Ratikka heikensi mm. hervantalaisten julkistaliikennettä

valtaosa hervantalaisista joutuu käveleen ,repa reittioppaan mukaan, vähintään vartin ratikalle, päästäkseen pois Hervannasta. Ennen Hervannassa oli bussilinjat lähes joka talon nurkilla.
Oli 23, 30, 6, 20 ...Nyt yksi .tun ratikkalinja. Emämunaus heikentää mm. vanhusten liikkumista, joilla vartin matka kestää puolipäivää tai on mahdoton.
t.entinen hervantalainen
79785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Kyllä se tiedettiin ja sanottiin julki mutta ratikkahysteria oli niin pitelemätön, että mitään järjen ääntä ei missään asiassa kuunneltu. Voisihan nytkin järjestää jotain Hervantaa kiertävää keräilyliikennettä vaikka pienemmillä busseilla.

Äänestä
  • Tuleehan niitä säästöjä, ku kaikki bussit lomautetaan ja palvelu huononee, niin kaikki, joiden ei ole pakko välttämättä liikkua, pysyvät kotonaan.

    Äänestä

Lihavien hervantalaisten sietääkin kävellä. Ihan teidän etua tässä ajateltiin.

Äänestä
  • Jos muuta sanottavaa ei ole kuin typeryys niin parempi olla hiljaa .

    Äänestä

Ennen pääsi bussilla ovelta ovelle mistä vain minne vain koska vain. Nyt joutuu kävelemään monta kilometriä tappohelteessä puolen metrin lumihangessa kaatosateessa bussipysäkille, josta pitkän odotuksen jälkeen menee bussilla ratikkapysäkille vaikka vaihtopysäkkejä ei ole, ja sitten joutuu odottamaan ratikkaa kauhean kauan, ja sitten ei mahdu siihen tyhjään ratikkaan mutta sillä pitää mennä toiselle vaihtopysäkille jota ei ole, ja sitten pitkän odotuksen jälkeen tulee bussi, jolla pääsee monen kilometrin päähän sieltä mihin on menossa. Paluumatkalla sama juttu. Ratikka on tosi huono!

Äänestä
  • Kyllä nykyisinkin bussit 5 ja 20 kiertävät jostain Länsi-Hervannan kautta. Ratikka on tosi hyvä.

    Äänestä

  • Liioittelijapösiiön tapa keskustella 😂

    Äänestä

se sanomisen pakko..

Äänestä

Kyllä ne liittymäkuljetukset kulkee yhtä usein kun ratikka. Ja ratikalla pääsee Hervannasta 8 kertaa tunnissa lauantaisinkin kello 8 ja 20 välillä. Kyllä käy kateeksi kun muualta Tampereelta pääsee vain kaksi kertaa tunnissa keskustaan. Pois lukien tuo tiheä koukkuniemen linja.

Äänestä

Ihanaa Hervanta ihanaa.
Ei haittaa vaikka tekee kipeää.

Äänestä

Mitä väliä... ainoa mikä merkitsee on kuljetettujen tyhjien penkkien määrä.
.. mitä ylevästi sanotaan myös julkisen liikenteen kuljetuskapasiteetiksi

Äänestä

Vali vali vali, aina hervantalaiset vaan valittaa.

Äänestä

Esim. Arkkitehdinkadun päästä kävelee ratikkapysäkille 15 min. lisäksi varmuusaika että varmasti ehtii n. 2 minuuttia , sateessa ja lumituiskussa , ennen bussi 3 meni lähes kaikkien talojen edestä ,
silloin pysäkille riitti 1 minuutin kävely , selittäkää joku vihreä mikä tässä parani ?
Ja miksi huononnuksesta pitää veronmnaksajien maksaa miljardi Euroa ?

Äänestä
  • Vali vali.

    Äänestä

  • 1 minuuttikin oli liikaa, koska käyttäjämäärä oli pieni asukaslukuun nähden. Nysset ohjautuu sinne missä on asiakkaita. Se tuo verotuloja kaupungille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vali vali.

    Ei ole vali vali vaan kylmä totuus .
    Mikä parani ratikan takia , selitä , ole hyvä ?
    Selitä myös kustannuksien suhde mahdolliseen olemattomaan hyötyyn , oliko kannatava investointi ?

    Äänestä

  • Eikös bussi 5 aja Arkkitehdinkadun päästä päähän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös bussi 5 aja Arkkitehdinkadun päästä päähän?

    Ajaa .

    Mihin siis tarvittiin ratikkaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajaa .

    Mihin siis tarvittiin ratikkaa ?

    Koska bussilinja 5 menee Arkkitehdinkadulla, niin ratikkaa ei olisi tarvittu. Ettäs tiedätte!

    Äänestä

  • Ongeimista ei saa puhua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ongeimista ei saa puhua.

    Ongelmista puhuminen on niiden aiheuttajille vali vali

    Äänestä

  • Niin, pitää myös huomioida, että käyttäjissä on myös lapsia ja huonosti kulkevia ja veronsa maksaneita ikäihmisiä.

    Äänestä

Nyt on kyllä Tampereen kaupungilla Hervanta-vihaaja töissä, kun valtaväylältä om kaadettu lehmukset. Ainakaan vanhoja eivät olleet. HIENO puidtokuja raiskattu, törkeää

Äänestä

Viisautta on tosiasioiden tunnustaminen.
Ratikka heikensi hervantalaisten liikkumista.

Äänestä
  • Millä tavoin ratikka heikensi hervantalaisten liikkumista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millä tavoin ratikka heikensi hervantalaisten liikkumista?

    Oletko tyhmä kun et tiedä ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko tyhmä kun et tiedä ?

    No et tiedä sinäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No et tiedä sinäkään.

    Tiedän mutta en ole noin tyhmä kuin sinä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedän mutta en ole noin tyhmä kuin sinä .

    Muuten vaan et osaa kertoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millä tavoin ratikka heikensi hervantalaisten liikkumista?

    Pahasti heikensi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pahasti heikensi

    Kyllä sinun heikentymesi taitaa olla ratikasta riippumaton ilmiö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millä tavoin ratikka heikensi hervantalaisten liikkumista?

    Entinen vuosikymmeniä palvellut bussilinja 3 (ent. 30) kokosi Etelä-, Keski-, ja Pohjois-Hervannan alueelta matkustajat ainakin 12:lta pysäkiltä, kun ratikka vastaavasti kulkee vain yhden kadun vartta, ja pysäkkejä on vain 5. Kun katsoo hervanna sijaintia, monesta kohtaa tulee pitkä matka lähimmälle ratikkapysäkille.

    Itse olen matkustsnut joukkoliikenteella jo monta vuosikymmentä, ja ainakkn itselle asiassa merkitsee eniten vaivattomuus, käytettävyys ja nopeus eli matkustusaika. Ratikan myötä Tampereen joukkoliikenne meni vaihtopysäkeillä odotteluksi ja suorien linjojen loppumiseksi, jolloin monelta osin käytettävät matkustusajat pitenivät, joka on ainakin itselle puhdas fakta!

    Eikö siellä ole syöttöliikennettä?

    Ratikalla pääsee Hervannasta keskustaan ja takaisin paljon nopeammin ja mukavammin kuin mitä bussilla aiemmin. Lisäksi Hämeenkadulla ei onneksi ole enää sitä päättymätöntä jonoa busseja.

    Äänestä

Ei yhteiskuntaa rakenneta ihmisiä varten vaan koneistoa varten.
Ehkä tämä fakta vähitellen menee jakeluun.

Äänestä
  • Valtuusto on silloin epäonnistunut tehtävässää

    Äänestä

No nyt ratikka on sytyttänyt maanalaisen parkkitalon palamaan. Milloin tämä kauheus loppuu?

Äänestä
  • Ei sytyttänytkään, mikä on tietysti harmi, mutta ihan huono se silti on.

    Äänestä

Jalattomille on PALI. Kohtalaisessa kunnossa oleva ihminen kävelee 15 minuutissa 1,7 km. Täyspakkauksessa.

Äänestä
  • Mikä muka parani ratikan takia koska ihmiset kävelevät pitempiä matkoja kuin ennen ja vaihtiojen takia matka - ajat pitenivät ?
    Ja rahaa paloi ehkäpä se noin 1 000 000 000 € .
    Mitä järkeä ?

    Äänestä

  • Normaali ihmisen kävelynopeudella kävelee kilometrin 10 minuutissa. Missä päin Hervantaa on yli kilometrin matka lähimmälle bussipysäkille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä muka parani ratikan takia koska ihmiset kävelevät pitempiä matkoja kuin ennen ja vaihtiojen takia matka - ajat pitenivät ?
    Ja rahaa paloi ehkäpä se noin 1 000 000 000 € .
    Mitä järkeä ?

    Mihin meni 1 000 000 000 € ja mistä se raha otettiin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin meni 1 000 000 000 € ja mistä se raha otettiin?

    Niinpä , sitä sietää kaikkien miettiä mm. että miksi kaduilla on reikiä , katujen kunnossapidosta säästetään . jne. jne..
    Jo pelkkä ratikan infrastrutuurin ylläpito maksaa maltaita , vieressä menee valmiina oleva katuverkosto joka pidetään yllä jokatapauksessa , mutta eiväthän sitä tyhmät ymmärrä vaikka kuinka selität .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Normaali ihmisen kävelynopeudella kävelee kilometrin 10 minuutissa. Missä päin Hervantaa on yli kilometrin matka lähimmälle bussipysäkille?

    Mikä siis parani ratikan takia ?
    Vastaa kysymykseen .
    Ja mikä on hinta - hyöty suhde ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä , sitä sietää kaikkien miettiä mm. että miksi kaduilla on reikiä , katujen kunnossapidosta säästetään . jne. jne..
    Jo pelkkä ratikan infrastrutuurin ylläpito maksaa maltaita , vieressä menee valmiina oleva katuverkosto joka pidetään yllä jokatapauksessa , mutta eiväthän sitä tyhmät ymmärrä vaikka kuinka selität .

    Taisi olla liian vaikea kysymys. No mutta kerro meille sitten se, että mikä on ratikan taloudellinen vaikutus kaupungin talouteen. Mitkä ovat olennaisimmat tekijät?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä siis parani ratikan takia ?
    Vastaa kysymykseen .
    Ja mikä on hinta - hyöty suhde ?

    Et vastannut kysymykseen, että missä päin Hervantaa on yli kilometrin matka lähimmälle bussipysäkille. Ratikan myötä parani ainakin muutama seikka:
    1. Ratikan kyyti on mukavan tasaista eikä se tärise kuten bussi. Bussi tärisee hienokseltaan koko ajan liikkuessaan ja välillä tulee kovempia täräyksiä.
    2. Ratikka on nopeampi kuin bussi.
    3. Ratikka kulkee suoraan Etelä-Hervannasta Hakametsään eikä kiertele mitään pikkukatuja kuten edesmennyt bussi 3.

    Pysy lujana uskossasi äläkä anna tosiasioiden häiritä sitä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pysy lujana uskossasi äläkä anna tosiasioiden häiritä sitä!

    Toi on siis ainoa lause, millä änkyrävastustajat kuittaavat faktatietoja. Toi on tietääkseni Lassi Kalevan keksimä lause.

    Äänestä

Ratikasta hyötyy vain marginaalisen pieni osa ja siitä saatte kiittää demarien takinkääntäjiä tunneliäänestyksessä, jotka tuon mahdollistivat.

Äänestä

Lähikunnissa osa linjoista kulkee 1 per tunti. Sitten vielä ihmetellään miksei julkiset liikennevälineet kiinnosta.

Älkää vaan vetäkö ratikkaa ylöjärvelle tai Nokialle.

Kuletaan edelleen autolla.

Äänestä
  • Tuosta samaa mieltä, että ratikkakiskot pitäisi vetää ensisijaisesti Tampereen omiin kerrostalolähiöihin eikä naapurikuntiin.

    Äänestä

Perus kysymys on se että paljonko ratikka maksoi ja onko meillä siihen varaa ?
Ei todellakaan ole . Piste .

Äänestä
  • Ratikan ei kuulu tuottaa voittoa, vaan joukkoliikennettä ihmisille.

    Äänestä

  • Eli kaupunki on jo mennyt konkurssiin? No voi pahus. Miksi siitä ei olla kerrottu missään?

    Äänestä

Kaikki sählätty. Munurit asialla

Äänestä

Hyvin toimii. Hyödyllinen. Asuinpaikkani on oikea vain kilometsi kävelyä tai nysse vie R pysäkille. Pyörä ostaa niin säästöä tulee.

Äänestä

mistä saisi Mansen ratikkaan liittyvää faktatietoa, metrikkaa, käyttöastetietoa, vaikutusta Tampereen alueen joukkoliikenteeseen, vaikutusarviot eri-ikäisten likkumismahdollisuuksiin, ongelmat ym, ym. . Ratikan kotisivuilta ja facebookista on näytillä vain hömppää. Tyyllin taideratikat, musikkia ratikassa jne. Nauravia iloisia kasvoja.. Hypeä ja nostatusta löytyy pilvin pimein mutta se kova lahjomaton timantinkova fakta puuttuu. Kertokaa mistä faktatietoa on saatavilla. Kenen vastuulla on faktatiedon kerääminen ja esillepano vaikkapa ratikan kotisivuille. Onko liikaa pyydetty. Kiitos

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuolla lisää. Ratikalla tehdään 5 miljoonaa matkaa puolen vuoden aikana.

    https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008600012.html

    Jaaha että silleen. Ratikan teknisten tietojen linkittäminen on sääntöjen vastainen viesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaaha että silleen. Ratikan teknisten tietojen linkittäminen on sääntöjen vastainen viesti.

    Teknisten tietojen vertailu johtaa fanatismiin, ja tulee pysäyttää !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teknisten tietojen vertailu johtaa fanatismiin, ja tulee pysäyttää !

    Pysy lujana uskossasi äläkä anna tosiasioiden häiritä sitä!

    Äänestä

  • En usko, että tämä palsta on kovin hyvä kanava tuon tiedon saamiselle. Otapa yhteyttä Raitiotieallianssiin, jospa siellä osaisivat auttaa.

    Äänestä

Ratikat kulkevat tyhjinä ruuhka-aikojen ulkopuolella, täysin hyödytön investointi tuppukylään.

Äänestä
  • Tampere tuo elämää sykkivä pohjoisen pallonpuoliskon Megacity
    Urbaani itsestänsä ylpeä metropoli joka ei koskaan nuku. Ratikka ei
    kulje koskaan tyhjänä.

    Äänestä

  • Ajoradat on tyhjiä ison osan vuorokaudesta. Täysin hyödyttömiä investointeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajoradat on tyhjiä ison osan vuorokaudesta. Täysin hyödyttömiä investointeja.

    ajattele lintuja. Variksia ja lokkeja ja oraviakin. Siiveikkäillä ja ja karvaturreilla on nyt kivempaa. Kiskojen ympärillä oleva puistovyöhyke tarjoaa biletilaa linnuille, oraville.

    Äänestä

Ratikka pilas elämäni. Ostin auton . Ensimmäiseni rakas peltilehmä. Se oli hukkainvestointi.
Hyödytön romuläjä, ratikka toimii liian hyvin.

Äänestä
  • onhan ratikan ulkopuolistakin elämää. Vai jäitkö sinne ratikkakuplan sisälle viettämään loppuelämääsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onhan ratikan ulkopuolistakin elämää. Vai jäitkö sinne ratikkakuplan sisälle viettämään loppuelämääsi.

    En lähde lomamatkalle autoileen.

    Äänestä

Eli summa summarum , ratikka on turha , aivan turha .

Äänestä

Missä ne suuret rahat viipyvät , ratikkaan sijoitettujen rahojenhan piti tulla tuplana takaisin ?
Onko veroäyriä laskettu , terveydenhoidon maksuja alennettu ... jos ei niin meitä on kusetettu ja pahasti .

Äänestä
  • Ratikan taloudellisista vaikutuksista löytyy tietoa kaupungin nettisivuilta.

    Äänestä

  • Ei rahat tule kaupungille vaan gryndereille ja asuntokeinottelijoille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei rahat tule kaupungille vaan gryndereille ja asuntokeinottelijoille.

    Aivan , miksi veronmaksajat rahoittivat ratikan kun kerran hyödyn saavat grynderit ja asuntokeinottelijat ?
    Ratikkafanit voisivat vastata .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei rahat tule kaupungille vaan gryndereille ja asuntokeinottelijoille.

    Tää on kyllä tosi mälsä juttu 😐

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan , miksi veronmaksajat rahoittivat ratikan kun kerran hyödyn saavat grynderit ja asuntokeinottelijat ?
    Ratikkafanit voisivat vastata .

    Kyllä ratikasta hyötyvät myös tavalliset ihmiset mukavan ja nopean kyydin muodossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ratikasta hyötyvät myös tavalliset ihmiset mukavan ja nopean kyydin muodossa.

    Ja kaupungin talouden vahvistumisesta hyötyvät kaikki asukkaat, samoin liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden paranemisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kaupungin talouden vahvistumisesta hyötyvät kaikki asukkaat, samoin liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden paranemisesta.

    Selitä miten Tampereen liikenne sujuu paremmin ja turvallisuus on lisääntynyt , äläkä vain heitä lauseita ilman perusteluja .
    Ei ole todellakaan järkevää pitää rinnakkaisia joukkoliikenneväineitä liikenteessä Tampereen kokoisessa kaupungissa , katsos kun se MAKSAA MALTAITA jos et tiennyt .

    Joukkoliikenteen muut edut autoiluun nähden ovat myös hyvin tiedossa: tehokkaampi kaupunkitilan käyttö, turvallisempi liikenne, vähemmän haitallisia päästöjä hengitysilmaan sekä vähemmän liikennemelua.

    Olet väittänyt kävelymatkan lisääntyneen. Syöttöliikennettä ei ole.
    Anna konkreettinen esimerkki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

valtaosa hervantalaisista joutuu käveleen ,repa reittioppaan mukaan, vähintään vartin ratikalle, päästäkseen pois Hervannasta. Ennen Hervannassa oli bussilinjat lähes joka talon nurkilla.
Oli 23, 30, 6, 20 ...Nyt yksi .tun ratikkalinja. Emämunaus heikentää mm. vanhusten liikkumista, joilla vartin matka kestää puolipäivää tai on mahdoton.
t.entinen hervantalainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu