?

    • Anonyymi

      Kyllähän sodille on löytynyt Raamatusta perustelut.

      Tuosta kun kirjoitit että ihmisellä on luontainen moraaliymmärrys. Ennen oli väkivalta paljon yleisempää. Oikeuslaitoksessakin saatettiin vanki pahoinpidellä tunnustamaan ja olivat käytettyinä rautakahleissa seinistä virumassa. Mestaukset olivat kansanhupia kuin Rooman gladiaattori näytöksetkin... Jos ajatellaan satakin vuotta taaksepäin, niin en haluaisi elää niin takapajuisessa maailmassa. Olisin varmaan jokin hampaaton almujankeräävä huivimummo, jonka jonkin torpan isännän koira söisi.

      LS

      • Anonyymi

        Käytettyinä, ei kun kahlittuina.

      • Anonyymi

        Historia opettaa, ettei siitä ole opittu mitään, mitä ihmisen käyttäytymiseen tulee.
        Siksi on katsottava Jeesukseen, Hän joka istuu Isän oikealla puolella, sanoi Paavali. eikä katsella maallisia vaan taivaallisia.

      • Minusta tässä moraalin kysymyksessä on katsottava paljon syvemmälle ja pidemmälle. Nimittäin jo muinaisessa Egyptissä oli käytössä jonkinlainen oikeuslaitos, jonka ylimpänä tuomarina toimi faarao. Oikeuslaitoksen toiminta ja antamat tuomiot erosivat todennäköisesti melkoisesti nykyihmisten käsityksistä , mutta se ei ole tärkeintä. Tärkeintä on oikeuslaitoksen olemassaolo, joka on osoitus siitä, että jo vuosituhansia sitten, kauan ennen Raamatun ensimmäistäkään lausetta, ymmärrettiin oikean ja väärän eron ja (rikkailla) ihmisillä oli oikeus saada oikeutta.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Minusta tässä moraalin kysymyksessä on katsottava paljon syvemmälle ja pidemmälle. Nimittäin jo muinaisessa Egyptissä oli käytössä jonkinlainen oikeuslaitos, jonka ylimpänä tuomarina toimi faarao. Oikeuslaitoksen toiminta ja antamat tuomiot erosivat todennäköisesti melkoisesti nykyihmisten käsityksistä , mutta se ei ole tärkeintä. Tärkeintä on oikeuslaitoksen olemassaolo, joka on osoitus siitä, että jo vuosituhansia sitten, kauan ennen Raamatun ensimmäistäkään lausetta, ymmärrettiin oikean ja väärän eron ja (rikkailla) ihmisillä oli oikeus saada oikeutta.

        Jumalan sana on ollut olemassa iankaikkisesta iankaikkiseen.
        Siksi se ei muutu, se on vanhempi kuin luonnon lait.
        Ymmärrä: kahta kertaa et voi astua samaan virtaan. ja muuttumattomat lait, on molemmat totta ja yhtä aikaa.
        Kiitos on Herran.

        luonnon lait on muuttumattomia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan sana on ollut olemassa iankaikkisesta iankaikkiseen.
        Siksi se ei muutu, se on vanhempi kuin luonnon lait.
        Ymmärrä: kahta kertaa et voi astua samaan virtaan. ja muuttumattomat lait, on molemmat totta ja yhtä aikaa.
        Kiitos on Herran.

        Jännää, että käytät Antiikin Kreikan filosofin Herakleitoksen jatkuvaa muutosta kuvaavia ajatuksia kun puhut Raamatun kankeista ja muuttumattomista laista. Mikä idea?

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Minusta tässä moraalin kysymyksessä on katsottava paljon syvemmälle ja pidemmälle. Nimittäin jo muinaisessa Egyptissä oli käytössä jonkinlainen oikeuslaitos, jonka ylimpänä tuomarina toimi faarao. Oikeuslaitoksen toiminta ja antamat tuomiot erosivat todennäköisesti melkoisesti nykyihmisten käsityksistä , mutta se ei ole tärkeintä. Tärkeintä on oikeuslaitoksen olemassaolo, joka on osoitus siitä, että jo vuosituhansia sitten, kauan ennen Raamatun ensimmäistäkään lausetta, ymmärrettiin oikean ja väärän eron ja (rikkailla) ihmisillä oli oikeus saada oikeutta.

        Kumpi oli ennemmin ?

        Jumala, vai Egyptin oikeuslaitos ?

        Luonnon lait on muuttumattomia, Ymmärrä: kahta kertaa et voi astua samaan virtaan.
        Molemmat on totta ja yhtä aikaa, jos on tajuntaa laajennettu miten todellisuus on olemassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi oli ennemmin ?

        Jumala, vai Egyptin oikeuslaitos ?

        Luulen, että kana/muna sanaleikit kuuluvat lastentarhaan, ei?

        Maailma muuttuu luonnon lakien mukaan, niiden puitteissa, lait pysyy samana.
        Missä mättää?

        Mikä tahansa olento, olipa se kuinka hengellinen ja älykäs tahansa, toimii jo olemassa olevien luonnonlakien mukaan ja noudattaa niitä mukisematta. Tässä en viittaa deismiin, vaan tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että niinkin simppeli juttu kuin olennon kasassa pysyminen, noudattaa maailmankaikkeuden universaaleja lakeja paikasta ja ajasta riippumatta.

        On olemassa makromaailma, mikromaailma, maailmankaikeus, teoreettiset hyperavaruus ja multivesumi... Esim. kaikki makromaailman lait eivät päde mikromaailmassa ja toisinpäin. Vaatii siis tarkennusta, mitä maailmaa tarkoitat?

        noudattaa maailmankaikkeuden universaaleja lakeja paikasta ja ajasta riippumatta.
        Onko noudatettu? IImastomuutos, saastuminen , moraalittomuus, luotteloikaa itse. , noudattaminen on ollut hurskastelua: ahneutta ja itsekkyyttä täynnä.

        Kaikki se, mitä luetteloit, liittyy tavalla tai toisella ihmisen omaan toimintaan, joka noudattaa vaihtelevalla menestyksellä yhteskunnallisia normeja. Ihminen on epärationaalinen olento, joten tulokset ovat myös sen mukaisia. En tarkoita, että ihminen on huono olento, onhan ihmiskunta saanut aikaan todella ainutlaatuisia ja merkittäviä saavutuksia. Tarkoitan, että ihminen on toisinaan ajattelematon olento. Jumala tuskin on, vai?

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        On olemassa makromaailma, mikromaailma, maailmankaikeus, teoreettiset hyperavaruus ja multivesumi... Esim. kaikki makromaailman lait eivät päde mikromaailmassa ja toisinpäin. Vaatii siis tarkennusta, mitä maailmaa tarkoitat?

        Luonnonlait on marko, mikro ja kaikessa fysikaalisessa, biologiassa tulee lisää, kaikissa on luonnon lait jonka puitteissa luonto toimii. Ne on Luoja luonut viisaudessaan.
        Kärpäsessä on enemmän teknologiaa kuin jumbo jätissä.

        Kysehän ei ole siitä, kummassa on enemmän "teknologiaa", vaan siitä, että ne molemmat noudattavat, molempien toiminta tukeutuu jo voimassa oleviin luonnonlakeihin. Esim. sekä kärpänen, että lentokone pysyvät ilmassa aerodynamiikan lakien mukaisesti - siivet luovat nostovoiman ja painovoima puolestaan kumoaa sen (nostovoiman). Sama koske myös Jumalaa.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Minusta tässä moraalin kysymyksessä on katsottava paljon syvemmälle ja pidemmälle. Nimittäin jo muinaisessa Egyptissä oli käytössä jonkinlainen oikeuslaitos, jonka ylimpänä tuomarina toimi faarao. Oikeuslaitoksen toiminta ja antamat tuomiot erosivat todennäköisesti melkoisesti nykyihmisten käsityksistä , mutta se ei ole tärkeintä. Tärkeintä on oikeuslaitoksen olemassaolo, joka on osoitus siitä, että jo vuosituhansia sitten, kauan ennen Raamatun ensimmäistäkään lausetta, ymmärrettiin oikean ja väärän eron ja (rikkailla) ihmisillä oli oikeus saada oikeutta.

        Käsityksesi on rajallinen. Mooseksen lait uudelleenmuovasivat mielivaltaisen "oikeus"laitoksen yleistä oikeustajua palvelevaksi sosiaaliseksi KIRJOITETUKSI järjestelmäksi.

        Sen vastakohta on systeemi, jossa kaikki on relatiivia ja täten väistämättä tulkinnanvaraista.

        Olet myös siinä väärässä, että ko. tuomiot erosivat melkoisesti nykyihmisen realiteetista; Lait säätää varakkaat, vaurauttaan ja etuasemaansa silmälläpitäen; Varhaiskasvatuskeskuksen lastentarhan tai päiväkodin (kun en enää edes tiedä miksi niitä kutsua) työntekijä ei voi MILLÄÄN ohilobbata heitä, joille 12 juristin tiimi a 10k kuukaudessa, on koko vuoden ajamassa heidän asiaansa. Raha puhui Egyptissä, ja raha puhuu myös tämän päivän Suomessakin. Ja jos se ei riitä, viimeisen sanan sanoo AINA veli. Tietenkin Jumala hallinnoi tätäkin kaikkea, mutta käytännön tasolla, mielivalta silti lähes poikkeuksetta, joskus ainoastaan viivästyen, toteutuu.

        Haluaisin kysyä sinulta, uudestaan, mikä sinua ajaa ja miksi olet näinkin kiehtotunut maailman menoon. Mutta sen sijaan, kysyin sinulta jotakin muuta. Ja nimenomaan sitä, että voitko koittaa ymmärtää, että aidosti varakkaille on vain kaksi tuloluokkaa:

        Ne jtk maksavat veroja.
        Ja ne hyvin, hyvin harvat jtk nuo verot itselleen .. sanotaanko, järjestelevät.

        Nyt, tuon jälkeen mietipä tätä. Miksi joku, jk on erityisen etuoikeutettu, ikinä haluisi sun tajuavan mikä on elämäsi tarkoitus, kun hän voi viedä sun ajan viihteellä, endless road of rediscoveryllä, seksillä, päihteillä, psykopaattisilla haasteilla, ja oikeastaan ihan millä tahansa muulla kuin sillä et sinä tutkisit totuutta ja etenkin sillä, että tutustuisit itses ja totuuden väliseen yhteyteen.

        Eiks olekin paljon mielekkäämpää pitää toinen orjana, ilman et hän edes elinkaarensa aikana sitä oivaltaa?

        Tuollai ajattelee he, jotka inhoavat totuutta.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Jännää, että käytät Antiikin Kreikan filosofin Herakleitoksen jatkuvaa muutosta kuvaavia ajatuksia kun puhut Raamatun kankeista ja muuttumattomista laista. Mikä idea?

        Et nyt hoksaa erästä erityisen yksinkertaista konseptia joka on 2x2 osainen:

        Vaihtoehdot:

        -1
        -2
        -1 ja 2 samaan aikaan voimassaolevina
        -ei kumpikaan, ikinä

        Meidän logiikka, 3-D realiteetissa on aika ja tila -sidottua. Kun noista pääsee irti, tuo entinen logiikka ei enää päde seuraavilla tasoilla. Mieti asiaa näin:

        Ajat autolla ykkösellä, sitten vaihdat ratin takaa plussasta kakkoselle. Mutta koska vieressäs oleva ei ole ikinä kokenut automaattivaihteista autoa, hän luulee että on tapahtunut jokin temppu. Samoin kuin dynaaminen voi olla samalla myös kiinteä, samoin käsitys autojen vaihdelaatikoista voi olla eriävä riippuen aiemmasta tietotasosta.

        Hänen idea on se, että sinä olet käsiraudoittanut itsesi kapeakatseisuuteen, joka johtuu siitä että palvot rationaalisuutta siksi, että uskot meidän ihmismielien olevan käsitys ja sisäistämiskompetenssiltaan paljon enemmän kuin mitä ne oikeasti ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luonnon lait on muuttumattomia, Ymmärrä: kahta kertaa et voi astua samaan virtaan.
        Molemmat on totta ja yhtä aikaa, jos on tajuntaa laajennettu miten todellisuus on olemassa.

        Nimenomaan tajunnan avartamisesta kyse.

        Sitten on vielä toinenkin taso tuohon liittyen ...... sydämen laajentaminen. Mutta toi on jo kuinka sääliä vihamiestä ja kyetä häntä rakastamaan siksi, ettei hän Luojaa tule koskaa tuntemaan.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Mikä tahansa olento, olipa se kuinka hengellinen ja älykäs tahansa, toimii jo olemassa olevien luonnonlakien mukaan ja noudattaa niitä mukisematta. Tässä en viittaa deismiin, vaan tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että niinkin simppeli juttu kuin olennon kasassa pysyminen, noudattaa maailmankaikkeuden universaaleja lakeja paikasta ja ajasta riippumatta.

        Henki. Oletuksesi on rajallinen. Ihan perusyliluonnolisista, tuonne aitoihin ihmeisiin asti, on olemassa tapahtumia jotka todentaa yksilölle itselleen, ja jsk jopa objektiivisesti ryhmälle että Luojalle KAIKKI on mahdollista.

        Sitten kun tuollaista tapahtuu, maailmankatsomus avartuu nanosekunnissa.

        Tajuan kyllä ettet halua antaa tilaa ihmeiden olemassaololle. Mutta jsk skeptisyys on sitä syvintä tiedon- ja kokemuksenjanoa joka sielulla on, joka sitten johtaa sille viimeiselle tielle, joka AIDOSTI vie egoismin vastakohdan kautta kirjaimellisti kohti Taivasta, Jeesuksen - joka ainakin mulle on Luoja - kautta, avulla ja eloonnostattamalla.

        ..en oleta että uskot, en itsekään. entisenä ateistina, ollut oikein tuollaisista pahemmin kiinnostunut.. Tyttöystävät ja tyttöystäväkanditaatit. Tyttökaverit ja tyttökaverihalukkaat tapasivat viedä aikani. Ai niin, ja maallinen menestys tuon nautinnon rinnalla. Ja Maslowin tarvehierakian itseanitoteuttaminen, joogat ja muut, vakammevat. Ja hyväntekeväisyysprojektit kehujen vuoksi. Mutta sitten alkoivat kauniit jutut hiljalleen tulla elämääni, eikä ne enää olleet ihmisten käsialaa. Eikä minkään pahan.

        Hyvät asiat ovat ne jotka inspiroidat rakastumaan. Itse rakastuin ennen ehkä 2-3 kertaa kuukaudessa naisiin. Itse rakastun tänään lukemattomia kertoa, jopa tunnin aikana Jumalaan. Jos voisin jakaa yhden ainoan tunnin ajan siitä mitä koen kanssasi, olen vakuuttunut, että näkisit logiikan täysin epäkiehtovana loppuelämäsi ajan.

        Niin mahtava meidän Luojamme on. Ja varmasti paljon, paljon sen yli mitä itse voin tänään edes yrittää ymmärtää.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        On olemassa makromaailma, mikromaailma, maailmankaikeus, teoreettiset hyperavaruus ja multivesumi... Esim. kaikki makromaailman lait eivät päde mikromaailmassa ja toisinpäin. Vaatii siis tarkennusta, mitä maailmaa tarkoitat?

        Ne on olemassa, ja paljon PALJON muitakin.

        Mikä on tosin ihmettelemisen arvoista, on miten kaikki fysiikan ylä- väli- ja alalait ovat tunteiden vaikutuspiirissä. Ihan kaikki. Vibraatio. Energian värähtelyä. Ja niitten välimatkat tai no tiheydet, eli frekvenssit. Mut siltikin, tuon kaiken ulkopuolella ja samaanaikaan lävitse pulsaationomaisesti kulkee energia vorteksi systeemin KAIKISSA elementeissä, joka hallinnoi sen olemassaolon säätelemiä lakeja. Tarkoittaa siis suomeksi sitä, että jokin, on system of life:n korkein autoriteetti. Tämä hallinnoiva energia on itse Luojan luomispulssi, kun en muutakaan termiä tuolle nyt kykene tuottamaan. Se energia, on kaikkivoipainen, koska KAIKKI muu on siihen eräänlaisessa dynaamisessa symbioosissa kiteytyneenä.

        Fyysisesti esim. mentaalinen kyky analysoida kokemusta, rajoittuu sensoriaaliselle tasolle. Huom. Josta vasta irtaannuttuamme, vapaudumme emotionaaliseen tarkkailupotentiaalin tasolle. Sitten seuraakin jo suoraan hengellinen ulottuvuus, jossa alkaa jo elämäntarkoitukseen liittyvät kokemukset muuttaa uskon tiedoksi.

        Silloin kuolemanpelko muuttuu iloksi siitä, että saa lisää sitä, mitä aidosti halun sijaan sielutasolla tarvitsee.

        Tuosta olisi tietysti paljon sanottavaa, muttei nää sanat riitä ilmaisemaan edes yhtä ainoata kokemusta tuontason elämyksistä. Ne ovat oikeasti tajunnanräjäyttäviä, kaikkein hienotunteisimmalla ja kilteimmällä mahdollisella tavalla. Niihin verrattaen, kaikki ihmiselämässä koettava on ... en tiedä .. junttia?

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Kaikki se, mitä luetteloit, liittyy tavalla tai toisella ihmisen omaan toimintaan, joka noudattaa vaihtelevalla menestyksellä yhteskunnallisia normeja. Ihminen on epärationaalinen olento, joten tulokset ovat myös sen mukaisia. En tarkoita, että ihminen on huono olento, onhan ihmiskunta saanut aikaan todella ainutlaatuisia ja merkittäviä saavutuksia. Tarkoitan, että ihminen on toisinaan ajattelematon olento. Jumala tuskin on, vai?

        Riippuu täysin ihmisen sielun värähtelytajuudesta.

        Tuosta voisi kirjoittaa kirjasarjan, joten ei siitä sen enempää.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Mikä tahansa olento, olipa se kuinka hengellinen ja älykäs tahansa, toimii jo olemassa olevien luonnonlakien mukaan ja noudattaa niitä mukisematta. Tässä en viittaa deismiin, vaan tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että niinkin simppeli juttu kuin olennon kasassa pysyminen, noudattaa maailmankaikkeuden universaaleja lakeja paikasta ja ajasta riippumatta.

        Oletko miettinyt, että kuka ne kaikki luonnonlait, jossa kaikki pysyy, on luonut ja säätänyt?

        Kolossalaiskirje: 1:17 "ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa."

    • Anonyymi

      Omasta sydämestä kaikki lähtee, se likanen, ja siltä se kuulostaa ja näyttää. Katsokaa peiliin niin kauhistutte! Ei tule kuin raakuutta ja syyttelyä. Tehkää parannus!

      7:3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? 7:4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?

    • Anonyymi

      Tässä tietoa Raamatusta:

      9 Sillä lupauksen sana oli tämä: "Minä palaan tulevana vuonna tähän aikaan, ja silloin Saaralla on oleva poika".
      10 Eikä ainoastaan hänelle näin käynyt, vaan samoin kävi Rebekallekin, joka oli tullut raskaaksi yhdestä, meidän isästämme Iisakista;
      11 ja ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin-että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden-
      12 sanottiin hänelle: "Vanhempi on palveleva nuorempaa",
      13 niinkuin kirjoitettu on: "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin".
      14 Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se!
      15 Sillä Moosekselle hän sanoo: "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan".
      16 Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.
      17 Sillä Raamattu sanoo faraolle: "Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä".
      !!!
      18 Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.
      19 Sinä kaiketi sanot minulle: "Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?"
      20 Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
      21 Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?
      22 Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön,
      23 ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?
      !!!
      24 Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös pakanoista,
      25 niinkuin hän myös Hoosean kirjassa sanoo: "Minä olen kutsuva kansakseni sen, joka ei ollut minun kansani, ja rakkaakseni sen, joka ei ollut minun rakkaani.
      26 Ja on tapahtuva, että siinä paikassa, jossa heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansani', siinä heitä kutsutaan elävän Jumalan lapsiksi."
      27 Mutta Esaias huudahtaa Israelista: "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös.
      28 Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti."

      • Viittaat todennäköisesti tähän (laitoit peräti kolme huutomerkkiä): "17 Sillä Raamattu sanoo faraolle...".

        Viittauksessa on yksi pieni, ainoastaan 3000:n vuoden pituinen kuilu. Voidaan tietysti kysyä, miksi egyptin faaraot eivät kirjoittaneet Raamattua jo vuonna 3100 eaa, mutta jätetään se tällä kertaa kysymättä.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Viittaat todennäköisesti tähän (laitoit peräti kolme huutomerkkiä): "17 Sillä Raamattu sanoo faraolle...".

        Viittauksessa on yksi pieni, ainoastaan 3000:n vuoden pituinen kuilu. Voidaan tietysti kysyä, miksi egyptin faaraot eivät kirjoittaneet Raamattua jo vuonna 3100 eaa, mutta jätetään se tällä kertaa kysymättä.

        Kumpi oli ennemmin ?

        Jumala, vai Egyptin oikeuslaitos ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi oli ennemmin ?

        Jumala, vai Egyptin oikeuslaitos ?

        Kuten totesin jo aiemmin, muna/kana sanaleikit kuuluvat lastentarhaan. Jos kuitenkin haluat jatkaa leikkiä, niin oikea vastaus on kaksineuvoiset madot.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Kuten totesin jo aiemmin, muna/kana sanaleikit kuuluvat lastentarhaan. Jos kuitenkin haluat jatkaa leikkiä, niin oikea vastaus on kaksineuvoiset madot.

        Eli olet siis sitä mieltä, että Raamattu on silkkaa valhetta sen alkulehdiltä asti ?!

        1. Mooseksen kirja 1
        1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
        2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
        3 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli.
        4 Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.
        5 Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.
        6 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä".
        7 Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.
        8 Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä.
        9 Ja Jumala sanoi: "Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin". Ja tapahtui niin.
        10 Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
        11 Ja Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on". Ja tapahtui niin:
        12 maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
        13 Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kolmas päivä.
        14 Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,
        15 ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin:
        16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.
        17 Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle
        18 ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
        19 Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, neljäs päivä.
        20 Ja Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja, ja lentäkööt linnut maan päällä, taivaanvahvuuden alla".
        21 Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikkinaiset siivekkäät linnut, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
        22 Ja Jumala siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä".
        23 Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, viides päivä.
        24 Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan". Ja tapahtui niin:
        25 Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
        26 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".
        27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
        28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".
        29 Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi.
        30 Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi". Ja tapahtui niin.
        31 Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Viittaat todennäköisesti tähän (laitoit peräti kolme huutomerkkiä): "17 Sillä Raamattu sanoo faraolle...".

        Viittauksessa on yksi pieni, ainoastaan 3000:n vuoden pituinen kuilu. Voidaan tietysti kysyä, miksi egyptin faaraot eivät kirjoittaneet Raamattua jo vuonna 3100 eaa, mutta jätetään se tällä kertaa kysymättä.

        Kysyisin itseltäni, mikäli olisin sinä, et mikä musta tekee näin uteliaan - eikä vain yleisellä tasolla - vaan spesifisti kristinuskon yhteydessä.

        Musta olet ihminen joka etsii totuutta, ja on turhautunut siihen, että näet pilvinpimein erilaisia epäkohtia mm. uskojärjestelmässä jota näytät pelkäävän kuin se olisi jokin tällainen täydellinen valhe, joka koittaa psykomaisesti sua petoksenomaisesti huijata luottamaan tyhjään ilmaan, sua sitten jälkeenpäin hyväksikäyttäen.

        Mutten näe, miten voisit ... tiedätkö, jos näytän sulle isoisäni ja enoni ja isoisoisäni kuvia, joissa he ovat hunajatarhoissaan onnensa huipulla, niin sadusta tullee tietysti se omakohtainen kokemus ja silloin tukea sille, että tarina onkin totta luonnollisesti tulee. Ja muitakin todisteita, tiedäthän, reaalielämästä ja mistäpä vain ei. On helppo uskoa sanotaanko rahaavirtaan kun osinkotulot voi varmistaa, osakkuusdokumentit nähdä, autoilla ajaa, kiinteistöissä asua tai vuokrata ja nauttii passiivisista tuloista samaan aikaan toisella puolella maailmaa Lagoon 77:lla purjehtien. Ne voi kaikki tajuta, ja tosi nopeaa kans.

        Mut Jeesus on next level tason realiteetti. Se on elämysmatkailua tuntemattomaan jossa tuntematon aukea tutuksi. Ja se tuttu onkin se sama, joista kirjoista luki, eikä ois ikimaailmassa Häntä eläväksi voinut ees oikeastaan kuvitella. Tuo toinen, on helppo. Tämä jälkimmäinen on niin henkilökohtainen kokemusjatkumo, että oikeasti, tuo toinen on halpaa roskaa sen rinnalla mitä voi ihan sataprosenttisesti ilmaisesti lahjaksi - kun en sitä muuksikaan voi kutsuu - saada.

        Ensimmäinen vaikuttaa onnellisuudelta ja mitä lie "täyteläisyydeltä", mutta sen kokeneena, voin taata, että Jeesus elämys on se, mikä ainakin musta tekee ekaa kertaa elämässäni syvästi onnellisen. Ja todella. Ensimmäisen voi jättää koska vain, jotta toiselle saisi etuoikeuden vielä syvemmin omistautua.

        Henki. Ota tai jätä, oma on valintasi.

    • Anonyymi

      Raamatun tarkoitus ja käyttö: Jumalan tarkoitus on ollut tarkoitus paljastaa ilmoittaa sellaisia totuuksia jota ei voida keksiä, eikä löytää kokemus peräisin menetelmin, vaan jotka olisivat jääneet löytymättä jollei Jumala olisi itse saattanut niitä ilmi. Evankeliumi on juuri sellainen, siksi Jeesus kehottaa, että evankeliumia on julistettava kaikkialle maailmaan, maan ääriin saakka.

      • >>> Jumalan tarkoitus on ollut tarkoitus paljastaa ilmoittaa sellaisia totuuksia jota ei voida keksiä, eikä löytää kokemus peräisin menetelmin, vaan jotka olisivat jääneet löytymättä jollei Jumala olisi itse saattanut niitä ilmi...

        Viittaat todennäköisesti mm. kertomukseen vedenpaisumuksesta ja Nooasta, joka löytyy Raamatusta:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16062408/

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        >>> Jumalan tarkoitus on ollut tarkoitus paljastaa ilmoittaa sellaisia totuuksia jota ei voida keksiä, eikä löytää kokemus peräisin menetelmin, vaan jotka olisivat jääneet löytymättä jollei Jumala olisi itse saattanut niitä ilmi...

        Viittaat todennäköisesti mm. kertomukseen vedenpaisumuksesta ja Nooasta, joka löytyy Raamatusta:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16062408/

        Ristin työ se on armoa ja siinä emergenssi ilmiö. Jota ei voi alatasolta ymmärtää.

    • Anonyymi

      Eikö aloittajan kirjoituskin jo selvästi todista, että hän ei ole uskossa Jeesukseen ja Jumalan lapsi?
      Hänen kommenttinsa ovat aina tavalla tai toisella Raamatun kirjoitusten ja opetusten kyseenalaistamista. Samaa teki perkelekin käärmeen muodossa jo Edenin puutarhassa.
      Mielestäni hänen kommenttinsa kuuluisivat jonnekin ihan muualle, kuin kristillisille keskustelupalstoille.
      Tämä siis minun subjektiivinen mielipiteeni.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä !

        14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
        15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

        Tämäkin kertoo hengestä totuuden:

        15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
        16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista,
        !!!
        jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

        Jeesus itse ilmoitti ja opetti Paavalille evankeliumin.

        Gal: 1:12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

        Gal: 1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
        evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; (kaikki on armoa, ei asioita, se on luontoa vasten päin kasvoja. Tässä on kompastuskivi Jeesus. Tästä se vasta evankeliumi aukee.

        Tämä kaikki on ylhäältä annettu, ikään kuin emergenssi ilmiö, siksi sitä on saarnattava maailman ääriin. Aame!

      • Anonyymi

        Skeptisyys ei ole asiattomuutta.

        Henki ei suinkaa näytä kaikkia korttejaan kerralla. Hän pelaa taitavasti, metodeja, taktiikoita, tekniikoita ja strategioita aktiviisesti vaihtaen kolikoiden kaikki kolme puolta.

        Uskon vahvasti siihen, että hän haluaa tehdä tässä nyt päätelmän kristinuskon reaalipotentiaalista. Hän mieluisti kevyesti hylkäisi ku:u sillä perusteella että se olisi epäautenttista, noin hän mielensä asian järkeilee. Mutta syvällä tiedostamattomassa, hänen sielussaan kaipuu kotiin lävistää järjen rajoitukset ja tarve rakkaudelle on yksinkertaisesti lujempi kuin hänen halunsa vakiinnuttaa oma asemansa hänen oman mukavuusaluekuplansa sisällä.

        Kyseessä on ihminen joka haluaa elämältään enemmän, ja Luojan kiitos tuollaisia ihmisiä on vielä tänäkin päivänä vielä olemassa. Sillä juuri nuo, tai niin, juurikin me, koska olen itsekin samanhenkinen.. ..ovat niitä jotka aidosti hullaantuvat kun totuus henk. koht. kokemuksena heille avautuu.

        Se lienee ensimmäinen kerta kun ikinä kohtaammekaan mitä intohimo terminä voikaan edes tarkoittaa.

        Antaakaamme siis Hengelle tilaa hengittää. :)

        ..ja näin henkilökohtaisella tasolla, vaikka pidänkin mahdollisena, että Henki itse anonyymina availee aiheita palstoiksi, mm. kotiäitiydestä provosoidakseen keskustelua eikä sitten ehkä kestäkään intensiteettiä täysillä, olen häneltä samaisella palstalla kohdannut myös myötätuntoa, joka on jo alkeistason välittämistä. Ja kun sanotte ettei Henki olisi eligiibili palstalle, niin minäpä kysyn teiltä mitä Jeesus asiasta sanoo:

        "Tunnistatte toisenne siitä rakkaudesta jonka toinen toisillenne suotte".

        Minun käsityksen mukaan kyseenalaistaminen on ok. Ja minun täyden ymmärrykseni mukaan Henki-käyttäjä on skeptisyydensä alla erityisen hyvätahtoinen. Ja vaikkei vielä tiedäkään, toivo Jeesuksen autenttisuudesta, voi viedä hänet helposti tielle, joka minusta teki siitä miksikä minunlaisia tietyissä piireissä lapsesta asti suunnitellaan, mieheksi joka tänään kirjoittelee Jumalasta netissä.

        Ja siihen verrattuna mitä olin, Henki-käyttäjä on ihan ehtaa tavaraa.

        Nyt et kylläkään näe todellisuutta oikein.

        Tämä "henki" ärsyttelee ja kiusaa nöyriä uskovia kaiken aikaa, varsinkin nuorempia uskovia, joiden Raamatuntuntemus on yhä heikkoa.

        Se on siis todella sairasta kiusaamista, jota tuo paatunut ja paha ilkimys harrastaa.

        Tuokin on mahdollista, tietysti.

        Mikäli tuota tapahtuu, etenkin keskitetysti toisen uskoa tuhotakseen, voi kyse olla turhautumisesta tai pitkästymisestäkin. Ei sitä kaikki ole täysissä mielenvoimissaan, kaikkea aikaa. Taas mikäli kyseessä on tietoista toimintaa, on kyseessä tahto vesittää toisen luotto Jumalaan, jk tietysti on jo vakavuusasteeltaan kutakuinkin maksimit. Heidän kanssaan, jotka ovat joille usko-realiteetti on jo vankkautunut, tuo on jo haasteellista jopa mahdotonta. Ja ehkä siksi kohteena ovat vastikään havahtuneet. Vakavaa puuhastelua, mikäli tuo on se totuus.

        Oma kokemukseni Henki-käyttäjästä on tietysti kovin rajallinen. Mutta vaikka kovin provosoiva on kyllä, luonnevikainen mielisairas ei - tällä hetkellä - ole se millaiseksi häntä luonnehtisin, ELLEI tuo oma huomiosi ole linjassa realiteetin kanssa. Mutta otathan huomioon sen, että joskus paatuneimmatkin pimeyden voimilla toimivat ovat havahtuneet Luojan kaikkivoipaisuuteen ja kauneuteen, ja tuo ääretön hyvyys on heidät mukaansatemmannut.

        Mikä on mielenkiintoisaa, on että tietyn pisteen jälkeen .... sitoutuminen Jumalaan todella, kaikenkattavasti, muuttuu ehdottomaksi. Silloin pasivismi kulminoituu marttyyriuuteen asti. Koska kaikki muu muodostuu erityisen epämieluisaksi disresonaatioksi. Tuo on mahdollista kaikille niille, jotka aidosti haluavat tuntea Jeesuksen. Ja nimenomaan henk. koht. suhteen kautta. Raamattukin, tai niin, uusi testamentti erityisesti on ihan huippulukemiskokemus, kun kirjan eri syvyyksiä tutkii. Mutta tuo henk koht yhteys.. ..on sulattavaa.

        Se olisi kiva kaikille. Tuo ja ainoastaan tuo poistaisi mun surun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Skeptisyys ei ole asiattomuutta.

        Henki ei suinkaa näytä kaikkia korttejaan kerralla. Hän pelaa taitavasti, metodeja, taktiikoita, tekniikoita ja strategioita aktiviisesti vaihtaen kolikoiden kaikki kolme puolta.

        Uskon vahvasti siihen, että hän haluaa tehdä tässä nyt päätelmän kristinuskon reaalipotentiaalista. Hän mieluisti kevyesti hylkäisi ku:u sillä perusteella että se olisi epäautenttista, noin hän mielensä asian järkeilee. Mutta syvällä tiedostamattomassa, hänen sielussaan kaipuu kotiin lävistää järjen rajoitukset ja tarve rakkaudelle on yksinkertaisesti lujempi kuin hänen halunsa vakiinnuttaa oma asemansa hänen oman mukavuusaluekuplansa sisällä.

        Kyseessä on ihminen joka haluaa elämältään enemmän, ja Luojan kiitos tuollaisia ihmisiä on vielä tänäkin päivänä vielä olemassa. Sillä juuri nuo, tai niin, juurikin me, koska olen itsekin samanhenkinen.. ..ovat niitä jotka aidosti hullaantuvat kun totuus henk. koht. kokemuksena heille avautuu.

        Se lienee ensimmäinen kerta kun ikinä kohtaammekaan mitä intohimo terminä voikaan edes tarkoittaa.

        Antaakaamme siis Hengelle tilaa hengittää. :)

        ..ja näin henkilökohtaisella tasolla, vaikka pidänkin mahdollisena, että Henki itse anonyymina availee aiheita palstoiksi, mm. kotiäitiydestä provosoidakseen keskustelua eikä sitten ehkä kestäkään intensiteettiä täysillä, olen häneltä samaisella palstalla kohdannut myös myötätuntoa, joka on jo alkeistason välittämistä. Ja kun sanotte ettei Henki olisi eligiibili palstalle, niin minäpä kysyn teiltä mitä Jeesus asiasta sanoo:

        "Tunnistatte toisenne siitä rakkaudesta jonka toinen toisillenne suotte".

        Minun käsityksen mukaan kyseenalaistaminen on ok. Ja minun täyden ymmärrykseni mukaan Henki-käyttäjä on skeptisyydensä alla erityisen hyvätahtoinen. Ja vaikkei vielä tiedäkään, toivo Jeesuksen autenttisuudesta, voi viedä hänet helposti tielle, joka minusta teki siitä miksikä minunlaisia tietyissä piireissä lapsesta asti suunnitellaan, mieheksi joka tänään kirjoittelee Jumalasta netissä.

        Ja siihen verrattuna mitä olin, Henki-käyttäjä on ihan ehtaa tavaraa.

        On mukavaa kirjautua välillä palveluun ja todeta, että on tullut uusia vastauksia. Nytkin oli monta kymmentä uutta eilisen jälkeen. Vaikka on jokseenkin tottunut, ettei kannata odottaa liikoja, niin silti, kuin neitsyt juhannuksena, toivoo salaa jotain. Jospa nyt, tällä kertaa... Mutta ei... Sitä alkaa lukea vastauksia ja karmiva todellisuus iskee jälleen nopeasti vasten kasvoja. Tuntuu, että joidenkin uskovien tärkein kutsumus on semiammattilainen psykoanalyysi. Kun mukaan otetaan vielä kahvinporoista ennustaminen niin diagnoosi alkaa pian olla valmis. Sen turvin voidaankin luotettavasti päätellä kuinka paljon pilaantunutta jogurttia ihminen on syönyt, naittaa hänet epämääräiselle morsiamelle, tai yrittää hoitaa hengellistä uniapneaa raamatunlauseiden verkosta kyhätyillä kertakäyttöisillä happilaitteilla. On sinänsä koomista, että turha toiminta, jolla ei ole mitään tekemistä itse aiheen kanssa, jatkuu keskustelusta toiseen. Mutta niinhän ihmisillä on usein tapana toimia, kun vaikeat kysymykset eivät miellytä tai totuus onkin eri, kuin mihin on itse tottunut. Joten jospa keskittyisimme jatkossa olennaiseen eli esitettyyn kysymykseen.

        Taas kerran harrastat tätä loputonta verbaalista masturbointisi !

        Etkö saa sitä millään loppumaan ?

        Niin ja heti on mahdollista keskustella asioista, kun sinä itse lopetat uskovien kiusaamisen ja ärsyttelyn !

        Mutta siihenhän sinä et kykene.

        Vieläpä haluat oikein luvan tuohon sinun sairaaseen toimintaasi muilta !

        Sinut on JO nähty, ja mitä sinä oikesti olet, joten älä enää yritä esittää mitään "asiallista keskustelijaa", kun olet siis pelkkä kiusanhenki.

        Olet itse vain jättänyt / unohtanut nikistäsi tuon "kiusan" pois !

        Eka ideasi riippuu laadusta. Kun passivagressiota tulee rakentavan sijaan, on se melkolailla dull kokemus.

        Salaa jotain? Mysteeriä? Ollakko vai eikö. Luistella vaiko hiihtää. Tarkoittaako vaiko vain flirttailla. Pomppiako riemusta vaiko maata rauhassa ja hiljaa. Siinähän noita, kaksi kolmasosan verran.

        Jännä että käytät sanaa semi. Itsekin käytän sitä usein. Jsk kun jostain tytöstä tykkäsin pienenä niin käytin hänen sanavalintojaan. Sitten isoisäni huomautti siinä kun mehiläisistä ja kukista opittiin, ettei miesten ole asiallista puhua poneista ja barbeista, etenkään innostuneeseen sävyyn.

        Psykoanalyysia tekevät he, joilla on valmiit tutkinnot yliopistoista, itse kävin ainoastaan 2.5-vuotta tuota ihmettelemässä, kunnes Lontoon kuviot Hkistä kutsui ja sinne orjaksi pää kainalossa riensin. Siellä oli ... muuta.

        Miten saat musta uskovan en tiedä. Mä haluan olla uskova, en suinkaan sitä ole. Vai oletko muka unohtanut, kuinka usko siirtää vuoria. En minä mitään vuoria uskollani saa siirrettyy. Mutta asia erikseen tieto .. ja kokemussarjat.

        Kahvinporot? Niidenko perusteella teet sukusi likvidin varallisuuden sijoituspäätöksesi? Toimivaa?

        Nii-in:
        -Paljon homeista jugurttii, mun päiväharraste 3x per vko
        -Ei ole ihminen vaan kertakäyttöapina, naisille siis
        -Morsiameksi moni saattanut järjenvastaisesti toivoa, mutta Jeesus ollut heille kihomato
        -Hengellistä uniapneaa onkin jo erityisen luovaa, mutta varmasti tuollaistakin on, ainakin jos maailmanmenoo seuraa aktiivisesti puolukoiden ja sientenpoiminnan sijaan
        -Raamatunlauseiden verkko tehdyillä, eikä kyhätyillä, koska kyseessä on oikeasti pyhää tekstii, baywatch ventilaattorilla, ja rollaattorilla ja ihan milla vain muullakin peleillä ja vehkeillä joista vain aikuiset naiset ja heidän mies tietää kun he kotimatkallaan hetkeksi pelästyvät kun se laukku jäiki leluineen hetkeksi sinne julkkispissapaikan vessapytyn viereen.
        Ja miten niin "yrittää" hoitaa? Toi on kuin väittäisit ettei aikuinen mies tiedä naisen kaikkia nappeja. No niin, nyt meni sävy sitten itseironianpuutteen kautta pelin hengen ymmärtämisen ulkopuolelle. Pitkästyttävää.

        "Turha" on mun tuleva toinen nimeni. Se tulee näyttään erinomaiselta nykyisen "Toiminta" nimen rinnalla. Kiitti et muistutit, etten vaa unohtais taas maistraatiskäynti hammlääkkäynnin tapaan.

        Vaikeat teemat tai aiheet eivät, anteeks mitä sä tässä käytit .. miellytä? Oletsä niinku tällast miellyttäjätyyppiä? Vai tarvitsetko miellyttäjän? Onko miellyttäminen sinun ns. love language? Sanat ovat ... mutta teot tuntuu.

        Totuus. Mä lyön puolet omaisuudestani vetoa just nyt, että sulla ei ole tarvittavaa rohkeutta kestää totuus. Huom. KOKO totuus.

        Miksi tottua. Miksi plafonoida itsensä, miksi tutkia ainoastaan pinnallisesti, vaikka se mikä on vielä keskeneräinen pintaraapaisu onkin toisille jo enemmän kuin mitä he tulevat syvyyttä kokemaan ei yhden, vaan peräti 20:ntä elämän aikana. Onko sinulle - kenties - koko totuus liikaa? Eihän se toisaalta ole menetys, jos ei sitä tunne, vai?

        Olennaista ei ole mikään pintapläräys jossa tiedustelet asiaa, jota en just nyt rehellisesti sanottuna enää edes muista. Ei edes avautumisesi, vaan se, miltä sinä näytät siellä mihin monella ei ole koskaan mitään asiaa.

        Mikä susta tekee sut, ja miten olet tänne kanavoitunut?

        Kuka olet. Mistä tulet ja mihin olet menossa. Äläkä pliis vastaa mitään metatekstiä, tai otan sellaisen autoironian käyttöön, jollaista et viestiesi perusteella ole vielä kokenut. Etkä myöskään tule enää kokemaan.

        Epäsuorat kommunikaatiomallit ovat nii ihkun hienotunteisia. Mutta koska olen höyhen, toivon että käsittelet minua hellävaroen, koska muutenhan voin särkyy tieks. Todellisuudessa, ihmiset jotka TARVITSEVAT diplomatiaa ovat niitä, joittenka kiiltokuva on heidän tasan ainoa hyvä puoli. Ja silloinkin, monesti, sävysävyyn on heille mahdoton yhtälö.

        Joten, Luojan tähden, jälleenlöydä itsestäsi autenttisuus, jos aiot enää vastata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas kerran harrastat tätä loputonta verbaalista masturbointisi !

        Etkö saa sitä millään loppumaan ?

        Niin ja heti on mahdollista keskustella asioista, kun sinä itse lopetat uskovien kiusaamisen ja ärsyttelyn !

        Mutta siihenhän sinä et kykene.

        Vieläpä haluat oikein luvan tuohon sinun sairaaseen toimintaasi muilta !

        Sinut on JO nähty, ja mitä sinä oikesti olet, joten älä enää yritä esittää mitään "asiallista keskustelijaa", kun olet siis pelkkä kiusanhenki.

        Olet itse vain jättänyt / unohtanut nikistäsi tuon "kiusan" pois !

        Siis mistä sä intejektasit itses tähän?

        Henki on flirttipäällä. Anna hengen hengittää!
        Ja mä luulin olevani takakireä, superlatiivissa.

        Mun mielestä Hengen luovuus on jopa hauskaa. Kirjoitin hänelle sataviissataa viestiä, pieni huumorisiivu hänen aidosta itsestään oli oikeastaan jopa virkistävää.

        Mutta mulla on ollut monta Hengen kaltaista naista. Kaikki ihastuttavia ja syvällisiä, kohtuu kivannäköisiä ainakin jos kavereiden kuolaneritystä oltaisi siinä ekojen tapaamiskertojen aikana lennosta testattu (tai oikeasti, jopa jälkeenpäin edes siistijöiltä lattianpesutarpeenvuoksi kysäisty), mutta kaikki Hengen oloiset naiset empivät kun pitäisi olla rohkeutta astua Jumalan kämmenelle ja aidosti luottaa Hänen päätöksiin.

        Siinä vaiheessa jokaikinen nainen unohtaa kaiken ja ryntää seipäänomaisesti pakoon.

        Ei sellaista naista kai sitten ole? joka testaisi Jeesuksen olemassaoloa Jumalana OIKEASTI.

        Masentavaa

        Käsittääkseni tämä "kiusanhenki" on mies, ei nainen.

        Joten onko teillä jotain miestenvälistä ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Käsittääkseni tämä "kiusanhenki" on mies, ei nainen.

        Joten onko teillä jotain miestenvälistä ?

        Tosiaan, netti on vaarallinen ja vihamielinen ympäristö. Heti kun silmä välttää, saattaa joutua tilanteeseen, josta ei puutu elämänpituista siunausta. Toisaalta, siunatusta tilasta on helppoa siirtyä menetysten virtaan, kuten olemme monesti nähneet. Voisinkin maksaa vitosen erään vitsiniekan signeeratusta elämänkerrasta.

        Hän on mies, itse lienen tänään nainen, kuuluuko meidän modernismi sulle taas miten?

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Tosiaan, netti on vaarallinen ja vihamielinen ympäristö. Heti kun silmä välttää, saattaa joutua tilanteeseen, josta ei puutu elämänpituista siunausta. Toisaalta, siunatusta tilasta on helppoa siirtyä menetysten virtaan, kuten olemme monesti nähneet. Voisinkin maksaa vitosen erään vitsiniekan signeeratusta elämänkerrasta.

        Välttelyy osa 2?

        Totta, netti on erityisen vaarallinen ja jokseenkin osittain vihamielinenkin. Mutta jopa ne maks. vaaralliset, Jumalaarakastavina muuttuvat ajan mittaan vain eikeneksikään netissä, joka kertoo Jumalasta.

        Cloussataan siis tähän:
        Itse pelkäsin luottaa Jeesukseen, just tuon vuoksi. Koska uskoin et ns. hyvästä voisin helposti saada siirron menetykseen. Pelkäsin, että kyseessä on taas sitä samaa huijausjatkumoo, johon olin tottunut. Oli kyse samasta kohdallasi tai ei, tiedä se, ettei kyseessä ole kaltaiseni rikkinäinen LP-levy. Kyseessä todella on kaiken Luoja.

        Jos viimeinen oli kohdistettu johonkuhun tiettyyn, niin tiedä, ettei kaikki ole kaikkia varten. Ei vitosesta euroissa, ei viidestä keskuspankistakaan.

        Hyvää yötä.

        Ja jos voitte, lähettäkää Yläkertaan pieni rukous, jotta voisin itsekin jsk löytää ihmisen jnk kanssa voisin olla oma itseni, ilman pelkoa hylätyksitulemisesta, koska olenkin enemmän mitä muut kestää.

        Yhden ainoan läheisen tai edes ystävän, joka haluaa koko totuuden.

    • Anonyymi

      >> millä tavalla Raamatun opetus eroaa Koraanin opetuksesta, jonka mukaan vääräuskoiset on tapettava? <<

      Mikä aloittajan ongelma on...? Tähän on jo vastattu. Jos koraani tm. kirjoitus puhuu vääräuskoisten tappamisesta, niin kirjoitus on silloin yhteneväinen raamatun vanhan liiton kanssa. Eikö mene jakeluun, että kyseinen kehotus on osa vanhaa liittoa ja nyt eletään uuden liiton aikaa.

      Ihmiskunta tuskin olisi ollut tuhansia vuosia sitten yhtä "jalostunut" ottamaan vastaan uuden liiton kaltaisia asioita kuin myöhemmin. Jos Jeesus ristinkuolemisineen olisi tuotu vaikkapa Nooan aikaisille ihmisille, sellainen tuskin olisi barbaarimaisiin ihmisiin mitään vaikutusta tehnyt ja evankeliumi olisi jäänyt joksikin paikalliseksi showksi. Uskon, ettei Jumala ole mikään tomppeli ihmisten kehityksen suhteen. Siksi uusi testamenttikin sanoo, että Jeesus tuli maailmaan, kun oli oikea aika. Onhan se nyt kaikkien nähtävissä, että ihmisissä on järki sentään kasvanut historian saatossa, vaikka pirun tymiä vieläkin olemme.

      • Anonyymi

        Kristinusko on ainoa armo usko. Tämä erotta ne muista. Yksin Jeesuksen tähden.

      • Anonyymi

        ". Siksi uusi testamenttikin sanoo, että Jeesus tuli maailmaan, kun oli oikea aika. "

        Maailma oli paljon muitakin ihmisiä kuin juutalaisia siksi ihmetyttääkin että jeesus otti käyttöönsä hyveet ja ajatukset jotka olivat olleet jo kauan ennen hänen aikaansa ihmisten tiedossa antiikin kreikassa ja antiikin roomassa sekä muinaisessa kiinassa .

        Se teidän jumalanne menee vähän kuin perse edellä puuhun tekee entisistä laeistaan ja säännöksistään paheita ja syntejä ihan tuosta vaan ja heittää helvettiin hänen uskollisimmat uskovaisensa jotka tottelivat käskyjä järkähtämättä uskossaan kuten "älä pidä muita jumalia minun rinnallani"ja tästä kuuliaisuudesta heidät nyt laitetaan kidutukseen jumalan toimesta jolle he omistivat elämänsä..

        Raamattu selvin sanoin kertoo, etteivät ihmiset oppineet tuntemaan Jumalaa esim. viisauden, kuten filosofian kautta:

        "...maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat" 1. Kor. 1:21

        Ja sama pätee edelleen.

      • >>> Eikö mene jakeluun, että kyseinen kehotus on osa vanhaa liittoa ja nyt eletään uuden liiton aikaa.

        Tuleeko meidän hylätä VT:n opetukset, kun kerran ovat osa vanhaa liittoa?

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        >>> Eikö mene jakeluun, että kyseinen kehotus on osa vanhaa liittoa ja nyt eletään uuden liiton aikaa.

        Tuleeko meidän hylätä VT:n opetukset, kun kerran ovat osa vanhaa liittoa?

        Mitä pidät kivempana, että alamme toinen toistemme silmiä repiä, vai että luotetaan Jumalan vaikutusvaltaan senkin suhteen, että yleinen oikeustajut tyydytetään keinoin joihin me emme taatusti yllä.

        Mulle ei ainakaan mene jakeluun, että voi olla valinnanvaraa. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristinusko on ainoa armo usko. Tämä erotta ne muista. Yksin Jeesuksen tähden.

        Mietiskelin tuossa aloittajan elämää, et millainen mahtanut olla kun hyvinvointi on noin lähellä hänen sydäntään. Ja kiinnostus tiettyja asioita kohtaan, kuinka ne kielii asioista. Ja tietyt minifreudilaiset lipsahdukset ja hänen melkoinen vastuunkantokykynsä, et miten se kaikki liittyy ja kait koittaa jopa nitoutuu kiinni kristinuskoon. Ja kuinka uskoisin, et ainoa asia joka olisi hänen edunmukaista olisi just armon aito ymmärtäminne konseptina ensin ja kokemuksena sittemmin.

        Kiehtovaa, että 15sec myöhemmin, luen viestin armosta. :)

        Itse kävin.. ..mulla oli tietynlainen kasvatusperusta. Sen seurauksena mennään ja lujaa tiettyyn suuntaan. Ja kun se suunta, matalinee keltaisinee autoinee ja kattohuoneistoneinee kaupungin ydinkeskustassa ja nopeat moottoripyörät ja vähintään yhtä tuliset naiset, vallasta puhumattakaan eivät enää saanet mussa tikitystä aikaan, niin aloin miettiä sitä, miksi ylipäätään elän.

        Pitkä tarina lyhyenä, koska talous kesti, aloin matkustella paljon UK:sta eri paikkoihin ympäri maailmaa viettäen niissä kohtuu merkittäviäkin ajanjaksoi. En ala niitä arkaluontoisen luonteensa vuoksi yksitellen tässä nimeämään, mutta voin mainita niitä suunnilleen pari tusinaa olleen. Niissä koitin löytää toisten kokemuksista elämän syvimmän merkityksen uskontojen sekä uskomusten ja perinteiden seasta. Sitten aloin huomaamaan yhtäläisyyksiä enemmän kuin eroavaisuuksia. Yksi toisensä jälkeen. Olivat kusetuskeskuksia. Niissä oli huijareita, joiden keskiöissä pyöri huomio (narsismi), maine, raha, seksi ja valta. Toisissa mentiin syväpsykologian tasolla, toiset olivat vakevämpiä jo. Kontrolli oli ydin.

        Sitten, sattumaa tai ei, alkoi ymmärrys maailman dualistisesta luonteesta, kun minä ateistina uskoin ennen harmaan eri sävyihin. Uskoin että oikeutuksen kautta voi xyz mitä vain. Uskoin että lopputulos hyvittää keinot. Ihannoin helvetti sentään Nietscheä ja Machiavellia, jopa Hitleriä ja Stalinia. PIdin heistä siksi, että he kykenivät aivopesemään kokonaisia kansoja ja ensimmäiset kaksi jopa sukupolvia tekemään itselleen epäedullisia elämänvalintoja. Ihailin heidän valtaansa omistaa toisia. Niin sairas olin. Ja paljon tuota sairaampikin. TOSI paljon.

        Ja se dualismi sitten muodostui sen kautta, että näitten ihailijat jostain syystä inhosivat jotakin 2k vuotta sitten kuollutta sälliä. Tavallaan, et miks meitä piti vähempää kiinnostaa jk kuollut kaveri visioineen. Mutta se kiinnostaa, koska Hänellä on kaikki valta taivaassa, maanpäällä ja sekä alla. Se kiinnostaa, koska Hän todella on universumin viimeinen ensimmäinen mutta erityisesti sana. Hän on korkein päättäjä. Ja nämä päätökset ovat ainoat jtk pitivät pahan ruudussaan. Ja siltä osin kun kollektiivinen tiedostaminen sen sallii, edelleen pitää. Mikä oli häkellyttävää oli tajuta, että tähtien ja kemian sekä valon ja lämmön Luoja olikin sittenkin kiinnostunut minusta. Ja vielä kauniimpaa, oli valmis antamaan minulle anteeksi ne valinnat, jotka luulin olevani omiani, mutteivat koskaan ollut osa mua, vaan osa sitä mihin mua rätinomaisesti ainoastaan älykkyyden vuoksi haluttiin käyttää.

        Tuolloin tajusin että nuo ovat toistensa vastakohdat. Alkaen vapaudesta vs. psykosta kontrollista. Ja venyen tuonne tunnepuolelle, häpeä.ylpeys.akselilta tuonne rakkaus ja ihmeet -akselille ja ylikin.

        Armo on se ero. Se on sääliä. Ihan oikeasti on. Se on et Joku säälii sua, koska olet onneton.

        Ainoa tie armoon on VAPAAEHTOINEN ja VILPITÖN nöyryys. Sitten ... sitten alkaa jälkiruokailu. :))))))))))))))))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ". Siksi uusi testamenttikin sanoo, että Jeesus tuli maailmaan, kun oli oikea aika. "

        Maailma oli paljon muitakin ihmisiä kuin juutalaisia siksi ihmetyttääkin että jeesus otti käyttöönsä hyveet ja ajatukset jotka olivat olleet jo kauan ennen hänen aikaansa ihmisten tiedossa antiikin kreikassa ja antiikin roomassa sekä muinaisessa kiinassa .

        Se teidän jumalanne menee vähän kuin perse edellä puuhun tekee entisistä laeistaan ja säännöksistään paheita ja syntejä ihan tuosta vaan ja heittää helvettiin hänen uskollisimmat uskovaisensa jotka tottelivat käskyjä järkähtämättä uskossaan kuten "älä pidä muita jumalia minun rinnallani"ja tästä kuuliaisuudesta heidät nyt laitetaan kidutukseen jumalan toimesta jolle he omistivat elämänsä..

        Filosofia ja jopa teosofia ovat vitsejä totuuden rinnalla.

        Mutta älä usko, vaan testaa.

        Halaus

    • Ei kuulu kristityille nuo ohjeet vaan vt puolelle siihen aikaan kun saatana hallinnoi alun ihmisiä ja kansoja ,joista Jumala päätti tehdä lopun ja sitten vedenpaisumus oli yksi vaihe muiden vaiheiden joukossa

    • Anonyymi

      >> eesus otti käyttöönsä hyveet ja ajatukset jotka olivat olleet jo kauan ennen hänen aikaansa ihmisten tiedossa <<

      Jeesus "otti käyttöönsä" hyveet, jotka ovat Jumalasta itsestään lähtöisin olevia ja hänessä aina olleita "hyveitä".

      Eivät ihmiset ole koskaan tähän maailmaan mitään hyveitä tuoneet, koska ihmiset ovat Jumalan kätten luomuksia ja kaikki ominaisuudet on ihmiselle annettu Jumalalta.

    • Anonyymi

      Tässä ilmenee kristinuskon ero muihin. Muut on ansio uskoa.
      1:20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
      1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
      1:22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
      1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
      1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.

    • Anonyymi

      (Se teidän jumalanne menee vähän kuin perse edellä puuhun tekee entisistä laeistaan ja säännöksistään paheita ja syntejä ihan tuosta vaan ja heittää helvettiin hänen uskollisimmat uskovaisensa jotka tottelivat käskyjä järkähtämättä uskossaan kuten "älä pidä muita jumalia minun rinnallani"ja tästä kuuliaisuudesta heidät nyt laitetaan kidutukseen jumalan toimesta jolle he omistivat elämänsä..)

      Tämä on kyllä asia joka mietityttää

    • Anonyymi

      Jumalan käskyt ovat ehdottoman viisaita, ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Silloinen maailma oli väkivaltainen. Oli valittava, hävittääkö hyvän, vai pahan. Ellei pahaa olisi tuhottu, olisi paha tuhonnut hyvää aikojen kuluessa, yhä enemmän ja enemmän. Sinunkin pitäisi kiittää Jumalaa kuvailemisestasi tapauksesta. Tänään sinäkin kirjoittelet vapaana pilkka kirjoituksiasi ymmärtämättä, että vaihto ehtoisessa tapauksessa et voisi vapaasti arvostella mestariasi saatanaa.

      • Anonyymi

        Eikö tuo nyt kuitenkin ole aika omituista että ne jotka ovat uskollisimpia ikuisen luojajumalan määräämille käskyille ovatkin niitä toteuttaessaan suurimpia pahantekijöitä ja terroristeja joutuen uskollisuudestaan käskyjen antajaa kohtaan tämän helvettiin pahantekijöinä.

        Onkohan tällaisella ns.jumalalla ihan puhtaat jauhot pussissaan kannattaa pari kertaa miettiä ennen kuin lähtee tällaisen uskonnon kauppaajan matkaan siinä joutuu helvettiin uskollisuudesta ja myös sen vähyydestä.

    • Anonyymi

      Fundeeraan tiedätteks ajoittain ns. pilkkakirjoituksia.
      Miksi jtk vain inhoaa totuutta ja toiset inhoaa vääryyttä.
      Porukka vaan syntyy yhden- tai toisenlaiseksi.
      Mikä on vaarallista, ovat he jotka naamioituvat hyviksi, huom. taitavasti.

      Kukin vetäkööt johtopäätelmänsä tuon seurauksista.

    • Anonyymi

      Jeesuksessa ei ole vastakohtia, ne kaikki on poissa. Jeesus on rakkaus täydellisyydessään. Mitä tehdää, se tehdää pyyteetömän agape rakkaudessa.
      Jeesus tuli toisesta luomakunnasta, sellaista siellä on mitä Jeesus tuli. Kaikki on kirkasta , puhdasta ja Jumala on kansansa keskuudessa. Ja Hän haluaa olla,

      • Anonyymi

        Olisi jättänyt ne aasit varastamatta eikä olisi mennyt riehumaan sinne temppeliin niin ehkä...olisi voinut olla ihan esimerkillinen kaveri.

      • Anonyymi

        Kaunis kirjoitus. :)

        Tuollainen ala-asteen sijaisope antoi kynänsä lapselle, joka sitä tilannekohtaisesti tod. näk. tilapäisesti tarvitsi, jättäytyen tietoisesti itse ilman. Kun tunti oli ohi, sen sijaan, että pyytäisi kynäänsä takaisin, hän ajoi lähikauppaan, osti kynän palaten takaisin kouluun. Minirakkautta ventovierasta kohtaan.

        Jeesus. Hän todella on toisesta realiteetista. Mutta mikä erityisen upeaa on se, että Hänellä on avaimet elämänjärjestelmään täällä myös. Sekä erityisesti se, että Hän aidosti on läsnä. Ja keskusteluyhteys on mahdollinen, jopa toivottava.

        "..kirkasta, Jumala kansansa keskuudessa.." adjektiivi ja tosiasia, jotka ovat mukavan rauhoittavia. Mutta tuo sana puhdasta on todella, todella täydellisin kuvaamaan mistä on kyse parhaalla mahdollisella tavalla.

        Agape on ilman muuta se, miten.

        Melkoinen kontrasti tietysti tähän maailmaan, jossa niin mainitsemasi positiivinen kuin alamaailman negatiivinen todellakin ovat molemmat läsnä. Voitko edes kuvitella, millainen ero on tuon kuvauksesi ja helvetin välillä?

        Ja vielä ihmetellään sitä miksi he, jotka helvetin tietoisesti valitsevat täällä ovat niin raivoriivattuja.

        Se vaan menee niin, että yhdet menee rappuun a, ja toiset b rappuun. Se oli elämänvalintojen ynnäystä. Summa tai erotus tulee aina tuplaviivan alle. Ja kun se suunta sitten otetaan, sinne miinukseen TAI plussaan sitten mennään yleensä ja kovaa.

        Ellei sitten (tuossa neg skenaariossa) sielu ole elämänkirjassa ja parannustilaa löydy avun kautta yleisestä maailmanmenosta. Noiden vuoksi Jeesus käsittääkseni tuli ihmisenä maanpäälle.

        Haluisin itsekin kuulua noihin, mutta koska olen täydellisyydestä poikkeuksellisen kaukana, koen että lisäarvoa voin ehkä jotenkin tarjota toisille, joiden elämä on ollut edes jokseenkin linjassa normaaliuden kanssa, jakamalla omia kokemuksia/ajatuksia edes netissä väliaikaisen hetken verran - ja täten yksi kokemus saattaisi tukea heidän itsetuntemustaan sekä itsekehitysaikeitaan, käytännössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi jättänyt ne aasit varastamatta eikä olisi mennyt riehumaan sinne temppeliin niin ehkä...olisi voinut olla ihan esimerkillinen kaveri.

        On tosi kiva, että itse olet esimerkillinen, omasta mielestäsi.

        Jeesus, aasivaras, kirkossariehuja ja sinua epätäydellisempi, tulee olemaan se millaiseksi Hän sinut tulee muistamaan kun toisellepuolen menomme jälkeen me Hänet kaikki varmasti kohtaamme.

        Ihastuttavan sarmikas, joviaali, tyypillinen pilkkaviestittelijä. Taattu kielipusu sulle punapersepaviaanilta.

        Mutta niinhän se menee, että minä pellenä näen ainoastaan pellejä ympärilläni. Sille on termikin, autoprojektio.

        Jeesus on Luoja. Mutta Hän loi Aatamin ja Eevan. Ei suinkaan sitä, mikä Evan virheestä maailmaan syntyi. Ja nyt mahdollisesti tuon yhden ainoan viettelyyn johtaneen virheen vuoksi pilkkaviestejä on maailma täynnä.

        Ryvetkö paljonkin ajastasi inhossa ja kateudessa tuollaisia Jeesustelijoita miettiessäsi? Oletko omasta mielestäsi terve? Eikö sinulla ole mitään parempaa tekemistä? Mikset keskittyisi omaan elämäsiuudelleenrakentamiseen? Keksi jokin vempain, tuo markkinoille jokin uusi palvelu, ole itselles hyödyksi jollain tapaa. Mene ja sosialisoi, hio vuorovaikutustaitojasi, liity perhostenkeruukerhoihin ja löydä sieltä itsellesi kumppani. Mene keilaamaan ja ystävysty siellä omanikäisiisi. Tee jotain rakentavaa.

        Ihan kuin valitsisit tajuta mitään siitä, mitä sulle suosittelen.

        Älä vastaa, koska olemme taatusti saanet ihan kaikki narsismista tarpeeksemme.

        "On tosi kiva, että itse olet esimerkillinen, omasta mielestäsi."

        Tuo on sinun mielipiteesi mistä lie sen olet saanut?

        "Jeesus, aasivaras, kirkossariehuja ja sinua epätäydellisempi, tulee olemaan se millaiseksi Hän sinut tulee muistamaan kun toisellepuolen menomme jälkeen me Hänet kaikki varmasti kohtaamme."

        Raamattu kertoo kyseiset asiat ..toki tiedän että se on tarukirja mutta ei luulisi uskovaisen kyseenalaistaa raamatun tekstejä.Tuo loppu sinulta olikin vain uskomuksiasi sekoitettuna villiin mielikuvitukseesi.

        "Ihastuttavan sarmikas, joviaali, tyypillinen pilkkaviestittelijä. Taattu kielipusu sulle punapersepaviaanilta."

        Turhaa katkeruutta ja vihaa kärsit siitä vain itse hyväksyn sen kuitenkin koska ymmärrän ihmisen käyttäytymistä vihassaan.

        "Mutta niinhän se menee, että minä pellenä näen ainoastaan pellejä ympärilläni. Sille on termikin, autoprojektio."

        Pitää avata silmät ja hahmottaa kokonaisuuksia ..

        "Jeesus on Luoja. Mutta Hän loi Aatamin ja Eevan. Ei suinkaan sitä, mikä Evan virheestä maailmaan syntyi. Ja nyt mahdollisesti tuon yhden ainoan viettelyyn johtaneen virheen vuoksi pilkkaviestejä on maailma täynnä."

        Satutunti väliin sivuutan sen mielikuvituksesi tuotteena.

        "Ryvetkö paljonkin ajastasi inhossa ja kateudessa tuollaisia Jeesustelijoita miettiessäsi? Oletko omasta mielestäsi terve? Eikö sinulla ole mitään parempaa tekemistä? Mikset keskittyisi omaan elämäsiuudelleenrakentamiseen? Keksi jokin vempain, tuo markkinoille jokin uusi palvelu, ole itselles hyödyksi jollain tapaa. Mene ja sosialisoi, hio vuorovaikutustaitojasi, liity perhostenkeruukerhoihin ja löydä sieltä itsellesi kumppani. Mene keilaamaan ja ystävysty siellä omanikäisiisi. Tee jotain rakentavaa.

        Ihan kuin valitsisit tajuta mitään siitä, mitä sulle suosittelen."

        Olen tyytyväinen elämääni näinkin kun saan itse päättää mitä teen ja miten toimin suosittelen sinullekkin ...edes kokeeksi.

        "Älä vastaa, koska olemme taatusti saanet ihan kaikki narsismista tarpeeksemme."

        Rakkaat uskovaiset pyrkikää vihastanne eroon ....ei setä vittuile setä vaan neuvoo ...joten ei kannata sen tähden itseään henkisesti rikkoa.

        Setä? Suksi poika suoraan ylämäkeen. Et ole suinkaan tilanteen yläpuolella, vaikka niin itsellesi ja näemmä muillekin imagoturhuuksien vuoksi uskotella.

        Uskovaiset vihaisia? Ja sinä, Jeesuksen yläpuolelle itsesi nostava esimerkillinen? Nyt ei kyllä roolivaihto mennyt ihan putkeen. Olen idiootti koska keskustelen idiotian kanssa tässä, mutta antaa muiden nähdä kuinka psyko provosointi päätetään, tehokkaasti.

        Monille itsesi myynyt varmasti autoriteetiksi, koska myyt (lue: manipuloit emotionaalisesti) kutakuinkin taitavasti.

        Vaan ontologisimmalla tasolla, se mitä saduksi lapsellisesti luulet, tulee olemaan meidän kaikkien realiteetti. Tyhmää olla kykenemättä kuvitella tuotaKIN.

        Päätät? Vapaasti? Sä olet mielesi vanki. Kaikki narsistit ovat.

        Mielesi sun pitäisi avata. Mutta sitä et tule IKINÄ tekemään. Et sinä, eikä kukaan muukaan kaltaises. Tuollaisina tuutte, tuollaisii olette ja tuollaisina meette.

        Vaan tiedä tämä. Niitä on, joita ei voi enää korruptoida. Koska heillä usko on muuttunut kokemukseksi. Ja silloin kikkakakkosesi ja negatiiviset yllätykset ovat silkkaa sitä samaa turhaa ja hyödytöntä älyttömyyttä. Vapaaksi itseäsi nimität? Samoilla linjoilla kanssas, älyvapaa sä olet. Itse kärsin sunlaisten ihmisten arvomaailmasta täydet 25 ensimmäistä elinvuottani, luullen että saatananpalvonta oli kaikki. Mutta te ja se ei ole suinkaan kaikki.

        Siksi te Jeesusta vihaatte ja netissä sekä IRL raivoatte, koska hän omansa poikkeuksetta aina sitten kuitenkin herättää. Te vihaatte Jeesuksessa kaikkea mitä Hän edustaa, siksi jopa Hänen nimensä ja sanan Jumala ihanteellisesti pienellä kirjoitatte. Te halveksitte Hänessä kaikkea mitä Hän voi ja te ette. Te nauratte uskoville ja heitä pilkkaatte, muttette oikeasti mistään uskovista hittoakaan välitä, vaan Jeesuksen kuolemattomuus on se, mikä teidän mieltä oikeasti painaa ja jatkuvasti hiertää: Te haluaisitte olla itse jumalia. Megalomania on teidän sairautenne ja kateus on se mikä pahoja tekojanne sisäisesti teitä motivoi. Lyhyesti sanottuna, hyi helvetti mitä luonnevammaisuutta.

        Narsismille sisäinen kasvu on "itseään henkisesti rikkomista", nimenomaan tuon asennevamman vuoksi muutosta ei tule ikinä tapahtumaan. Ikinä-sana alleviivattuna.

        Tuokaa jotain yksi ainoa tervehtynyt narsisti pöytään, niin jatketaan.

        (vaan jaanpa jotain henkilökohtaista myös: vaikka te olette tuollaisia, minä olen teitä pahempi, koska te ette tiedä mistään mitään ja minä tiedän, ja te synnyitte tuoksi kun taas minä valitsin olla teitä suunnattomasti, lähes rajoittamattomasti pahempi - koska pahuus ilman aivoja on yksi, hannibal elokuva esimerkkinä, mutta pahuus aivoilla on ihan täysin toisella tasolla. Joten en todellakaan ole mikään paras autoriteetti tuomitsemaan tässä enkä yhtään missään muuallakaan. Mutta sinun jumalanpilkkaJeesuksesi on).

        Ei vois vähempää innostaa tämä hyödytön dialogi. Pelkkää passivagressiota, patologista valehtelua ja kroonista masennusta, turhaa ja sairasta.

        Suosittelen meitä kaikkia rukoileen enemmän Jeesusta. Kukin valinne kuitenkin itse mikä on rakentavaa ja tervettä.

    • Anonyymi

      Vanhaa Testamenttia voi ymmärtää Uuden Testsmentin tuntemisella.
      Uusi Testamentti on uuden liiton aikaa jossa me nyt elämme.

      Uuden liiton ajan opetusta on kymmenen käskyä.

      • Anonyymi

        Nooan liitto oli vanha liitto.
        Uusi liitto oli Aabrahamin liitto jolloin esinahkojen leikkely aloitettiin. Uusi liitto päättyi 500 eKr jolloin Babylonia valtasi kanaaninmaan ja Jumala petti lupauksensa antaa kanaaninmaa juutalaisille niin kauaksi aikaa kun esinahkojakin leikellään.
        Tällä hetkellä voimassa on enää sateenkaariliitto, vanha liitto. Sitä ei ole kumottu missään vaiheessa.

    • Anonyymi

      Raamatun ehdoton rehellisyys, joku on sanonut Raamattu on kirja jota ihminen ei kykenisi kirjoittamaan vaikka haluaisi, eikä haluaisi kirjoittaa vaikka kykenisi, Raamattu ei anna kunniaa ihmiselle vaan Jumalalle. Raamatun henkilöillä on savijalat, heidät näytetään kaikkine vikoineen. Jumalan pyhyys ja uskollisuus paistaa kirkkaasti läpi, kun sitä verrataan ihmisen syntisyyteen ja uskottomuuteen.

      Synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä.

      • Anonyymi

        UT antaa kunnian sille, joka sen aidosti ansaitsee. VT myös, totta.

        Ehdoton rehellisyys on ainoa asia joka vesittää KAIKKI parisuhdetoivot. Jos valehtelen, samaistaen itseni uhriin luomalla teennäisen emotionaalisen yhteyden, ja eskaloin sitten luoton kautta seksuaalipuolelle, ihan sama miltä näyttäisin, ihan sama mitä minulla on tai ei ole, ihan sama titteleistä ja kouluista ja ihan sama kaikesta, sujuu parisuhde naisen mielestä ideaalisti, on hän rakastunut ja hän rakastaa. Sitä maskia; Kunhan maski on päällä. Tai niin, maskit.

        Mutta jos olen avoin ja haen suhteen dynamiikan tutkimista ja etenkin kasvua parina kohti seuraavia etappeja, yhtäkkii, kaikki vaiheet alkavat tulla monimutkaisiksi. Miksi, no siksi koska tähän mennessä kaikki tapaamani naiset ovat kyllä syvällisiä, mutta Jeesus-kuvio on jopa heillekin liikaa. Koska se, täydellisyydellään, heijastaa epäkohtamme. Ja kukaan ei oikeasti ikinä halua myöntää ettei se ole peilin vika jos oma nenä on vinossa.

        Savijalat on erinomainen metafora kuvaamaan täydellisesti minkä päällä ihmisen itseluottamus seisoo. Illuusioiden. Ohimenevien ja pinnallisten harhojen, kuten:

        Mieli
        Kauneus
        Fyysinen voima
        Päätös-, arvo tai vaikutusvalta
        Manipulaatiotaidot 1-on-1 tasolla
        Nykyhetken tiede, tai tieto
        Sosiaaliset kehät
        Rahamäärät, omaisuudet
        Seksitaidot
        Pokaalipuoliso tai -perhe
        Uniikkiuus
        jne.

        Raamattu näyttää selkeästi sen, ettei noita oteta mitään hautaan mukaan.

        Olen ollut vähäosaisen naisen hautaustilaisuudessa ja poikkeuksellisen varakkaan miehen samassa tilaisuudessa. Kumpikaan ei ottanut yhtään laihaa kissaa, kulunutta mukia, taikka rolexia, osaketta, johtaja-orjiaan tai puntaa mukaansa. Lähtivät molemmat täysin samalla tavalla, samanlaisissa puuarkuissa, 2m maan alle.

        Missä siis järki, onko se siinä että joku sitten perii eikä saa mitään iloa perinnöstään, kun ei ole ikinä senttiäkään omin neuvoin kyennyt tekemään? Ja sitten eka sukupolvi osin säilyttää, mutta jo kolmas sukupolvi niittaa kaiken omaisuuden matalaksi - jos siis onni käy. Ellei, niin eka perimislinjaan porautuu varkaat hienostuneinee seurakutsuinee, joille baarimikkiperijä altistuu sosiaalisen validaatiotarpeensa vuoksi, sen tarpeen vuoksi joka muodostuu AINA siitä, kun perii muttei osaa oikeasti tehdä yhtään mitään. Ja tuoko sitten järkevää?

        Järkevää on ainoastaan antaa heille, joilla ei tänään ole ruokaa, ei lämmitystä, ei takkia koulussa vaikka syksy jo on, ei muuta kuin surua päivästä toiseen puutteiden vuoksi. Noin Jeesuskin sanoi: "Anna köyhille ja seuraa Minua". Muttei tuo tapahdu. Se ei tapahdu siksi että "rikas" oikeuttaa itsensä kontrastiin sillä, etteihän hän voi kaikkia maailman ihmisiä auttaa.

        Mutta kun kyse ei ollut siitä alunperinkään elämäntarkoituksen yhteydessä. Eikä se tarkoitus vaan ole loogisella tason milloinkaan ymmärrettävissä. Logiikka ei kykene kaptivoimaan altruismin ydintä. Ainoastaan rakkaus, tunteena voi ja sen tekeekin.

        Synnit anteeksi.. Silloin jo Jumalan armo lepää sielussa. Silloin nimi on vienyt kotiin.

        Mutta tuo on jo toinen tarina, joka ehkä jätetään sinne pöytälaatikkoon, vaikka se lyhtytornin ansaitseekin. Korkeaimman lyhtytornin.

        Logiikka ei kykene kaptivoimaan altruismin ydintä. Ainoastaan rakkaus, tunteena voi ja sen tekeekin.

        Jos on kokenut taivaallisia "makupaloja" ei niitä voi selittää, ne on aivan toisella tasolla.

        Ns. kolmannen asteen intuitio sisältää 300 tuhatta kertaa enemmän informaatiota kuin ajattelu. Tieteellinen tosiasia.
        altruismin ydin on Jumalallinen ominaisuus.
        Käytäntö on kaukana tulevaisuudessa, suunta on oikea, se on jo hyvä, mitä pitää kiinni.
        Ainoa opas on Jeesus.

        Tuolloin, tasan ainoa asia mika enaa kiinnostaa, on se, etta edes yksi muu, ees yks toinenkin kokis saman tai jopa menis omista ohi suuresta kohti rajatonta.

        Maistiaiset sielta, tekee kaiken taallaolevan, kidustuskuolema ja merkittavat henk koht menetykset mukaanluettuin suhteellisiks. Se mika loytyy kun sielu irtautuu, onkin jo absoluuttista; ja tuolla tarkoitan tasmallisemmin sita mita siita nyt edes kykenee ymmarrys oivaltamaan ja jopa sisaistamaan: ettei absoluuttises ole aikaa tai tilaa. Vaan se todella on vapaa limiiteist. Oot oikeas, kaunis on sanana tosi pikkuruinen kuvaan edes muistojen varjoi, itse realiteetist puhumattakaan. Mutta kerropa mulle, kenen kans mulla on oikeus ja etuoikeus jakaa? Kuka haluaa oikeasti menna alltheway.

        Ja tuo taas on tosi kevyt kokemus vs elamyksiin Jumalan ihmeista, joka taas on hoyhenillakutitteluu jun verrataan Jeesukseen itseensa. Toi vika ... on puhdasta taydellisyytta. Nyt kun vain sulle tuosta kirjoitan, ja alkaa itkettaan puhtaasta rakkauden tunteesta. Siis kirjaimellisesti kyyneleet valuu aikuisen 189/85 miehen poskii pitkin just nyt kohti tata puhelinta. En voisin olla yhtaan kiitollisempi Hanelle, joka itseni kaltaisen saastan antoi itseensa tutustuu, todellakin sellaisena kun Han oman havaintokorkeuteni rajoissa koen.

        Jos annan tuolle tunteelle vallan tulla ja pysyy, voin varmaan itkee kiitollisuudesta kokolailla siihen saakka kunnes laheisyys hiljaa alkaa, mut kammeneensa ottaa, kiitollisuus muuttuu iloksi ja hitaasti mutta varmasti ilo sitten ... onkin jo Rauha. Sitten ikava paattyy, ja yhteys alkaa.

        Tuonjalkeinen onkin jo ainoastaan sielun ja Jeesuksen valista.

        Jeesus oli mulle epakiehtova satu, myytti. Sitten se oli kompastuskivi. Sitten kiinnostavaa. Sitten inspiroivaa. Mutta mita se tanaan mulle on, on jotain niin intiimia ja Pyhaa, etten malta odottaa sita paivaa, jolloin mua ei taalla enaa tarvita, ja vaikka helvettiin todnak joudunkin kun en pyha ole ja siksi disresonaatios taivaan kans joka tuota on.. ..niin silla hetkella, jossain kohtaa siina kun lahto tulee .... ma tapaan hanet, taas!!!!!!

        Olen kiitollinen, et sain toteuttaa unelmani taalla, mut vaikkei yksikaan ois toteutunu niista, mut taa Jeesus kuvio olisi clickannu nain, olisin varmasti siltikin ollut onnellisin mahdollinen versio itsestani.

        Jeesus todellakin on ihan omaa luokkaansa. Mut toisaalta, eiks sita tavallaan odottaiski Luojalta vahintaan taydellisyytta? :)

    • Anonyymi

      Saatana on sisällä oman edun tavoittelussa, aivan kuin sairautta tuottavat bakteerit puhtaassa vedessä. synti on sairautta. Kuinka paljon tekemättä jättämisen syntiä maailma onkaan täynnä? Jos tätä valaisee, mitä näettekään? Ei sanat riitä kertomaan.

      • Anonyymi

        Tuo on jo uskon fiinimpien aspektejen havaitsemista. En voi, muuta kuin virtuaalihalaten onnitella.

        Tekemisen jättäminen. Näkisin johtuvan siitä, että arvomaailma on tällähetkellä jo päälaellaan.

        On ikävä juttu kuinka segregoidaan sosiologisesti. Tiettehän, hegeliaanisen dialektin avulla; eli me vs te. Mutta se tavallaan helpottaa, koska silloin kaaos on ohi ja jokaisen todelliset kasvot paljastuvat, jolloin tulkinnavaraisuus tai toivo muuttumisesta sivuilmiönä tahtomatta lakkautetaan.

        Nämä ovat yllättäen hyviä aikoja elää, sillä finaaliviivan ollessa jo näkyvissä, rientäjät innostuvat kun taas vihaajat raivostuvat. Se on kaikki luonnollista, sillä juoksumatkan pituus lyhenee, jok'ikinen hetki hetkelt.

        Toivoisin, että huomioisit tosin myös konstruktiivisen. Ja nimenomaan sen, että moni on herännyt ja vielä enemmän heräämässä rotanpyörästä kohti oravanpyörää, ja jälkimmäisestä onkin jo paljon helpompi luopua. Rotta ja oravahan eroavat ainoastaan söpöyden osalta.

        Omaneduntavoittelu on altruismin totaalinen vastakohta. Tuon vuoksi saatana ja Jeesus EIVÄT ole sama persoona, kuten monille virheellisesti vakuutellaan. Ja hyvä niin.

    • Anonyymi

      Henki kirjoittaa väkivallasta.

      Miksei hän tuon sijaan kirjoita Suvivirrestä? :)

      • Pyhä Henki siitä kertoi, en minä.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Pyhä Henki siitä kertoi, en minä.

        Mutta takaisinkääntäen samalla mitalla, pysythän aiheessa:

        Mikset sen sijaan kirjoittanyut suvivirrestä. Kerro tai älä, valintasi omasi.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Pyhä Henki siitä kertoi, en minä.

        Niin ja vain sinä tiedät Totuuden, koska olet vain nöyrä Herran palvelija, et sinä itse ole mitään, mutta kaiken minkä saat, Herra on sinulle antanut.

        🙂

        LS

    • Anonyymi

      Mikään ei ole muuttunut.

    • Anonyymi

      Jumala voi olla muuttumaton (ihmiskuntaa kohtaan), mutta Vanha testamentti ei Jumalan kuvauksessa yllä uuden liiton näkökulmasta kuin varjon tasolle - VT kykenee ts. tuottamaan Jumalaa kuvaillessaan ainoastaan yksiulotteisen eli todellisuutta oleellisesti vääristävän hahmon, joka perustuu valon PUUTTEESEEN eikä suinkaan valoon, joka on Kristus.
      Kristus, joka oli Isän täydellinen kuva, oli väkivallaton. Siispä Jumalakin on väkivallaton. Ilmestyskirjan siteeraajat tietäköön, että kyse on allegoriasta.

      • Anonyymi

        "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.

        Äärimmäisesti sanottu, kaikki muu on absoluuttisesti suljettu pois. Jeesus on 1 ilman muita.

        Joidenkin uskovien mielestä Jeesus ei ole jumala, joten miten Hän voisi olla numero 1?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17097368/

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Joidenkin uskovien mielestä Jeesus ei ole jumala, joten miten Hän voisi olla numero 1?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17097368/

        Onhan teitä muslimeja kohta jo puolet maailman väestöstä.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Joidenkin uskovien mielestä Jeesus ei ole jumala, joten miten Hän voisi olla numero 1?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17097368/

        Raamatun mukaan se ei ole uskova, joka ei usko Jeesukseen Jumalana.

        1. Joh. 2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

        Joten paha logiikkavirhe sinulla taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun mukaan se ei ole uskova, joka ei usko Jeesukseen Jumalana.

        1. Joh. 2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

        Joten paha logiikkavirhe sinulla taas.

        Missäköhän kohtaa tuossa jakeessa sanotaan Jeesuksen olevan Jumala? Mars logiikan kurssille siitä! :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.

        Äärimmäisesti sanottu, kaikki muu on absoluuttisesti suljettu pois. Jeesus on 1 ilman muita.

        Milläköhän tavalla kommenttisi liittyy asiaan, jota kommentoit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milläköhän tavalla kommenttisi liittyy asiaan, jota kommentoit?

        Viittaan toiseen kontekstiin: Miten Maailmankaikkeuden ainut Jumala, Ääretön Henki ilmaisee itseänsä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milläköhän tavalla kommenttisi liittyy asiaan, jota kommentoit?

        Vastaan hänen puolestaan:

        Priorisointikysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missäköhän kohtaa tuossa jakeessa sanotaan Jeesuksen olevan Jumala? Mars logiikan kurssille siitä! :D

        No, sinä et vain itse tunne kyllin Raamattua, lukeaksesi / nähedäksesi sen siitä.

        Eli sokea ja ymmärtämätön vain ei näe, se on totuus sinun kohdallasi.

        Mutta sinua voin auttaa hieman, samainen apostoli Johannes kirjoittaa toisaallla niin, että sokeakin näkisi Totuuden:

        Johannes 1
        1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
        4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
        5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

        14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

        Joko sinäkin näet ?

        Oletko avannut linkin keksusteluun ja lukenut, mitä (eräät) uskovat oikeasti ajattelevat Jeesuksesta? Näyttää siltä, ettet ole. Luepa siis tuosta eteenpäin, jossa sanotaan Raamatun olevan suuri väärennös jne:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17097368/helluntailaisten-jumala#comment-109871360

        Hei taas "kiusanhenki" !

        Heittäännytkö TAAS tahallasi tyhmäksi ?

        Se on ihan sama, mitä joku ihminen itse väittää !

        Moni sanoo ja kuvittelee olevansa uskova, mutta ei siis usko edes Jeesuksen olevan Jumala, ja apostoli Johanneksen mukaan sellainen ihminen ei ole mikää uskova, kun tällä ei ole Poikaa, ei ole myöskään Isää, eli ei siis ole mikään Jumalan lapsi ollenkaan !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, sinä et vain itse tunne kyllin Raamattua, lukeaksesi / nähedäksesi sen siitä.

        Eli sokea ja ymmärtämätön vain ei näe, se on totuus sinun kohdallasi.

        Mutta sinua voin auttaa hieman, samainen apostoli Johannes kirjoittaa toisaallla niin, että sokeakin näkisi Totuuden:

        Johannes 1
        1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
        4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
        5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

        14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

        Joko sinäkin näet ?

        Olen samaa mieltä kanssasi, että Jeesus Kristus on aina ollut ja on yhtä Isän kanssa (ja se on mahdotonta, jollei Hän ole Jumala). Mutta tuosta jakeesta sen kykenee päättelemään ainoastaan sinä ja muutama saimaannorppa, jotka kärsivät hapen puutteesta.

        Argumenttina "Eli sokea ja ymmärtämätön vain ei näe, se on totuus sinun kohdallasi" asettuu jonnekin napanöyhdän ja lokin paskan välimaastoon. :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hei taas "kiusanhenki" !

        Heittäännytkö TAAS tahallasi tyhmäksi ?

        Se on ihan sama, mitä joku ihminen itse väittää !

        Moni sanoo ja kuvittelee olevansa uskova, mutta ei siis usko edes Jeesuksen olevan Jumala, ja apostoli Johanneksen mukaan sellainen ihminen ei ole mikää uskova, kun tällä ei ole Poikaa, ei ole myöskään Isää, eli ei siis ole mikään Jumalan lapsi ollenkaan !

        >>> Se on ihan sama, mitä joku ihminen itse väittää !

        Kyse ei ole siitä, mitä ihmiset väittää. Kyse on siitä, että uskontoa ei voi pitää uskottavana, jos se ei selvästi määrittele, mikä on jumala ja ketä/mitä ihmisten tulee palvoa. Tuomalla Jeesuksen mukaan kuvioihin, raamatun kirjoittajat ikään kuin sahasivat poikki oksan jolla istuivat: kukaan ei voi palvoa kahta herraa.

        Kahteen eri leiriin jakautuminen on vakava asia ja selvä merkki epäkohdasta, sillä ne jotka pitää Jeesusta jumalana, hylkäävät Raamatun ilmoituksen Isän ja toisinpäin (Matt. 6:24). Veikkaan, että islamissa tai muissa maailman uskonnoissa ei esiinny sellaista epäselvyyttä?!

        Otetaan esimerkiksi sinut. Väität olevasi jumalanlapsi. Olet siis käynyt kasteella, uudestisyntynt jne. Uskot Jeesukseen pelastajana. Mikä on Isän asema sydämessäsi, jonka on kokonaan täyttänyt Jeesus? Tässä en siis kysy kolminaisuusopin juonikkaista kiemuroista, vaan sitä missä Isä on?

        Lokit, norpat ja otsonikerros.

        Pyha kolminaisuus on samaa kuin tiili. Naemme sen tiilena, mutta se on ontologisesti vetta, maata ja tulta.

        Jeesus on Isa, Isa on Pyha Henki ja Pyha Henki Jeesuksessa.

        Ruumillistuma ihmiseksi, on maailmanhistorian syvin noyryydenosoitus.

        "Henki" jälleen kerran osoittaa tukehtuvansa omaan kuviteltuun fiksuuteensa.

        Lyhyesti:
        Kristinuskon alkeita on, että olemme uskon kautta Jeesukseen saaneet voiman ja oikeuden syntyä uudesti ylhäältä Isän Jumalan lapsiksi, Jeesuksen kanssaperillisiksi. Room.8:17
        Jumala on meidän uskovien Isä ja Hän on myös Jeesuksen Jumala ja Isä. 2.Kor 1:2
        Jeesus on Vapahtajamme, syntiemme sovittaja ja tie Isän luokse. Joh. 14:6
        Jeesus on myös Jumala, koska hän on Isästä syntynyt ennen aikojen alkua. Ap.t. 13:33, Sananl. 8:22
        Jumala on kaikkialla läsnä. 2. Aikak. 2:6

        Valitettavasti jokseenkin kaikki "hengen" kommentit ovat sellaisia tulkintoja ja käsityksiä Jumalan sanasta, joihin minussa oleva Pyhä Henki ei voi yhtyä.

        >>> Pyha kolminaisuus on samaa kuin tiili. Naemme sen tiilena, mutta se on ontologisesti vetta, maata ja tulta.

        Tämä tiili vertaus ei oiken toimi - vaikka kaikki ainesosat ovat sitoutuneet täydellisesti, mutta raaka-aineet ovat edelleen erillään. Samalla tavalla sokeri liukenee veteen, maito kahviin jne. Homogeeninen seos on aina pilkottavissa raaka-aineisiin eli alkutekijöihin ja silloin Isä, Poika ja PH ovat kaikki kolme itsenäistä ja eri tekijää.

        Höööpöhöööpö, Raamattu sanoo selvästi, ettei kukaan voi palvoa kahta herraa. Joten kiemurtelustasi huolimatta kysymys on edelleen avoin ja haluaisin siihen vastauksen. Vastauksen haluan nimenomaan sinulta, joka kutsuu itseään jumalanlapseksi:

        Mikä on Isän asema sydämessäsi, jonka on kokonaan täyttänyt Jeesus?

        On Yksi Jumala, Isässä Pojassa ja Pyhässä Hengessä !

        Eli ihan kuten ihmisessä on Jumalan kuvana sielu ja ruumis ja henki, mutta on YKSI ihminen, niin samoin siis Jumalassa on nuo 3 osasta mutta YKSI JUMALA !

        Siis näin sielu(Isä), ruumis(Jeesus) ja henki(Pyhä Henki).

        Tämä TAAS vain paljastaa sen, että tämä henki, oikeammin siis kiusanhenki ei ole mikään uskova !

        " Kyse ei ole siitä, mitä ihmiset väittää. Kyse on siitä, että uskontoa ei voi pitää uskottavana, jos se ei selvästi määrittele, mikä on jumala ja ketä/mitä ihmisten tulee palvoa. Tuomalla Jeesuksen mukaan kuvioihin, raamatun kirjoittajat ikään kuin sahasivat poikki oksan jolla istuivat: kukaan ei voi palvoa kahta herraa. "

        Yhäkään ei ole kyse siitä, että kuka mitäkin VÄITTÄÄ ITSE olevansa, vaan siitä, että ketkä oikeasti ovat Uskovia ja ketkä eivät, ihan kuten Johannes selvästi kertoi !

        Ahaa, yrität siis sanoa, että autossa on renkaat, moottori ja pakoputki, muta se on vain YKSI auto? Tuo auto (lue Jumala) on ihmisen antama nimitys kokonaisuudelle, koska ihmisen maailma ei toimi ilman selviä ja yksinkertaisia käsityksiä ja nimiä. Symbolisen auton voidaan edelleen purkaa alkutekijöihin ja silloin paljastuu monia muitakin mielenkiintoisia palikoita. Kaikessa yksinkertaisuudessa tämä tarkoittaa sitä, että Isä, Poika ja PH eivät ole YKSI, vaan kaikki kolme itsenäistä ja eri tekijää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä TAAS vain paljastaa sen, että tämä henki, oikeammin siis kiusanhenki ei ole mikään uskova !

        " Kyse ei ole siitä, mitä ihmiset väittää. Kyse on siitä, että uskontoa ei voi pitää uskottavana, jos se ei selvästi määrittele, mikä on jumala ja ketä/mitä ihmisten tulee palvoa. Tuomalla Jeesuksen mukaan kuvioihin, raamatun kirjoittajat ikään kuin sahasivat poikki oksan jolla istuivat: kukaan ei voi palvoa kahta herraa. "

        Yhäkään ei ole kyse siitä, että kuka mitäkin VÄITTÄÄ ITSE olevansa, vaan siitä, että ketkä oikeasti ovat Uskovia ja ketkä eivät, ihan kuten Johannes selvästi kertoi !

        Ookei, tuli selväksi, ettet ymmärtänyt kysymystä, joten kysytään paaljon simppelimmin:

        Voisitklo määritellä, ketkä ovat oikeasti uskovia sinun lisäksi ja mitä Jumalaa he palvovat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Henki" jälleen kerran osoittaa tukehtuvansa omaan kuviteltuun fiksuuteensa.

        Lyhyesti:
        Kristinuskon alkeita on, että olemme uskon kautta Jeesukseen saaneet voiman ja oikeuden syntyä uudesti ylhäältä Isän Jumalan lapsiksi, Jeesuksen kanssaperillisiksi. Room.8:17
        Jumala on meidän uskovien Isä ja Hän on myös Jeesuksen Jumala ja Isä. 2.Kor 1:2
        Jeesus on Vapahtajamme, syntiemme sovittaja ja tie Isän luokse. Joh. 14:6
        Jeesus on myös Jumala, koska hän on Isästä syntynyt ennen aikojen alkua. Ap.t. 13:33, Sananl. 8:22
        Jumala on kaikkialla läsnä. 2. Aikak. 2:6

        Valitettavasti jokseenkin kaikki "hengen" kommentit ovat sellaisia tulkintoja ja käsityksiä Jumalan sanasta, joihin minussa oleva Pyhä Henki ei voi yhtyä.

        Minussa ei ole Pyhaa Henkea tietaakseni, mutta oli hauska lukea tuo neurolinguistical programming loppu, jnk tarkoitus on alitajuisesti kermata hengen pikkarit kun olit niin ovelasti epasuoraan kiihoittava.

        Voi etta, mita elaintarhaa.

        Henki, psykopatia lienee se, mika sulle sopii; voit todistella itseas sille esim. sangyssa, kunnes vakivalta prosessinomaisesti asteittain on sun uusi normaali.

        Sitten syntyy lisaa psykopatiaa maailmaan. Klassista.

        Huom, hanessa oleva Pyha Henki.

        He jtk itsensa naamioivat..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä TAAS vain paljastaa sen, että tämä henki, oikeammin siis kiusanhenki ei ole mikään uskova !

        " Kyse ei ole siitä, mitä ihmiset väittää. Kyse on siitä, että uskontoa ei voi pitää uskottavana, jos se ei selvästi määrittele, mikä on jumala ja ketä/mitä ihmisten tulee palvoa. Tuomalla Jeesuksen mukaan kuvioihin, raamatun kirjoittajat ikään kuin sahasivat poikki oksan jolla istuivat: kukaan ei voi palvoa kahta herraa. "

        Yhäkään ei ole kyse siitä, että kuka mitäkin VÄITTÄÄ ITSE olevansa, vaan siitä, että ketkä oikeasti ovat Uskovia ja ketkä eivät, ihan kuten Johannes selvästi kertoi !

        Ja jos sinulle kiusanhenki ei mene vieläkään jakeluun, niin apostoli Johannes kirjoittaa myös näin:

        Eli ensin pohja ja perusta:

        Johannes 1
        1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
        4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
        5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

        14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

        Tähän jo aiemmin kirjoittamaansa Johannes viittaa kirjeessään seuraavasti:

        1. Joh. 4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
        3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

        2. Joh. 7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

        Eli jos ihminen ei tunnusta Jeesusta Jumalaksi, joka tuli lihaksi, niin silloin ihminen ei voi olla uskova, vaan antikristus eli vastustaja !

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Höööpöhöööpö, Raamattu sanoo selvästi, ettei kukaan voi palvoa kahta herraa. Joten kiemurtelustasi huolimatta kysymys on edelleen avoin ja haluaisin siihen vastauksen. Vastauksen haluan nimenomaan sinulta, joka kutsuu itseään jumalanlapseksi:

        Mikä on Isän asema sydämessäsi, jonka on kokonaan täyttänyt Jeesus?

        Pahoittelut valiintulostani, mutta koin etta aloit herjata ihmista, jk ei valttamatta olisi ehka kyennyt itseaan puolustamaan.

        En tieda mita haet tuolla, osoittaa itselles olevas oikeas taikka vieda muilta luotto uskojuttuunsa, mutta se sanoisin, ettet mielestani toisten kokemuksia tai tunteita tapaa pahemmin huomioida. Mika tietty on sun oma asias, mut mulle sen verran epainnostavaa, valtapelihaastamista, et alan nahda keskustelu olevan sulle show, jossa sun pitaa valttamatta voittaa jk, sama se mika noist, vaittely.

        Ei hyva. And for that reason Ill be out.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos sinulle kiusanhenki ei mene vieläkään jakeluun, niin apostoli Johannes kirjoittaa myös näin:

        Eli ensin pohja ja perusta:

        Johannes 1
        1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
        4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
        5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

        14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

        Tähän jo aiemmin kirjoittamaansa Johannes viittaa kirjeessään seuraavasti:

        1. Joh. 4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
        3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

        2. Joh. 7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

        Eli jos ihminen ei tunnusta Jeesusta Jumalaksi, joka tuli lihaksi, niin silloin ihminen ei voi olla uskova, vaan antikristus eli vastustaja !

        Jos muistat, niin juuri näistä Johanneksen lauseista lähdettiin aiemmin liikkeelle, kuten kirjoitin tuolla:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17121384/raamatun-jumala-ja-vaarauskoiset#comment-110209380

        Todistettavasti tunnustat siis Jeesuksen Jumalaksi ja palvot nimenomaan häntä. Matteuksen mukaan kukaan ei voi palvoa kahta herraa (lue jumalaa), joten mikä on Isä-jumalan asema sinun uskossasi, joka on omistettu yksin ja täysin Jeesukselle?

        Mitä sekoilet, tässä oli JO vastaus sinulle, Jumala On Yksi:

        On Yksi Jumala, Isässä Pojassa ja Pyhässä Hengessä !

        Eli ihan kuten ihmisessä on Jumalan kuvana sielu ja ruumis ja henki, mutta on YKSI ihminen, niin samoin siis Jumalassa on nuo 3 osasta mutta YKSI JUMALA !

        Siis näin sielu(Isä), ruumis(Jeesus) ja henki(Pyhä Henki).

        Vai onko sinussa siis 3 ihmistä, vai vain yksi ???

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        >>> Pyha kolminaisuus on samaa kuin tiili. Naemme sen tiilena, mutta se on ontologisesti vetta, maata ja tulta.

        Tämä tiili vertaus ei oiken toimi - vaikka kaikki ainesosat ovat sitoutuneet täydellisesti, mutta raaka-aineet ovat edelleen erillään. Samalla tavalla sokeri liukenee veteen, maito kahviin jne. Homogeeninen seos on aina pilkottavissa raaka-aineisiin eli alkutekijöihin ja silloin Isä, Poika ja PH ovat kaikki kolme itsenäistä ja eri tekijää.

        Se hetki kun ne yhdistyy on Pyha Kolminaisuus, jnk me miellamme ja joka on Luoja, Jumala tai niinkun mina sen tajuan: Jeesus. Erillaan, jos teoreettisesti fragmentoidaan, ne ovat nuo kolme, mutta ne ovat yksi, tiili on tiili eika vetta maata tulta. Oivallat kylla, jos niin valitset. Kog disso, tai totuus. Sa valkkaat ihan itte.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Jos muistat, niin juuri näistä Johanneksen lauseista lähdettiin aiemmin liikkeelle, kuten kirjoitin tuolla:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17121384/raamatun-jumala-ja-vaarauskoiset#comment-110209380

        Todistettavasti tunnustat siis Jeesuksen Jumalaksi ja palvot nimenomaan häntä. Matteuksen mukaan kukaan ei voi palvoa kahta herraa (lue jumalaa), joten mikä on Isä-jumalan asema sinun uskossasi, joka on omistettu yksin ja täysin Jeesukselle?

        Ja jankkaukseesi sen verran, että lue Raamattua !

        Tässä sinulle tietoa:

        26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

        Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

        Kumpi siis lähetti Pyhän Hengen ?

        Isä vai Poika ?

        No, sehän on ihan sama, kun JUMALA lähetti Henkensä !

        No entäs sitten Pyhä Henki ?

        1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

        1. Kor. 3:17 Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.

        1. Kor. 6:19 Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta

        Gal. 2:20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa

        Eli kuka nyt siis onkaan Uskovassa ????

        Pyhä Henki, vai Poika, vai Isä Jumala???

        No ihan sama, kun Uskova on Jumalan temppeli, voidaan sanoa miten vain !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sekoilet, tässä oli JO vastaus sinulle, Jumala On Yksi:

        On Yksi Jumala, Isässä Pojassa ja Pyhässä Hengessä !

        Eli ihan kuten ihmisessä on Jumalan kuvana sielu ja ruumis ja henki, mutta on YKSI ihminen, niin samoin siis Jumalassa on nuo 3 osasta mutta YKSI JUMALA !

        Siis näin sielu(Isä), ruumis(Jeesus) ja henki(Pyhä Henki).

        Vai onko sinussa siis 3 ihmistä, vai vain yksi ???

        Sivusta seuranneena on tuo sekava kuvatus ja kertoo vain siitä minkä mokan aikoinaan kirkolliskokouksessa tekivät pakkoraossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta seuranneena on tuo sekava kuvatus ja kertoo vain siitä minkä mokan aikoinaan kirkolliskokouksessa tekivät pakkoraossa.

        Tuo ei ole mikään kirkolliskokouksen päätöksen tulos, mistä edellä kiroitin.

        Se on samani Raamatun tutkimisen ja opetuksen tulos, jossa Opettaja eli Pyhä Henki on mnulle henk koht asiat avannut Pyhän Hengen avaaman Sanan kautta ja avulla.

        Kirkolliskokouksen tuloksista en edes tiedä mitään, enkä ole sellaisiin perehtynyt ollenkaan !!!

        Piti kirjoittamani:

        Tuo ei ole mikään kirkolliskokouksen päätöksen tulos, mistä edellä kirjoitin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta seuranneena on tuo sekava kuvatus ja kertoo vain siitä minkä mokan aikoinaan kirkolliskokouksessa tekivät pakkoraossa.

        Niin ja kun kerran Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin vastaa sinä nyt minulle, että:

        Kun sinussa on ruumis ja sielu ja henki, Jumalan kuvan mukaan, niin onko teitä siis 3 kpl, vai onko sinua vain YKSI ???

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja jankkaukseesi sen verran, että lue Raamattua !

        Tässä sinulle tietoa:

        26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

        Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

        Kumpi siis lähetti Pyhän Hengen ?

        Isä vai Poika ?

        No, sehän on ihan sama, kun JUMALA lähetti Henkensä !

        No entäs sitten Pyhä Henki ?

        1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

        1. Kor. 3:17 Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.

        1. Kor. 6:19 Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta

        Gal. 2:20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa

        Eli kuka nyt siis onkaan Uskovassa ????

        Pyhä Henki, vai Poika, vai Isä Jumala???

        No ihan sama, kun Uskova on Jumalan temppeli, voidaan sanoa miten vain !

        >>> Ja jankkaukseesi sen verran, että lue Raamattua !
        Kuten totesin jo monta kertaa aiemmin, kehotus lukea Raamattua ei ole vastaus. Se on merkki luovuttamisesta ja varteenotettavien vasta-argumenttien loppumisesta, valkoinen lippu.

        >>> No, sehän on ihan sama, kun JUMALA lähetti Henkensä !

        En viitsi kopioida tähän raamatunlauseita, jokainen tietää ne muutenkin. Totean vaan lyhyesti, että kun Jeesus lupasi lähettää puolustajan, Hän ei tarkoittanut itseään. Toiseksi, kun kasteessa isä kutsui Jeesusta rakkaaksi pojaksi, Isä ei ollut kolmas persoona tai olemus jne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja kun kerran Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin vastaa sinä nyt minulle, että:

        Kun sinussa on ruumis ja sielu ja henki, Jumalan kuvan mukaan, niin onko teitä siis 3 kpl, vai onko sinua vain YKSI ???

        Tuohan on täysin epärelevantti kysymys. Koirillakin on neljä jalkaa ja yksi häntä, aivoissa on miljardeja
        hermosoluja ja paksusuolessa miljoonittain vieraita bakteereja.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Tuohan on täysin epärelevantti kysymys. Koirillakin on neljä jalkaa ja yksi häntä, aivoissa on miljardeja
        hermosoluja ja paksusuolessa miljoonittain vieraita bakteereja.

        Niin se menee kanssasi kuisanhenki.

        KAIKKI se, mikä on ristiriidassa oman näkemyksesi kanssa on aina epärelevanttia tai muuta vastaavaa.

        Olet TODELLA säälittävä !

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        >>> Ja jankkaukseesi sen verran, että lue Raamattua !
        Kuten totesin jo monta kertaa aiemmin, kehotus lukea Raamattua ei ole vastaus. Se on merkki luovuttamisesta ja varteenotettavien vasta-argumenttien loppumisesta, valkoinen lippu.

        >>> No, sehän on ihan sama, kun JUMALA lähetti Henkensä !

        En viitsi kopioida tähän raamatunlauseita, jokainen tietää ne muutenkin. Totean vaan lyhyesti, että kun Jeesus lupasi lähettää puolustajan, Hän ei tarkoittanut itseään. Toiseksi, kun kasteessa isä kutsui Jeesusta rakkaaksi pojaksi, Isä ei ollut kolmas persoona tai olemus jne.

        Tuo on vain ja ainoastaan sinun oma näkemyksesi, ei Raamatun Totuus !

        Näkemysesi näet eroavat paljon Raamatun Totuuksista, ja se kertoo ja todistaa vain sen, että et ole mikään todellinen Uskova, kuten ne apostoli Johanneksen sanatkin JO paljastivat:

        Johannes 1
        1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
        4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
        5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

        14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

        Tähän jo aiemmin kirjoittamaansa Johannes viittaa kirjeessään seuraavasti:

        1. Joh. 4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
        3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

        2. Joh. 7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

        Eli jos ihminen ei tunnusta Jeesusta Jumalaksi, joka tuli lihaksi, niin silloin ihminen ei voi olla uskova, vaan antikristus eli vastustaja !

    • Anonyymi

      Olisikohan niin että jumala ol vääräuskoinen ? Alkaa tuntua tommoselta

    • Anonyymi

      Tama on viimeinen viestini tahan ketjuun:

      Raamattu on ut ja vt. Kukin vapaasti valitkoot mita itselleen haluaa; valittoman yleisenoikeustajun ja primitiivisen villin sijaan, vai yhteyden Luojaansa ja tuhatvarmasti oikeuden Tuomiopaivan hetkella. Eli Pyhan sivistyneen sijaan. Oma oikeus tai sovinto.

      He ymmartavat, jotka niin haluavat tehda.

    • Mites tuo vääräuskoisten laita, joko on tullut aika hylätä VT:n opetukset?

      • Anonyymi

        Hei kiusanhenki, palaan vielä tähän jonka sinä ohitit näppärästi:

        ---------------

        26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

        Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

        Kumpi siis lähetti Pyhän Hengen ?

        Isä vai Poika ?

        No, sehän on ihan sama, kun JUMALA lähetti Henkensä !

        ------------------

        Siis tuokin osaltaan todistaa sen, että Jeesus On Jumala, jonka sinä siis kiistät selvästikkin !!!

        Vai lähettikö siis ihminen Jumalan Hengen, vai Jumala ???

        Mutta niinhän se on, kuten Sana sanookin, eli Isä ja poika ovat YKSI / YHTÄ.

        Mutta sinulle he siis ovat erillisiä !

        Joten sinulla ei ole Poikaa, eikä siten ole Isääkään, eli et ole mikään uskova vaan antikristus, kuten siis apostoli Johannes selvästi ilmoitti !

        Ylhäältä tuleva viisaus on puhdas, rauhaisa, lempeä ja taipuisa ja täynnä laupeutta ja hyvää hedelmää. En löydä kommentistasi mitään noista. Omaa logiikkaasi käyttäen: jos se ei ole ylhäältä tullutta viisautta, mistä se sitten on kotoisin?

        Herra ja Hänen palvelijansa ovat sanoneet suoraan ja selvästi totuuden, siinä ei ole mitään hävettävää eikä pahaa / väärää !

        Mutta sinä et selvästikkään siis tunne vielä kyllin Raamattua, joten ymmärtämättömyyttäsi tuomitset minut väärin !

        Vai meinaatko sinä, että Jeesuskaan ei kyennyt tuohon , mitä minulta nyt penäät ?

        Siis miten Hän kohteli ja sanoi valehtelijoille ja väärille ?

        44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
        45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.

        Matt. 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

        Matt. 23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?

        Matt. 23:25 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!

        Matt. 23:27 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

        Eli toimiko siis Jeesus vääärin myös ???

        Entäpä Johannes kastajan sanat:

        Matt. 3:7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?

        Eli löysitkö näistä kommenteista ja sanoista sen, mitä minulta väärin vaadit ???

        Joten:

        Älä kuule tule opettamaan minua, olen kouluni käynyt ja tiedän oikeasti ja kunnolla sen, että miten voi näille valehtelijoille ja kiusaajille ja väärille sanoa ja miten taas ei voi !!!

        Mene sinä itse Herrasi eteen, jos uskova olet, ja kysy Hänen arviotaan näistä asuioista, siis jos nuo esimerkit eivät riitä sinulle siihen, että näkisit edes vähän paremmin totuuden näissä asioissa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylhäältä tuleva viisaus on puhdas, rauhaisa, lempeä ja taipuisa ja täynnä laupeutta ja hyvää hedelmää. En löydä kommentistasi mitään noista. Omaa logiikkaasi käyttäen: jos se ei ole ylhäältä tullutta viisautta, mistä se sitten on kotoisin?

        Niin ja jos et selväsanaistatekstiä ymmärrä, niin kerron sen kuvin:

        Lammaslaumaa vastaan hyökkääviä Susia ei torjuta lepertelemällä hyökkääville susille !

        Vaikka sinä niin näköjään kuvitteletkin !!!

        Vaan siinä kyllä tarvitaan ihan eri keinoja !

        Mutta ethän sinä varmaan tästäkään asioita tajua, kun et ole saanut Herralta opetusta ja koulutusta tästä asiasta ja aiheesta.

        Mutta minä olen !

        Aika huono vertaus. Lammas vertauskuvana on todella huono valinta, myös Raamatussa. Ensinnäkin lampaat ovat tyhmiä eläimiä. Totta kuitenkin on, että tyhmempiä "lampaita" on helppoa pitää aisoissa ja "paimentaa". Toiseksi, lampaat eivät pysty tekemään mitään päätöksiä paineen alla. Ehkä tiedät, tai sitten et tiedä, mutta yksi sekarotuinen koira pystyy painentamaan satoja lampaita ilman minkäänlaista ongelmaa. Tämä johtuu lampaiden ehdottomasta alistumisesta. Jos ajattelit käydä taisteluun tuulimyllyjä vastaan, niin onnea vaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hei kiusanhenki, palaan vielä tähän jonka sinä ohitit näppärästi:

        ---------------

        26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

        Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

        Kumpi siis lähetti Pyhän Hengen ?

        Isä vai Poika ?

        No, sehän on ihan sama, kun JUMALA lähetti Henkensä !

        ------------------

        Siis tuokin osaltaan todistaa sen, että Jeesus On Jumala, jonka sinä siis kiistät selvästikkin !!!

        Vai lähettikö siis ihminen Jumalan Hengen, vai Jumala ???

        Mutta niinhän se on, kuten Sana sanookin, eli Isä ja poika ovat YKSI / YHTÄ.

        Mutta sinulle he siis ovat erillisiä !

        Joten sinulla ei ole Poikaa, eikä siten ole Isääkään, eli et ole mikään uskova vaan antikristus, kuten siis apostoli Johannes selvästi ilmoitti !

        >>> Siis tuokin osaltaan todistaa sen, että Jeesus On Jumala, jonka sinä siis kiistät selvästikkin !!!

        Kiistänkö, missä?

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Aika huono vertaus. Lammas vertauskuvana on todella huono valinta, myös Raamatussa. Ensinnäkin lampaat ovat tyhmiä eläimiä. Totta kuitenkin on, että tyhmempiä "lampaita" on helppoa pitää aisoissa ja "paimentaa". Toiseksi, lampaat eivät pysty tekemään mitään päätöksiä paineen alla. Ehkä tiedät, tai sitten et tiedä, mutta yksi sekarotuinen koira pystyy painentamaan satoja lampaita ilman minkäänlaista ongelmaa. Tämä johtuu lampaiden ehdottomasta alistumisesta. Jos ajattelit käydä taisteluun tuulimyllyjä vastaan, niin onnea vaan.

        Huono vertaus ???

        Luetko edes vähän enemmän Raamattua ?!

        1 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
        2 Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen.
        3 Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos.
        4 Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.
        5 Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä."
        6 Tämän kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa tarkoitti.
        7 Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
        8 Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
        9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
        10 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
        11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
        12 Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne.
        13 Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista.
        14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
        15 niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
        16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

        LISÄÄ:

        15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
        16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
        17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
        18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
        19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
        20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.

        Ap. t. 20:29 Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,
        30 ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        >>> Siis tuokin osaltaan todistaa sen, että Jeesus On Jumala, jonka sinä siis kiistät selvästikkin !!!

        Kiistänkö, missä?

        TAASKO heittäännyt hölmöksi ja ymmärtämättömäksi ???

        Vaikka itse pidät itsesi yken viisaana !

        Ei mene läpi nämä vedätyksesi !

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        >>> Siis tuokin osaltaan todistaa sen, että Jeesus On Jumala, jonka sinä siis kiistät selvästikkin !!!

        Kiistänkö, missä?

        Jotta asia ei jäisi MUILLE epäselväksi, niin tässä SINÄ ITSE sen sanoit :

        " Todistettavasti tunnustat siis Jeesuksen Jumalaksi ja palvot nimenomaan häntä. Matteuksen mukaan kukaan ei voi palvoa kahta herraa (lue jumalaa), joten mikä on Isä-jumalan asema sinun uskossasi, joka on omistettu yksin ja täysin Jeesukselle? "

        Sinulle siis on 2 Herraa, MUTTA:

        Minä näen vain yhden !!!

        Itse sanoit tuossa, että on Yksi Herra, ja yritit laittaa vedätyksesi kautta minut valitsemaan joko Isän tai Pojan !!!

        Ei onnistu vedättely yrityksesi !!!

        Oletko oikeasti niin ymmärtämätön, vai mikä mättää? Kuten itsekin sanoit moneen otteeseen, ei ole väliä, mitä ihminen itse väittää. Joten kaikella sillä, mitä itse täällä väität itsestäsi ei ole tuon taivaallista merkitystä. Sanon sen vielä selvemmin, jotta varmasti ymmärrät: omalla todistuksellasi itse itsestäsi ei ole mitään virkaa.

        Tulkintani mukaan, jota ei ole pakko hyväksyä, kaikki kolme ovat eri jumalolentoja eli en hyväksy kolminaisuusoppia sellaisenaan. En siis pakottanut valitsemaan, vaan esitin tulkinnan. Ota tai jätä, mutta älä esitä tyhmää.

        Eli sinulla ei olekkaan siis Yksi Jumala, vaan useita Jumalia, eli ainakin 3 nyt jo !

        Tämä selventää paljon sinun seko juttujasi !

        Monijumaluus ei muuten ole Kristinuskoa, joten miksi täällä kirjoittelet ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylhäältä tuleva viisaus on puhdas, rauhaisa, lempeä ja taipuisa ja täynnä laupeutta ja hyvää hedelmää. En löydä kommentistasi mitään noista. Omaa logiikkaasi käyttäen: jos se ei ole ylhäältä tullutta viisautta, mistä se sitten on kotoisin?

        Henki kirjoittelee uloskirjautuneena jo. Omatunto sittenkin toimi. Menkööt pahoittelusta erehdyksellisen asennoitumisen yhteydes.

        ..mut tollaihan tuo.. on, miten 22.9. 20:50 on asian ymmärtänyt. Miettiny olen ajoittain, kun noilta metsähommilta (johon kuuluu m.sahankäytön pelonylitys hlökohtaisella tasolla) vaan koneelle ehtiny oon, et mikä on sitten tavallaan hyvää hedelmää. Ja ehkä sit kuitenkin, uria miettien, VT puolen, Jeesuksen, apostoleiden ja pyhimysten elämii tutkimalla siellä on yksi yhteinen elementti joka loistaa erityisen kirkkaana. Ja tuo, on musta, totuus perintönä. Perinnemuotoisena. Joka voi sitten lähteenä toimia suunnanäyttäjänä yksilöstä kokonaisille yhteiskunnille, ja enemmän.

        Start Up Joint Venture -puolella, tai jopa Private Placement Programme -piireissä korkeimmaksi menestyksen muodoksi mielletään usein voima, taito ja kyky nostaa toinen menestykseen. Vipuvaikutuksen vuoksi, monesti.

        Uskaltaisin väittää että nuo liike-elämän puolella toimivaksi todetut ja aikaa - sekä vettäkin kurkkuun asti vedettävis kurahousuissaan :) - kestäneet johtamisen johtaminen -toimintamallit lienevät ainakin jossakin määrin tuollaisina jonkuntasoisina universaaleina totuuksina, jotka näyttäis pätevän myös tähän merkityksellisimpään tarkoitukseen tääl oloon. Eli suomeks, paras ihmistenvälinen kokemus on jakaa ja tukea toista, jotta toinekin voisi onnistuu. Se on siistii ammatillisesti, alasta riippumatta, ja tasost välittämättä. Mutta, Jeesuksen yhteydessä, innostus on vailla rajoja. Jakaminen kokemuksena on kuin spiraali, joka alkaa simpukankuoren tavoin näennäisesti pisteest, ja fibonaccin havaitseman kaavan täydellises synkkaukses noustessaa tasolta ylöspäin kirjaimellisesti laajenee ja saadessaa täten lisää momentumii (nopeus plus massa), se muodostaa jotain niin uskomattoman vetovoimasta, että on ihme ellei, meinaa onnesta tajuu melkein lähtee.

        On tuonkin kokenut, mutta nyt he ovat ikänsä vuoksi jo menneet. Nykyään ainoastaan kirjallisuus tarjoaa enää tuon kokemuksen, laimempana tietty - kysees ollessa tosiaan paperia ja tekstiä vain elämysmatkailun sijaan, mutta silti ystävällisenä ja lämpimänä versiona.

        Niin, jokaisella meistä aina jk unelma, jokin piste ilman virheitä, joka näyttäis virheellisesti olevan taipumus melkein karata käsistä. Mut sit click, ne onkin osa elämää. Niitä erityisen harvinaisii tänä päivänä olevii kivoja ylläreitä. Siks elämä, jopa ihan itsessäänkin, on tyrmäävää - vaik aidosti koko maailma onki menos ihan omaan suuntaansa, kauan, kauas sinne mistä ilo, onnellisuudest on valitettavasti kaukana.. mut sen aika on nyt. Valkoiset ratsastaja kruununsa kans. Sit rauha viedään. Sit nälänhätä. Ja lopulta se, jossa kaikki tulee hiffaan mikä kaiken tän takana oli ain ollutkin. Mut se on osa ihmiskunnan yhteistä kokemusta, se pitää olla, jotta tuomiopäivän johtopäätelmät ois realiteettiperusteisii, jossa todentaminen siitä mitä vapaalla tahdolla tulikaan tehtyy tulee oleen epätulkinnanvaraista. Taipumuksemme kullakin, luonteenomaisesti. Voin olla myös väärässäkin, aika näyttää, kuten aina.

        Mikä tosin ihmetyttää on se, et kun päätäni hakkaan tuhansii kertoi seinään, niin miten en siltikään opi ettei synti ole tervettä itselleni. Ja nyt ei ollut kyse mistään epäsuorasta käänteispsykasta, vaan aidosti haluisin onnistuu paremmin ylläpitään ja etenkin syventään sitä ihan omaa suhdettani Luojaani. Siksi olisi ollut kiva löytää joku jolla on tämä sama ihastus, mikä itelläni on ja siitä täysin sulan. Älkääkä nyt väärin kuvitelko, en mä ole sieltä ihan pehmeämmästä päästä ihmisten keskuudessa, mutta Jumala ... on niin paljon mua enemmän että väistämättäkin sitä ei voi kuin ihmetellä et itse voi edes saada huomiota keltäkään noin ... sanat vievältä. Ja vaikka noin nyt käykin, sana oli mulla ennen poikkeuksetta hallussa.

        Sit sellainen outo juttu joka on tullut kiihtyväs määrin Tän noin 11v kestäneen Jeesus periodin aikana on se, että olen alkanut kykeneen itkeä. En ennen itkenyt, oikeastaan koskaan. Ei mikään liikuttanut tuolle tunnetilalle saakka. Mulla oli yksi isoisä upseerina intissä ja toinen elintarviketuotteen tuottaja ja politiikko, joille molemmille kaikki herkkyys oli roska joka piti välittömästi siistiä suoraan helvettiin. Mun isä oli poissa rahan ja naisten perässä. Mun isäpuoli oli yrittäjänä ja sittemmin sijoittajana erityisen tarkka siitä ettei tunteita saanut olla. Isoäidit aina patistivat miesten luo. Äitini oli kiinnostunut ainoastaan imagostaan ja toisille paikkansa näyttämisestä. Siskoni omaneduntavoittelusta. Ja ystäväni vallasta. Ei siinä ollut tilaa itkulle, rakkaudesta puhumattakaan.. Mut nyt se emotionaalinen blocki on hiljalleen avautumassa ja jonkunmoinen itsestääntapahtuva tervehtymisprosessi on kai sit meneillää, mist on helppo olla kiitollinen, myös. Olen jopa alkanut ottaa kynän taas käteen ja piirtää, mitä en ole 4-veestä asti tehnyt enää ollenkaan. Piirrosten laatu on järkyttävä, mutta se antaa mulle kivan paussin päivään. Kuten voi huomata Jeesus vaikuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja jos et selväsanaistatekstiä ymmärrä, niin kerron sen kuvin:

        Lammaslaumaa vastaan hyökkääviä Susia ei torjuta lepertelemällä hyökkääville susille !

        Vaikka sinä niin näköjään kuvitteletkin !!!

        Vaan siinä kyllä tarvitaan ihan eri keinoja !

        Mutta ethän sinä varmaan tästäkään asioita tajua, kun et ole saanut Herralta opetusta ja koulutusta tästä asiasta ja aiheesta.

        Mutta minä olen !

        Miksi tuo sävy puheessa?

        Sudet ovat viehättävii. Ei ne tuu agressiolla, heti. Siksi lampaisiin pukeutuneita.

        Jeesus ei koskaan sanonut et on hyvä alkaa leikata toisen korvalehteä pois. Hän oli äärimmäinen pasifisti, jolle vain pinnallisuus (kaupanteko temppelis) ja teennäisyys (manipulaatioyritykset sen ajan itseäänrakastavien puolelta).

        Herra opetti kääntään toisenkin posken, eli hyväksymään elämän koko kokemus - kärsimys mukaanluettuna.

        Kyllähän muakin välil vielä ärsyttää kusetukset ja vaikka minkämuotoinen pahanteko, mut tää ei oo taivas. Tää on ritilä, josta moni, itseni tavoin, äärettömän valitettavasti tippuu sydämensä pienuuntensa johdosta jonnekin vaan ja joka, tää ritilä siis, sit jossain vaiheessa nousee sinne minkä kans resonoi. Anteeksi, tuossa tuli virhe, ei nouse, vaan Nostetaan.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Aika huono vertaus. Lammas vertauskuvana on todella huono valinta, myös Raamatussa. Ensinnäkin lampaat ovat tyhmiä eläimiä. Totta kuitenkin on, että tyhmempiä "lampaita" on helppoa pitää aisoissa ja "paimentaa". Toiseksi, lampaat eivät pysty tekemään mitään päätöksiä paineen alla. Ehkä tiedät, tai sitten et tiedä, mutta yksi sekarotuinen koira pystyy painentamaan satoja lampaita ilman minkäänlaista ongelmaa. Tämä johtuu lampaiden ehdottomasta alistumisesta. Jos ajattelit käydä taisteluun tuulimyllyjä vastaan, niin onnea vaan.

        Tiedän ettet pidä musta, monestakin syystä, ja yhdyn tottakai kans mielipiteeseesi - etenkin koska tien itestäni asioita jotka ovat paljon rumempii kuin mitä sä toivottavasti osaat edes kuvitella. Mutta.

        Mitä on taistelu tuulimyllyi vastaan? Mikä se spesifi referenssipointti tuossa mahtaa juuri tuon ajatuksen kohdalla olla, jos haluut vastata.

        Miksi ajattelet noiden termien rajoissa. Mitäs jos, kaikki oiskin TÄYDELLISESSÄ hallinnassa. Ja kaiken kuuluisikin mennä vapaan tahdon sanelemina just ja tasan tavalla joka manifestoitui, tapahtuu ja tulee oleen. Voisiks kuvitella avartuvas tuolle POV.lle?

        ....

        Ja. Kun nyt bordercollieista mennään kohti kohti paimentamista, niin:

        Mitä jos sanoisin sulle, että mä rakastan sitä että joku johtaa mua. Kyllä, ihan oikeasti. Ja vielä enemmän rakastan sitä, jos joku viitsii tulla ja ottaa mun johtoroolin - etenkin jos on mua pätevämpi tai millään muullakaan tavalla parempi. Tieks miksi. Koska ideaalisti, meidän jotka tietynlaisiksi lienemme syntyneet, maksimi menestys taso on onnistunut perinnöjättö. Ja varmasti käsität etten tarkoita mitään omaisuusorientoitunutta täs, vaan sopivan, luonnollisen johtajan sijoittamist siihen omaan tuoliin johtamaan rakkaudella. Ja: Mitä nopeammin, sen parempi!

        Funtsi tuota niin, et kun se sekarotune painaa menee päivittäin maratoonei thriathlonejen perään, päivittäin, vuosii, vuosikymmenii pahimmas tapaukses kuten kohdallani on käyny, niin lienee selviö, et erkaantuminen hektisyydest on se ensimmäinen korkein tavoite, kun siellä on ja kaikki tarvii sen vikan sanan tai niin allekirjoituksen. 80-100 tuntisii työviikkoi, jokaikinen minutti sihteereittein suunnitelman mukaisesti tehokkuusasteen maksimointi JATKUVASTI mieles. ... Tuohon verrattaen, metsurisetit ja pelko siitä sahasta ovat superunelma. Tuon mainitsen sen vuoksi, et se tuo esille selkeästi sen kuka johtaa. Onks kysees narsisti vain jtk aitoa. Ja lisänä, lyön tikkarist kanssas vetoo, et jopa sinäkin iloitsisit hyväntahtoisesta johtajasta, oli se sit valtiojohto, yritysomistaja, aviomies, lapsesi tai Jeesus. Mut pitää olla tarkkana, kun indentifikaatio johtopäätöksii tekee. Ettei nee vaa ois ennenaikaisii. Koska. Joillekin intuitio on paras ase mut ilman validointii reaalipuolelta myös pahin vihollinen. Koska. Se. Syöttää. ....wait for it... ennakko-oletuksii.

        Ja näin antikliimaksina: Mä en pysty tekee päätöksii edes silloin kun paineita ei ole, puhumattakaan siitä kun paineit on. Lammasihminen jnk viestin juuri luit? Tarvitsä suihkun tarttuneen saastan vuoksi? No probs, multa löytyy vesiputous. Mut oot tervetullu ainoastaan uikkarit päälle, oon meinaan oikeesti tosi ujo - koska ainoastaa mun äiti on sitä mieltä et olen komea. Kukaan muu ei oo tota mieltä ja siksi, mä tule säkissä sua vastaan, porsaan tavoin joka olen. ;p

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Oletko oikeasti niin ymmärtämätön, vai mikä mättää? Kuten itsekin sanoit moneen otteeseen, ei ole väliä, mitä ihminen itse väittää. Joten kaikella sillä, mitä itse täällä väität itsestäsi ei ole tuon taivaallista merkitystä. Sanon sen vielä selvemmin, jotta varmasti ymmärrät: omalla todistuksellasi itse itsestäsi ei ole mitään virkaa.

        Tulkintani mukaan, jota ei ole pakko hyväksyä, kaikki kolme ovat eri jumalolentoja eli en hyväksy kolminaisuusoppia sellaisenaan. En siis pakottanut valitsemaan, vaan esitin tulkinnan. Ota tai jätä, mutta älä esitä tyhmää.

        Henki on ihastunut! Kun olin lapsi tytöt käyttivät aina ilmaisujani, siitä tiesin et he halus mua pian pussata. Olin ehkä 9v. Ota tai jätä.. on mitä käytin työneuvotteluissa aikanaan, kun toiset yritti ajallisten venyttelytuntien tavoin keskusteluyhteyttä säilyttää tajuumat hetkeekään, alunperin, ketä heillä siellä toisel puolella pöytää istuivat. Lapsellisii valtapellei, jotka oli ennen mulle kaikki kaikessa. Miten halvasti ihminen voikaan ilman Jumalaa elääkään. Sisällöttömästi.

        Mutta todistuksesta itsestä sen verran, etten voisi olla enempää samaa mieltä. Jokatapauksessa, läsnäolon yhteydessä, jos siis tuosta Pyhyydestä puhutaan, fokus on AINA Jumala, eikä koskaan oma itse, kompetenssi on sidottu armoon ja tahtoon, ei IKINÄ omiin taitohin. Ei heitä kiinnosta kertoo itseni tavoin itestään, vaan se huomio todella on siinä, miten se toinen tulee onnistuun yhteydessään Luojaan. Altruismii egosentrisyyden sijaan.

        Kaikki kolme ovat saman Jumalolennon eri persoonia. Sussa on mahdollisesti sisällä aivot, sydän ja keuhkot. Isä, Poika ja Pyhä Henki. Mutta sä olet ihminen, tuos tapaukses synonyyminä siis Jumala.

        Kuten joku viisaasti jo todensikin aiemmin, Sielu Ruumis ja Henki, mutta ovat silti yhtä. Kuten sunkaan elintoimintoja ei muodosta erikseen aivot sydän ja keukot, vaan happi kiertää sydämen itsenäisenpumppauksen vuoksi, aivot säätelee keuhojen toimintaa ja keuhkot mahdollistavat sydämenlyönnit puhtaalla hapekkaalla verellä. Ne on täydellinen design, kuten on Jumalakin, joka nuokin järjestelmät ihan oikeasti alunperin suunnitellut ja luonut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinulla ei olekkaan siis Yksi Jumala, vaan useita Jumalia, eli ainakin 3 nyt jo !

        Tämä selventää paljon sinun seko juttujasi !

        Monijumaluus ei muuten ole Kristinuskoa, joten miksi täällä kirjoittelet ?

        Miksei saisi kirjoitella? Tämä on hei hänen aloittama palsta..

        Se ettei Henki ole täysin perehtynyt ja täysin sisäistä ilmiöitä joita ehkä minä ja sinä ollaan jo pitkään tutkittu, ettei hän ole formaalisesti vielä osuva, ei suinkaan saa evätä häneltäkään sitä tilaa ja VAPAUTTA oppia. Mitä sitten ellei hän tajunnut kertalaakista, miksi sen pitää sua noin häiriinnyttää?

        Jos Henki tai ihan sama kuka ei etsisi, dialogia ei käytäs, ollenkaa. Nada.

        Sitäpaitsi, mistä me tiedetää Hengen iästä mitää. Voi olla vaikka jk lukiolainen joka koittaa ymmärtää ja vahvistaa maailmankuvaansa. Ihmine oppii eka, sit tuotta ja vast sitten voi ryhtyy luovaksi. Ko. on prosessi. Osaat raamatun ulkoa, muttet tuota viitsi hyväksyy? Toivottavasti et ollut urallas koskaan pedagosisissa rooleissa. Oot meinaan järkyttävän huono opettaja. En mäkään siinä loista, mutta toi et hermostut ja ärsyynnyt tollain ei mistää tekee susta poikkeuksellisen emotionaalisesti epätasapainoisen.

        Arvostan kyllä panostustasi, muttei tuolla tavalla puhuttuna pidetä kenenkään oloa mukavana eikä tosiaan kyllä ketään innosteta. Annetaan Hengen hengittää. Kyllä se oivallus sieltä tulee mikäli on tullakseen.

        Jos oisit kohdannut minut vain 12 vuotta sitten, olisit pitänyt Hengen ns. sekojuttuja (huom. yksi ajatus = yhdyssana) taivaan lahjana muhun verrattuna.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        >>> Siis tuokin osaltaan todistaa sen, että Jeesus On Jumala, jonka sinä siis kiistät selvästikkin !!!

        Kiistänkö, missä?

        Miten multa tuo pääsi karkaamaan? :)

        Se ettet kiistä, on vasta lämpösenäoloo. Se et sulat rakkaudesta, on se mitä kantsii etsii. Se on siellä kyllä, vaatii vaan .. ehdotonta omistautumista.

        Mut sit kyllä on vaikee olla hymyilemättä tuossa asiayhteudes.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja jos et selväsanaistatekstiä ymmärrä, niin kerron sen kuvin:

        Lammaslaumaa vastaan hyökkääviä Susia ei torjuta lepertelemällä hyökkääville susille !

        Vaikka sinä niin näköjään kuvitteletkin !!!

        Vaan siinä kyllä tarvitaan ihan eri keinoja !

        Mutta ethän sinä varmaan tästäkään asioita tajua, kun et ole saanut Herralta opetusta ja koulutusta tästä asiasta ja aiheesta.

        Mutta minä olen !

        Sinä olet kaiken suhteellisuudentajun kadottanut omiin ajatuksiinsa hurahtanut törppö, joka ei osaa tehdä mitään muuta kuin palvoa omaa "hengellistä" napanöyhtäänsä ja esitellä sitä täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet kaiken suhteellisuudentajun kadottanut omiin ajatuksiinsa hurahtanut törppö, joka ei osaa tehdä mitään muuta kuin palvoa omaa "hengellistä" napanöyhtäänsä ja esitellä sitä täällä.

        Siunausta vain sinullekin !

        Muistuttaisin kuitenkin:

        Matt. 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
        35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.

        36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
        37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

        Juuri tuollaisia jakeita siteeraa tyypillisesti ihminen, joka itsevarmuutta uhkuen sättii ja opettaa täällä muita eikä siedä PIIRUAKAAN kritiikkiä itseään kohtaan, koska oma pää on niin täynnä keltaista nestettä.

    • Anonyymi

      ne ovat vaan satuja ja tarinoita, jumalaa ei ole olemassa.

    • Anonyymi

      Jeesuksessa toteutui ennustukset satu-tuli todeksi myynti tuli todeksi, tarinat tuli todeksi Jeesus ristille, ylönousi, syntyi evankeliumi.
      Loput voitte lukee ilmestyskirjan lopusta. Mikä oli toteutuma loppu toteutuma.
      Jos joku sanoo Jumalaa ei ole siinähän hänen ajatuksensa.

      Saarnaaja: 3:18 Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään että he omassa olossaan ovat eläimiä.
      Narsistien häijy käyttäytyminen johtuukin hyvin matalasta itsetunnosta, ehdottavat yhdysvaltaistutkijat.
      Luja usko toteuttaa sen mitä toivotaan.

      • Anonyymi

        Joo, myynti tuli todeksi...seko sekopää.

    • Mites tuo vääräuskoisten laita, joko on tullut aika hylätä VT:n opetukset ?

      • Anonyymi

        Sama opetus niissä on ja keskus on Jeesus.
        Molemmissa : Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi.
        Sama Pyhä Henki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama opetus niissä on ja keskus on Jeesus.
        Molemmissa : Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi.
        Sama Pyhä Henki.

        Ihanaa, että noin on. Affirmoi teoriatasolla taas kerran, että Totuus on yksi ja tasan yksi.

    • Anonyymi

      En tiedä, mutta sodassa pelin henki on tapa tai tule tapetuksi.

      • Anonyymi

        Taivaallisessa sodassa rakasta vihollistasi, vihollisesta tulee ystävä, ei tule ruumiita. Laadullinen parannus sotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taivaallisessa sodassa rakasta vihollistasi, vihollisesta tulee ystävä, ei tule ruumiita. Laadullinen parannus sotaan.

        Sori vaan, mutta siitä joka vihaa uskovia, ei tule rakastamalla mitään ystävää !

        Se tie vie vain ihan johonkin muuhun.

        Uskosta osaton, joka vihaa uskovia, sellaista ei käännytetä millään rakkaudella uskovaksi, se on ihan harhaa.

        Uskoontulo onnistuu vain ja ainoastaan siten, että Jumala vetää ja kutsuu ihmistä !

        Eli siinä toteutuu tämä:

        Joh. 16:8 Ja kun hän(Pyhä Henki) tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion

        Eli uskovaksi tullaan vain siten, että ihminen ymmärtää ja näkee oman syntisyytensä !!!

        Se on ensimmäinen asia Jumalan kutsuminen/ vetäminen, että ihminen vihdoin näkee olevansa täysin kelvoton ja tarvitsevansa parannusta sairauteensa, eli syntisyyteensä !

        Vain sen kautta ihminen etsii apua "sairauteensa", eli synnistä vapautumiseen !

        Sitten seuraavaksi Pyhä Henki näyttää Vanhurskauden, eli Kristuksen ja Hänen ristintyönsä ja veren evankelumin !

        Siitä seuraa sitten se Tuomio, eli ihminen tulee valinnan paikalle, joko hän valitsee Elämän tai sitten kadotuksen ?!

        Mutta pelkästään rakastamalla ja paapomalla pahantekijää, tämä ei muutu mihinkään eikä hänelle tule mitään tarvetta edes hakea apua syntielämästään vapautumiseen !

        Siksi Jeesus sanoi:

        Matt. 9:13 Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

        Mark. 2:17 Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

        Luuk. 5:32 En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."

        Eli ENSIN pitää siis ihmisen tajuta oma syntisyytensä !!!

        Ilman sitä ei tapahdu mitään todellista !

        Väärinkäsitys.
        Joka on ottanut Jeesuksen armon, ainoastaan silloin onnistuu vihollisen rakastaminen. Jeesus ei valehtele. Täytyy katsoa konteksti.

        Täällä on tosi pahoa ektyttäjiä, niilä ei ole rauhan hekeä.

        Voi voi kun et käsitä vielä Jumalan Rakkautta kunnolla !

        Jumala vihaa syntiä !

        Mutta Rakastaa ihmisiä !

        Mutta sinä poistat Jumalan vihan, !

        Siis AINA Jumalan Rakkaus kulkee yhdessä Totuuden kanssa, sitä ei saa siitä irroittaa, kuten sinä ja moni muu tekee tätänykyä , ja se ei j ohda mihinkään hyvään, vaan vain se johtaa KAIKENLAISEN synnin hyväksymiseen seurakunnissa !

        Sinä julistat siis väärää armoa, jossa ja jonka kautta kaikkinainen synti on sallittua muka "rakkauden" nimissä !!!

        No, kasvamaton uskovakin, kun yhä vain juo maitoa, ei vielä ymmärrä kyllin Jumalan Rakkauden päälle, vaan yhä on totaalisen ymmärtämätön !

        Jeesus ei vihannut ketään, ei edes "vihollisiaan" vaan rakasti vaikka ei olisi ansainnut.
        Taivaallinen konteksti, Jeesuksen näkökulma.
        Tätä tarkoitin,
        Raamattu on Jumalakeskeinen ei ihmiskeskeinen.
        Siis: Kolossalaiskirje: 3:1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
        3:2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
        Saarnatkaa evankeliumia maan ääriin asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi kun et käsitä vielä Jumalan Rakkautta kunnolla !

        Jumala vihaa syntiä !

        Mutta Rakastaa ihmisiä !

        Mutta sinä poistat Jumalan vihan, !

        Siis AINA Jumalan Rakkaus kulkee yhdessä Totuuden kanssa, sitä ei saa siitä irroittaa, kuten sinä ja moni muu tekee tätänykyä , ja se ei j ohda mihinkään hyvään, vaan vain se johtaa KAIKENLAISEN synnin hyväksymiseen seurakunnissa !

        Sinä julistat siis väärää armoa, jossa ja jonka kautta kaikkinainen synti on sallittua muka "rakkauden" nimissä !!!

        No, kasvamaton uskovakin, kun yhä vain juo maitoa, ei vielä ymmärrä kyllin Jumalan Rakkauden päälle, vaan yhä on totaalisen ymmärtämätön !

        Mutta sinä poistat Jumalan vihan, !

        Jeesus on immuniteettisuoja pahuutta vastaan, "rokotus", kun ei ole taudin kantajaa, ei ole se häviää pois. Näin käy koronalle virukselle, myös synnille, Taivaallinen näkökulma.
        Se sana tuomitsee jonka minä olen puhunut: Jeesus.
        Kuinka te mittaatte, teille mitataan.

        Jumalan suunnitelmat on oikeudenmukaiset, mutta Hänen armonsa menee ihmisen käsityksen tuolle puole, Jumala on Agape Rakkaus.

        Agape rakkaus...sekosekoseko.

        Synti ei saa hyväksyä, maailma kollektiivisen synnin vallassa, paholainen hallitsee.
        Kristuksen ristin työssä Hän kantoi meidän syntimme, ei kukaan halua enää tehdä syntiä tietoisesti.
        evankeliumi on Jumalan voima.

        ei tietenkään sallittu, ja Jumalan antamat Kymmenen käskyä on:

        "kaikkina aikoina kaikille kansoille"

        nimim. Armahdettu syntinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärinkäsitys.
        Joka on ottanut Jeesuksen armon, ainoastaan silloin onnistuu vihollisen rakastaminen. Jeesus ei valehtele. Täytyy katsoa konteksti.

        Täällä on tosi pahoa ektyttäjiä, niilä ei ole rauhan hekeä.

        Kiinnostavaa. Itse olen rajallisen ymmärrykseni alueella koittanut miettiä vihrakk siten että siksi ovat syntyneet, täten tuo on kaikki mihin pystyvät. Et tavallaan säälii sitä rajallisuutta toisessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sinä poistat Jumalan vihan, !

        Jeesus on immuniteettisuoja pahuutta vastaan, "rokotus", kun ei ole taudin kantajaa, ei ole se häviää pois. Näin käy koronalle virukselle, myös synnille, Taivaallinen näkökulma.
        Se sana tuomitsee jonka minä olen puhunut: Jeesus.
        Kuinka te mittaatte, teille mitataan.

        Jumalan suunnitelmat on oikeudenmukaiset, mutta Hänen armonsa menee ihmisen käsityksen tuolle puole, Jumala on Agape Rakkaus.

        Noinhan tuo on. Se on nimenomaan suojakilpi pahuutta vastaan. Jsk se toimii ihmeenä neutraloisen uhan toisinaan tekee sen kestosta siedettävän - jopa ..huomio!! ideaalin. Jälkimmäisimmäs optios kyse on marttyyriuudesta Pyhässä Hengessä, joka on suora ja varma tie Taivaaseen, siltä istumalta. Se on pasifismin äärimmäisin muoto, kuolla totuuden puolesta.

        Mut tuo viimeinen käsityksesi.. Tuo yksi sana tuolla... Hehhe, oot tullut pitkän tien tuon tänne tuodaksesi. Paljon kärsimystä, et tuolle tasolle on sut päästetty. Olen pahoillani siitä, mut iloinen onnistumisestasi. Tosi iloinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei tietenkään sallittu, ja Jumalan antamat Kymmenen käskyä on:

        "kaikkina aikoina kaikille kansoille"

        nimim. Armahdettu syntinen

        Nimimerkkisi on narsistinen. Miksi valitset narsismin ja ylpeyden?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Synnin poistaa vain Jumala, se on Jumalan teko, ja armo, siis karta sitä kuin rutto tautia.
      Muuta ei ole kuin Jeesuksen armotyö sinun puolestasi. Se on evankeliumi.
      Se on Jumalan ilmoitus taivaasta, sitä ei maalisin keinoin avata koska se sisältää emergenssi ilmiön, siksi sitä on julistettava maan ääriin.

    • Anonyymi

      Huom! Tuo ärtynyt raamatturuoskansa kanssa koohkaava vanhapiika on kaiken suhteellisuudentajunsa kadottanut, omiin ajatuksiinsa hurahtanut törppö, joka ei osaa tehdä mitään muuta kuin palvoa omaa "hengellistä" napanöyhtäänsä ja esitellä sitä täällä.

      • Anonyymi

        Siunausta vain sinullekin !

        Muistuttaisin kuitenkin:

        Matt. 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
        35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.

        36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
        37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

    • Anonyymi

      Aloittaja elää Vanhan Testamentin maailmassa. Se ei ole ollut voimassa enää 2000 vuoteen eikä Suomessa koskaan.

      • Voimme siis unohtaa ja kuopata Vanhan Testamentin, nyt kun olemme uudessa liitossa? Sallittakoon pieni lisäkysymys tilanteen valaisemiseksi: rakastaako uudestisyntyneet seksuaalivähemmistöihin kuuluvia?

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Voimme siis unohtaa ja kuopata Vanhan Testamentin, nyt kun olemme uudessa liitossa? Sallittakoon pieni lisäkysymys tilanteen valaisemiseksi: rakastaako uudestisyntyneet seksuaalivähemmistöihin kuuluvia?

        Kiusanhenki se vaan jatkaa ärsyttelyjään ja kiusamisiaan, kun hän itse kuvittelee olevansa kovin viisas ja ovela !

        1. Kor. 3:19 Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa";

        1. Kor. 1:20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?

        Olet sanojesi mukaan uudestisyntynyt. Rakastatko siis ateisteja, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tai muuten eri tavalla ajattelevia ihmisiä? Ei pitäisi olla vaikea vastata...

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Olet sanojesi mukaan uudestisyntynyt. Rakastatko siis ateisteja, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tai muuten eri tavalla ajattelevia ihmisiä? Ei pitäisi olla vaikea vastata...

        Vastaan sinulle samoin, kuin sinäkin teet:

        Epärelevantti kysymys !

        Näin sinä ohittelet kaikki sinulle vaikeat kysymykset !

        Onko nyt kivaa ? ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vastaan sinulle samoin, kuin sinäkin teet:

        Epärelevantti kysymys !

        Näin sinä ohittelet kaikki sinulle vaikeat kysymykset !

        Onko nyt kivaa ? ;)

        Esittämäni kysymys liittyy suoraan uuden liiton ydinopetukseen. Jos se on sinusta epärelevanttia, niin vastauksesi herättää joukon muita kysymyksiä, mutta ei niistä tässä sen enempää.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Esittämäni kysymys liittyy suoraan uuden liiton ydinopetukseen. Jos se on sinusta epärelevanttia, niin vastauksesi herättää joukon muita kysymyksiä, mutta ei niistä tässä sen enempää.

        Joopa joo !

        Alat siis jankata, kun sinulle ei vastata kuten haluat !

        Pitää muistaa tuo !

    • Anonyymi

      Niin sitä vaan täällä yksi uskonnoton kysyisi.

      Että miksi uskovaiset eivät itse elä Raamatun muuttumattoman sanan mukaan vaan sitä tulkitsevat muuttaen ja osia jopa sen vanhan testamentin elämästään kokonaan poisjättäen ?

      Eli vääräuskoisista ei tulekkaan ruumiita vaikka siitä kirjoitettua sanaa levittävätkin ?

      Palvelevatko he kahta Herraa ?

    • Anonyymi

      Pelkään pahoin, että nimimerkki Henki on tällä vain saadakseen uskon alussa olevia pois uskostaan. Muista Jeesuksen myllynkivi opetus. Riehut täällä demonisi voimalla kyselemässä johdatellen outoja ja sekavia kysymyksiäsi. Neuvot maailman kaikkeuden suurinta viisautta ja rakkautta, joka ilmenee Hänen suhteessaan omiaan kohtaan. Jeesuksen ilosanoman hylkääjät, jäävät tietenkin omilleen ja saatanan armoille, omasta tahdostaan. Jumala on ankara pahaa kohtaan, jota te Jeesuksen työn mitätöijät edustatte. Mutta tekin olette Jumalan rakkaita lapsia. Hänen armonsa on avoin teillekin. Jeesus sovitti synnit, joten pyytäkää Jeesusta elämänne Herraksi, tunnustaen rehellisesti kaikki Pyhän Sanan vääristelyt ja pilkkanne. Hän on armollinen. Miettikää tarkoin, sillä kyse on ikuisuutenne viettopaikasta.

      • Anonyymi

        No niin niin...
        Mutta miksi ette itse elä ja tee niinkuin sanassa sanotaan ja muille totuutena jopa uhkauksin todistelette ?

      • En ole autokauppias - en myy kauniita mielikuvia tulevista ja unohtumattomista matkoista, vaan varoitan teiden varsilla olevista vaaroista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin niin...
        Mutta miksi ette itse elä ja tee niinkuin sanassa sanotaan ja muille totuutena jopa uhkauksin todistelette ?

        Myös totuuden kertominen on suurta rakkautta. En halua, eikä Jumalammekaan halua, että joutuisit kadotukseen. Hän on ilmoittanut hyvän tahtonsa usein Raamatussa, mutta valitettavasti monien silmät ovat totuudelle sokeat, koska he eivät pyydä Jeesusta elämänsä Herraksi. Tämä pyyntö avaisi oven sinulle, johon Jeesus on jo usein kolkuttanut, mutta et ole sitä huomannut. Paatuneen usko herää, kun hän havaitsee syntisyytensä.

    • Anonyymi

      Alkuseurakunta on tapettu, paholainen ja rosvot, heille ei veljellinen rakkaus sovi, minkä jumala siunasi.
      Kaikki on valmista Jumalan näkökulmasta, ottakaa selvää ja oppia.
      Jumala on agape rakkaus.
      Teidät kaikki on kutsuttu Pyhään elämään. Se ei onnistu kuin Jeesuksessa Kristuksessa.

    • Pitkästä keskustelusta huolimatta ei tullut vieläkään (selvää) vastausta avauksen kysymykseen: miten nykyajan uskovien tulee kohdella värääuskoisia? VT:n opetusten mukaisesti vihaten, UT:n opetusten mukaisesti osoittaen rakkautta vai ehkä on olemassa muitakin vaihtoehtoja?

      • Anonyymi

        Tässä hieman skaalaa:

        22 Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;
        23 toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.

      • Anonyymi

        Eli se mitä sinä kiusanhenki et tule ilmeisimmin koskaan käsittämään, on se, että kukin ihminen kohdataan siten, kun siinä kohtaa sen henkilön kohdalla on hyväksi !

        Mutta tälläinen juttu on kaltaisellesi "kirjanoppineelle" täysin outoa !

        Sillä sinä reppana yrität väittää niin, että on joku tai jotkut tarkkaan määritetyt tavat ja keinot ja käskyt joiden mukaan tulisi toimia.

        >>> Eli se mitä sinä kiusanhenki et tule ilmeisimmin koskaan käsittämään, on se, että kukin ihminen kohdataan siten, kun siinä kohtaa sen henkilön kohdalla on hyväksi !

        Taidat kärsiä dementiasta. Etkö muista, mitä vastasin, kun tivasit minulta miten vastata tyhmälle? Luulenpa, että muistat hyvin, mutta tarkoituksesi on levittää selviä valheita.

      • Anonyymi

        Jahve ei ole mikään nyhverönyyssönen tämänkään asian suhteen, vaan Hänen viestinsä ainoan oikean uskon torjujille on selvä: ikuinen kidutus paikassa, jonka ristikansa nimeää helvetiksi.

        Jos ja kun Herraa seuraa, ja mikäpä on hurskaan kristityn seuratessa, niin antaa Hänen hoitaa se niskuroijien kidutuspuoli ihan omin voimin, koska eihän Kaikkivoipa ihmistä sanktioihin tarvitsekaan.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        >>> Eli se mitä sinä kiusanhenki et tule ilmeisimmin koskaan käsittämään, on se, että kukin ihminen kohdataan siten, kun siinä kohtaa sen henkilön kohdalla on hyväksi !

        Taidat kärsiä dementiasta. Etkö muista, mitä vastasin, kun tivasit minulta miten vastata tyhmälle? Luulenpa, että muistat hyvin, mutta tarkoituksesi on levittää selviä valheita.

        Mitä sinä vastasit ?

        Muistaakseni ihan diibadaabaa, kun et kyennyt kysymykseeni vastaamaan oikein !

        Mutta vastaa nyt sitten, tai laita se vastauksesi tähän !

        Sananl. 26:4 Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.

        Sananl. 26:5 Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi.

        Eli vastaatko hullulle hänen hulluutensa mukan vai et ?

        6:5 Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?
        6:6 Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomain edessä!

        Ef:5:3 Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne - niinkuin pyhien sopii - 5:4 älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.
        Niinkuin pyhien sopii, niinkuin pyhien sopii.

        Kuulkaa mikä sävy, saundi, rauhan tunnelma sanoista nousee, sitä tavoitelkaa.!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä vastasit ?

        Muistaakseni ihan diibadaabaa, kun et kyennyt kysymykseeni vastaamaan oikein !

        Mutta vastaa nyt sitten, tai laita se vastauksesi tähän !

        Sananl. 26:4 Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.

        Sananl. 26:5 Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi.

        Eli vastaatko hullulle hänen hulluutensa mukan vai et ?

        Itsepetoksessa elävä ihminen vakuuttaa itsensä siitä, että valhe on todellakin totta. Tällä tavalla hän luulee voivansa torjua symbolisen lasipurkin eli itsepetoksessa elävän ihmisen rajoittuneen mielen ulkopuolelta tulevia ajatuksia, käsitteitä ja oikeita totuuksia, jotka eivät sovi hänen maailmankatsomukseen. Itsepetos on arkipäivänen ilmiö, jokainen meistä pettää joskus itseään paremman toivossa. Vakavaksi tilanne muuttuu, kun jäädään asumaan symbolisen lasipurkin sisälle, josta mainitsin aiemmin.

        >>> Muistaakseni ihan diibadaabaa...

        Muistit siis hyvin mitä vastasin, mutta lasipurkin sisältä katsottuna vastaus ei miellyttänyt ja päätit alkaa levittää jälleen selviä valheita. Ei ole tapana toistaa asioita - ei junakaan pysähdy myöhästyneiden matkustajien takia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä hieman skaalaa:

        22 Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;
        23 toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.

        Juudaksen kirjeessä tavallaan toistetaan Jeesuksen opetuksia rakkaudesta, tässä ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. Kysymys, todella iso kysymys, on siitä, että mitä ns. uudet liitot käytännössä tarkoittavat.

        Jumala on tehnyt monia liittoja, tuonut mukaan uusia lakeja ja liutan säädöksiä, joilla on nähtävästi ollut tarkoitus paikata syntynyttä epätäydellysyyttä. Tässä en ota kantaa siihen, mistä kaaos saattoi johtua, vaan kysyn yksinkertaisesti, että kumoavatko uudet liitot vanhat opetukset vai ovatko vanhat opetukset voimassa myös uuden liiton sisällä. Jos esim. puhutaan autoista, niin onko uusi automalli (liitto) vanhan jatkumo eli hieman paranneltu versio, vai puhtaalta pöydältä rakennettu luomus?

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Itsepetoksessa elävä ihminen vakuuttaa itsensä siitä, että valhe on todellakin totta. Tällä tavalla hän luulee voivansa torjua symbolisen lasipurkin eli itsepetoksessa elävän ihmisen rajoittuneen mielen ulkopuolelta tulevia ajatuksia, käsitteitä ja oikeita totuuksia, jotka eivät sovi hänen maailmankatsomukseen. Itsepetos on arkipäivänen ilmiö, jokainen meistä pettää joskus itseään paremman toivossa. Vakavaksi tilanne muuttuu, kun jäädään asumaan symbolisen lasipurkin sisälle, josta mainitsin aiemmin.

        >>> Muistaakseni ihan diibadaabaa...

        Muistit siis hyvin mitä vastasin, mutta lasipurkin sisältä katsottuna vastaus ei miellyttänyt ja päätit alkaa levittää jälleen selviä valheita. Ei ole tapana toistaa asioita - ei junakaan pysähdy myöhästyneiden matkustajien takia.

        Nyt sinä kiusanhenki kirjoitit ihan itsestäsi ja tuomitsit siten itse itsesi omilla sanoillasi ! :D

        Siis itsepetoshan se on, missä sinä juurikin elät.

        Mutta sitten sinä sen kautta kuvittelet harhoissasi muidenkin elävän sinun laillasi !

        Siirrät siis oman ongelmasi muihin, etkä raukka tajua sitä, että itsestäsi vain puhut ja todistat !

        Sori vaan muuten, minulla on huono muisti, mutta sen kylläkin muistan hyvin, että kunnollista vastausta en sinulta aikoinaan saanut vaan jotain diibadabaa vain, kun et siis oikeasti osannut tuohon vastata siksi kun et ole Hengellinen ihminen !

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Juudaksen kirjeessä tavallaan toistetaan Jeesuksen opetuksia rakkaudesta, tässä ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. Kysymys, todella iso kysymys, on siitä, että mitä ns. uudet liitot käytännössä tarkoittavat.

        Jumala on tehnyt monia liittoja, tuonut mukaan uusia lakeja ja liutan säädöksiä, joilla on nähtävästi ollut tarkoitus paikata syntynyttä epätäydellysyyttä. Tässä en ota kantaa siihen, mistä kaaos saattoi johtua, vaan kysyn yksinkertaisesti, että kumoavatko uudet liitot vanhat opetukset vai ovatko vanhat opetukset voimassa myös uuden liiton sisällä. Jos esim. puhutaan autoista, niin onko uusi automalli (liitto) vanhan jatkumo eli hieman paranneltu versio, vai puhtaalta pöydältä rakennettu luomus?

        Miksi kyselet tyhmiä ?

        Etkö itse asiaa käsitä ?

        Raamattuhan selvästi kertoo sen laikilliton ja uuden liiton eroavaisuuden !

        Hepr. 8:5 ja jotka palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo, niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä hänelle sanottiin: "Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin".

        Hepr. 10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.

        Lakiliitto kertoo siis ULKOISINA "kuvina ja varjoina" uuden liiton SISÄISET eli Hengelliset asiat !

        Sitä ei tule siis ottaa yksi yhteen !

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sinä kiusanhenki kirjoitit ihan itsestäsi ja tuomitsit siten itse itsesi omilla sanoillasi ! :D

        Siis itsepetoshan se on, missä sinä juurikin elät.

        Mutta sitten sinä sen kautta kuvittelet harhoissasi muidenkin elävän sinun laillasi !

        Siirrät siis oman ongelmasi muihin, etkä raukka tajua sitä, että itsestäsi vain puhut ja todistat !

        Sori vaan muuten, minulla on huono muisti, mutta sen kylläkin muistan hyvin, että kunnollista vastausta en sinulta aikoinaan saanut vaan jotain diibadabaa vain, kun et siis oikeasti osannut tuohon vastata siksi kun et ole Hengellinen ihminen !

        Perin outoa, että käsität kaiken liittyvän vain ja ainoastaan sinuun, kärsitkö Napoleon-syndroomasta? Heikon muistisi virkistämiseksi:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17085874/karsiko-jeesus-dementiasta#comment-109832825

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kyselet tyhmiä ?

        Etkö itse asiaa käsitä ?

        Raamattuhan selvästi kertoo sen laikilliton ja uuden liiton eroavaisuuden !

        Hepr. 8:5 ja jotka palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo, niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä hänelle sanottiin: "Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin".

        Hepr. 10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.

        Lakiliitto kertoo siis ULKOISINA "kuvina ja varjoina" uuden liiton SISÄISET eli Hengelliset asiat !

        Sitä ei tule siis ottaa yksi yhteen !

        Tarkoitat siis, että uudessa liitossa ei tarvitse rakentaa majoja, vaan keskittyä hengelliseen hyvään? Toisin sanoen uudestisyntyneet ovat hylänneet vanhan liiton varjon ja heidän tulee hengessä rakastaa ateisteja, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tai muuten eri tavalla ajattelevia ihmisiä? Miten tämä on omalla kohdallasi toiminut eli miten olet esim. palstalaisia rakastanut muuten kuin runkkaamalla verbaalisesti julkisella paikalla?

        Taas kirjoitat itsestäsi !

        Sinähän se SUURIN verbaalinen runkkaja olet !

        Se on JO nähty moneen kertaan !

        Kaltaistasi ja kataisiasi kiusaajia ei pidä käsitellä ns silkkihansikkain, sellaisesta ei ole mitään hyötyä, vaan teidät pitää paljastaa, kuten tuossa ketjussa lopulta paljastit selvästi itse itsesi ja saastaisen sydämesi !

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Perin outoa, että käsität kaiken liittyvän vain ja ainoastaan sinuun, kärsitkö Napoleon-syndroomasta? Heikon muistisi virkistämiseksi:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17085874/karsiko-jeesus-dementiasta#comment-109832825

        Kuule nyt kiusanhenki !

        Sinulla se SUURIN Napoleon syndrooma on, joten TAAS kirjoitat vain itsestäsi.

        Siksi et kestä sinuun kohdistuvaa arvostelua, etkä Totuuden kertomista sinusta itsestäsi, kun kuvittelet harhaisessa päässäsi itsestäsi ihan liikoja !

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Perin outoa, että käsität kaiken liittyvän vain ja ainoastaan sinuun, kärsitkö Napoleon-syndroomasta? Heikon muistisi virkistämiseksi:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17085874/karsiko-jeesus-dementiasta#comment-109832825

        Huvittavaa tuossa sinun kommentissasi oli se, että väitit minua narsistiksi ! :D

        Mutta niinhän ne narskut toimivat, olen pienestä lapsesta elänyt sellaisen ja sellaisten uhrina, joten narskua minusta ei saa tekemälläkään.

        Mutta ne narskut aina suuttuivat kun heitä erehtyi arvostelemaan ja kertomaan sen, että he toimivat väärin !!!

        Joten ihan sama toistuu sinun kanssasi !

        Mutta kaltaisesi narsku ei itse tajua olevansa narsku, vaan on umpisokea omalle tilalleen ja siksi teitä ei voikkaan auttaa, sokealle siis on ihan turha sanoa "katso", kun sokea ei voi nähdä !

        Mulle tiedoksi se, että viittasin tässä hengen kirjoitukseen, joka meni näin:
        ------------------------
        " Kuule sherlock, ennen vanhaan sinunlaisesi narsistiset kiusaajat, valehtelijat ja panettelijat, joilla ei ollut mitään tekemistä minkään maailman uskon kanssa, heitettiin niskaperse-otteella ulos. Siellä ne sitten kiristevät hampaita ja opettelivat käytöstapoja. Se, että laitat pari raamatunlausetta sinne tänne, ei tee sinusta jumalanlasta, vaan missä sinun aarteesi on siellä on myös sinun sydämesi. Toistaiseksi, tässä keskustelussa, tämä ⚽ on ollut sinun suurin aarteesi. "
        ---------------------

        Oikein laittaa nyt nauruksi, kun luen tuota, sillä TAAS kirjoitit siis ihan itsestäsi ja tuomitsit itse itsesi omilla sanoillasi.

        Mutta yllättävän hyvän arvion laitoitkin itsestäsi ! :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taas kirjoitat itsestäsi !

        Sinähän se SUURIN verbaalinen runkkaja olet !

        Se on JO nähty moneen kertaan !

        Kaltaistasi ja kataisiasi kiusaajia ei pidä käsitellä ns silkkihansikkain, sellaisesta ei ole mitään hyötyä, vaan teidät pitää paljastaa, kuten tuossa ketjussa lopulta paljastit selvästi itse itsesi ja saastaisen sydämesi !

        Taidat olla myös matkija - esität eli toistelet toisten sanoja ja ajatuksia omina. Pienillä lapsilla on tapana matkia, se kasvattaa ymmärrystä ja antaa puheelle merkityksen. Aikuisten maailmassa toimintaa sanotaan plagionniksi, mutten ole aivan varma, riittääkö ymmärryksesi taso näinkin vaikean ulkomaankielisen sanan merkityksen käsittämiseen. Silti rakastan sinua vajavaisuuksistasi huolimatta, aivan kuten Jeesus on kehottanut. Kukapa meistä on täydellinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huvittavaa tuossa sinun kommentissasi oli se, että väitit minua narsistiksi ! :D

        Mutta niinhän ne narskut toimivat, olen pienestä lapsesta elänyt sellaisen ja sellaisten uhrina, joten narskua minusta ei saa tekemälläkään.

        Mutta ne narskut aina suuttuivat kun heitä erehtyi arvostelemaan ja kertomaan sen, että he toimivat väärin !!!

        Joten ihan sama toistuu sinun kanssasi !

        Mutta kaltaisesi narsku ei itse tajua olevansa narsku, vaan on umpisokea omalle tilalleen ja siksi teitä ei voikkaan auttaa, sokealle siis on ihan turha sanoa "katso", kun sokea ei voi nähdä !

        Mulle tiedoksi se, että viittasin tässä hengen kirjoitukseen, joka meni näin:
        ------------------------
        " Kuule sherlock, ennen vanhaan sinunlaisesi narsistiset kiusaajat, valehtelijat ja panettelijat, joilla ei ollut mitään tekemistä minkään maailman uskon kanssa, heitettiin niskaperse-otteella ulos. Siellä ne sitten kiristevät hampaita ja opettelivat käytöstapoja. Se, että laitat pari raamatunlausetta sinne tänne, ei tee sinusta jumalanlasta, vaan missä sinun aarteesi on siellä on myös sinun sydämesi. Toistaiseksi, tässä keskustelussa, tämä ⚽ on ollut sinun suurin aarteesi. "
        ---------------------

        Oikein laittaa nyt nauruksi, kun luen tuota, sillä TAAS kirjoitit siis ihan itsestäsi ja tuomitsit itse itsesi omilla sanoillasi.

        Mutta yllättävän hyvän arvion laitoitkin itsestäsi ! :D

        Sen vielä lisään edelliseen, että narsistien uhri ei voi millään olla itse narsku !

        Ja minä siis olen koko elämäni elänyt narskujen uhrina.

        Olen vihdoin heistä vapautunut, mutta se vaati pitkän oppimisen ja nyt osaan vihdoin suojautua kaltaisiltasi narskuilta ja pärjään jo teidän kanssanne, siksi sinäkään kiusanhenki et pärjää kanssani.

        Mutta minä en vihaa sinua enkä kaltaisiasi, minä enää säälin, sillä teitä ei voi auttaa !!! :(

        Edes alan ammattilaiset eivät siihen kykene, vaan he nostavat kätensä ylös ja heiltä ohje minullekin kuului, "pakene poistu !" narskua et voi auttaa, mutta hän voi tuhota sinut lopullisesti !

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Taidat olla myös matkija - esität eli toistelet toisten sanoja ja ajatuksia omina. Pienillä lapsilla on tapana matkia, se kasvattaa ymmärrystä ja antaa puheelle merkityksen. Aikuisten maailmassa toimintaa sanotaan plagionniksi, mutten ole aivan varma, riittääkö ymmärryksesi taso näinkin vaikean ulkomaankielisen sanan merkityksen käsittämiseen. Silti rakastan sinua vajavaisuuksistasi huolimatta, aivan kuten Jeesus on kehottanut. Kukapa meistä on täydellinen.

        Olen ihan pienestä asti puolustanut heikkoja !

        Sitä olen tehnyt ja jatkan edelleen, minun lähelläni ei ketään pahoinpidellä, ei ruumillisesti eikä henkisesti, aetun heti vastaan sellaista toimintaa.

        Siksi vastustan ja olen vastustanut sinuakin, koska kiusaat ja ärsyttelet heikoimpiasi !

        Mutta kautta aikain ovat kiusaajat alkaneet esittää uhria, vaikka ovat kiusaajia !

        Samoin kävi nyt sinunKIN kohdallasi !

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Taidat olla myös matkija - esität eli toistelet toisten sanoja ja ajatuksia omina. Pienillä lapsilla on tapana matkia, se kasvattaa ymmärrystä ja antaa puheelle merkityksen. Aikuisten maailmassa toimintaa sanotaan plagionniksi, mutten ole aivan varma, riittääkö ymmärryksesi taso näinkin vaikean ulkomaankielisen sanan merkityksen käsittämiseen. Silti rakastan sinua vajavaisuuksistasi huolimatta, aivan kuten Jeesus on kehottanut. Kukapa meistä on täydellinen.

        Niin ja kiitos sinulle, kun otit ITSE tämän asian esille ! :D

        Saadaanhan tämäkin käsiteltyä, siis SINUN omasta pyynnöstäsi ! :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli se mitä sinä kiusanhenki et tule ilmeisimmin koskaan käsittämään, on se, että kukin ihminen kohdataan siten, kun siinä kohtaa sen henkilön kohdalla on hyväksi !

        Mutta tälläinen juttu on kaltaisellesi "kirjanoppineelle" täysin outoa !

        Sillä sinä reppana yrität väittää niin, että on joku tai jotkut tarkkaan määritetyt tavat ja keinot ja käskyt joiden mukaan tulisi toimia.

        Luin läpi tuon jeesuksen dementiaan liittyvän keskustelun ja HEU-FU*KIN-REKA! "Oikeanlainen asenne on avain menestykseen." Tämä oli siis Henki-nimimerkin vastaus uskiksen tivaamiseen. Totta mooses! Voi vain ihmetellä mitä kaikkea uskovien päässä liikkuu vai liikkuuko mikään.

        Eli sinä päädyit samaan mihin minäkin, eli "henki" ei ole mikään uskova .

        Ja hän on selvä narsku.

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Tarkoitat siis, että uudessa liitossa ei tarvitse rakentaa majoja, vaan keskittyä hengelliseen hyvään? Toisin sanoen uudestisyntyneet ovat hylänneet vanhan liiton varjon ja heidän tulee hengessä rakastaa ateisteja, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tai muuten eri tavalla ajattelevia ihmisiä? Miten tämä on omalla kohdallasi toiminut eli miten olet esim. palstalaisia rakastanut muuten kuin runkkaamalla verbaalisesti julkisella paikalla?

        Miksi väität, ettei kristityt rakasta vihollisia, homoja, rikollisia jne.. Jeesus rakasti kaikkia, eikä arvostellut, millaisiksi Jumala oli meidät yksilöllisesti luonut. Kristitty on kuuliainen Jeesuksen opetuksille, joten hän rakastaa kutakin ihmistä sellaisenaan. Mutta meidän on sanottava suoraan, jos jokin asia sotii luonnonmukaista tarkoitusta vastaan, kuten homous, rikollisuus ja anteeksi antamattonuus vihollistaankin kohtaan. Jos edellä mainitut kääntyvät uskoon ja tekevät parannusta, voimavarojensa mukaan, he pelastuvat. Ellei voimat riitä, on käännyttävä Jeesuksen puoleen ja rehellisesti tuotava vaikeutensa hänelle. Hän on armollinen arkaa kohtaan. Hän ei muserra, vaan auttaa yksilöllisesti parhaalla tavalla. Uskon, että armo on loputon ja hekin pelastuvat Jeesuksen sylin kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinä päädyit samaan mihin minäkin, eli "henki" ei ole mikään uskova .

        Ja hän on selvä narsku.

        Älä laita sanoja toisten suuhun. Eiköhän järkevät ihmiset osaa itsekin päätellä mistä on kysymys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi väität, ettei kristityt rakasta vihollisia, homoja, rikollisia jne.. Jeesus rakasti kaikkia, eikä arvostellut, millaisiksi Jumala oli meidät yksilöllisesti luonut. Kristitty on kuuliainen Jeesuksen opetuksille, joten hän rakastaa kutakin ihmistä sellaisenaan. Mutta meidän on sanottava suoraan, jos jokin asia sotii luonnonmukaista tarkoitusta vastaan, kuten homous, rikollisuus ja anteeksi antamattonuus vihollistaankin kohtaan. Jos edellä mainitut kääntyvät uskoon ja tekevät parannusta, voimavarojensa mukaan, he pelastuvat. Ellei voimat riitä, on käännyttävä Jeesuksen puoleen ja rehellisesti tuotava vaikeutensa hänelle. Hän on armollinen arkaa kohtaan. Hän ei muserra, vaan auttaa yksilöllisesti parhaalla tavalla. Uskon, että armo on loputon ja hekin pelastuvat Jeesuksen sylin kautta.

        Perustan väitteeni siihen havaintoon, etteivät ns. uudestisyntyneet todistettavasti rakasta ja hyväksy ihmisiä sellaisina, kuin he (ihmiset) ovat. Uudestisyntyneillä on omasta mielestään oikeus asettaa ehtoja "rakkaudelle", yksi monista on esim. Jeesuksen "ottaminen sydämeen" ja sitä seuraaminen. Voihan sitä toki sanoa, että jokin asia sotii uudestisyntyneiden ymmärrystä vastaan, mutta se oikea kohtaaminen oikean ihmisen kanssa on tabu uudestisyntyneille.

    • Anonyymi

      Ongelma on siinä ettei vääräuskoiset ota Jeesusta vastaan. Oikea usko on jo olemassa ollut alusta saakka : Jumalan taho , tätä etsitään ja sovelletaan käytäntöön.
      Oikean opin saa kun sitä noudattaa, silloin Pyhä elämä lähestyy Jumalaa, Jumala haluaa asua kansansa keskuudessa.
      Tahdotko? ei pakoteta.

      • Anonyymi

        "Oikean opin saa kun sitä noudattaa, silloin Pyhä elämä lähestyy Jumalaa, Jumala haluaa asua kansansa keskuudessa.
        Tahdotko? ei pakoteta."

        Ei pakoteta, ei, mutta haluttomuus johtaa sitten ikuiseen kidutukseen.
        Mitä vapautta sellainen on jos sanon sinun olevan vapaa päättämään itse, mutta ilmoitan samassa yhteydessä kiduttavani sinua loputtomasti ellet suostu vapaaehtoisesti tahtoni täyttämiseen?
        Sitähän se Jahve tekee ihmiselle.
        Kummallista, ettei hän muka tiennyt jo ihmistä luodessaan tämän kapinallisuutta, ja siitä huolimatta teki juuri sellaiseksi.

        Kevät toi, kevät toi muurarin, Kevät toi, kevät toi maalarin, Kevät toi rakennuksille hanslankarin Ja rannoille hampparin

        Seko seko.

      Miten sinä parantaisit Jumalan töitä?
      Anna vihjeitä. Jumala ei pakota, on vapaus valita hyvä vai paha, valinta on sinun.
      Taivaassa kaikki on hyvää puhdasta kuten Jumala on puhdas kirkas Agape Rakkaus,
      Ihmisen ymmärrystä ylempi.
      Miten sinä parantaisit Jumalan töitä? Tai Hänen olemustaan?

      • Anonyymi

        "Miten sinä parantaisit Jumalan töitä?"

        Helppo homma. Poistaisin silmänräpäyksessä kaiken kurjuuden, kivun ja puutteen, luoden uuden paratiisin, jossa ei olisi pahaa lainkaan, vaan kaikki olisi mukavaa, ikuisesti, siis aivan kuin niissä Jehovien lehtisissä luvataan.
        Ketään ei kidutettaisi sen jälkeen helvetissä eikä missään muuallakaan, vaan kaikki päästettäisi Uuteen Paratiisiin, Hitler ja Stalinkin, ja se Saatanakin muistuttaisi vatsansa täyteen popsinutta puudelia.
        Millainen vätystelijä tuo Jahve, jonka väitetään olevan kaikkivoipainen, onkaan, kun hän ei saa edes tuollaisia perusasioita aikaiseksi?
        Varsinainen alisuoriutuja noin isokenkäiseksi hemmoksi, jolla on kaikki maailman resurssit käytössään, sanon minä.

        Sää tekisit ihmisitä robotteja, meillä ei olisi omaa tahtoa,
        Paholainen yrittää tehdä ihmisistä robottia, alistaa valtansa alle, jossa kaikki on täydellisesti kontrolloitu. Vastakohta vapahtaja Jeesukselle.
        Kuka olisi hallitsija :Saatana.
        Loppu tulema ehdotuksellesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miten sinä parantaisit Jumalan töitä?"

        Helppo homma. Poistaisin silmänräpäyksessä kaiken kurjuuden, kivun ja puutteen, luoden uuden paratiisin, jossa ei olisi pahaa lainkaan, vaan kaikki olisi mukavaa, ikuisesti, siis aivan kuin niissä Jehovien lehtisissä luvataan.
        Ketään ei kidutettaisi sen jälkeen helvetissä eikä missään muuallakaan, vaan kaikki päästettäisi Uuteen Paratiisiin, Hitler ja Stalinkin, ja se Saatanakin muistuttaisi vatsansa täyteen popsinutta puudelia.
        Millainen vätystelijä tuo Jahve, jonka väitetään olevan kaikkivoipainen, onkaan, kun hän ei saa edes tuollaisia perusasioita aikaiseksi?
        Varsinainen alisuoriutuja noin isokenkäiseksi hemmoksi, jolla on kaikki maailman resurssit käytössään, sanon minä.

        Mutta nämähän kaikki hyvät on tarjolla, jos kaikki alkaisivat kristityiksi. Jos me kaikki eläisimme Jeesuksen tavoin, niin me olisimme jo paratiisissa. Jos kaikki pääsisivät taivaaseen, niin se olisi täsmälleen samanlainen, kuin nytkin. Sotisimme, tappaisimme, varastaisimme. Saatana kapinoisi koko ajan, samoin enkelit. Ihmiset tottelisivat saatanaa mieluummin, kuin Isäämme Jumalaa. Jumalan ylivertainen viisaus, pitää luotujensa vapaata tahtoa kunniassa. He voivat valita vapaasti, joko Jeesuksen kaltaisena luotettavuudessa ja hyvyydessä, paluun ikuiseen paratiisimaiseen onneen, rauhaan ja iloon Uudessa Jerusalemissa, jäsenenä Isä Jumalan autuaassa perheessä. Tai he voivat valita vapaasti ikuisen eron Jumalasta ja Hänen rakkaudestaan. Heille jää vain tulessa palava vanha maailma, Vaihtoehtoja on vain kaksi.

    • Anonyymi

      Raamatun punainen lanka on se evankeliumi, jonka ylösnoussut Jeesus Kristus ilmoitti Paavalille ja joka kuuluu:

      "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti JO koko maailman itsensä kanssa."

      Tämä on Raamatun punainen lanka. Joka ei tätä ymärrä, joutuu väkisinkin puhumaan paskaa eli jonninjoutavuuksia.

      • Anonyymi

        Älä puhu pökäleitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu pökäleitä.

        "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän
        rikkomuksiaan"
        2 Kor: 5: 19

        helluntailaisuuden usko ei ainakaan perustu raamattuun, Jumalan sanaan !!

        siis herjaavat raamatun kirjoituksia.

      • Anonyymi

        Aivan oikein, Jeesus on kolmiyhteisen Jumalamme persoona, siksi Jumala Hänkin. Mutta Hän oli yksin ihmisenä sovittamassa ihmisen syntejä Golgatalla . Taivaan Isäämme oli Jeesuksen kuolemanhetkellä kääntänyt katseensa pois, jotta Jeesus sovittaisi ihmisten synnit ihmisenä, tuon valtavan aiheuttamamme saastan. Jeesus tunsi, kuinka Jumala kääntyi pois. Ihmisenä Hän huusi "miksi minut hylkäsit".Mutta Jumala herätti Jeesuksen ja Isä antoi Jeesukselle kaiken vallan taivaassa ja maan päällä, tämän aikakauden loppuun saakka.

        Tim 1 2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, IHMINEN Kristus Jeesus...

        Valehteleeko Paavali?

    • Anonyymi

      Subteevee leffailta menossa.

    • Anonyymi

      Tuohan on herran ehdoton ohje miten mu%@#€ja tulee kohdella. Sitä täytyy totella.

    • Anonyymi

      Laki kumosi Avestan opin, jonka mukaan minkä tahansa rikoksen ja synnin saa suorittaa 7 kertaa ja vasta kahdeksas kerta rangaistaan.
      Se oli muutos Jumalan avestassa esittämään oppiin. Kristinusko alensi lain jälleen alkuperäiseen Avesta uskoon, joka oli Saarain ja naisten uskonto. Olihan Jeesus naisen siemen.

      Laki oli miehille tarkoitettu kovennus ja se oli kultaa. Eli jaloa . Kun taas avesta oli rautaa ja kristinusko pronssia.

      Miksi Jumala kovensi omaa Avestassa esittämäänsä sanomaa armosta, joka oli tarkoitettu naisille?

      En tiedä. Mutta maailma on kova paikka elää. Reaaliteetit saattoivat puoltaa sitä että kova miehille suunnattu Laki otettiin käyttöön.

      Se ei ollut Jumalan alkuperäinen uskonto vaan se tuli ikään kuin erikoitapauksena luomaan maan päälle PYHÄ PAPPISKANSA.

    • Anonyymi

      Tässä hengen oma todistus siitä, että hän ei ole itse uudestisyntynyt, eli ei ole mikään uskova, vaan vain kiusanhenki !!!

      ----------------------
      Henki
      25.09.2021 14:00
      UUSI
      Perustan väitteeni siihen havaintoon, etteivät ns. uudestisyntyneet todistettavasti rakasta ja hyväksy ihmisiä sellaisina, kuin he (ihmiset) ovat. Uudestisyntyneillä on omasta mielestään oikeus asettaa ehtoja "rakkaudelle", yksi monista on esim. Jeesuksen "ottaminen sydämeen" ja sitä seuraaminen. Voihan sitä toki sanoa, että jokin asia sotii uudestisyntyneiden ymmärrystä vastaan, mutta se oikea kohtaaminen oikean ihmisen kanssa on tabu uudestisyntyneille.
      ------------------------

      Kuten olen useaan kertaan jo sanonut, niin tämä henki ei ole mikään Uskova vaan kiusanhenki vain joka on tekeytynyt vain uskovaksi !!!

      13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
      14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
      15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

      Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

      • Anonyymi

        Niin ja kiusanhenki ei siis ole menossa taivaaseen vaan hänen ositteensa on aivan toinen !!!

        Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

        Älkää vaan lukijat ja kirjoittajat seuratko kiusanhengen tietä kadotukseen !!!

    • Anonyymi

      Joka ymmärtää evankeliumin ja armon joka Jumala sovitti Jeesuksessa Kristuksessa sinunkin syntisi tähden. Jotta voisi saada takaisin yhteyden Jumalaan, joka synnissä katkesi.
      Pelastu ei ole meidän itsemme varassa, Vaan Jeesuksessa. Hänen vanhurskautensa, Hän lahjoitta; hääasun; valkean liinavatteen joka on Jeesuksen vanhurskaus, joka puetaan taivaassa päälle.
      Silloin armo alkaa pyhittämään meitä, ei me itsemme varassa pyhity, sekin on Jumalan tekoa. Aamen!

      • Anonyymi

        älä höpötä omiasi!!

        lueppa seuraavasta totuus.

        Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut" (Joh.8:58).

        minä käsitän tuon Joh.8: 58 siten, että Jeesus valehtelee.
        Koska VT ei tuota Jeesusta mainitse missään kohdassa.

        tuo jumala ei ole nimeltään Isä, Poika ja Pyhä Henki sekä Sana.

        Identitetti on aivan omanlaisensa kummallakin jumalan nimellä-esiintyvällä jumalalla.

        2Moos. 20:1-11 kertoo totuuden jumalasta.
        Luoja on samanniminen jumala, Herra , lue 1 Moos 2:1->
        joten Joh. 1 :3 on valhe.
        nuo jotka ovat jumalakseen ottaneet jumalan, joka on nimeltään Isä, Poika ja Pyhä Henki ja Sana ovat syyllisiä itse omaan tuhoonsa, joka tulee heille Herran, Heidän Jumalansa toimesta.

        Room. 1
        18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
        19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
        20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
        21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
        22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
        23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.

        >> niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, >>

        nuo vääryyden vallassapitäjät ovat Suomessa SEN-.jäsenkirkot.

        katso. ekumenia.fi

        Ongelmasi on se, että et tunne Sanaa eii kirjoituksia kunnolla !

        On siiis 3 yhteinen Jumala jossa on Isä ja Pyhä Henki ja Jeesus ELI Sana !

        Siis 3 !!!

        Joh. 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

        14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

        Miksi siis e t usko Sanaa eli Jumalaa ja hänen Sanaansa ???

        Tunnetko itsekään...

        Tim 1 2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, IHMINEN Kristus Jeesus...

        Valehteleeko Paavali?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älä höpötä omiasi!!

        lueppa seuraavasta totuus.

        Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut" (Joh.8:58).

        minä käsitän tuon Joh.8: 58 siten, että Jeesus valehtelee.
        Koska VT ei tuota Jeesusta mainitse missään kohdassa.

        tuo jumala ei ole nimeltään Isä, Poika ja Pyhä Henki sekä Sana.

        Identitetti on aivan omanlaisensa kummallakin jumalan nimellä-esiintyvällä jumalalla.

        2Moos. 20:1-11 kertoo totuuden jumalasta.
        Luoja on samanniminen jumala, Herra , lue 1 Moos 2:1->
        joten Joh. 1 :3 on valhe.
        nuo jotka ovat jumalakseen ottaneet jumalan, joka on nimeltään Isä, Poika ja Pyhä Henki ja Sana ovat syyllisiä itse omaan tuhoonsa, joka tulee heille Herran, Heidän Jumalansa toimesta.

        Room. 1
        18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
        19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
        20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
        21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
        22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
        23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.

        >> niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, >>

        nuo vääryyden vallassapitäjät ovat Suomessa SEN-.jäsenkirkot.

        katso. ekumenia.fi

        Jeesus on Vanhan Testamentin Jumala.
        Hän on antanut Raamatun.
        Hän on se joka on MINÄ OLEN.
        Koko Raamatun tähtää Jeesukseen, koko Raamattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on Vanhan Testamentin Jumala.
        Hän on antanut Raamatun.
        Hän on se joka on MINÄ OLEN.
        Koko Raamatun tähtää Jeesukseen, koko Raamattu.

        sanoma

    • Anonyymi

      Jahve on vain yksi monista heimojumalista, niin että oli mustasukkainen kansastaan, ja kielsi muiden jumalien palvomisen. Israelilla oli tapana palvoa monia jumalia vielä 700-luvulla eaa., mutta siitä siirryttiin vähitellen henoteismin ja monolatrian kautta monoteismiin, niin että lopulta 500-luvulla Babyloniassa kiistettiin muiden jumalien olemassa olo, vaikka aiemmin kansa oli niihin uskonut.

      • Anonyymi

        Israelin taikauskoa kuvastaa se, että he kuvittelivat Jahven sotivan kansansa rinnalla, samalla kun pakanoiden jumalat sotivat heidän rinnallaan. Jahve soti siis Israelin vihollisia ja muita jumalia vastaan, mutta ei suinkaan aina voittanut! On siinä heikko jumala!

        Ei mahtanut mitään viholliskansan raudoitetuille sotavaunuille. Tuom 1:19

    • Anonyymi

      Ymmärtäkää elävä sana ja ottakaa sanaa haltuun ja soveltakaa sitä ajatteluunne, sanoihin, tekoihin, silloin siinä on aina Jeesus läsnä, se on kaiken perusta.
      Silloin myös ymmärrätte armon ja oman syntisyytenne, itse ette voi pelastaa itseänne.
      Pelastus ei ole omassa varassamme, se on Jeesuksen varassa . Ota tai jätä, valinta on oma.
      Jumala tahtoo kaikki pelastaa , kurjat ja mitättömät jotka ei sitä ansaitse , sitä ei ansaitse kukaan, kaikki on Jumalan kirkkautta vailla.
      Siitä Jeesuksen seuraajat tuntee he tahtovat opastaa toisetkin Kristuksen luo, ei ilkeile lähimmäisilleen, eikä koita mollata lähimmäisiä , ilman perusteita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2047
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1698
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1379
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      233
      1321
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1185
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1156
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      348
      1097
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      318
      1086
    Aihe